Chapter 4

HELENA.

Minä pyytäisin, että te Siivoska tulisitte illempana ruumista laudalta veisaamaan. Minä menen edeltäkäsin sinne. Tulkaa te sitten kun olette illallista laittaneet.

SIIVOSKA.

Kyllä minä tulen.

LYYLI.

(Itsekseen). Ja minä, joka olen luvannut mennä Birgerin luokse! Enhän voisi mennä tällaisessa mielentilassa.

SIIVOSKA.

Mene sinäkin Lyyli Helenan kanssa. Sinä olet istunut koko päivän sisällä, saisit mennä hiukkasen jaloittelemaan--

LYYLI.

Äiti!

SIIVOSKA.

Mene nyt vaan. Tässä on markka. Osta sillä Helenalle kahvileipää.

LYYLI.

Äiti, minä en mene!

SIIVOSKA.

Mikset! Mene alas Bulevardinkadulle. Vaan älä viivy kauan.

LYYLI.

Äiti. Minä en viivy kauan, minä lupaan sen.

HELENA.

Ei Lyylin niin kiirehtiä tarvitse, minä puen ruumiin ensin alusvaatteisiin. Siihen menee hyvin paljon aikaa.

LYYLI.

Hyvin paljon aikaa.

SIIVOSKA.

Kiirehdi nyt.

LYYLI.

Kyllä. Kyllä minä kiirehdin--äiti. (Heittäytyy äitinsä kaulaan).

SIIVOSKA.

Oletko sinä niin hermostunut tuosta lapsen kuolemasta, että aivan vapiset ja puristat kaulaani, niin että tekee kipeää.

LYYLI.

Äiti sinun ei tarvitse minun tähteni itkeä--ei koskaan.

(Menevät).

_5 kohtaus._

SIIVOSKA. TOLOSKA.

SIIVOSKA.

Hyvää iltaa Toloska.--Kerran tekin meille löysitte.

TOLOSKA.

Hyvää iltaa. Hyvää iltaa. Mitenkä teillä jaksetaan?

SIIVOSKA.

Hyvin, Jumalan kiitos! Helenan lapsi vaan kuoli.

TOLOSKA.

Vai kuoli! Se oli onni!

SIIVOSKA.

Niinhän se on meikäläisen onni että lapset pääsevät pois.--Ei meillä joudeta lapsia suremaan. Ei.--Se olkoon herrasväen työtä.

TOLOSKA.

Ripuliin kai kuoli?

SIIVOSKA.

Ripuliin.

TOLOSKA.

Se on hyvin ymmärrettävää näin kesäiseen aikaan. Milloinka meikäläinen joutaisi lapsiaan hoitamaan? Ja milloinka ne luonnistaisivat? Kesällä on kuumaa, talvella on pakkanen.

SIIVOSKA.

Totta on!--Tuota, kyllä kai Toloskalla on aikaa? Minä kiehautan pikkuisen kahvia ja sitten kai tulette Helenan lapsen ruumista katsomaan. Minä menen sitä laudalta veisaamaan.

TOLOSKA.

Oikeinko Helena sitä suree?

SIIVOSKA.

Sureehan se sitä. On se sentään oma lapsi.

TOLOSKA.

Onhan se!--Hyvä Jumala sitä surkeutta, jota ihmiset ihan turhaan itsellensä saattavat. Voi jos monikin ajattelisi, niin ei katkerasti tarvitseisi tekoansa katua. Ja ne herrasväetkin! Onpa se kai huvitusta, se heidän rehkinänsä! Herra auttakoon! Ei yksinkertainen työmies tiedä, pitääkö sille nauraa vaiko itkeä.

SIIVOSKA.

Mitä Toloska jälleen tietää?

TOLOSKA.

Tosi asia on, että vaikka te minua hulluksi sanotte, että minä joka asiasta niin suurta melua pidän, niin ei se sentään turhaa ole. Kyllä maailmassa voi asioita tapahtua, joita ei tosiksi luulisi, jollei tietäisi.

SIIVOSKA.

Jutelkaa te, niin minä hoidan kahvipannua.

TOLOSKA.

Katsokaa, minulla on sisar. Hän on kesävahti, niinkuin tiedätte nuorella herrasväellä. Kastaa kukkia ja tuuletuttaa huoneita, kun herrasväki asuu maalla. Ja kun hän on noin hiukan säntillinen ja puhdas ihminen, niin herrasväet käskevät hänen asua huoneissaan. Ja niin hän nyt asuu kamreeri Holten'illa, jolla on suuri lokaali Fabianinkadun varrella, lähellä Kasarmin toria. Niin, ja samassa kerroksessa asuu professori Ekman.

SIIVOSKA.

Ekman!--Vai niin!

TOLOSKA.

Ajatelkaas sitä hävyttömyyttä. Nyt se poikajunkkari, se lääketieteen kandidaatti tahi mikä lie. Sellainen fiini kalpeapintainen herrasmies se on--niin käy klinikassa ja asuu väliin kotona. Minun sisareni huone on ihan seinätysten hänen huoneensa kanssa ja sinne kuuluu joka rapina sieltä sisältä. Hyi, sanon minä, jos minä olisin professorska ja minä saisin tietää millaista elämää minun huoneessani pidetään, niin mäsäksi minä sen pojan hakkaisin, sen minä sanon.

SIIVOSKA.

Noh, mitä hän sitten tekee?

TOLOSKA.

Ajatelkaas! Ensin se kyllä eli siivosti, mutta sitten rupesi laahaamaan naisia sinne, mikä lie ollut mamselli. Sisareni ei sitä koskaan nähnyt, mutta kuuli että se tuli aina noin kello kahdeksalta illalla.

SIIVOSKA.

Tuota, se oli kai joku huono nainen?

TOLOSKA.

Mikä heiskale se lie ollut! Eihän kunnon ihmisten lapset tuolla lailla herrojen luona käy.

SIIVOSKA.

Kertokaa!

TOLOSKA.

Nyt ne juttelivat, ja juttelivat ja väliin se nainen itkikin ja sieltäkös kuului jos jotakin.

SIIVOSKA.

Oliko se joku huono nainen?

TOLOSKA.

Johan minä sen sanoin että se oli. Eihän se voinut olla kukaan muu.

SIIVOSKA.

Ja teidän sisarenne kuuli kaikki?

TOLOSKA.

Niin! Ja nyt se on ruvennut käymään siellä edellä puolen päivän. Ja kerran minä kuulin kun joku soitti kelloa. Ja näillekö tuli hätä. Niin tassutettiin ja kuiskattiin. Siellä kuului olleen joku vanha ihminen. Oli kai tytön äiti?

SIIVOSKA.

Kuinka minun sydäntäni rupesi hakkaamaan.--Tuota antakaa nyt anteeksi, mutta minun täytyy mennä Helenan luo. Lyylikin on mennyt sinne edeltäpäin. Voi voi, kuinka se hakkaa. Ah----

TOLOSKA.

Mikä teidän on?

SIIVOSKA.

Ei mikään! Ei mikään! Hiukan vaan ottaa tästä sydämen alta.

TOLOSKA.

Hyvät ihmiset auttakaa.

_6 kohtaus._

TALONM. VAIMO.

Onko Siivoska pyörtynyt?

TOLOSKA.

En minä tiedä mikä sille tuli, mutta niin se huutaa ja voihkaa. Ettekö te voisi hiukan hieroa! Bäcklundiko siinä on? Tietääkö Bäcklund, missä asuu tässä tohtori tahi joku muu ihminen, joka ymmärtäisi.

TALONM. VAIMO.

Tohtori Bergenstråle asuu tuossa katupytingissä! Menkää kysymään josko hän olisi kotona! Menkää nyt pian.

BÄCKLUND.

Kyllähän minä menen! Tämähän oli merkillistä.

TALONM. VAIMO.

Mistä se sellainen tuli?

TOLOSKA.

En minä ymmärrä! Koettakaa sitä hieroa! Sehän on kuin kramppi.

SIIVOSKA.

Kyllä minä tästä------

TOLOSKA.

Pysykää nyt hiljaa. Me lähetimme tohtorin perään. Älkää nousko istumaan Siivoska. Se tekee teille pahaa.

SIIVOSKA.

(Itkien hermostuneena). Kyllä minun täytyy nousta. Minä menen Lyyliä hakemaan.

TOLOSKA.

Älkää menkö.

SIIVOSKA.

(Koettaa päästä). Kyllä minun täytyy----

TOLOSKA.

Nukkukaa nyt.

SIIVOSKA.

(Huitoen käsiään). Ei ei ei! Minun täytyy päästä hänen luokseen. (Vihaisena). Pois! Älkää minua estäkö. (Rupeaa hoipertamaan).

TALONM. VAIMO.

Ei sitä uskalla estää. Sehän on niin kamalan näköinen. Mahtaako tulla hulluksi?

TOLOSKA.

Mistä se nyt sellaiseksi olisi tullut?

TALONM. VAIMO.

Nyt hän lähtee vaan.

TOLOSKA.

Älkää häntä laskeko!

TALONM. VAIMO.

Emmehän me voi sitä estää.

TOLOSKA.

Jumalan kiitos! Tohtori! En minä ymmärrä enää mitään.

_7 kohtaus._

BERGENSTRÅLE. Edelliset.

B:STRÅLE.

Missä sairas on? Mikä hänelle tuli?

TOLOSKA.

En minä tiedä.--Itki ja nyyhkytti ja oli niin kamalan näköinen.

B:STRÅLE.

Hysteriaa. Minä kirjoitan reseptin. Oliko hän saanut kuulla jotain ikävää?

TOLOSKA.

En minä tiedä.

B:STRÅLE.

Puhuitteko jotain kiihoittavaa?

TOLOSKA.

Ei--ei!

B:STRÅLE.

Jotainhan kuitenkin on kai tapahtunut.

TOLOSKA.

Minä puhuin eräästä tapauksesta.

B:STRÅLE.

Mikä se sitten oli?

TOLOSKA.

Eräästä tohtorista.

B:STRÅLE.

Soo?!

TOLOSKA.

Joka oli laahannut naisen luoksensa.

B:STRÅLE.

Ja sekö pani akan pään pyörälle, että hän sai kohtauksen? Arkoja hermoja teillä onkin.--Mikä sen tohtorin nimi oli?

TOLOSKA.

Mitä herra sillä?

B:STRÅLE.

Sanokaa, niin minä saan sen tietää.

TOLOSKA.

Tuota, se oli joku professori Ekman'in nuori herra.

B:STRÅLE.

Mitä! Vai niin.

TOLOSKA.

Ei se muuta ollut.

B:STRÅLE.

Mikä se nainen oli?

TOLOSKA.

En minä tiedä.

B:STRÅLE.

Oliko hän ehkä tämän vaimon tytär?

TOLOSKA.

Ei. Hänhän on paperikaupassa.

B:STRÅLE.

Paperikaupassa!

TOLOSKA.

Niin!

B:STRÅLE.

Missä paperikaupassa?

TOLOSKA.

Aleksanterinkadun varrella. Missä lie?

B:STRÅLE.

Mikä näitten ihmisten nimi on?

TOLOSKA.

Siivonen.

B:STRÅLE.

(Itsekseen). Tämä on merkillistä. Tytön nimi on Lyyli.

TOLOSKA.

On.

B:STRÅLE.

Kaunis, komea tyttö. Hyvin nuori!

TOLOSKA.

Niin!

B:STRÅLE.

(Itsekseen). Jos se Birgerin roisto! Ah! Mutta hyvin mahdollista! Tämähän on hävytöntä. Saakelin hävytön juttu. Jos nyt akka on saanut sen kuulla. (Ääneen). Antakaa tuota lääkettä hänelle 20 tippaa kolme kertaa päivässä. Sitten pitää hänen välttää mielen liikutusta. Hänellä on sydänvikaa. Muistakaa se.--Ei se mitään maksa. Minulla ei ole tapana ottaa mitään vaivoistani.

TOLOSKA.

Kiitoksia sitten hyvin paljon, herra tohtori.

B:STRÅLE.

Kiitoksia. (Itsekseen). Penteleen Birgeriä. Kyllä se on ainakin se tyttö. Penteleen poikaa. Sitä pitää mennä tapaamaan. Kyllä me sen pehmitämme! (Ääneen). Hyvästi!

TOLOSKA.

Hyvästi!

_8 kohtaus._

SIIVONEN. Edelliset paitsi Bergenstråle.

SIIVONEN.

Mitä tohtori täällä teki?

TOLOSKA.

Siivoska on kipeä.

SIIVONEN.

Mikä sille tuli?

TOLOSKA.

En minä tiedä! Kun minä tässä puhelin, niin rupesi värisemään ja itki niin, että luulin hulluksi tulleen.

SIIVONEN.

Mikä se sellainen!

TOLOSKA.

Lupasi lähteä kadulle kävelemään. Sanoi tahtovansa Lyyliä tavata, se kun on Helenan luona ruumista laudalta veisaamassa.

SIIVONEN.

Onko sen lapsi sitten kuollut?

TOLOSKA.

On.

SIIVONEN.

Mitä meidän äiti sitä niin kovaksi otti, että rupesi pyörtymään? Tämähän on merkillistä.

TOLOSKA.

En minä sitä ymmärrä.

SIIVONEN.

Kyllä kai sitten selvenee, kun asiasta puhellaan.

_9 kohtaus._

HELENA. Edelliset.

TOLOSKA.

Noh, tuossa se Helena onkin. Eikös Lyyli ole teillä?

HELENA.

Ei ole. Minä olen teitä odottanut ja odottanut, vaan kun ei mitään ole kuulunut, niin minä ajattelin että ei Siivoska kai tulekaan. Siksi minä läksin vaan hiukan myrttiä hakemaan, kun tiesin että Lyylillä on täällä suuri myrtti.

SIIVONEN.

Noh, missä se Lyyli sitten on?

HELENA.

En minä tiedä. Minä luulin hänen olevan kotona.

SIIVONEN.

Ei hän kotona ole.

HELENA.

Minne hän sitten on mennyt?

SIIVONEN.

Kuka tietää missä se juoksee.

HELENA.

Kyllä hän minun kanssani läksi tunti sitten kotoa, kun äiti käski hänen mennä leipää ostamaan. Mutta Robertinkadun kulmassa hän minusta erosi. Minä menin kotiin ja hän meni kaupungille.

SIIVONEN.

Missä se tyttö sitten on! Sehän on merkillistä. Näyttää siltä, kun siinä piilisi jokin salaisuus.--Minne äiti sitten aikoi?

TOLOSKA.

Siivoska lupasi mennä Lyyliä hakemaan Helenan luota.

SIIVONEN.

Mitä hänen tarvitsi mennä Helenan luo!? Olisihan tyttö sieltä päässyt taluttamattakin kotiin.

TOLOSKA.

En minä vaan tiedä.

SIIVONEN.

Sanotaan, että pojista on vastusta! Mutta onhan niistä tytöistäkin. Jos se tyttö tulisi kotiin, niin minun tekisi mieleni sitä piiskata, että kerrankin muistaisi. Tämä saa olla viimeinen kerta, muuten täällä tulee toinen polska. (Lyyli tulee). Siinähän sinä olet.

LYYLI.

Äiti! Onko hän kuollut. Äiti!

SIIVOSKA.

Uskallatko vielä katsoa minua silmiin?

LYYLI.

Äiti!--Äiti!--Koeta ymmärtää minua.

SIIVOSKA.

En! Minulla ei ole sitä ymmärrystä. Synti on synti ja langennut on langennut. Oi Herra, miksi minua näin kovasti koettelet!

*Esirippu.*

VIIDES NÄYTÖS.

Bergenstrålen luona.

_1 kohtaus._

BERGENSTRÅLE. BIRGER.

B:STRÅLE.

Hyvää huomenta Birger! Tervetuloa maalta!

BIRGER.

Sinä olet soittanut minulle pari kertaa! Onko sinulla asiaa?

B:STRÅLE.

On! Paina puuta!--Olen kuullut, että sinä olet muka salakihloissa-- erään neiti Såltinin kanssa--Onhan se oikein tehty, sillä vanhempasi tahtovat tätä avioliittoa.--Tyttö on kaunis, siveä, kiltti. Hänen isänsä sanotaan olevan varakkaan. Minä toivotan onnea! Tulethan sinä onnelliseksi! Tyttö on kai rakastunut sinuun kuin hiiri.

BIRGER.

Älä vitsaile!--Mikä oli asiasi?

B:STRÅLE.

Saanko puhutella palvelustyttöäni ensin? Lähettäisin kirjeen jonnekin-- (Soittaa. Palvelustyttö). Olisitteko hyvä ja veisitte kirjeen perille. --Tässä on juomaraha! (Tyttö pois).

BIRGER.

Rendez-vous pilettikö?

B:STRÅLE.

Ei!

BIRGER.

Miksi näytät noin happamalta.

B:STRÅLE.

Minä olen ruvennut filosofeeraamaan!--Sinä olet siis aikonut ruveta vakavaksi aviomieheksi?

BIRGER.

Se asia tuntuu sinua suuresti intreseeraavan.

B:STRÅLE.

Sanoinhan minä, että olen ruvennut filosofeeraamaan. Mehän väittelimme kerran muutamista asioista. Sinä muistaakseni esitit uutta systeemiä-- avioliittoa rakkaudesta--puhtaasti inhimillisestä rakkaudesta esimerkiksi lääketieteen kandidaatin ja tehtaantytön välillä. Etkö sinä nyt tahtoisi esimerkillä valaista mielipidettäsi?

BIRGER.

Minäkö! Miksi minä?

B:STRÅLE.

Siksi että sinulla muistaakseni olisi ollut siihen tilaisuutta. Olit tekemisissä erään siistin ja sievän tytön kanssa.--Minne hän jäi?

BIRGER.

Helsinkiin.

B:STRÅLE.

Eikö se juttu kehittynyt sen pitemmälle?

BIRGER.

Kuule Bergenstråle, oletko sinä ruvennut maallikkosaarnaajaksi?

B:STRÅLE.

En. Minä muistan vaan, että minä en hyväksynyt rakkauden seikkailuasi-- en sillä kertaa. Oletko jättänyt tytön rauhaan?

BIRGER.

Se on minun asiani.

B:STRÅLE.

Ehkä!--Ehk'ei!--Minä sanoin sinulle silloin, että jos tahdot olla kunnon mies, niin olisit seurannut neuvoani. Olitko sen verran kunnon mies?--Minä kysyn sitä vanhan ystävyyden nojalla--

BIRGER.

Oletko sinä todellakin ruvennut siveyden asian ajajaksi?

B:STRÅLE.

En! Minä sanoin silloin, että pitää tyystin harkita ennenkun antautuu uudistusaatteille ainakin kun on kysymys ihmisolentojen sielusta tahi ruumiista. Minä olen hyvin jokapäiväinen mies, minä en siedä suun pieksemistä. Jätitkö tytön rauhaan?--

BIRGER.

En!

B:STRÅLE.

Hyvä. Aijotko naida hänet?

BIRGER.

En!

B:STRÅLE.

Miks'et?

BIRGER.

En voi isäni tähden.

B:STRÅLE.

Olet siis puhunut isällesi?

BIRGER.

Olen--voidakseni maksaa tytölle eläkkeen.

B:STRÅLE.

Sinä et ole sitä tytölle ilmoittanut?

BIRGER.

En ole vielä ehtinyt.

B:STRÅLE.

Sinä olet konna.

BIRGER.

Bergenstråle!

B:STRÅLE.

Minä annan sinulle muutamia asiallisia tietoja. Seitsemäntenä päivänä Heinäkuuta kutsuttiin minut erään naisen luo, joka oli saanut hysteerisen kohtauksen.--Se oli hyvin ankaraa laatua. Vaimolla on muuten sydänvika.--Nyt hän on maannut toista kuukautta vuoteen omana. --Hän on työmiehen vaimo. Hänen pitäisi lähteä ulkomaille kylpemään mutta hänellä ei ole siihen varaa. Mitä pitäisi tässä tapauksessa tehdä?

BIRGER.

En minä tiedä.

B:STRÅLE.

Eräänä päivänä toi eräs työmies julmistuneena tyttärensä luokseni. Tyttöä oli ruoskittu. Näin sen sinelmistä joita oli hänen ruumiissaan. Hän oli rikkonut kuudetta käskyä vastaan. Isä oli rangaissut häntä lain nojalla, ihmiset eivät häntä siitä moittineet. Tyttö oli hyvin hermostunut. Minun piti tutkia häntä yhteiskunnan nimessä.--Tyttö vapisi kuin haavan lehti. Me kaksi miestä--isä ja minä--vieras lääkäri raatelimme hänen ruumistaan, loukkasimme hänen hienoimpia tunteitaan, siksi että hän oli langennut erään konnan koukkuihin, jonka nimeä hän ei tahtonut mainita. Sinä voit kuvitella että tehtävä ei ollut hauskinta laatua.

BIRGER.

Kyllä!

B:STRÅLE.

Ihmettelin ett'ei tyttö ollut tehnyt itsemurhaa.--Naiset näyttävät jaksavan kärsiä--

BIRGER.

Mutta miksi juuri minulle kerrot tuon. Mitä se minuun koskee?

B:STRÅLE.

Tuon tytön nimi oli Lyydia Siivonen.--Tunnetko hänet?--Hän on ensi kuukauden--

BIRGER.

Bergenstråle!

B:STRÅLE.

Sinun täytyy hänet naida!--

BIRGER.

Eipä niinkään.

B:STRÅLE.

Sinun täytyy hänet naida, jos olet kunnon mies.

BIRGER.

Vai naida hänet. Se, se vasta olisi tuhmuus.

B:STRÅLE.

Miksi viettelit hänet?

BIRGER.

Sinäkö kysyt?

B:STRÅLE.

Niin minä. Vastaa minulle nyt, miksi viettelit hänet?

BIRGER.

Siksi että häntä rakastin--

B:STRÅLE.

Minä en ymmärrä sinua.

BIRGER.

Etkö ymmärrä?--Täytyykö minun se selittää sinulle?

B:STRÅLE.

Jätä neiti Såltin?

BIRGER.

En voi! Hän on rakastunut minuun.

B:STRÅLE.

Sinun täytyy pelastaa Lyyli.

BIRGER.

Ikävällä avioliitollako! Ei!

B:STRÅLE.

Ranskassa saisin ampua kuulan rintaasi--

BIRGER.

Täällä tarvitsisi minun ampua itse itseni.

B:STRÅLE.

Tee se!

BIRGER.

En voi!

(Soittoa).

B:STRÅLE.

Se on hän!

BIRGER.

Lyyli!--

B:STRÅLE.

Niin!--Selitä nyt vyyhtisi. Minä olen perheen ystävä. Minun on täytynyt selittää tytön äidille, että kaikki vielä kääntyy hyvin päin kun sinä palaat kotia. Olen lepyttänyt isän, joka vimmassaan oli ruvennut juomaan ja kidutti vaimoaan ja tytärtänsä. Mies ei ollut siihen päivään viinaa maistanut. Tyttö ei osaa ajatella mitään, on kuin tylsä. Koko hänen onnensa riippuu nyt sinusta. Tule sisään Lyyli! Tohtori Ekman on palannut maalta. Ole rauhassa, kyllä kaikki vielä päättyy hyvin. Minä menen hetkeksi kävelemään.--Älä pelkää Lyyli, minä olen tohtori Ekman'in ja sinun paras ystäväsi.--Näkemiin.

_2 kohtaus._

LYYLI. BIRGER.

BIRGER.

Sinä olet niin kalpea Lyyli, onko sinun ollut ikävä?!

LYYLI.

Ei!

BIRGER.

Anna minulle anteeksi!

LYYLI.

Birger! Minä olen niin pelännyt--

BIRGER.

Sinun ei tarvitse mitään pelätä.

LYYLI.

Minä olen niin pelännyt että sinä minut unohtaisit.

BIRGER.

Minä en unohda sinua koskaan.

LYYLI.

Etkö halveksi minua?--Ethän usko että minä olen kevytmielisyydestä sinua rakastanut?

BIRGER.

En!

LYYLI.

Jos sinä tietäisit kuinka paljon olen näinä kahtena viikkona ajatellut? Minusta on kuin olisin ollut haudattuna.--

BIRGER.

Anna minulle anteeksi!

LYYLI.

Tohtori Bergenstråle käski minun tulla tänne! Onko sinulla minulle asiaa?

BIRGER.

On. Minä olen saattanut sinut asemaan, josta minun nyt täytyy koittaa sinut pelastaa. Minä olen kertonut kaikki isälleni.

LYYLI.

Oliko hän suuttunut?

BIRGER.

Oli.

LYYLI.

Minuunko?

BIRGER.

Ei vaan minuun.

LYYLI.

Siitä että olet rakastanut minua!--Mitä nyt aiot tehdä?

BIRGER.

Rakastatko minua?

LYYLI.

Rakastan.

BIRGER.

Voisitko sittenkin rakastaa minua, vaikka olisin julma sinulle?

LYYLI.

Voin.

BIRGER.

Jos emme--esimerkiksi, voisi--mennä naimisiin?--

LYYLI.

Emmekö menisi naimisiin.

BIRGER.

Tarkoitan heti. Katso, minun täytyy jatkaa lukujani--asua Helsingissä vanhempieni luona. Olen riippuvainen heistä. Voisitko odottaa--

LYYLI.

Voisin.

BIRGER.

Minä olen puhunut sinusta äidilleni. Minä olen pyytänyt että hän sijoittaa sinut sisarensa luo maalle. Minä tulen usein tervehtimään sinua--usein--

LYYLI. (Itkee).

Oi Birger!

BIRGER.

Koeta nyt olla järkevä hyvä Lyyli--tämä on ainoa mahdollinen pelastuskeino tässä ahdingossa--

LYYLI.

Milloin pitää minun lähteä?

BIRGER.

Vaikka ensi viikolla.

LYYLI.

Sovitko vanhempieni kanssa?

BIRGER.

Kyllä!--Minä suoritan kustannukset! Onhan se minun velvollisuuteni. Olethan minun morsiameni?

LYYLI.

Birger!

BIRGER.

Mitä?

LYYLI.

Ostammeko kihlasormukset?

BIRGER.

Emme vielä.

LYYLI.

Miks'emme?

BIRGER.

Me emme voi.

LYYLI.

Miks'emme voi olla kihloissa?

BIRGER.

Sehän on turhaa.

LYYLI.

Menemmekö naimisiin?

BIRGER.

Miksi sitä kysyt?

LYYLI.

Menemmekö me naimisiin?--Kihlaatko minua isältä ja äidiltä? He tahtovat sitä, muuten en uskalla ikinä palata kotia.

BIRGER.

Voit asua muualla. Isäsi ja äitisi. Muista--onhan minullakin isä ja äiti. En tahtoisi heitä loukata--saattaa heille surua. He tahtovat että menisin naimisiin erään sievän ja varakkaan tytön kanssa, joka on rakastanut minua monta vuotta. Minä olin sitoutunut häneen, ennenkuin opin tuntemaan sinut. Hän on myöskin onneton jos hylkään hänet. Oh Lyyli, tämä tuska on helvetin tuska! Jos sinä rakastat minua todellakin niin anna minun--anna minun rakastaa sinua menemättä kanssasi naimisiin. Minä en rakasta tuota neitiä, minä rakastan sinua, Lyyli, minä kasvatan lapsesi suureksi--minä muistelen sinua kuin nuoruuteni unelmaa. Minä olen heittiö, kurja, vaivanen. Sääli minua, vaan älä minua vihaa. Lyyli anna minun muistossani rakastaa sinua!

LYYLI.

Minä olen tätä aavistanut. Minä olen sitä itselleni kuiskannut. Minä en vihaa sinua Birger parka, minä vaan säälin sinua. Sinä et ole huono, sinä olet heikko. Sinäkin olet haaveillut elämän kauneutta! Sinä et jaksanut haavettasi toteuttaa, sinä et voinut olosuhteita vastustaa--

BIRGER.

Oh!

LYYLI.

Minä en tahtoisikaan sinua itseeni sitoa. Mikä onni olisi minun tietää, että sinä, velvollisuuden tunteesta minut naisit.--Ei Birger! Minä olen näinä kahtena viikkona ajatellut enemmän kuin uskotkaan, minusta on kuin olisi koko olentoni järkkynyt, kuin olisin alkanut elää uutta elämää.

BIRGER.

Ah!

LYYLI.

Minä rakastin sinua niin äärettömästi, että olemukseni oli yksin täyttynyt sinusta, että sieluni kuihtuu eroamisemme jälkeen.--Kuin eläisin minä valhe-elämää, jossa ulkonainen hengitys käy, mutta sisin sydän on kuollut.--Minä olen elänyt kuin monta vuotta, ja kuitenkin on aika suhahtanut ohitseni kuin linnun siivillä. Se on vierinyt pois, eikä ikinä enää palaja!

BIRGER.

Lyyli!

LYYLI.

Sinä et rakastanut minua sillä rakkaudella, joka on yksin oikea, vaan joka ei löydy kuin yhdessä tuhansista maan päällä.

BIRGER.

Lyyli nyt olet kiihoittunut, enkä sitä kummeksi. Koeta rauhoittua ja katsoa todellisuuteen semmoisena kuin se on. Joko me välitämme maailman ennakkoluuloista ja juoruista taikka emme. Mutta jos sinä kysyt ensin mitä isäsi ja äitisi, kummisi ja tätisi, pipit ja papit asiasta arvelevat. Silloin minä tietysti pidän huolta minunkin seurapiirin tuomiosta ja vanhempaini tahdosta. Eikö se ole selvää.

LYYLI.

Selvää on minulle vaan se että te miehet rakkauden nimellä tarkoitatte muuta kuin me naiset! Nyt tunnen itseni melkein onnellisemmaksi siitä, ett'et minua itseesi sido. Ehk'en olisi jaksanut taistella kahden edestä.--Nyt voin taistella yksin. Hyvästi! Tule onnelliseksi, jos voit! Nyt tiemme eriävät ijäksi!

BIRGER.

Jos voisin!

LYYLI.

Sinä et mitään voi. Ehkä nyt voit tunteesi vallassa jotain luvata, ehkä nyt olet oma itsesi,--vaan seuraavassa hetkessä pelkäät ystäviesi halveksimista, ihmisten moitetta.--Ei Birger, nainen voi rakastaa miestä, joka on hänelle julma, vaan miestä jota hän halveksii, on hänen vaikea rakastaa.

BIRGER.

Lyyli!

LYYLI.

Hyvästi Birger! Sanoinhan jo, nyt tiemme eroavat ijäksi. Lapseni tahdon itse elättää, minä yksin. (Pois).

*Esirippu.*