Part 13

-- Tuleeko hän tekemään vaikeuksia? Ei kai hän tule tekemään, Nella -- ei toki sinulle!

-- Parasta, että kysyt häneltä, sanoi hän leikillisesti. Hetkistä myöhemmin astui Racksole itse huoneeseen.

-- Käykö kaikki hyvin, kysyi hän, viitaten makuukammioon.

-- Mainiosti, vastasivat molemmat rakastavaiset yhteen ääneen punastuen kumpikin.

-- Vai niin! sanoi Racksole. No, jos niin on asianlaita ja teillä on joku minuutti joutoaikaa, tahtoisin näyttää teille jotakin, ruhtinas.

XXX.

LOPPU.

-- Minulla on koko joukko asioita teille kerrottavana, alkoi Racksole, heti kun he olivat ehtineet ulos huoneesta, ja samoin, niinkuin sanoin, jotakin teille näytettävänä. Tahdotteko tulla huoneeseeni? Puhutaan siellä vasta. Koko hotelli on mielenliikutuksen vallassa.

-- Mielelläni, sanoi Aribert.

-- On ilahduttavaa, että hänen ylhäisyytensä Eugen-herttua on paranemaan päin, sanoi Racksole, ollakseen kohtelias.

-- Oh, mitä siihen tulee... alkoi Aribert.

-- Jollei teillä ole mitään sitä vastaan, puhutaan siitä asiasta myöhemmin, ruhtinas, keskeytti Racksole hänen puheensa.

He olivat ennättäneet hotellinomistajan yksityishuoneeseen.

-- Haluan kertoa teille kaikki viime yön tapahtumat, jatkoi Racksole, kuinka vangitsin Julesin ja kuulustelin häntä tänä aamuna. Ja hän rupesi juurta jaksain tekemään selkoa kaikesta pienimpiä yksityiskohtia myöten. -- Näette siis, päätti hän, että epäilyksemme Bosnian suhteen olivat jotenkin oikeat. Mutta mitä Bosniaan tulee, niin kuta enemmän sitä ajattelen, sitä varmemmalta minusta tuntuu, ettei mitään voida tehdä sen rikollisten ministerien saattamiseksi edesvastuuseen.

-- Entä Jules sitten? Mitä hänelle aiotte tehdä?

-- Tulkaa tätä tietä, sanoi Racksole ja vei Aribertin toiseen huoneeseen. Erästä siinä olevaa sohvaa peitti liinavaateverho. Racksole nosti pois verhon -- hän ei koskaan voinut olla käyttämättä hyväkseen tilaisuutta nauttiakseen dramaattisesta esiintymisestä -- ja paljasti miehen ruumiin.

Se oli Jules kuolleena, mutta hänen ruumiissaan ei näkynyt mitään naarmua tai mustelmaa.

-- Olen lähettänyt noutamaan poliisia -- ei katukonstaapelia, vaan jotakin Scotland Yardin virkamiestä, sanoi Racksole.

-- Kuinka tämä on tapahtunut? kysyi Aribert hämmästyneenä. Olin kuulevinani teidän lausuvan, että hän oli varmasti suljettuna entiseen huoneeseensa.

-- Niin hän olikin, vastasi Racksole. Menin sinne ylös nyt iltapäivällä viedäkseni hänelle vähän ruokaa. Kaupunginlähetti oli vartioimassa oven ulkopuolella. Hän ei ollut kuullut mitään melua, mitään eriskummallista. Mutta astuessani huoneeseen oli Jules poissa. Hän oli tavalla tai toisella irroittanut köytensä ja sitten onnistunut nostamaan saranoiltaan vaatekaapin oven. Hän oli siirtänyt sängyn ikkunan ääreen ja työntämällä ikkunasta ulos kolme neljättäosaa vaatekaapin ovesta ja lykkäämällä sen sisäpuolelle jääneen osan sängynpään ristikon alle oli hän laittanut itselleen jonkunlaisen kiikkuvan lavan ikkunan ulkopuolelle. Kaiken tämän hän oli tehnyt ilman vähintäkään kolinaa. Sitten kai hän on mennyt ulos ikkunasta ja seisonut tällä tavalla. Hän on silloin sormillaan juuri ja juuri ulottunut hotellin katon alla olevan leveän reunuksen ulkolaitaan. Pelkillä käsivoimillaan on hän sitten vivuttanut itsensä tuolle reunukselle ja päässyt itse katolle. Hänellä on silloin ollut koko katto käytettävänään. Sillä puolella rakennusta, joka on Salisbury Laneen päin, on rautaiset paloportaat, jotka ulottuvat katonharjasta suoraan alas pieneen alhaalla olevaan pihaan, joka on kellarien tasalla. Jules on mahtanut luulla pakonsa onnistuvan. Mutta pahaksi onneksi on yksi rautaportaitten puolapuista ollut ruostunut hauraaksi, senvuoksi että se on ollut huonosti maalattu. Se meni poikki, ja Jules, joka ei tiennyt sitä varoa, putosi maahan. Sellainen oli kaiken hänen älykkyytensä ja oveluutensa loppu.

Lakattuaan puhumasta levitti hän jälleen verhon ruumiin ylle eleellä, joka ilmaisi jonkinlaista kunnioitusta.

* * * * *

Eräänä iltapäivänä, neljätoista päivää Posenin suurherttuan täydellisen parantumisen jälkeen, ilmaisi ruhtinas Aribert, joka yhä edelleen asui Grand Babylonissa, toivovansa saada puhutella miljoonamiestä. Eugen-herttua oli, Hansin ja muutamien luokseen kutsumiensa hovivirkailijain seuraamana, matkustanut pois suurella komeudella, varustettuna tuolla rauhoittavalla miljoonalla, todella tekemään valmistuksia kihlaustaan varten. Tuohon miljoonaan nähden oli Eugen-herttua antanut tyydyttävän mieskohtaisen vakuuden, ja rahat oli määrä maksaa takaisin viidessätoista vuodessa.

-- Haluatte puhua kanssani, ruhtinas, sanoi Racksole Aribertille, kun molemmat olivat istuutuneet edellisen huoneeseen.

-- Tahdon sanoa teille, vastasi Aribert, että olen aikonut luopua kaikista oikeuksistani ja arvonimistäni Posenin kuninkaallisena prinssinä ja vastaisuudessa käyttää nimeä kreivi Hartz -- johon arvoon äitini puolelta olen oikeutettu. Niinikään tahtoisin mainita, että minulla on yksityisiä tuloja kymmenentuhatta puntaa vuodessa ja linna ja kaupunkitalo Posenissa. Sanon teille tämän senvuoksi, että olen tullut pyytämään tyttärenne kättä. Rakastan häntä ja olen kyllin turhamainen uskoakseni hänen rakastavan minua. Olen jo pyytänyt häntä vaimokseni ja hän on suostunut Odotamme teidän myöntymystänne.

-- Tuotatte meille suuren kunnian, ruhtinas, sanoi Racksole hieman hymyillen, useammallakin tavalla. Saanko kysyä, miksi luovutte ruhtinaallisesta arvostanne?

-- Aivan yksinkertaisesti siksi, että vihaan morganaattisen avioliiton ajatusta yhtä paljon kuin te ja Nella sitä vihaisitte.

-- Hyvä on!

Ruhtinas nauroi.

-- Otaksun teidän käsittävän, että kymmenentuhatta puntaa vuodessa on jokseenkin pieni tulo teidän asemassanne olevalle henkilölle, sanoi Racksole. Nella on äärettömän ylellinen. Tiedän, että hän joskus yhdessä ainoassa vuodessa on käyttänyt kuusikymmentä tuhatta dollaria, omistamatta vuoden lopussa minkäänlaista säästöä. Hänhän veisi teidät vararikkoon yhdessä ainoassa vuodessa.

-- Nellan täytyy tehdä parannus, sanoi Aribert.

-- Jos hän siihen suostuu, on kaikki hyvin. Silloin minäkin suostun.

-- Kiitän teitä omasta ja hänen puolestaan, sanoi ruhtinas vakavasti.

-- Ja, jatkoi miljoonamies, jotta hänen ei tarvitsisi tehdä parannusta liian äkkipikaa, tahdon hänen hyväkseen täydellä omistusoikeudella, kuitenkin silmälläpitäen teidän lapsianne, jos teille sellaisia annetaan, luovuttaa pienen summan viisikymmentä miljoonaa dollaria, s.o. kymmenen miljoonaa puntaa hyvinä, valikoituina rautatieosakkeina. Otaksun sen olevan noin puolet omaisuudestani. Nella ja minä olemme aina jakaneet kaiken tasan.

Aribert ei vastannut. Molemmat miehet puristivat vaieten toistensa käsiä, ja sitten tuli Nella sattumalta huoneeseen.

Sinä iltana käveli Racksole ystävänsä Felix Babylonin kanssa päivällisen jälkeen edes takaisin Grand Babylonin pengermällä.

Felix oli alkanut keskustelun.

-- Otaksun, Racksole, oli hän sanonut, ettette ole alkanut kyllästyä Grand Babyloniin?

-- Miksi sitä kysytte?

-- Koska minä olen alkanut kyllästyä olemaan sitä ilman. Olen tuhansia kertoja, myytyäni sen teille, toivonut voivani purkaa kaupat. En jaksa sietää toimettomuutta. Tahdotteko myydä sen?

-- Voisin, sanoi Racksole, voisin taipua myymään sen

-- Mitä aiotte vaatia, ystäväni? kysyi Felix.

-- Sen, minkä olen maksanut, kuului nopea vastaus.

-- Mitä? huudahti Felix. Minä myin hotellin teille Julesineen, Roccoineen ja miss Spencereineen. Te hukkaatte nämä kolme kunnioitettavaa palvelijaa ja tarjoatte sen sitten minulle takaisin samasta hinnasta. Sehän on kuulumatonta! Pieni mies nauroi sydämellisesti omalle sukkeluudelleen. Mutta siitä huolimatta, lisäsi hän, älkäämme kiistelkö hinnasta. Hyväksyn ehtonne.

Ja niin oli päättynyt se tapahtumain sarja, joka alkoi sillä että Theodore Racksole tilasi häränkyljyksen ja pullollisen Bass-olutta Grand Hotel Babylonin ruokasalissa.