Part 11

Jos me voisimme rakentaa historian näkötornin korkeammaksi kuin Eiffeltornin, niin korkeaksi, että jokainen yksityinen ja lopuksi myöskin kansat silmissämme katoaisivat ihmiskuntaan, silloinhan seisoisimme siinä valtameri allamme. Mutta silloin eivät valtameren aallot niin säännöttömästi kuin näyttävät olevan olisi joka tuulenhenkäyksen heiteltävinä; ne kulkisivat määrättyyn, ei minkään myrskyn häiritsemään suuntaan niinkuin joisto pääuomansa kautta ilmaisee maan kaltevuuden. Me silloin havaitsisimme, joskaan emme voisi sitä ymmärtää, avonaisessa kehässä esiintyvän ihmiskunnan kierteen. Tämän välimatkan päästä katsottuna tulisi, kierteen luonnon mukaan, moni näennäinen edistys näyttämään taka-askeleelta, samalla kun moni tapaus, joka läheltä katsottuna näyttää taka-askeleelta, todellisuudessa osoittautuisi olevansa askel eteenpäin. Moni katkera suru näyttäisi tältä välimatkalta katsottuna antavan aihetta iloon, moni kuolema olisi elämää ja päinvastoin. Semmoinen on kierre. Sen ruuvinmuotoinen liikunta eteenpäin näyttää meille kussakin silmänräpäyksessä ainoastaan puolet pyörivän kehän ympärystässä, jota vastoin toinen puoli, jota tarvitsemme oikean arvostelumme pohjaksi, on meiltä varjossa.

On välttämätöntä muistaa tämä saadakseen käsitystä määräperäisyydestä historiassa ja elämässä. Sillä määräperäisyyden eniten silmäänpistävät piirteet, ne, jotka herättävät meissä nurinaa, koska ne häiritsevät omaa tahtoamme ja meidän käsitystämme maallisesta onnesta, ovat ankara johdonmukaisuus, solidaarisuus, vastuunalaisuus, tuomio, edistys ja lopputarkoitus. Katsottuina tarpeellisen välimatkan päästä, semmoisina, kuin ne näkyvät maailman hallinnon kannalta katsottuina, tulisivat nuo lait, jotka nyt ovat meissä niin säälimättömän kovia, jopa julmiakin, osoittautumaan olevansa -- taaskin kierteen luonnon mukaan -- rakkautta, armeliaisuutta, vanhurskautta, pyhyyttä. Pienoismaailma yksilössä sisältää sen, että samat määräperäiset ilmiöt tavataan jokaisessa yksityisessä ihmiselämässä. Tullaksemme siitä vakuutetuiksi, tarvitsee meidän vaan luoda itseämme tarkastava silmäys takaisin jokaiseen pitempään taipaleeseen, joka on takanamme.

Erityisesti valaiseva käsitystämme määräperäisyydestä maailmanhistoriassa on juudankansan historia. Ainoa edeltä määrättyyn tarkoitukseensa nähden, erikoinen luonteeltaan ja ollen vielä sanomatta viimeistä sanaansa, tuopi tämä kansa vaiheissaan kaikkialla esikuvallisia piirteitä maailman suunnitelmasta. Meidän oppilaitoksissamme alkaa historiallinen opetus juudankansalla, koska me siinä näemme kristinuskon juuret paljastettuina. Voisimme lisätä: maailman historian juuret. Juutalainen on vielä tänäkin päivänä enne sen taivaalla.

Vertaamalla hänen historiaansa määräperäisyyden ilmaisijana muiden kansain historiaan piirrämme, ryhtymättä sovitteluihin, joita jokainen itse voi tehdä, ja uskaltamatta toivoa onnistuvamme muutamiin riveihin puristaa vuosituhansien arvoitukset, seuraavat.

* * * * *

PERUSVIIVAT

1. Henki on kaikki kaikissa, ensimmäinen ja viimeinen, ainoa itsessään tosi, itsessään hyvä, ja senkautta itsessään vapaa. Se luopi rakkaudessa ja luopi kaikki itsestään, itsessään, itseensä, siis oman esikuvansa mukaan. Koska luotu ei ole luoja, esiintyy se, esikuvaan verrattuna, epävapaana, keskieräisenä, hakien hänessä vapautensa ja täydellisyytensä. Kaikki elämä on kasvatusta häneksi, toivolle asetettua, vapautukseen aiottua. Vapautukseen kasvatus edellyttää vaali vapautta, ja tämä on meidän pallollamme annettu ainoastaan ihmisille. Sentähden elää maapallomme hänessä henkistä elämäänsä, hän on sen sielu ja vapaa tahto, sentähden sen herra. Sentähden vetää hän myöskin koko hänelle alistuvan alemman luonnon joko kanssansa lankeemukseen tai vapautukseen.

2. Kaikki on ennakolta järjestettyä mitä hellimmällä huolella. Maa on alusta alkaen laitettu tyydyttämään asujantensa tarpeita vuosituhansiksi eteenpäin, jokainen vyöhyke elimistöjänsä varten, jokainen maa kansaansa varten, jokainen seutu alkuasukastaan varten, eikä päinvastoin. Vuorovaikutus on olemassa, mutta "meidän päämme ovat kaikki luetut". Moninaisuus eikä yhteys on elämänehto. 1,400 miljoonasta ihmisestä ei ainoakaan ole toisensa kaltainen, ja maanosista pienin on voimakkain monikansaisuutensa kautta. Ennakkohuolenpito vaikuttaa jokaiseen momenttiin maan kehityksessä ja sen asukasten elämän joka vaiheessa.

3. Ihmissuku, joka on kasvanut samasta juuresta, luotu samaa päämäärää varten ja joka on riippuva samoista elinehdoista, on keskenään solidaarinen, suku yksilön kanssa ja yksilö suvun kanssa. [Godet rakentaa seuraavan progressionin, josta viimeisenä hypoteesina: a) epäorgaaninen materia: suku ilman yksilöä; b) kasvi- ja eläinmaailma: suku, joka hallitsee yksilöä; c) yksilö, joka hallitsee sukua; d) enkelit: yksilö ilman sukua.] Yksi kaikkien ja kaikki yhden edestä. Yksilön olemassa olo on turvattu hänen persoonallisuutensa (itsetietoisuutensa) kautta ja hänen oman kehityskulkunsa (mikrokosmos) kautta.

4. Lukemattomat yksilöt käytetään ja heitetään pois, näennäisesti arvottomina, toivottomina, jälkeä jättämättöminä, mutta hietajyväsien tavoin sisältyvinä suuren rakennusaineeseen. Monien elämä on hukkaan mennyttä kansalta ja ihmiskunnalta, mutta ei kukaan elä jättämättä jälkeä itseensä ja ympäristöönsä.

5. Muutamat harvat elinvoimaiset yksilöt valitaan ja kasvatetaan kansan tietoisuuteen, johon sisältyy mahdollisuus kaikenpuoliseen kehitykseen. Kansa on kollektiivinen yksilö, jonka luonteenpiirteet esiintyvät kansassa kootun voiman teroittamina ja keskinäisen vastapainon sitomina. Yksilön itsekkäisyys esiintyy kansassa häikäilemättömänä patriotismin nimellä. Sota on raaka itsekäs vaisto, joka kunnialoistostaan riisuttuna paljastaa villipedon. Kansainoikeus on yritys kesyttää tiikerinpoikia, ennenkun ne ovat kasvaneet suuriksi. "Ikuinen rauha" on kaikkien tunnustama solidaarisuus.

6. Fyysillisesti ja henkisesti ovat kansat elimistöjä, jotka ovat itämisen, kukoistamisen ja kuihtumisen lain alaisia, mutta joilla on järjellisten olentojen itsemääräämiskyky, siis vastuunalaisuus hyvästä ja pahasta.

7. Jokainen vastuunalaisuus jaetaan mitan mukaan, jokainen syyllisyys rangaistaan. Yksi kansa lähetetään toimeenpanemaan tuomiota toisen yli. Jokainen aikakausi tuomitsee edeltäjänsä ja saa tuomionsa jälkeentuleviltaan. Historia on tuomio eri asteissa ja vetoo jälkimaailmaan. Korkein tuomioistuin on aikain takana.

8. Nykyisyydellä on aina juurensa edellisessä ja kukkansa tulevassa. Kaikki nopeasti kukoistava kuihtuu pian. Kaikki pysyväisesti suuri alkaa pienestä, palvelee nöyryydessä, kehittyy koettelemuksissa. Kukoistukseen ja lankeemukseen voivat ulkonaiset syyt vaikuttaa, mutta ulospäin suunnattu voima riippuu kansantietoisuuden ja sisäänpäin suunnattu voima riippuu jumalantietoisuuden intensiteetistä.

9. Kansantietoisuus (kansallisuus) syntyy kolmesta yhdyssiteestä: a) _kansantieteellisestä_: syntyperästä ja kielestä; b) _maantieteellisestä_: maasta ja luonnonsuhteista; c) _traditsionellisestä_: uskonnosta, oikeustajunnasta, kulttuurista, yhteiskunnasta, poliittisista kohtaloista, onnettomuuden ja onnen yhteydestä, ystävyydestä ja vihollisuudesta. Ei mikään näistä kolmesta siteestä yksin aiheuta kansallisuutta, mutta historiallinen traditsiooni valtaa edeltäjänsä ja on kansojen kehto.

10. Kulttuuri (sivilisatsioni) on kansan kukka ja siementyminen. Sen laadusta ja sisällyksestä riippuu, lisääkö vai tyhjentääkö sivilisatsioni kansan elinvoimaa. Kun korkein sivilisatsioni tulee sen _jälkeen_ kuin kansa on saavuttanut korkeimman tietoisuuden itsestään ja korkeimman tietoisuuden jumalasta, seuraa mädäntyminen. Kansa voi elostella pitkät vuosisadat, niinkuin madon syömä puu elää kaarnan mehuista. Sen kaatuminen riippuu tuulenpuuskasta.

11. Kullakin kansalla on tehtävänsä maailman suunnitelmassa ja sisältyy se siihen omituisuudellaan. Pienet kansat valitaan kernaammin välikappaleiksi määräperäisten tarkoitusten toteuttamiseksi kuin suuret ja mahtavat. Miksi? Siksi, että valta ylpistyttää, ja heikkous kasvattaa. Inhimilliset käsitykset suuruudesta ja pienuudesta eivät sisälly maailman suunnitelmaan. Ne esiintyvät siinä usein päinvastoin. Mitta on toinen. Kvantitatiivinen väistyy kvalitatiivisen tieltä.

12. Ihmiselämä liikkuu taivaankappalten ja aurinkokuntain kanssa kierteisesti eteenpäin. Sen päämaali on vapautus kasvatuksen kautta totuudessa ja rakkaudessa esikuvan kaltaisuuteen (kohta 1). Kaikki muut päämaalit -- ulkonainen vapaus ja onni, tieto, ihmisyys -- haihtuvat itsekkäisiin unelmiin. Jos tämä maallinen elämä olisi kaikki, kieltäisi kuolema maailmanjärjestyksen. Jos siveellinen maailmanjärjestys seisoisi yhdessä kohden, jos uskonnot olisivat vaan tuloksia kansain kulttuurin määrästä, ja intelligenssin edistysaskeleet ainoat todelliset [Buckle, Englands Civilisation, sivut 100, 151 ja 102], niin liikkuisi yksi kehä ihmisiä eteenpäin, kun muut seisoisivat paikallaan, joka on järjetöntä. Ihmisyys ilman jumaluutta päättyy eläimellisyyteen. Ainoa järjellinen lopputarkoitus, minkä historia tuntee, on se vapautus, joka yhtyy uskon ihmiselämälle asettamaan päämäärään: "_uuteen ihmiseen_".

* * * * *

Kenties kysyy joku, jonain kireänä hetkenä, kuinka nämä peruspiirteet ovat sovitettavat suomenkansan historiaan.

Huomautettakoon tässä vaan eräitä kohtia, jotka voidaan erittäin sovittaa meidän kansaamme. Suomenkansassa ilmenee määräperäisyys huomattavimmin selvässä rotuvalinnassa (5), pitkällisessä kasvatuksessa pienuudessa kovien koettelemusten alla (8), pienten kansain tehtävässä (11) ja aina jatkuvassa edistymisessä sisäiseen vapautumiseen ulkonaisen pakon alla (12). Aikalaisten silmissä niin ääretön taka-askel kuin isoviha osoittautui, sata vuotta jälkeenpäin, edistysaskeleena kansan tietoisuudessa. Kansalla, joka on kokenut sellaisia kohtaloita, ei ole oikeutta joutua epätoivoon tulevaisuudestaan. Se voidaan lyödä maahan, mutta se nousee jälleen. Se ei _voi_ kuolla, ennenkun se on kadottanut itsensä.

End of Project Gutenberg's Lehtisiä mietekirjastani, by Zacharias Topelius