Part 2

HELENA. Siis polvillani Tunnustan taivaan edessä ja teidän: Lähinnä taivast', enemmän kuin teitä, Poikaanne lemmin. -- Sukuni on köyhä, Mut rehellinen; niin myös lempeni. Oi, älkää suuttuko; hänt' ei se haittaa, Jos minä häntä lemmin. Tunkeileva Ei ollut lempeni; en tahdo häntä, Ennenkuin hänet ansaitsen; mut kuinka Hänt' ansaita, en tiedä; sen vain tiedän, Ett' turhaan toivon, toivotonna lemmin. Ja sentään tuohon pohjattomaan seulaan Alati valan haluveteni, Jotk' eivät ehdy vain. Kuin indiaani Näin hurskaass' eksytyksess' aurinkoa Ma palvon, joka katsoo palvojaansa, Vaan hänt' ei huomaa. Älköön, rakas armo, Vihanne kohdatko mun lempeäni, Miss' itse lemmitte. Mut jos on teissä, Jonk' arvo-ikä puhtauden on leima, Syvällä sydämmessä palanut Niin puhdas kaipuu ja niin lämmin rakkaus, Ett' Amor ja Diana oli yhtä, Oi, silloin häntä säälikää, jok' aina Saa tappion, jos antaa taikka lainaa, Ja jok' ei löytää tahdo mitä haki, Vaan ongelmana elää kuolossaki.

KREIVINNA. Sull' eikö äsken aie, puhu totta, Pariisiin mennä?

HELENA. Oli.

KREIVINNA. Miksi? Sano.

HELENA. Totuuden sanon, kautta autuuteni. Mont' ihmeen tehokasta parannetta Isäni jätti, joita kirjoist' oli Ja koetellun kokemuksen kautta Kokoillut varastoon. Ne huolella Mun tallettaa hän käski havaintoina, Joill' oli arvo suurempi, kuin mitä Voi vielä arvioida. Niiden joukoss' On pettämätön lääke, joka tuohon Kamalaan, toivottomaan tautiin auttaa, Mi kalvaa kuningasta.

KREIVINNA. Tuonko vuoksi Pariisiin aiot?

HELENA. Herra poikanne Mun siihen päähän sai; ei muuten koskaan Pariisi, lääke eikä kuningas Ois tullut aatosteni lähimaille.

KREIVINNA. Mut luuletko, Helena, että, jos Tuon avuntarjon teet, hän siihen suostuu? Hän yhtä mieltä on kuin lääkäritkin: Hän sanoo, ettei mikään voi hänt' auttaa, He, ettei mikään häntä auttaa voi. Kuink' uskoisivat tyhmää tyttö-raukkaa, Kun oppi tietonsa on tyhjentänyt Ja hänet hyljännyt?

HELENA. On vielä jotain,

Jok' isän taidon voittaa, alallaan hän Vaikk' oli suurin: tämän hyvän lääkkeen Pyhittää taivaan onnellisin tähti Mun perinnökseni. Jos, armo hyvä, Mun suotte koittaa vain, niin hengen kaupall' Yritän määräpäivän tunnilla Parantaa kuninkaan.

KREIVINNA. Niin luuletko?

HELENA. Siit' olen varma.

KREIVINNA. No niin, Helena, Lupani saat ja lempeni ja rahaa Ja saattoseuraa, hovin ystäville Myös terveisiä. Itse kotiin jään, Ja taivaalt' anon työlles siunausta. Huomenna matkaan! Ja siit' ole vakaa, Ett' auttaa sua tahdon voimain takaa.

(Menevät.)

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Pariisi. Huone kuninkaanlinnassa.

(Torventoitauksia. Kuningas, seurassaan muutamia nuoria aatelismiehiä, jotka ovat jäähyväisillä lähteäkseen Florensin sotaan, Bertram, Parolles ja seuralaisia tulee.)

KUNINGAS. Hyvästi, nuoret herrat, sotasäännöt Pitäkää mielessä. -- Hyvästi tekin. -- Jakakaa neuvo; yks jos kaikki ottaa, Niin lahja vastaan-ottaessa venyy Ja riittää kummallekin.

1 AATELISMIES. Toivomme, Kun taitosotureina palajamme, Terveenä tapaavamme majesteetin.

KUNINGAS. Ei, mahdotonta; vaikka tosin sydän Ei myöntää tahdo, ett' on siinä tauti Ja hengen vaara. Terveeks hyvät herrat! Jos elän taikka kuolen, isäin henki Asukoon teissä. Ylä-Italia -- Pait jotka Rooman vallast' omasivat Vain perikadon -- nähköön teidän tulleen, Ei kosimaan, vaan naimaan kunniaa. Miss' urhot horjuu, voitto teille tulkoon Ja maineen kirkas seppel. Hyvästi! --

2 AATELISMIES. Ain' olkoon terveys teille alamainen.

KUNINGAS. Italian tyttöjä te varokaa; Sanotaan, heidän pyyntöään ei kieltää Voi Ranskan mies. Siis, ensin palvelus, Ja sitten -- vankeus.

MOLEMMAT. Neuvo mieleen pannaan.

KUNINGAS. Hyvästi! -- Tulkaa tänne luokseni.

(Menee syrjään ja laskeutuu vuoteelle.)

1 AATELISMIES. Oi, kreivi hyvä, te kun jäätte pois!

PAROLLES. Se hauska-Heikki ei voi siihen mitään.

2 AATELISMIES. Näin uljas sota!

PAROLLES. Aivan verraton! Min' olen moisiss' ollut mukana.

BERTRAM. Mua täällä pidätetään imarteilla: "Varaista", "liian nuori", "ensi vuonna".

PAROLLES. Jos halu sull' on, poika, mene varkain.

BERTRAM. Tääll' olen naisten paitapihtinä Ja narskukengin siltaa liukast' astun, Siks kuin on myyty kunnia ja miekka On tanssileluna. Ei, varkain pois!

1 AATELISMIES. Se kunniakas varkaus.

PAROLLES. Tee se, kreivi.

2 AATELISMIES. Min' olen osakkaana; hyvästi!

BERTRAM. Olen teihin niin kiinni kasvanut, että eromme olisi ruumiin ruhjomista.

1 AATELISMIES. Hyvästi, kapteeni!

2 AATELISMIES. Rakas monsieur Parolles!

PAROLLES. Ylevät sankarit, minun miekkani ja teidän ovat sukulaisia. Te, tuli-ja-leimaus-pukarit, sananen teille, te, kelpo teräskarangot! Spinien rykmentissä tapaatte erään kapteeni Spurion, jolla on arpi, sodan merkki, tässä vasemmassa poskessa: sen on tämä hyvä miekka siihen iskenyt. Sanokaa hänelle, että elän; ja pankaa merkille, mitä hän minusta todistaa.

2 AATELISMIES. Kyllä, jalo kapteeni.

(Aatelismiehet menevät.)

PAROLLES. Mars teihin, kokelaisiinsa, hullaantukoon! -- No, minä aiotte tehdä?

BERTRAM. Jäädä. Kuningas --

PAROLLES. Teidän tulee näille ylimysherroille osoittaa vähän väljempää kohteliaisuutta; rajoituitte liian kylmään hyvästijättöön; olkaa eleissänne elävämpi, sillä he ovat aikakauden hatun solkena, he näyttävät, miten tulee käydä, syödä, puhua ja liikkua suosituimman tähden vallitessa; ja vaikka piru tanssia johtaisi, niin semmoisia miehiä pitää seurata. Menkää jäljestä ja tehkää laveammat jäähyväiset.

BERTRAM. Sen teen.

PAROLLES. Kelpo poikia, joista varmaankin vielä tulee jänteviä miekkamiehiä!

(Bertram ja Parolles menevät.)

(Lafeu tulee.)

LAFEU (polvistuen). Anteeksi sanomalleni ja mulle!

KUNINGAS. Saat palkkas; nouse!

LAFEU. Tässä mies siis seisoo. Jok' anteen osti itselleen. Jos tekin Mult' anteeks polvillanne anoisitte, Ja nousisitte näin mun käskystäni!

KUNINGAS. Niin, jospa niin! Pääs silloin löisin puhki Ja sitten sulta anteeks pyytäisin.

LAFEU. Ei osunut! Mut asiaani nyt: Te tahdotteko päästä taudistanne?

KUNINGAS. En.

LAFEU. Kuningas repo, eikö marjat kelpaa? Oo, kyllä kauniit marjat kelpais, jos Vain repo niihin yltäis! Parantajan Min' olen nähnyt, joka kiveen hengen Vois puhaltaa ja vuoret liikuttaa Ja panna teidät polskaa hyppimään Tulisin innoin; hänen koskennastaan Kuningas Pipin nousis haudastaan, Ja kynään tarttuis Kaarle Suur' ja hälle Tekisi lempirunon.

KUNINGAS. Kelle hälle?

LAFEU. He, tohtorille. Haluttaako nähdä, Niin tääll' on tyttö. Kautta kunniani -- Jos tähän leikkipuheeseen saan liitää Vakavan sanan -- puhuttelin naista, Jonk' äly, suku, ikä, toimi, luonne Mua ihmetytti enemmän kuin myöntää Ma kehtaan. Tahdotteko häntä nähdä -- Sit' anoo hän -- ja kuulla asiansa? Mua sitten jouten naurakaa.

KUNINGAS. Lafeu, Tuo sisään ihme tuo, jott' ihmetellä Saan kanssasi tai ihmeestäs sun päästää, Kun ihmettelen, mistä sait sen ihmeen.

LAFEU. Teen käskynne; ei siihen päivää mene.

(Menee.)

KUNINGAS. Hän pitää turhist' aina pitkät puheet.

(Lafeu palaa, Helena mukana.)

LAFEU. No, tulkaa!

KUNINGAS. Tuolla kiireellä on siivet.

LAFEU. No, tulkaa vain! Tää täss' on kuningas. Sanokaa asianne. Vaarallinen On teillä katse, mut ei moista vaaraa Kuningas pelkää. Olen Pandarus,[4] Ja jätän teidät kahden. Hyvästi!

(Menee.)

KUNINGAS. No, kaunis lapsi, asiaako meille?

HELENA. On, hyvä herra. Gerard Narbonnelainen Ol' isäni; hän oli ammattiinsa Erittäin perehtynyt.

KUNINGAS. Hänet tunsin.

HELENA. Kehuni voin siis säästää; siinä kyllin, Kun hänet tunsitte. Hän kuollessaan Minulle jätti monta lääkekaavaa, Etenkin yhden, joka taitons' oli Tehokkain tulos, pitkän kokemuksen Erikois-valikko: mun sitä käski Varoa kolmantena silmänäni, Niin, visummin kuin omiani. Tein sen. Ja korkeutenne potevan kun kuulin Tuot' inhaa tautia, jost' erittäinkin Isäni lääke suuren maineen sai, Niin nöyrimmästi tulin teille sitä Ja apuani tarjoomaan.

KUNINGAS. Suur' kiitos; Mut emme luota lääkkeisiin, kun meidät Paraimmat lääkärit on hyljänneet Ja koko tiedekunta julistanut, Ett' ei voi taito auttaa, miss' on luonto Avuton itse. Älymme vain saastuis Ja toivo pettyis, toivottoman taudin Jos heittäisimme puoskarien haltuun, Ja korkeutemme arvo alentuisi, Jos luottaisimme hurjaan keinohon, Kun tieten kaikki keinot turhat on.

HELENA. Tein tehtäväni, se on palkkani; En enää tahdo teille vaivaks olla; Vain nöyräst' anon, että saattoseuraks Saan teiltä puhtaan mainetodisteen.

KUNINGAS. Ei vähempää voi kiitollinen antaa. Mua auttaa tahdoit; kiitän sua vainen, Kuin elon toivottajaa kuolevainen. Mut sin' et tiedä, mitä tiedän minä: Ma vaaran tunnen, lääkityst' et sinä.

HELENA. Mut sietäis koittaa mitä minä voin, Jos muu on apu teistä toivotoin. Hän, joka suurimmatkin teot täyttää, Hän heikoimpia apunansa käyttää. Pien' usein saattaa viisaan häpeään, Raamattu sanoo; virrat syntyään On puroja; ja kuivuu merten nielut, Vaikk' eivät ihmeit' usko suuret sielu Odotus usein pettää, useimmin, Jos suurta toivotaan, ja usein lähin On apu siinä, miss' on toivo vähin.

KUNINGAS. Hyvästi, rakas laps; en kuulla jaksa; Sa käyttämätön vaivas itse maksa. Kiitoksen palkakseen saa turha työ.

HELENA. Noin henkäys taivaan neuvot maahan lyö! Hän, joka kaikki näkee, tekee toisin Kuin me, jotk' arvioimme sattumoisin. Mut suur' on röyhkeys, jos sanotaan, Ett' taivaan työt on ihmistöitä vaan. Kuningas rakas, vielä teitä vaivaan: Koitelkaa, mua ei, vaan voimaa taivaan. En pettur' ole minä, eikä muu Mun aikeeni, kuin mitä puhuu suu; Ma uskon, tiedänkin ja tohdin luottaa, Ett' tehoo taitoni ja avun tuottaa.

KUNINGAS. Noin varmako? Mink' ajan vaatii tuo?

HELENA. Jos taivaan armo mulle armon suo, Ennenkuin tuliratsut auringon On päivän kierron kahdest' alottanut, Ennenkuin iltatähti kahdest' on Valonsa lännen usvaan sammuttanut, Tai neljäkolmatta on kertaa hiekka Lasistaan juossut, tunnin mittaniekka, Niin sairas aine terveest' erottuu, Ja tauti poistuu, elo uudistuu.

KUNINGAS. Mut mitä varmuutesi pantiks sitte Sa tarjoat?

HELENA. Vaikk' aljuks sanoisitte, Ja vaikk' ois huutava mun häpeäni, Vaikk' ivalauluiss' impi-nimeäni Kaduilla solvattaisiin, kestän senkin, Niin, vaikka kidutukset piinapenkin.

KUNINGAS. Oi, mahtikielin ääni taivainen Sun kauttas puhuu, heikon elimen; Ja mikä mahdotont' on järjen luullen, Se mahdollist' on toisin korvin kuullen. Elollas arvo on; mit' elo voi Parastaan antaa, sen se sulle soi. On äly, nuoruus, kauneus, tarmo sulla, Kaikk', kaikki, mit' on onnen suositulla; Jos uhraat tuon, niin joko ääretön On taitosi, tai uhkas määrätön. Siis, kaunis parantaja, ala työs; Jos kuolen minä, kuolet sinä myös.

HELENA. Jos kaikk' ei luonnu niin, kuin lupasin ma, Niin säälimättä kuolon ansaitsin ma. Jos en voi auttaa, menen kuolemaan; Mut jos voin auttaa, mitä silloin saan?

KUNINGAS. Mit' anot.

HELENA. Saanko myöskin anomani?

KUNINGAS. Saat, kautta taivahan ja valtikkani.

HELENA. Kuninkaan-kädestäsi annahan Siis mulle mieheks, kenen, haluan. En kuninkaallist' ano syntyperää, Niin julkea ei minuss' aatos herää, Ett' arvostasi oksan ottaisin Ja halpaan nimeeni sen liittäisin; Vain alamaisen pyydän, jota minä Voin vaatia ja jonka antaa sinä.

KUNINGAS. Siis tuohon käteen! Kun sa täytät työs, Niin pysyn sanassani minä myös. Vain määrää aika; minä, kuuliainen Sun potilaasi, tottelen sua vainen. Kysyä vielä minun pitäisi -- Vaikk' ei se uskoani lisäisi -- Mist' olet, kuka seuranasi. Mutta Olehan tervetullut arvelutta. -- Mua auta, poika. -- Jos on sanas vakaa, Niin työni sulle työstäs palkan takaa.

(Torventoitauksia. Menevät.)

Toinen kohtaus.

Roussillon. Huone kreivinnan hovilinnassa. (Kreivinna ja narri tulevat.)

KREIVINNA. Tule, poika; tahdon nyt koetella, miten olet tavoille opetettu.

NARRI. Ja tulette näkemään, että olen tavallaan hyvästi apetettu, mutta huonosti opetettu. Mutta hoviinhan vain olenkin menossa.

KREIVINNA. Hoviin vain! Millaista paikkaa havittelet, kun hovista puhut noin halveksien? Vai hoviin vain!

NARRI. Niin, teidän armonne, se, jolle Jumala on vain vähänkin käytöstapoja lahjoittanut, voi niitä helposti hovissa viljellä. Joka ei osaa kaapaista jalkaansa, nostaa lakkiaan, suudella kättään ja olla tyhjän puhuja, sillä ei ole jalkaa, kättä, suuta eikä lakkia; ja toden totta, akuraatisti puhuen, sellainen mies ei sovi hoviin. Mutta, mitä minuun tulee, niin minulla on vastaus, joka soveltuu kaikkiin.

KREIVINNA. Sepä äveriäs vastaus, joka sopii kaikkiin kysymyksiin.

NARRI. Se on niinkuin parturin tuoli, joka on kaikkia periä varten, kapeita, leveitä, laihoja, lihavia, kaikkia vain.

KREIVINNA. Niinkö vastauksesi sopii kaikkiin kysymyksiin?

NARRI. Niinkuin kolikko juttuherran kouraan, niinkuin Ranskan kruunu silkki-aljulle, niinkuin Marin kaislasormus[5] Mikon etusormeen, niinkuin pannukakku laskiaistiistaihin, niinkuin maurilaistanssi[6] vappuun, niinkuin naula reikäänsä, niinkuin sarvet sarvipäähän, niinkuin äkäinen akka toraiselle miehelle, niinkuin nunnan suu munkin huuliin, niin, niinkuin makkarukset suoleen.

KREIVINNA. Kysyn vieläkin, onko sinulla vastaus, joka noin sopii kaikkiin kysymyksiin?

NARRI. Alimmasta herttuasta ylimpään poliisimieheen se sopii joka kysymykseen.

KREIVINNA. Onpa sillä vastauksella kokoa, joka täyttää kaikki vaatimukset.

NARRI. Totta puhuen, turha, joutava vain, jos kirjanoppinut sanoisi siitä mielensä. Tässä se on ja kaikki mitä siihen kuuluu. Kysykää minulta, olenko hovikko; ei tee pahaa teidän oppia.

KREIVINNA. Miten tulla taas nuoreksi, jos mahdollista. Tahdon siis tehdä narrin kysymyksiä, tullakseni viisaammaksi vastauksistasi. Sanokaa, herra hyvä, oletteko hovikko?

NARRI. Hyvä jumala, herraseni![7] -- siinä sen kuulitte. -- Enemmän, enemmän, sata samanlaista kysymystä!

KREIVINNA. Minä olen vaivainen ystävänne, ja rakastan teitä, hyvä herra.

NARRI. Hyvä jumala, herraseni! -- Tiheämmin, tiheämmin, älkää säästäkö minua!

KREIVINNA. Arvelen, herraseni, että teille ei maistu tämmöinen arkiruoka.

NARRI. Hyvä jumala, herraseni! -- Jatkakaa vain, minä kyllä puoleni pidän.

KREIVINNA. Te saitte hiljakkoin selkäänne, luulen ma.

NARRI. Hyvä jumala, herraseni! -- Älkää minua säästäkö!

KREIVINNA. Huudatko sinä "hyvä jumala, herraseni", kun saat selkääsi, ja "älkää säästäkö"? Tosiaankin, tuo "hyvä jumala, herraseni" sopii sangen hyvin selkäsaunaan, ja ruoskan lyömään sinulla näyttää olevan valmiina pikainen vastaus.

NARRI. "Hyvä Jumala, herraseni" ei ole vielä ikänä saattanut minua näin pahaan pulaan. Huomaan, että on asioita, jotka auttavat pitkän aikaa, mutta ei iankaiken.

KREIVINNA. Kyll' aikaani ma käytän kauniisti, Kun tässä hulluttelen narrin kanssa!

NARRI. Hyvä jumala, herraseni! -- Nähkääs, nyt se taas sopi hyvin.

KREIVINNA. Jo riittää. Toimees! Tuo vie Helenalle, Ja pyydä, että heti siihen vastaa. Poikaani tervehdi ja sukuani, Ei siinä paljon --

NARRI. Iloako heille?

KREIVINNA. Sinulle vaivaa; ymmärrätkö, poika?

NARRI. Vallan täydellisesti; minä olen siellä ennen kuin jalkani.

KREIVINNA. Palaja joutuin.

(Menevät eri taholle.)

Kolmas kohtaus.

Pariisi. Huone kuninkaanlinnassa. (Bertram, Lafeu ja Parolles tulevat.)

LAFEU. Sanotaan, että ihmeiden aika on mennyt; ja meillä on ne filosofimme, jotka tekevät yliluonnollisista ja käsittämättömistä asioista tavallisia jokapäiväisiä. Siitä johtuu, että pidämme hirmuisia tapauksia joutavina, turvautuen luulo-tieteemme linnoitukseen, kun meidän pitäisi tuntemattoman kauhun edessä alistua.

PAROLLES. Tämä on todellakin ihmeellisin ihmeen merkki, mikä viime aikoina on ilmestynyt.

BERTRAM. Niin on, todellakin.

LAFEU. Kun parhaat lääketaiturit ovat hyljänneet, --

PAROLLES. Samaa minäkin: sekä Galenus että Paracelsus.

LAFEU. Koko mahtava, oppinut tiedekunta, --

PAROLLES. Oikein; samaa minäkin.

LAFEU. Jotka julistivat hänet parantumattomaksi, --

PAROLLES. Justiin niin; samaa minäkin.

LAFEU. Ja auttamattomasti menneeksi, --

PAROLLES. Aivan oikein: niinkuin ihmisen, jota varmaan odottaa --

LAFEU. Epätietoinen elämä ja varma kuolema.

PAROLLES. Justament, aivan niin; samaa minäkin.

LAFEU. Minun täytyy todellakin sanoa, että tämä on ennen kuulumatonta.

PAROLLES. Niin, totisesti; jos tahdotte saada siitä kirjallisen selityksen, niin lukekaa -- no, mikä sen nimi nyt onkaan?

LAFEU. "Selonteko taivaallisen armon vaikutuksesta maallisessa astiassa."

PAROLLES. Niin, samaa minäkin, sama justiin.

LAFEU. Niin, niin; ei merisikakaan voi olla iloisempi; varjelkoon, sanon sen kaikella kunnioituksella --

PAROLLES. Niin kummaa se on, sangen kummaa, lyhyestä tärkimpään sanottuna; ja paatunut se sielu on, joka ei tahdo tunnustaa, että tässä on --

LAFEU. Taivaan oma käsi.

PAROLLES. Niin justiin.

LAFEU. Sangen heikossa --

PAROLLES. Ja särkyvässä astiassa; suuri voima, suuri väkevyys, joka, toden totta, meidän olisi otettava laajemmaltakin käytäntöön kuin vain kuninkaan parantamiseen, jotta me kaikki --

LAFEU. Mahtaisimme yhteisesti kiitolliset olla.

PAROLLES. Samaa minäkin; hyvin sanottu. Tässä tulee kuningas.

(Kuningas, Helena ja seuralaisia tulee.)

LAFEU. Lustick, sanoo hollantilainen. Kiittää tahdon tyttöjä, niin kauan kuin minulla on yksikin hammas suussani. Totta tosiaan, nyt on kuningas siinä ramussa, että voisi vaikka pistää polkaksi hänen kanssaan.

PAROLLES. _Mort du vinaigre!_ Eikö tuo ole Helena?

LAFEU. Jumal'avita, on kuin onkin!

KUNINGAS. Mies, kutsu tänne kaikki hovin herrat. --

(Palvelija menee)

Potilaas viereen istu, pelastaja. Tää terve käsi, johon karkoittuneen Sa tunteen palautit, vielä kerran Vakuuttaa sulle lupaamani lahjan, Kun vain sen nimen sanot. (Muutamia hoviherroja tulee.) Kaunis impi, Luo silmäs noihin. Tämä sulhopoikain Ylevä parvi mun on käskyissäni; Min' olen heille kuningas ja isä. Tee valintasi! Sulla valikoida On valta, heill' ei valtaa niskuroida.

HELENA. Ihanan, puhtaan immen Amor suokoon Kaikille teille, -- paitsi yhdelle.

LAFEU. Pois ruunan antaisin ma valjaineen, Jos mull' ois noiden poikain terveet hampaat Ja yhtä vähän partaa.

KUNINGAS. Tarkkaa noita; Heill' aatelinen isä kaikill' on.

HELENA. Ylevät herrat, taivas minun kauttain Paransi kuninkaan.

KAIKKI. Sen tiedämme Ja teistä kiitämmekin taivasta.

HELENA. Min' olen tyttö rukka, siinä rikkain. Sen vakuutan, ett' olen, rukka, tyttö -- Nyt olen valmis, teidän armonne; Punastus poskillani kuiskaa mulle: "Kosintaas punastun; jos kiellon saat. Iäksi kalvas kalma poskes valtaa, Ja min' en sinne palaa milloinkaan."

KUNINGAS. Valitse! Ken sun lempes hylkäjää, Mun lemmestäni osattomaks jää.

HELENA. Nyt alttariltas pakenen, Diana, Ja Amor-jumalaa nyt valtiaana Ma palvon. -- Saisko luvan kosia?

1 AATELISMIES. Kyll' otan.

HELENA. Kiitos! Kaikk' ei tosia.

LAFEU. Mieluummin tahtoisin olla tässä pelissä, kuin heittää onnen arpaa hengestäni.[8]

HELENA. On katse silmissänne pöyhkeä, Ja vastaus tulis varmaan röyhkeä. Teill' onni olkoon satakertaisempi, Kuin mitä tuottaa vois näin halvan lempi.

2 AATELISMIES. En muuta toivo. Amorilta anon, Ett' täyttyis toivo. Jäähyväiset sanon.

LAFEU. Saako hän noin kaikilta rukkaset? Jos nuo olisivat minun poikiani, niin selkäänsä saisivat, tai lähettäisin heidät Suurturkkiin eunukeiksi.

HELENA (kolmannelle aatelismiehelle). Pois pelko! Kättänne ei aio pyytää Ja moista solvausta teihin syytää. Jumalan siunaus! Onnen paremman Hääpäiväksenne teille toivotan.

LAFEU. Nuo pojat ovat jäätä; kukaan ei hänestä huoli. Ovat varmaankin engelsmannien äpäriä; ranskalaisista eivät ole siinneet.

HELENA (neljännelle aatelismiehelle). On liian miekkoinen ja nuori tuo, En hälle poikaa verestäni suo.

4 AATELISMIES. Ihana neiti, toista luulen minä.

LAFEU. Tuossa on vielä yksi rypäle. -- Olen varma siitä, että isäsi joi viiniä. -- Mutta jos et sinä ole aasi, niin olen minä neljätoistias nulikka; minä sinut tunnen.

HELENA (Bertramille). En tohdi sanoa, ett' otan teidän. Mut itseni ja onneni ma heitän Iäksi haltuunne. -- Tuo on se mies.

KUNINGAS. Siis, Bertram, ota hänet, hän on vaimos.

BERTRAM. Mun vaimoniko! Pyydän, majesteetti, Mun suokaa moisiss' asioissa käyttää Omia silmiäni.

KUNINGAS. Etkö tiedä, Mit on hän mulle tehnyt?

BERTRAM. Tiedän, herra; Mut en, miks minun tulis hänet naida.

KUNINGAS. Hän, tiedä, tautivuoteesta mun nosti.

BERTRAM. Siit' onko seuraus, että minun pitää Vajota vuoteeseen. Ma tunnen hänet: Isäni armoill' on hän elänyt. Vai köyhä lääkärinkö tytär mulle! Ei, ennen mulle iki-häpeä!

KUNINGAS. Häpeät hänen säätyään; sen minä Voin nostaa. Kumma, että veremme, Joiss' yksi väri, paino on ja lämpö Ja jotka yhteenvalettuina sekois, Noin erittyvät! Siveä jos on hän, Ja lääkärin jos tytärtä vain hyljit, Niin hyveen hyljit nimen tähden. Pois se! Jos kuinka halpa maja hyveen loi, Niin hyve tuo sen majan aateloi. Hyveetön arvo on vain pöhöttyvää Kun vesitaudin turvos. Hyvä hyvää On nimetönnäkin, ja paha pahaa. Mik' omaa on, ei kaipaa arvon vahaa. Hän nuori, viisas on ja kaunis, tuon on Hän itse saanut perintönä luonnon, Se arvon antaa. Arvon alentaa, Ken itsens' arvon pojaks julistaa Eik' äitiins' ole. Arvon leiman kantaa Vain oma työ, sit' ei voi lahjaks antaa. Se sana haudoill' aina orjailee Ja valhe-trofeoilla kirjailee Jokaisen kummun; mut on vaiti aina. Kun maa ja multa unhotukseen painaa Totisen arvon. Tuota luonnon luomaa Jos rakastaa sa voit, niin minä -- huomaa -- Voin loput luoda; hyve periminä On hällä, -- varat, arvot annan minä.

BERTRAM. Rakastaa hänt' en voi, en yritäkään.

KUNINGAS. Teet haittaa itselles, jos niskuroit.

HELENA. Iloitsen siitä, että parantunut On teidän armonne; muu kaikki menköön!

KUNINGAS. On kunniani kaupan; mahtisanoin Sit' auttaa täytyy. Hänen kätens' ota, Kopea poika joka moista lahjaa Et ansaitse; jok' ylimielin kytket Mun armoni ja hänen arvons' yhteen; Jok' et voi aavistaakaan, että minä, Jos lasken hänen vaakaans' arvoni, Sun ponnahutan ilmaan; jok' et tiedä, Ett' istuttaa voin arvos siihen, missä Sen tahdon kasvamaan. Siis ivas säästä; Tee niinkuin tahdon; parastasi katson. Pois ylpeys! Maksa onnes puolest' oiti Se kuuliaisuusvero, johon vaatii Sua valtani ja velvoitus sua käskee; Tai armoistani iäks sinut syydän Typerän nuoruutesi hurjuuksiin Ja kompastuksiin, ärsyttäen sinuun Lain nimessä ja säälimättä kaikki Vihan ja koston henget. Puhu, vastaa!

BERTRAM. Anteeksi, majesteetti! Päätökseenne Alistuu rakkauteni. Kun mietin Ett' arvo, kunnia ja maine teidän On vallassanne, huomaan että hän, Jok' äsken ylvään mielest' oli halpa, Nyt kuninkaan on kehun aateloima, Kuin syntyvapaa oisi.

KUNINGAS. Kätä häntä, Ja sano omaksesi; myötäjäiset Varasi vertaiset ma hälle takaan, Niin, vielä suuremmatkin.

BERTRAM. Kätän häntä.

KUNINGAS. Kuninkaan suosio ja sulo onni Hymyilköön liitollenne! Vihkimys Pikaiseen kihlausta seuratkoon, Niin, tänä iltana jo. Juhlapidot Ne jääkööt toistaiseksi, kunnes saapuu Etäiset vieraat. Miten häntä hemmit. Sen mukaan sinä minuakin lemmit.

(Kuningas, Bertram, Helena, aatelismiehet ja seuralaiset poistuvat.)

LAFEU. Kuulkaa, herraseni! Pari sanaa!

PAROLLES. Mitä haluatte?

LAFEU. Teidän herranne ja isäntänne teki oikein, kun peräytyi.

PAROLLES. Peräytyi? Minun herrani? Minunko isäntäni?

LAFEU. Niin; enkö puhu selvää kieltä?

PAROLLES. Sangen karkeaa kieltä ja ymmärtämätöntä ilman verisiä selityksiä. Vai herrani!

LAFEU. Olettehan te kreivi Roussillonin seuralainen?

PAROLLES. Joka kreivin, kaikkien kreivien, joka miehen.

LAFEU. Niin, joka kreivin miehen; kreivin herra, se on toista tyyliä.

PAROLLES. Te olette liian vanha, herraseni; tyytykää siihen: olette liian vanha.

LAFEU. Tiedä, nulikka, että minä olen mies; siihen arvonimeen ei sinua ikäkään auta.