Part 3
Ulapan valkeat purjeet ne vaipui Ja pursien pirstoja rantahan vieri, Kun vaikeni hukkuvain huudot — Mut minä seisoin ja huusin vain: Eläköön! — Eläköön Suomi!
Ja oli kuin aallot ja kaatuvat hongat Sen ulvovan tuulen alla ois soineet Ja myrskyssä murtuen yhtyneet lauluun: Eläköön! — Eläköön Suomi!
1/10 99.
Pirulinna.
Ja perkele istuvi linnassaan Ja käskyjä ympäri jakaa, Kas mitalit on ryötällä rinnassaan, Vaikk' häntä sen häilyvi takaa.
Ja pikkupirut ne kumartelee Ja ottavat "oortelit" vastaan, Ja toiset sarviaan käyristelee Ja toiset lantteja lastaa.
Ja ukset ne ulvoo, saranat ne soi, Yhä uusia sisähän saapuu, Ja toisilla paita on punainen toi, Ja toisilla munkin kaapu...
"Taas olemme verkkoja heitelleet Ja ne verkot ne vertoja kestää — Ja murhatut olemme me peitelleet Ja pyydämme veremme pestä!"
Näin kertoi se kaikista kamalin: Ilon ulvahdus käy läpi linnan, Ja itse pääpiru lukevi Sen kourahan korvaushinnan...
Ne nuuskivat katujen nurkissa, Ne kärkkyvät konnien kieltä, Ne töytäävät tummissa turkissaan Ja koppovat kulkijat tieltä...
Daavid.
Tuo Daavid muinen kivellä löi otsaan Goljatin, Vaikk' olikin mies piskuisin riveissä Israelin Ja Goljat kaatui korahtain ja pyörtyi iskustaan, Ja jättiläistä hirmuista riens Daavid tappamaan.
Ja Daavid tappoi Goljatin ja leikkas julman pään Ja vainolaisen edessä sen nosti käsillään Mut vainolainen vavisten läks hurjaan'pakohon: "Se poika ei oo ihminen — se jumalista on!"
Ja nuorukaisen ympäröi nyt parvi Israelin Ja riemuellen huuteli: "oi terve uljahin!" Mut Daavidi hän lausui noin polvilleen langeten: "Hän pilkkas meidän Jumalaa, siks tapoin koiran sen!"
— Oi jospa lailla Israelin myös meidän heimo lois Helmoistaan hengen sankarin, sen lingota noin vois Kun astuu vainon hirviö ja sille huutelee Ja lailla kolkon Goljatin sen Herraa herjailee!
Laulu Suuresta Lännestä.
Virran viheriällä rannalla Tuolla kaukana Amerikassa Me istuimme palmujen juurella Kotimaatamme muistelemassa.
Koska päivä läntehen laskeutui Ja veripunaisna hohti, Niin mielemme kaihoten kohoutui Noita Pohjolan seutuja kohti:
"Tämä palmu se oisi niin vihanta, Tämä virta se oisi niin vilpas, Mut ihanampi, oi syntymämaa, Oli mulle utuinen sun iltas!
Oi toisin sieltä ne metsät soi, Oi toisin tuomet ne tuoksui, Ah armaammin aallot siell' ailakoi, Ja visersi virtojen juoksu!
Ja toinenpa siell' oli totuuskin, Ja toinenpa toimien laatu, Ja suurempi kuiten sen rikkauskin, Jos lie sitä niukemmin saatu!
Nyt täällä mun käteni työskentelee Ja ruumis saa runsasta ruokaa — Mut siellä mun sieluni vaeltelee Ja Suomeen mun henkeni huokaa!"
Virran viheriällä rannalla Tuolla kaukana Amerikassa Näin istuimme palmujen juurella Tätä laulua laulelemassa.
Loppuruno.
Kun muut kävi patsaita paljahin päin sekä uhraili seppeleitä, minä myöskin sen kaiken kaunihin näin ja riemuten seurasin heitä. Minä kuulin sen laulujen laajan vuon lain-leijonan jalkojen alla, minä tunsin sen leimuvan lämmön — tuon, jota ryöstä ei ryskävin halla!
Mut mullapa ruusua ollunna ei, ei liljoja, laakerivöitä — mun polkuni pois sydänkorpihin vei, miss' itkin vain itseni öitä... Toki toinnuin: "enköhän minäkin vois maan murheissa korttani kantaa, jos vaikka se vainen halpakin ois — kun vain sen lemmessä antaa?"
Ja mä ryhdyin ryhmäksi solmeilemaan katajoita ja angervoita, en muuta ma tuohon tahtonutkaan kuin mielikkituoksuja noita. Sen sullen nyt lähetän, syntymämaa, tään seppeles, jonk' olen tehnyt: jos angervo kuihtui jo matkallaan — on ainakin kataja vehryt.
(Suomussalmella, Runebergin syntymäpäivänä v. 1900.)