Part 15

Vangeiksi joutuneiden espanjalaisten upseerien joukossa olivat nuo oletetut matkustajatkin, eikä neekerin kertomusta voitu siis enää epäilläkään. Risteilijät oli lähetetty Limasta ajamaan Filipiä takaa, ja koska heillä oli ollut niin suuri ylivoima, olivat he olleet melkein varmat voitostaan. Neuvoteltuaan hetkisen Krantzin kanssa päätti Filip vapauttaa korvetin ja kaikki vangit, koska korvetti oli melkoisesti vahingoittunut eivätkä kansat olleet sodassa keskenään. Niin tapahtuikin, ja Dordrecht suuntasi matkansa Bataviaa kohti ankkuroiden sen satamaan kolmen viikon kuluttua taistelusta. Hän tapasi siellä laivaston muutkin laivat, jotka olivat olleet siellä jo muutamia viikkoja, purkaneet lastinsa ja olivat nyt valmiit lähtemään takaisin Hollantiin. Filip lähetti niiden mukana selostuksen matkan tapahtumista, muuttaen sitten asumaan saman kauppiaan luo, joka oli osoittanut hänelle vieraanvaraisuutta ennenkin. Hän aikoi olla maissa koko sen ajan, mikä kuluisi Dordrechtin lastaamiseen.

XX.

Mutta puhukaamme nyt jälleen Aminesta, joka istuu samalla turvepenkillä kuin silloinkin, jolloin Schriften tuli häiritsemään hänen keskusteluaan Filipin kanssa. Hän on niin ajatuksissaan kuin hän tahtoisi palauttaa mieleensä kaiken entisen. "Ah, kunpa vain minulla olisi hallussani sellaiset voimat kuin äidilläni!" huudahti hän. "Olen unhottanut hänen neuvonsa kokonaan. En voi sietää näitä tuskia, en tätä tietämättömyyttä enkä noiden molempien pappien lapsellisuuksia." Lopulta hän nousi lähtien kotiinsa.

Isä Mathias ei ollut matkustanutkaan Lissaboniin. Alussa hän ei ollut onnistunut pääsemään mihinkään laivaan ja sitten myöhemmin oli hän kiitollisuudesta Filipiä kohtaan jäänyt Aminen luo, jonka vastenmielisyys kristinuskoa kohtaan näytti vain lisääntyvän. Hän kysyi usein neuvoa isä Seyseniltä ja lukemattomat kerrat kehoittivat nuo molemmat hyväätarkoittavat ukot Aminea, joka joskus kuuntelikin heitä vaitiollen, mutta joskus taasen väitteli heidän kanssaan rohkeasti. Hän omaksui mielellään kaiken kauniin, mutta silloin kun papit rupesivat puhumaan hänelle dogmeistaan, vaihtoi hän heti keskustelunaihetta. Tällainen kannusti vain isä Mathiasta suurempiin ponnistuksiin, sillä hän halusi mielellään kääntää ja pelastaa noin kauniin ja nuoren olennon. Hän et ajatellutkaan enää matkaansa, vaan käytti kaiken aikansa opettaakseen Aminea, joka vihdoin ikävystyi niin hänen alituiseen tunkeilemiseensa, ettei hän voinut sietää koko pappia läheisyydessäänkään.

Ajateltuamme tarkemmin emme voi ihmetelläkään, että Amine hylkäsi uskonnon, joka niin huonosti soveltui hänen omiin tarkoituksiinsa. Ihmisluonne on niin jäykkä, että se saa ottaa kaiken nöyryytensä avukseen voidakseen taipua Jumalankin tahtoon.

Amine muisti äitinsä osanneen paljon yliluonnollisia asioita ja olleen yhteydessä henkimaailman kanssa. Hän oli nähnyt äidin menestyksellisesti käyttävän taitoaan, mutta koska hän silloin oli ollut niin nuori, ei hän enää muistanut noita salaperäisiä valmistuksia, joiden avulla äiti oli onnistunut toteuttamaan aikeensa; ja nyt, kun hän koetti palauttaa muistiinsa nuo unhottamansa seikat, kehoitti isä Mathias innokkaasti häntä kääntymään uskoon, joka niin jyrkästi kielsi kaikki sellaiset temput. Hänen miehensä omituinen ja hirveä elämäntehtävä vahvisti hänen luuloaan, ettei yliluonnollisten voimien avuksikutsuminen ole luvatonta, eivätkä ne vastakkaiset syyt, joihin nuo melko tietämättömät kristinuskon tunnustajat vetosivat, voineet vaikuttaa Aminen voimakkaaseen ja päättäväiseen luonteeseen. Hän ei voinut uskoa sokeasti sellaista, joka soti hänen tervettä järkeään vastaan. Hän oli jo todistanut, että hänen äitinsä taito ei ollut mitään petkutusta koettaessaan sen voimaa Filipiin. Voivatko papit esittää sellaisia todistuksia? Eivät, ellei oteta huomioon noita alkukirjoja, joita he eivät antaneet hänen lukeakaan.

"Ah, omistaisinpa vain äitini tiedot!" toisti hän vieläkin kerran mennessään sisälle. "Silloin tietäisin, missä Filipini on tällä hetkellä. Jos minulla vain olisi samanlainen musta kuvastin, johon hänen käskystään katsoin kertoakseni hänelle sitten kaikki, mitä näin siinä liikkuvan. Kuinka hyvin muistankaan tuon ajan, jolloin isäni oli poissa ja minä katsoin kädessäni olevaan aineeseen kertoakseni hänelle sitten beduiinileiristä, kahakasta, ratsastajattomista hevosista ja hiekalle pudonneesta turbaanista!" Hän vaipui jälleen syviin ajatuksiin. "Niin", huudahti hän hetkisen kuluttua, "voit auttaa minua, äiti! Ilmoita minulle unessa taitosi, tyttäresi rukoilee sitä sinulta. Anna minun jälleen hieman ajatella. Sana... mikä olikaan tuo sana? Mikä tuon hengen nimi taasen olikaan? Turshoonko? Niin, luullakseni hänen niinensä oli Turshoon. Äiti, äiti, auta tytärtäsi!"

"Rukoiletko pyhää neitsyttä avuksesi, lapseni?" sanoi isä Mathias tullen huoneeseen juuri silloin kun Amine lausui nuo viimeiset sanansa. "Jos asia on niin, teit oikein, sillä hän voi ilmestyä sinulle unessa ja vahvistaa uskoasi."

"Rukoilin omaa henkien maailmassa olevaa äitiäni, hyvä isä", vastasi Amine.

"Pelkään, ettei hän ole päässyt autuaitten joukkoon, koska hän oli pakana", sanoi pappi.

"Ei suinkaan häntä ole rangaistu siitä, että hän tunnusti isäinsä uskontoa siellä, missä ei muuta tunnettukaan", vastasi Amine inhoten. "Jos tämän maailman hyvät ihmiset tulevat autuaiksi iankaikkisuudessa ja jos hänelläkin oli kuolematon sielu, joka voitiin pelastaa, ei suinkaan hän, joka loi tuon sielun, halua rangaista häntä siitä, että hän uskoi, kuten hänen esi-isänsä ennen häntä olivat uskoneet."

"Voiko meistä kukaan tietää taivaan tahtoa, lapseni? Olkaa vain kiitollinen, että olette saanut oppia enemmän ja päästä pyhän kirkon, yhteyteen."

"Olen kiitollinen monesta asiasta, isä, mutta olen nyt väsyksissä ja toivotan teille hyvää yötä."

Hän meni omaan huoneeseensa, mutta ei nukkuakseen, vaan koettaakseen vielä kerran samoja taikoja, joita hänen äitinsäkin oli käyttänyt. Sytytettyään tulen suitsutusastiaan heitti hän liekkeihin erilaisia yrttejä, joiden vaikutuksen hän tunsi, sillä hän oli hyvin tarkasti koonnut talteensa kaikki isän kuoleman jälkeen poisheitetyt paperit, joissa oli ollut ohjeita noiden yrttien käyttämisestä. "Sana, sana! Tiedän toisen, mutta en toista. Auta minua, äiti!" huudahti Amine istuessaan vuoteensa vieressä. Huone oli jo tullut niin täyteen savua, ettei voitu erottaa mitään. "Tämä on aivan hyödytöntä", ajatteli hän vihdoin, "olen unhottanut taidon. Äiti, äiti, ilmoita se minulle unessa tänä yönä!"

Savu haihtui vähitellen ja katsoessaan ylös huomasi Amine erään henkilön edessään. Hän luuli aluksi onnistuneensa yrityksessään, mutta sittenkuin henkilön vartalo esiintyi selvemmin, tunsi hän isä Mathiaksen, joka katsoi häneen ankarasti rypistäen otsaansa.

"Jumalaton lapsi, mitä teillä oikeastaan onkaan mielessä?" kysyi pappi.

Isä Mathias oli epäillyt häntä jo kauan aikaa heidän keskustelujensa perusteella, ja kun suitsutuksen haju tunkeutui hänenkin huoneeseensa, oli hän hiipinyt yläkertaan yllättääkseen Aminen. Amine ymmärsi heti uhkaavan vaaran ja päätti Filipin vuoksi pettää papin.

"En tee mitään pahaa, isä", vastasi hän tyynesti. "Mutta minusta tuntuu hyvin sopimattomalta, että tunkeudutte nuoren naisen huoneeseen hänen miehensä poissaollessa. Olisinhan voinut olla jo nukkumassa. Käytöksenne kummastuttaa minua todellakin."

"Ette voi tarkoittaa, mitä sanotte, nainen! Ikäni ja säätyni riittävät kai takaamaan sen", vastasi isä Mathias hieman hämmästyneenä tästä odottamattomasta hyökkäyksestä.

"Ei aina, isä, jos on totta, mitä minulle on kerrottu munkeista ja nunnista", väitti Amine. "Kysyn vieläkin kerran, miksi olette tunkeutunut turvattoman naisen huoneeseen?"

"Senvuoksi, että tiesin varmasti teidän tekevän synnillisiä taikoja."

"Synnillisiä taikojako? Mitä tarkoitatte? Onko lääkitseminenkin synnillistä? Onko sairaiden tuskien lieventäminen syntiä, onko synnillistä parantaa kuumetta ja horkkaa, jotka vaivaavat kaikkia tässä epäterveellisessä ilmanalassa asuvia?"

"Kaikki taikominen on hyvin synnillistä."

"Puhuessani taikuudesta en tarkoita samaa kuin te, isä. Aioin vain valmistaa erästä lääkettä. Jos muutamien voimakkaiden yrttien tunteminen, jotka oikein sekoitettuina parantavat melkein poikkeuksetta kaikki sairaat -- taito, jonka äitini hyvin tunsi ja jota äsken koetin muistella -- jos tuo taito tahi toivo muistaa se on synnillistä, niin silloin olette oikeassa."

"Kuulin teidän rukoilevan äitiänne avuksenne."

"Niin teinkin, sillä hän tunsi tarkasti kaikki eri aineet. Pelkään kuitenkin, etten ole niin taitava, isä. Onko sellainen synnillistä, hyvä isä?"

"Vai lääkettäkö te vain koetittekin keksiä", vastasi pappi. "Luulin teidän tekevän jotakin hyvin rikollista."

"Onko muutamien oksien polttaminen mitään rikollista? Katsokaa tätä tuhkaa, isä. Kun sitä hierotaan ihoon öljyn kera, tuottaa se helpotusta eikä suinkaan mitään muuta. Odotitteko näkevänne jonkun haamun tahi hengen, samanlaisen kuin profeetta manasi Israelin kuninkaan nähtäväksi?" Amine purskahti nauruun.

"Selityksenne hämmästyttää minua, mutta ei voi haihduttaa epäluulojani", vastasi pappi.

"En minäkään usko, että ilmoittamastanne syystä olette tullut huoneeseeni tähän aikaan yöstä. Jos vielä kerran toistatte vierailunne, saatte lähteä talosta."

Tämä Aminen hyökkäys vanhan papin nimeä ja mainetta vastaan oli jo liikaa papillekin. Hän poistui heti sanoen mennessään: "Jumala antakoon teille anteeksi väärän epäluulonne. Tulin tänne ilmoittamastani syystä enkä mistään muusta."

"Niin", sanoi Amine lukittuaan oven, "tiesin sen kyllä, mutta minun on jotenkin päästävä vapaaksi seurastanne, joka ei miellytä minua ollenkaan. En suostu siihen, että toimiani vakoillaan. Eikö teidänkin pyhien miesten pidä kunnioittaa naisen omaa huonetta? Kiitokseksi saamastanne avusta -- ruoasta ja asunnosta -- vakoilette nyt minua."

Vietyään suitsutusastian pois kutsui Amine heti luokseen toisen palvelijattaren kertoen hänelle isä Mathiaksen käynnistä. Tyttö aivan kauhistui kuultuaan sen.

Isä Mathias kuuli hänen puheensa, ja seuraavana päivänä meni hän isä Seysenin puheille kertoen hänelle tapauksen salaamatta Aminen epäluulojakaan.

"Käyttäydyitte ajattelemattomasti", sanoi isä Seysen, "tunkeutuessanne hänen makuuhuoneeseensa sellaiseen aikaan."

"Minulla oli pätevät syyt epäluulooni, hyvä isä Seysen."

"Hänelläkin oli omansa, sillä hän on nuori ja kaunis."

"Pyhän neitsyen nimessä --"

"Annan teille synninpäästön, hyvä isä Mathias", vastasi isä Seysen. "Mutta jos tämä tulee tunnetuksi, suututtaa se kovasti seurakuntalaisia."

Ja tunnetuksi se tulikin, sillä Aminen kutsuma tyttö kertoi sekä oikealle että vasemmalle isä Mathiaksen ajattelemattomasta vierailusta, ja minne isä vain menikin, otettiin hänet niin kylmästi vastaan ja hän oli niin tyytymätön itseensä, että hän poistui maasta matkustaen Lissaboniin. Hän oli vihainen itselleen varomattomuudestaan, mutta vielä vihaisempi Aminelle hänen epäoikeutettujen epäluulojensa vuoksi.

XXI.

Dordrecht saatiin pian lastatuksi, joten Filip pääsi viivyttelemättä lähtemään ja hän saapui Amsterdamiin suuremmitta seikkailuitta. Meidän tarvitsee tuskin ilmoittaa, että hän heti matkusti kotiin, jossa Amine otti hänet vastaan avoimin sylin ja ilosta loistavin silmin. Hän oli osannut tällä kertaa odottaa miestään, sillä nuo molemmat laivat, jotka olivat purjehtineet Bataviasta Filipin tullessa sinne, olivat tietysti tuoneet hänen kirjeensä Aminelle. Johtokunta oli hyvin tyytyväinen Filipin menettelyyn ja hänet nimitettiin päälliköksi erääseen suureen asestettuun laivaan, jonka piti lähteä keväällä Intiaan ja josta Filip sopimuksen mukaan osti kolmannen osan. Hänen osansa vähennettiin niistä varoista, jotka hän oli sijoittanut yhtiön osakkeihin. Hän saisi nyt levähtää häiritsemättä viisi kuukautta, ennenkuin hän jälleen uskoutuisi elementtien haltuun. Sovittiin siitä, että hän tällä kertaa saa tehdä sellaisia muutoksia laivaan, että hän voi ottaa vaimonsa mukaansa.

Amine kertoi hänelle, mitä oli tapahtunut hänen ja katolilaisen papin välillä salaamatta sitäkään, miten hän oli vapauttanut itsensä papin vastenmielisestä vakoilusta.

"Koetitko todellakin äitisi taitoa, Amine?"

"En, sillä en muistanut sitä. Koetin vain, voisinko palauttaa sen mieleeni."

"Mutta miksi, Amine? Et saa tehdä vasta sellaista, sillä se on synnillistä, kuten hyvä isä sanoikin. Lupaa minulle luopuvasi siitä ainiaaksi."

"Jos tuo tekoni oli synnillinen, on sinunkin elämäntehtäväsi samanlainen. Jos tahdot luopua hakemisestasi ja jäädä tänne luokseni, suostun mielelläni kaikkiin vaatimuksiisi."

"Hirmuinen tehtäväni on Jumalan määräämä", vastasi Filip.

"Jumalasi sallii siis sinun olla tekemisissä sellaisten olentojen kanssa, jotka eivät ole tästä maailmasta?"

"Kyllä. Papitkin myöntävät sen, vaikka heitä kauhistuttaa sellainen ajatuskin."

"Minkä hän lupaa toiselle, lupaa hän varmasti toisellekin, enkä sitäpaitsi voi tehdäkään mitään hänen luvattaan."

"Niin Amine, hän sallii pahankin viihtyä maailmassa, vaikka hän ei sitä kannatakaan."

"Hän kannattaa sinua etsiessäsi kirottua isääsi, tukee yrityksiäsi saada puhutella häntä, vieläpä vaatiikin sinua jatkamaan velvollisuutesi täyttämistä. Jos hän kerran sallii sinun tehdä tuollaista, miksi hän kieltäisi sen minulta? Olen vaimosi, osa sinusta itsestäsi, ja silloin kun jään tänne yksikseni sinun jatkaessasi vaarallista hakemistasi, saan kai minäkin vedota henkiin saadakseni tietoja, jotka voivat lievittää suruani ja keventää kuormaani vahingoittamatta ketään muuta elävää olentoa. Enhän tee sitä missään pahassa tarkoituksessa."

"Mutta sellainen sotii uskoamme vastaan."

"Papit eivät ole sanoneet sellaista sinun kutsumuksestasi. Niin kauan kuin saan olla luonasi, en yritäkään mitään sellaista. Lupaan sen sinulle, mutta jos meidät erotetaan, muuttaa se hieman asiaa; silloin koetan saada hengiltä selville, missä mieheni oleskelee hakiessaan kirottua isäänsä."

Talvi kului nopeasti, sillä Filip oli onnellinen rauhallisessa kodissaan. Kevät saapui, laiva oli laitettava matkakuntoon ja Filip ja Amine matkustivat Amsterdamiin.

Laivan, johon Filip oli määrätty kapteeniksi, nimi oli Utrecht. Se oli neljänsadan tonnin vetoinen ja rakennettu niin, että se voi kantaa neljäkolmatta tykkiä. Kului vielä pari kuukautta, joiden kuluessa Filip valvoi sen varustamista ja lastaamista suosikkinsa Krantzin avulla, joka oli päässyt laivaan ensimmäiseksi perämieheksi.

Filip teki kaikkensa valmistaakseen Aminelleen niin mukavat olot kuin suinkin, ja toukokuussa hän lähti matkalle saatuaan sellaiset määräykset, että hänen oli poikettava Gambruniin ja Ceyloniin ja purjehdittava sitten Malakan salmen kautta Kiinan merelle. Yhtiöllä oli pätevät syyt luulla, että portugalilaiset koettivat vastustaa mitä ankarimmin näitä yrityksiä. Filipillä olikin senvuoksi laivassaan melkoinen miehistö ja pieni joukko-osasto henkivartioväeksi ylitarkastajalle, jolla oli mukanaan monta tuhatta dollaria tehdäkseen ostoksia kiinalaisissa satamissa, elleivät kiinalaiset suostuisi vaihtokauppaan. Laiva oli varustettu suurenmoisesti, ja se olikin ehkä kaunein ja parhaiten miehitetty alus, minkä yhtiö milloinkaan oli lähettänyt matkalle.

Utrecht lasketteli eteenpäin pullistunein purjein ja oli pian jättänyt Englannin kanaalin taakseen. Matkasta näytti tulevan onnellinen. Suotuisa tuuli vei laivan onnettomuuksitta sadan penikulman päähän Hyväntoivonniemestä ja tyyntyi sitten ensimmäisen kerran koko matkalla. Amine oli ihastunut. Iltaisin oli hänellä tapana kävellä kannella Filipin kanssa. Kaikki oli silloin hiljaista heidän ympärillään lukuunottamatta aaltojen loiskintaa laivan laitoja vasten. Maailma oli vaipunut kuin uneen tähtien tuikkiessa kirkkaasti taivaalla.

"Keidenkähän kohtaloa nuo tähdet johtavat, joita eivät pohjoismaiden asukkaat ollenkaan näe?" sanoi Amine katsellessaan niitä.

"Uskot siis tähtiin, Amine?"

"Äitini osasi lukea niistä ihmisten kohtaloita", vastasi Amine nojautuen laitaan ja katsellen veteen.

"Luuletko, että merenneitojakin on olemassa?" kysyi Filip hymyillen.

"En oikein tiedä, mutta minusta tuntuu kuin tuolla syvyyksissä asuminen olisi hyvin suloista. Muistele untasi, Filip. Siinähän minä esiinnyin tuollaisena merenneitona."

"Aivan niin", vastasi Filip miettiväisesti.

"Ja kumminkin minusta tuntuu, ettei meri minusta huolisikaan, vaikka laiva uppoaisikin. Miten ruumiini kerran hajonneekaan alkuaineihinsa, en tiedä, mutta sen verran tunnen, ettei se milloinkaan joudu noiden petollisten aaltojen heiteltäväksi. Lähdetään jo nukkumaan, rakas Filip. On jo myöhäinen ja kaste on kostuttanut kannen aivan märäksi."

Aamun koitteessa ilmoitti mastossa oleva tähystäjä näkevänsä jotakin kelluvan meressä suoraan laivan sivulla. Krantz kiipesi rikiin katsomaan sitä tarkemmin todeten sen pieneksi veneeksi, joka oli luultavasti laskettu vesille jostakin laivasta. Koska meri oli aivan tyyni, lähetti Filip miehiä tutkimaan lähemmin löytöä, ja miehet palasivat melko pitkän ajan kuluttua hinaten venettä perässään.

"Veneessä on muudan mies, perämies", ilmoitti toinen perämies Krantzille kiivettyään kannelle. "En voi kumminkaan sanoa, onko hän kuollut vai elävä."

Krantz meni viemään sanaa Filipille, joka söi aamiaista kajuutassaan Aminen kanssa. Lääkäri sanoi miehen vielä elävän käskien matruusien kantaa hänet sairaalaan, kun hän äkkiä kaikkien kummastukseksi kääntyi, istuutui ja vihdoin nousi horjuen muutaman tykin luo. Hetkisen kuluttua hän näytti täydellisesti toipuneen. Vastaukseksi hänelle tehtyihin kysymyksiin ilmoitti hän kuuluneensa erääseen laivaan, joka oli kaatunut myrskyssä. Hän oli ennättänyt hypätä laivan perässä kiinni olevaan pieneen veneeseen, katkaissut sitä kiinni pitävän köyden ja pelastunut kaikkien muiden joutuessa perikatoon. Hän oli tuskin ennättänyt kertoa tämän, kun Filip tuli kajuutasta Aminen kanssa. He tunsivat nyt kummastuksekseen ja kauhukseen vanhan tuttavansa silmäpuolen Schriftenin.

"Hi, hi, kapteeni Vanderdecken, olen iloinen nähdessäni teidät kapteenina täällä enkä ole pahoillani teidänkään tapaamisestanne, kaunis rouva."

Filip kääntyi pois väristen ja Aminen silmät salamoivat hänen katsellessaan tuota kurjaa laihtunutta raukkaa. Muutamien sekuntien kuluttua hänkin kääntyi mennen kajuuttaan, jossa Filip istui pää käsiensä varassa.

"Ole rohkea, Filip", sanoi hän. "Tämä oli todellakin ikävä yllätys, jonka pelkään ennustavan jotakin onnettomuutta, mutta sillehän emme mitään mahda. Kohtalomme on sellainen."

"Ei sinun, vaan minun kohtaloni", vastasi Filip kohottaen päätään, "sillä miksi pitäisi sinun jakaa --"

"Olen toverisi, Filip, sekä elämässä että kuolemassa. En haluaisi kuolla ennen sinua, Filip, sillä se surettaisi sinua, mutta kuolemasi ennustaa minunkin loppuani ja minä seuraan sinua hyvin pian."

"Mutta, Amine, et suinkaan aio tappaa itseäsi?"

"Kyllä, tämä pieni veitsi tekee silmänräpäyksessä tehtävänsä."

"Ei, Amine, uskontomme kieltää sen."

"Ehkä, mutta en ymmärrä, miksi. Suostumustani ei kysytty silloin kun tulin maailmaan ja minulla on kai vapaus poistuakin täältä kysymättä papeilta lupaa. Mutta älkäämme puhuko nyt tästä. Mitä aiot tehdä tuolle Schriftenille?"

"Vien hänet maihin Taffel-lahdessa, sillä en voi sietää tuon roiston läsnäoloa. Eikö sinua värisyttänyt samoin kuin ennenkin lähestyessäsi häntä?"

"Kyllä. Tiesin hänen olevan laivassa ennenkuin näinkään hänet, mutta mielestäni ei meidän sittenkään pidä lähettää häntä pois."

"Miksei?"

"Ehkä siksi, että haluan mieluummin uhmata kohtaloa kuin taipua siihen. Tuo raukka ei voi tehdä meille mitään."

"Kyllä hän voi. Hän voi yllyttää miehistön kapinaan. Hän on sitäpaitsi koettanut varastaa kalleuteni."

"Toivon melkein, että hän olisi siinä onnistunutkin, sillä silloin olisi sinun ollut pakko luopua tästä kummallisesta hakemisestasi."

"Älä puhu niin, Amine; tämä on velvollisuuteni ja olenhan sitäpaitsi vannonut pyhästi, että --"

"Et voi sittenkään viedä Schrifteniä maihin Taffel-lahdessa, sillä hän on yhtiön palveluksessa, kuten sinäkin. Jos olisin sinun sijassasi, antaisin kohtalon vallita, sillä kohtalonne ovat varmasti jollakin tavoin liittyneet toisiinsa. Ole rohkea, Filip, ja anna hänen jäädä laivaan."

"Ehkä olet oikeassa, Amine. Voin lykätä, mutta en paeta kohtaloani, muodostukoonpa se sitten millaiseksi tahansa."

"Salli hänen siis jäädä ja anna hänen tehdä niin paljon pahaa kuin hän ikinä vain voi. Olkaamme ystävällisiä hänelle, sillä voihan sattua, että saamme sillä jotakin aikaan."

"Aivan niin, Amine. Hän on aivan aiheettomasti vihannut minua. Kuka tietää, ehkä voin saada hänestä ystävänkin."

"Ja ellet, olet kaikissa tapauksissa tehnyt velvollisuutesi. Haluan nyt puhutella häntä nähdäkseni, enkö voi vaikuttaa hänen jääkylmään olentoonsa. Rupeankohan oikein keimailemaan tuolle paholaiselle?" lopetti hän purskahtaen nauruun.

Seuraavana aamuna lääkärin ilmoitettua, että Schriften oli kokonaan parantunut, kutsuttiin hänet kajuuttaan. Hän oli laihtunut melkein luurangoksi, mutta hänen käyttäytymisensä ja puheensa oli yhtä jyrkkää ja vastenmielistä kuin ennenkin.

"Olen kutsuttanut teidät luokseni, Schriften, saadakseni tietää, voinko tehdä jotakin muutakin mukavuudeksenne", sanoi Filip. "Tarvitsetteko jotakin?"

"Minäkö?" vastasi Schriften katsoen ensin Filipiin ja sitten Amineen. "Hi, hi, mielestäni pitäisi minun ensiksikin hieman lihoa.".

"Toivoakseni tulette siinä onnistumaankin, sillä olen käskenyt kokkini pitää huolta ravinnostanne."

"Miesraukka", sanoi Amine katsoen häneen sääliväisesti, "kuinka paljon hän on mahtanutkaan saada kärsiä? Eikö hän ole sama mies, joka toi sinulle kirjeen johtokunnalta, Filip?"

"Hi, hi, aivan niin, hyvä rouva", vastasi Schriften. "Kirje ei varmastikaan ollut ollenkaan tervetullut, vai mitä?"

"Ei todellakaan, hyvä mies. Vaimosta ovat sellaiset kirjeet aina ikäviä, jotka kutsuvat hänen miehensä pois. Mutta teidän syynnehän se ei ollut."

"Niin, onko siinä nyt enää mitään järkeä, että mies lähtee merelle ja jättää nuoren kauniin vaimonsa kotiin, vaikka hänellä on kuulemma niin paljon rahaa, että hän voisi elää huoletonta elämää maissakin, hi, hi?"

"Älkää muuta sanoko", vastasi Amine. "Parasta on silloin luopua siitä. Eikö niin, kapteeni?"

"Minun on kaikissa tapauksissa pakko lopettaa tämä matkani", sanoi Filip, "mihin sitten myöhemmin ruvennenkaan. Olen kärsinyt paljon, kuten tekin, Schriften. Olette joutunut haaksirikkoon kaksi kertaa, mutta sanokaa minulle nyt, mitä oikeastaan haluatte. Tahdotteko palata Amsterdamiin ensimmäisessä kotiin menevässä laivassa vai nousta maihin Taffel-lahdessa vai --"

"-- vai tehdä jotakin muuta, voidakseni poistua tästä laivasta -- hi, hi."

"Ei ollenkaan, sillä jos haluatte ruveta palvelukseeni, saatte luotsin muonan ja palkan, sillä tiedänhän teidät hyväksi merimieheksi."

"Suostun purjehtimaan kanssanne, herra Vanderdecken, sillä minun on pakko, tahdonpa sitä tai en."

"Se on siis päätetty. Heti kun olette voimistunut, saatte ruveta työhön. Siihen asti pidän kyllä huolta, ettei teiltä tulee mitään puuttumaan."

"Minäkin koetan katsoa parastanne", sanoi Amine. "Tulkaa vain luokseni silloin kun olette jonkun tarpeessa, niin autan teitä mielelläni. Olette kärsinyt paljon, mutta teemme voitavamme, että voisitte unhottaa vaivanne."

"Miten hyvä ja ystävällinen te olettekaan!" sanoi Schriften katsellen Aminen kauniita kasvoja ja sopusuhtaista vartaloa. Hetkisen kuluttua kohautti hän hartioitaan ja lisäsi: "Säälin teitä todellakin, mutta sitä ei nyt voida auttaa."

"Hyvästi", sanoi Amine ojentaen kätensä Schriftenille. Luotsi tarttui siihen ja Amine tunsi kylmiä väreitä selässään, mutta hän ei ollut siitä tietävinäänkään. Schriften piti hänen kättään muutamia sekunteja omassaan katsellen samalla tarkkaavaisesti ensin sitä ja sitten hänen kasvojaan.

"Niin kaunis ja niin hyvä! Herra Vanderdecken, kiitän teitä. Suojelkoon Jumala teitä, hyvä rouva!" ja puristaen hyvästiksi Aminen kättä kiiruhti Schriften pois kajuutasta.