Part 9

Hän kulki juuri hajuvesitehtaan ohi, kun eräs herra, joka hiljalleen tuli vastakkaiselta taholta, lähestyi häntä hiljaisella äänellä tervehtien: Hyvää iltaa, mr Racksole! Miljoonamies ei heti tuntenut puhujaa, jolla oli yllään matkatakki ja kädessään matkalaukku. Mutta sitten hänen kasvoilleen välähti pieni iloinen hymy, ja hän ojensi kätensä.

-- Niin, mr Babylon, hän tervehti toista, kaikista maailman ihmisistä olen kaikkein mieluimmin halunnut tavata juuri teitä.

-- Te mairittelette minua, sanoi pieni englantilaiseksi valettu sveitsiläinen.

-- En vähääkään, vastasi Racksole, se ei kuulu minun enempää kuin teidänkään tapoihinne. Toivoin saavani pitkään ja hauskasti tarinoida kanssanne ja kas, tässä te nyt olette! Mistä matka?

-- Lausannesta, sanoi Babylon. Olin suorittanut tehtäväni siellä eikä minulla enää ollut siellä mitään tekemistä; silloin tunsin koti-ikävää. Halusin takaisin Lontooseen ja niin saavuin tänne juuri sellaisena kuin minut näette. Ja hän nosti matkalaukkuaan Racksolen nähden. Hammasharja, partaveitsi ja pari tohveleita! Hän lisäsi nauraen: Kysyin epäillen itseltäni käydessäni katua eteenpäin, mistä saisin asunnon -- minä, Felix Babylon, ilman kotia Lontoossa.

-- Neuvoisin teitä menemään Grand Babyloniin, vastasi Racksole, hänkin nauraen. Se on hyvä hotelli ja tunnen omistajan mieskohtaisesti.

-- Jokseenkin kallis, vai kuinka? huomautti Babylon.

-- Teiltä, herrani, sanoi Racksole, tulee perittäväksi kaiken kaikkiaan tasan 2 1/2 shillinkiä viikolta. Suostutteko siihen?

-- Suostun kyllä, sanoi Babylon lisäten: Olette kovin ystävällinen, mr Racksole.

He kulkivat takaisin hotelliin sanomatta mitään erikoista, mutta tunsivat olevansa hyvin tyytyväisiä saadessaan olla toistensa seurassa.

-- Paljon vieraita? kysyi Babylon.

-- Kyllä, koko runsaasti, virkkoi Racksole, koettaen esiintyä hotellinomistajan tapaan, mikäli siihen kykeni. Luulenpa voivani sanoa -- kauppapuotien omistajien puhetapaa käyttääkseni -- että jos mitään kauppoja tehdään, niin minä ne teen. Tänä iltana ovat kaikki vieraat pengermällä ja pylvästössä -- on niin äärettömän kuuma -- ja jäätelön menekki on suorastaan suunnaton -- melkein yhtä suuri kuin se olisi New-Yorkissa.

Theodore Racksole sytytti Havanna Rotschildin, jonka Babylon hänelle tarjosi, ja he astuivat sisään hotelliin käsikoukussa. Mutta he eivät olleet kunnolla kerinneet ylimmälle ulkoportaalle, ennenkuin pienikasvuinen Felix sai osakseen lukemattomia tervehdyksiä. Nähtävästi hänen entiset vieraansa olivat paljon pitäneet hänestä. Vihdoin he saapuivat johtokunnan huoneeseen, jossa Babylonille tarjottiin kananpoikapaistia ja Racksole auttoi häntä Heidsieck Monopol, Carte d'or-pullon tyhjentämisessä.

-- Tämä kananpoika on miltei täydellisellä taidolla paistettu, sanoi Babylon lopuksi. Se tuottaa talolle kaikkea kunniaa. Mutta miksi te, rakas Racksole, miksi taivaan nimessä te jouduitte riitaan Roccon kanssa?

-- Olette siis kuullut siitä puhuttavan?

-- Kuullut puhuttavan? Rakas ystävä, sehän oli painettu jokaiseen sanomalehteen koko mannermaalla. Muutamissa niistä ennustettiin, että Grand Babylon saisi sulkea porttinsa puolen vuoden kuluttua, koska Rocco oli kääntänyt sille selkänsä. Mutta minä käsitin luonnollisesti asian paremmin. Tiesin, että teillä oli täytynyt olla pätevät syyt kehottaessanne Roccoa jättämään paikkansa ja että edeltäpäin olitte ryhtynyt toimiin saadaksenne jonkun hänen tilalleen.

-- Totta puhuen en ollut ryhtynyt mihinkään toimiin edeltäpäin, sanoi Racksole ikäänkuin katuen, mutta onneksi olemme toisessa keittiömestarissa tavanneet taiturin, jota etevämpi ei ole kukaan muu kuin Rocco itse. Mutta tämä oli vain onnellinen sattuma.

-- Aivan varmaan oli epäviisasta luottaa sattumaan niin vakavassa asiassa, sanoi Babylon.

-- Minä en luottanut sattumaan. En luottanut mihinkään muuhun kuin Roccoon itseensä, ja hän petti minut.

-- Mutta miksi riitaannuitte hänen kanssaan?

-- En joutunut riitaan hänen kanssaan. Tapasin hänet eräänä yönä balsamoimassa ruumista loistokerroksen makuukammiossa.

-- Mitä te tapasitte? Babylon melkein kiljaisi.

-- Tapasin hänet balsamoimassa ruumista loistokerroksen makuukammiossa, toisti Racksole mitä rauhallisimmalla äänellään.

Molemmat miehet katsoivat toisiaan, ja sitten Racksole uudestaan täytti Babylonin lasin.

-- Kertokaa, sanoi Babylon, istuutuen nojatuoliin ja sytyttäen sikaarin.

Racksole kertoi koko Posenin jutun kaikkine pienine yksityiskohtineen, mikäli hän itse sen tunsi. Se oli pitkä ja monimutkainen kertomus, ja siihen meni noin tunti. Tänä aikana ei pienikokoinen Felix virkkanut sanaakaan eikä liikuttanut lihastakaan, ainoastaan hänen pienet silmänsä tuijottivat sinertävän savupilven läpi. Kaakeliuunin reunustalla oleva kello löi kaksitoista yöllä.

-- Mihin aiotte ryhtyä vastaisuudessa, jos saan luvan kysyä? sanoi Babylon hänen lopetettuaan.

-- Senpä juuri itsekin haluaisin tietää, sanoi Racksole.

-- Noo, lausui Babylon hetkisen vaitiolon jälkeen, ruvetaanpa miettimään. Ensiksikin teitä huvittanee tietää, että sattumalta tapasin Julesin tänään.

-- Vai niini huomautti Racksole aivan rauhallisesti. Missä?

-- Varhain tänä aamuna Parisissa, juuri ennen lähtöäni sieltä. Kohtaus oli aivan satunnainen, ja Jules tuntui kokolailla hämmästyneen minut tavatessaan. Hän kysyi kunnioittavasti, mihin olin matkalla, ja minä sanoin olevani menossa Sveitsiin. Sinä hetkenä luulin olevani matkalla Sveitsiin. Olin saanut päähäni, että siellä tulisin onnellisemmaksi ja että oli parasta kääntyä takaisin ja olla enään palaamatta Lontooseen. Kuitenkin peräydyin kerran vielä ja päätin jatkaa matkaa Lontooseen silläkin uhalla, että siellä tuntisin itseni onnettomaksi ilman hotelliani. Sitten kysyin Julesilta, mihin hän aikoi matkustaa, ja hän kertoi aikovansa lähteä Konstantinopoliin, jossa hän oli osakkaana eräässä uudessa ranskalaisessa hotellissa. Toivotin hänelle onnea ja sitten me erosimme.

-- Vai Konstantinopoliin! sanoi Racksole. Erinomaisen sopiva paikka hänelle minun mielestäni.

-- Mutta, jatkoi Babylon, näin hänet vielä kerran.

-- Missä?

-- Charing Cross-asemalla muutamaa minuuttia ennenkuin ilokseni tapasin teidät. Mr Jules ei yhtäkaikki ollutkaan matkustanut Konstantinopoliin. Hän ei huomannut minua, muuten olisin sanonut hänelle, ettei ollut tapana kulkea Lontoon kautta, jos tahtoi matkustaa Parisista Konstantinopoliin.

-- On siinä miehessä häikäilemättömyyttä! huudahti Racksole. Suurenmoista ja uhkarohkeaa häikäilemättömyyttä!

XXII.

GRAND BABYLONIN VIINIKELLARISSA.

-- Tiedättekö mitään tämän Julesin entisyydestä? kysyi Racksole ja kaatoi lasiinsa whiskyä.

-- En yhtään mitään, sanoi Babylon. Ennenkuin te siitä minulle mainitsitte, en luule tietäneeni, että hänen oikea nimensä oli Thomas Jackson, vaikka luonnollisesti olin selvillä siitä, ettei se ollut Jules. Minulla ei totisesti ollut aavistustakaan siitä, että miss Spencer oli hänen vaimonsa, vaikka olinkin kauan epäillyt, että heidän suhteensa toisiinsa oli paljon sydämellisempi kuin heidän tehtäviensä laatu hotellissa välttämättä edellytti. Kaiken kaikkiaan tiedän Julesista -- hänen nimensä tulee aina olemaan Jules -- ainoastaan sen, että hän vähitellen jonkun salaperäisen mieskohtaisen voiman avulla pääsi huomattuun asemaan hotellissa. Hän oli aivan varmaan lahjakkain ja älykkäin tarjoilija, minkä koskaan olen tuntenut ja hänellä oli erikoisesti vallassaan tuo vaikea taito säilyttää arvokkuutensa joutumatta ristiriitaan toisten arvokkuuden kanssa. Pelkään tämän tiedon olevan hieman liian ylimalkaisen, jotta siitä olisi jotakin käytännöllistä hyötyä käsillä olevan vaikean kysymyksen selvittämisessä.

-- Mikä se käsillä oleva vaikea kysymys on? kysyi Racksole tyhmän näköisenä.

-- Arvelen, että tuo vaikea kysymys on saada selville syy miehen Lontooseen saapumiseen.

-- Sen voi helposti arvata.

-- Kuinka niin? Luuletteko hänen haluavan antautua oikeuden käsiin tai tavan voiman sitovan hänet hotelliin?

-- En kumpaakaan, sanoi Racksole. Jules aikoo vain koettaa onneaan kerran vielä. Siinä koko juttu.

-- Koettaa onneaan mihin nähden?

-- Eugen-herttuaan nähden. Joko tavotella hänen henkeään tai vapauttaan. Sangen todennäköisesti edellistä tällä kertaa; melkein varmasti edellistä. Hän on käsittänyt, että meidän intomme pitää Eugen-herttuan tila salassa on meille haitallinen, ja hän käyttää hyödykseen tätä seikkaa. Koska hän jo, oman tunnustuksensa mukaan, on jokseenkin rikas, täytyy hänelle tarjotun palkinnon olla suunnattoman suuri, ja hän näkyy varmasti päättäneen voittaa sen. Hän on äskettäin monta kertaa osottautunut rohkeaksi mieheksi; ellen erehdy, näyttäytyy hän ihan kohta vielä rohkeammaksi.

-- Mutta mitä hän sitten saattaa tehdä? Ette kai tahtone väittää hänen aikovan tehdä murhayritystä Eugen-herttuaa vastaan täällä hotellissa?

-- Miksei? Jos Reginald Dimmock menetti henkensä jo pelkästään senvuoksi, että epäiltiin häntä uskottomaksi salaliittolaisille, miksei Eugen-herttuaakin voitaisi tappaa?

-- Mutta se olisi kuulumaton rikos ja vahingoittaisi äärettömästi hotellia.

-- Niinpä kyllä, myönsi Racksole hymyillen.

Pieni Felix Babylon näytti kokoovan rohkeutta käsittääkseen noin eriskummallisen ajatuksen.

-- Kuinkahan se saattaisi käydä päinsä, kysyi hän vihdoin.

-- Dimmock myrkytettiin.

-- Niin, mutta silloin oli Rocco täällä, ja Rocco oli salaliitossa osallisena. On käsitettävissä, että Rocco olisi voinut sen tehdä. Mutta ilman Roccoa en koskaan voi pitää sitä mahdollisena. En edes saata uskoa, että Jules sitä yrittäisi. Katsokaa, Grand Babylonin tapaisessa paikassa on ruuan, mitä minun teille ei tarvitse huomauttaa, käytävä niin monen käden kautta, että olisi kovin arveluttava asia myrkyttää yksi ainoa henkilö tappamatta kenties viitisenkymmentä. Sitäpaitsi Eugen-herttuaa, ellei hän tapojaan ole muuttanut, aina palvelee hänen oma palvelijansa, vanha Hans, jonka vuoksi jokainen yritys turmella jo valmistettu ruoka juuri ennen sen tarjoilemista olisi äärettömän uskallettua.

-- Myönnetään, sanoi Racksole. Mutta viiniin pääsee kenties helpommin käsiksi. Oletteko sitä ajatellut?

-- En, tunnusti Babylon. Te olette kekseliäs teoreetikko, mutta minäpä satun tietämään, että Eugen-herttua aina avauttaa pullonsa ollessaan itse läsnä. Hans se epäilemättä avaisi hänen viinipullonsa. Senpä vuoksi ei viiniarvelu pidä paikkaansa, ystäväni.

-- En saata käsittää, miksei, sanoi Racksole. En tiedä sanoa mitään viinistä asiantuntijana, ja juon sitä hyvin harvoin, mutta minusta tuntuu, kuin vallan hyvin voisi tehdä viinille jonkun kolttosen sen vielä ollessa kellarissa, varsinkin, jos hotellissa olisi joku rikostoveri.

-- Luulette siis, ettette vielä ole päässyt kaikista salavehkeilijöistänne?

-- Luulen, että Julesilla voisi olla vielä joku rikostoveri talossa.

-- Ja että viinipullo voitaisiin avata ja uudelleen sulkea korkilla, ilman että koko toimituksesta voisi huomata jälkeäkään? kysyi Babylon hieman purevan sukkelasti.

-- En voi huomata, että pullon avaaminen olisi välttämätöntä, jotta viinin voisi myrkyttää, sanoi Racksole. En koskaan ole koettanut ketään viinipullolla myrkyttää, enkä väitä itselläni olevan mitään luonnonlahjoja myrkynsekottamiseen, mutta luulen voivani keksiä useita keinoja työn suorittamiseksi. Myönnän luonnollisesti, että olen saattanut kokonaan erehtyä Julesin aikomuksiin nähden.

-- Todellakin, sanoi Babylon. Hotellin alla sijaitsevat viinikellarit ovat Lontoon merkillisyyksiä. Toivottavasti te tiedätte, mr Racksole, että ostaessanne Grand Babylonin, samalla ostitte Englannin, ellei koko Euroopan oivallisimman viinivaraston. Myyntiarviossa arvioin viinin kuuteenkymmeneen tuhanteen puntaan. Ja sanonpa, että aina huolehdin siitä, että kellareita hyvin vartioitiin. Itse Julesinkin olisi ollut vaikea murtautua niihin viinikirjanpitäjän myötävaikutuksetta, ja viinikirjanpitäjä on tai oli lahjomaton.

-- Minua hävettää mainita, että en vielä ole viinejäni tarkastanut, sanoi Racksole hymyillen. En ole ajatellut niitä vähääkään. Yksi tai kaksi kertaa olen vaivautunut kulkemaan yltympäri hotellin, mutta kellarissa jätin käymättä kierroksillani.

-- Mahdotonta, rakas ystävä! sanoi Babylon, jota tämä tunnustus huvitti, koska se hänestä -- suuresta hienojen viinien tuntijasta ja ystävästä -- tuntui melkein uskomattomalta. Mutta teidän on todellakin tarkastettava ne huomenna. Jos sallitte, tulen teidän mukaanne.

-- Miksei tänä yönä? esitti Racksole tyynesti.

-- Tänä yönä! On kovin myöhä. Hubbard on luultavasti jo mennyt nukkumaan.

-- Kuka Hubbart on, jos saan kysyä? Muistan vain hämärästi tuon nimen.

-- Hubbard on Grand Babylonin viinikirjanpitäjä, sanoi Felix jotenkin painokkaasti. Neljänkymmenen ikäinen vakaantunut mies. Hänellä on kellarien avaimet. Hän tuntee joka pullon jokaikisessä komerossa, sen iän, ominaisuudet ja arvon. Ja itse hän on ehdottomasti raitis. Hubbard on nähtävyys. Mitään viiniä ei kellareista voi poistua hänen tietämättään, eikä kukaan voi päästä kellareihin hänen myötävaikutuksettaan. Niin oli ainakin minun aikanani, lisäsi Babylon.

-- Herätetään hänet, sanoi Racksole.

-- Mutta kello on yksi yöllä, huomautti Babylon.

-- Ei tee mitään -- nimittäin jos te suostutte tulemaan seurakseni. Kellari on yhtäläinen yöllä kuin päivillä. Siis, miksemme mene nyt heti?

Babylon kohautti olkapäitään. Niinkuin tahdotte, sanoi hän myöntyen aina yhtä kohteliaasti.

-- Ja nyt haetaan tämä mr Hubbard, jolla on kaapin avaimet, sanoi Racksole heidän yhdessä poistuessaan huoneesta.

Vaikka oli myöhäistä, ei hotelli luonnollisesti ollut yöksi suljettu. Muutamia vieraita oli vielä jäljellä, ja muutamia väsyneitä tarjoilijoita oli toimessaan. Yksi näistä jälkimmäisistä lähetettiin etsimään tuota merkillistä Hubbartia, ja onneksi tämä ei vielä ollut mennyt levolle, vaikka juuri oli menemässä. Hän antoi mieskohtaisesti avaimet mr Racksolelle, ja hänen vähän aikaa puheltuaan entisen isäntänsä kanssa, suuntasivat Grand Babylonin nykyinen ja entinen omistaja askeleensa kellareihin.

Nämä kellarit vievät yli toisen puolen siitä pinta-alasta, jonka koko hotelli käsittää, sen pituussuuntaan ulottuvan puoliskon, joka on lähinnä Strandia. Riippuen siitä seikasta, että maa Strandista viettää jyrkästi jokeen päin, on Grand Babylon niin sanoaksemme syvempi Strandin kuin joen puolella. Thamesiin päin on sisäänkäytävän tason alapuolella maakerros ja tämän alla yksi kerros. Strandiin päin on yksi maakerros, yksi kerros tämän alla ja sen alla isot viinikellarit. Kuljettuaan palvelijakunnan neljät portaat alas ja pitkän, keittiön kanssa yhdensuuntaisen käytävän läpi, olivat nuo molemmat miehet saapuneet erään oven eteen, josta, kun se avattiin, pääsi vielä yksiin portaisiin. Sen juuressa oli kellarien pääsisäänkäytävä. Sisäänkäytävän ulkopuolella oli viinihissi, joka välitti noitten maukasten nesteitten siirtämistä yläilmoihin, ja sisäänkäytävän vastapäätä oli mr Hubbartin pieni konttori. Kaikkialla oli sähkövalo. Babylon, joka oli eniten tottunut avaimia käsittelemään ja kantoi niitä, avasi ison oven, ja sitten he tulivat ensimmäiseen kellariin, ensimmäiseen viidestä peräkkäin sijaitsevasta. Racksolea hämmästytti ei ainoastaan paikan viileys, vaan myös huoneuston tilavuus. Babylon oli ottanut käteensä siirrettävän sähkökäsilampun, ja liikutti sitä ympäri, jotta Racksole saattaisi nähdä huoneen mittasuhteet. Tässä salamantapaisessa valaistuksessa näytti tämä maanalainen huone aavemaiselta ja salaperäiseltä numeroituine lokeroineen, jotka ulottuivat kovin kauas, kunnes valo supistui kaukaiseksi välähdykseksi, valon silloin tällöin sattuessa jonkun pullon kuperaan pintaan. Sitten Babylon sytytti kiinteät sähkölamput, jonka jälkeen Racksole hänen johdollaan kiersi sen osan aluettaan, joka oli melkeinpä mielenkiintoisin.

Kellarien rivin äärimmäisessä päässä oli lasiovi, josta nähtävästi pääsi ylimääräiseen, pienempään kellariin, noin viiden-, kuudentoista neliöjalan mittaiseen huoneeseen.

-- Jotakin erikoista tuolla sisällä? kysyi Racksole uteliaasti, kun olivat ehtineet ovelle, ja katsoi sisään pullojen vieri-vierekkäin oleviin pohjiin.

-- Ah, huudahti Babylon, melkein huuliaan maiskuttaen, tuolla sisällä on kaiken kerma.

-- Todellakin! sanoi Racksole. Menkäämme sinne. He menivät kiviholviin, jota miltei saattoi pitää pyhänä sen sisällön kallisarvoisuuden vuoksi, ja Racksole katseli ympärilleen omituisen läpitunkevasti ja uteliaasti. Takaseinässä oli ristikkoikkuna, josta tuli heikko valo.

-- Se on vain tuuletusikkuna. Hyvä ilmanvaihto on mitä tärkein,

-- Näyttää olevan rikki, vai kuinka? huomautti Racksole ja lisäsi sitten, asettaen yhden sormensa Babylonin olkapäälle: Siellä on joku sisällä kellarissa. Ettekö voi kuulla hengitystä tuolta alhaalta tuon lokeron takaa?

Molemmat miehet seisoivat äänettöminä ja jännittivät kuuloansa hetkisen katossa olevan yksinäisen sähkölampun alla. Toinen puoli kellaria oli pimeässä. Vihdoin meni Racksole päättäväisesti pitkin keskikäytävää lokeroitten välitse ja kääntyi nurkkauksessa oikealle.

-- Tule esiin, lurjus! sanoi hän matalalla, melkein ilkeällä äänellä ja veti esille kokoon kyyristyneen olennon.

Hän oli odottanut löytävänsä miehen, mutta oli iskenyt kiinni omaan tyttäreensä, Nella Racksoleen.

XXIII.

LISÄÄ TAPAHTUMIA KELLARISSA.

-- Kuule, isä, lausui Nella hämmästyneelle isälleen, sinun pitäisi hankkia varmuus siitä, että olet saanut käsiisi oikean henkilön, ennenkuin panet liikkeelle koko hirvittävän lihasvoimasi. Luulenpa todella, että olet taittanut olkaluuni. Hän hieroi hartioitaan lystikäs tuskan ilme kasvoillaan ja nousi sitten pystyyn molempien miesten edessä. Hänen tummanharmaa hameensa oli rikkirevitty ja tahrainen, ja tuo tavallisesti niin soma Nella näytti siltä, kuin olisi hän kulkenut purjekankaisen hengenpelastuslaitteen läpi. Hän silitteli koneellisesti pukuaan ja järjesti hiukan hiuksiansa.

-- Hyvää iltaa, miss Racksole, sanoi Felix Babylon kohteliaasti kumartaen. Tämä oli odottamaton hauskuus. Felixin salonkitavat eivät koskaan pettäneet häntä, oli tilaisuus millainen tahansa.

-- Saanko kysyä, mitä sinulla on minun viinikellarissani tekemistä, Nella Racksole, sanoi miljoonamies hiukan jäykästi.

-- Sen sanon sinulle, virkkoi Nella. Istuin ja luin myöhään yöhön huoneessani -- oli niin helteinen yö. Kuulin parlamenttitalon kellon lyövän puoli yksi. Panin kirjan syrjään ja menin ulos ikkunan ulkopuolella olevalle verannalle hengittämään vähän raitista ilmaa, ennenkuin menisin vuoteeseen. Nojasin hyvin hiljaa verannankaiteen yli -- niinkuin muistat, asun nyt kolmannessa kerroksessa -- ja katselin alas pieneen syvälle vajonneeseen pihaan, joka erottaa hotellinmuurin Salisbury Lanesta. Hämmästyin aikalailla nähdessäni jonkun olennon hiipivän pihan poikki. Tiesin, ettei hotelliin ollut sisäänkäytävää siltä puolelta, ja sitäpaitsi piha on viisitoista tai kaksikymmentä jalkaa kadun pinnan alapuolella. Pidin siis outoa silmällä. Hän kulki seinän vierustaa ja katosi näkyvistäni. Kurottauduin verannan yli niin pitkälle kuin uskalsin, mutta en voinut nähdä häntä. Voin kuitenkin kuulla hänen liikkeensä.

-- Mitä voit kuulla? kysyi Racksole kiivaasti.

-- Kuulin kuin sahaamista, sanoi Nella, ja sitä kesti pitkän aikaa -- lähes neljännestunnin luullakseni -- jonkinlaista raapimista.

-- Miksi ihmeessä et tullut ilmoittamaan minulle tai jollekulle muulle hotellissa olevalle asiasta? kysyi Racksole.

-- En tuota niin tarkoin tiedä, isäkulta, vastasi Nella rakastettavasti. Asia oli kiinnittänyt mieltäni ja arvelin itse voivani sen selvittää. Niin, kuten sanoin, mr Babylon, jatkoi hän ja kääntyi Felixin puoleen hurmaavasti hymyillen, kesti tuota ääntä aika kauan. Vihdoin se lakkasi ja vieras näyttäytyi taas, tullessaan esiin seinän vierustasta. Hän kulki pihan poikki ja kiipesi tavalla tai toisella muurin yli sekä sitten pisteaidan yli Salisbury Laneen. Tunsin helpotuksen tunteen, sillä tiesin, ettei hän ollut murtautunut sisään hotelliin. Hän kulki hitaasti Salisbury Lanea pitkin. Joku poliisikonstaapeli oli juuri matkalla vastakkaiseen suuntaan. Hyvää iltaa, konstaapeli, kuulin hänen sanovan, ja hän pyysi tältä tulitikkua. Konstaapeli antoi hänelle tulitikun, mies sytytti savukkeen ja jatkoi kulkuaan pitkin kujaa. Jos kääntää kaulan sijoiltaan, mr Babylon, saattaa ikkunastani nähdä vilahduksen rantakatua ja jokea. Näin miehen kulkevan rantakadun poikki ja jokimuurin viereen, jossa hän näytti puhuvan jonkun kanssa. Sitten hän kulki rantakatua pitkin Westminsteriin, enkä sen koommin häntä nähnyt. Odotin minuutin parin hänen palaamistaan, mutta hän ei palannut. Silloin arvelin, että minun oli aika ryhtyä tutkimaan, mitä oli tekeillä. Menin heti portaita alas ja ulos hotellista, aukion halki Salisbury Laneen, ja katsoin alas pisteaidan yli. Toisella puolella oli tikapuut, joita myöten -- kun vain ensin oli päässyt pisteaidan yli -- oli hyvin helppo laskeutua alas pihalle. Pelkäsin kauheasti, että joku kulkija Salisbury Lanella näkisi minut tarkastamassa pisteaitaa, mutta ketään ei tullut, ja kiipesin sen yli kärsimättä suurempaa vahinkoa, kuin että hameeni repesi. Kuljin pihan poikki varpaillani ja huomasin alhaalla maassa melkein suoraan jalkojeni alla noin jalan levyisen ja puolentoista jalan pituisen rautaristikon. Epäilin, koska mitään muuta rautaesinettä ei ollut läheisyydessä, että tuon salaperäisen vieraan oli täytynyt sahata tätä ristikkoa omista mieskohtaisista syistään. Pudistin sitä lujasti enkä vähääkään hämmästynyt, kun iso kappale siitä irtautui, jääden käteeni ja jättäen aivan riittävän ison aukon ihmisen ryömiä sisälle. Päätin tunkeutua läpi, mutta nyt toivon, etten olisi sitä tehnyt. En tiedä, mr Babylon, oletteko koskaan koettanut ryömiä pienestä aukosta hame päällänne. Oletteko?

-- En, minulle ei ole suotu sitä huvia, sanoi pieni Felix, kumarsi uudelleen ja nosti hajamielisesti maasta pullon, joka sattui olemaan hänen lähellään.

-- No, se on teidän onnenne, jatkoi Nella kylmästi. Kokonaista kolme minuuttia luulin menehtyväni tähän ristikkoon, isä, hartiat sisäpuolella ja muu osa ruumiista sen ulkopuolella. Mutta lopulta minun onnistui mitä hämmästyttävimmillä ja tuskallisimmilla ponnistuksilla tunkeutua läpi. Näin putosin tähän oivalliseen kellariin, enemmän kuolleena kuin elävänä. Sitten epäröin, mihin minun edelleen olisi ryhdyttävä. Olisiko minun odotettava, kunnes tuo salaperäinen vieras uudelleen saapuisi, ja tapettava hänet taskusaksillani, jos hän yrittäisi tulla sisään, vai olisiko minun hälyytettävä? Ensiksikin asetin rikotun ristikon jälleen paikoilleen; sitten raapaisin tulta ja näin joutuneeni pulloerämaahan. Tulitikku sammui, eikä minulla ollut enää toista. Senvuoksi istuuduin loukkoon miettimään. Olin juuri päättänyt odottaa ja katsoa, palaisiko vieras, kun ensin kuulin askeleita ja sitten ääniä, ja sitten te tulitte sisään. Sanonpa, että jouduin sangen hämilleni, varsinkin kun tunsin mr Babylonin äänen. Minulla ei ollut mitään halua säikäyttää teitä, kuten ymmärrätte. Jos olisin kohottanut pääni pullojen takaa ja sanonut "huul", olisitte te hypähtäneet kauhuissanne. Tahdoin keksiä keinon hyvin varovaisesti ilmaista läsnäoloni. Mutta sinä säästit vaivani, isä. Hengitinkö todella niin ääneen, että sinä voit sen kuulla?

Nuori tyttö oli lopettanut kummallisen kertomuksensa, ja kellarissa vallitsi äänettömyys. Racksole antoi vain päännyökkäyksellä myönteisen vastauksen hänen viimeiseen kysymykseensä.

-- Niin, Nella, tyttöseni, sanoi miljoonamies lopuksi, olemme sinulle hyvin kiitollisia voimisteluharjoituksistasi -- hyvin kiitollisia. Mutta nyt luulen olevan parasta, että menet nukkumaan. Täällä tulee tapahtumaan joku vakava kohtaus, siitä uskallan panna pantiksi viimeisen dollarini.

-- Mutta jos tapahtuu sisäänmurto, haluaisin minä sen nähdä, huomautti Nella. En koskaan ole nähnyt murtovarasta vangittavan itse teossa.

-- Ei tässä ole kysymys murtautumisesta, tyttöseni. Epäilen sen olevan paljon pahempaa kuin murtovarkautta.

-- Mitä? huudahti hän. Murhako? Murhapolttoko? Dynamiittimurhayrityskö? Niin sanomattoman hauskaa!