Part 34
-- -- "Olin tänään iltajumalanpalveluksessa kirkossa, missä Schauman saarnasi täydelle huoneelle. Hiukan teeskenneltyä mielestäni, puhdasoppista, mutta abstraktista ja oppinutta, nuhteetonta, mutta ilman elävää sovelluttamista; lyhyesti, en pitänyt siitä. Täällä on niin paljon kristillisiä mielipiteitä, ja siinä kyllin. Harjoitusta ja sen ohella elämää ja henkeä tahtoo enimmäkseen puuttua. -- Kirkosta menin Wegeliuksen luo, missä vihdoin tapasin neiti Claessonin, josta ennen olin kuullut paljon puhuttavan. Hän näyttää olevan vilkas ja innostunut ihminen, lukenut ja vapaamielinen, puhuu kuin professori. Se on oleva hauska tuttavuus sinulle. [Nti Claesson (= rva Constance Hodgin) kuoli Vinonassa Yhdysvalloissa 14 p. syysk. 1877. Morgonbladetissa 2 p. marrask. s.v. on valaisevia muistosanoja tästä etevästä suomalaisesta naisesta.] -- Täällä Topeliuksen luona on nykyjään hänen serkkunsa, rouva Lagermarck Uudestakaarlepyystä, joka tuli pahimmalla kelirikolla tänne ruvetakseen laupeudensisareksi. On naurettavaa nähdä, kuinka hän koettaa kaunistella epäilemättä jotenkin vaivaavaa asemaansa muiden joukossa, jotka elävät hyvin ankarasti -- miltei kuin nunnat, ja joilla on ankarat säännöt pienimmällekin askelelle." [Tässä esitettäköön täytteeksi, mitä Z. Topelius lausuu muistiinpanoissaan Stenbäckistä tältä ajalta. Mainittuaan, että perhe oli jäänyt Kuddnäsiin Maria-tyttären syntymisen johdosta, jonka "isokummi" Stenbäck oli, jatkaa hän: "Suuresta, tyhjästä asunnostamme vuokrasi Lauri Stenbäck sänkykamarin, serkkuni Josefina Lagermarck asui toisessa huoneessa, ja molemmat aterioivat kanssamme. Stenbäck oli sairaalloinen, arka ja epätasainen luonteeltaan, mutta muutoin sieluna niissä kirjallisissa ja tieteellisissä iltapiireissä, joita nyt nähtiin talossa useammin kuin ennen. Me opimme nyt vasta lähemmin tuntemaan, mutta emme kuitenkaan täysin ymmärtämään toisiamme. Hänessä yhtyi lapsen hurskauteen sairaalloisen miehen ärtyisyys, hän oli milloin itsepäinen, milloin myötämielinen, taipumaton uudessa elämänkäsityksessään ja suvaitsematon muiden omistamaa kohtaan. Kun joskus olimme joutuneet erimielisyyteen, vältin mieluimmin riitaa, ja kenties me juuri sen tähden kuitenkin pysyimme vilpittöminä ystävinä. Mutta etevämpänä sekä opissa että uskossa ei hän 14 vuotta myöhemmin voinut ymmärtää, kuinka oli mahdollista, että minä saatoin tarkastaa hänen virsikirjaansa, vielä vähemmin hän ymmärsi käsitystäni virrestä." --
[Kuten viime lauseesta näkyy, ovat nämä muistelmat kirjoitetut paljoa myöhemmin, joko Topeliuksen oleskellessa Cannes'issa Etelä-Ranskassa talvella 1875-76, sillä silloin hän aloitti nämä muistiinpanonsa, tai Koivuniemellä, missä hän niitä jatkoi.]
Marraskuun 24 p. -- "Silmäni sattui ensin viime sivulle kirjettäsi, ja minä aivan säikähdyin, kun siinä näytti kerrottavan, että Jakkus oli hukkunut. Onnellista, ettei kuitenkaan sen pahemmin käynyt. Mutta säikähdyksesi olisi voinut tehdä sinulle pahaa; toivon, ettei niin ole tapahtunut, koska et siitä kirjoita mitään. -- Nyt tänään on ollut tärkeä päivä; kysymys Isostakyröstä on ollut senaatin käsiteltävänä. Olen jo kaksi kertaa käynyt Waenerbergin luona kuullakseni päätöksestä, mutta kovaksi onneksi tapaamatta häntä kotona. -- Sillä välin olen jännitetyssä odotuksessa ja uteliaisuudessa. Näinä päivinä olen käynyt niiden senaattorien luona, joilla on tekemistä asiassa. Se oli sangen ikävä ja vastenmielinen tehtävä. Kaikki olivat kuitenkin erittäin kohteliaita ja suosiollisia. Paroni Kothen antaa suosituksensa varmasti, kenties muutkin. Paroni Haartmanin luona olin hyvän aikaa, miltei tuntikauden. Hän oli sairaalloinen ukko, mutta täydessä sielun vireydessä, ja hyvin hauska oli häntä kuulla ja puhutella. Hän vastusti jyrkästi minun suosittamistani ja katsoi senaatin tekevän aivan väärin, jos se antaisi minulle puoltosanansa. Ei kuitenkaan epäsuosiosta minua kohtaan, vaan koska hän katsoi minut tätä nykyä korvaamattomaksi professorina. Muutoin eräs toinenkin surkutteli yliopistoa, jos se menettäisi minut. Voisi tapahtua, että hyvä luulo minusta tulee onnettomuudekseni. Paroni Haartman huomautti, että olisi järjetöntä ja korkeimmassa paikassa puolustamatonta, jos senaatti, juuri lähettäessään ehdotuksen perinpohjaisiksi muutoksiksi koululaitoksessa, puoltaisi eroani, kun ei ketään muuta ollut pantavana minun sijaani. Minä väitin, että olisi suuri vääryys tehdä minut yleisen asian marttyyriksi ja estää minun menestykseni sellaisella perusteella. Me väittelimme innokkaasti, mutta hän pysyi siinä, että kun kerran olin käynyt koukkuun, niin piti minut siinä pitääkin. Vihdoin hän ilmoitti, että oli onni minulle, että hän ei voinut olla siinä senaatinkokouksessa, missä kysymys oli ratkaistava. Se virkistytti toivoani. Jollei olisi tämä onneton professorinvirka tiellä, olisi Haartman epäilemättä suosittanut minua, sillä Heikeliä hän ei suinkaan puolustanut. Enimmin minä luotan paroni Kotheniin, hän on valpas, vilkas mies, joka vilpittömästi tahtoo parasta ja joka sitä paitsi on osoittanut minulle suurta hyväntahtoisuutta. Luulen useimpain muidenkin olevan puolellani, mutta kaikki näkyvät pitävän yliopiston n.s. tappiota tärkeänä esteenä." -- --
"Pari päivää sitten olin filosofi-professori Tengströmin luona, joka vietti häittensä vuosipäivää. Siellä oli läsnä ainoastaan perhe ja muutamia lähimpiä, niiden joukossa Snellman, joka edelleen on hyvin ystävällinen ja koettaa saada entiset peittoon. Hän pakotti minut pitämään puheen isännälle ja emännälle, huolimatta vastenmielisyydestäni ja kaikesta valmistamattomuudestani. Se olikin sitä myöten. Ikävää sellaisissa tilaisuuksissa on, että täytyy viipyä niin kauan ja myöhään. Mennään vasta klo 7-8, sydänyöllä syödään, jonka jälkeen onneksi saa heti lähteä pois."
"Kas nyt -- nyt tulen Waenerbergin luota. Senaatin päätös tietysti ei ole tarkistettu -- -- Mutta ystävyyden vuoksi Waenerberg ilmoitti minulle tuloksen sillä ehdolla, etten hiiskuisi siitä kenellekään, paitsi sinulle. Senaatti on yksimielisesti puoltanut -- minua. Siis vielä hyvä toivo, Jumalan kiitos! -- Jos pääsemme Isoonkyröön, niin voimme ottaa sen Jumalan kädestä ja nähdä, että hän tekee mitä emme tohdi ajatella emmekä toivoa. -- -- Mitä enemmän täällä tutustun asemaani, sitä raskaammaksi käy minulle tämä virka, ja sitä enemmän ikävöin täältä pois. Syventyä ennen tuntemattomaan aineeseen, vielä vanhoilla päivillä ikäänkuin alkaa alusta, voidakseen täyttää kaikki mitä näissä muutoksissa on tehtävänä, oleskella täällä näissä vaikeissa oloissa, se olisi enemmän kuin mitä voin kestää. Ajattelin jo, ellen pääse Isoonkyröön, hakea mitä hyvänsä, kappalaisen paikkaa jollei muuta. Kuitenkaan emme voi vielä pitää asiaa ratkaistuna tai tehdä mitään tulevaisuutta varten. Meidän täytyy odottaa kuten tähänkin asti. Keisari ratkaisee kysymyksen vasta 6-8 viikon kuluttua, s.o. luultavasti vasta joulun jälkeen. -- Älä nyt kerro kenellekään senaatin päätöksestä, ennenkuin ensi kerran kirjoitan; lupaukseni Waenerbergille on tietysti pidettävä pyhänä. Täällä on hyvin kylmä, 15 astetta, täysi talvi, vaikka vähän lunta. Yskäni on ilmanmuutoksen tähden taas ollut pahempi."
Joulukuun 3 p. -- "Koska senaatin jäsenet itse jo ovat kertoneet, että minua yksimielisesti on puollettu, niin ei sitä enää tarvitse pitää salassa. -- Hyvin mielelläni matkustaisin Pohjanmaalle, niin pian kuin suinkin pääsen. -- Hirveän kylmää; tänään päälle 20 asteen." --
Joulukuun 9 p. -- "Täällä ovat ikävät ja raskauttavat poikamaisuudet ylioppilaiden piirissä herättäneet paljon pelkoa ja levottomuutta. Muutamat, jotka Töölössä viettivät Antinpäivää, olivat siellä fanfaarein ja torventoitotuksin juoneet maljoja liittoutuneille ja useille vihollisillemme, tosin kyllä pilalla ja ajattelemattomassa vallattomuudessa, mutta asia on kuitenkin ilmoitettu korkeampaan paikkaan. Kurinpitotoimikunta on tuominnut 9 erotettavaksi, osan kahdeksi, osan yhdeksi vuodeksi, ja 7-8 karsseriin, mutta ei tiedetä vielä, voiko asia Pietarissa saada pahemman päätöksen. Järjettömien poikien vallattomuus voi panna maan tai yliopiston menestyksen alttiiksi -- näin arveluttavina aikoina. Varakansleri on parhaillaan Pietarissa, jonne kenraalikuvernöörikin on matkustanut näinä päivinä. Odotamme levottomuudella, mitä sieltä kuuluu. Ilahduttavaa on kuitenkin se, että asia on herättänyt suurta ja yleistä paheksumista ylioppilaskunnassa, joka kirjallisesti selittää olevansa sitä vastaan. -- Saattaisi tapahtua, että tämä vaikuttaisi Isonkyrön kysymykseenkin, jos keisari lukee sen yliopiston syyksi -- -- kaikkein vähimmin pitäisi opettajilla voida olla mitään haittaa, he kun poikkeuksetta ovat kovin harmissaan ja pahoillaan moisista mielettömistä päähänpälkähdyksistä."
Joulukuun 10 p. -- "Ei ole vielä päätetty, loppuuko lukukausi 15 p. joulukuuta kuten tavallisesti vaiko vasta 22 p., niinkuin konsistori on ehdottanut, mutta mihin ei vielä mitään vastausta, yleiseksi kummastukseksi, ole saapunut Pietarista. Jos sitä ei tule tämän päivän postissa, niin lienee sitä pidettävä kieltona, ja silloin lukukausi loppuu sittenkin 15 p. Jos matkustan, niin matkustan noin 18-19 p:n paikoilla ja tulen Härmään lauantaina tai ehkä sunnuntaina. Voisittehan järjestää niin, että jo silloin olisitte siellä. Olisi ikävä tulla sinne, ennenkuin olette saapuneet. Siis ainakin 23 p. joulukuuta." -- --
"Kuulen pelättävän, että yliopistoa ei laisinkaan avattaisi ensi lukukautena niiden poikamaisten vallattomuuksien vuoksi, joista mainitsin. Se ei kuitenkaan ole luultavaa. Mutta taas yksi epätietoisuus lisää. Juuri nyt emme tiedä tulevaisuudestamme sinne emmekä tänne. Sen täytyy kuitenkin pian kyllä selvitä; jospa pääsisin ja olisin jo päässyt täältä, olisin iloinen kuin häkistä laskettu lintu. Suokoon Jumala sen! Hän tietää mikä on parasta. Välisti tavatessani heränneitä ylioppilaita (eilisiltana oli useita luonani) ja nähdessäni heidän kiintymyksensä en tiedä, minkä mieluummin valitsisin. Valitkoon siis Herra. Voitavani olen tehnyt päästäkseni pois. Viime viikolla kirjoitin, paroni Kothenin neuvosta, varakanslerille Pietariin ja esitin hänelle haluni päästä täältä. Nyt en tee enää mitään. Kenties saan Pohjanmaalla tiedon päätöksestä."
Joulukuun 26 p. Stenbäck nimitettiin Isonkyrön kirkkoherraksi, ja hän oli siis saman vuoden aikana suorittanut opinnäytteen professorinvirkaa varten, nimitetty professoriksi ja ollut professorina yhden lukukauden sekä lopuksi taas saanut eron tästä virasta.
Edellisestä käy selvästi näkyviin, minkä tähden Stenbäck ei viihtynyt yliopistossa. Niin vakavasti kuin hän olikin antautunut tehtäväänsä Vaasan koulun rehtorina, oli kuitenkin kasvatusoppi tieteenä hänelle vieras. Lisäksi tuli, kuten Essen mainitsee, että hän oli kuvitellut tehtävänsä pääasiassa käytännölliseksi, mutta nyt hän havaitsi, että luennot edellyttivät lakkaamattomia tutkimuksia, sanalla sanoen työtä, joka ylen määrin rasitti hänen jo heikontuneita voimiaan. Edelleen hän oli jo Helsingistä poissaolonsa aikana vieraantunut sikäläisistä oloista sekä kärsi ylipäänsä pääkaupunkielämän rauhattomuudesta. Vähemmin hermostunut luonne olisi voinut jälleen tottua siihen, mutta Stenbäckiltä se ei käynyt. Hän ikävöi maalaiselämän lepoa, ei viettääkseen päiviään laiskuudessa -- ei mikään ollut hänelle vastenmielisempää -- vaan vaikuttaakseen yksinkertaisemmassa ja rauhallisemmassa ympäristössä ja kutsumuksessa, jota hän oli ajatellut itselleen jo herätyksestään asti. Lyhyesti sanoen: yliopisto antoi hänelle oppi-istuimen kymmenen vuotta liian myöhään.
Mutta harvat tiesivät kaiken tämän. Kun uutinen Stenbäckin poismuutosta levisi, kysyivät ihmiset: Miksi hän haki professorinvirkaa, kun hän heti pyrki pois? Eikä pysähdytty kysymykseen, vaan ruvettiin tavallisuuden mukaan edellyttämään itsekkäitä syitä tekoon, jota ei ymmärretty. Ankaria tuomioita langetettiin siis poislähtijän selän takana. Saapuivatko ne hänen korviinsa ja häiritsivätkö ne hänen rauhaansa, emme tiedä tältä ajalta, mutta varmaa on, että se tapahtui kerran kokonaista kuusi vuotta myöhemmin. Silloin paheksuminen lausuttiin julki muodossa, joka on varsin vähän kunniaksi sille, joka otti sananvuoron asiassa, vaikkakin se oli itse Fredr. Cygnaeus, ja joka paheksuminen luultavasti enimmäkseen liioittelunsa vuoksi herätti yleistä moitetta.
Se kutsumuskirjoitus, jolla Cygnaeus, historiallisfilologisen osaston dekanuksena, kutsui yleisöä uuden pedagogiikanprofessorin, Z. J. Cleven, virkaanasettajaisia 12 p. huhtikuuta 1862, alkoi näet mitä loukkaavimmalla hyökkäyksellä Stenbäckiä vastaan. Tekijä johdattaa mieleen professori Schaumanin kutsumuskirjoituksen Stenbäckin virkaanasettajaisia ja "ne kaikkien yhteiset toiveet", jotka kirjoituksessa oli lausuttu siitä, "että uuden professorin toiminta oli tuleva siunaukselliseksi tieteelle, yliopistolle j.n.e." -- "Tämä yhtä lämmin kuin oikeutettu toive", jatkaa hän sitten, "kuului kovaksi onneksi niihin moniin, jotka ovat pettäneet. Erehdyttiin, kun luultiin professori Stenbäckin tarkoituksen olleen saada pysyväinen asema sillä yliopistollisella oppisijalla, joka oli odottanut häntä tullakseen ensi kerran täytetyksi. Se oli hänelle ainoastaan portaana, jolta hän sitä varmemmin saattoi siirtyä siihen viinamäkeen, minkä kirkko on istuttanut keskelle Isonkyrön vainioita, joiden pituus ja leveys jo ammoisista ajoista on käynyt sananlaskuksi tässä maassa." Sitten viitataan Isonkyrön pappien antamaan hylkäävään lausuntoon Uno Cygnaeuksen tekemästä ehdotuksesta maan kansakoululaitoksen järjestämiseksi, ja puhuja antaa tietää, että Stenbäck sen kautta samoinkuin luopumalla professorinvirasta enemmän kuin kukaan muu on vaikuttanut ajan suuntaan vapauttaa koulu kirkosta(!).
Stenbäckin kaunis vastaus tähän on eräässä professori Lillelle kirjoitetussa kirjeessä, jonka otamme tähän professoriepisodin loppulauseeksi:
"Veli Lille! Sydämellinen kiitos, rakas uskollinen veli, ystävällisestä kirjeestäsi. Sinun lämmin hyväntahtoisuutesi ja veljellinen rakkautesi teki minulle todella sydämen pohjaan asti niin hyvää, että varsin vähän tunsin tuon odottamattoman hyökkäyksen katkeruutta. Sydämellinen osanotto on toki tiellämme päivänpilkahdus, jota monen varjon on väistyminen. Etkä nyt ensi kertaa sillä minua rohkaissut."
"Kenties oli 'lausuntomme' kansakoulukysymyksestä liian ankara; minulla ei sitä enää ole käsillä. Mutta syynä oli, että, siihen aikaan kuin se kirjoitettiin, sanomalehtien aiheeton ihastus näytti uhkaavan vetää harhaan yleisen mielipiteen Cygnaeuksen ehdotuksesta, joka minun ja monien muiden vilpittömän vakaumuksen mukaan olisi antanut meidän kaikkien hartaasti haluamalle kansakoululle väärän ja turmiollisen -- maallemme vahingollisen suunnan. Katsoimme siis velvollisuudeksemme panna, ei epämääräisesti ja kuiskaavasti, vaan äänekkäästi vastalauseemme, ei suinkaan kansakoulua, vaan mainittua ehdotusta vastaan -- vaikka yksi ja toinen on koettanut ilmeisellä väärinselityksellä kääntää sen siksi, kuin olisi vastalauseemme halpamielisestä 'hierarkkisesta' obskurantismista oikeastaan tarkoittanut juuri edellistä. Kummastuksella näen, että Fredr. Cygnaeuskin tahtoo tehdä sentapaisia viittauksia. Se loukkasi minua paljon enemmän kuin nuo murhaavat tähtäilyt likaiseen ahneuteeni ja voitonhimooni -- vikaan, johon jo luonto on kieltänyt minulta kaikki taipumukset. Sille, joka on haudan partaalla niinkuin minä, ovat moiset ihmisten tuomiot, samoinkuin heidän hyväksymisensä tai moitteensa ylipäänsä, jotenkin samantekeviä ja haihtuvat tyhjiin sen suuren, kaikki ratkaisevan tuomion rinnalla, joka on edessä; ne ovat ainoastaan uutena syynä tunkeutua lähemmä Kristuksen sydäntä, missä armon iankaikkinen rauha on avoinna. Kuitenkin on ikävää, että tämä tarpeeton ylimääräinen hyökkäys -- vieläpä akateemisessa kirjoituksessa -- rumentaa Cygnaeuksen ohjelmaa, joka muutoin sisältää niin paljon totta ja nerokasta, kuten tavallisesti Cygnaeuksen työn laita on, niin pian kuin hän vain voi unohtaa oman itsensä ja persoonalliset sympatiansa ja antipatiansa. Luulen, että monelle muulle on siitä koituva enemmän mielipahaa kuin minulle, joka kaikissa tapauksissa olen vakuutettu siitä, ettei tarkoitus ollut niin perin paha. Katson myöskin tätä hyökkäystä luonnolliseksi seuraukseksi elämäni suuresta erehdyksestä, että nimittäin hain yliopistovirkaa muiden kehoituksen ja oman väärinkäsitetyn velvollisuudentunteeni kannustamana. Epäröimiseni ja haluttomuuteni siihen saattoi minut miltei samaan aikaan hakemaan nykyistä virkaani; kuka saattoi silloin kuvitella, että saisin kumpaisenkin? Tervehdi tavatessasi C:ta sydämellisesti ja vakuuta hänelle puolestani, ettei hänen ainakaan tarvitse olla huolissaan siitä, että hän olisi loukannut tai solvaissut minua, sillä luulen, kuten sanottu, varmaan, että hän ei ole tarkoittanut pahaa, ja että kenties asia tuottaa hänelle itselleen enemmän mielipahaa kuin minulle." -- --
YHDESTOISTA LUKU. 1856-1869.
Isokyrö ja uusi koti siellä. -- Virsikirjatyö Turussa. -- Kivulloisuutta ja parannuksillakäynti-matkoja. -- Virsikirjatyö kotona: virsikirjaehdotus. -- Stenbäckin virsikirjaehdotuksen vaiheet.
Niin oli Stenbäck vihdoin saavuttanut sen kutsumuksen ja sen paikan, jossa hän oli pysyvä päiviensä loppuun. "Palavalla, vaikka nyt tyyntyneellä ja tasaantuneella innolla, joka häntä elähdytti, ja runsaalla, monesti koetellulla kokemuksellaan, jonka hän oli elämän koulussa saanut", oli hän kirkkoherrana varsin vähän niiden tavallisten pedagogien kaltainen, joiden siihen aikaan, jolloin koulu vielä oli kirkollisten auktoriteettien alainen, oli tapana hakea itselleen kirkkoherranvirka levätäkseen penäämisestään vallattomain poikapolvien kanssa. "Hänellä oli", sanoo Essen, "heti suuret suunnitelmat, ja hän kävi työhön käsiksi sellaisella innolla, kuin olisi tahtonut yhdellä kertaa luoda uudeksi koko seurakuntansa", mutta sen pahempi näyttäytyikin pian, että voimat eivät vastanneet hyvää tahtoa.
Kaikkein ensimmäisistä kuukausista kirjoittaa Stenbäck veljelleen Johannekselle (22 p. huhtikuuta 1856): "Tulimme tänne jo alussa helmikuuta, jolloin heti sain useita viikkoja kiertää lukusilla, josta jo ennestään heikko terveyteni huononi. Sen koommin en ole ollut oikein terve, ja kaikki saattaa minut aavistamaan, että aikani ei ole oleva pitkällinen. Nyt voin kuitenkin vähän paremmin. Muutoin minulla on ollut lakkaamattomia moninaisia puuhia, jotka ovat olleet minulle aivan outoja, osaksi yksityisiä, osaksi virkaan kuuluvia. Niistä eivät saarnat ole helpoimpia, kun olen aivan tottumaton suomenkieleen, samoinkuin saarnastuoliin yleensä. Kun minulla ei ole, enkä toistaiseksi halua pitääkään, apulaista, olen saanut saarnata hyvin usein ja ajan puutteessa ollut pakotettu saarnaamaan valmistamatta, joka olisi kaikissa tapauksissa parempi, jos vain kieli ei tekisi niin paljon vastusta. Muutoin on kansa kohdellut minua hyvin hyväntahtoisesti ja muun muassa suurella halulla pannut toimeen lastenkouluehdotukseni. Meillä on sunnuntaikouluja käynnissä miltei joka kylässä. Kuitenkin on kansa ylipäänsä vaipunut tämän maailman hyvyyteen, jota heillä on kylliksi. Vaikka tulimme tänne tyhjin käsin, olemme kuitenkin saaneet kodin jotenkin järjestykseen. Kaikki on täällä suuressa mittakaavassa, ja se on suuri muutos entiseen vähäiseen, rajoitettuun talouteeni." --
Tähän kirjeeseen liittyen koetamme laatia kuvauksen sikäläisistä olosuhteista.
Isonkyrön pitäjä, Pohjanmaan suurimpia, käsitti tähän aikaan, paitsi emäseurakuntaa, Orismalan tehdasseurakunnan ja Ylistaron kappelin. Väkiluku oli noin 14,000 henkeä, josta suurin osa eli lähemmä 8,000 kuului kappeliin. Papillinen työvoima oli niin epätasaisesti jaettu, että emäkirkolla oli kolme pappia (paitsi kirkkoherraa pitäjänapulainen ja kappalainen), mutta Orismalassa yksi ja samoin Ylistarossa yksi. Tämän johdosta täytyi tehdä apuvuoroja jälkimmäisiin seurakuntiin (Ylistaroon kokonaista 15). Stenbäckin tullessa Isoonkyröön oli ennenmainittu etevä saarnaaja F. O. Durchman pitäjänapulaisena, kun taas kappalaisen virkaa emäseurakunnassa hoiti teologian tohtori Johan August Lindelöf; pastori Birger Wegelius oli saarnamiehenä Orismalassa ja pastori B. H. R. Aspelin kappalaisena Ylistarossa.
Pitäjän sisällisistä oloista esitettäköön muutamia piirteitä sikäläisen opetuksen ja siveyden tilaa koskevasta Stenbäckin kertomuksesta vuodelta 1856. Lukukinkereillä oli lukutaito havaittu välttäväksi, mutta käsitys ja luetun ymmärtäminen sitävastoin jättänyt paljon toivomisen varaa. Tämän johdosta oli uusi kirkkoherra kehoittanut rahvasta perustamaan kyläkouluja, ja oli asiaan ryhdytty sellaisella halulla, että jo talven kuluessa oli laitettu kouluja useimpiin kyliin. [Edellä kirjeessä mainitut sunnuntaikoulut oli jo ennemmin Durchmanin alkuunpanosta saatu aikaan.] Opetus tarkoitti ajattelevaa sisälukua ja kristinopin tietoa katkismuksen ja piplianhistorian lukemisen sekä virrenveisuun perustuksella. Vaikka siis koulut, joiden opettajat tilallinen väestö kustansi, oikeastaan vain valmistivat oppilaita rippikouluun, olivat ne kuitenkin edistysaskelena aikaisemmasta kiertokouluopetuksesta. Hyvät vaikutukset tulivatkin pian näkyviin, ja niiden johdosta perustettiin paikkakunnan ensimmäinen lainakirjasto. "Selvä syy kirjanluvun puutteellisuuteen", kirjoittaa tästä Stenbäck, "ja sekä kristillisen että yleisinhimillisen sivistyksen alhaiseen kantaan on epäilemättä soveliaan, ajatusta kehittävän ja mieluisan lukemisen puute kansassa; sillä vaatia nuorisolta halua kirjanlukemiseen, valmistamatta sille helppoa tilaisuutta kirjain saamiseen, muunkinlaisten kuin varsinaisesti uskonnollisten, on luonnoton ja turha vaatimus". Sen vuoksi hän pani alkuun lainakirjaston perustamisen, jota pian hänen mielihyväkseen ahkerasti käytettiin. [Kun Stenbäck lopulla vuotta 1856 sai rovastin arvonimen, perusteltiin tätä kunnianosoitusta sillä, että "hän oli viipymättä ryhtynyt valistunutta papillista intoa todistaviin toimiin kansansivistyksen kohottamiseksi ja hyvin järjestetyn kristillisen lastenkasvatuksen edistämiseksi" kirkkoherrakunnassaan.] Puutteellisen kirjanlukemisen hän katsoo myös olevan syynä siihen, että siveellisyyden tila ei ollut tyydyttävä -- "laiminlyöty lukeminen ja rikos seuraavat helposti toisiaan". Juoppouden pahe oli tänä kotitarvepolton aikana yleisin. Myöskin oli jo yleinen toivomus herännyt, että viinanpoltto oli joko tyyten kiellettävä tai entistään enemmän rajoitettava. Siveellisyyssuhteihin katsoen oli muutoin mielipide se, että venäläisen sotaväen majoittaminen (sotavuosina) oli vaikuttanut turmiollisesti. -- Suurta huolta herätti edelleen tilattoman väestön karttuminen. "Tämä luokka", lausuu Stenbäck kaukonäköisesti, "uhkaa maatamme köyhäläisyyden kaikilla onnettomuuksilla, mikäli lainsäädäntö ei keksi tehokasta keinoa sen kiinnittämiseksi pysyväisesti maanviljelykseen tai muulla tavoin avaa sille mahdollisuutta välttämättömään toimeentuloon ja oman huolenpidon valmistamaan tulevaisuuteen. Tästä luokasta saa alati lisäjoukkoja avuntarvitsijain ja avunpyytäjäin suuri lauma joka on käyvä köyhäinhoidolle yli voimain." Mainitusta seikasta oli luonnollisena seurauksena, että köyhäinhoito, josta pappien tähän aikaan oli pakko pitää huolta, antoi hänellekin paljon ajattelemista.
Jo sanotusta ilmenee niiden toimien moninaisuus, joita siihen aikaan kertyi lavean pitäjän kirkkoherralle. Lisäksi tuli paljon muuta.