Part 5

2 YLIMYS. Tuokaa hänet tänne. (Sotureita menee.) Hän on koko yön istunut jalkapuussa, uljas mies-parka.

BERTRAM. Ei haittaa; se tekee hänen kantapäilleen hyvää, ne kun ovat niin kauan kannuksia väärin käyttäneet. Millä kannalla hän on?

1 YLIMYS. Niinkuin teille jo kerroin, herra kreivi, hän on jalkapuun kannalla. Mutta vastatakseni kysymyksenne henkeen: hän itkee niinkuin tyttö, joka on kaatanut maahan maitonsa. Morganille, jota hän luulee munkiksi, on hän tunnustanut syntinsä aikaisemmista muistin ajoistaan alkaen aina siihen onnettomaan hetkeen asti, jolloin joutui jalkapuuhun; ja arvatkaapas, mitä hän on tunnustanut!

BERTRAM. Eihän vain mitään minusta? Eihän?

2 YLIMYS. Tunnustus on pantu paperille ja on julkiluettava hänen kuullen. Jos teidän armoanne siinä mainitaan, niinkuin luulen, niin on paras malttaa mieltään ja kuunnella.

(Soturit palaavat, Parolles heidän mukanaan.)

BERTRAM. Hitto hänet periköön! Silmätkö peitossa? Hän ei voi mitään minusta puhua. Vait! vait!

I YLIMYS. Sokko tulee. -- _Porto tartarossa_.

1 SOTURI. Hän vaatii kidutusta. Puhutteko ilman?

PAROLLES. Tunnustan mitä tiedän, ilman pakkokeinoja; vaikka minua vanuttaisitte kuin piirakkataikinaa, en voi sen enempää puhua.

1 SOTURI. _Bosko chimurcho_.

2 YLIMYS. _Boblibindo chicurmurcho_.

1 SOTURI. Olette armollinen päällikkö. -- Päällikkömme käskee teidän vastata niihin kysymyksiin, joita teen teille tästä paperista.

PAROLLES. Totta puhun, niin totta kuin elää tahdon.

1 SOTURI. "Ensiksi, kysykää häneltä, kuinka monta herttualla on hevosmiestä." Mitä vastaatte siihen?

PAROLLES. Viisi- tai kuusituhatta, mutta sangen heikkoja ja palvelukseen kelvottomia; ratsuparvet ovat kaikki hajallaan ja päälliköt vaivaisia raukkoja, kunniani ja arvoni kautta ja niin totta kuin elää tahdon.

1 SOTURI. Merkitsenkö vastauksenne näillä sanoin?

PAROLLES. Merkitkää; vannon sen vaikka sakramentin kautta, miten ja kuinka vain tahdotte.

BERTRAM. Kaikki on hänelle yhtä. Mikä kirottu konna!

1 YLIMYS. Erehdytte, herra kreivi: se on monsieur Parolles, se karski sotataituri -- se on hänen oma sanansa -- jolla on koko sotataidon säännöstö vyöhikkönsä solmussa ja käyttö tikarinsa kantimessa.

2 YLIMYS. Minä en enää koskaan luota kehenkään siksi, että pitää miekkansa kirkkaana, enkä usko, että kellään on mieltä päässä siksi, että ulkokuori on siisti.

1 SOTURI. Hyvä, se on kirjassa.

PAROLLES. Viisi- tai kuusituhatta miestä, sanoin, -- totuuden tahdon sanoa -- tai niille paikoin; kirjoittakaa niin; -- sillä totta minä tahdon puhua.

1 YLIMYS. Siinä hän on hyvin lähellä totuutta.

BERTRAM. Mutta minä en anna hänelle kiitosta siitä tavasta, millä hän sen sanoo.

PAROLLES. "Katalia raukkoja", kirjoittakaa niin.

1 SOTURI. Hyvä, se on kirjassa.

PAROLLES. Suur' kiitos, hyvä herra, paljon kiitoksia. Tosi on tosi: ne katalat ovat oikein viheliäisiä raukkoja.

i SOTURI. "Kysykää häneltä, kuinka paljo heillä on jalkaväkeä." Mitä sanotte siihen?

PAROLLES. Totta totisesti, herra, vaikka tämä olisi viimeinen hetkeni, niin totta tahdon puhua. Antakaas kun lasken: Spurion joukossa sataviisikymmentä; Sebastianin yhtä monta; Corambuksen yhtä monta; Jaques'n samoin; Guiltianon, Cosmon, Ludovikon ja Gratiin, kaksisataa viisikymmentä kunkin; oma komppaniani, Chitopherin, Vaumondin, Bentiin, kaksisataa viisikymmentä kukin: niin että koko katselmusluettelo, terveet ja sairaat, niin totta kuin elän, ei nouse viiteentoista tuhanteen, joista toiset puolet eivät tohdi varistaa lunta leväteistään, pelosta että itse varistuisivat muruiksi.

BERTRAM. Mitä meidän tulee tehdä hänen?

1 YLIMYS. Ei mitään muuta kuin kiittää eikä välittää. -- Kysykää häneltä minun suhteistani ja mitä herttua minusta pitää.

1 SOTURI. Hyvä, se on kirjassa. "Teidän tulee kysyä häneltä, onko siellä leirissä erästä ranskalaista, kapteeni Dumainia; missä arvossa häntä herttua pitää; millainen hänellä on miehuus, kunto ja sotataito; ja eikö hän luule, että olisi mahdollista vahvalla rahasummalla houkutella tätä miestä kapinaan." Mitä sanotte siihen? Mitä siitä tiedätte?

PAROLLES. Pyydän, suokaa minun vastata joka kysymykseen erikseen: yksi kysymys erältään.

1 SOTURI. Tunnetteko tätä kapteeni Dumainia?

PAROLLES. Tunnen oikein: hän oli paikkaräätälin opissa Pariisissa, mutta ajettiin sieltä ruoskalla pois, kun oli maannut maavoudin heikkopäisen holhotin, mykän raukan, joka ei kyennyt kieltämään.

(Dumain kohottaa vihapäissään nyrkkiään.)

BERTRAM. Olkaa hyvä, hillitkää kättänne, vaikka kyllä tiedän, että hänen aivokoppansa on ensimmäisen tiiliskiven oma, mikä katolta putoaa.

1 SOTURI. Hyvä; onko tämä kapteeni Florensin herttuan leirissä?

PAROLLES. Mikäli tiedän, on hän siellä, se täitakki.

1 YLIMYS. Älkää noin katsoko minuun; kohta tulee teidän vuoronne, herra kreivi.

1 SOTURI. Missä arvossa häntä herttua pitää?

PAROLLES. Herttua ei tiedä hänestä muuta, kuin että hän on viheliäinen upseeri minun komppaniassani, ja kirjoitti minulle tässä tuonnoin, että ajaisin hänet matkoihinsa; luulenpa, että se kirje vielä on taskussani.

1 SOTURI. Haetaan se esille.

PAROLLES. Totta puhuakseni, en oikein tiedä; joko se on siellä tai rihmassa teltassani herttuan muiden kirjeiden joukossa.

1 SOTURI. Tässä se on; tässä on paperilappu. Luenko sen teille?

PAROLLES. En tiedä, onko se oikea vai ei.

BERTRAM. Tulkkimme tekee toimensa hyvin.

1 YLIMYS. Erinomaisesti.

1 SOTURI (lukee.) "Diana, kreivi hupsu on ja rikas --"

PAROLLES. Hyvä herra, se ei ole herttuan kirje; se on varoitus eräälle sievälle tytölle Florensissa, Diana-nimiselle, että karttaisi kreivi Roussillonin houkutuksia, erään typerän poika-vetelyksen, joka siitä huolimatta on perin kiimainen. Olkaa hyvä, pistäkää se takaisin sinne.

1 SOTURI. Ei, ensin luen sen, jos sallitte.

PAROLLES. Vakuutan, että tarkoitukseni oli rehellinen mitä tyttöön tulee; sillä tiedän, että se nuori kreivi on vaarallinen ja irstas poika-nulikka, oikea valaskala mitä neitsyyksiin tulee, joka hotkii kaikki alveet, mitkä tapaa.

BERTRAM. Senkin kirottu, kaksikielinen konna!

1 SOTURI (lukee).

"Kun vannoo hän, niin vaadi rahaa hältä; Jos velkaan jää, saat turhaan odottaa. Käteinen kauppa paras, muu ei vältä; Ota ennalta, et muuten mitään saa. Diana, muista, soturi sen sanoo: Miest' usko, älä mitä pojat anoo; On kreivi narri; kreivaa sinä vain; Hän ennalt' antaa, saatuaan ei lain. Sun, niinkuin vannonut ma korvaas olen. Parolles."

BERTRAM. Hän saa juosta katulyöppiä koko armeijan lävitse, tuo runonpätkä otsassa.

2 YLIMYS. Sehän on oma helma-ystävänne, herra kreivi; se monipuolinen kieliniekka ja asevoipa sotasankari.

BERTRAM. Ennenaikaan voin sietää mitä hyvänsä, paitsi kissoja, ja nyt on hän minusta kissa.

1 SOTURI. Huomaan kenraalimme katseista, herra, että meidän tullee pakko hirttää teidät.

PAROLLES. Henki säästäkää joka tapauksessa; ei siksi, että pelkäisin kuolemaa; vaan kun olen paljon syntiä tehnyt, tahtoisin käyttää elämäni loppuajan katumukseen. Elän vaikka vankilassa, tai jalkapuussa, tai missä tahansa, kun vain saan elää.

1 SOTURI. Saadaan sitten nähdä mitä tehdään, kun nyt vain suoraan tunnustatte. Siis palaan vielä kerran tuohon kapteeni Dumainiin. Olette vastannut, missä arvossa häntä herttua pitää ja millainen hänen miehuutensa on. Kuinka on hänen kuntonsa laita?

PAROLLES. Hän voisi varastaa luostarista munan. Riistämisessä ja raiskaamisessa hän on Nessuksen veroinen.[14] Hänellä on ammattina sanansa syöminen, ja valanrikkojana hän on vahvempi kuin Herkules. Hän, tietäkääs, valehtelee niin kielevästi, että pian luulisitte totuutta hupsuksi. Juoppous on hänen paras hyveensä: hän juo itsensä sikahumalaan, ja nukkuessaan hän ei vahingoita muita kuin makuuvaatteitaan; mutta, hänen tapansa tunnetaan ja hänelle tehdään oljista vuode. Hänen kunnostaan minulla ei ole juuri sen enempää sanottavaa; hänellä on kaikki, mitä kunnon miehellä ei pitäisi olla; ja mitä kunnon miehellä pitäisi olla, sitä hänellä ei ole nimeksikään.

1 YLIMYS. Alan jo hänestä pitää.

BERTRAM. Tämänkö kuntosi kuvauksen tähden? Rutto hänet periköön! Minusta hän vain on yhä enemmän kissa.

1 SOTURI. Mitä sanotte hänen sotataidostaan?

PAROLLES. Niin, totisesti, hän on kulkenut rumpalina englantilaisten kulkunäyttelijäin etupäässä, -- valehdella hänen päähänsä en tahdo, -- ja muuta hänen soturitoimistaan en tiedä; paitsi että hänellä Englannissa oli kunnia palvella Mile-end[15] nimisessä paikassa, missä opetti nahkapoikia sulkemaan rivit. Soisin sille miehelle niin suuren kunnian kuin suinkin, mutta tuosta asiasta en ole varma.

1 YLIMYS. Hän on konnuudessa niin voittanut konnuuden, että on harvinaisuutena vapautettava.

BERTRAM. Rutto hänet syököön! Hän on yhä ja aina kissa.

1 SOTURI. Koska hänen ominaisuutensa ovat niin surkean arvoisia, niin ei minun tarvis teiltä kysyäkään, voiko häntä kullalla houkutella kapinaan.

PAROLLES. Suutarin markasta hän on valmis myymään autuutensa vapaatilan etuuksineen päivineen ja näin riistämään kaikilta jälkeläisiltäänkin ikuisiksi ajoiksi perintövallan ja oikeuden siihen.

1 SOTURI. Millainen on hänen veljensä, se toinen kapteeni Dumain?

2 YLIMYS. Miksi häneltä minua kyselee?

1 SOTURI. Millainen mies hän on?

PAROLLES. Naakka samaa pesäkujaa: ei vallan niin suuri kuin ensimmäinen hyvyydessä, mutta hyvän joukon suurempi pahassa. Hän on pelkurimpi kuin veli, ja kuitenkin veli on kuuluisimpia pelkureita. Paetessa hän juoksee paremmin kuin mikä passaripoika, mutta hyökätessä hän saa vetotaudin.

1 SOTURI. Jos saatte henkenne pitää, niin otatteko pettääksenne florensilaisen?

PAROLLES. Otan, vieläpä ratsuväen kapteeninkin, kreivi Roussillonin.

1 SOTURI. Puhuttelen kahdenkesken päällikköä ja tiedustelen hänen tahtoaan.

PAROLLES (syrjään). Rummuista olen jo tarpeeni saanut. Hiiteen kaikki rummut! Vain muhkeillakseni kunnollani ja lumotakseni tuon irstaan poika-nulikan, tuon kreivin, silmät, olen tähän vaaraan syössyt. Mutta kuka olisikaan väijyjiä varonut siinä, missä minut vangittiin?

1 SOTURI. Ei auta mikään, herraseni; teidän täytyy kuolla. Päällikkö sanoo, että semmoinen mies, joka niin petollisesti on paljastanut armeijansa salaisuudet ja niin myrkyllisesti panetellut arvossa pidettyjä ihmisiä, ei tee mitään kunnon hyötyä tässä maailmassa; teidän täytyy siis kuolla. Pyöveli, hoi! Pää poikki tuolta!

PAROLLES. Hyvä Jumala, herra, antakaa minun elää, tai antakaa minun nähdä kuolemani!

1 SOTURI. Saatte, ja saatte vielä hyvästelläkin kaikkia ystäviänne.

(Poistaa siteen hänen silmiltään.)

BERTRAM. Hyvää huomenta, jalo kapteeni!

2 YLIMYS. Jumala teitä siunatkoon, kapteeni Parolles!

1 YLIMYS. Jumala varjelkoon, jalo kapteeni!

2 YLIMYS. Herra kapteeni, saanko viedä terveisiä herra Lafeulle? Olen lähdössä Ranskaan.

1 YLIMYS. Hyvä kapteeni, annatteko minulle kopion siitä sonetista, jonka kirjoititte Dianalle kreivi Roussillonin puolesta? Jos en olisi suuri pelkuri, niin voisin teidät siihen pakottaa; mutta hyvästi nyt!

(Bertram, ranskalaiset ylimykset y.m. menevät.)

1 SOTURI. Te olette mennyttä, herra kapteeni; kaikki lauennut, paitse nauhanne, joka vielä on solmussa.

PAROLLES. Voihan se salaliitto miehen musertaa!

1 SOTURI. Jos löytäisitte maan, missä on vain vaimoja yhtä häpeällisiä kuin tekin, niin voisitte perustaa oikein huudittoman kansakunnan. Hyvästi, hyvä herra; minäkin olen lähdössä Ranskaan; kyllä siellä teistä puhumme.

(Menee.)

PAROLLES. Suur' kiitos! Jos ois mulla sydän suuri, Niin nyt se särkyis. Kapteenius on mennyt; Mut syön ja juon ja nukun yhtä hyvin Kuin kapteenina; siitä, mikä olen, Mun elää täytyy. Kuka vain on lörppä, Se tästä kavahtakoon; se mun kaasi; Jokainen lörppä lopulta on aasi. Mene, häpy! Ruostu, miekka! Häpeässä On turvani. Ei narrin hätää tässä: Tilaa ja keinoja on elämässä. Perässä menen.

(Menee.)

Neljäs kohtaus.

Florens. Huone leskivaimon talossa. (Helena, leskivaimo ja Diana tulevat.)

HELENA. Ja nähdäksenne, etten teitä petä, Mua kristikunnan pylväist' yksi takaa. Valt'istuimensa eessä täytyy minun, Ennenkuin määrän täytän, polvistua. Tein muinoin hälle palveluksen suuren Ja henkens' arvoisen; se hyvä työni Kovasta villikonkin sydämmestä Puristais kiitoksen. Marseilless' on, Sen tiedän varmaan, kuningas, ja sinne On meillä saattoseura. Minun, nähkääs, Jo luullaan kuolleen. Armeija kun hajoo, Kotihin rientää mieheni; ja sinne, Jos suostuu kuningas ja taivas auttaa, Äkisti mekin saavumme.

LESKIVAIMO. Teill', armo, Ei palkkalaista, joka teitä alttiimp' Ois palvelemaan.

HELENA. Teill' ei ystävää, Jonk' aatos ahkerammin hyvät työnne Halaisi palkita. Mun valikoinut On taivas tyttärenne morseinlahjaks, Ja hänet mulle aseeks, millä voitan Taas puolison. Oi, kummat on nuo miehet: Halulla käyttävät mit' inhoovat, Kun huumaantunut aisti pettiössä Yön pikimustan tahraa. Himo näin, Vaikk' inhookin, jo syliin karkaa päin. Enemmän tästä toiste. -- Sun, Diana, Mun johdollani tulee tehdä mulle Viel' yksi uhraus.

DIANA. Kunniakas kuolo Vaikk' oisi seuraus, niin käskekää. Ma kärsin minkä vaaditte.

HELENA. Niin, kuules: Jo kesken puheen aika kesän tuo, Ja puihin lehvät puhkee, mut myös okaat, Ihanat, vaikka terävät. Nyt pois! Jo vaunut vartoo; aika meitä ajaa. Kun loppu hyvä on, on kaikki hyvä; Lopussa kiitos, sanoo viisaus syvä.

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa. (Kreivinna, Lafeu ja narri tulevat.)

LAFEU. Ei, ei, ei; häntä on vietellyt tuo silkki-röyhelöinen narri, jonka inhottava sahrami[16] voisi värinsä painaa koko kansakunnan leipomattomaan ja taikinaiseen nuorisoon. Miniänne eläisi vielä tänä päivänä, ja poikanne olisi kotona ja kuninkaan hoimessa menestynyt enemmän kuin tuon punahäntäisen hörriäisen, josta puhun.

KREIVINNA. Oi, etten olisi koskaan häntä tuntenut! Hän on antanut kuoleman-iskun sievimmälle naiselle, jonka luomisella luonto milloinkaan on kunniaa niittänyt. Vaikka olisi hän omaa lihaani ja vertani ja minulle tuottanut vaikeimpia äidin tuskia, en voisi olla syvemmällä rakkaudella häneen kiintynyt.

LAFEU. Hyvä tyttö hän oli, hyvä tyttö. Saamme tuhannesti kaaliksia poimia, ennenkuin tapaamme toisen sellaisen yrtin.

NARRI. Niin todellakin, hän oli makea meirami kaaliksien joukossa, tai pikemmin armoruoho.

LAFEU. Nuo eivät ole mitään kaalikasveja, sinä narri, vaan haju-yrttejä.

NARRI. Minä en ole mikään suuri Nebukadnezar; minä en niitä ruohoja paljon ymmärrä.

LAFEU. Kumpi tunnustat olevasi, veijari vai narri?

NARRI. Narri naisen palveluksessa ja veijari miehen.

LAFEU. Mikä on erotus?

NARRI. Peijaisin mieheltä vaimon ja tekisin hänen palvelustaan.

LAFEU. Silloin olisit todellakin veijari hänen palveluksessaan.

NARRI. Ja vaimolle antaisin pelivärkkini tehdäkseni hänelle palveluksen.

LAFEU. Minä takaan puolestani: olet sekä veijari että narri.

NARRI. Nöyrin palvelijanne.

LAFEU. Ei, ei, ei!

NARRI. No, herra hyvä, jos en voi teitä palvella niin voin palvella yhtä suurta prinssiä kuin te olette.

LAFEU. Ketä sitte? Ranskalaistako?

NARRI. Hänellä on kyllä englantilainen nimi; mutta naama hänellä on paljoa kuumempi Ranskassa kuin täällä.

LAFEU. Mikä prinssi se on?

NARRI. Musta prinssi; alias, pimeyden ruhtinas; alias, perkele.

LAFEU. Vaiti! Tuossa saat kukkaroni. En siksi sitä anna, että tahtoisin sinut luovuttaa herrastasi: palvele häntä vain aina.

NARRI. Minä olen metsäseutulainen, ja olen aina rakastanut suurta pystyvalkeata; ja se herra, josta puhun, hän ei säästä poltaksia. Mutta, totta puhuen, hän on maailman ruhtinas, ja aatelisto pysyköön hänen hovissaan. Minä tyydyn taloon, jossa on ahdas portti, joka, kuulemma, on liian kaita suurten kuljettavaksi; muutamat, jotka nöyryyttävät itsensä, voivat siitä mahtua; mutta useimmat ovat liian viluisia ja hemmoteltuja, ja ne etsivät sitä kukitettua tietä, joka vie avaralle portille ja sille suurelle takkavalkealle.

LAFEU. Mene tiehesi, alan jo väsyä sinuun; ja sanon sen sinulle näin edeltäpäin, koska en tahdo joutua kanssasi riitaan. Mene matkaasi ja katso hevosiani, mutta jätä pois kaikki kurit.

NARRI. Jos niille mitä kuria teen, niin hevoskuria, joka onkin niille tulevaa luonnon lain mukaan.

(Menee.)

LAFEU. Ovela lurjus, ja pahankurinen!

KREIVINNA. Semmoinen hän on. Mies-vainajani sai paljon hupaa hänestä. Hänen tahdostaan hän jäi taloon, ja luulee sillä saaneensa etuoikeuden olla hävytön; hän ei tosiaankaan pysy aisoissa, vaan heiskuu sinne tänne.

LAFEU. Pidän hänestä; hän ei ole hullumpi. Mutta oikeastaan aioin kertoa teille, että kuultuani tuon hyvän, nuoren rouvan kuolemasta ja että poikanne oli kotimatkalla, kehoitin kuningasta, herraani, puhumaan minun tyttäreni puolesta, jota hänen majesteettinsa, kun molemmat vielä olivat alaikäiset, omasta armollisesta aloitteestaan oli itsekin aikanaan ajatellut. Hänen korkeutensa on luvannut sen tehdä, ja parempaa keinoa ei ole torjumaan pojastanne hänen epäsuosiotaan. Onko tämä teille mieleistä, armollinen rouva?

KREIVINNA. Sangen mieleistä; toivon vain onnellista tulosta.

LAFEU. Hänen korkeutensa tulee kiireimmiten Marseillesta, reippaana kuin kolmikymmen-vuotias; hän on täällä huomenna, jos ei väärin mulle ilmoittanut henkilö, joka tällaisissa asioissa harvoin erehtyy.

KREIVINNA. Iloitsen toivosta saada nähdä häntä ennenkuin kuolen. Sain kirjeen, että poikani on täällä jo tänä iltana. Pyydän, hyvä herra, teitä jäämään tänne luokseni, kunnes he kohtaavat toisensa.

LAFEU. Tuumin tässä juuri, hyvä rouva, miten parhaiten pääsisin hänen puheilleen.

KREIVINNA. Eihän teidän muuta tarvis kuin vedota arvonne etuoikeuteen.

LAFEU. Sitä etuutta olen liiankin rohkeasti käyttänyt; mutta, Jumalan kiitos, se kestää vielä.

(Narri palaa.)

NARRI. Oi, armollinen rouva, herra poikanne on tuolla ulkona, samettipaikka kasvoissa; onko sen alla naarmua vai ei, sen tietää vain sametti; mutta aika suuri samettipaikka se on. Vasemmasta poskesta on kaksi kolmatta osaa paikattua, mutta oikea poski on eheä.

LAFEU. Kunnialla saatu arpi on jalo kunniamerkki; ja niin kaiketi tämäkin.

NARRI. Mutta hänen kasvonsa on survottu aivan nuijalihaksi.

LAFEU. Suvaitsetteko, niin käymme poikaanne vastaan; minua haluttaa saada puhutella sitä nuorta sankaria.

NARRI. Niitä on, tottakin, siellä tusina, hienon hienot hatut päässä ja kohteliaat sulat, jotka kumartelevat ja nyökähtelevät joka miehelle.

(Menevät.)

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Marseille. Katu. (Helena, leskivaimo, Diana ja kaksi saattajaa tulee.)

HELENA. Tää ylellinen kulku yötä päivää Teit' uuvuttaa, vaan sit' en auttaa voi; Mut näin kun puolestani heikoin voimin Olette yöt ja päivät ahertaneet, Niin kiitollisuuteeni olette Niin kiinni kasvaneet, ett' teit' ei siitä Voi mikään juurittaa. -- Kah, parahiksi! (Ylimys tulee.) Tuo mies luo kuninkaan mua auttaa voi, Jos valtaansa hän käyttää. -- Herran rauha!

YLIMYS. Samaa teille.

HELENA. Ma Ranskan hoviss' olen teidät nähnyt.

YLIMYS. Siell' olen silloin tällöin ollut.

HELENA. Ma toivon, ettei valheeks ole tullut Hyvyyden maine, joka teistä liikkui; Siis, murjomana tuiman kohtalon, Jok' ylellist' ei kursailua siedä, Hyveenne panen toimintaan, ja siitä Iäti teille velkapääksi jään.

YLIMYS. Mik' asianne?

HELENA. Että suvaitsette Tään pyyntökirjeen antaa kuninkaalle Ja mua kaikell' auttaa mahdillanne Puheilleen pääsemään.

YLIMYS. Mut kuningas Ei ole täällä.

HELENA. Eikö täällä?

YLIMYS. Ei; Täält' eilis-yönä läksi kiiruummin Kuin tavallista.

LESKIVAIMO. Taivas, turhaa vaivaa!

HELENA. Jos loppu hyvä on, on kaikki hyvä, Vaikk' aika vastass' on ja keinot heikot. Sanokaa, pyydän, mihin matkall' on.

YLIMYS. Mun tietääkseni, Roussilloniin; sinne Myös minun matkani.

HELENA. Kosk' ennen varmaan Kuin minä näette kuninkaan, niin pyydän: Tää kirje viekää majesteetin käteen; Siit', arvaan, nuhteita ei tule teille, Pikemmin kiitoksia vaivasta. Ma tulen jäljestä niin pian kuin Vain neuvot myöntää.

YLIMYS. Asianne ajan.

HELENA. Ja vaivanne ma kiitoksella kostan, Jos kuinka käyköön. -- Ratsahille taas! -- Nyt kaikki matkakuntoon!

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Roussillon. Kreivillisen linnan sisäpiha. (Narri ja Parolles tulevat.)

PAROLLES. Hyvä monsieur Lavache, antakaa herra Lafeulle tämä kirje. Olin ennen tutumpi teille, siihen aikaan, jolloin olin lähemmin tutustunut parempiin vaatteisiin, mutta nyt minä olen tahrittu onnettaren vihoilla, ja minusta pahasti haiskahtaa hänen paha epäsuosionsa.

NARRI. Onnettaren epäsuosio lienee perin ruokoton, jos se haiskahtaa niin pahalta kuin sanotte; tästä lähin en enää syö kalaa, joka on onnettaren voissa paistettua. Ole hyvä, pysy alla tuulen.

PAROLLES. Ei, herra, ei teidän tarvitse nenäänne tukkia; minä puhuin vain metafooreissa.

NARRI. Mutta, hyvä herra, jos teidän metafoorinne haisee, niin täytyy minun tukkia nenäni; ja niin teen kaikille metafooreille. Ole hyvä, mene syrjemmälle.

PAROLLES. Pyydän, hyvä herra, jättäkää tämä paperi minun puolestani.

NARRI. Hyi, sinä! Väisty syrjään! Vai onnettaren tarvepaperia paroonille! Kas, tuossa hän itse tulee.

(Lafeu tulee.)

Tässä olisi onnettaren maurua, tai oikeammin onnettaren kissan, -- ei kuitenkaan minkään moskuskissan, -- joka on pudonnut hänen epäsuosionsa likaiseen kalalammikkoon ja, niinkuin sanoo, siinä ryvettynyt. Pidelkää sitä toutaa niinkuin tahdotte: hän näyttää olevan viheliäinen, rappeutunut, nerokas, hassahtava, lurjusmainen kanalja. Surkuttelen hänen onnettomuuttaan lohduttavalla onnen hymylläni, ja jätän hänet teidän armonne huostaan.

(Menee.)

PAROLLES. Armollinen herra, minä olen mies, jota onnetar on julmasti kynsinyt.

LAFEU. Mitä minä siihen voin? Nyt on liian myöhäistä leikellä hänen kynsiään. Mitä koirankuria olette onnettarelle tehnyt, koska hän teitä on kynsinyt, hän, joka muuten on niin hyvä rouva, eikä salli konnien kauan turvissaan lihota? Tuossa teille pikku-markkanen. Antakaa lain palvelijain sovittaa teidät onnettaren kanssa; minulla on muuta tehtävää.

PAROLLES. Rukoilen, teidän armonne, kuulkaa vain yksi ainoa sana.

LAFEU. Kerjäätte kai vieläkin ropoa; tuossa sen saatte; säästäkää sananne.

PAROLLES. Minun nimeni, armollinen herra, on Parolles.

LAFEU. Kerjäätte siis enemmän kuin yhtä sanaa. -- Tuhat tulimmaista! Kätesi tänne! -- Kuinka on rummun laita?

PAROLLES. Oi, armollinen herra! Te se ensimmäisenä minut löysitte.

LAFEU. Minäkö, todellakin? Ja minä se ensimmäisenä sinut hukkasin.

PAROLLES. Teidän vallassanne, hyvä herra, on saattaa minut armoihin, kun saatoitte minut siitä poiskin.

LAFEU. Hyi, häpeä, konna! Sysäätkö minulle yhtä haavaa Jumalan ja paholaisen tehtävät? Toinen saattaa sinut armontilaan, toinen saattaa sinut siitä pois. (Torventoitauksia kuuluu.) Kuningas tulee; tunnen hänen torvensa. -- Kysy myöhemmin minua, mies. Puhelin sinusta eilen illalla. Vaikka oletkin narri ja lurjus, niin pitää sinun toki saada syömistä. Tule mukaani.

PAROLLES. Kiitos Jumalan, että teidät tapasin.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Sama seutu. Huone kreivinnan hovilinnassa.

(Torventoitauksia. Kuningas, kreivinna, Lafeu, hoviherroja ja vartijoita tulee.)

KUNINGAS. Hän oli helmi; sen kun kadotin, On köyhemp' arvoni; mut pojallanne, Tuoll' aimo houkalla, ei ymmärrystä Hänt' arvostella.

KREIVINNA. Se on mennyttä. Kuningas hyvä, luonnon kapinaa Se oli vain ja nuoruuden vain hehkaa: Tuli ja öljy järjelt' otti vallan Ja tuhaksi sen poltti.

KUNINGAS. Kaikki, rouva, On anteeks annettu ja unhotettu, Vaikk' oli vireissä jo koston jousi Ja valmis ampumaan.

LAFEU. On sanottava -- Anteeksi suokaa -- että nuori kreivi Kuningast', äitiään ja puolisotaan On kovin loukannut, mut enimmin Tok' itseään: hän vaimon kadotti, Jonk' ihanuus jo paljokkaatkin silmät Sai huikenemaan, jonka sanain helkky Jokaisen korvan hurmas, jonka hyveet Sydämmen kopeimmankin hälle nöyräks Sai palveljaksi.