Part 5

_Pelikán_: Ei siinä mitään petosta ole. Kyllä paperi selvä on.

_Sándor_: Kiitoksia, herra, kiitoksia. (Panee paperin taskuunsa.)

_Pelikán_: Ja nyt, ystävät ja veljet, pikarit pystyyn. Terveydeksenne. (Juo.) Nyt minä maksan juomavelkani. Hoi!

_Rózsa_: Kaksi pulloa... tekee 6 florinia.

_Pelikán_: Kas tässä 8, ja nyt olemme kuitit, eikö totta?

_Rózsa_: Kyllä, kiitoksia. Olkaa hyvä, 2 florinia takaisin.

_Pelikán_: Ei mitään takaisin; kuusi florinia viinistä, 2 palveluksesta.

_Rózsa_: Viinistä otetaan tässä talossa maksu, mutta palvelus annetaan ilmaiseksi. Tässä rahanne, hyvä herra.

(Asettaa rahat pöydälle.)

_Pelikán_: Mutta kun minä nyt tahdon antaa sinulle hyvästä sydämestä...

_Rózsa_: Annan arvoa hyvälle sydämellenne, mutta rahaa en ota.

_Pelikán_: Kas sitä vaan! No, niinkuin tahdot. Oma vahinkosi. (Ottaa rahat ja panee taskuunsa.) Ja nyt me lähdemme katsomaan minun hevosiani, minun hyviä hevosiani... niin hyviä, ettei sellaisia toisia ylimalkaan ole olemassakaan!... Eikö se ollut niin, veli Kádár?

_Kádár_: Aivan niin, aivan niin, herra Pelikán.

_Pelikán_: No niin, hyvästi vaan, tyttö, ja hyvästi, paimen. Jos liikut meidän puolella, niin käy talossa.

_Sándor_: Kiitän, herra... samoin paperista.

_Pelikán_: Ei mitään kiittämistä, pidä hyvänäsi vaan minkä sait. Olen iloinen, kun pääsin tuosta pikku paperista. Voit karhuta rahat aikanaan asianomaiselta. Terveeksi!

_Hevoskauppiaat_: Hyvästi!

_Rózsa ja Sándor_: Hyvästi!

(Kádár, Hevoskauppiaat ja Pelikán poistuvat perälle, laulaen laulua n:o 10.)

_Kärripoika_: (Tulee vasemmalta.) No, nyt on karjapaimenen laukki kiinni. Kytkin sen katoksen alle. Tottapahan käy mies omansa korjaamassa.

(Menee taloon.)

_Rózsa_: Mitä aiot tehdä tuolla paperilla, Sándor?

_Sándor_: Sittenpähän nähdään, kun niiksi tulee... Sellainen nainen siis olet!

_Rózsa_: Millainen nainen?

_Sándor_: Huulilla hunaja, sydämessä valhe ja kavaluus.

(Ukkonen jyrähtää aivan yläpuolella.)

_Rózsa_: Kuule minua, Sándor...

_Sándor_: Mene, kurja valehtelija! (Salama välkähtää.) Etkö näe, että taivaan tulikin jo sinua etsii! Mene, mene!

_Rózsa_: Herra armahda!

(Menee nopeasti taloon.)

_Sándor_: (Kävelee kiihkeästi edestakaisin ja istuu vasemmalle.)

LAULU N:o 11.

_Ferenc_: (Tulee perältä laulun loputtua.)

_Sándor_: Vai olet jo palannut matkaltasi, toveri!

_Ferenc_: Pian sitä taas jatkankin, jos haluttaa... Karannutta laukkiani täältä etsin.

_Sándor_: Sitäkö vain? Etkö muutakin?

_Ferenc_: Sitä ja muutakin, jos tahdon.

_Sándor_: Laukkisi on tallella... Kuinka lienee ruusun laita?

_Ferenc_: Tallella on!

_Sándor_: Ja Mähriin siis yrität uudestaan?

_Ferenc_: Yritän, ellen tule toiselle päälle.

_Sándor_: Tällä kertaa kai viet sinne vaimonkin mukanasi?

_Ferenc_: Mistäpä sen nyt ottaisin?

_Sándor_: Ota oma äitisi.

_Ferenc_: Ei hän heittäisi kaupusteluansa, vaikka saisi koko Mährin.

_Sándor_: Joko siis olet sanonut äidillesi jäähyväiset?

_Ferenc_: Jo olen.

_Sándor_: Joko olet isäntäsi kanssa kaikki välit suorittanut?

_Ferenc_: Olenpa niinkin.

_Sándor_: Etkö ole kenellekään enää velkaa?

_Ferenc_: En ole velkaa papillekaan. Mitä sinun siihen tulee?

_Sándor_: Kuules, kumppani, ei mikään ole niin rumaa kuin valehteleminen. Lampurit valehdelkoot. Lampurien esi-isäkin kulki valheenkengillä. Patriarkka Jakob petti omaa appeansa kirjavilla vasikoilla, valehteli siis hänelle, petti oman isänsä Esaun kintailla, valehteli siis hänellekin. Eipä siis ihmekään, jos kaikki hänen jälkeläisensä, jotka vaan lampaita paimentavat, harjoittavat valhetta. Se sopii lampurille.

_Ferenc_: Kas vaan, sinustapa olisi tullut hyvä saarnamies. Osaat saarnata kuin paavin legaatti Ujwarosissa helluntaina.

_Sándor_: Ei olisi sinulle hätää tehnyt, vaikka minusta olisikin tullut saarnamies. Mutta paljon pahempi seikka olisi sinulle, jos minusta olisi tullut kelpo viskaalikin. Sanoit äsken, ettet ole kenellekään velkaa.

_Ferenc_: Niin sanoin. Ja sanon sen vielä.

_Sándor_: Onko se täyttä totta?

_Ferenc_: Täyttä totta.

_Sándor_: (Vetää taskustaan vekselin ja astuu Ferencin eteen.) Entä mikä tämä on?... Näetkö tämän pitkän paperin?... Tunnetko sen?

_Ferenc_: (Hätkähtää; ärähtäen.) Kuinka tuo paperi on sinun haltuusi tullut?

_Sándor_: Aivan rehellisellä tavalla... Ole vaan rauhassa, veikko, älä siinä hosu ja hyppele. En minä rupea tarkemmin tutkimaan, enkä lähemmin selittämään. Sen vaan sanon, että paperi on nyt minun omaisuuttani. Ja kun tämän vekselin maksuaika tulee, niin suoritan minä nuo kymmenen florinia, etkä sinä!

_Ferenc_: Ja minkätähden sinä menisit maksamaan minun puolestani?

_Sándor_: Sentähden, että se on minun velkani!

_Rózsa_: (Tulee talosta. Pelästyy.) Hyvä Jumala! Ferenc!

_Sándor_: Rózsa, minä pyydän, ole hyvä ja pane tämä vekseli talteen. Kun tilanomistaja Pelikán ensi kerran poikkeaa tänne kosiomatkalle, niin anna se hänelle ja sano, että me molemmat, karjapaimen Ferenc Lacza ja hevospaimen Sándor Decsi sen hänelle lähetämme. Sano hänelle puolestamme suuret kiitokset. Toinen meistä on aikanansa maksava. Kumpi maksaa, se saadaan nähdä.

(Ukkonen jyrähtää.)

_Rózsa_: (Ottaa vekselin ja panee vyötaskuunsa.) Mutta, hyvät ystävät, ettekö tule sisälle? Puhkeaa rajusää ja kastutte pahanpäiväisesti.

_Sándor_: Meillä on täällä asioita suoritettavana. Mutta mene sinä vaan katon alle.

_Rózsa_: (Itsekseen.) Kummallisia nuo miehet!

_Sándor_: Kas niin, mene nyt.

_Rózsa_: Hyvä Jumala sentään!

(Menee taloon.)

_Sándor_: Eikö tämä Hortobágyin pusta ole sentään suuri pusta? Vai mitä veli arvelee?

_Ferenc_: On se todellakin suuri pusta.

_Sándor_: Luulen, ettei se pusta, jolla Mooses antoi juutalaisten kierrellä 40 vuotta, taitanut olla tätä suurempi.

_Ferenc_: Sinä kait sen parhaiten tiedät... sinähän niitä raamatun kertomuksia tutkit.

_Sándor_: Mutta vaikka tämä Hortobágyin pusta onkin niin suuri, niin ei se sentään ole niin avara, että me molemmat siihen hyvin mahtuisimme.

_Ferenc_: Sen sanon minäkin.

_Sándor_: No, laajennetaan sitä sitten hieman!

(Lyö piiskalla pöytään.)

_Ferenc_: (Samoin.) Laajennetaan vaan!

(Katsovat toisiaan tuimasti silmiin. Ukkonen jyrisee ja salamat leimahtelevat.)

_Sándor_: Laukkisi on tuolla katoksen alla, minun tallissa. Pustalla tavataan.

_Ferenc_: Pustalla!

(Ferenc menee vasemmalle etualalle, Sándor vasemmalle taka-alalle.)

(Mies ja Vaimo tulevat hetkisen kuluttua perältä oikealta.)

_Mies_: Kovin jyrähtelee ja leimuaa... Tänne voimme hetkeksi poiketa suojaan.

(Leimahtaa.)

_Vaimo_: Pyhä neitsyt Maaria!

_Mies_: Tule, tule, niin pyrimme katon alle.

_Rózsa_: (Tulee talosta.) Voi, hyvät ystävät, ettehän toki tänne voi jäädä... Missä he ovat? Keitä te olette?

_Mies_: Tulimme tänne rajusäätä pakoon. Leimuaa kovin. Kohta alkaa tippua.

_Rózsa_: (Levottomana.) Armias taivas! Missä he ovat?... Missä?... Olen niin levoton!... Sydämeni on aivan pakahtua. (Ukkonen jyrähtää.) Ah!... Sándor, oletko siellä?... Ettekö nähneet minne he läksivät?

_Mies_: Niin, kutka?

_Rózsa_: Ne miehet, jotka olivat täällä pihalla.

_Mies_: Emme ole täällä ketään nähneet.

_Rózsa_: Hyvä Jumala! Jotakin varmasti tapahtuu... jotakin kauheata! Tunnen sen, olen siitä aivan varma.

(Krouvari ja Kärripoika tulevat talosta.)

_Krouvari_: Tule pois, Rózsa, sisälle huoneeseen. Mitä sinä täällä rajuilmassa...? Tapahtuu vielä onnettomuus. Tule!

_Rózsa_: Niin, onnettomuus tapahtuu, enkä minä voi sitä estää! Herra armahtakoon!

_Krouvari_: Mitä tarkoitat?

_Rózsa_: He tekevät pahaa toisilleen... tappavat toisensa!

_Krouvari_: Hyvänen aika! Ketkä?

_Rózsa_: Sándor ja Ferenc!

_Krouvari_: Pyhä isä! Mitä tyttö sanoo?

(Kuuluu pitkä, vihlova vihellys ja kavioiden kopsetta.)

_Kärripoika_: (Juoksee portille.)

_Rózsa_: Nyt, nyt!... Kuulitteko?

_Kärripoika_: (Perällä.) Tuolla ratsastavat molemmat paimenet pustalla!

_Rózsa_: (Juoksee perälle) Sándor! Ferenc!

_Krouvari_: Laupias taivas!

(Menee perälle.)

_Mies ja Vaimo_: (Samoin.)

_Kärripoika_: He hoputtavat hevosiaan... kääntyvät päin... kannustavat kiivaasti...

_Rózsa_: Sándor!...

(Aikoo juosta vasemmalle.)

_Krouvari_: Rózsa! Sinä et mene sinne! Kuuletko?

(Tarttuu häntä käsivarteen.)

_Rózsa_: Minun täytyy päästä... estämään heitä...

_Krouvari_: Et paikaltasi liiku... sopikoot itse asiansa... kuuletko...?

_Rózsa_: ... estämään... he tappavat toisensa!...

(Ukkosen jyrähdys.)

_Krouvari_: Auttakaa minua, hyvät ihmiset!... Olen vanha mies...

_Mies_: (Tarttuu Rózsan toiseen käsivarteen.) Tyttö, ole siivolla ja tottele isääsi!

_Kärripoika_: Nyt he ovat jo aivan lähellä toisiansa... hevoset nousevat takajaloilleen... miehet kohottavat lyijynuppiset keppinsä....

_Rózsa_: Minun täytyy...

(Salama.)

_Kärripoika_: Nyt iskivät!...

(Ukkonen.)

_Rózsa_: (Kirkaisten.) Ah!

_Kärripoika_: Hevospaimen horjahti... tarttuu päähänsä... kumartuu eteenpäin...

_Rózsa_: Pian, pian...!

_Krouvari_: Rózsa! Rózsa!

_Mies_: Pysy vaan koreasti paikallasi, tyttö! Siellä ei nyt sinua tarvita.

_Kärripoika_: Hän oikaisi jälleen itsensä... repäisi hatun päästänsä... kannustaa jälleen ratsuansa... ajaa päin... kohottaa jykevän keppinsä...

(Ukkonen.)

_Rózsa_: Sándor!...

_Kärripoika_: Nyt putosi karjapaimen satulasta pitkälleen maahan...

_Rózsa_: Oh, oh!

_Krouvari_: Herra taivaassa, armahda meitä! (Tekee ristinmerkin.)

_Vaimo_: (Yht'alkaa edellisen kanssa ja myös ristinmerkin tehden.) Pyhä neitsyt, ole meille armollinen!

(Mahtavaa ukkosen jyrinää.)

_Kärripoika_: Hevospaimen laskeutuu ratsultaan... ottaa karjapaimenen hatun... nousee jälleen satulaan ja... kääntyy tännepäin...

_Krouvari_: Vai tänne vielä tulee... miehentappaja!

_Vaimo_: Voi, voi, sentään... mikä miesten mielet noin on villinnyt?

_Kärripoika_: Nyt hän kiitää suoraa päätä tänne!

_Mies_: Santarmit kimppuun tuollaisille tappelupukareille!

(Kuuluu lähestyvää kavlonkopsetta.)

_Kärripoika_: Siinä hän on!

_Sándor_: (Tulee perältä, kädessään Ferencin hattu. Kalvaa hatunvuorista esille ruusun.) Tässä se on! (Iskee kepillä ruusun rikki.) Rózsa, nyt voit viedä hänet sisälle ja hoitaa häntä, hän on avun tarpeessa. Nyt hän jää sinulle!

_Krouvari_: Poika, poika, mitä sinä olet tehnyt?

_Sándor_: Sen minkä minun täytyi tehdä, ei enempää, eikä vähempää! Ja nyt, kun se on täytetty, ei minua enää tarvita täällä; nyt voin kadota! Rózsa, älä unohda paperia. Katsokaa, viimeisen kerran näette nyt tämän pojan. Tämän jälkeen ei hänestä tavata enää jälkeäkään näillä mailla. Hyvästi!

_Rózsa_: (Suurimman hädän vallassa.) Ei, ei, Sándor! Sinä et saa mennä... kuuletko, sinä et saa! Minä rakastan sinua, rakastan kuitenkin, kaikesta huolimatta. Niin, rakastan ainoastaan sinua, enkä ketään muuta. Minä en voi elää ilman sinua. Ainoastaan sinun morsiamenasi tahdon olla ja sinun kanssasi vihille käydä.

_Krouvari_: Rózsa, Rózsa, sinä et tiedä mitä sanot!

_Mies_: Tyttö, tyttö!

_Sándor_: Pusta on nyt tämän pojan morsian ja pustan kanssa hän menee vihillekin. Jääkää hyvästi!

(Poistuu nopeasti perälle vasemmalle.)

_Rózsa_: (Juoksee perälle.) Sándor! Sinä et saa... et saa!... (Vaipuu maahan.) Oh... oh... oh!...

(Ukkonen jyrähtelee mahtavana.)

Väliverho.

NELJÄS NÄYTÖS

IV.

(Näyttämö: sama kuin edellisessä näytöksessä. Edellisestä on kulunut parisen viikkoa. Talon edusta y.m. paikat ovat koristetut köynnöksillä ja kukilla. Kirkas iltapäivä.)

_Kärripoika_: (Seisoo tuolilla ja kiinnittää köynnöstä puun oksaan.)

_Rózsa_: (Istuu oikealla, tuolilla, puettuna juhla-asuun.)

_Kärripoika_: Onko näin hyvä, Rózsaseni? Sopiiko tämä tähän?

_Rózsa_: Kyllä se niin hyvä on.

_Kärripoika_: (Hyppää alas tuolilta.) Kas niin, nyt se on sitten valmis; (Katselee ympärillensä.) Jaa-a! Korealta täällä nyt näyttääkin... vaikka sen itse sanonkin. Oikein juhlalliselta... Mutta niinhän pitääkin, sillä juhlahan nyt onkin... (Katsoo Rózsaan)... ja lisäksi suuri juhla, niin suuri, ettei sen suurempaa juhlaa voi olla!...

_Rózsa_: Mitäpä tämä sen suurempi... tavallinen nimipäivä vaan.

_Kärripoika_: Niin, niin, mutta riippuu se vähän siitä, kenen nimipäivä...

_Rózsa_: Nimipäivä kuin nimipäivä... mitäpä siinä sen ihmeellisempää.

_Kärripoika_: Niin, mutta kun se on sinun nimipäiväsi, niin...

_Rózsa_: Jos olet valmis, niin katso, että tuolit ja pöydät ovat paikoillaan vierashuoneessa.

_Kärripoika_: Heti paikalla, Rózsaseni.

_Rózsa_: Ja katso myöskin, että sinulla on ylläsi toiset liivit ja puhdas paita, kun vieraat tulevat.

_Kärripoika_: Tietysti, tietysti, Rózsaseni, kuinkas muuten! Puen itseni parhaisiin pyhävaatteisiin... sillä onhan tänään pyhäpäivä... minun suurin pyhäpäiväni.

(Menee taloon.)

_Rózsa_: (Yksin.) Vaan ei minun. Ei tunnu juhla juhlalle, eikä ilo ilolle maistu, kun poissa on hän, joka sydäntä lämmittäisi ja mielen keveäksi saisi. Kaksi viikkoa on kohta kulunut siitä kuin hän läksi. Missä mahtaneekaan arolla kuleksia ja pakoteillä harhailla, poika rukka. Tokko edes ajatustakaan on koko aikana Rózsa paralle suonut! Sitä en usko. Ja kuitenkin minun sydämeni ja ajatukseni ovat alati olleet hänen luonansa.

LAULU N:o 12.

(Laulun jälkeen tulee isäntäpaimen perältä, vasemmalta.)

_Isäntäpaimen_: Hyvää iltapäivää, tyttöseni.

_Rózsa_: Hyvää päivää, Paal setä.

_Isäntäpaimen_: Kylläpä täällä on koreata ja suurellista!... Oikein köynnöksiä ja seppeleitä! Onko talossa juhlat... vai mistä kaikki tämä vehreys?

_Rózsa_: Eihän täällä mitä juhlia... tavalliset nimipäivät vain.

_Isäntäpaimen_: Nimipäivät! Kenenkä sitten?... Ei suinkaan vaan sinun, tyttöseni, kun noin koreaksikin olet itsesi laittanut?

_Rózsa_: Kyllähän Paal setä oikein arvasi.

_Isäntäpaimen_: Todellakin! No, ei tässä sitten muuta kuin onnea vaan, tyttöseni, oikein kouran täydeltä.

(Puristaa Rózsan kättä.)

_Rózsa_: Kiitos, setä.

_Isäntäpaimen_: (Katsoo Rózsaa.) Mutta sinä et näytä ollenkaan iloiselta tänään, tyttöseni... ei kareile hymy suupielissäsi, eivätkä säteile silmäsi, niinkuin tavallisesti! Oletko ehkä sairas, vai?

_Rózsa_: Enhän minä sairas... muuten vaan olen hiukan väsynyt... mutta kyllä se menee ohitse.

_Isäntäpaimen_: Toivokaamme niin, tyttöseni.

_Rózsa_: Rohkenenko pyytää Paal setää myöskin viipymään hetkisen keskuudessamme. Tänne tulee joukko kylän nuoria, ehkä hiukan pyörähdelläänkin.

_Isäntäpaimen_: Kernaasti, tyttöseni, kernaasti. Minä kiitän kunniasta.

_Rózsa_: Heidän pitäisi aivan kohta saapua.

_Isäntäpaimen_: Vai niin... Tuota, on kai isäntä kotosalla!

_Rózsa_: Kyllä hän kotona on... Kas, siinä hän tuleekin.

_Krouvari_: (Tulee talosta.) Rózsa, nyt voit jo asettaa kakun pöydälle; vieraiden pitäisi tuossa paikassa olla täällä... Kas vaan, siinähän on Paalkin. Terveeksi vaan.

_Isäntäpaimen_: Terve, terve!

(Kättelevät.)

_Rózsa_: (Menee sisälle.)

_Krouvari_: Saavuitpa juuri kohdalleen, veliseni. Täällä nuoret hieman juhlivat tänään.

_Isäntäpaimen_: Niin kuulin.

_Krouvari_: Istu, veikkonen, paina puuta.

_Isäntäpaimen_: Kiitos, kiitos.

(Istuvat pöydän ääreen.)

_Krouvari_: Totta puhuakseni, tahdoin tässä järjestää tytölle hiukan mielenviihdykettä ja huvia, kovin kun on, poloinen, ollut viimeisten ikävien tapausten jälkeen alakuloinen ja suruissaan. Ja nyt sattui juuri sopiva tilaisuus.

_Isäntäpaimen_: Niin, minustakin tuntui kuin olisi tyttö ollut hiukan allapäin, vaikka ei itse ollut sitä myöntävinään, väsymystä vain syytteli. Vaikka, eipä ihmekään, jos olisi hiukan uupunutkin, sillä onhan hänellä, miekkosella, ollut kylliksi huolta ja puuhaa viime aikoina: ensin yksi potilas ja sitten toinen, ja lisäksi monet talousaskareet.

_Krouvari_: Niin, kyllä hän nyt on saanut sairashoitoa opetella. Mutta omapa hänen asiansa. Miksi ryhtyä lemmenvehkeisiin jokaisen kanssa, joka eteen sattuu! Sellaista siitä sitten tulee. Enpä silti tahdo noita poikia moittia, kelpo miehiä ovat kumpikin, niin hevos- kuin karjapaimenkin, mutta turhan tuittupäisiä ja juonikkaita.

_Isäntäpaimen_: Sinäpä sen sanoit, veliseni.

_Krouvari_: Ja niin vietävän riidanhaluisia.

_Isäntäpaimen_: Sepä se! En ymmärrä minäkään näitä nykyajan nuoria. Osattiin sitä ennenvanhaankin rakastella ja naisten kanssa kuherrella, no, ehkäpä joskus oikkuillakin, mutta sen verran sentään mieltä oli, ettei hengen päälle toki käyty, niinkuin nämä nykyiset pojat ja tyttöset. Ennen lemmittiin rauhassa ja rakkaudessa, mutta nyt se käy vain riidassa ja tappelussa... Niin, tuota, mitenkä on, onko pojasta, tarkoitan hevospaimenesta tuon rytäkän jälkeen mitään kuulunut?

_Krouvari_: Ei kerrassaan mitään, hävinnyt on teille tietämättömille mies.

_Isäntäpaimen_: Taisi aueta pojan silmät teolleen, eikä uskalla nyt näyttäytyä ihmisten ilmoilla. Että juttu ei tullut viranomaisten korviin, on hyvä asia, mutta parasta kuitenkin, että mies pysyttelee syrjässä, kunnes asia ehtii hieman arpeutua.

_Krouvari_: Ja olkoon onnellinen, ettei mylläkkä päättynyt pahemmin kuin päättyi.

_Isäntäpaimen_: Niin, tuota, oikeastaan läksinkin tänne juuri ottamaan selkoa potilaan tilasta. Lieneekö miekkonen jo siksi toipunut, että pystyy jaloillaan olemaan?

_Krouvari_: Kyllä hän jo jalkeilla on ja voimansakin ovat jo miltei palanneet, mutta kääreessä on vielä poloisella pää; ei parane niin pian haava, isku kun oli perin ankara ja lyijynuppinen keppi jättää pahan jäljen. Mutta, niinkuin sanottu, melko virkku jo on. Enpä, totta tosiaan, olisi luullut silloin, kun hänet tiedottomassa tilassa, verta vuotavana, erään paikalle sattuneen matkamiehen kanssa tuolta pustalta tänne talooni kannoin, enpä, sanon, olisi luullut hänestä näin pian kalua tulevan. Mutta onpa hän aika tukeva pojaksi ja lujaluontoinen lisäksi. Niin että, kyllä hän kohta voi jälleen ryhtyä tehtäviään hoitamaan.

_Isäntäpaimen_: Sepä hyvä asia, sillä...

(Samassa ovi avautuu ja Ferenc ilmestyy portaille.)

_Krouvari_: Siinä hän onkin.

_Ferenc_: Kas, hyvää päivää! Mitä karjamajalle kuuluu?

_Isäntäpaimen_: Päivää, poikaseni. Eipä kuulu kummempia. Kuinka on itsesi laita?

_Ferenc_: Ei minua enää paljon mikään... terve alan jo olla kuin kala, kunhan vain tästä kääreestä pääsen.

_Isäntäpaimen_: Sepä hyvä asia.

_Ferenc_: Eihän mies kauaa sairastele. Mutta jo on minulla ollut kelpo huoltajakin, kerrassaan taitava ja kärsivällinen. Parempaa sairaanhoitajaa ei varmaankaan tapaa koko Alamaasta.

_Isäntäpaimen_: Onpa hyvä seikka, poikaseni, että olet tullut entisellesi, sillä Mährin kreivi odottaa nautojansa, joista hän on jo maksun suorittanut. Sinun on siis ensi tilassa jouduttava jälleen matkaan. Mutta sen sanon sinulle vanhana miehenä, että olkoon tämä viimeinen kerta, kun ryhdyt tuollaisiin koirankujeisiin.

_Ferenc_: Koirankujeisiin? Ei se ollut koirankujetta, kaukana siitä. Vakavasta asiasta siinä oli kysymys ja vakavasti ja rehellisesti siinä annettiin.

_Isäntäpaimen_: Vakavasta! Penikkatautisia olette kaikki, niin hevospaimen ja sinä kuin tyttökin, ja penikan töitä teette, en paremmin sano.

_Ferenc_: No, no, ei kiistellä siitä asiasta; se on arka paikka, eikä se siedä sivullisia.

_Isäntäpaimen_: Minä en ole tässä asiassa sivullinen. Minä olen sinun isäntäpaimenesi ja siinä ominaisuudessa on oikeuteni ja velvollisuuteni valvoa sinun oloasi ja elämääsi, ja katsoa, ettet teoillasi talolleni vahinkoa ja häpeää tuota. Ole onnellinen, ettei temppusi saanut karvaampaa loppua, ettet joutunut santarmien kouriin, silloin olisikin asiasta syntynyt toinen töminä, ole varma siitä. Kiitos isännän tässä ja tytön, välttyi toki se paha.

_Ferenc_: (Krouvarille.) Niin, en tiedä millä koskaan voisin palkita hyvän työnne.

_Krouvari_: Sillä, että sovitte pois riitanne ja rettelönne hevospaimenen kanssa ja niin pian kuin suinkin mahdollista.

_Ferenc_: Olen puolestani koska tahansa valmis sovintoon, jos vaan hänen mielensä on siihen taipuvainen. Mutta sitähän minun on vaikea tietää, kun ei ole mies paikkakunnalla, että saisi kysyä.

_Isäntäpaimen_: Kaipa hän näyttäytyy, kunhan ensi pelästys on haihtunut; ei uskalla tulla piilostaan, kun ei tiedä tekonsa seurauksia. Niin, sovittava tämä asia on ensin ja sitten on sinun, poikani, valmistauduttava matkaan. Nolosti päättyi ensi yrityksesi Polgárin lautalla, ehkä toinen onnistuu sitä paremmin.

_Ferenc_: Heti kun olen Sándorin kanssa kättä paiskannut, yritän uudestaan matkalle, enkä luule enää toisten epäonnistuvani.

_Isäntäpaimen_: Oikein, poika. Ja mitä sairaskuluihisi tulee, niin minä vastaan niistä nyt. Mutta, niinkuin sanoin, olkoon tihutyösi myöskin viimeinen, muista se.

_Ferenc_: Kiitän teitä sydämestäni.

_Isäntäpaimen_: Käytä itsesi kunnolla vieraan herran palveluksessa, ettet entiselle isännällesi häpeää tuota. Pois kaikki poikamaiset kujeet ja konnankoukut ja sijaan vakavat tavat ja miehen mieli.

_Ferenc_: Parastani tahdon koettaa.

_Krouvari_: Ei tässä muita sairaskuluja kuin lääkäri ja rohdot, mutta koska tämän kaiken pahan alku ja aihe on ollut Rózsa, niin otan minä kulut kontolleni. Eikä niistä sen enempää.

_Kärripoika_: (Tulee talosta juhlatamineissa.)

_Krouvari_: Ellen erehdy, niin olen kuulevinani laulua. Poika, käy kurkistamassa, joko vieraat tulevat.

_Kärripoika_: Kyllä, isäntä.

(Menee perälle oikealle.)

_Krouvari_: Kas niin, unohtakaamme nyt kaikki ikävät asiat ja ottakaamme iloinen muoto yllemme... tehkäämme se tytön tähden, joka on saanut niin monta kovaa kokea.

_Kärripoika_: (Tulee perältä.) Siellä tulevat kylän tytöt ja pojat juhlakulussa pitkin kujaa. Heleijaa!

(Juoksee perälle oikealle.)

_Krouvari, Isäntäpaimen ja Ferenc_: (Asettuvat oikealle etualalle.)

(Kulkue saapuu' perältä laulaen, tytöt ja pojat parittain, kaikilla kukkia kädessä. Etumaisena kulkee Eräs. poika, kantaen seppelettä ja hänen vieressään astelee Kärripoika.)

LAULU N:o 13.

_Rózsa_: (On heti vieraiden tultua ilmestynyt portaille.)

(Kulkue tekee kierroksen ja asettuu kaareen vasemmalle.)

_Eräs poika_: (Astuu esille.) Eljen neiti Rózsa, Hortobágyin sulotar ja koko Alamaan kaunein kukka!

_Kärripoika_: Eljen Rózsa!

_Tytöt ja pojat_: Eljen! Eljen! Eljen!

(Antavat Rózsalle kukkia.)

_Rózsa_: (Portailla.) Kiitos, kiitos! Pyydän teitä hyväntahtoisesti astumaan tänne katon alle nauttimaan hieman virvokkeita.

_Pojat ja tytöt_: Me kiitämme!

_Rózsa_: Tehkää niin hyvin.

_Pojat_: (Kohottavat Rózsan olkapäillensä, kiertävät ympäri pihaa ja kantavat hänet sisälle, kalkkien laulaessa Laulua n:o 13.)

(Isäntäpaimen, Krouvari, Ferenc astuvat sisälle heti kantajien jälessä. Näyttämö on hetkisen tyhjänä.)

_Sándor_: (Tulee varovasti perältä, katselee ympärillensä, huomaa köynnökset ja hämmästyy, kuuntelee talosta kuuluvaa hälinää ja Istahtaa sitten vasemmalle.)

LAULU N:o 14.

_Rózsa_: (Ilmestyy talon ovelle, puhuen sisällepäin.) Ei, ei, kyllä minä noudan... (Tulee pihalle ja aikoo ottaa tuolin, jolloin huomaa Sándorin.) Oh... Sinä... Sándor!

_Sándor_: Niin... minä! Taisin tulla sopimattomaan aikaan... vai mitä?

_Rózsa_: Et suinkaan.

_Sándor_: Miksi sitten pelästyit noin?

_Rózsa_: En minä pelästynyt... hämmästyin vain, kun...

_Sándor_: Kun minä niin odottamatta tulin iloasi häiritsemään... eikö niin?

_Rózsa_: Ei ensinkään... Et sinä lainkaan häiritse... päinvastoin...

_Sándor_: Vai niin... et suinkaan tahdo sillä uskotella, että tällainen maankiertäjä olisi tervetullut vieras kihlapitoihisi?

_Rózsa_: Kihlapitoihini?...

_Sándor_: Tai lienevätkö jo järkiään häät! Kuka sen tietää.

_Rózsa_: Tarkoitatko, että minä olisin...?

_Sándor_: Mitäpä nuo koreat hetaleet, seppeleet ja köynnökset muutakaan tietäisivät.

_Rózsa_: Ei, Sándor, sinä erehdyt...

_Sándor_: Oh, älä pelkää, en minä aio sinun ilojuhlaasi tärvellä... en minä aio hyökätä keskelle kemujasi ja vääntää niskoja nurin onnelliselta mielitietyltäsi. Kyllä hän minun puolestani saa rauhassa onnessaan rypeä ja hempukkaansa lempiä niin paljon kuin häntä haluttaa.

_Rózsa_: Sándor... kuinka sinä voit puhua noin?...

_Sándor_: Mitäpä tällainen kulkurihylky muutakaan osaisi... kun ei ole ollut niin hyvässä opissa kuin eräs toinen, joka hyvin tunnetaan.

_Rózsa_: Voi, Sándor, et ole entisestä lainkaan muuttunut!...

_Sándor_: Muuttunut! Säät muuttuvat, mutta ei miehen mieli. Eivät turkitkaan muutu, vaikka ne nurin kääntää: "Turkit turkkeina pysyvät!"