Part 6

KUNINGAS. Kadotetun muisto Kehusta sulostuu. -- Hän tulkoon sisään. Olemme leppyneet; ens' silmäykseen Kaikk' ollut hukkuu. Turhaa anteeks-pyyntö; Rikoksen suuren aihe kuollut on, Ja unhettakin syvemmälle hautaan Sen hehkun jäännökset; hän lähestyköön Vain ventovieraana, ei rikollisna; Se tahtomme, niin sanokaa.

1 HOVIMIES. Kyll' armo.

(Menee.)

KUNINGAS. Mit' arvelee hän tyttärestänne?

LAFEU. Kuninkaan mieltä kaikessa hän noutaa.

KUNINGAS. Siis tulee häät. Sain kirjeen, jossa pilviin Hänt' ylistetään.

(Bertram tulee.)

LAFEU. Tyytyvältä näyttää.

KUNINGAS. En ole yhtenäinen pilvipäivä; Minussa raesadetta ja poutaa Yht'aikaa näet; mut kirkkain päivänpaiste Hajoittaa hattarat. Siis, astu esiin, Nyt kaunis sää on.

BERTRAM. Anteeks rikokseni! Syvästi sitä kadun.

KUNINGAS. Kaikk' on hyvin; Ei menneest' ajast' enää sanaakaan! Nyt käymme hetken otsatukkaan kiinni. Olen vanha, kerkeimmätkin päätökseni Tuo hiipivä ja hissujalka aika Voi yllättää. Tään herran tyttären Te muistanette?

BERTRAM. Ihastuksell' ihan. Jo hänet ennen valitsin, kuin sydän Sai kielest' uskaliaan airuen. Niin silmä häneen kiintyi, että röyhkeys Minulle riettaan näkölasins' antoi; Se muiden sulot kierosti, ja pilkkas Ja varastetuks sätti poskein punan Ja kaikki muodot venytti tai kuroi Kamaliks aivan. Siitä tuli, että Tuo kaikkein ylistämä, -- jota itse Nyt lemmin, kun on poissa, -- silmässäni On ollut haittaavana rikkana.

KUNINGAS. Pätevä puolustus! Hänt' että lemmit, Se suuresta sun velkalaskustasi Mont' erää pyyhkii pois. Mut myöhä lempi On niinkuin myöhä armahdus, se suurta Lähettäjäänsä katkerasti soimaa Ja huutaa: "Kaikki turhaa." Maltitonna Mont' onnen hyvää lahjaa halveksutaan Ja vasta haudalla sen arvo tutaan. Kopeus usein turmaksemme murhaa Meilt' ystävän, jot' itkeä on turhaa. Kun herää lempemme, se voihkaa työtään, Mut viha häpeissänsä nukkuu myötään. Tää olkoon Helenasi ruumisvirsi. Nyt hänet unhota ja kihlasormus Lähetä ihanalle Matlenalle; Hän suostuvainen on. Ma tänne näihin Jään leski-ystävämme toisiin häihin.

KREIVINNA. Parempi onni näille, taivas, säädä, Tai ennen niitä multa päivät päätä.

LAFEU. Nyt poikani, sä, jost' on suureneva Sukuni nimi, lemmenlahja laita, Jok' immen mielen tenhoisi ja joutuin Tois hänet tänne. (Bertram antaa sormuksen.) Tämän vanhan parran Joka karvan kautta, tuo sun vaimo-vainaas Ihana oli; tämänlainen sormus Häll' oli sormessaan, kun häntä viimeks Hovissa hyvästelin.

BERTRAM. Se ei tämä.

KUNINGAS. Minulle näyttäkää se; siihen kiintyi Puhelun aikaan usein silmäni. -- Tuo sormus oli mun; sen hälle annoin, Luvaten että, jos ois hänen joskus Apua tarvis, tämän nähdessäni Hänt' auttaisin. Kuin voitte hältä ryöstää Tukensa parhaan?

BERTRAM. Armollinen herra, Jos kuinka suvaitsette väittää toista, Ei hänen ollut tää.

KREIVINNA. Kautt' autuuteni, Tuon hällä näin, ja elämänsä aarteeks Hän sitä katsoi.

LAFEU. Varmaan näin sen hällä.

BERTRAM. Petytte; sit' ei, hän oo koskaan nähnyt. Florensiss' ikkunasta heitettiin Se mulle paperissa, jossa nimi Ol' antajan. Hän on ylhäisiä Ja vapaaks luuli mun; mut asemani Kun selvitin ja täysin todistin, Ett' tarjoustaan kunnon miehenä En voinut noudattaa, niin raskain mielin Lopulta tyytyi, mutta sormustaan ei Takaisin ottanut hän.

KUNINGAS. Itse Pluto, Tuo kullanteko-taidon salaviisas, Niin tyystin luonnon salautt' ei tunne kuin minä tuon; sen annoin Helenalle, Ken lieneekään sen teille antanut. Jos tiedätte, ken itse olette, Niin hänen omakseen se tunnustakaa Ja millä raiskakeinolla sen saitte. Hän kautta pyhäin vannoi, ettei koskaan Hän sitä irrottaisi sormestaan, Sen kunnes teille vihkivuoteess' antais, Miss' ette ollut ole, tai sen laittais Hädässä mulle.

BERTRAM. Se ei ole hänen.

KUNINGAS. Sa valehtelet, kautta kunniani, Ja minuss' epäluulon hirmun nostat, Jost' erin olisin. Jos todeks nähdään, Ett' olet moinen julmus, -- ethän toki, -- Mut, kuitenkin, -- ma verivihas tunnen, Ja hän on kuollut. Siit' en ois niin varma, Jos itse silmäns' oisin sulkenut, Kuin nähdessäin tuon sormuksen. -- Pois täältä! (Vartijat käyvät kiinni Bertramiin.) Kuink' olkoonkin, niin epäilyni aihe Ei ole vähän arvoinen, vaikk' aluss' Epäilin liian vähän -- Pois se mies! Asia tutkitaan.

BERTRAM. Jos näytätte, Ett' on tuo sormus hänen, niin on helppo Myös näyttää, että Florensissa hänet Ma näin, miss' ei hän koskaan ole ollut.

(Poistuu vartijain saattamana.) (Eräs aatelismies tulee.)

KUNINGAS. Oi, kauheit' aavistan ma.

AATELISMIES. Majesteetti, En tiedä, oikeinko ma tein vai väärin: Eräältä Florensin on naiselta Täss' anomus; sit' itse tuomast' estyi; Jäi neljä viisi taipaletta jälkeen. Anoja-raukan kauneus ja puhe Mun voitti, ja sen huolekseni otin; Tuoll' ulkona on itse, kuulemma. Asian tärkeytt' osoitti jo katse; Suloisen lyhyesti sanoi teitä Sen yhtä paljon koskevan kuin häntä.

KUNINGAS (lukee). "Moneen kertaan vakuutettuaan naivansa minut, kun hänen vaimonsa kuolisi, häpeä sanoakseni, hän minut voitti. Nyt on kreivi Roussillon leski; hänen valansa ovat minulle suorittamatta, ja kunniallani olen ne hänelle maksanut. Hän pujahti pois Florensista hyvästi sanomatta, ja minä seuraan häntä hänen kotimaahansa saadakseni oikeutta. Suokaa se minulle, suuri kuningas; se on teidän vallassanne; muuten viettelijä ylvästelee, ja tyttö-parka tulee onnettomaksi. Diana Capulet."

LAFEU. Minä ostan vaikka markkinoilta vävyn ja maksan hänestä tullirahat; tuosta minä en huoli.

KUNINGAS. On taivas sulle armias, Lafeu, Kun tään tuo ilmi. -- Sisään anojat. -- Ja joutuin tuokaa tänne kreivikin. (Aatelismies ja pari seuralaista menee.) Ma pelkään, rouva, ett' on julman lopun Helena saanut.

KREIVINNA. Syypäät rangaistakoon!

(Bertram palaa vartijain saattamana.)

KUNINGAS. On ihme, -- naista noin kun kammotte Ja vihittyä heti pakenette, -- Ett' yhä naida mielitte. -- (Aatelismies palaa, mukanaan leskivaimo ja Diana.) Ken tuo?

DIANA. Poloinen nainen olen Florensista Ja vanhaa Capuletin heimoa. Asian, kuulemma, jo tiedätte, Siis myöskin säälittävän tilani.

LESKIVAIMO. Min' olen hänen äitinsä, jonk' ikä Ja maine tästä solvauksesta kärsii; Ne sortuu kumpikin, jos apu viipyy.

KUNINGAS. Lähemmä, kreivi! Tunnetteko nämä?

BERTRAM. En voi, en tahdo kieltää, etten heitä Ma tuntisi. He vaativatko muuta?

DIANA. Kuink' oudon katseen luotte vaimoonne!

BERTRAM. Hän vaimoni ei ole.

DIANA. Te jos naitte, Pois annatte tuon käden, jok' on minun, Pois taivaallisen valan, jok' on minun, Pois itsenne, jok' olen minä itse. Valalla teihin olen kiinnitetty; Ken teidät nai, sen täytyy naida minut, Molemmat tai ei kumpaakaan.

LAFEU (Bertramille). Teidän maineenne ei ole riittävä minun tyttärelleni; teistä ei ole hänelle mieheksi.

BERTRAM. Hän julkea on hupsu, jota joskus Lien nauratellut. Suvaitkaa, ma pyydän, Parempaa luulla kunniastani, Kuin että mokomaan sen ryvettäisin.

KUNINGAS. En hyvää sinust' usko, kunnes tekos Osoittaa toista; näytä että puhtaamp' On kunnias, kuin mitä siitä luulen.

DIANA. Valalta, herra, häntä kuulustelkaa: Hän luuleeko, etten ma neitsyt ollut.

KUNINGAS. No, mitä vastaat?

BERTRAM. Häpyä ei hällä; Yleinen alju oli leirissä.

DIANA. Hän mua loukkaa; se jos oisin ollut, Niin polkuhinnall' ois mun ostanut. Hänt' älkää uskoko. Kas, tässä sormus, Joll' arvossa ja kalleudess' ei vertaa; Ja häneltä sen siitä huolimatta Sai leiri-alju, se jos minä olen.

KREIVINNA. Hän punastuu! Se on se. Suvussamme Tuo aarre kuudessa jo polvess' on Pojasta poikaan perintönä käynyt Ja säilynyt. Tuo hänen vaimons' on: Tuhansin kerroin todistaa sen sormus.

KUNINGAS. Ma luulen teidän sanoneen, ett' yksi On täällä, joka todistaa sen voi.

DIANA. Niin sanoin, vaan mua inhottaa niin halpaa Asetta käyttää; nimens' on Parolles.

LAFEU. Sen miehen, äsken näin, jos mies hän on.

KUNINGAS. Hänt' etsikää ja tänne tuokaa.

(Eräs seuralaisista menee.)

BERTRAM. Miksi? Hän katalaks on konnaks tunnettu Ja kaikenmoisen saastan tahraama. Mies, jolle luonnonvastaista on totuus. Olenko se tai se, jos siksi sanoo Mua konna, joka puhuu vaikka mitä?

KUNINGAS. Tytöllä sormuksenne on.

BERTRAM. Voi olla; On totta, että pidin hänestä Ja nuoren kiihkolla hänt' ahdistelin. Hän pysyi etäällä ja kutoi paulaa, Himartain halujani tylyydellään, Niinkuin ne kaikki lemmen pidäkkeet Vain kiihtää lempeä; näin kohtu-suloon Kun kohtuuttomat juonens' yhdisti, Mun vihdoin voitti; hän sai sormuksen, Ja minä sain, mit' alhaisinkin mies Sais torihinnasta.

DIANA. Mun täytyy malttaa. Te kun niin jalon vaimon hylkäsitte, Minunkin syystä syrjäätte. -- Vaan pyydän -- Kun teiss' ei kuntoa, en teistä huoli -- Pois sormuksenne noutakaa; sen annan, Omani kun saan teiltä.

BERTRAM. Sit' ei mulla.

KUNINGAS. Millainen oli sormus?

DIANA. Samanlainen Kuin teidän sormessanne.

KUNINGAS. Tunnetteko Tään sormuksen? Se viimeks oli hällä.

DIANA. Tuon minä hälle vuodevieress' annoin.

KUNINGAS. Siis valhett' on, ett' ikkunasta hälle Se heitettiin.

DIANA. On totta mitä sanon.

(Parolles tulee, palvelijan saattamana.)

BERTRAM. Ma tunnustan, ett' oli sormus hänen.

KUNINGAS. Pahasti horjut; höyhentäkin säikyt. -- Tuo sekö, josta puhuitte?

DIANA. Niin, armo.

KUNINGAS. No, puhu, mies, mut, kuule, puhu totta Äläkä herras suuttumusta pelkää -- Sen kyllä torjun, vilpitön jos olet --: Mitä tiedät hänestä ja tytöstä?

PAROLLES. Teidän majesteettinne armollisella luvalla, minun herrani on aina ollut kunniallinen herrasmies. Tosin hänellä on ollut kujeita, niinkuin herrasmiehillä aina.

KUNINGAS. Pysy asiassa! Sano: rakastiko hän tätä tyttöä?

PAROLLES. Tietysti, herra, hän häntä rakasti; mutta kuinka?

KUNINGAS. Niin, kuinka, sano.

PAROLLES. Hän rakasti häntä, niinkuin herrasmies tyttöä rakastaa.

KUNINGAS. Mitenkä siis?

PAROLLES. Hän rakasti häntä, eikä rakastanut häntä.

KUNINGAS. Niinkuin sinä olet lurjus, etkä ole lurjus. Mikä kaksikielinen veitikka!

PAROLLES. Minä olen köyhä mies ja teidän majesteettinne käskettävä.

LAFEU. Hän on hyvä rumpali, mutta huono puhuja.

DIANA. Tiedättekö, että hän on luvannut minut naida?

PAROLLES. Tiedän maarin enemmänkin kuin mitä sanoa tahdon.

KUNINGAS. Siis etkö aio sanoa kaikkea, mitä tiedät?

PAROLLES. Kyllä, teidän majesteettinne luvalla. Olin, niinkuin sanoin, heidän konttimiehenään; mutta vielä enemmän: hän rakasti tyttöä, olipa totta puhuen, oikein hullaantunut häneen ja puhui saatanasta ja helvetistä ja raivottarista ja tiesi mistä. Olin heidän kanssaan siihen aikaan niin likeisissä väleissä, että tiesin heidän maata-menonsa ja muut vehkeensä, niinkuin senkin, että hän lupasi naida tytön, ja muitakin asioita, joista minut paha perisi, jos niistä puhuisin; siis en puhu mitä tiedän.

KUNINGAS. Olet jo kaikki puhunut, jos et vielä ehkä voi sanoa, että ovat naineet. Mutta sinä olet vähän kettumainen todistaja; mene siis tiehesi. -- Tuo sormus oli teidän, niinkö?

DIANA. Niin.

KUNINGAS. Mist' ostitte, tai mistä saitte sen?

DIANA. En sitä saanut enkä ostanut.

KUNINGAS. Kelt' olitte sen lainannut?

DIANA. En keltään.

KUNINGAS. No mistä sitten löytänyt?

DIANA. En mistään.

KUNINGAS. Jos näillä keinoin ette sitä saanut, Niin kuinka voitte hänelle sen antaa?

DIANA. En ole sitä hälle antanut.

LAFEU. Se tyttö on niinkuin väljä hansikas, sen saa päälle ja pois vähällä vaivaa.

KUNINGAS. Se mun on, hänen vaimolleen sen annoin.

DIANA. En tiedä, teidänkö vai hänen lie.

KUNINGAS. Pois hänet viekää: hänt' en kärsi nyt; Pois tyrmään viekää; ja tuo mieskin pois! Jos sin' et sano, mist' on sormus saatu, Niin kuolet heti.

DIANA. Sit' en sano koskaan.

KUNINGAS. Pois hänet viekää.

DIANA. Takauksen hankin.

KUNINGAS. Nyt näen, ett' olet alju.

DIANA. Kautta Zeun, Jos ken on mies mua tuntenut, niin tekin.

KUNINGAS. Miks sitten häntä kaiken aikaa syytät?

DIANA. Siks että hän on syypää, eikä syypää. Hän vannoo, ett'en ole minä neito; Ett' olen se, sen vannon minä, keito. En ole mikään portto; joko aimo Min' olen tyttö, tai tuon ukon vaimo.

(Osoittaa Lafeuta.)

KUNINGAS. Meit' ivanaan hän pitää. Tyrmään pois!

DIANA. Tuo takuu, äiti. (Leskivaimo menee.) -- Vartokaa. Hän noutaa Juvelisepän, jonk' on sormus oma; Hän kyllä mua takaa. Tämän kreivin, -- Jok' on mua vietellyt, mink' itse tietää, Jos koht' ei häväissyt --, ma vapaaks päästän. Hän on mun vuoteeseeni tahran luonut Ja lapsen siinä vaimollensa suonut. Tää vaikk' on kuollut, elo kohduss' asuu. Se arvoitus on, että kuollut kasuu; Mut selitys on tuossa.

(Leskivaimo ja Helena tulevat.)

KUNINGAS. Onko noita Lumonnut silmieni selvän näön? Tää tottako?

HELENA. Ei, herra; vaimon varjon Vain näette, nimen vain, ei olemusta.

BERTRAM. Molemmat, molemmat! Oi, anteeks suokaa!

HELENA. Oi, herra, tuon kun tytön hahmoss' olin, Te tunnuitte niin ihmeen hellältä. Kas, tässä sormus on, ja tässä, nähkääs, Kirjeenne, jossa sanoo: "sormestani Tään sormuksen kun saada voit, tai kannat Minusta lasta." -- Onnistuipa koitin. Nyt lienen sun, kun kahdesti sun voitin.

BERTRAM. Kuningas, jos hän sen voi todistaa, Niin iki-, iki-lempeni hän saa.

HELENA. Jos sit' en näytä täysin taattavasti, Niin eross' olen teistä kuoloon asti. -- Oi, äiti rakas, elätkö sa vielä?

LAFEU. Sipulin haju silmiini tuntuu; kohta minä itken. -- (Parollesille.) Rakas rumpu-Heikki, lainaa minulle nenäliinasi. Kas niin, kiitos vain! Käyhän talossa, niin saan vähän lystäillä kanssasi. Heitä nuo pokkuroimiset; ne ovat iljettäviä.

KUNINGAS. Nyt kertokaatte kaikki perinjuurin, Niin syntyy tästä vielä ilo suurin. -- (Dianalle.) Jos viel' ei viety ole kukkaas sulta, Valitse mies, saat myötäjäiset multa. Pelasti miehen hälle kunnon työs, Pelastui oma kunniasi myös. -- Kun aika joutuu, selvitystä tähän Me saamme pienimmästä tärkimpähän. Jos alku tämä hyvän lopun saa, Niin tulee karvaan jälkeen makeaa.

(Torventoitauksia.)

Epilogi.

KUNINGAS. Kuningas kerjää nyt, kun päättyy näytös. On loppu hyvä, katsojain jos käytös Osoittaa mieltymystä. Päivittäin Koemme teille mieliks olla näin. Me saamme suosinne, te saatte työmme, Näin sydämmet ja kädet yhteen lyömme.

(Kaikki menevät.)

Selityksiä.

[1] _Jonka holhotti olen_. Bertram ranskalaisen ylimyksen orpopoikana oli kuninkaan holhouksen alainen.

[2] Narri (Laulaa). Helena-nimi johtaa narrin mieleen Troian sotaa koskevan balladin, jota hän ivaillen mukailee.

[3] _Peittää nöyryyden messupaidalla_ j.n.e. Pistosana puritaaneille, jotka eivät mukautuneet käyttämään tavallista papinpukua.

[4] _Pandarus_, joka Troiassa naitti yhteen Troiluksen ja Cressidan, on sittemmin tullut kaikkien parittajain eduskuvaksi.

[5] _Marin kaislasormus_. Maaseudulla käytettiin, vallankin kevytmielisiä liittoja solmitessa, kaislasormusta vihkisormuksena.

[6] _Maurilaistanssi_. Vanhan tavan mukaan kuului Englannin kaupungeissa vapunviettoon juhlakulkueet, jotka vaelsivat katuja pitkin, esittäen vanhoissa saduissa ja balladeissa kuvattuja henkilöitä.

[7] _Hyvä jumala, herraseni!_ Tässä tehdään naurun-alaiseksi mieletöntä huudahdusta, joka oli ylemmissä seurapiireissä muotina.

[8] _Heittää onnen arpaa hengestäni_. Tarkoittaa luultavasti nopanheittoa, jonka kautta sodassa ratkaistiin, kuka henkensä rikkoneista sotureista oli eloon jääpä.

[9] _Hyppäsi munakakkuun_. Juhlapidoissa kaupungeissa pantiin esille hirmuisen suuri munakakku, johon lord mayorin kotinarri kaikkien vieraiden iloksi suin päin hyppäsi.

[10] _Kapaturska_ oli tavallinen paastoruoka.

[11] _Liimasaitta_. Liimasaitoilla pyydettiin lintuja.

[12] _Hic jacet_ s.o. tässä lepää: tavalliset hautakirjoituksen alkusanat.

[13] _Minä en rakasta monia sanoja_. Huomattakoon, että tämän sanoo Parolles, jonka nimi juuri merkitsee sanoja.

[14] _Nessuksen veroinen_. Kentauri Nessus aikoi väkivallalla ryöstää Herkuleen vaimon, Dejaniran.

[15] _Mile-end_. Lontoon porvarimiliisin harjoituskenttä.

[16] _Inhottava sahrami_. Keltaisella sahramitärkkelyksellä oli tapana kangistaa kaula- ja ranneröyhelöt. Sahramilla kellattiin myöskin leivostaikinat.

End of Project Gutenberg's Loppu hyvä, kaikki hyvä, by William Shakespeare