Part 12

Aivoihin latautunut energia alkoi herätellä liike-energiaa. Turja oikoi jäseniään, puristeli lihaksiaan, harppasi kopissa seinästä toiseen. Se oli hänestä nyt sellainen turhanpäiväinen kiusallinen kotelo. Hänen hermonsa, aivonsa, tahtonsa jännittyivät niinkuin hän olisi aikonut hajoittaa kopin tahtonsa voimalla, puhkaista sen puristavat seinät yhdellä nyrkin iskulla. Hän tunsi että _täytyi_ olla kysymys vain hetkistä hänen ulospääsyynsä, muuten hän raivostuisi pilalle.

Vartija kuului lähestyvän koppia. Oli luonnollista, että Turjan mieleen valahti heti: nyt! Hänen hermonsa, tahtonsa, mielensä olivat sellaisessa virityksessä, että koppiin astuvan vartijan tappaminen ja pako tapahtuisi kuin omasta painostaan. Ja kuitenkin! Kun vartija rauhallisena, viattomana, nähtävästi ilman vihaa vartioitavaansa kohtaan, ainoastaan tehtäväänsä suorittaen astui koppiin, iletti Turjaa ajatus tappamisesta. Oli kuin olisi miehestä säteillyt häntä vastaan saman, kaikille ihmisille yhteisen elämänvoiman pimeitä lämmittäviä säteitä. Tuntui kuin tekisi hän äärettömästi luonnonvastaisen teon sammuttaessaan nämä säteet. Hän tunsi, että hänen tarvitsisi vain kuvitella itselleen Ekvatorian joukot murhaamassa Borealian kansaa, niin tekisivät hänen lihaksensa melkein koneellisesti työn. Pari silmänräpäystä -- ja kaikki olisi ohi. Mutta hän ei sittekään tehnyt sitä. Mies lähti kopista ehjänä ja terveenä.

Ja täytyisikö hänen nyt tosiaan murhata ihmisiä päästäkseen tällaisesta luolasta! Hän tarkasteli ympärilleen. Häntä vangitsi vain puu, kivi ja rauta! Pitelisivätkö tällaiset aineet Borealian miestä, häntä, joka hallitsi säteilevää energiaa, radiovoimaa, omegametallia, joka voi palauttaa kaikki aineet nebuliumiksi? Hänen teräsaseensa leikkaa rautaa, kiven hän voisi pehmittää hapolla.

-- Mutta aseen ne ovat häneltä vieneet ja happoja ei liene Uutta Borealiaa lähempänä.

Turja kiskaisee penkin irti seinästä ja nostaa sen pystyyn seinää vasten sekä kiipeää sen avulla tarkastelemaan kapeata korkeata ikkunaa katon rajassa. Siitä mahtuu ulos, jos poistaa nuo kaksi vahvaa rautatankoa. Turja ottaa esille johtoverkkokangasta lämmittävän pienen akkumulaattorin ja tyhjentää sen nestemäisen sisällön rautakankien ylä- ja alapäihin. Hän odottaa hetken. Rauta sähisee, sauhuaa ja räiskähtelee -- -- --. Sitte hän tempaa yläpäät poikki, vääntää kanget sisäänpäin vaakasuoraan, kääntyy selin, ottaa käsin niistä kiinni, nostaa jalkansa ylös ja pistää ne aukosta ulos sekä samaa tietä koko ruumiin. Akkuna on ulkona vain hiukan koholla maasta, joten hän on pihamaalla. Kiivettyään onnellisesti aidan yli on hän kadulla.

Jorma ja Taitsa tapasivat hänet satamassa kulkemassa edes takaisin myrskyssä ja sateessa. Hän oli nähtävästi syvästi kuohuksissa.

VIII luku. Ensimmäinen taistelu.

Soudun miehistö epäili ensin lähteä myrskyävälle merelle. Mutta kun päivän valjetessa sade lakkasi ja tuuli lupaili tyyntyä, sai Taitsa heidät suostumaan. Astuttiin alukseen ja se suuntasi kulkunsa lahden suuta kohden. Turja tarkasteli koko ajan Jorman kaukoputkella ympäristöä. Lahdessa kävi mereltä tuleva maininki ja alus kellui tasaisesti, soljahdellen aallolta toiselle. Tämä kelluminen haittasi hiukan soutua, mutta muuten se oli leppoisaa ja rauhoittavaa.

Saavuttiin jo lahden suulle ja aava meri aukeni eteen. Satama näkyi paljain silmin enää vain epäselvästi takanapäin. Turja tarkasteli sitä vielä kaukoputkella ja näki suuren aluksen erkanevan rannasta ja suuntaavan kulkunsa merelle. Turja ei aluksi kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota arvellen sen olevan tavallisia merta kyntäviä soutuja. Mutta kun ensimmäiset auringonsäteet sattuivat sen peräkannelle, oli hän näkevinään siellä sotaväen aseiden ja pukujen välkähtelevän. Turja antoi kaukoputken Taitsalle ja tiedusti, mitä hän arveli tuosta heitä seuraavasta aluksesta. Taitsa tarkasteli sitä tuokion, antoi kaukoputken nähtävästi kiihtyneenä Turjalle ja ilmoitti, että se on Ekvatorian sota-aluksia ja sen maston nenässä kiilui sodan merkki, kirkas keihääseen lävistetty pallo.

Turja ajatteli, että hänen olisi pitänyt ottaa selkoa, oliko muita sota-aluksia jo lähtenyt satamasta. Taitsan tiedustellessa tätä soudun miehistöltä ilmoittivat nämä olevansa varmoja, että satamasta ei ollut kahden viime päivän kuluessa lähtenyt yhtään sota-alusta.

-- Tiesivätkö miehet, että valmistettiin sotaretkeä?

-- Eivät tienneet. Mikä kansa nyt mahtoi olla kapinassa?

-- Ei mikään kansa. Mutta aiotaan ajaa jäätikölle muuan Ekvatoriaan tullut kansa.

-- Vieläkö aikovat tehdä yhden konnantyön, ennenkuin näille Ekvatorian valtaherroille tulee itsellensä vuoro lähteä jäätikölle.

Turja sai sen käsityksen, että aluksen miehistöllä oli salainen luottamus siihen, että pian tulee jokin mullistus, joka antaa tilaisuuden kostaa ja ryöstää itsellensä maata ja tavaraa.

Oli tultu aavalle merelle. Suuri sotasoutu läheni nopeasti. Se kulki aivan Borealian miehiä kuljettavan soudun reittiä. Ajoiko se takaa heitä? Se ajatus pyöri jokaisen kolmen aivoissa ja lopulta he ilmaisivat sen toisilleen ja ryhtyivät sitä pohtimaan.

Olisiko Borealian hallituksella ollut urkkijoita rannassa ja olisiko se niiden kautta saanut tietoonsa, että he olivat varanneet itselleen soudun? Mutta miksi ei hallitus silloin yrittänyt estää heitä kokonaan lähtemästä? Olisiko se saanut tiedon liian myöhään? Tai katsoiko se mukavammaksi tuhota heidät merellä?

Lännestä näytti nousevan uusi ukkospilvi ja sen mukana myöskin arvattavasti myrskytuuli. Soudun miehistö alkoi heitellä levottomia silmäyksiä sinne päin ja katsella kysyvästi toisiinsa.

Sota-aluksen yksityiskohdatkin näkyivät jo paljaalla silmällä. Se läheni yhä nopeasti. Mutta pilvi nousi myöskin lännestä ukkospilven nopeudella ja piakkoin peittyisivät alukset toistensa näkyvistä myrskyyn ja sateeseen.

Yhtäkkiä lakkasi pienen soudun miehistö soutamasta. Turjan aivoissa välähti heti, että heidät oli petetty, miehistö oli Ekvatorian hallituksen kätyrejä. Mutta toiselta puolen hänestä tuntui järjettömältä tällainen menettely: Luuliko Ekvatorian hallitus tosiaankin pääsevänsä heistä mukavammin merellä kuin maalla?

Soutajain päällikkö tuli ilmoittamaan, että sota-aluksen mastossa oli merkki, joka käski pysähtymään, ja he eivät uskaltaneet olla tottelematta. -- Siis se ajoi sittekin takaa heitä! päätteli Turja.

Nyt alkaisi siis ensimäinen ottelu, jossa Ekvatoria ja Borealian kansa iskevät vastakkain. Se alkaa mitä kummallisimmissa olosuhteissa. Kaksi Borealian miestä on Ekvatorian miesten soutamassa laivassa. Heillä on apunaan yksi mies, joka on enemmän heidän puolellansa kuin Ekvatorian ja vastassansa heillä on Ekvatorian suuri sotasoutu kenties täynnänsä sotaväkeä. Tuskinpa Borealian miehet koskaan joutuisivat pitämään puoliansa tätä epäedullisemmissa olosuhteissa. Tämä taistelu merellä olisi siis kuin ennakkokoe, näyte ja miksei -- ennustus. Se antaisi vihjauksen siitä miten edessä oleva taistelu tulisi päättymään.

Tällaiset ajatukset mielessänsä Turja harkitsi tilannetta. Koko kansansa kohtaloiden paino tuntui taasen hänen hartioillansa. Ei niin, että hän olisi pitänyt itseänsä näiden kohtaloiden ratkaisijana. Hän tiesi, että hänen kansansa taistelee loistavasti ilman häntäkin. Olihan siellä Karma ja monta muuta saman lajin miestä. Mutta hän tunsi kuitenkin, että hän voi taasen nyt seuraavina hetkinä tuntuvasti vaikuttaa siihen, miten helpoksi tai raskaaksi taistelu hänen kansallensa muodostuu.

Aluksi hän ilmoitti soutajille, että kun myrsky ja sade peittää heidän aluksensa sotasoudun näkyvistä, on heidän soudettava. Hän ottaa vastuullensa sotasoudusta annetun käskyn rikkomisen ja takaa heille myöskin, ettei heitä rangaista. Mutta soutajat alkoivat käyttäytyä uhkaavasti.

-- Tämä mies aikoo syöstä heidät surman suuhun, vaan tietäköön hän, että tästä ei ole pitkä matka mereen ja meri on syvä ja vaitelias ja pitää saaliinsa, niin että hänen on parasta puhua hillitymmin. Kyllä he tietävät, mitä yksi mies Ekvatoriassa takaa -- ei mitään.

Salama leimahti Turjan radioputkesta ja joukko miehiä putosi tuhdoiltansa tai lyyhistyi kasaan.

-- Teille ei ole nähtävästi koskaan puhunut Borealian mies, koska te epäilette miehen sanaa. Mutta nyt puhuu. Ja hän sanoo teille miehet, että teidän on soudettava kun käsketään tai te ette tuhdoltanne ikänä nouse.

-- Minä kysyn, kiljasi hän niille, jotka kauhuissaan katselivat tovereittensa elottomia ruumiita ja peräkannelta pauhaavaa hirmuista miestä, aiotteko te totella vai ette? Kädet ylös ja kunniasana!

Kädet kohosivat ehdottomasti.

-- Hyvä, lausui Turja ja lähetti Jorman herättämään taintuneet.

Nyt oli miehistö Turjan vallassa. Kaikki huomio voitiin kohdistaa sotasoutuun -- ja myrskyyn, joka läheni kohisten ja jyristen. Vielä näkyi takaa-ajava laiva ja oli enää vain kenties parin tuhannen mitan päässä, kun ensimmäinen salama paukahti Turjan pään päällä ja lähenevä sade nielaisi koko laivan peittoonsa. Turja käski heti kääntää aluksen vasten tuulta ja soutaa mahdollisimman joutuisaan. Hän aikoi pyrkiä laitatuulta länteen ja siten kiertää pyörteen keskuksen ohi tyynemmälle puolelle. Täten jäisi pyörremyrsky hänen aluksensa ja takaa-ajavan soudun väliin ja voitaisiin kenties välttää taistelu näin epäedullisissa olosuhteissa.

Mutta meri alkoi käsitellä heitä sangen uhkaavasti. Aallot kävivät yhä jyrkemmiksi ja alkoivat valella vettä soudun yli. Airot alkoivat soutaa kauhistuvien miesten käsissä tyhjää ja soutu alkoi tärähdellä ja rusahdella uhkaavasti. Turja seisoi reelingin suojassa peräkannella pidellen köydestä kiinni ja tarkasteli mahtavaa meren pauhua. Hän ei ollut vielä koskaan tehnyt tuttavuutta tällä tavalla raivoavan meren kanssa. Lyhykäiset matkat Borealian lahdella pienillä aluksilla suoritettiin silloin kun oli tyven aika. Myrskyjen raivotessa oli Borealian lahti jo jäässä.

Kun alus hyppeli ja tärskähteli hänen allansa, kun vastaan vyöryi aalto niinkuin nunatakijono jäätiköllä, kun soudun keula toisinaan sukelsi kuohuun ja kun alus taasen soljahti esiin kohoten valtavalla liikkeellä korkeuksiin, niin vaikutti se Turjaan omituisen kiihoittavasti. Hänen ruumiinsa liikehti aluksen tahdissa, hänen silmänsä säteilivät valtavan tunteen kiihkoa, hänen jäsenissään tuntui kuin olisi hän johtanut juohevilla liikkeillään koko myrskyn pauhua.

Mutta hän heräsi pian tästä huumaustilastaan ja alkoi harkita asemaa kylmästi. Alus kieppui yhä avuttomampana ja vesivyöryt yrittivät jo pyyhkiä miehiä mukaansa. Satoi, salamoi ja jyrisi. Sotasoutua ei näkynyt missään.

Turja käsitti vihdoin, että jos myrskyä jonkun aikaa jatkuu, ei tästä aluksesta saavu maihin naulaakaan. Miehistä tulee kalojen ruokaa.

Kun tuuli pysyi yhä lounaassa eikä syklonin keskustaa siis vieläkään oltu sivuutettu, viittasi Turja luoksensa soutajain päällikön, sai hänelle huudoilla ja eleillä selväksi mielipiteensä sekä ilmoitti, että on käännyttävä takaisin, koetettava etsiä sotasoutu ja he ottavat Jorman kanssa tehtäväkseen yrittää vallata se. Sillä voitaisiin kestää myrskyssä.

Soutajain päällikkö ilmoitti olevansa samaa mieltä, että heidän aluksensa ei enää kauan kestä myrskyssä. Mutta hänen mielestään heidän pitäisi piakkoin saavuttaa muuan saari -- he ovat joutuneet siksi kauaksi länteen. Hänen mielestään oli pahin myrsky ohi ja jos maata tavataan muutamassa tiimassa, niin ovat he pelastettuja.

Saatuaan jonkunverran selvää saaren asemasta, muodosta ja suuruudesta, päätti Turja antaa soutaa edelleen, mutta nyt jokseenkin suoraan länteen. Kulku tosin kävi tämän kautta entistäänkin vaikeammaksi ja aluksen hypyt yhä oikukkaimmiksi, sillä myrsky raivosi nyt ylähangalta. Mutta soutajain päällikkö ilmoitti, että hän on huomaavinaan jo merkkejä maan läheisyydestä.

Ponnisteltiin taas tuokio ja näytti tosiaankin siltä kuin alkaisi aallokko hellittää. Ja kun sade hiukan harveni, näkyi maata.

Nyt tuntuivat aluksen liikkeet jo unettavilta äskeisen jännittävän painiskelun jälkeen. Tosin jysäyttelivät silloin tällöin pienet pintahyrskyt soudun kupeeseen, mutta kun korkea maa alkoi suojata tuuleltakin, tuntuivat enää vain aavalta kiertävät mainingit.

Soutajain päällikkö ei tuntenut tarkoin tällä kohdalla olevaa rannikkoa. Laskettiin sen vuoksi hiukan etelämmäksi ja päädyttiin siellä erääseen suojaiseen kauniiseen lahteen. Päivä oli kulunut täten ponnistellessa ja alkoi pimetä. Vaikka sade lakkasi ja taivas selkeni, ei enää nähnyt selvästi maan luonnetta. Se häämötti vain salaperäisenä pimentona edessä. Kohinasta ja mainingeista päättäen puhalsi tuuli ja meri myllersi edelleen aavalla.

Päätettiin yöpyä tähän ihanteelliseen satamaan. Kaiken varalta pidettiin laiva pimeänä, valoa ei saanut sytyttää muuanne kuin hytteihin, joista se ei näkynyt. Päivän ponnistelujen jälkeen painuivat kaikki levolle, ainoastaan vartijat valvoivat. Turja, Jorma ja Taitsa päättivät valvoa vuorotellen.

Taitsan vuoro oli valvoa ensin. Turja loikoi perämajassa ja mietiskeli, mitä tämä pakollinen viivytys mahtaisi merkitä Borealian ja Ekvatorian välisessä taistelussa. Ennättäisivätkö Ekvatorian joukot nyt ennen häntä Borealiaan? Tämän ajatuksen tuomasta kiusallisesta tunteesta huolimatta nukahti Turja ja näki unta Urjasta ja Avaruuden Hirviöstä.

Urja seisoi Avaruuden Hirviön lonkerolla, joka ojentui maata kohti. Hän viittoi kiihkoisasti Turjalle ja koetti nähtävästi häntä varoittaa. Mutta Turja ei häntä ymmärtänyt. Ilmassa soivat, humisivat ja pauhasivat Avaruuden äänet. Turja ei kuullut, vaikka hän ponnisti kaikki voimansa; hän tahtoi kuulla, hän luuli joka hetki kuulevansa, mutta ei kuitenkaan kuullut ja se oli niin ilkeätä. Lopulta Turja tuli epätoivoiseksi ja painoi päänsä alas. Silloin hän huomasi maassa vierellänsä naisen -- -- --

Taitsa herätti hänet, kun hän oli nukkunut mielestänsä vain tuokion, ilmoittaen että lahdessa niemen toisella puolella oli alus, todennäköisesti sotasoutu. Hän oli aikansa kuluksi kiivennyt mastoon ja sieltä nähnyt matalan niemen yli valojen tuikkivan ja niiden hämyssä laivan piirteet. Turja nousi heti, kiipesi mastoon ja totesi Taitsan tiedonannon oikeaksi Ja mikäpä muu alus se olisi kuin se sotasoutu, joka oli ajanut heitä takaa ja jonka oli täytynyt myöskin hakea suojaisaa satamaa.

-- Me emme siis pääse siitä ilman taistelua, mutisi Turja. Ja taistelu on sittekin mahdollinen vaikka se ei olisikaan sama sotasoutu.

Saaren vuorissa pauhasi tuuli ja ulapalla kuuluivat vyöryvän yhä edelleen aallot. Kuinka kauan tätä säätä jatkuisi? -- Sitä voi jatkua kauan. On tulossa kylmä vuodenaika. Nämä ovat syysmyrskyjä. Vaikka he pääsisivät tuolta soudulta pakoon, niin olisi heidän kenties viivyttävä kauan täällä saaren suojissa.

-- Mutta me _emme voi_ viipyä täällä päiviä, mietiskeli Turja. Meidän on lähdettävä kuitenkin myrskyyn ennemmin tai myöhemmin. Ja miksemme voisi lähteä mahdollisimman pian? Jätämme tuon soudun tuonne lahteen makaamaan. -- -- -- Mutta heti ei voida lähteä. Miehistö on lopen uupunut. Se nääntyisi jo ensi ponnistuksissa. -- -- -- Aamulla päivän valjetessa huomataan meidät sotasoudusta ja silloin emme pakene ilman taistelua. Ainoa menettelytapa olisi pujahtaa nyt vain johonkin toiseen lahteen. -- -- --

Turja herätti soutajain päällikön ja neuvotteli hänen kanssansa. Hän ei halunnut lähteä pohjoiseen päin pitkin rannikkoa, sillä se oli täynnä kareja ja hän ei tuntenut sitä tarkalleen. Etelämpää ei taas enää löydy suojaisaa lahtea. Maa kääntyy länteen jo tuon lahden takana, missä sotasoutu oli.

-- Siispä ei ole muuta ratkaisua kuin taistelu, päätteli Turja itsekseen. Ja meidän on parasta suorittaa se tänä yönä, nyt heti.

Hän herätti Jorman ja ilmoitti, että heidän täytyy nyt ryhtyä sellaiseen tehtävään, jollaista kukaan Borealian mies ei ole koskaan suorittanut -- heidän täytyy vallata Ekvatorian sotasoutu ja kukaties surmata ihmisiä.

-- Meidän kansaamme vastaan, Jorma hyvä, on julistettu sota. Meidät aiottiin haudata luoliin Ekvatoriassa. Sotajoukkoja on lähetetty tai lähetetään surmaamaan kansaamme ja ajamaan loput jäätikölle. Tämä sotasoutu on matkalla luultavasti Uuteen Borealiaan, se ajaa meitä takaa tehdäkseen meistä sivumennen kalojen ruokaa. Meidän täytyy joutua kansamme luo ennenkuin Ekvatorian murhamiehet. Meidän on lähdettävä tästä lahdesta myrskyyn vielä tänä yönä. Mutta oma aluksemme ei kestä myrskyssä -- meidän on vallattava tuo sotasoutu, joka loikoo tuolla lahdessa. Ajattelen, että menemme kannelle keinolla millä hyvänsä, esitämme suoraan sen päällikölle vaatimuksemme, että hänen on luovutettava soutu meille. Ellei hän suostu, otamme sen heiltä. Tällainen on tehtävä, lähteekö Jorma mukaan?

-- Jos sopisi, niin panisin pari ehtoa, mörisi Jorma epäröiden.

Turja synkistyi:

-- Antaa kuulua!

-- Ensiksikin, että päällikkö koettaa järjestää asiat niin, ettei minun tarvitse mietiskellä mitään sukkeluuksia, ettei minun yleensä tarvitse tehdä runsaammin aivotyötä, vaan että minä saan hoidella vain niin sanoakseni tehtävän ruumiillista puolta, ja toiseksi, että päällikkö puolestaan avustaa minua sitte erään toisen sotaisen laivan valtauksessa, kun tullaan kotiin -- jos niinkuin sattuisin saamaan napinreikiä vaatteihini.

-- Jorma tarkoittaa Orman tyynnyttämistä, naurahti Turja.

-- Niinpä niin.

Turja lupasi tehdä parastaan täyttääkseen molemmat ehdot.

-- Jäänkö minä sitte tänne toimettomaksi? kysäisi Taitsa.

Turja salli hänen kernaasti olla yrityksessä mukana, jos hän sitä todenteolla tahtoi.

Ja niin taisteltiin ensimmäinen varsinainen taistelu Borealian ja Ekvatorian välisessä sodassa yöllä kaukaisen saaren lahdessa valtameren keskellä. Se oli lyhyt, mutta monessa suhteessa merkillinen.

Kolme miestä astuu venheeseen. He soutavat sotasoudun kupeelle.

-- Ken siellä? kysytään soudusta.

-- Mies, jolla on tärkeätä asiaa päällikölle, vastaa Taitsa puhtaalla Ekvatorian kielellä.

-- Ei päällikkö ota yöllä puheillensa tuntemattomia.

-- On kysymys aluksenne kohtalosta.

Kuuluu liikettä kannelta, keskustelua ja kolinaa. Vihdoin laskeutuvat portaat.

-- Henkenne menetätte, jos tämä on kujetta. Se mies, jolla on asiaa, saa tulla ylös.

-- Me tahdomme tulla kaikki, emme jätä toveriamme yksin.

Taas neuvotteluja. Sitte ilmoitettiin, että se mies, jolla on asiaa, saa tulla peräkannelle, toiset keulaan.

-- Olkoon menneeksi.

Päällikkö kävelee peräkannella. Turja esittää asiansa: hän vaatii, että tämä soutu luovutetaan hänelle. Päällikkö miehineen saavat siirtyä pieneen soutuun tässä lähistössä, ainoastaan soutajat jäävät.

Päällikkö tuijottaa häneen kuin mielipuoleen.

-- Minä en oikein ymmärrä -- -- --.

-- Sepä kummallista. Koetin esittää asiani kyllin selvästi. Me olemme matkalla Borealiaan. Myrsky yllätti meidät. Emme voi jatkaa edelleen pienellä soudullamme. Vaadin, että tämä soutu luovutetaan käytettäväksemme. Palautan sen täydessä kunnossa takaisin mahdollisimman pian.

-- Hän on kuin onkin hullu, nauroi päällikkö. Viekää heidät takaisin veneeseensä!

-- Meidän täytyy ottaa tämä alus väkivalloin, ellei muuten luovuteta.

-- Keiden täytyy ottaa? Onko täällä jokin väijytys? Tiedättekö, että nyt on sota-aika? Tämä on sotalaiva. Tuo on sellaista puhetta, että se maksaa pian henkenne. Astukaa veneeseenne, minä sanon, tai -- -- -- Miehet tähdätkää! Joko veneeseen tai kalojen ruuaksi!

Mutta heti kun sivulla oleva vartiasto nosti putkensa tähdätäkseen Turjaan, vongahti keulasta salama ja vartiosto lysähti maahan.

-- Minä kysyn nyt uudestaan luovutatteko? huusi Turja.

Mutta päällikkö ei enää kuunnellut häntä, vaan juoksi perään huutaen miehiänsä ampumaan roistot. Laivan keskiosasta alkoi paukkua molempiin päihin ja perästä leiskahteli tulta. Keula pysyi Jorman ja Taitsan hallussa, sillä jälkimmäinen oli heti ensimmäisen laukauksen pamahdettua hiipinyt sulkemaan keulasuojan luukun. Tässä suojassa nukkuvat sotilaat jäivät loukkuun.

Turja poistui salamannopeasti siitä, missä hän oli seisonut päällikköä puhutellessaan ja pian vongahtelivat hänen radioputkensa säteet peräsuojaman katolta yli laivan, kaikkialle. Jos olisi ollut valoisa, olisi leikki loppunut lyhyeen. Mutta nyt eivät Turja ja Jorma nähneet vastustajiaan vaan tähtäsivät vain heidän paukkujensa leimahtelun mukaan. He eivät uskaltaneet käyttää myöskään sellaisia salamoita, jotka olisivat lamauttaneet kerrassaan kaikki sillä puolella laivaa olevat, sillä he pelkäsivät osittain satuttavansa toisiinsa, osittain myöskin että säteet vaikuttavat aluksen rautaisiin osiin ja saavat aikaan vaurioita -- -- --.

Paukahteli enää vain silloin tällöin ja lopulta hiljeni kaikki.

Sekä Turja että Jorma olivat haavoittuneet lievästi. Taitsan tila oli arveluttava. Hän oli luukkua sulkiessaan saanut ruumiiseensa pari kuulaa.

Turja käski Jorman tuoda hänet peräkannen majaan ja lähti itse edellä lyhtynsä sytyttäen katsomaan hänelle tilaa. Tultuaan majaan jäi hän tuijottamaan pehmeistä hienoista patjoista valmistettua vuodetta majan sivuseinällä. Siinä lepäsi nainen -- kaikesta päättäen kuollut tai tainnuksissa. Peite oli vedetty puoleksi syrjään ja toinen jalka kaartui sulavissa rytmeissä permannolle -- ikäänkuin aikoisi hän nousta vuoteeltaan.

IX luku. Kotona.

Turja kulki Uuden Borealian esikunnan suojamassa edestakaisin ja kuunteli Karman selostusta:

-- Olin varovaisuuden vuoksi pitänyt vahteja vuorella, josta voi kaukoputkella tarkastaa asuttuja alueita. Kaksi päivää sitte antoivat vartijat tiedon, että asutulla alueella liikehti suuria joukkoja tänne päin. Lähetin lisää tiedustelijoita ja käskin ottaa selvää mitä väkeä tulijat ovat. Tuli tieto, että ne ovat Ekvatorian sotajoukkoja. Aavistin pahinta. Käskin vuorella olijain palata alueemme rajalle ja siellä tiedustella, mikä on tulijain tarkoitus. Tästä joukosta palasi vain puolet. Muut saivat surmansa Ekvatorian sotaväen paukahtavista putkista. Tunnustan tehneeni suuren tyhmyyden kun en varoittanut heitä ja selittänyt heille tarkemmin, miten heidän tuli menetellä. Mutta luotin heidän johtajaansa, joka oli, niinkuin päällikkö tietää, neuvokas mies.

Tämän jälkeen pysäytin heti puolet tavallisista töistä, panin voima-asemat ja ladatut akkumulaattoritkin valmistamaan radioputkia ja maavetureja. Kokosin valiojoukon miehiä ja samosin sen kanssa Ekvatorian murhamiehiä vastaan. Tänä aamuna lakaisivat putkemme kaksi joukkoa maahan. Muut joukot pyörsivät hurjaa vauhtia takaisin ja vuorelta näimme heidän jatkavan matkaa vielä asutulla alueellakin. Kiirehdin ennen muita takaisin. Tullessa tapasin päällikön lähetin.

-- Hyvä on, virkkoi Turja. Tämä merkitsee sitä, että nyt he tulevat vasta sitte kun tälle niemimaalle on siirretty suunnattomat määrät Ekvatorian sotaväkeä ja kun myöskin sotasoudut ovat valmiina hyökkäämään rannikollemme. Ne tuskin enää yrittävät yllätystä pienillä joukoilla. -- -- -- Karma hyvä, meille tulee vaikeita aikoja. Ekvatorian hallitus on hirviö, joka ei hellitä ennenkuin siltä on mahti mennyt. Meidän on nyt varustauduttava julmaan taisteluun, helvetilliseen taisteluun. -- -- -- Tämä on kerrassaan järjetöntä, se on kerrassaan eläimellistä! Meidät pakoitetaan ponnistamaan voimiamme murhataksemme mahdollisimman paljon ihmisiä! -- -- -- Se on kamalaa taistelua, se on kamalampaa kuin mikään taistelumme lunta ja jäätä vastaan. Se ei kenties ole niin kovaa taistelua, mutta se on meistä vaikeampaa sen vuoksi että se on järjetöntä. Mutta ei auta muu. Meidän on sekin kestettävä. -- -- -- Minä sanon Karmalle nyt tässä: meidän on voitettava Ekvatorian hallitus, meidän on pudotettava sen kädestä ruoska ja lyötävä se maahan.

Kutsu eduskunta koolle. Esitän sille merkilliset terveiset Ekvatoriasta, kuvaan aseman sellaisena kuin se todella on sekä kuulustan hyväksyykö se ajatukseni ja suunnitelmani.

Kun he olivat keskustelleet ja neuvotelleet varustautumisesta alkavaa taistelua varten sekä tapahtumista Uudessa Borealiassa ja Ekvatoriassa, kysyi Turja vihdoin:

-- Tunnetko jo metsästäjäin paukkujen rakenteen? Me valmistamme niitäkin -- mutta paljon parempia, sellaisia, jotka kantavat kauas ja joilla voidaan tähdätä pimeässäkin.

Karma ilmoitti tuntevansa.