Part 3

-- Painolaki, joka on aineen mekaniikka, ei voi sitoa aineetonta henkeä. Jos nyt aineen mekaniikka hetkeksi lakkautetaan joka kerta kun ihminen tai eläin vapaasta tahdostaan nostaa kättä, jalkaa tai siipeä, kuinka paljon nopeammin liikkuukaan henkiruumis? Ja Jumalako olisi sidottu lakiin, joka ei voi sitoa hyönteistä! Tarkistakaa luonnonlakinne korkeamman mittakaavan mukaan! Joka kesä muuttaa aurinko ja kasvikunta veden rypäleessä viiniksi, ja nyt ei Jumala muka olisi voinut jouduttaa tätä muutosta Kanaan häissä! Joka päivä synnyttävät vielä vaillinaisesti tunnetut elimelliset vaikutukset terveyttä tai tauteja; niin, pelkkä ajatus voi tehdä meidät joko sairaiksi tai terveiksi, mutta Jumala ei muka voisi silmänräpäyksessä tehdä sairaasta tervettä! Jokainen kevät herättää eloon kuolleen luonnon, mutta Jumala ei muka voisi herättää kuollutta haudastaan! Kuinka kurjan voimattomaksi teette te tuon Jumalan, jota te teeskennellen kutsutte kaikkivaltiaaksi!

-- Niinkauvan kun ei kenenkään ole onnistunut esittää tieteellisesti varmaa todistusta siitä, että Jumala on näkyväisiä tarkoituksiaan varten käyttänyt muita keinoja kuin luonnonvoimia, emme katso velvollisuudeksemme uskoa ihmeitä.

-- Hyvä! Onko maailmankaikkeus tieteellisesti todistettu? On. Ovatko sen alku, sen loppu, sen laajuus, sen liikunta, sen keskipiste myöskin todistetut? Eivät. Siis on maailman kaikkeuskin jo ihme. Samaten myöskin luonnonlait, koska me vaan voimme huomata niiden vaikutukset, mutta emme tiedä niiden alkua ja sisällistä olentoa. Samaten ihmishenki. Samaten sinun ja minun persoonallisuuteni. Kaikkialla todistettuja ilmiöitä, mutta vaikuttimet, pohja, alku ja loppu ovat tuntemattomat. Mikä sitten tässä maailmassa lopulta _ei ole_ ihmettä? Me epäilemme todistamattomia tosiasioita, kun kaikki ympärillämme ja me itsekin olemme todistamattomia. Me olemme lasten kaltaisia, jotka tuntevat tien ainoastaan omalle portilleen, mutta rupeavat näyttämään matkamiehelle tietä maailman laitaan. Tunnemme ainoastaan vähäisen murtoman aineen luonnonlaeista ja vielä vähemmän hengen laeista. Tämän päivän keksinnöt voittavat aina eiliset, ja kuitenkin me kirjoitamme lakeja maailman hallitsijalle: tuon hän voi tehdä, tuota ei voi. Suokaa anteeksi: onko tämä järkeä?

-- Sallikaa meidän sitä siksi kutsua, kunnes löydämme paremman!

Sanokaa: kunnes me voimme nöyryyttää ylpeytemme korkeamman järjen edessä, joka yhtämittaa osoittaa meidän erehtyneen, mutta jota me emme koskaan voi lakata mestaroimasta!

25.2.1895.

ENKELIT

Käytetään väärin rahvaanluuloa ja kulutetaan sitä niin kauvan, ett'ei lopulta kukaan siihen usko. Ei ole enkelien vika, että jokainen kisälli maalaa niitä seinälle, että jokainen narri sekoittaa niitä kaunopuheliaisuuteensa ja että jokainen keikari häikäilemättä kohtelee niitä kuin mitä muutakin taikauskoa.

Uskon enkelien olemassa oloa, en ainoastaan sen vuoksi, että ne sisältyvät pääajatuksena raamatun kertomukseen maailman luomisesta, vaan koska ne ovat välttämätön rengas älykkäiden olentojen ylenevässä sarjassa. Uskon näkymättömän henkimaailman olemassa oloa, joka kaikkialla ympärillämme täyttää suuren tyhjyyden taivaan ja maan välillä ja jota ilman ei voi ajatella ainaista yhteyttä näiden välillä. Pilkatkoot luonnontutkijat enkelien siipiä ja sanokoot niitä sopimattomiksi kasvannaisiksi -- ja kuka voi väittää, että enkeleillä on siivet sentähden, että me kuvailemme heitä lentävinä? Tehkööt vaan filosoofit heistä vertauskuvia tai ruumiittomia ajan aatteita ihmisten mielikuvituksessa. Jos kerran kysymme tieteeltä neuvoa, niin hyväksyn kernaammin seuraavan Godet'n laatiman kehityssarjan, joka määrittelee suvun ja yksilön suhdetta tahdon vapauteen nähden: 1) elimetön luomakunta on suku ilman yksilöitä; 2) elimellinen luomakunta, kasvit ja eläimet, on epävapaa sukuunsa sidottu yksilö; 3) ihminen on suvun yhteydessä oleva vapaa yksilö, jonka tahto on riippumaton; 4) enkelit ovat vapaita, suvuttomia yksilöitä. Ei ainoatakaan näistä renkaista voida jättää pois, murtamatta ankarasti johdonmukaista ajatussarjaa.

Meidän on ajatteleminen jokainen enkeli erikoisena luotuna olentona, jolla ei ole esivanhempia eikä jälkeläisiä. Heidän vapautensa on suurempi kuin ihmisen, koska he eivät niinkuin hän ole sidotut aikaan, paikkaan tai aineelliseen ruumiiseen. Muuten kuvaa raamattu heitä kuolemattomiksi, ruumiittomiksi sukupuolettomiksi palvelijoiksi, jotka ovat määrätyt auttamaan Jumalaa hänen johtaessaan luonnonvoimia ja ihmisten kohtaloita, siis maallisiin tarkoituksiin. Mutta se ei estä, että heidän tehtävänsä ulottuu yli koko maailman-kaikkeuden, joka näkyy siitä, että he ovat Jumalan ylistyksen tulkkia koko luomakunnassa, samalla kun heidän historiansa osoittaa, että he itse ovat kehityksen alaisia. Tämä heidän yhtäläisyytensä ihmisen kanssa selittää myöskin heidän vilkkaan osanottonsa kaikkeen, joka on tärkeää Jumalan valtakunnalle ihmismaailmassa. He surevat ja iloitsevat ihmisten kanssa, auttavat Jumalan valituita heidän taisteluissaan, vaaroissaan ja kiusauksissaan, vastaanottavat heidän henkensä kuolemassa, julistavat maailman tuomion ja ovat sen elonkorjaajia.

Keskenään ovat he jaetut luokkiin, joilla on vähempi tai enempi voimaa ja vapautta. Enkelit esiintyvät ainoastaan maailman-historiallisten tapahtumain aikana, mutta näkymättöminä ovat he alinomaisessa toiminnassa. Enkelien vartiotoimi ja heidän suojeluksensa ilmenee kauttaaltaan maailman historiassa. Olen aivan varma siitä, että ainoastaan epäuskomme ja Jumalasta ja yliluonnollisesta poiskäännetyt ajatuksemme estävät meitä tuntemasta heidän läsnäoloaan useissa elämämme tilaisuuksissa. En ole koskaan nähnyt, en koskaan kuullut yliluonnollisia olennoita, mutta minä olen -- samoinkuin monet muutkin -- useissa tilaisuuksissa aivan selvästi huomannut heidän läsnäolonsa hämmästyessäni jotain ihmeellistä pelastusta tunnetuista tai tuntemattomista vaaroista tai jotain yht'äkkistä hyvän tai pahan vaikutusta. Sellaiset tilaisuudet jäävät usein huomaamatta. Me kutsumme niitä sattumiksi, mutta maailmanjärjestys ei tiedä sattumista; tai kutsumme me niitä sallimukseksi ja unhotamme nuo tämän sallimuksemme aina toimivat välikappaleet.

Ei voi lukea mitään hellempää ja suloisempaa kuin Kristuksen sanat lapsille: "heidän enkelinsä taivaissa alati näkevät taivaissa olevan isäni kasvoja". Jumala on lapsia niin isällisesti läsnä sentähden, että maailma monine kirjavine vaikutuksineen ei vielä ole ehtinyt tunkea hänen ja heidän väliinsä.

Taivaan ja maan vaiheilla, mutta lähinnä maan ilmakehää, tulee meidän vielä ajatella oleviksi demonit eli pahat henget, langenneet enkelit. Jo nimityksessä "langenneet" on kätkettynä alempi kanta, ja Paavalikin ajattelee heidät asuviksi ilmakehässä. Niinkuin hyvät enkelit ovat kehittyneet korkeampaan vapauteen, ovat pahat kehittyneet orjuuteen. Heitä kuvataan kahleisiin sidottuina, koska he ovat kahlehditut pahuuteen ja itsekkäisyyteen eivätkä voi siitä irrottautua. Vapautettuina hävittäisivät he luomakunnan, mutta heidän on vaan sallittu kiusata, pettää ja hävittää niin kauvas kuin kahletta ulottuu, samalla kun heitä painaa se nöyryytys, että heidän pahatkin ajatuksensa edistävät Jumalan tarkoituksia.

Buddha, spiritismi ja rahvaanluulo sekoittavat kuolleiden henget enkeleihin. Mutta kirjoitettu on, että ainoastaan lapset ja Jumalan lapset kerran tulevat "_enkelien kaltaisiksi_", niin, jopa tuomitsevatkin (langenneita) enkeleitä. Ei kukaan kuollut voi nousta ylös enkelinä. Enkelit ovat korkeampia luotuja olentoja ilman perhesiteitä, mutta me toivomme kerran vielä voivamme nähdä poismenneet rakkahimpamme ja itse heiltä tunnettaa.

Jos silmämme eivät olisi luodut vain aistilliseen näkemiseen, jos me voisimme ajatuksen silmällä nähdä sitä, mikä nyt on meille näkymätöntä, niin tulisimme havaitsemaan jotakin, joka muistuttaa tomuhiukkasia valaisevaa auringon sädettä hämärässä huoneessa. Näkisimme yht'äkkiä ilmassa ympärillämme vilisevän lukemattomia eläviä ja alati liikkuvia olennoita; keksisimme kaikkialla enkeleitä ja pahoja henkiä häärimässä määrätyissä tehtävissään, ja heidän seassaan harhailevia, vielä unen horroksissa olevia olennoita, jotka äskettäin vielä ovat olleet maan päällä. Samaten kuin joka hetki hengitämme bakterioita, aavistamattakaan niiden olemassa oloa, vaikka ne vaikuttavat joko vahingollisesti tai hyödyllisesti ruumiiseemme, niin huomaisimme me myöskin ihmeeksemme, että suuri osa siitä, jota me luulemme joko satunnaisiksi vaikutuksiksi tai oman tahtomme vapaiksi teoiksi, todellisuudessa onkin noiden näkymättömien olentojen vaikutusta, jotka lähenevät ja hallitsevat meitä kukin lajinsa mukaan, ollen hyviä, jos me itse hyviä ollen olemme heidän kaltaisiaan, tai pahoja, jos me lähenemme heitä pahoine ajatuksinemme tai taipumuksinemme. Me näkisimme silloin alinomaisen eri vaikutuksien kilpailun. Meidän täytyisi luopua osasta toimintavapauttamme menettämättä kuitenkaan omaa päättämisoikeuttamme. Me tulisimme vissiin määrään saakka säilyttämään vapautemme ja seuraamaan tai vastustamaan heitä, mutta se hetki voisi tulla, jolloin me kadottaisimme vastustusvoimamme ja vaipuisimme orjina tottelemaan meitä voimakkaampia himoja. "Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja". Mutta me oppisimme myöskin avonaisin silmin paremmin vaarinottamaan järjellisten olentojen vapautta. Me näkisimme niinkuin Elisan palvelija Dothanissa taivaan sotalaumain loistavissa tamineissa puolustavan meitä pahan vaikutuksia vastaan.

Hyvä on, että me heikot olennot, jotka helposti horjumme ja helposti kaadumme, emme ole yksin tässä koettelemusten maailmassa.

Daniel antaa meidän uudella tavalla tutustua enkelien salaperäiseen tarkoitukseen. Hän esittää heidät joukkopersoonallisuuksina, maailman historian eri kansain edustajina, Persian ruhtinaana, Median ruhtinaana. Enkeli muuttuu siinä kansan pääominaisuudeksi, kansanhengen ilmestysmuodoksi persoonallisuutena, suojelusenkelinä. Se kuuluu meistä itämaiselta tarulta, mutta saa toisen merkityksen, kun muistamme, mikä voima on aatteiden yhdynnässä. Kun useita yksilöjä, erittäinkin suuria kansanpaljouksia yhdistää rukous, laulu, kauhu, henkinen kulkutauti, uskonnollinen heräys, harhaoppi tai ajan kysymys, jota tavallisesti kutsumme ajan hengeksi, voipi se levitä hämmästyttävällä nopeudella ja voimalla. Me sanomme: se on aate! Niin, mutta tämä aate muuttuu toimiessaan maailman historiaksi.

22.5.1895.

TUHATVUOTINEN VALTAKUNTA

Tuhatvuotinen valtakunta on ensimmäisten kristittyjen lohduttava toivo siitä, että, yhtä varmaan kuin heidän rakastettu herransa ensitulemisensa aikana astui maahan köyhänä ja halpana palvelijan haamussa, yhtä varmaan kuin hän silloin kärsi kiittämättömyyttä, pilkkaa ja ristin kuolemaa, yhtä varmaan on hän kerran palaava kuninkaallisella kunnialla taivaan pilvissä ja paneva kaikki vihamiehensä astinlaudakseen. "He saavat nähdä, ketä ovat pistäneet." Maailman tuomio ja loppu eivät tule, ennenkun tämä Herran toinen tuleminen on sitä ennen tapahtunut.

On paljon juutalaisuutta tässä käsityksessä -- kosto, hyvitys, voitonriemu, Israelin voitto ja Jerusalemin asettaminen maailman pääkaupungiksi. Herran apostolit tulevat istumaan kahdellatoista valtaistuimella ja tuomitsemaan Israelin kahtatoista sukua. Zebedeuksen poikain julkea rukous kunniaistuimesta ja Esaian kaunis ennustus ikuisesta rauhasta tulevat toteutumaan jo ajassa, sillä missä ovat ihmiset maailman lopussa?

Mutta kuka ei samalla tässä käsityksessä tunne syvää ja liikuttavaa, koko ihmiskunnan rinnasta nousevaa huokausta? On ikäänkuin itkevät, autioille poluille eksyneet lapset näkisivät kaukaa pimeässä yössä valonsäteen tuikkavan kotoaan. Niin paljon kärsiviä, kuolevia, etsiviä, hapuilevia sukupolvia oikeutta huutamassa, niin monta vuosisataa pisaroina häviämässä iankaikkisuuteen, eikä vielä sittenkään näy mitään loppua maailman murheista! Vuosituhannet odottavat, mutta yhä näyttää rauhan ja rakkauden aikakausi olevan yhtä kaukana kuin ennen! Onko Jumala siis lupauksensa unohtanut? Ei, hän on luvannut uskollisilleen sabbatin levon jo ajassa, ja hän on sen heille antava. "Niin, tule, Herra Jeesus!" Ja tuo rakastettu, hartaasti toivottu vastaa: Katso, minä tulen pian ja palkkani tulee kanssani!

Oi, tämä pian, tämä _pian_, se on Herralle niinkuin tuhannen vuotta!

_Milloin_ on hän tuleva, lohduttaja, kaikesta pahasta pelastaja? Ennustukset ovat hämärät ja näennäisesti ristiriitaiset, ovat kaukaisia maisemia ja muodottomia kuvia. Vapahtajan sanoissa (Math. 24) ovat tuhatvuotinen valtakunta ja maailman loppu asetetut kohta jälkeen Jerusalemin hävityksen roomalaisten kautta. Apostolit odottivat Herraa jo eläessään. Kautta vuosisatojen ovat ennustajat ajan merkkien mukaan, Danielin ja Johanneksen Ilmestyksen mukaan, puhuneet tästä _pikaisesta_ tulemisesta ja tuskin on yksi ajan määräys osoittautunut vääräksi, kun jo toinen osoittaa lähimpään tulevaisuuteen. Kaikista uusin puhuu huhtikuusta 1898. Eräs englantilainen lady on kutsunut Vapahtajata asumaan talossaan Lontoossa ja sisustaa nyt huoneitaan mitä komeimmalla tavalla häntä vastaan ottaakseen.

Mitä on meidän kaikesta tästä ajatteleminen? Onko meidän kuunneltava haaveilijoita, jotka alinomaa näkevät Ihmisen pojan merkit taivaalla? Tai onko meidän uskominen uutta teologiaa, joka koettaa päästä ihmeellisestä ennustuksesta selittämällä, että tuhatvuotinen valtakunta ja maailman tuomio ovat jo osittain toteutuneet maailman historiassa? Mutta Herra sanoo, että hän on tuleva niinkuin salama, niinkuin varas yöllä, kun häntä vähin odotamme. Pois kaikki ajan laskut ja kaikki selitykset! Meidän on otettava vaaria merkeistä, odotettava häntä jo tänään ja odotettava yhä edelleen, vaikka hän viipyisikin kymmeniä tuhansia vuosia! Meidän ei ole tultava kärsimättömiksi, vaikka merkit meidän aikanamme tulevat yhä selvemmiksi, vaikkakin vastakohdat käyvät yhä räikeämmiksi, vaikkakin esiriput lankeavat haudan ja tulevan elämän salaisuuksien eteen, vaikka kehitys suin päin liukuu viettävätä pintaa ja vaikka ihmiskunta puolen vuosisadan aikana on saanut luonnon voimia enemmän valtaansa kuin ennen puolen vuosituhannen. Meidän tulee odottaa, odottaa ja valvoa ja katsoa, ett'ei öljy lampuissa sammu, ennenkun ylkä tulee. Hän tulee kyllä, tulee yhtä varmaan kuin aamu seuraa mustaa yötä ja pilvet jo punottavat idässä!

Mutta ne, jotka silloin elävät, saavat nähdä mullistuksen, josta meillä tuskin voi olla käsitystäkään. Ensimmäinen ylösnousemus kutsuu Jumalan uskollisimmat uuteen kirkastettuun elämään maailmassa. Elävät tapaavat jo kauvan sitte kuolleita, kaikki maallinen hallitus lakkaa, kaikki maalliset asiat henkevöityvät ja luonnonelämän ja henkielämän väliset aidat katoovat. Meillä ei ole mitään kokemusta semmoisesta, mutta me voimme käsittää, että se uusi ihminen, joka silloin asuu maailmassa ja on saavuttanut historian lopputarkoituksen, on kohotessaan myöskin nostava alemman ja alimman luomakunnan lankeemuksen kirouksesta ja aineen orjuudesta vapauteen ja uuteen ja korkeampaan olemukseen. Mitä toiveita! Mikä unelma! sanovat toiset. Olkoon vaan unelma, niinkuin tämä elämä on unelma, josta me heräämme iankaikkisuuteen: Onnelliset ne, jotka hiljaisuudessa odottavat! Herra kysyy: "Kun Ihmisen Poika tulee, onko hän vielä löytävä uskoa maailmassa?" Oi, tule, Herra Jeesus, ja kohtaa meitä uskossamme!

12.2.1895.

TUOMIO JA MAAILMAN LOPPU

Buddhaopin sielujen vaellus, jonka mukaan on olemassa yhä jatkuva sarja maallisia, aineeseen kytketyitä olemusmuotoja, on loppumatonta kidutusta Kristuksen oppiin verraten, että me kerran kuolemme ja sitten tulemme tuomiolle. Buddhan oppi särkee hengen yhteyden tuhansiin toisistaan tietämättömiin pirstaleihin. Meistä näyttää siltä kuin sielujen vaellus paljastaisi perittyjen taipumusten ja ennen aikojaan keskeytyneiden olemusmuotojen selittämättömät arvoitukset. Mutta se olento, joka kerran oli kivi, kerran heinänkorsi, kerran sammakko, kerran krokodiili tai ihminen, oli jokaisessa näissä olemuksensa muodoissa eri olento. Se koettelemus, jota tällä tarkoitetaan, ei ole enää itsetietoinen oman itsensä koettelemus, vaan kokonaan riippuvainen olemisehdoistaan ja ulkonaisesta ympäristöstään. Buddhan opilta puuttuu kristinopin kaksi ruhtinaallista aateluskirjaa: jumalankuva ja ihmishengen vapaa itsensä määrääminen.

Ei mikään ole elämässä niin varmaa, ei mikään yön ja päivän tavoin seuraa toistaan niin täsmälleen kuin tuomio seuraa rikosta. Tuomio seuraa ihmiskuntaa, tuomio kansoja, tuomio joka ihmistä hänen itsensä tähden, tuomio ajatuksia, sanoja ja tekoja, tuomio kaikkea elämää, joka vapaan tahtonsa avulla voi valita hyvän ja pahan. Ne, jotka kevytmielisesti ajattelevat Jumalan kaikkea anteeksi antavaksi Jumalaksi, joka peittää kaikki sokealla rakkaudellaan, eivät ole lukeneet maailman historiaa eivätkä tarkastaneet elämää ympärillään eivätkä omia kokemuksiaan. Tuomion täytyy seurata joka rikosta, muuten ei olisi mitään pyhää ja vanhurskasta Jumalaa, ainoastaan tuomio vanhurskaudessa ja tuomio armossa. Nykyisyys todistaa siitä joka hetki; mutta jos me etsimme todistusta menneisyydestä, tapaamme me sen kansan, joka muodostaa maailman historian keskustan, Juudaan kansan, ja joka vielä tänäkin päivänä todistaa tuomion vanhurskautta ja yhtä varmasti on kerran todistava lupauksen armosta.

Noiden tuhannen vuoden jälkeen, jotka Kristuksen valtakunta on oleva olemassa maan päällä, katoavat kaikki ajan määräykset hämärään kaukaisuuteen. Onko tuomiota ja maailman loppua odotettava heti tämän tuhatvuotisen valtakunnan loputtua tai onko niiden välillä vielä oleva aika, joka on täynnä taisteluja ja mullistuksia, siitä väitelkööt eri raamatun selitykset. Yksi asia on vaan varma, se, että kaikki yritykset selittää ennustuksia jo osaksi maailman historiassa toteutuneiksi, ovat turhia vääristyksiä. Nimittäkää jo päättyneitä aikakausia tulevain tapahtumain kuvastuksiksi tai kutsukaa niitä maailmanhistorian logiikaksi, sen me kyllä ymmärrämme, mutta elkää juljetko kieltää ilmoitetun sanan todistusta aikain päättymisestä!

Se on Anti-Kristus, synnin ihminen, joka viimeisinä aikoina on nouseva kaikkea vastaan, jota vielä pidetään pyhänä maailmassa, ja jonka jo Johannes oli tuntevinaan, se on hän, joka on johtanut raamatun tulkitsijat harhaan, Hänellä on voinut olla edeltäjiä; Muhamettia, Paavia, Napoleon I:stä (Apollyon) on pidetty Anti-Kristuksena, -- tai olkoon hän personoitu synti, Jumalan pilkka, aikain epäusko, mutta hänet kuvataan kuitenkin siksi varmasti persoonallisena, että hänen täytyy olla joku vielä tuntematon henkilö. Godet sanoo nerokkaasti: Anti-Kristuksen täytyy olla juutalaisen. Tuo valittu kansa, joka ristiinnaulitsi Kristuksen, on ainoa, joka voi synnyttää hänen täydellisen vastakohtansa.

Raamattu käyttää voimakkaita sanoja niistä tapahtumista, jotka käyvät edellä ja valmistavat maailman loppua. Taivaan voimat vapisevat, tähdet putoavat, vuodet pakenevat, maa kääritään kokoon kuin vaate, kansat kuihtuvat, kuolleet nousevat ylös. Kaikki tapahtuu yhtäkkiä ja odottamatta tulen kautta eikä, niinkuin nyt kuullaan kamariviisaiden ennustavan, siten että vedet kuivuvat ja auringon valo vähenee, kunnes kaikki elämä jäätyy niinkuin kuussa. Lähempänä raamattua on yhteentörmäyksen mahdollisuus maan ja jonkun pyrstötähden kanssa, jota mahdollisuutta tähtitiede ja fysiikka eivät uskalla kieltää. Onhan maailman avaruus täynnä kosmillista tomua, murskautuneiden maalimain pirstaleita, jotka kerran ovat olleet, mitä meidän maamme nyt on, ja ennustavat sen kohtaloa.

Tavallisesti käsitetään maan loppu maailman kaikkeuden loppuna. Mutta raamatun käsitys käy selville sen ennustuksesta, että nykyistä maata seuraa uusi taivas ja uusi maa, "joissa vanhurskaus asuu". Kirkastettu ihmishenki muuttuu uuteen ja korkeampaan olemukseen jollekin taivaankannen loistavista auringoista, joissa kaikki on valoa Jumalan kirkkauden loisteessa. Vaan eivät nämäkään auringot ole ikuisia, niillä on aikansa ja ne katoovat väistyäkseen vielä täydellisempien luotujen tieltä, ja niin voimme me ajatella uuden siirtymisen maailmasta maailmaan, kirkkaudesta kirkkauteen. Mutta ei mikään ajallinen ja aineellinen asia sovellu täysin ikuisuuden aatteeseen. Ja niin pysähdytään lopulta siihen tuntemattomaan, näkymättömään, aineettomaan keskustaan, jota kaikki kappaleet kiertävät ja joka ei voi olla mikään muu kuin kaiken luomakunnan alkulähde, ikuinen henki, Herra Jumala.

Mikä syvyys maailman tuomiossa, jommoisena Kristus esittää sen Math. 24 luvussa! Ei mitään varsinaista rikosta panna kadotettujen syyksi, ainoastaan laiminlyöminen; ei mitään varsinaista hyvettä lueta autuaitten ansioksi, ainoastaan rakkauden käskyjen täyttämys. Sisäiseen ytimeensä keskitettyinä todistavat nämä tuomiot vaan itsekkäästä epäuskosta tai uhrautuvasta uskosta. Sielun taipumus Jumalaan tai hänestä pois jää ratkaisevaksi. Ja toinen kuolema, täydellinen tyhjyys on toivottomain armo. Siis kuitenkin armo viimeiseen saakka. Mitä muuta voidaan vaatia rakkauden Jumalalta? Armoa elämässä, armoa kuolemassa ja armoa tuomiolla, kaikki, kaikki, vaan vanhurskautta ja armoa!

27.6.1895.

MAANPALLO MAAILMANKAIKKEUDESSA

Kristitty, joka takertuu vanhaan uskoon siitä, että maa ja ihminen ovat maailman keskipiste, pyörii maailman kanssa kehässä itsensä ympäri eikä pääse koskaan vapaaksi. Epäilijä, joka on vapautunut kaikesta uskosta keskustaan, ei myöskään löydä kehää, vaan suistuu haparoivana toivottomaan kaokseen. Vapautta on vaan äärettömässä avaruudessa, mutta sillä täytyy olla kiinnekohtansa Jumalassa, jossa kaikki rajat ja kaikki mitat katoavat.

Mikä hyppäys uskon tutusta, kodikkaasta maailmasta käsittämättömään, kauhistuttavaan tuntemattomuuteen! Mitä jää jälelle kristinopista, kun maa on alennettu mitättömäksi saareksi äärettömässä maailman meressä ja ihminen katoavaksi tomuhiuteeksi äärettömässä luomakunnassa? Eikö Kopernikus ole suistanut Kristusta valtaistuimeltaan?

Iisakki Newton ja monet suurimmat luonnontutkijat ovat vastanneet tähän kysymykseen kieltävästi, ja kuitenkin on mahdotonta kieltää Kopernikuksen järjestelmän kristinuskoa vastaan tekemien väitteiden merkitystä. Se saa monet omattunnot levottomiksi ja on kolmensadan vuoden kuluessa ollut uudenaikaisen epäuskon päälinnoitus, jota näyttää olevan vaikea, jopa mahdotonkin hävittää.

Ensiksi on huomautettava, että aseet ja taistelutanner ovat erilaiset. Kristityt tunnustavat tieteen tuomio-oikeuden kaikissa niissä asioissa, jotka kuuluvat tiedon piiriin, mutta vaativat itselleen samaa tunnustusta hengellisissä elinkysymyksissä. Tiede on rajoitettu, usko rajoittamaton. "Luonnollinen ihminen ei tajua mitään siitä, mitä Jumalan henkeen kuuluu."

Olen jo huomauttanut, että usko ja tieto eivät ole vihollisia, eivät ole sovittamattomia; ne täydentävät toisensa, ne sisältyvät toisiinsa. "Me _tiedämme_, ketä me _uskomme_." Järjellinen tieto sisältyy uskoon todistettuna, sisällisenä kokemuksena, samoinkuin usko sisältyy ilman todistuksia tieteen selviöihin.

Asettukaamme hetkeksi uskon ulkopuolelle tieteen alalle tutkiaksemme sitä kristinuskoa hävittävää tulosta, joka muka on seurauksena Kopernikuksen järjestelmästä.

Miten kieltää tämä järjestelmä kristinuskon? Siten, että se siirtää maan, ihmisen ja maailman vapahtajan luomakunnan keskeltä sen kaukaisimpaan kolkkaan.

Missä on tämä todistettu? Missä on keskipiste? Missä on kehä? Missä on kolkka? _Ensimmäinen_ tosiasia on ääretön, rajoittamaton avaruus. _Toinen_ on aurinkokuntain ja kaikkien taivaankappalten liikunta eteenpäin, josta loogillisella välttämättömyydellä seuraa _kolmas_: tuntematon maailman keskusta, jonka ympäri kaikki kiertää. Ja nämä kolme tulosta johtavat yhtä suurella loogillisella välttämättömyydellä _neljänteen_, nimittäin maailmankaikkeuden keskinäiseen kaikki-yhteisyyteen kaikissa sen osissa.