Part 2

On totta, että aivan alkeellista laatua olevassa agitatsionissa ei voida eikä ole tarpeellistakaan ottaa esille moraalikauhua herättäviä kysymyksiä, mutta vielä enemmän totta on että kokonaan hylkäämällä niiden käsittelyn ikäänkuin luvataan olla avartamatta ihmisten ajatuspiiriä aloilla joilla on niin suuri merkitys ihmiselämässä.

Ja totta on, ja se myöskin on aivan arkailematta sanottava, että sosialismi tieteenä ei voi sulautua yhteen ei ylemmän eikä alemman moraalin kanssa, jota riistävät luokat edustavat.

Taantuvien luokkien moraalia tulee kutsua sen oikealla nimellä: rappeuttavaksi ja kuolettavaksi moraaliksi, ja osottaa se sellaiseksi, koska se useissa tärkeissä kohdissa kieltää ne elämänarvot, jotka kohottavat ihmistä ja muuttavat yhteiskuntaa korkeampimuotoiseksi.

Tuota kuolettavaa moraalia ei voida yhdistää sosialistisiin aatteisiin noita aatteita raiskaamatta, riistämättä niiltä ihmishengen avartavaa voimaa.

Rappeuttavan ja kuolettavan moraalin sovelluttaminen sosialististen aatteiden yhteyteen johtaa sosialisteja henkiseen itsemurhaan: sosialismin hengen osittaiseen kieltämiseen, ja siten tekee mahtavat ja ihanat aatteet raajarikoiksi ja monissa suhteissa dogmaattisen ahtaiksi.

Nousevan luokan aatteiden tehtävänä kuitenkaan ei ole johtaa ennestään kangistuneita ja ahdasmielisiä ihmisiä uuteen kankeuteen ja uuteen dogmatiikkaan, vaan niiden tehtävänä on voimakkaasti herättää, innostaa ja virkistää riistävässä yhteiskunnassa tylsentynyttä ihmishenkeä.

Antakaamme taantuvien aineksien seisoa siveellisellä tunkiollansa pauhaamassa rappeuttavan moraalinsa läksyjä ja kiljumassa nousevien ainesten moraalittomuudesta. Kunhan käsityksemme moraalista järjen mukaan takaa meille korkeamman ihmisen ja paremman yhteiskunnan, se tieto riittää meille kaikkia parjauksia vastaan.

Suosiessamme yleisen mielipiteen tähden taantuvien ainesten rappeuttavaa moraalia me elätämme povellamme käärmettä, joka voipi myrkyttää ne aatteet joita me tunnustamme ja joiden puolesta me taistelemme ja meihin voipi soveltua lause: -- "Se mitä saavutetaan on vastakohta sille mitä tahdottiin saavuttaa".

14.

Siveellisten tuntemusten pohjana on nautinnon ja kärsimyksen tunne, jotka tuntemukset vuorostaan ovat osia elämänsäilytysvietistä.

Mitä on siveettömyys?

Sairautta.

Mitä on siveys?

Terveyttä.

Rappeuttavaa moraalia esittävä idealisti sanoo: -- Siveys on kieltääntymistä. Ihmisten tullaksensa terveiksi ja onnellisiksi täytyy ensin tulla siveiksi. Siveiksi ihmisiksi voivat tulla vapaan tahtonsa avulla.

Korkeampaa ihmisyyttä ja järjellisyyttä edustava materialisti sanoo: -- Ihmisten tullaksensa siveiksi täytyy ensin tulla terveiksi. Terveiksi ihmiset tulevat ainoastaan ulkoapäin heihin vaikuttavien muutosten kautta.

Kuinka suuri onkaan ero noiden kahden ajatussuunnan välillä! Toinen niistä edustaa luonnontieteellistä mahdottomuutta, "puhtaan hengen", rappeutumisen ja kuoleman evankeliumia, toinen luonnontieteellistä mahdollisuutta, puhtaan lihan evankeliumia ja elämän jalostumista.

Rappeutuvan moraalin saarnaaja ei näe korkeamman moraalin asemille muuta tietä kuin kieltäytymisen elämän nautinnoista. Mutta yksilöllinen kieltäytyminen ei vie mihinkään, koska ihmiset eivät kieltäänny, eivät voi kieltääntyä mistään mihin heidän vaistonsa ja mielijohteensa heitä pakottavat. Kieltääntyminen on mahdollista määrätyn asteen saavuttaneen rappeutuneisuuden kautta, ainoastaan sen kautta että on itsensä kyllästytetty nautinnoilla niin pitkälle että ei voida enään nauttia mistään. Mutta sitä tietä me tulemme elämänkieltäjiksi, elämän lopettamisen puolustajiksi. Vaan jos lopputuloksena on itsetietoinen elämän lopettaminen, "suureen rauhaan palaaminen", silloinhan emme tarvitse puhua elämänonnesta. Elämänonnea tarvitaan vain ylöspäin pyrkiviä elämänhaluisia ihmisiä varten.

Lähtemällä siitä järjettömästä ajatuksesta, että ihmisellä on ruumiista riippumaton itsenäinen sielu, idealisti "parantaa" ihmisiä vain moraalisaarnoilla. -- "Siveellistä lukemista, siveellisiä neuvoja, siveellinen kasvatus, siveellinen seurapiiri, siveellisiä sukupuolisuhteita, siveellisiä ajatuksia" ja loppumattomiin "siveellistä", sehän on moralistiemme patenteerattu ihmisen parantamisohjelma -- ohjelma jolla vielä ei ole saatu kasvatetuksi yhtään siveellistä ja samalla tervettä ihmistä. Ulkokullattuja ja sairaita raukkoja tuolla ohjelmalla on saatu laumottain.

15.

Siveettömyyssairauden parannuskeino ei ole moraalisaarna, vaan sen parannuskeino on ihmistä ympäröivien suhteiden muuttaminen sellaisiksi että niiden muutoksien kautta ihmisen itsensä muuttuminen on mahdollinen.

Siveettömien vaistojen ja mielijohteiden poistaminen suuressa mittakaavassa ei tapahdu yksilöllisten nautintojen kieltämisellä, vaan se tapahtuu yhteiskunnallisten nautintojen jalostamisella.

Ihmisen siveellisessä parantamisessa materialisti yhtyy vallankumoukselliseen taistelijaan, rehelliseen lääkäriin ja ylevämieliseen antiikin estetiikkoon.

Idealisti voipi yhtyä ainoastaan pappiin, puoskariin ja rappeutumisfilosofian edustajiin.

Mitä vaatii vallankumouksellinen taistelija?

Yhteiskunnallista muutosta ihmisen elämän onnen tähden.

Mitä vaatii rehellinen lääkäri hyvän ihmisen tunnusmerkiksi?

Terveyttä.

Mitä on terveys?

Säännöllisesti toimivaa ruumiin ja sielun voimaa.

Mitä vaatii elämän jatkuvaisuutta ja jalostumista ihaileva estetiikko hyvän ihmisen tunnusmerkkinä?

Kauneutta ja tarkotuksenmukaisuutta.

Mitä on kauneus ja tarkotuksenmukaisuus, mitkä ovat niiden tekijät?

Terveys, voima ja sopusuhtaisuus jäsenien ja lihaksien kehityksessä, sopusuhtaisuus ruumiin ja sielun voimien välillä ja ruumiin ja hengen liikuntojen joustavuus.

Mitä vaatii idealistinen moralisti hyvän ihmisen tunnusmerkkinä?

Siveyttä vapaantahdon seurauksena -- siis perinnöllisyydestä ja ympäröivistä olosuhteista riippumatonta hengenvoimaa, mahdottomuutta, humbuukia.

Ne tavat ja teot joita me kutsumme siveettömiksi eivät ole mielivaltaisesti poistettavissa ja sanoilla ne eivät ollenkaan poistu, koska ne ovat periytymisen ja tartunnan kautta tulleet kiinteäksi osaksi meidän olemuksessamme, osaksi meidän soluistamme, ja sentähden ne esiintyvät pakottavina voimina, joiden edessä meidän on alistuttava ja toteltava niin kauan kun emme ole itsetietoisia niiden voimasta ja vallasta ja emmekä kykene jalostamaan perinnöllisiä vaistojamme ja ympäristöämme, josta mielijohteemme syntyvät.

Ja tuota, siveettömyyteen johtavien vaistojen soluihimme periytymistä ja tarttumista ja ympäristöä, josta siveettömyyteen saattavat mielijohteet syntyvät, rappeutuva moraali sallii -- eikä ainoastaan salli, vaan suorastaan edistää niiden mahdollisimman voimakkaaksi kehittymistä myrkyttämällä jokaisen aatteellisen tekijän joka edistäisi terveen, siveellisen ihmisen yhteiskuntaamme ilmaantumista.

Meidän yhteiskunnalliset lakimme, suurin osa tieteestämme, taiteemme, kasvatusohjelmamme ja sanalla sanoen koko elämämme henkinen ravinto pienen pieniä poikkeuksia lukuunottamatta ovat rappeuttavan ja kuolettavan moraalin myrkyttämiä.

Seuratkaamme tuon myrkytyksen jälkiä kaikkialla ja koettakaamme huomata sen kurjuus, ja silloin jo me olemme paljon voittaneet.

16.

Rappeuttavan ja kuolettavan moraalin suurin voitto, moraalittomuuden kauhistavin kukka, on tuo häpeällinen henkinen alennustila, jossa tunnustetaan, ehkäpä nähdäänkin, musta valkeaksi ja päinvastoin: tunnustetaan turmiollisin siveettömyys siveydeksi ja korkeampi siveellisyys siveettömyydeksi.

Sellainen moraali, joka on kyennyt niin hyvin itsensä turvaamaan, että käsitteet siveellisistä arvoista ovat kääntyneet ylösalasin, kykenee siveellisellä saatanallisuudellansa murskaamaan monta vastustajaansa ja pitämään kammottavina asioina ihmistä todella jalostavat siveelliset arvot.

Meidän sivistyneissä yhteiskunnissamme tehdään sangen vähän sellaista mikä edistäisi terveen ihmisen syntymistä ja sairaana syntyneen parantamista. Mutta moraalia meille kaupataan jokaisessa käden käänteessä. Sitä tyrkyttävät meille kaikki tekopyhimykset ja yhteiskuntajärjestelmää ja sen kehittämää ihmistä tuntemattomat narrit.

Ja voi häntä, ken uskaltaa asettaa järjen ja tieteen moraalihulluutta vastaan! Moralistien lähettämät siveellisyyssalamat sinkoilevat hänen ympärillänsä -- hyvin usein kuolettavastikin.

Jokaisen maan, mihin sivistyneet kansat ovat tunkeutuneet, alkuasukkaat ovat siveellisesti turmeltuneet. Niin on käynyt Ameriikan intiaaneille, niin Afrikan alkuasukkaille ja monille muille. Tässä sivistyneiden kansojen moraalissa siis täytyy olla jotain perinpohjin väärää.

17.

Nykyisin vielä teoriassa sekä käytännössä olevat hallitsevat siveelliset mielipiteet ja siveelliset arvot eivät vastaa valtaan nousevan työväenluokan tarvetta ja kaipuita, sen vähemmin ne vastaavat sitä tarvetta joka ilmenee räikeänä silloin kun työväenluokka pääsee valtaan. Ei siis ole liiaksi aikaista siveellisten mielipiteiden uudelleen arvioiminen.

Ja hänelle, ken esittää vanhan väitteen, että me emme tarvitse mullistavia siveellisiä käsitteitä ennen kun meillä on yhteiskuntajärjestelmä johon ne soveltuvat, sopii vastata:

Siveellinen tunteminen ja tahtominen ovat asioita jotka ovat itsepintaisimpia muuttumaan. Vielä kauan senjälkeen kun yhteiskunnallinen elämä on vienyt perusteet joltakin siveelliseltä järjestelmältä, säilyvät siveelliset tuntemiset ja tahtomiset ennallansa, ja siten synnyttävät sen käsitteiden ristiriidan ja sekasorron, joka jo nykyäänkin on yleinen ja jokaiselle vakavalle ajattelijalle hirvittävästi hävittäväksi osottautuva tosiasia.

18.

Tajutaksemme ylösalasin kääntyneen moraalin ja sen arvot on tarpeellista luoda lyhyt katsaus kristinuskoon, koska se enimmän kuin mikään muu yhteiskunnallinen "siveellinen järjestelmä" on vaikuttanut sivistyskansojen moraalin rappeuttamiseen.

Kristillisen myrkytyksen jäljet tulee etsiä kaikkialta ja osottaa ne sille valiojoukolle, joka on päässyt kristillisyyden myrkytyksestä senverran vapaaksi, että tahtoisi kokonaan "jumalalliset" vaistot verestänsä poistaa ja avustaa suuressa taistelussa kristillisyyden turmelusta vastaan.

Nyt me vielä olemme niin alussa, että vasta mitättömän pieni joukko huomaa missä kaikkialla ruokottoman papin rappeuttavat jäljet näkyvät. Vapaan ajattelun ja jumalankieltämisen tulee nostaa itsekkäämmin päätänsä ja asettua yhteiskuntaa ja ihmisten ajattelua arvostelemaan ja ohjaamaan sikäli kuin sellainen on mahdollista. Niiden todella suurten yksinäisten ihmisten, jotka ankarassa hengen yksinäisyydessä aikansa viettävät tulee asettua julkeammiksi ja äänekkäämmiksi. Tulee kaikkialla ahdistaa noita elämänilon ja voiman kuiviin imeviä kalpeita agitaattoreita -- täytyy pakottaa heidät pitämään suunsa kiinni järjen edessä.

Kaukonäköisimmät ja samalla pahimmat periaatteelliset vastustajat saavat usein meidän myötätuntomme, koska me emme kykene tajuamaan kylliksi syvästi emmekä näe kylliksi kauaksi tulevaisuuteen. Papilla joka jollain tavalla osottaa olevansa edistysmielinen on vielä tänäkin päivänä tilaisuus saada työväenluokan luottamus, vaikka hän todellisuudessa ei aja mitään muuta kuin papin asiaa.

Kristillisyys on kaikissa kohdissaan ristiriidassa työväenluokan tarvitseman elämänymmärryksen kanssa, jos on kysymyksessä uusi sivistysyhteiskunta, jonka toteuttaminen on työväenluokan tehtävä.

Kristinuskolla ja sosialismilla ei ole muuta kuin tulen ja veden suhde toisiinsa: missä määrin toinen voittaa samassa määrin toinen kärsii. Kaikki muunlaiset suhteen rakentamiset tieteellisesti ja järjellisesti näiden vastakkaisten järjestelmien välille ovat toisen tai toisen tai kummankin pettämistä.

Maailman suurista uskonnollisista järjestelmistä ainoastaan muhamedilaisuudella on jotain käytännöllistä arvoa. Sen arvo ei suinkaan ole sen filosofian syvällisyydessä -- mikään uskonnollinen järjestelmä ei ole eikä voi olla järjellisesti syvällinen -- vaan siinä koska se on ainoa suurista uskonnollisista järjestelmistä joka ei ole vaikuttanut suorastaan rappeuttavasti kuten kristinusko ja buddhalaisuus.

Ainoastaan alhaisella sivistysasteella ollessa ja arvostelukyvyn puuttuessa saattaa sellainen kuin kristinusko päästä vallitsevaksi ja hallitsevaksi. Niin olikin todellisuudessa laita kristinuskon alkaessa: sen omaksuivat alhaisella sivistysasteella olevat joukot. Myöhemmin se oli pakko omaksua ainoaksi siveelliseksi ohjeeksi kaikkien niiden kansojen jotka kristityt laskivat valtansa alle.

Onhan tosiasia että aina roomalaisesta historioitsijasta, Tacitus'esta alkaen kaikki todella ihmiskunnan edistystä harrastavat ajattelijat ovat vieroneet ja syvästi inhonneet kristinuskoa, vaikka he aina eivät ole inhoansa julkilausuneet jumalallisten pyövelien tähden.

Kristukselaisuuden ja kristillisyyden erikseen tunteminen olisi suuri voitto sivistykselle -- se lopettaisi Kristuksella ratsastamisen. Kristuksen tunteminen tolstoilaisella tavalla: uskomalla kristuslaisuus hyveeksi ei voi hyödyttää, vaan Kristuksen tunteminen sielutieteilijän ja jumalankieltäjän tavalla, se voipi hyödyttää kristillisyyteen langenneita kansoja.

Kristuksen seuraamista ei kannata teroittaa kenenkään mieleen. Kannattaa ainoastaan osottaa että Kristuksen puhdas oppi on -- puhdas hulluus. Kehityksessä ylöspäin pyrkivät kansat eivät voi koskaan tulla Kristuksen seuraajiksi. Jos ne sellaisiksi tulevat ovat ne pelastamattomiksi rappeutuneet. Sinä päivänä kun ylöspäin kehittyvä kansa tajuaa Kristuksen tosiolemuksen kieltää se Kristuksen. Ja sinä päivänä kun kehittymään vielä mahdollinen kansa tajuaa kristinuskon rappeuttavan luonteen kiroaa se kristinuskon.

19.

Mikä, minkälainen oli Kristus? Miten Kristus todellisuudessa eli? Mikä oli se henkinen voima, joka pakotti hänet elämään niin kuin eli ja viimein vastustamatta antamaan itsensä murhata?

Kristinuskon historiallinen aika on antanut kysymykseen kaksi vastakkaista vastausta.

-- Kristus oli lihaan ja vereen tullut yliluonnollinen olento, jumalan poika, jonka verikuolema sovitti -- ja vain yksin se voipi sovittaa maailman ihmisten rikokset.

Se on kristittyjen vastaus.

-- Kristus oli ihminen, nero, sankari, suuri moraaliopettaja ja suuri vallankumouksen apostoli.

Se on monien vapaa-ajattelijain ja muutamien sosialistien vastaus.

Edellinen vastaus on _ehdottomasti_ väärä ja jälkimäinen on _todennäköisesti_ väärä.

Kristus ei ollut verellä lunastaja eikä ollenkaan millään tavalla lunastaja muille kuin itselleen.

Kristus ei ollut nero, ei sankari eikä vallankumouksen apostoli. Tutkijat vain erehtyvät Kristuksen ja kristityn välillä: eivät näe Kristusta kristityn takaa, eivät erota Kristuksen erikoisia persoonallisia ominaisuuksia -- jos hänellä sellaisia on ollut -- kristittyjen ominaisuuksista -- ja ennenkaikkea eivät huomaa että juutalaisuus ei olisi voinut tulla roomalaisen valtakunnan uskonnoksi, jos sitä ei olisi sopivalla tavalla väärennetty. Ja tuon väärennyksen suurin kohta on juuri kristusjutussa.

Kristuksella ja kristinuskolla ei voi olla muuta yhteyttä kuin historiallinen aikayhteys. Kristus eli -- jos ollenkaan eli -- silloin kun leimahti voimakkaaksi se kansanliike jota myöhemmin väärennyksen johdosta ruvettiin kutsumaan kristinuskoksi.

20.

Mitään varmaa historiallista todistusta Kristuksen olemassaolosta ei ole vieläkään onnistuttu saamaan -- ja siihen katsoen Kristus voipi olla pelkkä symbooli, vertauskuva.

Kristuksen symbooliksi otaksuminen tietysti on kokonaan evankeliumien ulkopuolella -- ja kuitenkin se on todennäköisin selitys Kristuksen persoona-arvoitukselle. Muuten, evankeliumien ja kristuskertomuksien kokonaan valheeksi epäileminen ei ole sen arveluttavampaa kuin kirjailija Rospen parooni Mynchausenista sepittämien juttujen totuutena kieltäminen. Kertovathan evankeliumit perustotuuksinansa asioita, kuten pyhästä hengestä sikiäminen, ylösnouseminen ja taivaaseen astuminen, joille nykyään totuuden arvon vaatiminen on törkeää hävyttömyyttä.

Mitä merkitsee symboli-Kristus?

Sitä että milloinkaan ei ole ollut sellaista Jesusta, jolla olisi ollut erikoinen ihmeyksilöllisyys, ei ole elänyt sellaista ihmistä, jolla olisi ollut evankeliumeissa kuvatut ominaisuudet, vaan on ainoastaan syntynyt ja valtavaksi kehittynyt sellainen liike joka uskoo ne ihmeellisyydet, jotka Kristuksen yksilöllisyydelle on omistettu.

Symboli-Kristus-otaksuman todistukseksi voidaan esittää kokonaisia sarjoja tosiasioita.

Mytholoogiset käsitteet yleensä eivät voi tulla suurille joukoille tajuttaviksi elleivät ne, käsitteet, tule personoiduksi.

Käsitteiden personoituminen on osittain historiallinenkin tosiasia, ja järjellinen tosiasia se on sitäkin enemmän, ja sitä on tapahtunut säännöllisesti ihmiskunnan elämän kulun kestäessä. Huomattavimmat käsitteiden personoimiset on asetettu suurimpien luonnollisten tai yhteiskunnallisten tapahtumien aikaan.

Jos on kysymys juutalaisista ja kristillisistä käsitteistä ja tapahtumista, yhden kerran käsitteiden symbolia esittää partriarkka Abraham, toisen kerran kansanjohtaja Mooses, kolmannen kerran moraalipappi Kristus jnp.

Samaa tarkoitusta vastaava symboli, samojen ajatusten tai tapahtumain yksilöllistymä, on eri roduilla hieman erilainen yksilöllisiltä ominaisuuksiltansa, aatteiltansa ja teoiltansa, mutta pääkohdissaan niille kaikille kuitenkin tulee samat aatteet ja ominaisuudet, joka viittaa niiden yhteiseen alkuperään: rotujen alkuperäiseen mytholoogiaan. Vanhin tunnettu symboli ensimäisestä ihmisestä omistaa pääkohdissaan samat ominaisuudet kuin myöhemmin "keksityt" kuvat ensimäisestä ihmisestä. Yksilöllistettyjen käsitteiden ja tapahtumien henkilöissä huomattavat erilaisuudet johtuvat rotujen jakautumisesta kansoihin. Kun rodut jakautuvat kansoihin jakavat he myöskin mytholoogiset käsitteensä, niiden yksilöllistymät, kunkin kansan tarvetta lähemmin vastaavaksi.

Niinpä yhden rodun symboli ensimäisestä ihmisestä on Adam -- seemiläisen rodun -- toisen Manu -- arialaisen rodun. Yhden kansan käsitteet laista personoituvat Mooseksessa -- juutalaisten -- toisen Manussa -- hindujen -- aina sen mukaan, minkälaista mestaria mikin kansa tajuaa. Ja he tajuavat sellaista minkälaista milloinkin tarvitsevat.

Niin kauan kuin kansat eivät tajua mytholoogiaa esihistoriaksi, joka on suurenneltu ja kaunisteltu niin kuin "tieteellinenkin" historia, he uskovat mytholoomallisia tapahtumia ilman ettei niillä olisi yliluonnollisiksi, eivätkä huomaa että niissä on vain kokonaisten rotujen ja erillään eläneiden heimojen teot ja käsitykset keskitettyinä.

Ja niin kauan kuin materialistis-tieteellinen ymmärrys ei johda suurten kansajoukkojen ajattelua he eivät ymmärrä harvinaisia luonnollisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia ilman ettei niillä olisi yliluonnollisia voimia aiheuttajana. Ja noita voimia vuorostaan ei käsitetä ellei niitä keskitetä yksilöihin.

Ja mitä erityisesti kristinuskoon tulee se jos mikään on kyennyt muuttamaan ja vaihtelemaan käsitteitä. Kykenihän se antamaan seemiläisen rodun kokonaisen mytholoogian osalle arialaisen rodun kansoja, liittämällä siihen uuden testamentin, jossa esiintyvät rinnan seemiläisen sekä arialaisen rodun mytholoogiset käsitteet. Samalla se myöskin kykeni jättämään pois sellaisen mikä vivahtaa järjelliselle. Vaikka kristinusko tuli roomalaisten sekä kreikkalaisten uskonnoksi ja vaikka sitä heti alussa levitettiin molempien kansojen keskuudessa, kreikkalais-roomalaisen mytholoogian käsitys esim. niin tärkeästä asiasta kuin maailman synty ei päässyt kristilliseen mytholoogiaan, koska kreikkalais-roomalainen käsitys oli liiaksi järjellinen opettaessaan maailman syntyneen kaaoksesta.

Väite käsitteiden ja tapahtumien yksilöllistyttämisestä on niin pitkälle historiallisestikin tosi, että se pitäisi asettaa korkeimmaksi totuudeksi historiallisesti epäselviä ihmiskunnan mestareita käsiteltäessä. Eksytys on vain historian kirjoituksessa. Keskittäähän idealistinen historian kirjoitus suuret yhteiskunnalliset tapahtumat yhteen ainoaan tai muutamiin henkilöihin, heistä alkaneeksi ja heidän ansioksensa.

Ken osaa mytholoogian ja historian oikein lukea voipi helposti huomata kaikkien kansojen kautta aikojen yksilöllistäneen kaikki huomattavimmat käsitteet ja tapahtumat.

Evankeliumeissa olevien oppien yleisyys myöskin viittaa pikemmin symboli-Kristukseen kuin yksilöön. Kristus ei ole opettanut mitään omintakeista.

On teoloogeja jotka Kristuksen persoonallisuuden todistukseksi käyttävät logiikan mukaista väitettä: -- "Kun kerran Kristuksen ominaisuudet tunnetaan, hänen on täytynyt yksilönä olla olemassa".

Mutta tuollainen päätteleminen on logiikan väärentämistä. "Tunnetaanhan" kristinuskossa "isän" ja "pyhänhengen" ominaisuudet myöskin, mutta vähän lienee enään niin hävyttömiä oppineita kristityitä, jotka ottaisivat väittääksensä että "isä" ja "pyhähenki" ovat todellisia yksilöitä.

Sen jälkeen kuin joku käsite tai tapahtuma personoidaan noin tehdystä henkilöstä voipi sitte tulla kuinka mahtava tahansa. Yleisesti tunnettuahan on että "oppi-isä" aikojen kuluessa kirkastuu ja jumalallistuu seuraajiensa ymmärryksessä -- yhdentekevää ovatko seuraajat todellisia tai vain sellaisia, jotka ovat omaksuneet "oppi-isän" ainoastaan keppihevoseksensa vallantavottelua varten -- saadaksensa moraalisen oikeuden harrastukseensa -- kuten juuri kristityt ovat Kristuksen omaksuneet.

Kirkastuminen ja jumalallistuminen ovat suhteellisia opin levenemisen kanssa. Oppi-isästä tulee sitä mahtavampi ja jumalallisempi mitä suuremmat kansajoukot "hänen oppiansa" alkavat tunnustamaan.

Jos kristinuskoa tunnustavat kansat olisivat tuhannen vuotta sitte jaksaneet valloittaa koko maailman, ihmiskunnalla tänäpäivänä olisi ainoastaan yksi lunastaja, Kristus, sensijaan kun ihmiskunnalla nykyään vielä on kolme suurta lunastajaa ja pikkulunastajia kymmenittäin. Ja tuo yksi lunastaja olisi yhtä mahtava ja suuri jumaluudessa kuin nykyään olevat monet lunastajat. Hän olisi Buddha, Muhamet ja Kristus yhteen henkilöön yhdistyneenä. Samoin olisivat Brahma, Jehova ja Allah yksi ainoa jumala -- miekan voimasta, jolla kristinusko on levitetty. Ja kristinuskon ajatussuuntaa seuraten Brahma, Allah, Buddha, Konfutse ja Muhamet tunnettaisiin tänä päivänä koko maailmassa perkeleen ylimmäisinä enkeleinä ja Antikristuksina. Sillä voitettujen kansojen jumalien perkeleellistyttäminen kuuluu välttämättömästi voittavien kansojen tärkeimpiin tehtäviin.

Kreikkalaisten Orpheus ja Homero, roomalaisten Romulus ja Remus, suomalaisten Väinämöinen ja monet muut ovat personoituja kansalliskäsitteitä. Eikä kukaan yritä väittämään että sentähden kun on olemassa kreikkalaisten kansalliseepos, Iliadi, on täytynyt olla olemassa Orpheus ja Homero, ja että kun on olemassa Kalevala on täytynyt olla olemassa Väinämöinen. Mutta teoloogit väittävät evankeliumien kuvauksen Kristuksen persoonallisista ominaisuuksista todistavan Kristuksen olleen olemassa, vaikka evankeliumien persoonattomuus täytyy olla ilmeisesti huomattavampi kuin mainittujen kansalliseeposten.

Mitä erityisesti lunastajakäsitteeseen tulee, sen Kristus-nimellä personoiminen on ilmeisen selvää, koska siihen on olemassa historiallisiakin todistuksia. Onhan tunnettua ensimäisten kristittyjen keskuudessa vuosisatoja vallinnut riita siitä, onko Kristus jumala tai ainoastaan jumalallinen luonne. Vuotena 325 päätettiin sitte Nikean kirkolliskokouksessa että Kristus on _kaksinaisuus_: jumala ja ihminen.

Mutta mitenkä tuo päätös syntyi?

Kummaltakin puolelta käytettiin todistuksina toisiensa syytöksiä ja solvauksia -- joka muuten osottaa että silloin vielä ei uskottu siihen ihmeiden sarjaan, jota myöhemmin on käytetty Kristuksesta todistuksena. Mutta kun ankara riita ei vienyt päätökseen syntyi yleinen tappelu, joka lopultakin ratkaisi asian paavalilaisuuden eduksi, että Kristus on kuin onkin jumala. Tuollainen asian ratkaisu todistaa vain sitä että määrätyt käsitteet hinnalla millä hyvänsä tahdottiin personoida nimellä Kristus, ja määrättyjä mytholoogisia ja "siveellisiä" käsitteitä tahdottiin ruveta kutsumaan nimeltä Kristuksen oppi.