Part 18

Päästyämme Maiun-solasta, oli ilmasto ihan muuttunut. Solan länsipuolella olimme saaneet taistella alinomaisia lumi-, sade- ja raekuuroja vastaan ja kovan kosteuden tähden oli ilma päivälläkin tuntunut kylmältä. Maa oli erinomaisen suoperäistä, ja ruohoa sekä poltinpuita oli hyvin niukalta. Mutta heti kun pääsimme solasta, kohtasi meitä leuto, suloinen ilma, säteilevän kirkas taivas sekä runsaasti ruohoa ja poltinaineita. Kaikkien kärsimysten ja vastusten perästä tuntui todellakin siltä kuin olisimme nyt päässeet luvattuun maahan. Vaikka odotinkin suuria huolia ennemmin tai myöhemmin, en kuitenkaan vähintäkään katunut, että olin vastoin ratsastajien kieltoa marssinut suoraan kielletylle alueelle.

Braamaputraan juoksi kolme pientä lumipuroa jyrkiltä rinteiltä meidän molemmin puolin, ja sillä kohdalla, jossa pääjoki tekee äkkimutkan 170° suuntaan, tulee neljäs lisäjoki, jonka suuri vesijoukko syöksyy rotkosta alas 200° suuntaan, yhtyäksensä pääjokeen.

Me leiriydyimme näitten jokien yhtymäkohdalle, pääjoen oikealla rannalla ja 4,936 m. korkeudessa. Maiun-solasta lähtee, ensin kaakkoon ja sitten suoraan itään, Gangri-vuorten jatko, kulkien yhtäsuuntaisesti etelä Himalaijan korkeimman vuorijonon kanssa, ja muodostaen tämän kanssa ikäänkuin puitteet tuolle äärettömälle tasangolle, jonka läpi Braamaputra kulkee. Joen etelä rannan ja lumihuippuisen jäätikköharjanteen välillä näkyi pienempiä vuorikumpu-jonoja. Pohjainen ja eteläinen harjanne juoksevat melkein yhtäsuuntaisesti, mutta pohjainen on maantieteellisesti tärkeämpi, koska sen eteläiset rinteet ovat "pyhän" virran pohjoisena rajana aina Lassaan asti.

Näiden samansuuntaisten vuoriharjujen välinen laakso on Tiibetin väkirikkain osa. Siellä kasvaa runsaasti heinää, ja tuhansittain jaakkeja, lampaita ja vuohia käy siellä laitumella päävirran ja sen isompien lisäjokien paltamoilla, joissa myös on monia tiibettiläisiä leiripaikkoja. Suuri kauppatie Ladakista, lännessä, Lassaan käy pitkin tätä laaksoa, ja kun olin mennyt Tiibettiin Tiibettiläisiä näkemään ja tutkimaan, oli tämän valtatien varrella paras tilaisuus tarkoitustani toteuttaa, varsinkin kun ei kukaan Eurooppalainen koskaan ollut tätä tietä kulkenut. Että se myös oli vaarallinen tie, älysin hyvinkin.

* * * * *

Nukuimme hyvin vähän, kun odotimme sotamiesten hyökkäävän päällemme estämään meitä menemästä. Mutta kaikki oli hiljaa eikä tapahtunut muuta kuin että jaakit uivat joen yli ja ehtivät kauaksi toiselle rannalle, ennenkuin aamulla saimme ne kiinni.

Yö oli ollut hyvin kylmä. Lämpömittari oli laskenut jäätymäpisteen alapuolelle. Ollaksemme valmiit kaikkien tapahtumien varalta, emme olleet pystyttäneet pikku telttaamme, sitä paitsi olimme väsyneet ja viluissamme edellisen päivän pitkästä marssista. Lounainen puhalsi tuimasti, eikä ensinkään tuntunut hauskalta mennä virran yli, juosta jaakkien perästä ja tuoda ne takaisin leiriin. Ja sitten täytyi meidän, väsyneinä kun olimme, vielä ne kuormittaa.

Seurasimme joen oikeata rantaa 170° suuntaan ja sitte 140°30’, jossa se ensin luikerteli paljaitten kumpujen välissä ja sitten ruohoisen, kilom. leveän ja kahta kilom. pitkän laakson läpi. Sitten se kulki ahtaan solan läpi 170°30’ ja kääntyi sen jälestä 130° ja vielä kauempana 142° suuntaa kohti läpi aaltoilevan, ruohoisen laakson, joka oli n. 3 kilom. leveä. Täällä kulkiessamme yllätti meidät kauhea ukkosilma rae- ja sadekuuroineen. Tämä oli ikävä juttu, sillä me olimme juuri Braamaputran suuren lisäjoen lähellä ja virta oli paisunut niin vuolaaksi ja syväksi, etten tiennyt miten saada molemmat miehet sen yli. He eivät osanneet uida ja vesi oli niin kylmää, että siihen kastaminen saattaisi tuottaa arveluttavia seurauksia. Mutta aika oli kallista, sillä joki vaan yhä nousi, myrsky kiihtyi ja viivytteleminen saattaisi tuottaa vaikeuksia. Me riisuimme kaikki vaatteet yltämme, sidoimme ne sekä pyssyt jaakkien satuloihin ja ajoimme niin eläimet virtaan. Jaakit ovat hyviä uimaria, ja vaikka virta niitä kuljettikin monta kymmentä metriä mukanansa, näimme niitten kuitenkin pian, suureksi iloksemme kiipeevän ylös vastakkaiselle rannalle.

Vaikka Khanden Sing ja Mansing suuresti luottivatkin uimistaitooni, luulivat he kuitenkin viimeisen hetkensä olevan käsissä, kun kävin heidän käsiinsä kiinni ja käskin heitä seuraamaan minua virtaan. Olimme tuskin kulkeneet seitsemän metriä, kun virta jo vei meidät kaikki kolme. Hädissään tarttuivat Khanden Sing ja Mansing käsivarsiini ja vetivät minun veden alle. Tosin onnistui minun taas, jaloin uiden, päästä veden pinnalle, mutta avuttomat mieheni painoivat minut taas alas. Vimmatun taistelun perästä kuljetti virta meitä erääseen paikkaan joen toiselle puolen, jossa saimme jalansijaa, ja saatoimme kömpiä petollisesta joesta ylös. Olimme tällä matkalla nielleet niin paljon mutaista vettä, että kaikin kolmen kovin annoimme ylön, ja kun olimme kovin näännyksissä eikä myrsky näyttänyt taukoovan, pystytimme leirimme tänne vasemmalle joen rannalle 4,845 m. korkeudessa. Vaikka olimme kovin lämpimän ruuan tarpeessa, oli kumminkin ihan mahdoton tehdä tulta. Ei ollut minulla tänä iltana muuta syötävää kuin palanen suklaata, ja mieheni mieluummin paastosivat kuin rikkoivat säätyänsä vastaan, syömällä samaa kuin minä.

Kello saattoi olla noin 11, kun heräsimme kamalaan kirkunaan ja kivien vierinään. Olin tuossa tuokiossa ulkona pyssyineni ja huusin tuota tavallista: _palado_ (menkää tiehenne). Vastaukseksi tuli muutamia linkokiviä suhisten ihan silmieni editse. En nähnyt mitään, sillä yö oli pilkkopimeä. Eräs kivi sattui telttaan ja samassa haukkui koira hurjasti. Ammuin laukauksen ilmaan, sillä hyvällä seurauksella, että vihollisemme, kutka ne sitten lienevät olleetkin, pötkivät pakoon. Koira ei kuitenkaan lähtenyt. Hän haukkui koko yön telttamme edessä ja vasta aamulla kun annoin sille vähän ruokaa ja puhuttelin sitä tiibettiläisellä hyväilysanalla _khokhu, khokhu!_ kävi nelijalkainen vihollisemme ystävälliseksi, ja hieroontui sääriäni vastaan ikäänkuin olisi se tuntenut minut koko ikänsä. Erittäin mieltyi se Mansingiin, jonka sivulle se laski maata. Siitä päivästä alkaen se koira ei jättänyt leiriämme, vaan seurasi meitä kaikkialla siihen asti, kun meille tuli kovemmat ajat.

* * * * *

Joki mutkieli nyt niin paljon etelää kohti, että päätin suunnata kulkumme maan poikki, varsinkin kun näkyi melkein kuluneita jälkiä polusta, joka johti erään solan yli 110° suuntaan leiristämme. Seurasin tätä polkua ja huomasin siinä sadottain jälkiä hevostenkavioista. Tätä tietä olivat varmaan ne ratsastajat tulleet, jotka olimme tavanneet Maiun-solan tuolla puolella.

Kuljettuamme vuoren yli 5,274 m. korkeudessa, näimme edessämme suuren laakson, täynnä autioita kumpuja. Etelässä levisi iso, noin 15 kilom. leveä tasanko, jonka taustassa oli korkeita lumihuippuja. Edessämme yleni tasangolla kumpu, josta kohosi _mani_-muuri. Tämän nähtyäni olin varma siitä, että olin Lassaan vievällä valtatiellä. Noin 12 kilom. paikoilla pohjoisluoteessa näimme korkeita lumihuippuja ja edemmäksi jouduttuamme huomasimme koko vuorijonon ja vielä korkeampia huippuja kohoovan noin 5 kilom. sen takana.

Olimme kulkeneet melkein puolet tuota vedetöntä tasankoa, kun näimme sotilaitten päitä ja pyssyn suita pilkistävän kauempaa kummun takaa. Hetken päästä pujahti muutama ratsastaja esille tarkastamaan liikkeitämme, mutta vetääntyivät taas äkkiä kummun taakse. Jatkoimme kulkuamme, mutta kun olimme vähän matkan päässä heistä, jättivät he lymypaikkansa, ja laukkasivat vastakkaiseen suuntaan siitä, mistä me olimme tulleet, nostattaen kokonaisia tomupilviä peräänsä. Eräältä 4,750 m. korkealta vuorennyppylältä, jonka yli polkumme johti, näin noin 12 kilom. etäisyydessä ryhmän sangen korkeita lumihuippuja. Näitten ja meidän välissä kulki ylänne, ja sen halki laakso, jonka läpi virtasi suuri ja vesirikas joki. Tätä seurasimme 126° suuntaan, kunnes löysimme kahlauspaikan, jossa joki oli vaan runsaasti neljä metriä leveä, ja vesi ulettui vyötäisiimme asti. Tässä löysimme toisen _mani_-muurin, jossa oli suuret kirjoitukset kivissä, ja koska tuuli oli hyvin läpitunkeva, käytimme sitä suojamuurina. 240° ja 120° suuntien kulmassa saatoimme etäällä erottaa hyvin korkean lumivuorijonoja ainoastaan noin 4 kilom. päässä leiristämme. Joki, jonka yli äsken menimme, virtasi Braamaputraan ja nyt olimme 4,660 m. korkeudessa. Auringon laskussa näimme selvästi 120° suunnassa koko joukon mustia telttiä suoraan edessämme, 3 kilom. etäisyydessä. Laskimme noin 60 telttaa ja näitten lähellä kävi sadottain mustia jaakkia laitumella.

Auringon noustessa seuraavana aamuna olivat ne, suureksi kummastukseksemme, kaikki kadonneet. Kun jatkoimme kulkuamme samaan suuntaan, missä olimme ne nähneet, emme löytäneet vähintäkään jälkeä heistä. Olimme varmaankin nähneet kangastuksen.

Kuljettuamme taas n. parikymmentä kilom. näimme avaralla ruohokentällä 7,840 m. korkeudessa suuren tiibettiläisleirin, jossa oli ainakin 80 telttaa. Kentän luoteis- ja koillispuolella kulkee yhä tuo suuri vuorijono. Teltat olivat Braamaputran pienoisen lisäjoen rannalla, joka suuressa mutkassa juoksi meidän länsipuolellamme. Vuoristo näytti alenevan 310° ja 70° suuntaan harjuksi, jonka takaa loistavia lumihuippuja siinsi.

* * * * *

Olimme ruokavarojen tarpeessa ja menimme sentähden suoraan leiriin. Siellä meidän tulomme herätti ääretöntä hämmennystä. Jaakkeja ja lampaita ajettiin kiireesti pois ja sekä miehiä että naisia karkasi edes ja takaisin telttojen välillä, nähtävästi kovin peljästyneinä. Kauvan epäröittyään tuli vihdoin 8 tai 10 miestä pyytämään meitä tulemaan suureen telttaan. He sanoivat tahtovansa puhutella meitä ja pyysivät teelle. Kun epäilin heitä, en tahtonut vastaan ottaa kutsua, vaan jatkoin matkaani leirin läpi ja pysähdyin vasta muutaman sadan askeleen päässä sen toisella puolen.

Khanden Sing ja minä kuljimme sitten kaikissa teltoissa ostelemassa ruokaa, sekä näyttääksemme, että vaikka olimme kieltäytyneet tulemasta erityiseen telttaan, ei se ollut tapahtunut pelosta, vaan siitä syystä, ettemme tahtoneet joutua mihinkään paulaan.

Käynti näissä teltoissa oli hyvin hupaista. Teltat oli sangen älykkäästi rakettu ja soveltuivat erinomaisesti sille maalle, jossa niitä käytettiin, ja myös talouskapineet niissä vetivät huomiota puoleensa. Musta telttakangas oli kudottu jaakinkarvoista ja näitten öljyisyys vaikutti sen, että kangas oli ihan vedenpitävää. Teltan päällystämiseksi käytettiin kaksi eri kappaletta tätä paksua kangasta, ja sitä kannatti kaksi tankoa kummassakin päässä. Teltan katossa oli pitkulainen savuaukko. Isompien telttojen peruspinta oli kuusikulmainen. Katto, joka tavallisesti oli noin 1-2 metriä korkealla maasta, pidettiin hyvin tiukasti pingotettuna tankojen yli käyvillä köysillä, joita vaajoilla kiinnitettiin maahan. Tähän tarkoitukseen käytettiin sekä rauta- että puuvaajoja, ja näitä tarvittiin hyvin paljon pitämässä telttaa joka kohdalta maassa kiinni, jotta sisällä oliat suojeltuisivat suuren ylätasangon tuimilta tuulilta. Jokaisen teltan edessä oli neljä korkeata tankoa, liehuville rukouslippuineen, yksi joka tuulensuunnalle, alkukohtana itä.

Isompien telttojen sisäpuolelle oli yltympäri, suojaksi tuulta, lunta ja sadetta vastaan, rakennettu noin metrin korkuinen savipenkki, joskus oli se tehty kuivatusta lannasta, jota jonkun ajan kuluttua käytettiin polttopuuna. Teltassa oli aukko kummassakin päässä, joista tuulenpuoleinen aukko aina pidettiin tukossa.

Tiibettiläinen on paimentolaiseksi syntynyt ja muuttaa asuinpaikkaa vuoden aikojen mukaan. Hän pysähtyy vasta sinne, missä hän löytää riittävästi laidunta jaakeillensa ja lampailleen. Mutta vaikka hänellä ei ole vakinaista asuntoa, laittaa hän kuitenkin itselleen niin mukavasti kuin suinkin, vieden mukaansa kaikkia, mitä hän tarvitsee. Ensinnä tekee hän keskelle telttaa savesta ja kivestä tulisijan (_goling_), joka on vähän päälle 80 senttim. korkea, noin 1 1/2 metriä pitkä sekä 45 senttim. leveä, ja siinä on kolme tahi useampi ilmareikä. Tässä kekseliäässä laitoksessa palaa lanta hyvin nopeasti, sen sytyttäminen kun muuten on hyvin kärsivällisyyttä koettelevaa. Tämän uunin yläpuolella on paikka varattu niille suurille kattiloille ja kuparimaljoille (raksang), joissa tee keitetään ja sekoitetaan pitkällä kuparilusikalla, sittenkun tee tiilimäisistä pakoista ensin on pienennetty. Teltan jossakin nurkassa näkee myös rautaiset telineet, joille kuumat kattilat asetetaan, kun ne otetaan tulelta. Heti näitten vieressä on lieriömäinen puukirnu (_tokstsum_ eli _dongbon_), jonka kannen läpi mäntä kulkee. Sitä käytetään teen sekoittamiseksi voilla ja suolalla, josta jo ennen olen kertonut.

Tiibettiläisten käyttämillä puukupeilla on nimenä _puku, fruh_ tahi _kariel_. Niistä syödään _tsambaa_, kun siihen ensin on kaadettu teetä ja tämä sekoitus on enemmän tai vähemmän puhtailla sormilla sotkettu taikinaksi. Usein lisätään siihen vielä ylimääräisiä voija juustopalasia. Rikkaat ja virkamiehet kustantavat itselleen jauhoja ja riisiä, jota he tuottavat Intiasta ja Kiinasta, sekä kuivatuita hedelmiä (_kassur_), varsinkin taateleita ja aprikooseja, huonompaa lajia. Riisi keitetään jonkillaiseksi velliksi (_tukpa_), tämä on herkkua, jota samoinkuin muita harvinaisuuksia tarjotaan ainoastaan juhlatiloissa. Tiibettiläiset rakastavat liharuokia, vaikka he ainoastaan harvoin saavat tämmöistä ylellisyyttä nauttia. Metsänriista, jääkin- ja lampaanliha pidetään erinomaisena herkkuna. Lihat ja luut paloitellaan ja keitetään kattilassa, runsaasti suolaa ja pippuria seassa. Syödessä haetaan sormin padasta sopiva pala, revitään sitä sekä käsin että hampain ja pureskellaan luutkin, sillä lihaa pidetään vaikeasti sulavana, jos ei sen ohessa myös luita nautita.

Tiibettiläisissä teltoissa on tavallisesti karkeita istumamattoja (_tildih_) tulisijan ympärillä, ja käytävän lähellä on kori (_dahlo_), johon lanta kootaan ja säilytetään. Pitkin teltan seiniä on tsambapusseja (_tsamgo_) ja voiruukkuja (_dongmo_) asetettu, ja lammasnahkojen ja huopapeitteiden joukossa pistää silmiin pienet puulaatikot, joissa voi säilytetään lukon takana.

Kun astuu tiibettiläiseen telttaan, kiintyy huomio heti pöytään (_khoksehn_), palavine kynttilöilleen, ja kuparimaljoihin, joissa on uhria kullatulle puukuvalle (_khogan_), jota teltan asukkaat aamuin illoin rukoilevat. Kaikkialla kohtaa silmä rukousmyllyjä ja -nauhoja, ja telttatangoissa riippuvat miesten pitkät pyssyt, joitten nojakahvelit pistävät katonaukosta ulos. Keihäät säilytetään samalla tavalla, mutta miekkaa ja veistä kantaa mies koko päivän vyöllään ja yöllä ovat ne hänen vieressään.

KOLMASKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.

Naiset. — Heidän ulkomuotonsa ja ominaisuutensa. — Thukti. — Nainen Lassasta. — Monivaimoisuus. — Naimistemppuja. — Avioero. — Aviorikos. — Miten Tiibettiläiset hautaavat kuolleitaan. — Ihmissyöjiä. — Tiibettiläisiä pyhimyksiä.

Tämän leirin asukkaat eivät tahtoneet myydä meille ruokavaroja. Heillä ei ollut, selittivät he. Muuten he olivat kohteliaita ja puheliaita. Olivatpa siinä määrässä kohteliaita, että ensin epäilin petosta. Kaikissa tapauksissa pidin kuitenkin viisaimpana katsella ja oppia niin paljon kuin suinkin, niin kauvan kuin heidän joukossaan oleskelin. Naisia ja miehiä asettui piiriin meidän ympärillämme ja kaunis sukupuoli oli vähemmän ujo, kuin miehet, vastatessaan meidän kysymyksiimme.

Niin hyvin tässä kuin muissa leireissä hämmästytti minua naisten vähälukuisuus Tiibetissä. Tämä ei johdu siitä, mitä usein väitetään, että naiset pidettäisiin niin erikseen. Tiibettiläis-naiset tekevät päinvastoin melkein mitä he tahtovat. Naisia on todellakin tavattoman paljon vähemmän kuin miehiä. Suhteellisesti heitä kuuluu olevan 1 nainen 15-20 miestä kohti. Mutta sittenkin hallitsee Hundeksessa kaunis sukupuoli ja naiset ovat laamavallan parhaita tukia.

Tiibetin naista ei sovi sanoa kauniiksi, ja tämä väite koskee niin hyvin ylhäistä naista kaupungissa, kuin lammaspaimenta tai ryövärin vaimoa. Todenteossa en minä Tiibetissä nähnyt ainoatakaan kaunista naista, vaikka tietysti näin naisia, jotka olivat vähemmän rumia kuin muut. Eurooppalaiselle on tiibettiläinen nainen vastenmielinen likaisuutensa tähden, jonka poistamiseksi hän ei käytä vettä, saippuaa eikä pyhinliinaa, vaan voitelee nenän, otsan ja posket mustalla salvalla, jotta iho ei halkeilisi kovassa tuulessa. Vaatteitaan ei hän koskaan muuttele, josta syystä niissä on epämieluinen löyhkä. Mutta kun on voittanut ensimmäisen vastenmielisyytensä häntä kohtaan, huomaa hänessä kaukaa katsoen jotakin miellyttävääkin. Hän astelee hyvin, sillä hän on tottunut kantamaan raskaita taakkoja päänsä päällä, ja päätään hän kantaa hyvin, jos ei kaula tavallisesti olisi liiaksi lyhyt ja paksu, ollaksensa miellyttävä. Hänen ruumiinsa ja jäsenensä ovat jäntevät ja hyvin kehittyneet. Rinnat ovat vetelät ja riippuvaiset, ja siihen on epäilemättä irstaisuus syynä. Hän on lujarakenteinen. Kädet ja jalat ovat voimalliset, mutta sormet eivät ole norjat ja sentähden hänellä ei ole taipumusta hienompiin käsitöihin.

Kaikissa tapauksissa on Tiibetin nainen miestä paljon etevämpi. Hänellä on parempi sydän, hän on rohkeampi ja jaloluontoisempi kuin mies. Useammin kuin yhden kerran tapahtui, että kun miehet, nähtyään meidät, jänistivät pakoon, jäivät naiset paikoilleen telttoja vartioimaan, ja vaikka olivatkin levottomat, osoittivat he kuitenkin tavallisesti käytöksessään minua kohtaan jonkillaista arvokkaisuutta. Tässäkin tilaisuudessa, kun kaikki olivat meille ystävällisiä, eivät naiset olleet niin arkoja kuin miehet vaan keskustelivat vapaasti meidän kanssamme, laivatpa he miehet myymään meille vähän tsambaa ja voitakin.

Naiset käyttävät housuja ja saappaita niinkuin miehetkin, sekä pitkää, sinistä, jalkoihin ulottuvaa hametta. Hiuksensa pitävät he sangen kummallisesti. Jakaus tehdään tarkasti keskelle päätä ja tukka voidellaan sulatetulla voilla sekä sommitellaan lukemattomiin pieniin palmikkoihin ympäri päätä. Näihin kiinnitetään nyt _thukti_, s.o. kolme punaista ja sinistä, paksua verkakaistaletta, joita yhdistää poikkinauhat koristettuina korallilla ja malakiitilla sekä hopearahoilla ja pikku kelloilla. Tämmöinen thukti ulottuu hartioista kantapäihin asti.

Naiset näyttivät olevan sangen ylpeät tästä koristuksestaan ja koettivat veikistelemällä herättää meidän huomiotamme. Rikkaammilla Tiibettiläis-naisilla on tavallisesti kokonainen omaisuus selässä riippumassa, sillä he neulovat thuktiin kaikki ansaitut tai säästetyt rahat. Sen alareunassa on yksi, kaksi tai kolme riviä pieniä messinki- tahi hopea-tiukuja, joitten kilinä jo kaukaa ilmoittaa, että tiibetliläis-nainen on tulossa. He eivät osanneet selittää mistä tämmöinen omituinen tapa on kotoisin; se on kaunista, sanoivat he, ja he pitävät siitä.

Näin naisen Lassasta, jonka pään ympäri oli ympyriäinen puinen kehä ja sen ulkoreunassa koralli-, lasi ja malakiittikuulia. Kehä oli niin raskas, että vaikka se hyvin sopi päähän, täytyi sen kiinnittää päähän nyörillä. Korvissa ja hiuksissa oli sitäpaitsi tavattomat malakiittikoristeiset hopearenkaat ja kaulassa kolme pitkää helminauhaa hopeasolkineen.

Nämät puvut ja koristeet vaihtelevat tietysti eri olojen ja tapojen mukaan eri paikoissa, mutta pääpiirteissään ovat ne kaikkialla yhtäläiset. Usein oli väljä hopeaketjuinen vyö hyvän matkaa vyötäisten alapuolella ja kaikkialla olivat sormukset ja rannerenkaat tavallisia.

* * * * *

Useille lienee tuttua se, että sukupuolten moniavioisuus on Tiibetissä laillista. Hyvin vähän on kuitenkin tähän asti tiedetty näistä avio-oloista. Seuraavassa tahdon tarkemmin kuvata näitä oloja, jotka eurooppalaiselle katsantokannalle ovat niin perin kummalliset.

Ensinnä tulee huomata, että Tiibetin keskiluokan naimattomissa miehissä ja naisissa ei ole siveellisyyttä laisinkaan ja sentähden on tiibettiläiseltä katsantokannalta vaikeata siellä löytää muka siveetöntä naista. Mutta tästä näennäisestä säännöttömyydestä huolimatta, on naisten siveellisyys kuitenkin parempi, kuin mitä odottaisi. He ovat, samoinkuin shokalais-tytötkin, merkillisen avomielisiä ja käytöksessään yksinkertaisia, mutta samassa on siihen yhdistettynä jonkalaista arkuutta, joka ei ole houkutusta vailla. Sillä jos tiibettiläinen nuori mies on viehättynyt jonkun tytön sulosta, huomaa hän pian, että hänen "hakkailunsa" on pidetty täydellisenä kosimisena ja hänen täytyy nyt maan tavan mukaan, vanhempiensa seurassa lähteä rakastettunsa teitään. Siellä tytön omaiset, tietäen hänen tulonsa, vastaan ottavat hänet matoilla istuen.

Tervehdittyään pyytää nuoren miehen isä tytön pojalleen. Jos siihen annetaan myöntävä vastaus, asettaa kosia neliskulmaisen voipalasen morsiamen otsalle. Tyttö tekee samoin sulholle ja siinä on kaikki häätemput tehty'. Voideltu pari on nyt mies ja vaimo.

Jos lähellä on temppeli, kalas, viedään ruokaa ja rahaa Budhan- ja pyhien kuvien eteen ja äskennaineet kävelevät temppelisalin ympäri. Jos lähellä ei ole temppeliä, kävelevät he lähimmän kummun, tahi sen puutteessa teltan ympäri, ja silloin aina vasemmalta oikealle. Tätä temppua tehdään rukouksin ja uhrein neljätoista päivää. Koko tämän ajan juhlitaan ja nautitaan runsaasti viiniä. Sitte vasta vie nuori aviomies vaimon kotiin omaan telttaansa.

Tiibetin laissa on ankarat määräykset miehen suhteesta avioliitossa, mutta näitä määräyksiä tuskin koskaan noudatetaan. Niin kauvan kuin aurinko on taivaanrannan yläpuolella, on aviollinen yhtymys kielletty, samoin keskikesänä ja keskitalvella.

Kun tiibettiläinen tyttö menee naimisiin, joutuu hän aviolliseen suhteeseen ei ainoastaan mieheensä, vaan vieläpä miehensä koko perheeseen, seuraavalla, jotenkin mutkikkaalla tavalla. Jos vanhin poika nai vanhimman tyttären, tulevat morsiamen kaikki sisaret hänen vaimoiksensa. Jos hän nai vanhimman jälkeisen sisaren, tulevat myös kaikki tämän nuoremmat sisaret hänen omaisuudekseen. Samaten, jos hän nai kolmannen tyttären, tulevat tämän nuoremmat sisaret hänen laillisiksi vaimoiksensa j.n.e. Jos yljällä on veljiä, pidetään heitäkin kälynsä miehinä ja elävät kaikin aviosuhteessa hänen kanssaan, samoin hänen sisartensa kanssa, jos hänellä sisaria on.

Järjestelmä ei ole suinkaan yksinkertainen ja osoittaa sivistymättömän pakanakansan alhaista tilaa. Ainoastaan Tiibetin naisten merkillinen luontevuus näyttää voivan estää tai ehkä myös kestää tästä johtuvia selkkauksia, perheriitoja ja mustasukkaisuuden seurauksia. Ja vaikka sekä miehiltä että naisiltakin kokonaan puuttuu kunnian ja siveyden tuntoa, ei liene heidän aviolaitoksensa käytännöllisessä elämässä sen pahempi jos ei parempikaan kun monen muun sivistymättömän kansan.

Minä tiedustelin, kuinka sitten käy, kun mies ottaa ja nai vanhimman jälkeisen sisaren ja niin muodoin saa oikeuden kaikkiin tämän nuorempiin sisariin, mutta sitten tulee toinen mies nai vanhimman sisaren: joutuvatko ensiksi naineen vaimot myös tuon toisen omaksi? Ei! Vanhimman sisaren mies saa silloin ainoastaan vanhimman sisaren. Mutta jos tuo vanhimman sisaren jälkeinen jää leskeksi eikä hänen miesvainaallaan ole veljiä, joutuu hän ja kaikki muut sisaret vanhimman sisarensa miehen omiksi. Näiden eriskummallisten avio-olojen johdosta tietysti on mustasukkaisuuttakin, niin hyvin miehissä kuin naisissa, ja siitä koituu monenkaltaista riitaisuutta sekä teittäin että kaupunkien perheissä. Mutta kun Tiibetin nainen yleensä on hyvin ymmärtäväinen, osaa hän tavallisesti tyynnyttää mielet ja rakentaa rauhaa. Kun miehellä on useita veljiä, saa hän ne lähetetyksi eri toimiin eri tahoille: toisen jaakkeja vartioitsemaan, toisen lampaita paimentamaan, kolmannen kauppa-asioille j.n.e. Ainoastaan yksi jää kotio hänen mieheksensä. Mutta kun joku toisista palajaa, saa kotona olia väistyä tämän tieltä j.n.e. kukin vuoronsa mukaan.

Tiibetissä on avioeroa vaikea saada ja siitä puuhasta on tavattoman paljon vaivaa. Kysyin kerran tiibettiläiseltä vaimolta, mitä hän tekisi, jos miehensä aikoisi erota hänestä.