Chapter 6

"Entä Lankinsuon juttu? -- Aha, -- vai niin! -- Ihanko totta? -- Jopa jotakin! -- Kuules, Wallenberg! -- Nythän sinun käykin ohraisesti Lankinsuon asiassa!"

-- "Kuinka niin?"

"Luuletko, ettei kukaan tunne välikirjaa, jonka olet tehnyt Svartström & Ikävalon kanssa? -- Terve, Wallenberg! -- Siihen meni kolmetuhatta markkaa kuin Mänttälän kaivoon! -- Teit kuin teitkin sovinnon riitajutussa. Sillä vaikka harmiksesi hävisit Lankinsuon jutun vedossa, niin lakitieteellisesti katsoen olet tehnyt asiassa sovinnon. Nyt saat kauniisti maksaa sakkosumman asianajajillesi."

Tämä epähieno, sopimaton esiintyminen sai aikaan tukalan tunnelman seurapiirissä.

Malmfelt otti Wallenbergin rinnalleen sohvaan, ja kahden he siinä kaikessa rauhassa alkoivat puhella Lankinsuon vastaisesta viljelyksestä. Jo tänä kesänä saa maanmittari laillisesti jakaa vanhan riitamaan. He silloin voivat syksyllä kaivaa valtaojan halki suon, pitkin uutta rajaa.

-- "Ja kuule, Wallenberg, minä pysyn vielä kiinni tarjouksessani, jonka tein jo kaksi vuotta sitten. -- Maksan sinulle sovittajaisia tuhatviisisataa markkaa, -- puolet sinun maksettavastasi."

-- "Mitä turhia! -- Veto on veto! -- Luulen, että kaikki kävi lopultakin parhaiten tällä tavoin. Itse asiassa olin jo alkanut sydämestäni kyllästyä asianajajiini, -- senkin verenimijöihin! -- Ja sitä paitse, et ole tullut lähemmin ajatelleeksi erästä asiaa. Lankinsuon valtaojan jatko tulee pakostakin käymään sinun maasi lävitse. Sinulle valtaoja tulee koko joukon kalliimmaksi kuin minulle. Arvelen, että olemme rehellisesti kuitit!"

Olin kolmantena miehenä kuunnellut naapurusten sopuisaa pakinaa. Herra Wallenberg oli kerrassaan suurenmoinen. -- Äkkipikainen mies, mutta oikeamielinen ja kunniassaan pysyvä!

Sain lasin käteeni ja pyysin seuran hyväntahtoista huomiota.

"Hyvät herrat! Luulen, ettemme vielä ole antaneet täyttä arvoa herra Wallenbergin uusille yrityksille. Mainitsin jo äsken, että hänen suunnitelmansa kokonaisuudessaan on paljon laajakantoisempi, kuin ne alkukokeet, jotka sisältyivät itse vetokysymykseen.

"Herra Wallenberg tahtoo päästä yleensä riippumattomaksi kaikesta ulkomaisesta apulannasta. Hän tahtoo tehdä voimaperäisen maanviljelyksen lannoitusaineisiin nähden itsekannattavaksi.

"Tiedämme, että kaikki n. k. apulannat varsin yksipuolisesti korvaavat todellista eläinlantaa. Ostettakoon keinotekoisia lantoja minkä nimisiä ja minkä laatuisia hyvänsä, yksin näillä ei maanviljelijä voi ajan pitkään tulla toimeen. Kansanmiehet sanovatkin: 'Kuka apulantaan turvaa, hän maataan hävittää.' Eläinlanta on aina paras; täysipitoisena se sisältää kaikki ne ravintoaineet, joita kasvit tarvitsevat. -- Maanviljelijät käyttävätkin apulantoja ainoastaan hätäkeinona, korvikkeena, milloin talon omaa lantaa ei ole riittämiin.

"Nyt herra Wallenberg tahtoo saada talon oman lannan vastaisuudessa riittäväksi: -- ei lisäämällä sitä ainemäärän, vaan aineenlaadun puolesta.

"Hyvät herrat! Karjanlannan parantamista juuri ovat tarkoittaneet herra Wallenbergin tähänastiset toimenpiteet. Niiden avulla hän tahtoo kyllästyttää lantaa, niinkauvan kuin se vielä on vereksenä, on altis vastaanottamaan väkiaineita, ollessaan navetassa, tallissa, karsinassa, läävässä.

"Tämä onkin voimaperäisen lannan saamiseksi välttämätön ennakkoehto.

"Mutta herra Wallenberg aikoo jatkaa toimenpiteitään. Parhain kyllästytetty lanta menettää tunkiolla suuria määriä väkiaineitaan, ilmaan helposti haihtuvia kaasujaan.

"Lannan väkiaineiden haihtumista koetetaan yleensä estää, käyttämällä kuivikkeita sekä luomalla tunkiolle, lannan peitteeksi, suomaata ja ruoppaa. Kuitenkin voidaan huoleti sanoa, että tätä nykyä tuskin 6-7 % lannan todellisista kasvattavista ravintoaineista tulee pellolle kasvien hyväksi. Tämä seikka on kyllä ollut tunnettu, mutta turhaan on lannan säilyttämiseksi rakennettu vajoja ja lantalatoja: ulkoilma on aina päässyt kevyitä kaasuja haihduttamaan.

"Herra Wallenbergin suunnitelma on toinen. Hänkin kyllä käyttää myöskin kuivikkeita, suomaata ja ruoppaa, mutta hän ei lainkaan aio jättää lantaansa ulkoilman vaikutuksen alaiseksi, siihen saakka, kunnes se vedetään pellolle."

-- "Mitä nyt? -- Mitä hulluja? -- Sehän on mahdotonta!" --

-- "Herra Wallenberg tahtoo näyttää, että se on mahdollista, -- on mahdollista kemian avulla! -- Hän aikoo rakentaa suuren, umpinaisen betonirakennuksen lannan säilyttämistä varten. Se tulee olemaan jo syyskuulla valmis!"

-- "Mutta tohtorihan on täysi taikuri! Siitä en ole puhunut sanaakaan kellekään elävälle sielulle!" Herra Wallenberg nousi istualtaan.

-- "Tässä betonirakennuksessa tulee olemaan eräitä salaisuuksia. Kun se on oleva umpinainen, niin välikattokin tehdään betonista. Mutta välikattoon jätetään suuri määrä aukkoja, joihin liittyvät tiiviisti sulkeutuvat luukut.

"Kun navetanlantaa luodaan tähän betonisäiliöön, niin sitä hoidetaan tavalliseen tapaan, peittämällä lantaa suomaalla ja ruopalla. Mutta siitä huolimatta tulee ilma umpinaisessa säiliössä luonnollisestikin olemaan täynnä ammoniakkikaasuja, kaikkinaisia muita typpikaasuja sekä vetyhöyryjä.

"Me tiedämme jo, miten herra Wallenberg voi puhdistaa ilman kiertelevistä ammoniakkikaasuista. Välikaton aukoista ripustetaan säiliöön suolahappoastioita. Niiden pohjalle kiteytyy klorammoniumia, josta saadaan runsaita lisiä Lahisten aikaisempiin tehdastuotteisiin.

"Muut kiertelevät kaasut ja vesihöyryt herra Wallenberg aikoo sitoa sammutettuun kalkkiin, jota hajoitetaan lannan joukkoon. Lisäksi ripustetaan kattoaukoista seulamaisia, laajoja astioita, joiden pohja on tehty harvakuteisesta säkkikankaasta, ja joihin levitetään ohut kerros sammutettua kalkkia. -- Sivumennen sanoen, Lahisten navetoissakin tulee piakkoin olemaan samanlaisia, kalkkia sisältäviä astioita. Niiden avulla saadaan navetan ilma pysymään vesihöyryistä kuivana. Me kiinnitimme jo eilen tällaisia astioita varten valmiit rautakoukut Holman navetan kattoon."

-- "Tohtori, -- nyt minä täydellisesti antaudun", huudahti herra Wallenberg. "Te olette lyönyt minut viimeisellä peräytymislinjallani!"

-- "No niin! Kalkki imee kiihkeästi kosteutta itseensä ja on mitä halpahintaisimpia ja käytännöllisimpiä aineita, joita voidaan kyllästyttää typellä. Tiedämmehän, että Norjassa on aljettu valmistaa erityistä keinotekoista lantaa juuri sammutetusta kalkista, johon mekaanista tietä puserretaan typpeä suorastaan ilmasta. Keinotekoisia lantoja tämä on kaikkein parhaita. -- Herra Wallenberg ei ota kalkkiinsa typpeä vapaasta ulkoilmasta, norjalaisen patentin mukaan, vaan omasta lantasäiliöstään, Lahisten patentin mukaan!

"Tällä tavoin kyllästytetty kalkki on märkää, kun se otetaan kattoaukosta ulos, mutta saa sittemmin kuivaa, ja on nyt erinomaisen arvokkaana, uutena kotimaisena apulantana herra Wallenbergille. -- Se ei maksa hänelle paljon mitään, kun hän itse polttaa kalkkinsa.

"Mutta pääasia on, että näillä keinoin saavutetaan varsinainen tarkoitusperä: betonisäiliössä pysyy ilma yleensä siedettävässä tilassa. -- Kaikkia poikkeustapauksia varten liittyy rakennukseen myöskin tuuletustorvi. Tämä avataan muun muassa lantasäiliötä tyhjennettäessä, mutta pidetään yleensä, säännöllisissä oloissa visusti suljettuna. --

"Kun herra Wallenberg tällä tavoin huolellisesti hoitaa karjanlantaa, navetasta alkaen, siihen päivään saakka, kunnes se viedään pellolle ja sekotetaan ruokamultaan, -- kun hän estää sen kevyitä kaasuja haihtumasta, -- niin hänen karjanlantansa voimaperäisyys epäilemättä on kohoava arvaamattomassa määrässä. Lannan todella arvokkaista aineista hän luultavasti on saava noin 60-70 % viljelyskasvien hyväksi. Lantaa lisääntyy aineenlaadun puolesta; sen teho karttuu kymmenkertaiseksi! -- Tämän ohella herra Wallenberg saa suuria määriä kahdenlaista, ensiluokkaista, kotimaista apulannoitusainetta. Mitään ulkomaisia apulantoja hänen ei yleensä tarvitse enää ostaa.

"Lyhyesti sanoen: Herra Wallenberg aikoo tehdä mahdottomankin mahdolliseksi! Hankkeissaan hän esiintyy monessa suhteessa maanviljelystalouden uudistajana. Hän on tekevä jymyt, ei ainoastaan Suomessa, vaan kaikkialla, missä maata voimaperäisesti viljellään.

"Hyvät herrat! Jos olette esitystäni seuranneet, niin luulen, että tahtonette kohottaa maljanne herra Wallenbergin kunniaksi!"

-- "Hyvä! Hyvä! -- Eläköön! -- Eläköön Kustaa II Aadolf!"

Suosionosotukset herra Wallenbergille eivät olleet reuhaavia, meluavia. Kaikki uudet seikat olivat saattaneet ajatuksia vireille, herättäneet mietelmiä herroissa. Seura oli innostunut, hilpeän iloinen, ystävällisen tutunomainen.

Naisetkin olivat uskaltaneet saapua ovelle kuuntelemaan. Morsioni nyökkäsi ja vilkutti minulle salavihkaa äitinsä selän takaa.

Herra Wallenberg itse seisoi pyylevänä, korkein otsin, säteilevin silmin ja oli nähtävästi mielistyneenä. Hän iloitsi saavuttamastaan tunnustuksesta.

Kääntyen minuun, hän virkkoi: "Kuulkaa, te olette vihjonut minun salaisimpia ajatuksiani, olette katsonut suorastaan minun sieluuni. Vannon, etten ole näistä seikoista antanut kellekään pienintäkään viittausta. En ole uskonut ajatuksiani edes paperiliuskaleellekaan. Nyt minun täytyy uskoa, että te olitte jo ratkaissut vetoasian päässänne, ennenkuin tulitte salapoliisina Lahisiin."

"Teidän täytyy antaa anteeksi, että tunkeuduin suljetulle alueellenne. Mutta itse vedon ratkaisuun se seikka ei todella vaikuttanut mitään. Mitä Lahisissa näin, se ainoastaan vahvisti jo varmistuneet johtopäätökseni. -- Muuten tahdon huomauttaa, että olen ajatuksissani vain uudestaan sovittanut kokoon teidän jo valmiin suunnitelmanne. Olen ainoastaan kulkenut teidän jäljessänne, seurannut jo avattua uraa. Keksintö on kokonaan teidän omanne! Teillä on siihen meidän kaikkien tunnustama etuoikeus! -- Toivon, että te jouluksi julkaisette seikkaperäisen selostuksen menettelytavastanne ja sen tuloksista."

"Niin minä aionkin tehdä", hän lausui vakuuttavasti.

Rouva Malmfelt -- täti Malmfelt! -- nyt astui sisään ja pyysi herroja ystävällisesti tulemaan salin puolelle. Signe loi minuun pikaisen katseen ja lensi tulipunaiseksi.

Huomasin salissa täytetyt vaaleanvihreät maljakot, joissa samppanja helmeili. Ymmärsin heti kaikki. Menin poikki salin morsioni luo. Hän seisoi valkoisessa puvussa kainona, katseet alas luotuina.

Setä Malmfelt kohotti lasinsa juhlallisen näköisenä:

"Hyvät herrat! Vaimollani ja minulla on kunnia lähimmille ystävillemme ilmoittaa iloisen perhetapahtuman, tyttäremme Signen ja tohtori Viktor Pohjamon kihlauksen. -- Nuorten malja!"

Salaman isku selkeältä taivaalta! -- Asia oli vieraille täysi yllätys. -- Pian lasit kilisivät, ja onnitteluista ei tahtonut tulla loppuakaan.

Vähän myöhemmin herra Wallenberg hymyillen lausui minulle ilonsa siitä, että henkilö, joka maalaisasioissa oli tehnyt hänestä pietin, nyt itse oli liittynyt heidän, maalaisten likeisimpään piiriin. "Te olette sentään, tohtori, näinä päivinä tutkinut maalaishenkeä koskevia seikkoja paljon syvemmältä ja käytännöllisemmältä kannalta, kuin minä, vanha miesparka!"

* * * * *

Olimme häämatkalla, Norjan tuntureilla, nuori vaimoni ja minä. Postissa sain ristisidelähetyksenä Wallenbergin uuden kirjan. Tarmokkaalla käsialallaan hän oli kirjoittanut kansilehdelle nimeni sekä omistuksen, "muistoksi maahengen salaisuuden paljastamisesta". Selaillessani kirjaa, huomasin, että Wallenbergin jatkuvat kokeet ja toimenpiteet olivat toteuttaneet hänen parhaita toiveitaan.

Vaimonikin tuli siihen ja vaati nyt minua kirjoittamaan, kuinka silloin kävi, kun otin selkoa Wallenbergin "maahengestä", ja kun Lankinsuon riita loppui, ja kaikesta muusta, "sillä vaikka se on tosi, niin se on kuin ihmeellinen romaani!"

Sota riehui Euroopassa. Meillä oli täällä tunturilla oma maailmamme. Wallenbergin kirjan ilmestyttyä, en ollut estetty täyttämästä vaimoni pyyntöä. -- Ja häämatkalla! -- voisinko kieltää häneltä mitään? --

Kirjoitellessani nyt vihkoni viimeistä sivua, Signe kurkistaa olkani ylitse ja käskee minun kirjoittaa, että se oli Wallenbergin "maahenki", joka sai minut kiintymään maaelämään, johon hän itse on kovin ihastunut. Hän tahtoo aina asua maalla, vaikka hän kyllä lupaa professorin lukukausien aikana olla hänen kanssansa Helsingissä.

End of Project Gutenberg's Maahengen salaisuus, by Valter Henrik Juvelius