Part 9

"Jaa, -- jaha -- vieläkös irvistelet, vieläkös irvistelet -- vai kapinallisissa aikeissa -- vai -- vai kapinallisissa -- aikeissa -- tekeekö mielesi mielitteletkö nylkemään vielä meitä torppari raukkoja -- ähäh -- ähäs -- ähäs, kutti kutti -- kas tuossa -- tuossa vielä yksi -- kas niin, saitko jo -- -- jasoo, ventta ventta -- sinäkö Karhulan kartanon ihmissyöjä, möhömaha -- pajatukki -- tuosta sinä saat; tuosta -- kas kas -- sattuiko nenään -- tuossa vielä yksi -- sinut tapan ja syön kuin koira kärpäsen -- mielitteletkö vielä torpparejasi syödä -- irvistäppäs vielä -- -- no tästä saat -- soh -- nyt makaat siinä puun juurella pää kirottu herrassöötinki -- otan vielä korvistasi kiinni ja lyön tuohon kiveen ettei jää luun suremata -- kas noin, kas -- ähäs -- --"

Antti oli raivossaan. Kiroillen ja siunaten hän kiviä pommitteli puiden latvoihin. Erään kuusen juurelta otti kaksihaaraisen lahopuun ja alkoi hampaitaan nirskutellen sitä rajusti kiveen hutkia. Ja kun lahon sirpaleet viimeiseen saakka hänen kourastaan katosivat, silloin oli Karhulan herrassöötinki hänen mielestään siinä pieninä lihan ja luun murusina.

Tekoaan tylsästi katsellen hän sitte tyytyväisenä istui kivelle keveät kätensä kupeillaan. Mutta tyytyväisyytensä yhtäkkiä muuttui pelon sekaiseksi kiukuksi.

Eteensä ilmestyi pitkäkoipinen ja jättiläisvartaloinen nimismies, ja hirmuisesti kilkkavat kahleet käsivarsillaan.

"Ö-höm -- tuossa se peto nyt on -- ö-höm -- kahleet -- tänne, kahleet, ö-höm -- ja mies linnaan!" hän jyreästi puhui. Tarttui Antin niskakaulukseen ja veti suoraksi kuin tapetun koiran tantereelle. Silloin vanginkuljettaja lukitsi kahleet Antin jalkoihin, vaikka tämä puri nimismiestä käsiin kuin susi lampaan koipeen ja potki kiviä ja turpeita vanginkuljettajaa päin naamaa että pölisi. Vielä lisäksi näki hän ympärillään joukon irvisteleviä pitkänokkaisia herroja sarvet päässä, jotka usuttelivat nimismiestä ja vanginkuljettajaa vaan häntä kahlehtimaan ja viemään linnaan, sekä nauraa virnistelivät hänen rukouksilleen ja anteeksi pyynnölleen.

Tervajukka oli tavallisella työllään Karhulevon syrjäaholla. Siinä itsepintaisia tervaskantoja pilkkoillessaan hän kuuli lähellä ankaraa raivokasta melua, kirouksia, voivotuksia, pitittelemisiä ja rukouksia sekä anteeksi pyyntöjä.

Hän heitti työnsä, nakkasi päänsä kallelleen vasemmalle, purasi tupakkaa ja läksi astumaan ääntä kohti, jotta puukenkänsä kiviin keikkasivat.

Muutamien reheväin kuusipensaiden välistä hän jo parinkymmenen sylen päähän näki miehen maassa selällään poikki polun ja ankarasti huitovan käsillään ja potkivan, jotta turpeita ja pieniä kiviä ilmaan pyrynään pölisi.

Luo tultuaan hän hämmästyi, ettei ollut kyetä mitä tekisi.

Vaalean siniset, melkein kuolleen verellä olivat Antin kasvot, suu hirveässä väänteessä ja hampaat ilkeästi nirskahtelivat.

"No auta hyvä Jumala -- -- mikä sua vaivaa Antti? -- Olethan ihan hulluna --!" Jukka sanoi tarttuen Anttia käteen, sekä lisäsi, "nousehan veli hyvä pois siitä! Eihän tässä mitään hätää -- kuule Antti, nousehan pois!"

Antti harrasi lujasti molemmin kourin Jukan käteen kuin hukkuva oljen korteen, sanoi: "Auta, auta -- ne vievät minut onnettoman linnaan -- voi, voi ne vievät minun linnaan --."

"Olehan nyt hulluttelematta ja nouse ylös, ei tässä ketään linnaan viejiä näy", Jukka sanoi ja irvissä ikenin veti Antin pystyyn.

"Kas kas -- jo menivät -- eivätpä uskaltaneetkaan -- niin menivät ettei näy jälkiäkään", Antti puheli noustuaan, yhä pitäen Jukan tervaisesta kädestä sekä vilkuillen hajamielisesti ja tylsästi väliin Jukkaan ja väliin joka taholle.

"Eikä tässä mitään ole ollutkaan -- ihanhan olet, nyt sekauksissasi, Antti veliseni --" Jukka yhä edelleen lohdutteli.

"Hm-hmh -- vai sekauksissani, vai sekauksissani --" Antti vastasi yhä nirskuttaen hampaitaan ja rengasmaisesti katsoen Jukkaa silmiin.

"Oikein olet hirveän näköinen, mikä sulle nyt on tullut kun tuollainen olet? Heitä nyt jo sikseen, ja lähtään pois kotiin", Jukka edelleen hänelle puheli.

"Hm -- hirveän näköinen --", Antti vastasi katkonaisesti jamaten, ja tyyneesti läksi Jukan jälessä kotiinsa päin kyhnyttelemään.

Siinä mennessä Jukka vielä uteli Antilta, mikä hänelle oli tullut ja mikä häntä rasitti, mutta niin luotua sanaa ei enää lähtenyt Antin huulilta. Hän vaan synkästi tuijotti jalkoihinsa ja väliin ylös puiden latvoihin.

Mitään kipua ei Antti nyt tuntenut.

Tuossa sitä jo näkyi Lehtiviidan punanen asuinhuoneus.

Roppe, koiran pentu, peuhasi kartanolla Mirrin kanssa. Mirri makasi selkiselällään ja kun Roppe yritti, purasemaan, sai se Mirriltä pehmeän korvakierukan, jotta heti putkahti taapäin, ja laskeutuen matalaksi etukäpälilleen tehdäkseen uuden rynnäkön.

Mutta kun Roppe huomasi Jukan ja Antin tulon kartanolle, pölähti se isäntänsä luo, hyppäsi pystyyn ja nuolla liputteli hänen sivuillaan suorana riippuvia käsiään.

Antti ei sitä huomannut lainkaan, joten polkasi koiran takajalalle; se katketa rusahti ja surkean valitushuudon päästi Roppe kiikkuen isäntänsä jälessä eteiselle, johon jäi.

Sisään tultua heitti Antti lakkinsa ja istui sanan virkahtamatta penkille nojautuen kumaraan lattian rakoihin.

"Herra Jumala, mikä sille miehelle nyt on tullut -- mikä sinua vaivaa Antti? Kuule nyt minua -- mikä sinua vaivaa?" Katri hätäillen puheli. Meni Antin luo ja kyykistyi katsomaan häntä silmiin.

Antti suoristi itsensä, katsoi tylsästi rengasmaisilla silmillään Katria ja vaatetta hänen otsalleen vyötettynä, sekä nirskautti hampaitaan. Mutta sanaakaan ei hievahtanut.

"Huh -- onhan se niin kauhean näköinen", Katri lisäsi ja viskasi Jukkaan kysyvän katseen.

Jukka kertoi asian miten tiesi, ja sanoi sitte Antille, että: "Käyhän nyt nukkumaan, veli hyvä; olethan sairas. Tule nyt nukkumaan omaan kamariisi!" sekä otti häntä kädestä. Antti totteli heti, antoi Jukan kiltisti opastaa häntä kamariin, mutta mennessään nirskautti taas hampaitaan ja väänti suutaan.

Jukka vei hänet vuoteen luo, sanoi: "kas niin, kallistuhan vaan siihen ja nuku niin sitte virkenet."

Antti laskeusi siihen heti, käänsi kasvonsa seinään päin ja alkoi kuorsata.

"Voi armias Jumala kuitenkin -- mikä tässä nyt hyvittää kun tuo mies tuommoiseksi tuli", Katri sanoi istuen penkille kädet helmoilla ja pusertaen kyyneleitä silmistään.

Elli tuli hehkuvin poskin kamaristansa virkkine kädessään, ja kun sai kuulla isän kohtalosta, sanoi värähtelevällä itkuäänellä: "Kyllä se isä vaan kuolee -- saattepa nähdä, kun minä näin semmoisen unen."

"Minkälaisen unen?" Jukka kysyi, heitti päänsä vinoon vasemmalle ja loiskautti lattialle suuren tupakkasyljen.

Katri ja Elli katsoivat sylkyä ja sitte toisiansa, silmiin. Elli kertoi unensa Jukalle.

"Noh -- kyllähän siltä kuulostaa että tuo uni jotain tietäisi, mutta 'Jumalallapa tässä on onnen ohjat, Luojalla lykynavaimet', sanoo sananlasku. Ja niin se on että voi kuolla, mutta voi elääkin. Se on Jumalan vallassa se asia", Jukka sanoi hurskaasti huoahtaen.

Heikki kyyristäysi suulleen Willen vuoteelle tuvan ovipieleen ja muskutti isosti, peläten isän kuolevan. Virkkineensä laski Ellikin helmoilleen ja alkoi oikein sydämmellisesti itkeä nyyhkytellä, jotta hänen ihanat ruusupunaiset poskensa yhä vaalenivat, ja aimo pyöreät sievät huulensa värisivät sekä nytkähtelivät kapeat sirotekoiset hartiansa.

Katrikin puserti yhä kyyneleitään. Hän nousi sekä meni kamariin. Seisahti vuoteelle ja katseli vettyneillä silmillään hiukan miestänsä. Palasi sitte tupaan ja sanoi:

"Se nukkuu nyt, hengittää raskaasti kuin kivirekeä vetäisi ja posket hohtavat tulipunaisina."

* * * * *

Lännen rantamille pyrkieli poutapäivän aurinko kultaen kellertävän ja osittain alastoman viidakon Lehtiviidan tausteella. Luonnossa oli kaikkialla rauha, mutta rauhattomuus vallitsi ihmisten sydämmissä tuossa muuten niin hyvin voivassa ja rauhallisessa uutistorpassa.

Seuraavana yönä eivät Katri, Elli ja Heikki sekä Wille, uskaltaneet lainkaan heittäytyä vuoteilleen, vaan pelokkaina istuskelivat odotellen, mihin suuntaan Antin tauti piti kääntyä, parempaan, vaiko pahempaan.

Siinä yön vietossa ajan kuluksi kertoili Katri muistelmiaan tyttö-ajoiltaan, kuinka häntä kaikkialla oli ihailtu ja kiitetty kauniiksi ja hyväsydämmiseksi tytöksi ja kuinka kylän kuumimmat ja komeimmat pojat hänestä kiistelivät. Mutta Antti, vaikka köyhänä, puolialastomia huutolaispoikana hänen kotitaloonsa tuli, heti vakavan käytöksensä ja hyväsydämmisyytensä vuoksi sai sijan hänen sydämmessään. Ja kuinka he sitte pitkän kosinto-ajan kuluttua yhteen menivät tyhjinä kuin kaksi taivaan lintuista, joilla ei enempää omaisuutta ole kuin se höyhenpuku, millä Luoja on heidät varustanut.

Sitte seurasi lyhyt äänettömyys. Katri istua kyykötteli tuolilla lähellä kamarin ovea kädet ristissä helmoilla ja hartiat eteenpäin kyyristyneenä. Karttuunihuivi oli yhä otsalle takapäältä solmittuna, ja hänen silmänsä surumielisesti tuijottivat lähellä uunia rauhallisesti venyvään Mirriin. Sivupenkillä akkunan luona istui Wille ja kyynäspäällään nojaten akkunan otsapuulle katseli ajattelemattoman näköisenä ulos mustaan yöhön. Hänen vieressänsä istui Elli itkeneen näköisenä ja nojaten hartioitaan seinään, katseli ajattelevan näköisenä päreorsille kattoon. Selällään keskellä lattiaa polvet koukussa ja kädet pään takana lojuili Heikki, tuhman näköisesti katsellen polviansa myöten takan nokiselle kupeelle.

Tuon äänettömyyden vihdoin katkaisi kamarista kuuluva valitus ja vaikerteleva puhe.

"No nyt se on äänessä", Katri sanoi, ja silmäkuoppiaan molemmin käsin hieroa tahrustaen meni kamariin. Sinne menivät ojennellen ja haukotellen toisetkin, paitsi Heikkiä, jonka silmät jo olivat valahtaneet umpeen.

Katri nouti himmeästi valaisevan kynttelin pöydältä ja sitä kädessään pitäen meni Antti vuoteelle, kysyi:

"Mikä sinua nyt vaivaa Antti -- oletko kovin sairas?"

Antti katsoi Katria tuikean pistävästi ja haalakasti silmiin ja sitte pitkin seiniä ja kattoa. Kasvoilla leimusi tulipunainen, pelottava hohde; rinta nousi ja laski aallon tapaisesti ja hengitys kävi taajaan ja raskaasti. Tuskin kuuluvasti haipuilivat hänen huulensa sanoja:

"Näette-kö -- noit-a, noita pien-iä herroja -- -- uuh-uuh -- ne irvis-televät -- nauravat -- ja pit-k-ää nenää näyt-tävät -- uuh-huuh -- pois!"

Sitte hän raukesi, vaikka huulet vielä kuulumattomasti liikkuivat. Samassa tuokiossa alkoivat hänen leukansa suonenvedon tapaisesti lotista ja ruumis hytkähdellä; ja heti alkoi hirveä puistutus senjälkeen. Koko vuode vapisi kuin ukkosen käsissä siitä puistutuksesta, joka sairaan valtasi. Wille ja Elli heittäysivät poikkipuolin vuoteelle sairaan päälle ja täysin voimin koettivat hillitä puistutusta. Viiden minuutin ajan se kesti ja sitte Antti rauhoittui. Mutta nähtävästi seurasi puistutusta ankara kuume, sillä huuliaan puhallellen sanoi sairas vaisulla äänellä:

"Hyh-hyh -- polttaa -- polt-taa --!"

Sitte rauhoittui ja alkoi kuorsata.

"Voi voi kuitenkin -- nyt se on sen menoa, se kuolee nyt ihan tuohon paikkaan --" Katri vaikeroiden päivitteli ja hervottomuudesta ja hämmästyksestä vapisevin polvin istui tuolille vuoteen pääpuolella.

Elli työntyi tupaan, meni sieltä omaan kamariinsa, heittäysi suulleen vuoteellensa ja nuuskuttaen huokasi: "Hyvä Jumala, elä salli isän vielä kuolla."

Wille meni tupaan, haki piippunsa, istui penkille ja pannen tupakkaa mietti että: "Jos kuolee, niin vuorostaanhan on päässyt. Ja ehkä tuo sitte häntäkin Ellin kanssa paremmin onnistaisi, kun Anttia ei enään olisi olemassa. Pääsisi pian koko tämän rikkaan torpan isännäksi."

Samassa kuului rykimistä ja kopinaa ulkoa. Jo alkoi hiljalleen koputella tuvan ovea. Wille meni avaamaan ovea ja nähtyään Tervajukan mustankirjavan naamaan ovesta pistäyvän sisään, sanoi:

"Jukkako sieltä vielä tänne näin myöhällä?" Jukka astua lippasi pehmeillä ruojusaappaillaan yli lattian penkille istumaan. Heitti päänsä vinoon vasemmalle, ja sanoi:

"Ei antanut meidän herra rauhaa, kun sai tietää Komulaisen sairastuneen, vaan vielä tuossa pimeän tullessa tuli meille ja käski kiireesti minun lähteä tänne pistelemään, ottaakseni selvää, millä kannalla asiat nyt ovat."

"Mitähän se kapteeni siitä sitte tahtoo?" kysyivät Katri ja Elli, jotka Jukan puheen kuultuaan olivat tulleet tupaan.

Jukka ruikkasi ruskean tupakkasylen lattialle heitti otsalle valuneet hiukset toisten joukkoon ja pyyhkäisten suupieliään sanoi:

"Lupasi heti lähettää lääkäriä peräämään, jos se vaan on kuin sairas?"

Katri löi käsiään yhteen, katsoi Elliä silmiin, ja sanoi:

"Vai lääkäriä!"

"Vai lääkäriä". Ellikin säesti läsäyttäen reiteensä, jotta hameet kuhahtivat, sekä katsoi kysyvästi Willeä ja Katria silmiin.

Wille imeä piristeli piippuaan, katsoi akkunasta ulos ja sanoi.

"Jos kuolee niin kuolee -- eihän lääkärikään Jumala liene, että se ketään kuolemasta pelastaisi. Jos se taas ei ole kuolemaksi, niin kyllä käy terveeksi lääkärittäkin."

"Mutta kyllä se isä on aina sanonut että lääkärit ovat monta ihmistä ennenaikaisesta kuolemasta pelastaneet", Elli sanoi ja istui Jukan viereen penkille.

Katrin silmät toljottivat veristyneistä kuopistaan ja kasvoille tekeysi muutamia kurttuja, kun hän virkkoi epäilyksensä "jotta Metsolan muori ehkä kylvettämällä vielä paremmin Antista miehen tekisi kuin lääkäri lääkkeillään. Sepä viimeinkin sen paranti kun tämä metsään oli pyörtynyt ja saanut selkätaudin. Ajattelin juuri että pitää panna sauna lämmitä ja lähteä muoria hakemaan."

"En tiedä miten se muori tämmöistä tautia parantaisi, kun sillä on mielessä vähän vihaa", Jukka huomautti pää vinollaan Katria katsahtaen.

"Minusta nähden on se vaan taudin houreissa, että kun tauti lähtee niin mielikin selkiää", Katri siihen sanoi.

"Jos hyvinkin muori saisi isän terveeksi, mutta kun se kartanon herra tahtoo lääkäriä, niin antaa sen tulla", Elli siihen lisäsi ja kävi seisomaan uunin kupeelle nojoon muuria vastaan.

"Antaa vaan tulla, jos siksi on, mutta koetetaan ensin muoria -- --"

Tuo Katrin puhe katkesi kun kamarista jälleen kuului vaikertelemista ja voivotteluja ja hän sinne meni sanoen että: "nyt jo taas valittaa -- täytyy mennä katsomaan."

Jukka sylki, pyyhki suutaan ja meni Katrin jälkeen.

Antti heitteli käsiään sivuille, pullisti tulipunaisia poskiaan ja paksujen huultensa välistä puhalti pitkän kuuman henkäyksen. Hengitys kävi yhä taajemmin ja rintansa pelottavasti aaltoili.

Katri pyyhkäsi kyyneleen silmistään ja virkkoi että: "on se nyt kuolemaksi."

Jukka kumartui lähelle Antin kasvoja ja kysyi: "hyvä veli, olethan kovin sairas? Särkeekö päätäsi vai mitä?"

Antti heitti jälleen tuskallisesti käsiään ja tuskin kuuluvasti sanoi: "voih -- särkee -- pistää." Katsoi sitte sammuvasti ja tylsästi Jukkaa silmiin sekä lisäsi: "näetköh -- mit-ään?"

"En kuin vaimosi Katrin tuossa", Jukka vastasi.

"Katriko -- -- -- eih -- se -- -- on -- -- Ka-rhul-an herr-assöö-tin-ki -- se -- syö minut -- huh -- nyt se meni -- kat-toon -- tuol-la -- se -- nyt -- istuu ja irviste-lee -- näyt-tää pit-kää nenää -- siel-lä on ko-ko lauma her-roja -- -- sa-novat mi-nun -- kapi-nalli-sissa ai-keissa -- huuh -- puuh -- pois -- poooiis --!" Antti sekavasti hourieli, puristi viimeisiä, sanoja lausuessaan lujasti nyrkkejään, osoitellen kattoon, jossa väijyviä olentoja oli näkevillään. Sitte hervahtivat kädet voimattomina alas, jonka jälkeen näkyi rauhoittuvan.

"Kyllä on hirveätä tuon kanssa -- rakas Jumala sentään", Katri huokasi itkun sekaisella äänellä, sanoi sitte Ellille, joka juuri tuli kamariin: "Tuopas se viinipullo sieltä -- annetaan koetteeksi sille vähän viiniä!"

"Tässä on", Elli sanoi antaen pullon Katrille, joka siitä täytti pöydällä olevan kahvikupin, nosti Antin päätä ja vei sen hänen huulilleen, sanoi: "ota Anttiseni vähän viiniä -- otahan nyt!"

Antti nielasi viinin muutamalla nielauksella jonka tehtyä alkoi taas jännittävästi torjuella näkemiään herroja.

* * * * *

Seuraavan päivän harmaja hämärä tuskin siinti idän taivaalla kun Metsolan muori, pieni likainen vasu käsivarrella astua lepasti virsujaan vetäen Lehtiviidan tupaan.

Hyvät huomenet tehtyä ja kättä pistettyä Katrille, Ellille ja Heikille, laski vasunsa sivupenkille, nuoleskeli rupisia huuliaan ja sivellen lenkuttavia sääriään ja sisään painunutta kellertävää leukaansa, jossa muutamia parran karvoja törrötteli, sanoi: "ei ole vanhasta juoksijaksi, eikä nuoresta istujaksi. Sen olen jo aikoja sanonut ja sanoa nytkin että pian vetäisee maa puoleensa tämänkin luukasan Eivät sietäisi enään nuo jalkapahaseni, ei niin luotua askelta, saati sitte tämmöistä matkaa."

Sivalsi sitte sormillaan nenäänsä ja sormensa pyyhkäsi liasta kovettuneesen ja rapisevaan hameeseensa, sekä sanoi:

"Isäntä se taas on kovin kipeänä?"

"Niin on, eikä taida enään miehistyäkään. On sitte eilisen käynyt niin kuoleman kalvakaksi -- haluttaako muoria katsomaan?" Katri vastasi ja meni jo kohden kamarin ovea.

"Mitäspä siitä nyt katson -- näen mä tuon sittekin, -- eikö tuo saunakin jo joudu, koska näkyy röyhyäminenkin loppuneen? -- Niinhän se on että tulee se kuolemakin, kun tullakseen panee, ja parastahan se olisikin kun vaan olisi autuaallinen lähtö", muori vastaukseksi puheli ja pyhästi huoaten kallisteli päätään.

Samassa pyörähti Elli sisään ja haukoitellen istui penkille katselemaan muoria.

"Joko se sauna joutuu?" Katri kysyi hommaillen muorille vähän väkevää suuhun pantavaksi. Se kun näet ei ollut mikään kahvin juoja, vaari -- piti silloin olla vähän karvaampaa tarjota, kun toimiin haettiin.

"Jo se on ihan paraiksi", Elli vastasi, tarkastaen muorin tamineita, jotka hänestä näyttivät hyvin inhottavilta.

"On joutunut -- onko sitte sitä lihan suolavettä -- ilman ei tule kylvystä tehoa eikä hieromisesta neuvoa", muori sanoi viskaten kurkkuunsa Katrin tarjooman puolikuppisen väkevätä.

Elli nouti valmiiksipannun suolavesi-rainnan ja antoi sen muorille, joka vastustaen otti kolme pakista, ihmisen kylkiluuta, kierti jokaisella palasella kolme kertaa suolavesirainnassa ja sitte pani ne jälleen vasuunsa. Huokasi pitkän huokauksen ja vasuineen raintoineen läksi ulos lentustelemaan, meni suoraan saunaan, jotta kovettunut hameensa astuissa sääriin ropisteli.

Saunasta haki vastan, semmoisen akkunan täytteenä käytetyn, mistä lehdet jo olivat puoleksi varisseet pois. Tuli sitte ulos ja läksi astua huristamaan vasten päivää ympäri saunan, teki sen kolme kertaa ja joka seinään hotasi vastan tyvellä kolme kertaa, lukien tuolla matkallaan Isämeidän rukouksen kolme kertaa. Nakkasi sitte vastan saunan ovesta sisään ja jälkeensä katsomatta meni sairasta noutamaan.

Elli oli katsellut akkunasta muorin tekoja, sanoi: "kun isä nuo vehkeet olisi saanut nähdä, olisi siitä muori tiituksensa tiennyt. Saanut olisi laputtaa niin pitkälle kuin taipaletta riitti."

"Semmoiseen päähän se tuli noista sanomalehdistä -- mutta on se muori toki monta terveeksi tehnyt", Katri vastasi hommaillen juustokeittoa muorin toimistaan pääsyksi.

"Mutta minusta nähden on isä oikeassa --" Elli sanoi, mutta puheensa keskeytyi, kun muori tulla lemsahti sisään.

"Nyt sitä olisi kylpy käytettävissä ja sairas saunaan vietävä", muori toimitteli, meni lieden luo ja kuikisti pihisevään juustopataan.

"Juustoako siellä -- hyhhyh -- vähän jo hivelöipi, kun en Jumalan jyvää tänään ole maistanut", sanoi sitte, turisti luumaista koukkuselkäistä nenäänsä, pyyhkäsi sormiaan hameeseensa ja kävi penkille istumaan.

"Heikki, hämmentelehän tässä juustopataa, kun minä ja Elli käytämme isäsi kylvylle", Katri käski ovivuoteen laidalla torkuksissaan istuvaa poikaa.

Heikki nyrpisti nenäänsä, vääristeli suutaan ja hieroa nulkutteli silmäkuoppiaan känisten että: "unettaa niin kovasti." Meni luntusti kuitenkin lieden luo ja alkoi hämmentää.

"Antti hoi -- jaksatko sinä saunaan -- tulehan nyt saunaan -- Metsolan muori koettaisi sinusta tervettä --" Katri puheli laittaen ruojukenkiä sairaan jalkoihin.

Sitte Katri ja Elli punttasivat Antin vuoteelta lattialle, pukivat hänen ylleen muorin avulla nilkkoihin ylettyvän nahkatakin, kiertivät kumpikin sairaan kädet niskain takaa olkapäilleen ja niin alkoivat saunamatkan.

Tuskallisesti Katrin ja Ellin viemänä voi sairas vapisevia jalkojaan muutella. Tuskallisesti aaltoili hänen rintansa, taajaan ja lyhyesti hengitteli. Kasvot olivat kalvakat kuin hautaan menevän ja nuo aina niin merkilliset otsakurtut olivat riipuksissa kulmilla. Suutaan maiskutteli hän kuin kieli olisi istunut kiinni suulakeen, ja pyörivillä, syvään vajonneilla, silmillään tuijotti hän tuhmasti vuoroin Katria, vuoroin Elliä, katsoi ikäänkuin tunnustellakseen keitä nuo taluttajansa olivat.

Kartanolle päästyä tapasi puistutus sairaan. Leuvat alkoivat lotista ja hampaat yhteen kalista kuin klihtaajain vehkeet hampputalkoossa.

"Voi Jumala -- nyt sen taas tapasi ankara vilu -- voi kunhan päästäisiin tuonne saunaan." Katri voivotellen sanoi ja ponnisti voimiaan kannattaakseen vapisevaa miestänsä, jolta puistatus vei voimat ja se alkoi valua pois viejäin varalta.

"Voi voi voi -- minä kuolen tähän, en jaksa -- en jaksa", Elli tuskitteli ja oli vaipumaisillaan sairaan painosta siihen patuseen paikkaan.

Mutta jälessä kylmyttelevä ja loihtulukuja lukeva Metsolan muori kävi Ellille avuksi, ponnisti sairasta hartiain puolelta kainaloista --

"Jo menee -- noin vaan -- kas noin -- tuossa paikassa olemme saunassa ja silloin vilut ja puistatus menevät hornan kitaan -- noin -- noin -- astuhan vaan -- astuhan vaan -- --" muori touhuili, mutta siinäpä touhunsa katkesi kun samassa pyrynä ilmestyi kartano-aidan taa portin kohtaalle kaksivaljakon vetävät kirkasväriset mustat vaunut, ja vaunuista syöksymällä hypähti rivakka mustaviiksinen herra, sekä hienopiirteinen ketunnahkaturkkiin pukeutunut rouva, jolle herra kohteliaasti niskaansa taivuttaen tarjosi kätensä kun tämä pelon alaisesti vaunuista alas pyrki.

Ajajan vieressä istui Tervajukka, joka heti vaunujen pysähdyttyä loikkasi porttia herralle ja rouvalle avaamaan.

Katri ja Elli sekä muori pelästyivät tulijoita niin että sairas heidän käsistään pudota lusahti maahan.

"No no -- mitä tämä on -- sairas mies tuossa näin kylmällä ilmalla?" lääkäri tuikeasti sanoi luo tultuaan, sekä vihaisesti tekosilmäinsä läpi katseli vuoroin Katria, Elliä, muoria ja vuoroin sairasta.

"Herrejes -- mitä te nyt meina!" käsiään yhteen lyöden, jotta hieno pukunsa kuhahti, ihmetellen ja hämmästyneen näköisenä sanoi paikalle tullut rouvakin.

"No mitä siinä moljotatte kuin metsän tontut -- viekää kiireesti sairas huoneeseen -- vai tahdotteko murhata hänet!" lääkäri komentavasti sanoi Katrille, Ellille ja muorille, jotka kuin halvattuina hämmästyksestä seisoivat hirveästi puistattelevan sairaan vieressä.

Tervajukka otti Antin vahvimmalta kohdalta syliinsä ja Katrin jalkapuolta kantaessa läksi viedä raapustamaan sisään.

"Ken on tuo ämmä?" lääkäri kiukkuisesta kysyi Elliltä, osoittaen saunaan menevää muoria.

"Se on Metsolan muori." Elli vastasi hämmästyksestään vähän tointuen.

"Sekö noitaämmä, josta olen kuullut kerrottavan?" lääkäri edelleen kyseli.

"De' ä' den samma", vastasi rouva ja alkoi astua jahnustaa sisään hänkin.

Sitte Ellin, joka vaaleana ja nenäänsä myöten jalkoihinsa katsellen seisoi lääkärin edessä, täytyi tarkkaan kertoa hänelle, mitä oli aije sairaalle saunassa tehdä, täytyi tulla esiin muorin kylvetystavat ja taikatemputkin.

Silloin lääkäri pudisti päätään ja kohti kulkkuaan nauraen läksi sisään, missä tuo rouva jo Katria aikalailla ripitteli noista vaarallisista hassun yrityksistä, joilla pian voi saada miehensä hautaan.

Nöyrimmästi pyyteli Katri anteeksi tuhmuuttaan ja syvään notkistellen polviaan niiaili ja kyyneleitä puserteli verekkäistä silmistään.

Lääkäri sopotettuaan ruotsia tuolle hienopiirteiselle kartanon rouvalle, kysyi sairasta ja Jukan avattua kamarin oven, meni kamariin ja hänen jälkeensä rouva.