Part 3

PAROLLES. Mitä olisi liiankin helppo uskaltaa, sitä en nyt uskalla.

LAFEU. Kun olin kahdesti nähnyt sinut majatalon ruokapöydässä, pidin sinua jotakuinkin viisaana miehenä; kerskailit kohtalaisesti matkoistasi; se vielä välttäisi; mutta nuo nauhat ja liput, joita ylläsi liehui, panivat minun monasti epäilemään, oliko laivassa mitään sisässä. Olen nyt saanut sinusta selvän; jos taas joudut minulta hukkaan, niin en sitä sure; tuskin olet sen arvoinen, että sinua kannattaisi maasta nostaa.

PAROLLES. Jos sinulla ei olisi vanhuuden etuoikeutta. --

LAFEU. Varo, ettet liiaksi tulistu, sinun voi muuten pian käydä ohraisesti; ja jos -- Ei, Herra sinua armahtakoon, kana-parka! Hyvästi vain, sinä häkki-ikkunaiseni! Minun ei tarvis avata puoliskoitasi, sillä näen sinut läpikotaisin. Anna minulle kätesi!

PAROLLES. Teidän armonne, te kohtelette minua tavattoman loukkaavasti.

LAFEU. Pidä hyvänäsi; et ole paremman arvoinen.

PAROLLES. En ole, teidän armonne, tämmöistä ansainnut.

LAFEU. Olet kyllä, viimeiseen pisaraan asti; minä en tingi siitä tippaakaan.

PAROLLES. Hyvä, koetan siis olla viisaampi.

LAFEU. Koeta vain, ja kiiruumman kautta, sillä ruumassasi on paljon päinvastaista. Jos sinut joskus sidotaan omiin hetaleihisi ja piestään pehmeäksi, niin saat itse koettaa, mitä on kerskata siteistään. Haluaisin jatkaa tätä tuttavuutta, tai oikeammin tuntemista, että voisin hädän tullen sanoa: sen miehen minä tunnen.

PAROLLES. Teidän armonne, te saatatte minulle sietämättömän harmin.

LAFEU. Soisin, että siitä tulisi oikein helvetinpiina, ja että tämä saatto-pahaiseni olisi iankaikkinen; sillä saattoni on minut jo jättänyt, niinkuin minäkin sinut jätän niin joutuin, kuin vain vanhat voimani sallivat.

(Menee.)

PAROLLES. No, no, sinulla on poika, joka saa tämän häväistyksen maksaa, sinä rupinen, vanha, rupinen parooni-ryötys! -- Vaan tahdon malttaa mieleni: kunnioitusta ei saa pakottamalla. Niin totta kuin elän, selkään hälle annan, kun vain saan siihen tilaisuutta, vaikka olisi hän kaksin ja kolmin kerroin parooni. En surkuttele hänen ikäänsä enemmän kuin -- Selkään hälle annan, kunhan vain saisin hänet taas käsiini!

(Lafeu palaa.)

LAFEU. No, poikaseni, herrasi ja isäntäsi on nainut. Siinä sinulle uutinen: sinulla on nyt uusi emäntä.

PAROLLES. Pyytäisin peittelemättä teidän ylhäisyyttänne vähän supistamaan solvauksiaan. Hän on hyvä herrani; mutta isäntäni, jota palvelen, hän on tuolla ylhäällä.

LAFEU. Kuka? Jumalako?

PAROLLES. Niin, armollinen herra.

LAFEU. Piru se sinun on isäntäsi. Miksi sinä tuolla tavalla käärit ylös hihasi? Luuletko niitä housuiksi? Tekevätkö muutkin palvelijat niin? Paras, että panisit alapuolesi siihen, missä nokkasi istuu. Kautta kunniani, jos olisin kahta tuntia nuorempi, niin pieksisin sinut. Olet täällä yleisenä pahennuksena, ja joka miehen pitäisi sinua piestä. Sinä olet juuri sitä varten luotu, että ihmiset saisivat sinuun koetella voimiaan.

PAROLLES. Tämä on kovaa ja ansaitsematonta toimenpidettä, teidän armonne.

LAFEU. Vai niin, herraseni! Italiassa teidät piestiin, kun varastitte siemenen omenasta. Te olette maankuljeksija ettekä mikään oikea matkustaja. Olette ylhäisiä ja arvossapidettyjä ihmisiä kohtaan julkeampi, kuin mihin syntyperänne ja ansioittenne valtakirja teitä oikeuttaa. Teihin ei kannata enää sanaakaan tuhlata, sanoisin muuten teitä konnaksi. Hyvästi vain!

(Menee.)

PAROLLES. Hyvä, varsin hyvä! Olkoon niin! -- Hyvä, varsin hyvä! Se pannaan hampaan koloon toistaiseksi.

(Bertram tulee.)

BERTRAM. Hukassa, iki-tuskan saaliina!

PAROLLES. No, kuink' on laita, sydänkäpyseni?

BERTRAM. Papille vaikka pyhän valan tein, En vuoteeseeni sitä naista tahdo.

PAROLLES. Mik' on, mik' on sun, sydänkäpyni?

BERTRAM. Parolles, mun ovat naittaneet! -- Pois sotaan! Pois Florensiin! Häävuoteeseen ei koskaan!

PAROLLES. On Ranska koirankoppi, miehen jalan Ei polkemista ansaitse. Pois sotaan!

BERTRAM. Sain äidiltäni kirjeen; viel' en tiedä Sen sisällystä.

PAROLLES. Kyll' on siihen aikaa; Nyt sotaan, poikaseni, sotaan pois! Sen miehen kunnia on säkissä, Jok' eukkoaan vain kotoisalla lellii Ja kiemailuihin tuhlaa voimansa, Joill' irstasta ja virmaa Marsin varsaa Tulisi ohjata. Pois muille maille! On Ranska talli, ja me tammoja, Jos tänne jäämme. Sotaan pois!

BERTRAM. Niin oikein; Kotihin hänet laitan, äidilleni Selitän inhoni ja miksi karkaan; Kirjoitan kuninkaalle, mitä suoraan En tohdi sanoa. Häälahjansa Toskanan sotaan varaan, missä uljaat Kisaavat urhot. Sotätyö on hupa, Kun inha vaimo on ja kolkko tupa.

PAROLLES. Tuo oikku eikö muutu, onko varma?

BERTRAM. Tulehan kamariini tuumimaan. Pois naikon heti laitan. Sitten sotaan! Ja suremaan hän jääköön kohtalotaan.

PAROLLES. Sen pallon kimma kuului. Kautta taivaan! Ken nuorna joutuu naimaan, joutuu vaivaan. Pois vain, ja heitä minkä kiusaks sait! Sua loukkas kuningas; mut siitä vait!

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Sama paikka. Toinen huone. (Helena ja narri tulevat.)

HELENA. Äitini lähettää ystävälliset terveiset; voiko hän hyvin?

NARRI. Hän ei voi hyvin, vaan on kuitenkin terve; on sangen hilpeä, eikä kuitenkaan voi hyvin. Voi sentään, Jumalan kiitos, sangen hyvin, eikä ole mitään vailla; mutta sittenkään ei voi hyvin.

HELENA. Jos hän voi sangen hyvin, mikä hänen sitten on, että ei voi sangen hyvin?

NARRI. Kyllä hän sangen hyvin voi, toden totta. On vain kaksi asiaa.

HELENA. Mitkä kaksi asiaa?

NARRI. Toinen on se, ettei hän ole taivaassa, johon Jumala pian häntä auttakoon! Toinen se, että hän on maan päällä, josta Jumala pian häntä auttakoon!

(Parolles tulee.)

PAROLLES. Jumala siunatkoon teitä, onnellinen armo!

HELENA. Toivon, hyvä herra, että hyvin suotte minulle hyvän onneni.

PAROLLES. Rukoukseni auttoivat teitä sitä saavuttamaan, ja ne auttavat teitä myöskin sitä säilyttämään. -- Kah, sinäkö, lurjus! Mitä tekee nyt se vanha armo?

NARRI. Jos teillä olisi hänen ryppynsä ja minulla hänen rahansa, niin tahtoisin, että hän tekisi mitä te sanotte.

PAROLLES. Enhän minä sano mitään.

NARRI. No, sitä viisaampi olette; sillä monen palvelijan kieli juoruaa isäntänsä turmioon. Olla mitään sanomatta, mitään tekemättä, mitään tietämättä, mitään omistamatta, siinä kaikki teidän lahjanne, joka on juur' niin paljon kuin ei mitään.

PAROLLES. Mene tiehesi; sinä olet lurjus!

NARRI. Olisitte sanonut näin: lurjuksen edessä sinä olet lurjus, se on: minun edessäni sinä olet lurjus, -- niin olisitte sanonut totuuden, herraseni.

PAROLLES. Kas vain, sinä olet sukkela narri; tulinpa jäljillesi.

NARRI. Itsestännekö minun jälkeni löysitte, vai muutko teitä neuvoivat jäljilleni? Se etsiminen oli hyödyksi: koko paljon narria löydätte vielä itsestänne maailman iloksi ja naurun lisääntymiseksi.

PAROLLES. Suur' ilkamus, ja hyvin ruokittu! -- Tän' yönä, rouva, lähtee herra matkaan, Häll' asioit' on perin tärkeitä. Hän myöntää kyll', ett' aikaan nähden teillä On lemmen etuoikeus, jota hänen On pakko kieltäytyen viivyttää. Mut viivykkeelläkin on makeutensa; Kun ajan altaassa se kuurnitaan, Niin vastaisuudess' uhkuu siitä ilo, Jok' autuutt' yli reunojensa vuotaa.

HELENA. Hän mitä muuta tahtoo?

PAROLLES. Että heti Kuninkaan jätätte ja tämän kiireen Omaksi aikeeksenne selitätte Ja puolustatte syillä, jotka näyttää Pakottavilta.

HELENA. Mitä muuta vaatii?

PAROLLES. Ett' tämän tehtyänne odotatte, Mit' enempää hän mielii käskeä.

HELENA. Ma kaikess' olen hälle kuuliainen.

PAROLLES. Sen hälle sanon.

HELENA. Hyvä. -- Tule, poika.

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Sama paikka. Toinen huone. (Lafeu ja Bertram tulevat.)

LAFEU. Mutta ettehän toki, kreivi hyvä, pitäne häntä soturina.

BERTRAM. Pidän oikein, vieläpä sangen urheanakin.

LAFEU. Sen olette saanut hänen omasta kertomuksestaan.

BERTRAM. Ja muista pätevistä todistuksista.

LAFEU. Silloin ei minun tiimapatsaani näytä oikein. Minä kun luulin tätä leivosta varpuseksi.

BERTRAM. Uskokaa pois, hän on sangen tiedokas mies ja samassa määrässä urhoollinen.

LAFEU. Olen siis rikkonut hänen kokemustaan vastaan ja loukannut hänen urhoollisuuttaan; ja tilani on tässä suhteessa sitä vaarallisempi, kun en tunne sydämmessäni mitään katumusta. Tuossa hän tulee. Olkaa hyvä, tehkää meidät ystäviksi; tahdon sitten sitä ystävyyttä jatkaa.

(Parolles tulee.)

PAROLLES (Bertramille). Kaikki on tapahtuva, herra.

LAFEU. Olkaa hyvä, sanokaa, herra, kuka on tuon herran räätäli?

PAROLLES. Hyvä herra! --

LAFEU. Oh, tunnen hänet hyvin. Niin, herraseni, hän tekee hyvää työtä, on sangen hyvä räätäli.

BERTRAM (syrjään Parollesille). Onko hän mennyt kuninkaan luo?

PAROLLES. On.

BERTRAM. Lähteekö tänä iltana?

PAROLLES. Tekee niin kuin käskette.

BERTRAM. On rahat kirstussa ja kirjeet valmiit, Ja hevosetkin tilatut; tän' yönä, Kun morsianta pitäis syleillä, Siit' ennen alkua jo tulee loppu.

LAFEU. Maailmaa matkustanut mies on jonkinarvoinen atrian loppupuolella; mutta mies, joka valehtelee kolme kolmatta osaa ja käyttää tunnettua tosiasiaa tuhansien lorujen matkapassina, sitä pitäisi kerran kuulla ja kolme kertaa piestä. -- Jumala varjelkoon teitä, herra kapteeni!

BERTRAM. Onko jotakin kahnaa tämän ylimyksen ja teidän välillänne, herra?

PAROLLES. Minä en tiedä, millä olen ansainnut joutua hänen armonsa epäsuosioon.

LAFEU. Te olette oikein työksenne siihen rynnännyt saappainenne, kannuksinenne, kaikkinenne, niinkuin entinen mies, joka hyppäsi suin päin munakakkuun,[9] ja ryntäätte taas sieltä pois, ennenkuin taivutte ilmoittamaan syytä siellä-oloonne.

BERTRAM. Varmaankin väärin-ymmärrystä, hyvä herra.

LAFEU. Jota tulee kestämään iankaikkisesti, vaikka hänet tapaisin kesken rukouksiaankin. Hyvästi, herra kreivi! Ja uskokaa, kun sanon: tuossa kevyessä pähkinässä ei voi olla mitään sydäntä; tuon miehen sieluna ovat hänen vaatteensa; älkää luottako häneen missään tärkeässä asiassa; minä olen ennenkin tuonsorttisia lannistanut ja tunnen heidän luontonsa. -- Hyvästi, herraseni; olen puhunut teistä parempaa, kuin mitä olette ansainnut ja koskaan tulette ansaitsemaan. Mutta pahaa pitää hyvällä kostaa.

(Menee.)

PAROLLES. Hupsu vanhus, totta totisesti.

BERTRAM. Siltä näyttää.

PAROLLES. Mitä? Ettekö tunne häntä?

BERTRAM. Kyll', aivan hyvin; hyvä maine hällä On ihmisissä. Tuoss' on ristini.

(Helena tulee.)

HELENA. Kuningast' olen teidän käskystänne Nyt puhutellut sekä saanut luvan Matkustaa heti. Teitä vielä tahtois Hän puhutella.

BERTRAM. Tahtoaan ma noudan. Mun käytöstäni älkää kummastelko, Vaikk' ei se aikaan soinnu eikä salli Mun täyttää, mitä velvollisuus vaatii. En näitä asioita aavistanut, Ja siksi suuress' olen hämmingissä. Sen tähden pyydän, että matkustatte Nyt heti kotiin; ihmetelkää jouten, Mut syytä tähän älkää kysykö. Paremp' on aikeeni, kuin miltä näyttää, Ja määräykseni välttämättömämpi Kuin heti hoksaattekaan te, jok' ette Asiaa tunne. Tuo on äidilleni.

(Antaa kirjeen.)

Tavataan kahden päivän päästä. Olkaa Älykäs nyt.

HELENA. En sanoa voi muuta, Kuin että olen nöyrin palveljanne.

BERTRAM. Siit' olkaa vaiti.

HELENA. Ja ett' aina koitan Huomaavall' alttiudella ansaita Sen suuren onnen, jota halpa sääty Ei näytä mulle suovan.

BERTRAM. Vaiti siitä! On kiire. Hyvästi, ja joutuin matkaan!

HELENA. Anteeksi!

BERTRAM. Mitä vielä tahdotte?

HELENA. En rikkauttani ansaitse; en tohdi Sit' omistaa, vaikk' omaani se on. Varastaa tahtoisin, kuin vauhko varas, Mit' oikeudella omaan.

BERTRAM. Mitä mieli?

HELENA. En tiedä oikein, jotain, -- ei, ei mitään. En hevin sano, mitä tahtoisin. Mut sanon sentään: vieraat eroaa Ja vihamiehet ilman suudelmaa.

BERTRAM. Pois aikailu, ja joutuin ratsaille!

HELENA. Teen niinkuin jalo valtiaani käskee.

BERTRAM. Miss' ovat muut? -- Voi hyvin! (Helena menee.) Kotiin mene! Ma siell' en aio itseäni näyttää, Jos rummut soi ja miekkaa vain voin käyttää. Pois, joutuin pakoon!

PAROLLES. _Bravo! Coragio!_

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Florens. Huone herttuan hovilinnassa.

(Torventoitauksia. Florensin herttua seurueineen, kaksi ranskalaista aatelisherraa ja sotureita tulee.)

HERTTUA. Nyt kuulleet kohta kohdalt' olette, Mik' alkusyy on tähän julmaan sotaan, Mi paljon verta niellyt on ja lisää Vain vaatii.

1 AATELISMIES. Pyhä teidän korkeutenne On asia, mut kamala ja musta On vastustajan.

HERTTUA. Siksi ihmettelen Ett', oikea vaikk' asiamme on, Lankomme Ranska avunpyynnöiltämme Povensa sulkee.

2 AATELISMIES. Armollinen herra, En meidän politiikkaan minä pysty; Vain halpa olen, sivullinen mies, Jok', itse kyvytönnä, neuvoskunnan Omistan suuret tuumat; siks en tohdi Sanoa mieltäni, jonk' epävarmat On arvaamiset usein harhaan menneet.

HERTTUA. On oma ehtonsa.

2 AATELISMIES. Mut varmaan monta On meidänlaista nuorta, jotka levost' On tyrtyneet ja purkeit' aika ajoin Hakevat täältä.

HERTTUA. Tervetulleet ovat; Ja mitä kunniata meistä lähtee, Valukoon heihin. Tehkää tehtävänne! Te nousette, kun kaatuu ylempänne. Huomenna taisteluun!

(Torventoitauksia. Menevät.)

Toinen kohtaus.

Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa. (Kreivinna ja narri tulevat.)

KREIVINNA. Kaikki on toteutunut niin kuin toivonut olin, se vain, ettei poikani tule Helenan seurassa.

NARRI. Luulen, totta totisesti, että nuori herra on sangen raskasmielinen mies.

KREIVINNA. Mistä sen luulet huomanneesi?

NARRI. Hän katselee saappaitaan ja laulaa; korjaa saappaansa kaulusta ja laulaa; tekee kysymyksiä ja laulaa; kaivelee hampaitaan ja laulaa. Tunnen miehen, joka tuollaisessa synkkämielisyyden puhdissa möi hyvän talonsa laulun pätkästä.

KREIVINNA. Katsokaamme, mitä hän kirjoittaa ja milloin aikoo tulla.

NARRI. Oltuani hovissa, ei tuo Elsa minua enää haluta. Meidän vanha kapaturskamme[10] ja meidän maalaiset Elsamme eivät ole mitään hovin vanhan kapaturskan ja hovin Elsojen rinnalla. Minun Cupidoltani on aivokoppa halaistu, ja minä alan rakastaa, niinkuin vanha mies rakastaa rahaa, ilman himoa.

KREIVINNA (aloittamaisillaan kirjeen lukemista). Mitä tämä on?

NARRI. Ihan sitä, mitä on.

(Menee.)

KREIVINNA (lukee). "Lähetän teille miniän. Hän on parantanut kuninkaan ja minut tuhonnut. Hän on ollut nuoteessani, vaan ei vuoteessani, ja vannon ettei siihen ikänä tule. Saatte kuulla että olen karannut; teen sen tiettäväksi, ennenkuin huhu sen kertoo. Jos maailma on tarpeeksi avara, tiedän pysytellä aimo matkan päässä. Lapsen kunnioituksella, onneton poikanne Bertram."

Ei hyvää tämä: huima, raisu poika, Noin hyvän kuninkaan kun armot heittää Ja kokoo päälleen hänen vihojaan, Ja hylkää tytön, joka liian hyvä On keisarinkin halveksittavaksi.

(Narri palaa.)

NARRI. Oi, armo hyvä, tuolla ulkona kuuluu pahoja kahden soturin ja nuoren armon kesken.

KREIVINNA. Mikä nyt on?

NARRI. Ei, se ei sentään olekaan niin vallan pahaa sentään; poikanne ei olekaan niin pian mennyttä kuin luulin.

KREIVINNA. Miksi hän olisi mennyttä?

NARRI. Sitä minäkin, armo, vaikka juokseekin pakoon, niinkuin kuulen hänen tehneen; paikkansa pitäminen, se on vaarallista; se se on miesten tuho, vaikka siitä väkiluku lisääntyykin. Tuossa tulee niitä, jotka voivat lisää kertoa; minä puolestani olen vain kuullut, että poikanne on juossut pakoon.

(Menee.) (Helena ja kaksi aatelismiestä tulee.)

1 AATELISMIES. Jumalan rauha, arvon rouva!

HELENA. Rouva, Mun mieheni on mennyt, iäks mennyt.

2 AATELISMIES. Sit' älkää sanoko.

KREIVINNA. Oi, maltu! -- Herrat, anteeksi, -- niin monta Ilon ja huolen käännett' olen nähnyt, Ett' ensi hyökkäämält' ei kumpikaan Mua hervaise, -- miss' on mun poikani?

2 AATELISMIES. Florensin herttuan meni palvelukseen; Tavattiin tiellä; sieltä tulemme Ja sinne taaskin palaamme, kun hoviss' Olemme asiamme suorittaneet.

HELENA. Kas, tässä kirje: matkakirjani.

(Lukee.) "Jos sinä voit saada sormestani sormuksen, joka siitä ei ikinä lähde, ja näyttää minulle kohtusi hedelmän, jonka isä minä olen, niin silloin sano minua mieheksesi; mutta tuo 'silloin' on sama kuin 'ei koskaan'." Se kauhea on tuomio.

KREIVINNA. Ja tekö Tään kirjeen toitte, hyvät herrat?

1 AATELISMIES. Me; Mut kadumme, kun näemme sisällyksen.

KREIVINNA. Oi, lapsi hyvä, mieltäs rohkaise. Jos koko surun omistat, niin multa Osani viet. Mun poikani hän oli; Mut nimensä nyt verestäni huuhdon, Ja sinä ainut olet lapseni. -- Siis Florensiinko meni hän?

2 AATELISMIES. Niin meni.

KREIVINNA. Soturiks ruvetakseenko?

2 AATELISMIES. Se hänen On jalo aikeensa; ja prinssi varmaan Hänelle kaiken antaa kunnian, Mit' arvo vaatii.

KREIVINNA. Palaatteko sinne?

1 AATELISMIES. Palaamme tulisella kiireellä.

HELENA (lukee). "Kunnes vaimost' olen erin, olen Ranskast' erin." Oi, katkeraa!

KREIVINNA. Niin kirjeessäkö?

HELENA. Niin.

1 AATELISMIES. Tuo varmaan vain on käden julkeutta, Ja siin' ei mitään osaa sydämmellä.

KREIVINNA. On Ranskast' erin, kunnes vaimost' erin! Ei mikään täällä hälle liian hyvää, Pait Helena, jok' ansainnut on miehen, Jot' yhdeksätkin moiset nulikat Sais palvella ja valtiattarenaan Kumartaa häntä. Kuka seuranaan?

1 AATELISMIES. Yks palvelija vain, ja herrasmies, Jonk' olen joskus tuntenut.

KREIVINNA. Parolles?

1 AATELISMIES. Niin, armollinen rouva, sama mies.

KREIVINNA. Mies kelvoton ja rietas. Poikani Perityn puhtaan veren moinen seura Vie pilalle.

1 AATELISMIES. Niin, oikein, siinä miehess' On liian paljo sitä, joka hänet Saa siihen luuloon, ett' on hällä paljon.

KREIVINNA. Olette tervetulleet. Pyydän teitä, Kun näette poikani, niin sanokaa: Ei miekoin voi sit' arvoa hän voittaa, Mink' on hän menettänyt. Lisää pyydän Kirjeessä viemään.

2 AATELISMIES. Palvelukseen nöyrät Olemme kaikkeen, mitä käskette.

KREIVINNA. Ei palvelua vastapalvelutta. Suvaitsetteko mua seurata?

(Kreivinna ja aatelismiehet menevät.)

HELENA. "Kunnes vaimost' olen erin, olen Ranskast' erin." Vai Ranskast' erin, kunnes vaimost' erin! No, minust' olet erin, Roussillon; Niin takaisin saat kaikki. Kreivi-parka! Minäkö karkoitan sun maastasi Ja hennon ruumiis säälittömän sodan Saaliiksi heitän? Minäkö sun ajan Iloista hovin, missä sulo-silmät Sua tähtäsivät, pilkkatauluksi Savukkaan musketin? Te, lyijyviestit, Te, joita tulen tuima kiire kantaa, Sivuitse syöskää, haavoittakaa ilmaa, Jok' ampumaanne laulaa, älkää häntä! Ken häneen ampuu, mun on palkkaamani; Ken hänen uljast' uhkaa sydäntään, Se mun on raukan siihen yllyttämä. Vaikk' itse hänt' en tapa, syynä toki Ma hänen surmaans' olen. Paremp' oisi Tavata raateleva jalopeura Nälästä kiljuvana; paremp' oisi, Ett' yhtä haavaa kaikki luonnon kurjuus Mua kohtais. Tule kotiin, Bertram, sieltä, Miss' uljuus muut' ei voita kuin vain naarmun, Mut usein kaikki menettää. Ma poistun; Mun täällä-oloni sun pitää siellä. Tulisko siis mun jäädä? Ei, ei, vaikka Tääll' ilotarhan ilma leyhkäisi Ja enkelit mua palveleis, ma poistun; Ja säälivänä huhu kertokoon Mun paostani, korvaas lohdutellen. Yö, tule! Päivä, pääty! Mulle paras Pujahtaa pimeässä pois kuin varas.

(Menee.)

Kolmas kohtaus.

Florens. Herttuan hovilinnan edusta.

(Torventoitauksia. Florensin herttua, Bertram, Parolles, ylimyksiä, sotaherroja, sotureita y.m. tulee.)

HERTTUA. Sun ratsuväen päälliköksi teen. Lupaavaan onneesi ma täyden toivon Ja luottamuksen panen.

BERTRAM. Voimilleni Se liian raskas toimi on, mm koitan Asian hyvän tähden ponnistaa Äärimpään vaaran huippuun.

HERTTUA. Eespäin siis! Sun kypärilläs onni liehukoon Ja lemmikilleen suokoon suosionsa!

BERTRAM. Ma tänään, suuri Mars, sun riviis astun; Suo, mitä toivon, niin ma tahdon näyttää, Mitenkä lemmenvauhko räikkää käyttää.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa. (Kreivinna ja hovimestari tulevat.)

KREIVINNA. Ett' otit kirjeen vastaan! Selväähän, Ett' tekis niinkuin teki, mulle kirjeen Kun lähetti. Se lue vielä kerran.

HOVIMESTARI (lukee). "Sanct Jagon haudalle mun tieni vie Katumaan ylpeyteni hairahdusta; Käyn avojaloin, vaikk' on routa tie, Näin synneistäni saamaan sovitusta. Oi, kirjoittakaa, että luopukoon Mun armahani sotisovastansa; Palatkoon kotiin rauhan nautintoon; Ma kaukaa siunaan hänen muistoansa. Hän anteeks suokoon mitä pahaa tein, Häjynä Junonaan kun hänet hovin Huveista karkoitin ja sotaan vein, Miss' uhkaa kuolema ja vaara kovin. On liian kaunis tuonelle ja mulle; Ma hänen sijaans' antaun, kuolo, sulle."

KREIVINNA. Sanoissa hellimmiss' on oka tuima! -- Rinaldo, olit älytön, kun annoit Noin hänen mennä. Minä jos hänt' oisin Tavata saanut, oisin voinut estää Tuon hankkeen. Nyt on myöhää.

HOVIMESTARI. Anteeks, armo! Jos illall' oisin tuonut tään, ois ehkä Hän ehdätetty; vaikka kirjoittaakin, Ett' ois se turhaa.

KREIVINNA. Mikä enkeli Noin kelvotonta miestä siunaisi? Ei koskaan hänen hyvin käy, jos vaimon Ei rukous, jonka taivas mielin kuulee Ja mielin täyttää, hänest' ehkäise Vanhurskaan vihaa. -- Kirjoita, Rinaldo, Kelvottomalle tuolle; joka sanan Painoksi pane jalon vaimon arvo, Jot' arvostaa hän liian köykäiseksi. Mun tuskaani, jot' ei hän liioin tunne, Myös räikeästi kuvaa. Sananviejäks Sopiva hanki mies. Ehk' ylkä palaa, Kun kuulee että vaimonsa on poissa; Ja tää kun tämän kuulee, varmaan hänkin Palavan lemmen johtamana pian Kotihin rientää. Kumpi näistä kahdest' On mulle rakkain, sit' ei tuntoni Voi ratkaista. -- Niin, sananviejä hanki. -- On sydän raskas, voimaa vain on muru; Sanoiksi tuska pyrkii, itkuks suru.

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Florensin muurien edustalla.

(Torventoitauksia etäällä. Vanha florensilainen leski, Diana, Violenta, Mariana ja muita kaupunkilaisia tulee.)

LESKIVAIMO. Käykää mukaan; jos he lähestyvät kaupunkia, niin menee meiltä koko näky hukkaan.

DIANA. Sanovat, että se ranskalainen kreivi on tehnyt vallan mainioita urotöitä.

LESKIVAIMO. Kuuluu ottaneen vangiksi heidän etevimmän päällikkönsä ja omin käsin surmanneen herttuan veljen. -- Olemme nähneet turhaa vaivaa: he ovat menneet päinvastaista tietä. Kuulkaa! Kuulettehan sen jo heidän torvistaan.

MARIANA. Mennään pois, ja tyydytään muiden kertomuksiin. Kuules, Diana, varo tuota ranskalaista kreiviä. Hyvä nimi on tytön kunnia, ja siveys on paras perintö.

LESKIVAIMO. Kerroin tässä naapurin vaimolle, että yksi hänen herraskumppaneistaan on sinua ahdistanut.

MARIANA. Minä tunnen sen konnan; hirteen koko mies! Muuan Parolles, rietas kätyri noissa nuoren kreivin viettelyshankkeissa. -- Varo heitä, Diana! Mokomain lupaukset, syötit, valat, lahjat ja kaikki muut vietevivut eivät ole mitä ovat olevinaan. Monta tyttöä on niillä vietelty, ja surkeinta on, että, vaikka on niin kauhistavia esimerkkejä impeyden haaksirikoista, se ei sittenkään heitä pelota, vaan siitä huolimatta he tarttuvat siihen liimasaittaan,[11] joka heitä uhkaa. Toivon, että minun ei tarvitse sinua sen enempää varoittaa; uskon, että oma jumalanpelkosi sinua varjelee, vaikk'ei tässä olisikaan muuta tiettyä vaaraa kuin siveyden menettäminen.

DIANA. Teidän ei tarvitse minusta huolehtia.

LESKIVAIMO. Sitä minäkin toivon. -- Kas, tuossa tulee pyhiinvaeltaja. Tiedän, että hän aikoo majailla minun talossani; sinne he neuvovat toinen toistaan. Kysyn häneltä.

(Helena tulee pyhiinvaeltajan puvussa.)

Terveeksi, vaeltaja! Minne matka?

HELENA. Vanhemman pyhän Jaagon haudalle. Miss' asuntoa saisi matkalainen?

LESKIVAIMO. Tuoss' ihan, Fransiskaani-majassa.

HELENA. Tätäkö tietä mennään?