Part 23

-- Minä vain estin sen loppumasta ennen aikojansa. Minä tahdoin tehdä Turjasta Ekvatorian päällikön. Ja hänestä tuli se, jos hän otti ohjat käsiinsä lopettamalla sisällisen sodan.

-- Ja sitte Sinä olet velkaa Avaruuden valloille Sonjan kuoleman.

-- Enkö sinulle?

Turja hypähti Sorjan eteen kuin ilves.

-- Täytyykö minun satuttaa käteni Sinuun?

-- Ei. Älä tee sitä. Älkäämme pilatko tätä mielenkiintoista hetkeä, hetkeä jolloin me ensi kerran avomielisesti puhelemme keskenäisistä asioistamme. Niin, Sonja oli pitänyt minun isääni leikkikalunansa, ryöstänyt minulta nuoruudenlemmittyni ja olisi nyt vienyt, jos olisi voinut, puolisoni. Hän ei voinut kaikkea muuten sovittaa kuin kuolemalla. Hän sai elää aivan tarpeeksi kauan. Jatkakaamme.

-- Sitte esitän laskun tästä viimeisestä murhasta.

-- Minä en voinut muuta. Turma raukka rakasti minua ja menetti järkensä. Hän vaati omaksensa minua sillä uhalla, että hän muuten ilmaisee kaiken Sinulle. Kehoitin häntä poistumaan ilmoittaen muuten surmaavani hänet. Hän ei totellut, vaan kävi käsiksi minuun. Tein niinkuin sanoin, mutta sinä saavuit liian aikaisin. Jatkakaamme.

-- Minä olen esittänyt kaikki laskuni.

-- Ja minulla on oikeastaan yksi ainoa lasku tätä kaikkea vastaan: Minä olen rakastanut Sinua, minä ymmärsin Sinun tehtäväsi, ennenkuin näinkään Sinut, ja tiesin osaavani taistella rinnallasi. Minä en pyytänyt Sinulta mitään muuta kuin rakkautta, miehen suosiota naiselle -- mutta sitä et ole minulle antanut. Jos Sinä olisit sanonut yhden sanan, olisivat nämä minun tekoni voineet olla tekemättä ja me kaksi olisimme voineet elää keskellä raskainta taistelua onnellisina. Mutta sitä Sinä et ole voinut sanoa. Sinä olet ollut kuin noiduttu, Sinä olet ollut raukka -- -- --.

Turja tuijotti lähenevään tulimereen. Metsät paloivat, vedet kiehuivat, maa tärisi, ilma vapisi, vuoret vaipuivat, meri kohosi.

Sitte hän lausui harvakseen:

-- Minä ymmärrän Sinua. Minä inhoan Sinua. Minä ymmärrän: Sinä olet kansasi korkein eksponentti, sen minäkeskeisen maailmankatsomuksen ilmetty lihaksitulo. Mutta ymmärrä Sinä myöskin, että minun on ollut mahdotonta rakastaa ihmistä, jonka silmistä on vaistomaisesti välähdellyt tämä kielteinen, elämänvastainen kuolonsanoma, tämä pelottava luonne, joka on oman kansani luonteelle aivan vastakkainen. -- -- -- Kuinka minä olisin voinut rakastaa naista, joka on tehnyt hirvittäviä murhia omien pyyteittensä vuoksi, jolle koko ihmiskunnan taistelu Avaruuden valtoja vastaan on ollut vain välikappaleena omien vaistojensa toteuttamiseen. Sellainen nainen on ihmisen irvikuva, jota minä inhoan. Minä en voi kuolla yhdessä sellaisen naisen kanssa enkä minä halua pelastua yhdessä sellaisen naisen kanssa.

-- Minä poistun, näethän. Minulla ei ole täällä enää mitään tehtävää. Minä luulin, että Sinä olisit mies. Mutta Sinä oletkin lapsi, ennakkoluuloinen lapsi. Katso ympärillesi! Kysyvätkö Avaruuden tapahtumat täytäntöön kulkiessaan, ketä ja mitä ne murskaavat? Väkevin voima voittaa, heikommat hukkuvat. Ja elämänvoima minussa on kymmenen kertaa väkevämpi kuin Sinussa. Se on pyrkinyt päämääräänsä sellaisella häikäilemättömällä tarmolla kuin minun aivoni ja kykyni on suinkin sille voinut lainata. Ajattele, jos Sinä olisit ollut mies ja me olisimme kahden pelastuneet, olisi minusta tullut uuden ihmissuvun kantaäiti.

-- Voi sitä ihmissukua!

-- Sinun logiikkasi on olevinaan kirkasta, Sinun tahtosi suuri ja mahtava. Ja kuitenkin saatat Sinä leperrellä kuin lapsi moraalista silloin kun tulisi toimia. Katso! Ei Avaruus tunne mitään moraalia. Se on ihmisten keksintöä.

-- Kuollut Avaruus ei tunne. Mutta elämä tuntee. Siinä on se ero. Ja Sinä ja Ekvatorian kansa olette jo kauan kuuluneet oikeastaan kuolleeseen Avaruuteen, ettekä elämään. Kuolema perii nyt vain omansa.

-- Minä menen. Minä tahdon kuolla yksin. Minä en halua, että kukaan näkee kasvoni vääristyneinä. Hyvästi siis! Toivottavasti emme tapaa enää toisiamme.

-- Varmasti emme. Me kuljemme iankaikkisesti eri teitä.

-- Tomussa kaikki yhtyvät.

-- Mutta on muutakin kuin tomu.

Sorja astui ulos kasematista. Hetken aikaa kuvastuivat hänen uljaat piirteensä hehkuvaa taivasta vasten. Sitte tärähti ja vapisi maa Turjan alla. Tuliaalto vyöryi idästä kasematin yli ja Turjan korvissa hiljeni kaikki.

-- -- -- Hän oli soutelevinaan rannattomilla ulapoilla. Elektronit lauloivat riemuissaan odottaen vapautusta hänen ruumiistaan. Suuri Elämä tuli häntä vastaan avosylin ja lausui: "Kiitän sinua poikani, ettäs hehkutit ainetta siellä loppuun saakka." Ja Turjasta tuntui hyvältä, ei senvuoksi mitä oli saavutettu, vaan senvuoksi että oli oikein tehty. Ja kaukana Avaruuden ulapan takana hohti Suuri Rauha. -- -- --

* * * * *

Kun Turja heräsi, oli hän vanha ukko ja hänen ympärillänsä vallitsi pimeys ja kuoleman hiljaisuus. Hän havaitsi olevansa kasematissansa pienellä Avaruudessa kiitävällä Eroksen kappaleella, ainoana seuranansa tässä vierellä Turman tomumaja ja tuolla ulkona jonkun matkan päässä Sorjan palanut ruumis. Turjan oli outo olla, painovoima oli niin tavattoman pieni. Tämä kappale oli niin pieni, että sen reunat voisi nähdä tuonne kummulle.

Turja pukeutuu ilmatiiviiseen pukuun ja panee sen happikoneen käyntiin. Sitte hän hakee esille päiväkirjansa ja kirjoittaa siihen: "Olen tuolla puolella elämän. Avaruuden harmonia soi korvissani. Ja minä todistan: on suuri yhteys, josta me lähdemme ja johonka me palaamme. Rehelliset taistelijat, älkää peljätkö."

Sitte hän sulki päiväkirjarullan vahvaseinäiseen metallikoteloon, otti sen mukaansa, astui ulos, käveli pikku taivaankappaleen särmälle, sinkosi laatikon avaruuteen ja hypähti itse samaa tietä, toivoen pääsevänsä jollekin lähellä loistavalle suuremmalle kappaleelle. Mutta matkalla hänelle avautui Suuren Rauhan portti.