Part 1

LIHAN EVANKELIUMI

Moraalin arvostelua

Kirj.

M. HAHL

Fitchburgissa, Mass, 1914. Suomalaisen Sos. Kustannusyhtiön kustannuksella.

LUKIJALLE

Ystäväni elämän ihanteisilla poluilla;

Ystäväni yhteiskunnan loassa, häväisty ja halveksittu;

Ystäväni orja, orja kultaisen vasikan ja vanhan ja mahtavan elämänvaiheen;

Ystäväni yksinäisyydessä ja ajatuksen yössä;

Ystäväni, jonka huulilla on katkera, mutta voimaton kirous nykyistä elämänjärjestystä vastaan;

Ystäväni palkkatyöläinen, uuden elämänjärjestyksen ainoa mahdollinen voimaan saattaja,

Tahdotko sinä hetkeksi unohtaa ympärilläsi pauhaavan elämänvaiheen mahtavaksi paisuneen laulun, tahdotko sinä hetkeksi sulkea korvasi kuoleman laululta ja kuulla säkeen suuresta ja ihanasta lihan-elämän-laulusta ja ajatella sitä?

Suuri ja mahtava, ihana ja kaunis lihan-elämän-laulu ei ole yhden laulettavissa -- ainoastaan säkeen siitä voipi antaa jokainen, ken on saanut suuren intohimon palvella tervettä järkeä ja ihmisen paremmaksi muuttumisen aatetta, yhteiskunnan muuttumisen kautta.

Mutta yksikin säe lihan-elämän-laulusta on tarpeellisempi kuin tuhatvuosia kehitetty ja kerrattu valhe, elämää vihaava kuolemanlaulu.

Lihan-elämän-laulu on ijäisempi kuin evankeliumien "iloinen sanoma" ja sille, joka lihan-elämän-laulun tajuaa, on se syvällisempi kuin kaikki maailman uskonnot.

Joukkojen taisteluvoimana se on peljättävämpi kuin kaikki maailman sotajoukot, ja rauhan evankeliumina se on kauemmin kuuluva ja laajemmalle leviävä kuin vuorisaarna.

Jos sinä, ystäväni, tunnet voimakkaan halun jalostua, olet sinä suuren ja ihanan lihan-elämän-laulun tekijä ja korkeimman ihmisyysaatteen palvelija.

Jos sinä et tunne halua jalostua etkä pyrkimystä siihen, olet sinä kuolemanlaulun häviämään tuomittu, kuoleva kuuntelija.

Käytä ihminen aivojasi, ettet tuhoutuisi taistelussa luonnon villiä anarkiaa vastaan tai taistelussa toisia ihmisluokkia vastaan! Se on mahtavin taisteluhuuto ja samalla suurin rauhan evankeliumi, iloisin iloinen sanoma.

Käytä ihminen aivojasi, voidaksesi muuttaa yhteiskunnallisen elämänjärjestyksen toisenlaiseksi ja sen kautta itsesi jalommaksi ja hienostuneemmaksi himoiltasi ja tavoiltasi! Se on korkein ajateltavissa oleva moraaliohje.

1

Epäorgaanisen, elimettömän aineen iankaikkinen ominaisuus on liikunto.

Itseasiassa tuo liike on kaiken alku, elämänkin alku -- se on jo sellaisenaan elämää. Aineen iankaikkinen liike luopi määrätyllä kehityskohdalla orgaanisen eliön, synnyttää elämän.

Epäorgaanista luontoa näyttää vallitsevan "sokea vietti". Kuitenkin tajuntamme huomaa epäorgaanisessa aineessa liikunnon ohella ominaisuuksia, joita voidaan tulkita tajunnan alimmiksi asteiksi.

"Sokea vietti" kuitenkaan ei ole ehdottomasti hallitseva luonnossa -- eikä se ole missään lunastuksen tarpeessa, kuten schopenhauerilainen filosofia järjettömästi opettaa. Ainoastaan tuon "sokean vietin" alkuun luomat eliöt ovat itse-lunastuksen tarpeessa.

Orgaanisessa, elimellisessä luonnossa "sokean vietin" valtaa rajoittavat ja määrätyllä kehityskaudellansa suorastaan hallitsevatkin eliöt itse, koska niiden olemassaolon ehtona on joku vähin määrä tasapainoa eikä anarkia, kuten "sokean vietin" ehdoton valta edellyttäisi.

Mitä korkeammalle kehitysasteelle eliöt pääsevät sen suuremmassa määrässä ne kykenevät rajoittamaan "sokean vietin" valtaa. "Sokea vietti" onkin sokea vain siinä ymmärryksessä että siltä puuttuu itsekritiikkiä ja itsetietoista mukautumiskykyä, joka on pienemmässä tai suuremmassa määrässä kaikilla yksilöllisyytensä tajuavilla eliöillä.

Epäorgaaninen luonto mukautuu ainoastaan siihen mihin sen on pakko mukautua, jotavastoin orgaanisessa luonnossa vallitseva ja hallitseva olemassaolon vietti pyrkii joko vaistomaisesti tai itsetietoisesti mukautumaan ympäristönsä sallimien elinehtojen mukaan.

Sen jälkeen kun epäorgaanisen aineen liikunto, "sokea vietti" on synnyttänyt ensimäisen orgaanisen eliön orgaaninen luonto luopi ja kehittää itse itsensä, ja eliöt kehittyvät korkeammalle samassa suhteessa kuin ne kykenevät vastustamaan "sokean vietin" valtaa. Järki ja määrättyä elämän laatua tarkoittavat vaistot ovat vastakkaisia "sokealle vietille" ja vaimentavat sen valtaa.

2

Ei ole vielä kauan siitä kun yleinen tieteellinenkin käsitys asetti kasvit ja eläimet kokonaan eri valtakunnaksi. Mutta solututkimus on osottanut kasvien ja eläinten olevan rakentuneita samanlaisista soluista ja että kasvin ja eläimen siemensolu sisältää samallaisia aineita, ja se on poistanut rajan kasvin ja elimellisen luonnon väliltä. Ja se aika jolloin poistuu raja "elottoman" ja elimellisen luonnon väliltä voipi olla hyvinkin likellä -- filosofisesti se on jo poistunut.

"Elämän" ensimäisinä ilmauksina voidaan hyvällä syyllä pitää epäorgaanisten, elimettömien, aineiden taipumusta yhtyä toisiinsa, joka taipumus kemiassa hyvin tunnetaan. Kaksi atoomia yhtyvät toisiinsa ja muodostavat yhden uuden atoomin -- aivan samoin kuin orgaanisten olioiden munasolu ja siemensolu yhtyvät ja muodostavat yhden uuden solun. Tuo kahden aineatoomin yhtymys tosin sanotaan vain "koneelliseksi liikkeeksi", mutta itse asiassa materialistinen filosofia perustuu "koneenomaisuudelle" elimellistäkin luontoa käsitellessään.

Epäorgaanisten ainehiukkasten muuttumisesta orgaanisen eliön osiksi nykyisellä tieteellä on todistuksia kuinka paljon tahansa. Nuo todistukset eivät osota elämän syntyä, mutta ne todistavat kumoamattomasti sen tärkeän seikan että epäorgaaninen liittyessään orgaaniseen voipi itsekin muuttua orgaaniseksi -- joka myöskin on elämän syntyä.

Voimme siis määritellä:

_Elämä on vain yksi aineen ominaisuus._

Elämän salaisuus on kätketty "kuolleeseen" aineeseen. Jos tajuttava ja todistettava elämänsynty koskaan tullaan löytämään tulee se löytymään "elimettömästä" luonnosta.

3

Lakatkaamme puhumasta sellaisista kuin "ikuinen totuus" -- niin näytämme vähemmän hulluilta.

On ainoastaan yksi iankaikkinen ja yksi kokonaisuutena käsittämätön. Se on epäorgaaninen aine.

On tieteellisesti sekä epätieteellisesti opetettu luonnolla olevan tarkotuksen, pyhän ja korkean tarkotuksen, jota maan matonenkin palvelee.

On opetettu luonnolla luodessaan olevan tarkoituksen, jonka mukaan se "luopi" tiikerin ja tiikerin uhrin, ihmisen ja basillin ihmistä tuhoamaan.

On siis opetettu luonnolla olevan jonkun yhteisen tarkotuksen, jota kaikki lajit palvelevat.

Se on valhe, tietämättömyyden ja taikauskon suuri valhe, jota uskotaan ainoastaan siellä missä ei kyetä paremmin selittämään.

Luonnolla yleensä "luodessa" ei voi olla mitään tarkotusta.

Elämän tarkotus on tajunnan tulos ja sentähden se voipi olla ainoastaan orgaanisilla eliöillä.

Epäorgaanisen luonnon toiminta ei viittaa mihinkään järjelliseen tarkoitukseen, vaan on se puhtain ajateltavissa oleva anarkistinen toiminta -- jota rajoittavat ainoastaan epäorgaanisessa aineessa olevien ominaisuuksien vuorovaikutussuhteet.

Ensiksi siis erotamme, että ainoastaan orgaanisella luonnolla on tajuttava elämäntarkoitus. Mutta senkään elämäntarkoitus ei ole yhteinen, vaan ainoastaan yksilöllä, lajilla ja lajiyhteiskunnalla voipi olla selvästi tajuttava ja määriteltävä elämäntarkoitus.

Yksilöllä ja lajilla ja lajiyhteiskunnalla elämäntarkoitus ei ole minään luonnon perintönä, vaan yksilö, laji ja lajiyhteiskunta keksivät itsellensä elämäntarkoituksen -- ja ne voivat ruveta palvelemaan tuota keksimäänsä elämäntarkoitusta ja asettaa sen suurimmaksi pyrkimystensä päämääräksi.

Olemassaolon vietti, tahto olla, on yleisin kaikille lajeille, mutta sekään ei ole poikkeukseton. Eräänlaisella korkealla kehitysasteella ihmisissä tavataan tahtoja jotka tahtovat hävitä.

Luonto ei voi "luoda" iankaikkisesti samallaisia olioita sentähden koska ravinnonsaantiehdot ovat vaihtelevia epäorgaanisen luonnon muuttelevaisuuden tähden, etupäässä lämpötilojen vaihtelun vuoksi. Tämän, lajien pakollisen muuttumisen tähden millään lajilla ei voi olla muuttumatonta elämäntarkotusta.

4

On myöskin opetettu, että ihmisenkään elämällä ei ole tarkoitusta, jos ihminen ei usko elämänsä iankaikkisesti jatkuvan "taivaassa" tai "helvetissä" entiseen tapaansa, sillä lisäyksellä että ilo on suurennettu tai tuska kovennettu.

Se on valhe, mustapukuisten pappien musta, järjetön valhe.

Vastakkaiselle puolelle tuhansia vuosia vallinnut järjetön taikausko on loihtinut esille vaistomaisen jumalankieltäjän, joka pitkän henkisen taikauskon perästä on äkkiä herännyt räikeästi kiroamaan kaikkea sitä mihin hän ennen uskoi.

Vaan koska hän oli vähätietoinen, ei tuntenut lihan evankeliumia eikä tajunnut sen tarkoituksen ylevyyttä -- hänen aivoihinsa jäi tyhjyys äsken särkyneen jumalakäsitteen tilalle.

Tyhjyyttänsä haihduttaakseen hän keksi mielestänsä materialistisen elämäntarkoituksen: _elämäntehtäväksi rajattoman nautinnon ja päämääräksi ei-mitään_. Ja hän saarnasi niitä uusina suurina ihanuuksina.

Sellainen elämäntarkotus on järjetön.

Rajaton nautinto ei voi olla mikään järjellinen elämäntarkoitus ja tyhjiin raukeaminen on vähemmän miellyttävä päämäärä. Vaikka ihminen tietääkin, että hän ei voi säilyä yksilönä, hän, jos hän on elinvoimaista kansaa, tahtoo kaikissa tapauksissa säilyä jollain tavalla kuolemansakin jälkeen. Ja hän säilyy tekojensa kautta.

Järkeilemään kehittynyt ihminen ei voi tyytyä elämään ilman sellaista elämäntarkoitusta jonka kautta hän voipi kunnioittaa itseänsä.

Selvästi määriteltävä ihmisen elämäntarkoitus ei voi olla luonnollinen eikä edes yleismaailmallinen. Se voipi olla ainoastaan yhteiskunnallinen ja yksilöllinen.

Ihmisillä on ollut ja on vieläkin useammanlaisia yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä elämäntarkoituksia samassakin yhteiskunnassa, riippuen heidän sivistyslajistansa ja yhteiskunnallisesta asemastansa.

Järjellisin elämäntarkoitus on se, johon pyrkiessä voidaan eroittamattomiksi yhdistää yhteiskunnallinen ja yksityinen etu.

Sellainen elämäntarkoitus, kaunein ja korkein kaikista tähän asti tunnetuista elämäntarkoituksista, on _yksilön onni yhteiskunnallisen onnen kautta ja itsetietoinen jalostuminen ja jalostaminen ja tarkoitukseen soveltuminen ja sovelluttaminen_.

Sellainen elämäntarkoitus on suurin vastakohta luonnontilassa olevien eliöiden elämäntarkoituksille ja luonnolliselle anarkialle.

On saarnattu täydellisyyden mahdollisuutta ja opetettu ihmisen voivan tulla täydelliseksi.

Se on valhe, yksi kuolemanlaulun laulajien keksimä valhe, itämaisen uskonnon filosofian vanha opetus ja samalla sen köyhyyden todistus.

Täydellisyys järjellisenä olotilana on mahdottomuus ajatellakin, jopa sitte saavuttaa. Mutta usko täydellisenä olemiseen voidaan kyllä saavuttaa muutamiin tunnetuihin uskonnollisiin mietelmiin vaipumalla ja määrätyllä elämänjärjestyksellä.

Tuo saavutettu täydellisyys kuitenkaan ei ole muuta kuin eräs rappeutuneisuuden muoto, lakanneen elämänhalun ilmaus. Sellainen oli se täydellisyys jonka saavutti indialainen Buddha ja jota venäläinen rappeutunut ylimys Tolstoi lähenteli.

Siellä missä aletaan vakavasti uskoa täydellisyyden mahdollisuuteen siellä kuolee halu pyrkiä korkeammalle. Täydellisyys kehityksen päämääränä on hirvein ajateltavissa oleva ruumiin sekä sielun ominaisuuksien kehityksen ehkäisijä.

Täydellisyys on normaalijärkiselle ja elinvoimaiselle ihmiselle kammottavin olotila mihin hän saattaa ajatella joutuvansa, koska sellaisessa tilassa ei ole mitään taistelua, ei mitään voittamista eikä sijaa millekään toiveille.

Elinvoimainen ihminen mittaa elämänarvoja taistelujen, voittojen ja toiveiden mukaan ja myöskin pitää taisteluja, voittoja ja toiveita hyvinä elämänarvoina. Mutta jos on olemassa tulevaisuuden kuva, jossa näitä elämänarvoja ei voida ajatella oleviksi, halu pyrkiä korkeammalle laimenee ja viimein kokonaan kuoleutuu, kuten buddhalaisuuden ja kristinuskon pahimmin pilaamille joukoille todistettavasti on tapahtunut. -- Pahimmin pilaantuneita ovat todelliset buddhalaiset ja todelliset kristityt.

6.

Tulevaisuuden ihminen ja hänen onnensa elämäntarkoituksena on nykyisille ihmisille korkein yksilöllinen sekä yhteiskunnallinen elämäntarkotus.

Ihminen ei pyri itsetietoisesti jalostumaan jos hän ei voi kunnioittaa itseänsä tulevaisuuden kautta. Ja niin kauan kun hän ei voi kunnioittaa itseänsä tulevaisuuden kautta hän, korkealla sivistysasteella ollessansa, rappeutuu.

Suurin osa nykyisistä ihmisistä kunnioittavat itseänsä ainoastaan nykyisyyden ja, mikä hulluinta, menneisyyden tähden eikä tulevaisuutta tarkoittavien tekojensa tähden -- koska heillä tulevaisuuden jalostavia tekoja ei olekaan.

Ihmisen on opittava vielä sekin että menneisyydestä ei kuulu kunnia meille ja nykyisyydestäkin saamme laskea vain vähäisen osan omaksi ansioksemme. Mutta siitä, minkälainen on tulevaisuuden yhteiskunta ja tulevaisuuden ihminen, siitä kuuluu suurin ansio _meille_.

Silloin kun kansa tai luokka vakavasti käsittää velvollisuutensa tulevaisuutta kohtaan ja alkaa sitä toteuttamaan, vasta silloin kansa tai luokka todella voipi itseänsä kunnioittaa. Vasta silloin kun vakaumus velvollisuuksista tulevaisuudelle on kylliksi voimakas alkavat ihmiset itsetietoisesti jalostautumaan ja tarkoitukseen soveltautumaan.

Sellainen yritys tosin ei ole uusi ihmiskunnan historiassa. Sitä on koetettu, mutta se ei ole voinut toteutua, koska itsetietoisen jalostumisen aate vielä ei ole ollut minkään luokan omaksumana, sen vähemmin se on ollut senlaisen luokan omaksumana, joka sen voisi ja tahtoisi etujensa tähden toteuttaa.

Jokaisen riistävän luokan etuihin yhtenä välttämättömyytenä kuuluu pitää kansan enemmistöä alhaisella sivistysasteella ja säilyttää heissä kurjuutta tuottavia vaistoja ja vaikuttaa kurjuutta edistävien mielijohteiden syntymiseksi. Mutta silloin kun työväenluokka omaksuu itsetietoisen jalostumisperiaatteen toteutuu se valtavasti.

7.

Ihmisen ei ole pyrittävä luontoa palvelemaan, koska hän silloin palvelisi anarkiaa, suurinta vapaantahdon epäjumalaa. Luonnonpalvelus merkitsee alenevalle kehitysasteelle joutumista ja loppuu henkiseen tylsyyteen. Ihmisen on pyrittävä luontoa hallitsemaan. Se on anarkian järjestykseen saattamista ja jatkuvan edistyksen tunnustamista.

Ihminen hallitsee jo nyt luontoa niin pitkälle että hän kykenee muuttamaan alkuaineatoomin ulospäin vaikuttavilta ominaisuuksiltansa sen omaksi vastakohdaksi: toiseksi alkuaineatoomiksi.

Miksikä ihminen ei kykenisi itseänsä muuttamaan ennakolta tunnettuun tarkoitukseen soveltuvaksi?

Todellisuudessa onkin jo olemassa paljon sellaisia keksintöjä joiden avulla ihmisen jalostaminen voitaisiin alkaa hyvällä menestyksellä. Mutta sellaisista, ihmisen peruskäsityksiä ja elämäntapoja perinpohjin muuttavista keksinnöistä ei ole käytännöllistä hyötyä niin kauan kun ne ovat ainoastaan laboratorion asia.

Se tieto, jonka vain tiedemies tietää ei muuta elämänjärjestystä. Mutta se tieto, jonka tietää suurin osa jostakin kansasta tai luokasta se muuttaa elämänjärjestyksen.

Meiltä puuttuu yhteiskuntajärjestelmää jossa ihmisen jalostaminen olisi mahdollista. Mutta -- se myöskin on voimakkaasti sanottava -- suurelta osalta ihmisiä puuttuu myöskin halua jalostua. Ja se on pahinta.

Mutta halu jalostamiseen täytyy herätä, jos mieli ihmisen säilyä.

8.

Mikään laji ei ole iankkaikkinen. Ainoastaan epäorgaaninen aine on iankaikkinen ja iankaikkisesti liikkuva. Mutta sellainen korkealle kehittynyt laji kuin ihminen voipi itse vaikuttaa lajinsa olemassaolon pituuteen.

Ennen kaikelle elämälle mahdottomaksi käypiä luonnollisia suhteita jokaisen lajin olemassaolon pituuden määrää lajin saavuttama taistelu- ja mukautumiskyky, se, missä määrin se kykenee voittamaan voitettavissa olevia vihollisiansa ja missä määrin mukautumaan voittamattomien voimain vallanalaisuuteen.

Henkisestä maailmankatsomuksesta materialismiin hyppäämällä päässyt elämänopettaja, kirkosta politilliseksi agitaattoriksi juossut alottelija on opettanut, että yksin voima on valtaa.

Se on ainoastaan puoli nykyisin tajuamastamme säilymistä koskevasta totuudesta.

Monet ruumiilliset jättiläislajit ovat kuolleet sukupuuttoon osaksi liian äkisti muuttuneiden olosuhteiden tähden, mutta ennen kaikkia sentähden kun ne eivät ole voineet mukautua eivätkä varjella itseänsä.

Mukautuminen ja itsensä varjeleminen ovat riippuvia vaistojen ja järjen kehityksestä enemmän kuin voimasta. Vaistojen pyrkimysten ja järjen keksintöjen avulla voidaan mukautua ja taistella luonnollisia sekä yhteiskunnallisia tuhoavia voimia vastaan.

Lajin yhtenä luonnollisena säilymisen ehtona on myöskin lisääntymisen nopeus. Huonokin laji voipi säilyä pitkiä aikoja, jos se nopeasti lisääntyy.

Itsetietoinen lajin säilyttäminen, joka ainoastaan sopii sivistysihmiselle, kuitenkaan ei tarvitse seurata lajin mahdollisimman nopean lisääntymisen periaatetta, vaan ainoastaan mukautuvan taistelukyvyn ja jalostumisen periaatetta. Niiden mukaan on pyrittävä säätämään siitos-, kasvatus- ja muut elämissuhteet, yhteiskunnallisten toimenpiteiden kautta.

On surkuteltava asiaintila että sikiäminen ja säilyminen yksilöiden lukuun nähden on suurin ryysyköyhälistön joukossa. Mutta kuinka ankarasti onkaan tuomittava se yhteiskunta, joka "ohjaa" ryysyköyhälistöläisten elämää ainoastaan moraalisaarnoilla. Heille kuuluvat moraalisaarnat hirveimmin, vaikka tosin yhtä kuuroille korville kuin mässääville yläluokkalaisillekin.

9.

Siihen, mikä rotu, kansa tai luokka parhaiten säilyy vaikuttaa myöskin vallalla oleva moraali.

Jos joku yksilö haluaa palvella lihaansa rajattomasti, se voipi olla hänen asiansa, johon ei kannata puuttua hänen, yksilön, suojelemistarkoituksessa -- sillä määrätyn asteen saavuttanutta alaspäinmenoa ei voida eikä sitä kannata yksilöön nähden ehkäistä -- mutta yhteiskunnan asia on katsoa että sellainen lihansa palvelija ei saa saastuttaa tervettä ympäristöänsä. Yhteiskunnan asia on estää joukkorappeutuminen.

Ken luulee kansan tai rodun voivan elää niin kuin haluavat hän ei tunne korkeamman moraalin ensimäistä käskyä, joka kuuluu jokaiselle lajille:

_Teidän täytyy jalostua, jos tahdotte olla olemassa!_

Ken odottaa yksilöltä hyvää moraalia vapaaehtoisena hän ei tunne korkeamman moraalin toista käskyä, joka kuuluu:

_Teidän täytyy suojella ja pakottaa yksilöt rodun ja kansan olemassaolon ehtona!_

Ken kohottaa yksilön siveyden perusehdoksi siveydelle hän ei tunne korkeamman moraalin kolmatta käskyä, joka kuuluu:

_Yhteiskunnan tulee olla siveä!_

Hiukan vain joukkomoraalin huonojen puolien tuntemista, vain yksi ajatussilmäys ihmismeren pauhaaviin intohimoihin, ja me huomaamme yksilön niin pieneksi että hänestä ei kannata yksilöllisyytensä tähden huolehtia. Hänen pahansa ovat niin pieniä ettei niistä kannata tuomitsevaa kirjaa pitää. Mutta siitä siveellisestä suunnasta mihin yhteiskunta kulkee, niistä pahoista jotka ovat suurille joukoille yhteisiä, niistä kannattaa huolehtia ja tehdä tiliä tuomarin edessä, jonka nimi on _Tulevaisuus._

10.

Mikään nykyinen laji ei voi muuttua kokonaan toiseksi, mutta jokainen laji voipi samojen luonnollisten suhteitten vallitessa kehittyä korkeammalle.

Ihmisen jalostamisella, sikäli kuin hänen ruumiinsa rakenne sallii, ei ole mitään luonnollisia esteitä, vaan ainoastaan yhteiskunnallisia aineellista ja siveellistä laatua olevia.

Suuri yhteiskunnallinen aineellinen ja siveellinen muutos vaikuttaa niin pitkälle ihmisen muuttumiseen että häntä voidaan sanoa uudeksi ihmiseksi.

Ihmisellä, jos järjen ankarat lait pääsevät hänen toimiansa muutamissa tärkeissä suhteissa määräämään, on mahdollisuus elää maapallolla kauemmin kuin millään muulla eläimellä -- kenties kauemmin kuin enemmistöllä kasveja, jos hän oppii ottamaan ravintonsa suoraan epäorgaanisista aineista.

11.

Me emme ole henkisesti tasa-arvoisia emmekä koskaan sellaisiksi tulekaan.

Henkinen tasa-arvoisuus on järjetön, sillä se edellyttää ehdottomasti samanlaista tietoa ja samanlaista ajattelutapaa, jotka taas edellyttäisivät ehdottomasti samanlaista perinnöllisyyttä ja samanlaisia yksilöllisiä kokemuksia, jotka ovat mahdottomat.

Kuitenkaan ei ole mitään syytä venyttää henkisen eriarvoisuuden totuutta niin pitkälle että olisi syytä kuuluisan neron Ernst Haeckelin tavalla sanoa: -- "johdonmukainen ajattelu on aina oleva harvinaisena luonnonilmiönä".

Kysymys "ollako vai eikö olla" voipi opettaa kokonaisia kansoja johdonmukaisesti ajattelemaan, vaikka henkinen eriarvoisuus säilyy ajatuksen ja tuntemisen laajuudessa ja syvyydessä.

Yhtä helppoa kuin on ajatella taloudellinen ja politillinen tasa-arvoisuus mahdolliseksi yhtä helppoa on huomata henkinen tasa-arvoisuus mahdottomaksi kehittyvässä ihmiselämässä.

Henkisten ominaisuuksien tasa-arvoisuus on mahdollinen ainoastaan täydellisyydessä, joka taas on kansallisen tai rotukuoleman enne. Mikään rotu tai kansa ei voi kehittyä senjälkeen kun se on omaksunut täydellisyysihanteen. Rotu ja kansa voipi kehittyä ainoastaan niin kauan kuin se tuntee tarvetta taistellen pyrkiä ylöspäin. Ja tämä ylöspäinpyrkimistaistelu perinnöllisyyden kanssa pääasiallisesti muodostaa henkisen eriarvoisuuden.

Tultuamme tietämään että sielu muodostuu aivoista ja hermoista, että "sielulliset ominaisuudet" on vain yhteinen nimitys aivojen ja hermojen ominaisuuksille, ymmärrämme henkisen tasa-arvoisuuden mahdottomuuden. -- Ainoastaan "jumalien" antamat sielut voivat olla tasa-arvoisia, mutta kehityksen kautta saadut, aineellisista soluista rakentuneet sielut eivät voi olla...

12.

Voima käsivarsissa, hartioissa ja jalkalihaksissa ei ole yksin valtaan pääsemisen ja vallassa pysymisen ja luonnossa säilymisen ehto.

Aivoissa ja hermoissa oleva sieluvoima, vaistot, tieto ja arvostelukyky vain voivat estää "sokean voiman" rappeutumasta ja kokonaan tuhoutumasta taistelussa toisia "sokeita voimia" vastaan.

Mutta asettaessamme nykyisen yhteiskunnan siveelliset arvot järjen kritiikin eteen saatamme hyvällä syyllä kysyä:

Onko ihminen vaeltanut pitkän ajan, eläimestä antiikin ihmiseen, sitä varten että hän sillä ajalla itsellensä kehittyneen järjen avulla myöhemmin rappeuttaisi itsensä? Onko hänellä nykyään aivot ainoastaan sitä varten että keksiä itsensä rappeuttamiskeinoja?

13.

Moraali ei ole laadultaan kehittynyt pariin vuosituhanteen. Se on kehittynyt vain laajuudeltaan, samanlaisten moraalikäskyjen yhä laajemmalle ulottumisessa, joka ei merkitse jalostumista eikä ole seuraus jalostumisesta, vaan on se seuraus samanlaisen tuotantotavan yhä laajemmalle ulottuneisuudesta ja suuriksi käyneiden valtioiden vaatima välttämättömyys. Laadultaan moraali on mennyt alaspäin viimeiset kaksi tuhatta vuotta.

Se että "siveettömyys rehoittaa" ei ole pahinta. Pahinta on se että siveelliset arvot ovat kääntyneet ylösalasin.

Koko ajatteleva maailma on yksimielinen siitä että ihmisten tullaksensa yhteiskunnallisesti ja myöskin yksilöllisesti onnellisemmiksi täytyy tulla siveellisemmiksi.

Mutta siitä, mitä on siveys ja millä keinoilla korkeampi siveellinen tila saavutetaan, käsitteet ovat yhtä paljon vastakkaiset kuin nykyisen yhteiskunnan luokka-, ryhmä- ja yksilöedut ovat ristiriitaiset. Ja lisäksi käsitteet terveen moraalin laadusta ovat vieläkin hämärämmät kuin käsitteet luokkavastakohdista.

Onhan yleisesti tunnettua että samalla aikaa kun suuri osa työväenluokasta myöntävät luokkaetu-vastakkaisuuksien olemassaolon samat joukot eivät yhtä kernaasti myönnä moraalivastakkaisuuksia. Työväenluokka ei ole vielä läheskään itsetietoinen siitä, että korkeamman ihmisyyden edut vaativat aivan toisenlaisen, nykyiselle vastakkaisen moraalin yhtä kipeästi kuin ne vaativat toisenlaisen tuotantotavan ja omistusmuodon.

Mutta taantuvan luokan moraalin säilyttäminen nousevan luokan aatteissa on samaa kuin pukea nuo nousevan luokan korkeampaa ihmisyyttä edustavat aatteet kuolettavan moraalin ilettäviin, kaiken terveen myrkyttäviin rääsyihin. Sitä merkitsevät muistutukset sellaiset kuin "älkäämme kajotko uskontoon, perheeseen ja sukupuolisuhteisiin!"