Part 11

"Mitä se hyödyttää? Tauti on tarttuvaa ja olette ollut täällä jo liiankin kauan. Menkää alakertaan vaihtamaan pukuanne ja järjestäkää sairaalle toinen huone, jonne hänet muutettakoon niin pian kuin suinkin. Aukaiskaa sitten tämän huoneen ikkunat, että raitis ilma pääsee tänne esteettömästä. Emme kai pelasta vaimoanne kuoleman kielistä senvuoksi, että hän jälleen sairastuisi hoitaessaan kipeää miestään."

Filip ymmärsi tämän neuvon viisauden poistuen vaihtaakseen pukua samalla kuin lääkärikin. Tehtyään sen meni hän vierashuoneeseen, jossa hän tapasi isä Mathiaksen.

"Olitte oikeassa, isä", sanoi Filip istuutuen sohvaan.

"Olen vanha ja epäluuloinen, ja te olette nuori ja luottavainen, Filip. Toivon kuitenkin vielä kaiken muuttuvan hyväksi."

"Niin toivon minäkin", vastasi Filip. Hän vaipui nyt ajatuksiinsa, sillä kun suurin vaara oli ohi, alkoi hän ajatella, mitä isä Seysen oli kertonut hänelle salaisuudesta, jonka Amine oli paljastanut houriossaan. Huomattuaan Filipin hajamielisyyden ei pappikaan häntä häirinnyt. Kului siten tunti, ennenkuin isä Seysen tuli huoneeseen.

"Kiittäkää Jumalaa, poikani! Amine on herännyt ja on tajuissaan. Nyt on hänen parantumisensa melkein varma. Otettuaan lääkärin määräämää vahvistavaa lääkettä nukkui hän jälleen. Toinen palvelijatar istuu vuoteen vieressä, vaikka hän ei luultavasti herääkään moneen tuntiin. Mutta lyhytkin uni on nykyisissä olosuhteissa hyvin kallisarvoinen eikä häntä senvuoksi saa häiritä. Käsken nyt tuoda tänne virvokkeita, joiden tarpeessa me varmaankin kaikki olemme. Filip, ette ole esitellytkään minua toverillenne, joka näyttää kuuluvan säätyyni."

"Suokaa minulle anteeksi, isä Seysen", sanoi Filip. "Olette varmaankin iloinen saadessanne tutustua isä Mathiakseen, joka on luvannut asua luonani jonkun aikaa. Jätän teidät nyt kahden kesken hankkiakseni teille hieman aamiaista, vaikkakin näin myöhään."

Hän meni keittiöön. Annettuaan siellä olevalle palvelijattarelle tarpeelliset määräykset ja käskettyään tytön viedä aamiaisen vierashuoneeseen otti hän hattunsa ja meni ulos. Hän ei voinut syödä, sillä hän tunsi olevansa kummallisesti kiihtynyt ja kaipaavansa raitista ilmaa voidakseen elää.

Kävellessään tietämättä oikein minne tapasi hän paljon vanhoja tuttuja, jotka onnittelivat häntä kuultuaan vaaran olevan jo ohi. Heiltä sai hän myös kuulla, miten hirveästi tauti oli raivonnut.

Terneusen ja sen ympäristön asukkaista ei ollut enää kolmatta osaakaan elossa ja parantuneet olivat vielä niin heikkoja, etteivät he voineet ryhtyä tavalliseen työhönsä. He olivat voittaneet taudin, muuta kärsivät nyt puutetta.

Filip päätti mielessään käyttää kaikki säästönsä naapuriensa hädän lieventämiseksi. Hän palasi kotiinsa vasta parin tunnin kuluttua.

Amine nukkui vielä ja molemmat papit keskustelivat vierashuoneessa.

"Poikani", sanoi isä Seysen, "keskustelkaamme nyt hieman. Olen jutellut vieraanne kanssa ja hänen kertomuksensa uskomme levenemisestä pakanamaihin on kiinnittänyt suuresti mieltäni. Hän on kertonut minulle paljon, josta voidaan iloita, mutta paljon surullisiakin asioita, muun muassa tuon ihmeellisen kummituslaivankin näyttäytymisen itäisellä merellä. Kuten tästä nyt huomaatte, Filip, tunnen salaisuutenne. Eiköhän olisi parasta, että nyt uskoisitte meille molemmille kaikki tähän kummalliseen kertomukseen liittyvät seikat, että voisimme neuvotella asiasta. Samalla olette tilaisuudessa saamaan neuvoja miehiltä, jotka ovat teitä vanhempia ja virkansa perusteella pätevämpiä ratkaisemaan, onko tuo yliluonnollinen voima lähtöisin hyvästä vai huonosta lähteestä."

"Isä Seysen on oikeassa", huomautti Mathias.

"Jos toimitte kaikkivaltiaan määräyksestä, keille voittekaan paremmin uskoutua ja ketkä voivat paremmin neuvoa teitä kuin ne, jotka ovat hänen palveluksessaan täällä maailmassa? Mutta jos se on paholaisen suunnittelemaa, voivatko ketkään neuvoa teitä paremmin kuin me, joiden velvollisuuksiin kuuluu hänen turmiollisten vaikutustensa vastustaminen? Ajatelkaa sitäkin, Filip, että tämä salaisuus painaa kovasti rakkaan vaimonne mieltä ja voi ehkä viedä hänet hautaan samoin kuin äitinnekin. Niin kauan kuin hän on yhdessä kanssasi, voi hän ehkä kestää sen, mutta ajatelkaa, kuinka monta yksinäistä päivää ja yötä hän saa viettää poissaollessanne ja kuinka paljon hän silloin on toisten avun ja lohdutuksen tarpeessa. Tällainen salaisuus on kuin kalvava mato ja huolimatta hänen suuresta rohkeudestaan lyhentää se hänen ikäänsä, elleivät pyhän kirkon palvelijat vuodata lohduttavaa balsamia hänen sydämeensä. Olitte julma ja itsekäs, Filip, jättäessänne hänet, yksinäisen naisen, suremaan poissa oloanne samalla kun hänen mieltään painoi niin hirveä taakka."

"Olette kumonnut vastustukseni, pyhä isä", vastasi Filip. "Tunnen nyt, että minun jo aikoja sitten olisi pitänyt kertoa teille tämä kummallinen tarina. Ilmoitan nyt kaikki siihen kuuluvat erikoisseikat toivomatta kuitenkaan suurta hyötyä neuvostanne, koska tehtäväni on sellainen, etten voi peräytyä siitä."

Hän kertoi nyt heille hyvin tarkasti kaikki salaisuuteen kuuluvat erikoisseikat koko ajalta huomauttaen lopuksi:

"Kuten kuulitte, olen vannonut pyhästi tekeväni sen ja taivas on ottanut vastaan valani. Minusta tuntuu, etten voi tehdä tässä muuta kuin täyttää velvollisuuteni."

"Poikani, kertomuksenne on niin kummallinen ja kamala, että jollette ole sitä kuvitelleet, se ei kuulu tähän maailmaan. Poistukaa nyt täältä. Keskustelen isä Mathiaksen kanssa tästä vakavasta asiasta ja sittenkuin olemme tulleet jonkunlaiseenkaan tulokseen, ilmoitamme mielipiteemme teille."

Filip meni katsomaan Aminea, joka nukkui vielä. Hän lähetti palvelijattaren pois istuutuen vuoteen viereen. Hän sai olla rauhassa melkein pari tuntia, ennenkuin papit kutsuivat hänet luokseen.

"Olemme keskustelleet kauan tästä kummallisesta ja ehkä yliluonnollisesta asiasta, poikani", sanoi isä Seysen. "Sanoin ehkä, sillä olisin pitänyt äitinne hajanaista kertomusta kuumeisten aivojen kuvitteluna ja samasta syytä olisin ollut taipuvainen uskomaan, että kiihoittunut tilanne äitinne kuollessa samensi hieman järkeänne, mutta kun isä Mathias varmasti vannoo kotimatkallaan nähneensä tuollaisen yliluonnollisen laivan ja kun se täydellisesti sopii kertomaanne kaskuun tukien sitä, myönnän siinä voivan olla jotakin yliluonnollista."

"Muistakaa, että minä ja monet muutkin ovat usein nähneet tuon kummituslaivan", sanoi Filip.

"Niin kyllä", väitti isä Seysen, "mutta onko noista toisista näkijöistä enää muita elossa kuin te? Tämä ei kuitenkaan kuulu asiaan."

"Myönnämme, ettei tässä ole kysymys ihmisten, vaan jonkun korkeamman olennon työstä."

"Korkeamman olennonko? Sanokaa taivaan, niin olette oikeassa."

"Sitä kysymystä ei ole niinkään helppo ratkaista, sillä on olemassa muitakin voimia kuin jumalallisia, nimittäin paholaisen, ihmiskunnan suurimman vihollisen konsteja. Mutta kun paholainen ei voi käyttää voimaansa muuten kuin Jumalan suostumuksella, voimme epäsuorasti myöntää, että tuollaisia merkkejä ja pahoja enteitä joskus voidaan nähdä."

"Olemme siis siitä asiasta samaa mieltä, isä?"

"Emme aivan, poikani. Tässä tapauksessa voi olla mahdollista, että paholainen on saanut vallan käyttää voimaansa tuon laivan kapteenia ja miehistöä vastaan, ja varoitukseksi niin kauheasta rikoksesta voi laivan yliluonnollinen ilmestyminen olla sallittua. Niin paljon uskallamme olettaa. Mutta nyt kysytään ensiksikin, onko tuo kirottu isänne, ja toiseksi, kuinka kauan teidän on jatkettava tuota mieletöntä haluanne, joka mielestäni hyvinkin voi aiheuttaa kuolemanne, mutta ei mitenkään voi pelastaa isäänne tuosta häntä kohdanneesta kirouksesta. Ymmärrättekö tarkoitukseni, Filip."

"Ymmärrän kyllä, mutta --"

"Älkää vastatko minulle vielä. Mielipiteemme on sellainen, että jos nyt kaikki todellakin on, kuten olette ilmoittanut, eivät nuo ilmestykset tule taivaasta, vaan ovat pirun keksinnöitä, joiden avulla paholainen tahtoo viedä teidät vaaroihin ja vihdoin kuolemaan, sillä jos teille todellakin olisi uskottu tuollainen tehtävä, kuten luulette, niin miksi ei sitten laiva näyttäytynyt viimeisen matkanne kestäessä? Kuinka voisitte, vaikka se näyttäytyisikin teille viisikymmentä kertaa, päästä, tekemisiin sen tahi niiden kanssa, jotka ovat vain aaveita kuuluen toiseen maailmaan? Ehdotamme senvuoksi, että käytätte osan noista isänne teille jättämistä rahoistanne sielumessuihin hänen sielunsa pelastamiseksi. Äitinne olisi varmasti menetellyt niin toisissa olosuhteissa. Neuvomme teitä olemaan maissa niin kauan kuin teille annetaan joku uusi merkki, joka todellakin voi vahvistaa otaksumistanne, että teidät todellakin on valittu tämän kummallisen tehtävän suorittajaksi."

"Entä valani, isä, valani, jonka taivas otti vastaan?"

"Poikani, pyhä kirkko voi vapauttaa teidät siitä. Olette nyt antautunut meidän johdettavaksemme ja teidän pitää mukautua päätöksiimme. Jos siinä on jotakin väärää, joudumme me ettekä te siitä vastuuseen, mutta lopettakaamme nyt jo puhe tästä asiasta. Menen yläkertaan ja heti kun vaimonne herää, ilmoitan hänelle varovaisesti kotiintulostanne."

Isä Seysenin mentyä keskusteli Mathias vielä asiasta Filipin kanssa. Filip lähti sitten kävelemään.

"Uusi merkki, uusi vahvistava merkki", ajatteli Filip. "Minusta tässä on ollut merkkejä ja ihmeitä tarpeeksi. Voihan sentään olla mahdollista, että sielunmessutkin vapauttavat isäni tuosta kauheasta rangaistuksesta. Minua ei kaikissa tapauksissa voida syyttää mistään, koska he päättävät puolestani. No niin, odottakaamme siis uutta merkkiä taivaasta, jos se nyt kerran on välttämätöntä." Filip kulki eteenpäin ajatellen isä Seysenin todistelua, muistellen kuitenkin enemmän Aminea.

Oli jo ilta ja aurinko oli laskemaisillaan. Filip jatkoi kulkuaan, kunnes hän saapui samaan paikkaan, jossa hän oli polvistunut ja vannonut juhlallisen valansa. Aurinko oli nytkin samalla korkeudella ja kaikki muukin oli samanlaista kuin silloinkin. Hän polvistui jälleen, otti kalleuden povestaan ja suuteli sitä. Hän katsoi tarkasti aurinkoa, sillä hän odotti jonkunlaista merkkiä, mutta aurinko laski ja seutu peittyi yön pimeyteen. Merkkiä ei annettu, ja Filip nousi lähtien kotiin päin. Hän oli nyt taipuvaisempi kuin milloinkaan ennen seuraamaan isä Seysenin neuvoa.

Tultuaan kotiin hiipi hän hiljaa yläkertaan Aminen huoneeseen. Amine oli hereillään ja puheli pappien kanssa, mutta vuodeverhot olivat niin edessä, ettei häntä voitu nähdä. Sykkivin sydämin pysähtyi Filip seinän viereen vuoteen luo.

"Sanoitte olevan syytä otaksua, että mieheni on tulossa kotiin", sanoi Amine väsyneellä äänellä. "Oi, ilmoittakaa minulle nuo syyt!"

"Tiedämme hänen laivansa palanneen matkaltaan ja muudan, joka oli nähnyt sen, kertoi matkan sujuneen onnellisesti."

"Miksi hän ei ole sitten tullut tänne? Isä Seysen, hän on joko täällä tahi hän ei ole palannutkaan. Tunnen Filipini erinomaisen hyvin. Sanokaa nyt, onko hän jo saapunut? Teidän ei tarvitse pelätä vastata myöntävästi, mutta jos vastaatte kieltävästi, tapatte minut."

"Hän on täällä, Amine", vastasi isä Seysen. "Hän on tullut kotiin terveenä ja hyvissä voimissa."

"Jumalani, kiitän sinua! Mutta missä hän on? Ah, tämä tietämättömyys on pahempaa kuin kuolema!"

"Täällä minä olen!" huudahti Filip vetäisten verhot syrjään.

Amine nousi iloissaan, ojensi käsivartensa ja vaipui sitten pyörtyneenä takaisin vuoteeseensa. Muutamien sekuntien kuluttua tointui hän kuitenkin todistaen isä Seysenin puheen todeksi, ettei ilo tapa.

Meidän pitää nyt sivuuttaa muutamia päiviä, joiden kuluessa Filip tuskin poistui vaimonsa vuoteen vierestä. Amine parani nopeasti ja niin pian kuin hän oli sen verran voimistunut, että hän itse voi ruveta puhumaan asiasta, kertoi Filip hänelle kaikki matkallaan sattuneet tapahtumat. Hän ilmoitti ripittäneensä itsensä isä Seysenille salaamatta sen aiheuttamia seurauksiakaan. Amine tunsi itsensä sanomattoman onnelliseksi tietäessään saavansa pitää Filipin nyt kotona. Hänkin koetti kaikin voimin suostutella Filipiä myöntymään pappien pyyntöön, ja kuluikin melkoisesti aikaa, ennenkuin Filip jälleen rupesi puhumaan merellelähdöstään.

XIV.

Niin kului kuusi viikkoa, ja parannuttuaan täydellisesti käveli Amine usein ulkoa nojautuen rakastamansa Filipin käsivarteen tahi lepäsi hänen rinnallaan heidän onnellisessa kodissaan. Isä Mathias oli vieläkin heidän vieraanaan. Sielumessut oli maksettu ja isä Seysen oli sitäpaitsi saanut Filipiltä varoja hädänalaisten tilan lieventämiseksi. Oli luonnollista, että Filip ja Amine keskustellessaan toistensa kanssa puhuivat enimmäkseen tuosta päätöksestä, jonka nuo molemmat papit olivat tehneet Filipin isän jatkuvasta hakemisesta. Filip oli vapautettu valastaan, mutta vaikka hän alistuikin hengellisten neuvonantajiensa päätökseen, ei hän kuitenkaan ollut tyytyväinen. Vaikka hänen rakkautensa Amineen ja Aminen toivo, että hän pysyisi kotona, vahvistivat isä Seysenin määräystä, soimasi omatunto häntä kuitenkin pyhän velvollisuuden laiminlyömisestä. Amine huomasi usein hänen otsansa synkistyvän ymmärtäen syyn siihen, mutta silloin aloitti hän uudestaan todistelunsa hyväilyineen, niin että Filip unhotti kaiken muun maailmassa paitsi hänet.

Eräänä aamuna heidän istuessaan ruohopenkillä ja sitoessaan kukkakimppuja käytti Amine tilaisuutta hyväkseen puhuakseen muutamasta tähän asti koskettelemattomasta asiasta.

"Filip", sanoi hän, "uskotko uniin? Luuletko meidän niissä näkevän jotakin yliluonnollista?"

"Tietysti" vastasi Filip. "Raamatussahan on monessa paikassa epäämättömät todistukset siitä."

"Mutta miksi et sitten koeta päästä epäilyksistäsi niiden avulla?"

"Rakkahin Amine, unet tulevat pyytämättä. Emme voi käskeä emmekä estää niitä."

"Kyllä, Filip. Sano vain haluavasi uneksia asiasta, joka painaa enimmän mieltäsi, niin toivosi toteutuu."

"Aivanko totta?"

"Kyllä, Filip. Omaan sellaisen voiman, vaikka en ole puhunut siitä sinulle ennen. Äitini ilmoitti minulle salaisuuden ja paljon muutakin, jota en viime aikoina ole muistanutkaan. Tiedäthän, Filip, etten milloinkaan valehtele? Jos haluat, saat uneksia tuosta haluamastasi asiasta."

"Mutta auttaisiko se mitään, Amine? Jos omaat sellaisen voiman, olet varmaankin saanut sen jostakin muualta."

"Tietysti. Isänmaassani on vielä käytännössä voimia, joista et ole kuullut puhuttavankaan. Minulla on muudan taikakeino, joka aina tehoo."

"Taikakeinoko, Amine? Harjoitatko noituutta? Sellaiset voimat eivät ole peräisin taivaasta."

"Sitä en tiedä, mutta sellainen voima on kuitenkin olemassa."

"Se on varmaankin paholaisen antamaa."

"Miksi niin, Filip? Vetoan omien pappienne sanoihin, ettei paholainen voi käyttää voimiaan muuten kuin Jumalan luvalla. Vaikka se siis olisikin noituutta, ei se toteutuisi, ellei taivas sitä tahtoisi. En näe kuitenkaan mitään syytä, miksi se olisi peräisin pahoista lähteistä. Rukoilemmehan useinkin, että meille unessa näytettäisiin, miten meidän pitää menetellä tukalissa asioissa. Paholainen johtaisi meidät varmasti paljon mieluummin väärälle tielle kuin oikealle."

"Amine, meitä voidaan kyllä varoittaa unessa, kuten muinoin patriarkkojakin, mutta jos käytämme salaperäisiä ja synnillisiä keinoja manataksemme näkyjä, teemme silloin liiton paholaisen kanssa."

"Mutta eihän paholainen voi tehdä sellaista liittoa, elleivät korkeammat voimat sitä salli. Filip, olet väärässä. Tiedämme voivamme uneksia haluamastamme asiasta, jos seuraamme määrättyjä neuvoja. Suo minulle anteeksi, Filip, mutta eikö teidänkin uskonnossanne pidä seurata muutamia erikoisia määräyksiä, kuten meidänkin? Meillehän opetetaan, että jollei lasta kasteta, joutuu se iankaikkiseen kadotukseen."

Filip ei vastannut mitään pitkään aikaan. Vihdoin hän sanoi hiljaa: "Pelkään, Amine, että --"

"Mutta minä en pelkää mitään, Filip, silloin kun aikomukseni ovat hyvät. Käytän erityisiä keinoja saavuttaakseni tarkoitukseni. Mutta mikä tuo tarkoitus tässä tapauksessa on? Vain se, että haluan tietää taivaan tahdon tässä asiassa, jos se suinkin on mahdollista. Vaikka se tapahtuisikin paholaisen avulla, niin mitä sitten. Hänhän tulee silloin palvelijakseni eikä käskijäkseni ja taivas panee hänet silloin työskentelemään hänen omia tarkoitusperiään vastaan." Aminen silmät salamoivat hänen lausuessaan nämä rohkeat sanat.

"Käyttikö äitisi useinkin hyväkseen tuota taitoaan?" kysyi Filip hetkisen kuluttua.

"Ei minun tietääkseni, vaikka hänen sanottiin olevankin hyvin perillä siinä. Kuten tiedät, kuoli hän nuorena, sillä muuten olisin saanut tietää enemmänkin. Luuletko, Filip, että tässä maailmassa asuu vain tällaisia alhaisia maastaluotuja, heikkoja ja kuolevaisia olentoja kuin me olemme? Etkö ole raamatussa nähnyt lukemattomia todistuksia siitä, että ihmisten joukossa toimii korkeampiakin olentoja? Miksi ei sellaista voisi vieläkin tapahtua? Miksi olisi suurempi synti pyytää heiltä apua nyt kuin tuhat vuotta sitten? Miksi otaksut, että heillä siihen aikaan oli oikeus oleskella täällä maailmassa? Mihin he ovat joutuneet? Ovatko he kuolleet, vai onko heidät kutsuttu takaisin jonnekin? Mihin sitten? Taivaaseenko? Jos he ovat palanneet taivaaseen, ovat maailma ja ihmiset joutuneet paholaisen ja hänen apulaistensa valtaan. Luuletko meidän ihmisraukkojen olevan niin hylätyitä? Sanon sinulle suoraan, etten minä ainakaan usko sellaista. Emme ole enää yhteydessä muinaisuuden hyvien henkien kanssa, koska olemme tulleet niin sivistyneiksi ja ylpeiksi, ettemme välitä heistä, mutta olen kuitenkin varma, että sellaisia on vieläkin olemassa. Sano minulle vilpittömästi, Filip, luuletko kaiken, mitä sinulle unessa näytetään, olevan vain mielikuvitusta."

"En, Amine, mutta toivoisin voivani uskoa niin."

"No silloinhan on väitteeni todistettu, sillä miksi eivät muutkin voisi saada samanlaisia ilmoituksia kuin sinäkin? Et voi sanoa, millainen voima siinä on vaikuttamassa; papit syyttävät siitä paholaista, mutta itse luulet sen tulevan korkeammalta taholta. Voiko kukaan samanlaisista syistä sanoa, mistä unet johtuvat?"

"Aivan niin, Amine, mutta oletko varma voimastasi?"

"Olen, ja jos joku korkeampi olento unessasi haluaa ilmoittaa sinulle jotakin, voit uskoa tuohon sanomaan ehdottomasti. Saattaa käydä niinkin, ettet uneksikaan, jolloin tunnit kuluvat raskaassa unessa, tahi yhtyy unesi tuohon kysymykseen, jonka ratkaisua haluat."

"Siinä tapauksessa olen tehnyt päätökseni, Amine. Haluan uneksia, sillä sieluani kiusaavat nämä ristiriitaiset epäilykset. Minun täytyy saada selville, teenkö oikein vai väärin. Tulevana yönä käytän taitoasi hyväkseni."

"Ei! Et tulevana etkä vielä seuraavanakaan yönä, Filip. Ihmettelenpä, oletko laisinkaan muistanut, että minä tällä ehdotuksellani vastustan omia toiveitani? Aavistan nimittäin, että unesi vastustaa niitä ja käskee sinun täyttää velvollisuutesi, sillä sanoakseni suoraan, en luota noiden pappien mielipiteeseen. Olen vaimosi, Filip, ja velvollisuuteni on pitää huolta, ettei sinua petetä. Koska tunnen keinoja, joiden avulla voit saada selville velvollisuutesi, tarjoan ne käytettäväksesi. Lupaa minulle, jos onnistun, palkitsevasi minua täyttämällä eräs pyyntöni."

"Suostun siihen, Amine, tietämättä, mikä se onkaan", vastasi Filip nousten penkiltä. "Mutta palatkaamme jo kotiin."

Kerroimme, että Filip ennen matkustamistaan Bataviassa oli sijoittanut suurimman osan rahoistaan yhtiön osakkeihin. Niiden tuottama korko riitti aivan hyvin Aminen pieniin tarpeihin, ja tullessaan kotiin huomasi Filip Aminen haltuun jättämänsä omaisuuden lisääntyneen. Maksettuaan sielumessut ja annettuaan isä Seysenille rahaa köyhien avustamiseksi oli hänellä vielä melkoisesti rahaa, jolla hän osti uusia osakkeita.

Äskeisen keskustelun aiheeseen ei enää koskettu, sillä Filip ei pitänyt siitä, että Amine harjoitti tuollaisia salaperäisiä temppuja, joiden vuoksi hän varmaankin joutuisi kirkon kiroukseen, jos papit vain saisivat kuulla niistä. Hän ei voinut kuitenkaan muuta kuin ihailla Aminen todistelun rohkeutta ja voimaa, vaikka hän ei mielellään sallinutkaan toteuttaa sitä. Oli jo kulunut kolme päivää eikä asiasta oltu puhuttu sen enempää.

Filip heittäytyi vuoteelleen ja nukkui pian raskaasti, mutta Amine ei nukkunut. Varmistuttuaan, ettei Filip enää heräisi nousi hän hiljaa ja pukeutui. Hän poistui huoneesta ja kun hän noin neljännestunnin kuluttua palasi, oli hänellä mukanaan pieni pata, jossa oli hehkuvia hiiliä. Toisessa kädessään oli hänellä pari pientä pergamenttirullaa, jotka oli sidottu nuoralla kapeaan nauhaan. Toisen hän kiinnitti varovaisesti miehensä otsaan ja toisen hänen käsivarteensa. Heitettyään suitsutusaineita pataan ja kun Filipiä ei enää voitu erottaa savusta, mumisi hän muutamia loitsuja, heilutteli hänen yläpuolellaan pientä oksaa, veti sitten vuodeverhot kiinni, vei padan pois ja istuutui miehensä viereen.

"Jos nyt tämä on jotakin synnillistä", ajatteli Amine, "rangaistaan tästä minua eikä häntä. He eivät voi sanoa, että hän on tehnyt jotakin sellaista, joka on laitonta ja pappien kieltämää. Otan mielelläni vastuun niskoilleni." Hänen halveksiva hymynsä ilmaisi, ettei hän suurestikaan kunnioittanut uutta uskontoaan.

Filip nukkui raskaasti vielä aamunkin koittaessa. "Nyt se jo riittää", sanoi Amine nähdessään auringon nousevan. Hän heilutti jälleen oksaa Filipin yläpuolella ja huudahti: "Herää, Filip!"

Filip säpsähti, avasi silmänsä ja nojautui käteensä kuin kootakseen ajatuksensa.

"Missä olenkaan?" huudahti hän. "Omassa vuoteessaniko?" Sivellessään otsaansa sai hän käteensä pergamenttirullan. "Mikä tämä on?" jatkoi hän reväisten rullan irti ja katsellen sitä. "Entä Amine, niissä hän on? Hyvä Jumala, millainen uni! Ja tuossa on toinenkin!" huudahti hän huomattuaan rullan vasemmassa käsivarressaan. "Ah, ymmärrän nyt! Tämä on sinun työtäsi, Amine." Hän heittäytyi jälleen pitkäkseen ja painoi päänsä tyynyihin.

Amine oli sillä aikaa hiipinyt vuoteeseen Filipin viereen. "Nuku, Filip, nuku", sanoi hän kiertäen käsivartensa hänen ympärilleen. "Keskustelkaamme vasta sitten kuin heräämme toisen kerran."

"Oletko siellä, Amine?" kysyi Filip pyörällä päästään. "Luulin olevani yksinäni ja olen uneksinut, että..." Hän nukkui jälleen, ennenkuin hän ennätti lopettaa lausettaankaan. Koska Aminekin oli väsynyt valvomisesta, nukkui hänkin ja oli onnellinen.

Isä Mathias sai sinä aamuna odottaa melko kauan aamiaistaan, sillä Filip ja Amine tulivat alakertaan pari tuntia myöhemmin kuin tavallisesti.

"Tervetuloa, lapseni", sanoi hän, "olette myöhäisiä tänään."

"Niin, isä", vastasi Amine. "Filip nukkui ja minä valvoin päivänkoittoon asti."

"Ei suinkaan hän ole ollut sairas, toivoakseni", sanoi pappi.

"Ei, mutta en voinut nukkua", vastasi Amine.

"Otaksun niin olleen, että olette viettänyt yönne rukoillen ja paastoten, vai mitä?"

Filipin selkää karmi, sillä hän tiesi, että jos pappi vain olisi tiennyt valvomisen syyn, olisi se hänen mielestään ollut kaikkea muuta kuin uskonnon sääntöjen mukaista. Amine jatkoi kumminkin nopeasti:

"Olen todellakin seurustellut korkeampien voimien kanssa niin paljon kuin se vähäisille voimilleni on ollut mahdollista."

"Siunatkoon pyhä kirkkomme teitä, lapseni", sanoi vanhus laskien kätensä hänen päälaelleen, "ja teitäkin, Filip."

Filip istuutui levotonna pöytään, mutta Amine ei ollut niinä miehinäkään, että jotakin tavatonta olisi sattunut.

Heti syötyään lähtivät he kävelemään. He kulkivat vaitiollen, kunnes saapuivat samalle pienelle nurmikolle, jossa Amine oli ensimmäisen kerran ehdottanut Filipille, että hän saisi koettaa selittämätöntä voimaansa. Hän istuutui ja Filip sijoittui vaitiollen hänen viereensä.

"Filip", sanoi Amine tarttuen hänen käteensä ja katsoen häneen tarkkaavaisesti, "näit unta viime yönä, eikö niin?"

"Kyllä, Amine", vastasi Filip vakavasti.

"Kerro minulle unesi, että saan selittää sen sinulle."

"Pelkään, ettei se kaipaa minkäänlaisia selityksiä, Amine. Haluan vain tietää, mikä tuon unen aiheutti."

"Kerro se minulle ensin", sanoi Amine tyynesti.