Part 12

-- Niin, sanoi Jules, sen tiedän jotakuinkin. Tiedän hänen tulleen Wienin kautta -- Bosniasta. Sain sen käsityksen, että asia olisi jollakin tavalla yhteydessä Bosnian kuninkaan aiotun avioliiton kanssa. Hän on nuori ruhtinas ja tuskin vielä vapautunut valtiollisesta holhouksenalaisuudesta; senvuoksi ovat hänen ministerinsä epäilemättä katsoneet parhaaksi järjestää hänen naima-asiansa. He koettivat toissa vuonna, mutta epäonnistuivat, koska prinsessa, jonka he olivat valinneet, oli luonut säteilevät katseensa toiseen ruhtinaaseen. Tämä ruhtinas sattui juuri olemaan Posenin herttua Eugen. Bosnian kuninkaan ministerit tunsivat täydellisesti Eugen-herttuan aseman. He tiesivät, ettei hän voinut mennä naimisiin maksamatta velkojaan, ja he tiesivät hänen voivan tehdä sen ainoastaan tuon juutalaisen Sampson Levin avulla. Minun onnettomuudekseni tahtoivat he viime aikoina päästä liian suureen varmuuteen Eugen-herttuan suhteen. He pelkäsivät hänen kuitenkin kaikitenkin voivan toteuttaa avioliittonsa ilman mr Sampson Levin apua, ja silloin -- niin, loput te tiedätte... Onhan vahinko, ettei pieni, viaton Bosnian kuningasparka voi saada hänen ministeriensä valitsemaa prinsessaa.

-- Uskotte siis, ettei kuninkaalla itsellään ole ollut mitään osaa tässä inhoittavassa rikoksessa?

-- Sen uskon ihan varmaan.

-- Olen iloinen siitä, sanoi Racksole yksinkertaisesti. Eugen-herttua elää kaikista juonista huolimatta. Oikeus näkyy tapahtuneen yhtäkaikki. -- -- --

-- Mr Racksole on täällä sisällä mutta hän ei voi ottaa vastaan ketään, miss. Nämä sanat lausui kaupunginlähetti oven ulkopuolella. Racksole nousi nopeasti ja meni ovelle.

-- Loruja, oli lyhyt vastaus. Väistykää heti tieltä! Ovi avautui ja Nella astui sisään. Hänellä oli kyyneleet silmissä.

-- Oi, isä, huudahti hän. Sain juuri kuulla sinun olevan hotellissa. Olemme etsineet sinua kaikkialta. Tule heti, Eugen-herttua on kuolemaisillaan... Sitten näki hän vuoteessa istuvan miehen ja hillitsi itsensä.

Myöhemmin, jäätyään taas yksin, sanoi Jules itsekseen: Vielä voin mahdollisesti saada nuo satatuhatta.

XXVIII.

VIELÄ KERRAN LOISTOKERROKSEN MAKUUKAMMIO.

Kun ruhtinas Aribert ja vanha Hans välittömästi herttuan ruokasalissa tapahtuneen Romanée-ContipulIo-tapahtuman jälkeen huomasivat Eugen-herttuan lyyhistyneen tajuttomana tuoliinsa, luulivat molemmat ensi hetkessä herttuan jo ennättäneen maistaa myrkytettyä viiniä. Mutta hetken harkinta ilmaisi heille, ettei se ollut mahdollista. Jos Posenin suurherttua oli kuolemaisillaan tai kuollut, johtui tämä hänen tilansa jostain muusta syystä kuin Romanée-Contiviinistä. Aribert kumartui hänen ylitsensä, ja herttuan suusta tuleva voimakas tuoksu ilmaisi heti onnettomuuden syyn: tuoksu johtui opiumista. Ja eikö totisesti tämän hirvittävän unijuoman tuoksu nyt tuntunut voimakkaana yli koko pöydän.

Oikea selitys välähti silloin salamannopeasti Aribertin aivoihin. Eugen-herttua oli käyttänyt hyväkseen sitä hetkeä, jolloin Aribertin huomio sattumalta oli kiintynyt toisaalle, ja joutuen äkilliseen epätoivon purkaukseen, päättänyt myrkyttää itsensä ja heti panna päätöksensä täytäntöön. Hänellä täytyi olla opiumia taskussaan, mikä seikka todisti, että onneton ruhtinas jo ennakolta oli päättänyt tehdä tämän teon, myöskin senjälkeen kuin oli antanut Aribertille lupauksensa. Aribert muisti nyt katkeran selvästi veljenpoikansa sanat: "Minä peruutan lupaukseni. Huomaa, että minä peruutan sen." Heti tämän muodollisen peruutuksen julkilausumisen jälkeen oli Eugen nähtävästi yrittänyt tuhota itsensä.

-- Se on opiumia, Hans, huudahti Aribert sangen neuvottomana.

-- Eihän hänen ylhäisyytensä vain liene ottanut myrkkyä? sanoi Hans. Se on mahdotonta!

-- Pelkään, että se Vain on liiankin mahdollista, sanoi ruhtinas Aribert. Se on opiumia. Mitä me teemme? Joutuin, ukko!

-- Hänen ylhäisyytensä on herätettävä, ruhtinas. Hänelle pitää antaa oksennuspulveria. Paras kantaa hänet makuukammioon.

He tekivät niin ja asettivat hänet isoon sänkyyn, jonka jälkeen Aribert sekotti oksennuslääkkeen sinapista ja vedestä ja antoi hänen juoda sen, mutta ilman minkäänlaista vaikutusta. Sairas makasi liikkumatonna, joka lihas velttona. Hänen ihonsa tuntui koskettaessa jääkylmältä, ja puoleksi ummistuneista luomista näki silmäterien olevan tuskallisesti kokoon rypistettyinä.

-- Mene, Hans, ja lähetä noutamaan lääkäriä. Sano Eugen-herttuan äkillisesti tulleen pahoinvoivaksi, mutta ettei mitään vaaraa ole. Totuus ei saa tulla tunnetuksi.

-- Hänet on herätettävä, sire, sanoi Hans toistamiseen, kiiruhtaessaan huoneesta.

Aribert nosti veljenpoikansa sängystä, pudisti häntä, nipisti häntä, löi häntä hurjasti, huusi hänelle, laahasi häntä ympäri, mutta kaikki turhaan.

Hans palasi.

-- Olen lähettänyt noutamaan lähintä lääkäriä ja samalla lähettänyt sanan taudin erikoistuntijalle, sanoi hän.

-- Hyvä on, sanoi Aribert. Ehkäpä he kiiruhtavat. Sitten hän istuutui ja kirjoitti kortille muutaman rivin. Vie tämä miss Racksolelle! Jollei hän ole hotellissa, niin ota selville, missä hän on ja mene hänen jälkeensä. Ymmärrät, että se on mitä tärkeintä.

Hans kumarsi ja riensi pois toisen kerran, ja sitten oli ruhtinas Aribert taas yksin. Hän katsoi kauan Eugeniin ja teki toistamiseen hurjan ponnistuksen herättääkseen hänet kuolemantapaisesta horrostilasta, mutta turhaan.

Ovi avautui ja sisään astui mies, joka todennäköisesti oli lääkäri. Muutamia lyhyitä kysymyksiä, ja hän oli selvillä tapauksen oleellisesta luonteesta.

-- Tahtoisitteko palvella minua soittamalla, ruhtinas. Tarvitsen vähän lämmintä vettä, yhden väkevän miehen ja sairaanhoitajattaren.

-- Kuka tarvitsee sairaanhoitajatarta? sanoi ääni ja Nella astui sisään vallan hiljaa. Minä olen sairaanhoitajatar, lisäsi hän tohtoriin kääntyen, käskekää minua.

Pahin oire Eugen-herttuan suhteen oli se, että oksennuslääkkeet osoittautuivat tehottomiksi. Ei kukaan lääkäreistä keksinyt syytä siihen, mutta selvästi kävi ilmi, että niin oli asianlaita. Tiede oli avuton. Lopuksi julisti Manchester Squaresta saapunut erikoistuntija, ettei Eugen-herttualla ollut mitään parantumisen toiveita, elleivät hänen luonnolliset ruumiinvoimansa pystyisi ajamaan myrkkyä ruumiista ilman tieteen apua, aivan niinkuin juopunut makaamalla pääsee kohmelosta. Kaikkea oli koetettu keinotekoiseen hengitykseen ja kuuman kahvin sisäänruiskuttamiseen asti. Annettuaan tämän lausunnon meni Manchester Squaren erikoistuntija tiehensä. Kello oli yksi aamulla. Ihmeellisen ja näennäisesti merkityksettömän yhteensattuman kautta, jommoiset meitä toisinaan hämmästyttävät aavistuksenomaisesta kohtasi erikoistuntija Racksolen ja tämän vangin näiden astuessa hotelliin. Kummallakaan ei ollut pienintäkään aavistusta toisensa puuhista.

Makuukammiossa valvoi vuoteen ympärillä pieni ryhmä. Hitaasti kului minuutti toisensa jälkeen murheellisesti. Kului vielä tunti. Silloin hytkähti siihen saakka eloton ruumis vuoteella ja liikkui; hänen huulensa avautuivat.

-- On toivoa, sanoi tohtori ja antoi hänelle kiihottavaa lääkettä, jonka Nella hänelle ojensi.

Neljännestunnissa oli potilas tullut tajuihinsa. Yhden kymmentuhantisista kerroista oli lääkintätaidon historiassa taas terve ruumiinrakenne tehnyt ihmeen, jota vuosisatoja koottu lääketaito ei ollut kyennyt aikaansaamaan.

Aikanaan poistui tohtori, sanoen Eugen-herttuan olevan "parantumaan päin" ja luvaten palata muutaman tunnin kuluttua. Aamu oli koittanut Nella päästi auki isot rullaverhot ja laski sisään valoa virtanaan. Vanha Hans istui, väsymyksen painamana, nukkuen tuolilla eteisessä huoneen nurkassa. Vastavaikutus oli ollut hänelle liian voimakas. Nella ja ruhtinas Aribert katsoivat toisiinsa. He eivät olleet vaihtaneet sanaakaan itsestään, mutta kumpikin tiesi, mitä toinen oli ajatellut. Heidän kätensä yhtyivät ja sulkeutuivat toisiinsa täydellisessä ymmärtämyksessä. Heidän lyhyt rakkaudenonnensa oli ollut äänetöntä, ja se oli hiljaista nytkin. Sanaakaan ei vaihdettu. Himmentävä varjo oli poistunut, mutta ainoastaan heidän silmänsä ilmaisivat kevennystä ja iloa.

-- Aribert! Heikko huudahdus kuului vuoteelta.

Aribert meni vuoteen ääreen Nellan jäädessä ikkunan viereen.

-- Mitä nyt, Eugen? sanoi hän. Olet parempi nyt.

-- Niinkö luulet? mutisi herttua. Toivon sinun antavan minulle anteeksi kaiken tämän, Aribert. Olen mahtanut tuottaa sinulle sietämättömästi vaivaa. Tein sen niin kömpelösti, ja se minua harmittaa. Opiumi oli huono keino, mutta en osannut keksiä mitään muuta, enkä uskaltanut kysyä keneltäkään neuvoa. Minun täytyi itse käydä ostamassa sekotus. Se oli kaikki hyvin nurinkurista. Mutta, jumalankiitos, se ei ole ollut tekemättä vaikutustaan.

-- Mitä tarkoitat, Eugen? Olet parempi. Päivän tai parin perästä olet täysin terve.

-- Olen kuolemaisillani, sanoi Eugen tyynesti. Älä anna pettää itseäsi. Kuolen senvuoksi, että haluan kuolla. Niin täytyy käydä. Tunnen sen sydämessäni. Muutaman tunnin kuluttua on kaikki lopussa. Posenin valtaistuin on oleva sinun, Aribert. Sinä olet täyttävä sen arvokkaammin kuin minä olen tehnyt. Älä saata omaisteni tietoon, että myrkytin itseni. Vannota Hansia pitämään se salassa, vannota lääkäreitäkin pitämään asia salassa, äläkä sinäkään puhu mitään. Olen ollut suuri narri, mutta en tahdo, että tulisi tiedoksi minun olleen pelkurikin. Ehkäpä se ei ole pelkuruutta; ehkäpä se onkin rohkeutta -- rohkeutta hakata solmu poikki. En voinut kestää ilmitulemisen häpeää, Aribert, ja olin varma siitä, että velkani tulisivat tiedoksi. Olen käyttäytynyt kuin narri ja olen valmis sovittamaan sen. Me Posenin ruhtinaat -- me saamme aina maksaa kaiken muun paitsi velkamme. Ah, nuo velat! Jos ei niitä olisi ollut, olisin voinut katsoa kasvoihin häntä, joka olisi tullut vaimokseni, joka olisi jakanut kanssani valtaistuimeni. Olisin voinut salata entisyyteni ja alkaa uudestaan. Hänen avullaan olisin todellakin voinut alkaa uudestaan. Mutta kohtalo on ollut minulle nurja -- aina, aina! Kesken kaiken, mitä se juoni minua vastaan koski, Aribert? Olen unohtanut sen. Olen unohtanut.

Hänen silmänsä menivät umpeen. Kuului äkillinen romahdus. Vanha Hans oli pudonnut tuoliltaan lattialle. Hän nousi hämillään ylös ja hiipi häpeissään huoneesta.

Aribert tarttui veljenpoikansa käteen.

-- Loruja, Eugen! Sinä uneksit. Olet pian täysin terve. Nouse ylös.

-- Kaikki tämä yhden miljoonan vuoksi, valitti sairas. Yhden ainoan, kurjan miljoonan vuoksi englannin puntia. Posenin kansallisvelka on viisikymmentä miljoonaa, ja minä, Posenin herttua, en voinut saada lainaksi yhtä. Jos vain sen olisin saanut, olisin kenties taas voinut kohottaa pääni korkealle. Hyvästi, Aribert... kuka tuo nuori tyttö on?

Aribert katsahti ylös. Nella seisoi äänettömänä vuoteen jalkapäässä, ja hänen silmänsä olivat kosteat. Hän meni vuoteen sivulle ja pani kätensä potilaan sydämelle. Hän saattoi tuskin tuntea sen lyöntejä, ja Aribertille ilmaisivat hänen silmänsä äkillistä epätoivoa.

Sillä hetkellä astui Hans jälleen sisään ja viittasi hänelle.

-- Olen kuullut herra Racksolen palanneen hotelliin ja saaneen kiinni tuon Jules-nimisen miehen, jota sanotaan sellaiseksi roistoksi.

Useampia kertoja oli Nella yön aikana tiedustellut isäänsä saamatta kuitenkaan mitään tietoa hänen olinpaikastaan.

Nyt, kello puoli seitsemän aamulla, oli hotellinpalvelijain kesken salaa levinnyt huhu kuluneen yön tapahtumista. Mistä se oli saanut alkunsa, ei kukaan varmasti voinut sanoa, joka tapauksessa se oli levinnyt.

-- Missä on isäni? kysyi Nella Hansilta. Hän kohautti olkapäitään viitaten ylöspäin.

Nella miltei juoksi ulos huoneesta. Kuinka hän keskeytti Julesin ja Racksolen välisen keskustelun on jo kerrottu. Laskeutuessaan isänsä kanssa portaita alas sanoi hän uudelleen:

-- Eugen-herttua on kuolemaisillaan -- mutta luulen, että sinä voit hänet pelastaa.

-- Minäkö? huudahti Racksole.

-- Niin, toisti hän kivenkovaan. Minäpä sanon, mitä tahdon sinun tekevän, ja se sinun täytyy tehdä.

XXIX.

THEODORE RACKSOLE KUTSUTAAN AVUKSI.

Ennätettyään isänsä kanssa ylimmästä kerroksesta portaita alas -- hissit eivät vielä olleet alkaneet toimia -- veti hän isänsä huoneeseen ja sulki oven.

-- Mitä kaikki tämä nyt merkitsee? kysyi tämä vähän hämillään, jopa hämmästyneenä tyttärensä kasvojen ilmeitten äärimmäisestä vakavuudesta.

-- Isä, alkoi nuori tyttö, olethan sinä hyvin rikas, eikö niin? Hyvin, hyvin rikas. Hän hymyili surumielisesti ja ujosti. Racksole ei voinut muistaa ennen nähneensä hänen kasvoillaan sellaista ilmettä. Hänellä oli hyvä halu antaa tytölle leikkisä vastaus, mutta hän hillitsi itsensä.

-- Olen, sanoi hän. Rikas minä olen, ja johan sinun pitäisi tietää se.

-- Kuinka pian voisit hankkia miljoonan puntaa puhtaassa rahassa?

-- Miljoonan, mitä? huudahti hän. Hänkin hämmästyi kuullessaan tytön tyynesti mainitsevan tuon jättiläissumman. Mitä kummaa sinä tarkoitat?

-- Miljoonan puntaa, minä sanoin. S.o. viisi miljoonaa dollaria. Kuinka pian voisit saada irti noin suuren summan?

-- Oh! vastasi hän, noin kuukaudessa, jos sievästi menettelen. Voisin saada sen verran yhdessä kuukaudessa, aiheuttamatta mitään hämminkiä Wall Streetillä ja muissa paikoissa. Mutta eräänlainen varovaisuus olisi tarpeen.

-- Ei ollenkaan, huudahti tyttö. Etkö voi tehdä sitä nopeammin, jos sinun todella olisi pakko?

-- Äärimmäisessä hätätilassa voisin kai järjestää asian viikossa, mutta se synnyttäisi levottomuutta, ja minä häviäisin kaupassa.

-- Etkö sinä, jatkoi hän itsepintaisesti, etkö voisi mennä kaupunkiin nyt tänä aamuna ja jollain tavalla hankkia miljoonaa, jos kysymys olisi elämästä tai kuolemasta?

Hän epäröi.

-- Kuulehan Nella, sanoi hän, mitä tällä oikeastaan tarkoitat?

-- Vastaa kysymyksiini, isä, ja koeta olla luulottelematta, että olisin pähkähullu.

-- Luulenpa melkein voivani saada kokoon miljoonaa nyt aamulla täällä Lontoossakin. Mutta se kävisi minulle aika kalliiksi. Se maksaisi minulle viisikymmentä tuhatta puntaa, ja siitäkös nousisi elämä New-Yorkissa -- arvopaperieni yleinen myynti summakaupalla!

-- Miksi New-Yorkin tarvitsisi siitä mitään tietää? Miksikö New-Yorkin tarvitsisi siitä tietää! toisti hän.

Tyttöseni, kun joku ottaa lainaksi miljoonan puntaa, tietää koko maailma sen. Arveletko, että voisin mennä Englannin Pankin johtajien luo ja sanoa: kuulkaas nyt, lainatkaa Theodore Racksolelle miljoona viikoksi, niin hän antaa teille kuitin ja osoitteen osakkeistaan.

-- Mutta sinä voisit saada sen? kysyi hän toistamiseen.

-- Jos Lontoossa on miljoona puntaa, luulen voivani saada sen käsiini, vastasi hän.

-- Silloin, isä, sanoi tyttö kiertäen kätensä hänen kaulaansa, täytyy sinun lähteä hankkimaan se. Ymmärrätkö? Se on minulle. En ole koskaan ennen pyytänyt sinulta mitään oikein suurta, mutta nyt teen sen. Ja haluan sitä niin kiihkeästi.

Hän tuijotti tyttöön.

-- Tunnustan sinun ansainneen palkinnon, sanoi isä lopuksi. Ansaitset sen suurenmoisesta ja ihailtavasta kylmäverisyydestäsi. Nyt voit ilmaista minulle kaiken tämän sekasotkun oikean, sisäisen yhteyden. Kuinka se kuuluu?

-- Tahdon tuon miljoonan Eugen-herttuaa varten, alkoi tyttö ensin epäröiden ja viivytellen. Hän joutuu perikatoon, jollei voi saada miljoonaa velkojensa maksamiseen. Hän on hyvin rakastunut erääseen prinsessaan, eikä voi mennä hänen kanssaan naimisiin vain sen vuoksi. Tytön vanhemmat eivät sitä sallisi. Hän olisi saanut rahat Sampson Leviltä, mutta tuli liian myöhään -- Julesin vuoksi.

-- Tiedän tuon kaiken -- ehkä paremmin kuin sinä. Mutta en jaksa käsittää, mitä se sinua tai minua liikuttaa.

-- Asianlaita on se, isä, jatkoi Nella, että hän on yrittänyt tehdä itsemurhan -- hän on sellaisessa ahdingossa. Niin, ihan itsemurhan. Hän nautti opiumia eilen illalla. Se ei tappanut häntä -- hän on pelastunut ensimmäisestä kohtauksesta, mutta hän on hyvin heikossa tilassa ja sanoo aikovansa kuolla. Ja minä luulen totisesti hänen kuolevan. Jos sinä nyt voisit hankkia hänelle tuon miljoonan, isä, pelastaisit hänen henkensä.

Nellan kertoma uutinen oli Racksolelle suuri ja masentava yllätys, mutta hän salasi tunteensa jotensakin hyvin.

-- En vähääkään toivo hänen henkensä pelastumista, Nella. Minä en kovinkaan kunnioita Eugen-herttuaasi. Olen tehnyt hänen hyväkseen minkä olen voinut, mutta ainoastaan puolustaakseni oikeutta ja myös senvuoksi, että tunnen vastenmielisyyttä salaliittoja ja salamurhia vastaan. On vallan eri asia, jos hän haluaa tappaa itsensä. Silloin sanon: tappakoon vain. Kuka siitä on vastuussa, että hän on kokonaisen miljoonan punnan velassa? Siitä hänen on kiittäminen ainoastaan itseään ja huonoja tapojaan. Luulen kruunun, jos hän sattuisi kuoleman kautta poistumaan, joutuvan ruhtinas Aribertille. Ja se olisi lisäksi hyvä asia! Aribert on kahdenkymmenen veljenpoikansa tapaisen miehen veroinen.

-- Siinäpä se juuri onkin, isä, sanoi hän innostuneena, käyttäen tilaisuutta hyväkseen. Tahdon, että pelastat Eugen-herttuan juuri siksi, että Aribert -- ruhtinas Aribert ei halua valtaistuimelle. Hän tahtoo paljon mieluummin päästä siitä.

-- Mieluummin päästä siitä! Älä puhu joutavia. Jos hän on itseään kohtaan vilpitön, myöntää hän tulevansa iloiseksi, jos saa sen. Valtaistuimet ovat niinsanoakseni hänellä veressään.

-- Erehdyt, isä! Ja syy, miksi valtaistuin on hänelle vastenmielinen, on tämä: Jos ruhtinas Aribert nousisi Posenin valtaistuimelle, olisi hänen pakko mennä naimisiin jonkun prinsessan kanssa.

-- Niinpä niin! Prinssin tulee naida prinsessa!

-- Mutta hän ei tahdo. Hän tahtoo luopua kaikista ruhtinaallisista oikeuksistaan ja elää alamaisena. Hän tahtoo naida naisen, joka ei ole mikään prinsessa.

-- Onko tämä nainen rikas?

-- Hänen isänsä on rikas, sanoi nuori tyttö. Oh, isä, etkö voi arvata sitä? Hän -- hän rakastaa minua. Hänen päänsä vaipui Racksolen olkapäälle ja hän alkoi itkeä.

Miljoonamies vihelsi kimakasti.

-- Nella! sanoi hän lopulta. Entä sinä? Pidätkö sinä hänestä?

-- Nyt olet tyhmä, isä, vastasi hän. Luuletko, että tällä tavoin tuottaisin itselleni huolta, jollen hänestä pitäisi? Hän hymyili läpi kyynelten. Hän kuuli isänsä äänensävystä, että oli voittanut.

-- On tämä hyvin merkillinen juttu, sanoi Racksole. Mutta jos luulet siitä olevan mitään apua, on parasta, että menet sanomaan Eugen-herttuallesi, että tuo miljoona voidaan hankkia, jos hän sitä todella tarvitsee. Otaksun, että hänellä on kunnollisia vakuuksia, muuten ei Sampson Levi olisi asiaan puuttunut.

-- Kiitos, isä. Älä nyt seuraa minua, ehkä järjestän asian itse.

Hän sanoi hyvästi pienellä kohteliaalla niiauksella ja katosi.

Nellan palatessa loistokerroksen makuukammioon olivat sekä lähellä asuva lääkäri että tuo erikoistuntija jälleen saapuvilla. Molemmat lääkärit läksivät vuoteen äärestä, kun tyttö astui sisään, ja alkoivat hiljaisella äänellä puhella keskenään ikkunasyvennyksessä.

-- Omituinen tapaus, sanoi erikoistuntija.

-- Niin, taudin perustuksena on, kuten sanotte, hermostunut luonnonlaatu. Kun sellainen luonnonlaatu ja voimakas ruumiinrakenne vaikuttavat vastakkain, saattavat seuraukset olla sangen omituiset. Katsotteko olevan mitään toivoa, sir Charles?

-- Jos olisin nähnyt hänet silloin, kun hän tuli tajuihinsa, olisin sanonut, että toivoa on. Suoraan sanoen, kun yöllä tai oikeammin tänä aamuna läksin täältä, en odottanut tapaavani herttuaa enää elävänä -- saatikka sitten täydessä tajussaan ja puhumaan kykenevänä. Kaikkien pelin sääntöjen mukaan pitäisi hänen nyt vallan helposti ja täysin varmasti voittaa häiriö, minkä alaisena hänen olemuksensa on ollut. Mutta sitä en luule hänen tekevän. En luule hänen sitä toivovankaan. Ja lisäksi luulen hänen edelleen olevan itsemurhakiihkon vaikutuksen alaisena. Jos hänellä olisi partaveitsi, viiltäisi hän kaulansa poikki. Teidän tulee koettaa ylläpitää hänen voimiaan. Jos käy tarpeelliseksi, tehkää ruiskutuksia. Pistäydyn katsomassa iltapäivällä. Nyt minun on lähdettävä St. James Palace'en. Ja erikoistuntija kiiruhti pois tehtyään siron kumarruksen ja lausuen muutamia kohteliaan rohkaisevia, nopeita sanoja ruhtinas Aribertille.

Erikoistuntijan mentyä kutsui ruhtinas Aribert toisen lääkärin syrjään luokseen.

-- Unohtakaa kaikki muu, tohtori, sanoi hän, ja ajatelkaa vain, että minä olen ihminen ja te samaten. Sanokaa minulle totuus! Kykenettekö pelastamaan hänen ylhäisyytensä? Sanokaa minulle totuus!

-- Ei ole mitään totuutta, vastasi tohtori. Tulevaisuus ei ole meidän käsissämme, ruhtinas.

-- Mutta toiveita? Onko vai ei? Tohtori katsoi ruhtinas Aribertiin.

-- Ei, sanoi hän lyhyesti. Niitä minulla ei ole. Minulla ei ole koskaan silloin toiveita, kun potilas ei ole puolellani.

-- Te tarkoitatte...?

-- Tarkoitan, ettei hänen kuninkaallisella ylhäisyydellään ole mitään halua elää. Sen kai olette huomannut.

-- Liiankin hyvin.

-- Ja tiedätte syyn? Aribert nyökkäsi myöntäen.

-- Sitä ei voi poistaa?

-- Ei, sanoi Aribert. Hän tunsi jonkun koskettavan takinhihaansa. Sormet olivat Nellan. Elein tämä viittasi häntä tulemaan eteiseen.

-- Jos niin tahdot, sanoi hän jouduttuaan ruhtinaan kanssa kahden kesken, voidaan Eugen-herttua pelastaa. Minä olen huolehtinut siitä.

-- Oletko sinä huolehtinut siitä? Hän kumartui Nellan puoleen melkein kauhun ilme kasvoissaan.

-- Mene sanomaan hänelle, että nuo miljoona puntaa, jotka hänen onnensa edellytyksinä ovat niin välttämättömät, ovat tulossa. Sano hänelle, että hän voi saada ne tänään, jos se voi häntä rauhoittaa.

-- Mutta mitä sinä tarkoitat, Nella?

-- Tarkoitan, mitä sanonkin, Aribert, ja hän tarttui Aribertin käteen sulkien sen omaansa. Juuri mitä sanon! Jos miljoona puntaa voi pelastaa Eugen-herttuan hengen, on se hänen käytettävänään.

-- Mutta kuinka -- kuinka olet voinut sen järjestää? Minkä ihmeen kautta?

-- Isäni, sanoi hän lempeästi, tekee kaikki, mitä häneltä pyydän. Älkäämme hukatko aikaa. Mene sanomaan Eugen-herttualle, että kaikki on kunnossa ja että kaikki käy hyvin. Mene!

-- Mutta me emme voi ottaa vastaan tätä -- tätä kuulumatonta, tätä uskomatonta palvelusta. Se on mahdotonta.

-- Aribert, sanoi hän nopeasti, muista, ettet ole Posenissa ja pidä vastaanottajaisia hovissa. Olet Englannissa ja puhut amerikalaisen tytön kanssa, joka aina on tottunut saamaan tahtonsa toteutetuksi.

Ruhtinas teki torjuvan eleen ja meni takaisin makuukammioon. Tohtori istui pöydän ääressä kirjoittaen lääkemääräyksen. Aribert lähestyi sänkyä voimakkaasti pamppailevin sydämin. Eugen vastaanotti hänet heikosti, väsyneesti hymyillen.

-- Eugen, kuiskasi ruhtinas Aribert, kuuntele tarkkaan, mitä minulla on sanottavaa. Tuon uutisia! Ystäviemme avulla olen saanut aikaan, että sinä saat lainaksi miljoonan. Se on ihan päätetty asia ja voit luottaa siihen. Mutta sinun on parannuttava. Kuuletko, mitä sanon?

Eugen miltei nousi istumaan vuoteessa.

-- Sano minulle, etten houri! huudahti hän.

-- Sitä et luonnollisesti tee, vastasi Aribert. Mutta et saa istua ylhäällä. Sinun täytyy olla varovainen.

-- Kuka lainaa rahat? kysyi Eugen heikosti, onnellisesti kuiskaten.

-- Älä huoli siitä. Sen saat myöhemmin tietää. Huolehdi nyt parantumisestasi.

Iltapäivällä oli Eugen huomattavasti ja ratkaisevasti parempi. Lääkärit, jotka taudin kulku kolmannen kerran oli pannut pyörälle, ilmoittivat nyt kaiken vaaran olevan ohi. Ilmoituksen sävy tuntui ilmaisevan, että onnellinen tulos kokonaan johtui saavuttamattomasta lääkärintaidosta, mutta kenties Aribert erehtyi. Olipa sen asian laita kuinka hyvänsä, oli hän sangen ihmisystävällisessä mielentilassa ja valmis antamaan anteeksi mitä hyvänsä.

-- Nella, sanoi hän vähän myöhemmin, heidän taas ollessaan kahden eteisessä, mitä minun on sinulle sanottava? Kuinka voin sinua kiittää? Kuinka voin kiittää isääsi?

-- On parasta, ettet kiitä isääni, sanoi hän. Hän on olevinaan sitä mieltä, että koko asia on pelkästään liiketoimi, niinkuin se tietysti on. Mitä minuun tulee, niin saat -- niin saat...

-- Mitä niin?

-- Suudella minua, sanoi hän. Kas niin! Oletko varma siitä, että olet suorastaan kosinut minua, mon prince!

-- Oi, Nella! huudahti hän sulkien hänet uudelleen syliinsä. Ole omani! Mitään muuta en kaipaa!

-- Tulet kyllä huomaamaan tarvitsevasi myöskin isäni suostumuksen!