Part 3

Clive oli saanut salaisen tiedon tästä hankkeesta, ryhtynyt varustuskeinoihin ja uupumuksen valtaamana heittäytynyt vuoteellen. Hän heräsi hätähuutoon ja oli silmänräpäyksessä paikallaan. Viholliset lähestyivät ajaen edellään elefantteja, joiden otsat olivat varustetut rautalevyillä. Arveltiin porttien musertuvan näiden elävien muurinruhjinten hyökkäyksestä. Mutta jättiläiseläimet olivat tuskin tunteneet nahassaan Englantilaisten muskettikuulia, kuin kääntyivät ja raivoisina syöksivät takaisin, tallaten sitä joukkoa, joka oli tunkenut niitä eteenpäin. Lautta oli tuotu veteen, joka täytti osan vallihautaa. Huomattuaan, ett'eivät hänen ampumamiehensä tällä paikalla ymmärtäneet tehtäväänsä, otti Clive itse tähdätäkseen yhden tykin ja raivasi lautan puhtaaksi muutamien minuuttien kuluessa. Niillä paikoilla, joissa hauta oli kuiva, hyökkäsivät ryntääjät eteenpäin suurella urhoollisuudella, mutta heitä otettiin vastaan niin tuimalla ja tarkalla kuulalöylyllä, että se pian tukehdutti sekä uskonnollisen innostuksen että humalan rohkeuden. Englantilaisten takarivit pitivät eturivit myötäänsä varustettuina ladatuilla musketeilla ja jokainen laukaus kaatoi miehensä vihollisen joukosta. Kolmen hurjan ryntäyksen jälkeen peräytyivät piirittäjät takaisin vallihautojen taaksi.

Taistelua kesti tunnin verran. Päälleryntääjiä kaatui 400. Linnalaiset eivät menettäneet kuin 5 tahi 6 miestä. Piiritetyt viettivät levottoman yön, odottaen ryntäyksen uudistumista. Mutta päivän valjettua ei vihollista enää ollut näkyvissä. Se oli peräytynyt, jättäen Englantilaisille monta tykkiä ja runsaalti ampumavaroja.

Sanoma näistä tapauksista otettiin St Georg'in linnassa vastaan riemun ja ylpeyden tunteilla. Clive'ä pidettiin syystä kykenevänä mihin päällikkyytteen hyvänsä. Hänelle lähetettiin kaksisataa englantilaista sotilasta ja seitsemänsataa sepoita ja näillä voimilla alkoi hän paikalla käydä ryntäystoimiin. Hän valloitti Timerin linnan, yhdisti kanssansa osaston Morari Row'in armeijaa ja riensi pikamarssissa Radsja Sahibia vastaan, joka seisoi noin 5,000 miehen etupäässä, joiden joukossa kolme sataa franskalaista. Taistelu oli tuima, mutta Clive sai täydellisen voiton. Radsja Sahibin sotarahasto joutui voittajain saaliiksi. 600 sepoita, jotka olivat palvelleet vihollisen armeijassa, tulivat Clive'n leiriin ja otettiin brittiläiseen palvelukseen. Kondsjeveram antautui miekan iskutta. Arnin maaherra luopui Tsjundasta ja tunnusti Mahommed Alin.

Jos sodan johtaminen täydellisesti olisi uskottu Clive'lle niin siitä luultavasti olisi tullut pikainen loppu. Mutta se pelkurimaisuus ja kunnottomuus, joka osoittihe kaikissa niissä Englantilaisten toimissa, joissa Clive ei ollut saapuvilla, pitensi taistelua. Marattilaiset valittivat, että hänen sotilaansa olivat toista sukua kuin ne Brittiläset, joita he olivat tavanneet kaikkialla muualla. Tällä velttoudella oli seurauksena, ett'ei kovin pitkää aikaa kulunut, ennenkuin Radsja Sahib suuren armeijan etunenässä, jossa oli neljäsataa Franskalaista, näyttihe melkein St Georg'in linnan kanuunain alla ja pani englantilaisten siirtopaikan herrasmiesten tarhat ja huvilat autioiksi. Mutta Clive karkasi taas hänen kimppuunsa ja voitti hänet. Toista sataa Franskalaista tapettiin tahi otettiin vangiksi ja näistä oli suurempi vahinko kuin tuhansista maan syntyperäisiä sotilaita. Voittorikas armeija lähti taistelukentältä marssimaan St Davidin linnaa kohdin. Tie kulki Dupleix'in Voiton kaupungin ja sen uhkean muistopatsaan ohitse, joka oli määrätty muistuttamaan Franskalaisten voittoriemuja itämailla. Clive antoi hävittää sekä kaupungin että muistopatsaan maan tasalle. Emme luule hänen tehneen tätä yksityisestä tahi kansallisesta vihasta, vaan järkevästä ja syvämietteisestä politiikista. Kaupunki ja sen kopea nimi, pylväs ja sen ylpeät kirjoitukset olivat niitä temppuja, joilla Dupleix oli hurmannut yleisen mielipiteen Indiassa. Clive'n oli hävittäminen tämä hurmaus. Syntyperäisille oli opetettu, että Franska epäilemättä oli ensimmäinen valtio Euroopassa ja ett'eivät Englantilaiset yrittäneetkään kieltää siltä etusijaa. Ei mikään keino voinut olla tehokkaampi poistamaan tätä erehdystä kuin Franskalaisten voitonmerkkien julkinen ja juhlallinen hävitys.

Madrasin hallitus päätti, rohkaistuna näiden tapausten kautta, lähettää Clive'n johdolla vahvan apujoukon Tritsjinopolin varustusväelle. Mutta juuri samaan aikaan saapui majori Lavrence Englannista ja otti ylipäällikkyyden. Clive'n omapäiseen ja toisen valtaa kärsimättömään luonteesen katsoen, joka oli tullut näkyviin sekä koulussa että kauppahuoneessa, olisi voinut odottaa ett'ei hän, semmoisten urostöiden jälkeen, toimisi innolla ja hyvällä mielellä alapäällikkönä. Mutta Lavrence oli jo aikaisin kohdellut häntä hyvästi, ja me noudatamme Clive'ä kohtaan ainoasti totuuden vaatimuksia sanoessamme, ett'ei hyvyyttä koskaan osoitettu hänelle turhaan, vaikka hän muuton kyllä olikin ynseä ja kopea. Hän totteli ilolla vanhan ystävänsä käskyjä ja oli yhtä innokas toimissaan toisella sijalla, kuin hän olisi voinut olla ensimmäisellä. Lavrence tiesi vallan hyvin pitää tämmöistä apua arvossa. Vaikka hänen omat henkiset kykynsä rajoittuivat tavalliseen terveesen järkeen, tiesi hän kuitenkin antaa loistavilla lahjoilla varustetun apulaisensa kyvylle sen täydellisen arvon. Vaikka hän oli tutkinut sotatiedettä perusteellisesti ja samoin kuin kaikki ihmiset, jotka ovat nauttineet järjesteellistä opetusta ammatissaan, oli taipuvainen halveksimaan toimensa äkkiharjoittajoita, oli hän kuitenkin tarpeeksi vapamielinen tunnustamaan, että Clive oli poikkeus yleisestä säännöstä. "Muutamia", kirjoitti hän, "miellyttää katsoa kapteeni Clive'ä onnen ja tilaisuuksien suosikiksi, mutta minun mielestäni ja sen mukaan kuin minä olen oppinut tuntemaan tätä herrasmiestä, on hän ansainnut ja saattanut odottaa hankkeillensa kaiken sen menestyksen, joka niillä on ollut -- hän on pelkäämättömän uskalias, jäykkä luonnoltaan ja hallitsee itsensä aina suurimmissakin vaaroissa -- hän on syntynyt sotilaaksi; sillä ilman minkäänlaista sotilaan kasvatusta tahi paljoa seurustelematta sotilaan kasvatuksen saaneiden kanssa, johdatti hän, paljaalla ymmärryksellään ja hyvällä älyllään, niinkuin kokenut upseeri ja kelpo sotilas armeijan taidolla semmoisella, joka varmaan takasi menestyksen."

Franskalaisilla ei ollut yhtään päällikköä, jonka he olisivat voineet asettaa näitä kahta ystävystä vastaan. Vaikka Dupleix juonittelu- ja vehkeilemistaidossa veti vertoja jokaiselle Eurooppalaiselle, joka on ottanut osaa Indian vallankumouksiin, ei hän ollut sopiva itse johtamaan sotaliikkeitä. Hän ei ollut kasvatettu sotilaaksi eikä hänellä ollut mitään taipumusta sotilaaksi tulemaan. Hänen vihamiehensä syyttivät häntä pelkurimaisuudesta ja hänen puolustuksensa oli kapteeni Bobadill'in puolustuksen veroinen. Hän sanoi sentähden pysyvänsä kaukana ampumisen räiskeestä, että hiljaisuus ja rauha olivat otollisemmat hänen haltijallensa ja että hänen oli vaikea keskellä tykkien räjähdyksiä ohjata ajatustensa juoksua. Hän oli sentähden pakoitettu uskomaan muille suurten sotahankkeidensa toimeenpanemisen, ja hän valitti katkerasti, että ne toimitettiin huonosti. Hänellä oli tosin ollut erään mainion ansiollisen upseerin, kuuluisan Bussy'n, apu. Mutta Bussy oli marssinut nisamin kanssa pohjoiseen päin, ja hänen omain sekä Franskan etujen valvominen tämän ruhtinaan hovissa antoi hänelle kylliksi tekemistä. Dupleix'in luo jääneiden upseerien joukossa ei ollut ainoatakaan kykenevätä miestä ja suuri osa heistä oli poikia, joiden äkkinäisyydelle ja mielettömyydelle sotamiehet nauroivat.

Englantilaiset olivat voitolla joka paikassa. Tritsjinopolin piirittäjät joutuivat itse piiritettäviksi ja he pakoitettiin antaumaan. Tsjunda Sahib joutui Marattilaisten käsiin, ja hän tapettiin luultavasti kilpailijansa, Mahommed Alin yllytyksestä. Vaan Dupleix'in mieli oli lannistumatoin ja hänen apukeinonsa loppumattomat. Hän ei saanut enää isänmaastansa Euroopasta mitään apua eikä kannatusta. He hylkäsivät hänen politiikinsa. He eivät antaneet hänelle mitään raha-apua. He lähettivät hänelle sotaväkenä paljaita kaleeriroistoja. Yhtä kaikki hän ei hellittänyt, vaan vehkeili, lahjoi, lupaili, tuhlasi yksityiset varansa, käytti ylen määrin luottoansa, hankki uusia valtakirjoja Delhistä, yllytti Madrasin hallitusta vastaan joka taholta uusia vihollisia ja sai hankkeillensa välikappaleita yksin englantilaisen kompanian liittolaistenkin joukosta. Vaan kaikki oli turhaa. Verkalleen, mutta vakavasti varttui Englantilaisten valta varttumistaan ja Franskalaisten supistui.

Clive'n terveys ei ollut koskaan hänen Indiassa ollessaan ollut hyvä ja nyt oli se niin suuressa määrässä heikontunut, että hän päätti palata Englantiin. Ennen lähtöänsä ryhtyi hän sangen vaikeaan tehtävään ja toimitti sen tavallisella pontevuudellansa ja taidollaan. Franskalaiset vartijajoukot pitivät Kovlongin ja Tsjingleputin linnoja hallussaan. Niitä ahdistamaan päätettiin lähettää sotajoukko. Vaan ainoa tähän tarpeesen joutava joukko oli semmoisessa tilassa, ett'ei kukaan upseeri paitsi Clive'ä ruvennut sitä komentamalla saattamaan mainettansa vaaraan. Siihen kuului 500 äskettäin palvelukseen otettua sepoita ja 200 vasta Englannista saapunutta rekryttiä, ja nämä olivat kehnoimpia ja kurjimpia raukkoja, mitä kompanian pestaajat olivat voineet löytää, Londonin rosvonpesistä. Huolimatta terveytensä huonosta tilasta ja uupumuksestaan, rupesi Clive muodostamaan armeijaa tästä harjaantumattomasta joukkiosta ja marssi sen kanssa Kovlongia vastaan. Laukaus linnasta tappoi erään näitä omituisia sotilaita, jonka perästä kaikki muut kääntyivät takaisin ja juoksivat tiehensä ja Clive sai ainoasti suurella vaivalla heidät jälleen kokoon. Erään kerran peljästytti tykin laukaus leirin vartijoita niin kovasti, että yksi heistä muutamia tuntia myöhemmin löydettiin muutaman kaivon pohjalta. Clive totutti heidät vähitellen vaaraan ja, pannen itse henkensä alituisesti alttiiksi, yllytti hän heitä häpäisemällä heidän rohkeuttansa. Vihdoin onnistui hänen saada kelpo sotajoukko aineksista, jotka näköjään olivat kelvottomia. Kovlong kukistui. Clive sai tietää, että vahva retkikunta Tsjingleputista tuli pelastamaan sitä. Hän toimitti ett'ei vihollinen saanut tietää tulleensa myöhään, asetti väijyjäjoukon tiepuoleen, tappoi satamäärän heitä yhtaikaisilla laukauksilla, otti kolmesataa vangiksi, ajoi pakenevia takaa Tsjingleputin porteille asti, rupesi paikalla piirittämään linnaa, jota pidettiin vahvimpana Indiassa, sai loven muuriin ja oli juuri tekemäisillään ryntäyksen, kuin franskalainen komentaja luopui linnasta ja peräytyi väkensä kanssa.

Clive palasi Madrasiin voittajana, mutta semmoisessa terveyden tilassa, joka teki kauemman viipymisen siellä mahdottomaksi. Hän nai tähän aikaan erään nuoren naisen, nimeltä Maskelyne. Tämä oli sen suuren matematiikinoppineen sisar, joka kauan oli kuninkaallisena tähteintutkijana. Häntä kuvataan kauniiksi ja sivistyneeksi ja hänen miehensä kirjeiden on sanottu sisältäneen varmoja todistuksia siitä, että tämä oli suuresti mieltynyt häneen.

Melkein heti häiden vietettyä astui Clive nuoren puolisonsa kanssa laivaan matkustaaksensa Englantiin. Hän ei ollut sinne tullessaan enää ollenkaan sama henkilö kuin se köyhä ja halveksittu poika, joka kymmenen vuotta aikaisemmin oli lähetetty kotoansa onnensa kaupalle. Hän oli vasta seitsemän kolmatta vanha, vaan hänen isänmaansa kunnioitti häntä etevinten sotilastensa joukossa. Yleinen rauha vallitsi Euroopassa. Karnatik oli ainoa paikka maan päällä, jossa Englantilaiset ja Franskalaiset seisoivat vastatusten aseissa käsin. Dupleix'in avarat hankkeet olivat Londonin cityssä herättäneet huolen, joka ei ollut vähäinen, ja onnen äkillistä muutosta, joka parhaastaan oli luettava Clive'n miehuuden ja taidon ansioksi, tervehdittiin suurella ilolla. Tuo nuori kapteeni oli tunnettu India-huoneessa arvokkaalla pilanimellä kenraali Clive, ja hänen maljansa juotiin tirehtorien pidoissa, tällä nimellä. Saapuessaan Englantiin näki hän itsensä olevan yleisen huomion ja suosion esineenä. Itä-indialainen kompania kiitti häntä hänen toimistansa mitä lämpimimmillä sanoilla ja lahjoitti hänelle timanteilla koristetun miekan. Harvinaisella arkatuntoisuudella kielsihe hän ottamasta tätä kiitollisuuden osoitusta vastaan, jos ei hänen ystävänsä ja päällysmiehensä Lavrence saanut nauttia samaa kohteliaisuutta.

Helppo on arvata, että Clive'n kotilaiset ottivat hänet vastaan mitä hartaimmilla tervehdyksillä. He olivat ihastuksissaan hänen menestyksensä johdosta, vaan näyttävät tuskin voineen käsittää miten heidän kelvotoin ja laiska Bobby'nsa oli tullut niin mahtavaksi mieheksi. Erittäinkin näyttää hänen isänsä olleen kovapäinen tätä uskomaan. Vasta kuin sanoma Arkotin puolustuksesta saapui Englantiin, kuultiin tuon vanhan herrasmiehen horisevan, että houkkiossa sittenkin piili jotain. Hän ilmaisi päivä päivältä innokkaammin mieltymyksensä, kuin tieto tuli yhdestä loistavasta voitosta toisensa perästä, ja vihdoin oli hän verrattoman ihastunut poikaansa ja ylpeä hänen puolestaan.

Clive'n isällä oli sangen painavia syitä iloita hänen tulonsa johdosta. Melkoisia summia saalisrahaa oli tullut hänen osalleen ja hän oli tuonut kotiin jommoisenkin omaisuuden, josta hän käytti osan isänsä rahapulan häätämiseen ja perintötilan tekemiseen velattomaksi. Loput näyttää hän tuhlanneen noin kahden vuoden kuluessa. Hänen elämänsä oli loistava. Hän puki itsensä senkin ajan oloihin nähden komeasti, piti ajajan ja ratsastushevoisen ja ryhtyi, kuin nämä rahanmenetysneuvot ei vielä tyydyttäneet häntä, nopeimpaan ja tehokkaimpaan kaikista tuhlauskeinoista, jonka tarjoo valituksen alaiseksi tehty parlamentin vaali.

Yleisten vaalien aikana v. 1754 oli hallitus sangen omituisessa tilassa. Ei löytynyt paljo minkäänlaista varsinaista vastustuspuoluetta. Viimeisen vallankumouksen loppupäätös oli peljästyttänyt Jakobinit. Torypuolue oli joutunut täydellisen ylenkatseen alaiseksi. Se pieni lahkokunta, jonka prinssi Fredrik vaikutusvoimallansa ja lupauksillaan oli pitänyt koossa, hajosi hänen kuolemansa johdosta. Melkein jokainen kuningaskunnan tavallista taidokkaampi julkisuuden mies oli nyt, aivan huolimatta entisistä yhteyksistään, jossakin virastossa ja kutsui itseänsä whigiksi. Mutta tämä näöltään erinomainen yksimielisyys oli peräti petollinen. Itse hallituksen heikkona kohtana oli sen jäsenten keskinäinen viha ja ristiriitaiset harrastukset. Heidän pääpyrintönänsä oli toinen toisensa sorto ja kukistaminen. Pääministeri Newcastlea, joka oli heikko, arkaluontoinen, kateellinen ja viekas mies, inhosivat ja vihasivat kerrallaan hallituskunnan pätevimmät jäsenet eikä kukaan enemmin kuin sotaministeriumin sihteeri Henry Fox. Tämä taitava, rohkea ja kunnianhimoinen mies käytti jokaista tilaisuutta asettuaksensa valtiorahaston ensimmäisen lordin tielle, jolta hän tiesi olevan vähä peljättävää ja vähä toivottavaa, sillä Newcastle pelkäsi kaiken ikänsä yhden verran riitauntumusta taidokasten miesten kanssa kuin heidän edistämistänsä.

Newcastle'n mieleen oli johtunut lähettää kaksi jäsentä parlamenttiin St Mikaelin puolesta, joka oli yksi noita vuoden 1832 uudistuskirjan poislakaisemia pahanpäiväisiä kauppaloita. Lordi Sandwich, jonka valta mainitussa paikkakunnassa kauan oli ollut yksinomainen, kävi vastustamaan häntä, ja Fox piti erinomaisella kunnolla Sandwich'in puolta. Clive'ä oli käytetty Fox'in luona, joka oli ottanut hänet vastaan erittäin ystävällisesti. Nyt hän pantiin Sandwich'in vallan nojassa ehdolle ja tulikin valituksi. Vaan vaalia vastaan tehtiin valitus ja Newcastle'n herttua kannatti tätä kaikin voimin.

Asiasta keskusteltiin silloisen tavan mukaan eräässä kumpaisenkin huoneen asettamassa valiokunnassa. Laillista puoluettomuutta ei edes teeskenneltykään. Sir Robert Walpole'lla oli tapana sanoa suoraan, ett'ei vaaliriidoissa käynyt osoittaminen minkäänlaista armoa. Kiihtymys oli suuri tässä tilaisuudessa. Nyt ei oikeastaan ollutkaan kysymystä siitä, oliko Clive valittu laillisesti vai epälaillisesti, vaan siitä, kumpiko, Newcastle vai Fox, tuli olemaan uuden alihuoneen herrana ja siis myöskin ensimmäisenä ministerinä. Taistelu oli pitkä ja kiivas ja voitto näyttää kallistuneen milloin toiselle milloin toiselle puolelle. Fox käytti kaikkia harvinaisia debattilahjojaan, löi toiset puolet huoneen lakimiehiä heidän omilla aseillansa ja sai aikaan yhden valtiovaraston miesten vallalle epäedullisen äänestyksen toisensa perästä. Valiokunta teki päätöksensä Clive'n eduksi. Mutta kuin se annettiin tiedoksi alihuoneessa, tapahtui käänne asiain juoksussa. Tory-puolueen jäännöksellä oli, huolimatta sen halveksitusta tilasta, kuitenkin tarpeeksi painoa voidaksensa vaikuttaa Newcastle'n ja Fox'in puolueiden välillä tasalla olevaan vaakaan. Tory-puolue ei voinut kuin halveksia Newcastle'a. Fox'ia se vihasi rohkeimpana ja viekkaimpana valtiomiehenä, taitavimpana debattimiehenä whigein joukossa, Walpole'n alituisena ystävänä ja Cumberlannin herttuan hartaana liittolaisena. Hoiperreltuansa viimeiseen hetkeen saakka, päätti se äänestää samalla puolella pääministerin ystävien kanssa. Seuraus oli, että huone pienellä enemmistöllä hylkäsi valiokunnan päätöksen, ja Clive menetti sijansa parlamentissa.

Kuin Clive nyt oli karkoitettu parlamentista ja hänen varansakin olivat supistuneet, alkoi hän luonnollisesti jälleen luoda katseensa Indiaan päin. Kompania ja hallitus olivat hyvin halulliset käyttämään häntä palveluksessaan. Karnatikissa oli tosin saatu toimeen Englannille edullinen sopimus. Dupleix oli tullut syrjäytetyksi ja palannut suunnattoman suuren omaisuutensa tähteiden kanssa Eurooppaan, jossa parjaukset ja rettelöt pian saattoivat hänet hautaan. Mutta useammat enteet osoittivat, että sota oli hankkeissa Franskan ja Ison Britannian välillä; ja sentähden tahdottiin lähettää taitava sotapäällikkö kompanian siirtopaikkaan Indiassa. Tirehtorit määräsivät Clive'n St Davidin linnan kuvernööriksi. Kuningas teki hänet everstiluutnantiksi brittiläisessä armeijassa, ja v. 1755 purjehti hän jälleen Aasiaan.

Hän sai palattuansa itämaille ensimmäiseksi tehtäväksensä Gerian linnoituksen valloittamisen. Tämä kallioniemelle rakennettu ja melkein kokonansa meren ympäröimä linna oli erään Augria-nimisen ryövärin pesäpaikkana, jonka alukset kauan olivat olleet Arabian lahden kauhistuksena. Amirali Watson, joka komensi Englannin laivaston osastoa itäisillä merillä, poltti Augrian alukset ja Clive ahdisti sillä välin linnaa maan puolelta. Paikka kukistui pian, ja valloittajat jakoivat keskenänsä sadanviidenkymmenen tuhannen sterlinkipunnan suuruisen voittosaaliin.

Tämän urostyön jälkeen lähti Clive virkapaikalleen St Davidin linnaan. Hän ei ollut ehtinyt olla täällä kahta kuukautta, kuin sanoma tuli, joka pani tuon rohkean ja tehokkaan miehen koko neron vireille.

Bengali oli varakkain kaikista niistä maakunnista, jotka olivat kuuluneet Tamerlanin hallitsijasuvun alle. Ei mikään osa Indiata ole luonnoltaan niin edullinen sekä maanviljelykselle että kaupalle. Satahaaraisena mereen juokseva Ganges on muodostanut avaran, multarikkaan tasangon, joka troopillisenkin taivaan alla kilpailee huhtikuun viheriöitsevän kasvullisuuden kanssa Englannissa. Riisivainiot antavat sadon, jommoista ei missään muualla tavata. Höysteiden, sokeri- ja öljykasvien ylenpalttisuus on tavatoin. Jokiloissa on niin runsaasti kaloja, ett'ei niistä koskaan loppua tule. Autiot saaret meren rannalla, jotka ovat peitetyt vahingollisilla kasveilla ja vilisevät hirviä ja tiikerejä, antavat viljeltyjen seutujen asukkaille yli tarpeen suoloja. Se suuri joki, joka tekee maan hedelmälliseksi, on kerrallaan itämaiden kaupan tärkein kulkuväylä. Indian rikkaimmat kauppa-asemat, sen loistavimmat pääkaupungit ja mainioimmat pyhiöt ovat tämän joen ja sen haarajokien rannoilla. Inhimillinen yksivaltaisuus on jo vuosisatoja turhaan taistellut tätä luonnon ylellisyyttä vastaan. Huolimatta muhamettilaisista despoteista ja Marattilaisten ryöväyksistä, oli Bengali tunnettu itämailla jonakin Edenin tarhana ja varakkaimpana kuningaskuntana. Sen väestö karttui verrattoman nopeasti. Sen viljavarat riittivät elättämään kaukaisia maakuntia, ja Londonin sekä Parisin vallasnaiset pukivat itsensä sen kangastuolien hienoihin tuotteihin. Se lauhkean ilman lamauttama ja rauhan toimiin tottunut heimokunta, joka asui tässä rikkaassa seudussa, oli muihin Aasialaisiin verraten samassa suhteessa, kuin Aasialaiset ylimalkaan ovat Euroopan rohkeihin ja nerokkaihin lapsiin. Kastilialaisilla on sananlasku, joka sanoo, että Valensian maa on vettä ja sen miehet naisia, ja tätä vertausta voipi varsinkin yhtä hyvällä syyllä käyttää alisen Gangesin avaran tasangon suhteen. Teki Bengalilainen mitä hyvänsä, niin tekee hän sen veltosti. Mielitoimiansa harjoittaa hän istuillaan. Hän kammoksuu ruumiin ponnistuksia, ja, vaikka kylläkin kielevä riidoissa, antautuu hän harvoin tappeluun eikä rupea paljo milloinkaan sotilaaksi. Epäilemme tokko itä-indialaisen kompanian koko armeijassa on sataa syntyperäistä Bengalilaista. Ei ole kenties milloinkaan löytynyt kansaa, jonka luonto ja tottumus ovat tehneet niin peräti omaksensa muukalaista i'estä kantamaan.

Euroopan suurilla kauppakompanioilla oli jo kauan ollut liikepaikkoja Bengalissa. Franskalaiset olivat asettuneet Tsjandernagoreen ja Hugliin, jossa vielä nytkin ovat. Hollantilaisilla oli ylempänä joen varrella Tsjinsura hallussaan. Lähemmäksi merta olivat Englantilaiset rakentaneet Williamin linnan. Kirkko ja avarat varastohuoneet kohosivat sen läheisyydessä. Joen kumpaisellakin rannikolla oli itä-indialaisen kompanian korkeimmilla asiamiehillä joukko tilavia taloja, ja syntyperäiset olivat läheisyyteen perustaneet suuren ja vilkasliikkeisen kaupungin, johon muutamat sangen varakkaat hindulaiset kauppiaat asettuivat. Mutta, sillä paikalla, jonka Chowringin palatsit nykyjään peittävät, ei ollut kuin muutamia pahanpäiväisiä, oljilla katettuja hökkeliä. Vesilintujen ja alligatorien vallassa oleva dsjungeli peitti linnan nykyisen paikan ja sen kadun, joka nyt auringon laskun aikaan joka päivä on täynnä Kalkutan loistavimpia vaunuja. Englantilaiset maksoivat siitä maapalaisesta, jolla heidän kauppa-asemansa oli, niinkuin muutkin suuret tilalliset, hallitukselle veroa, ja he olivat, niinkuin muutkin suuret tilanhaltijat, oikeutetut harjoittamaan jonkunlaista tuomiovaltaa alueessansa.