Part 6

Kerran miettivät Manitot, pahat henget neuvotteli kademielisnä, peläten Hiawathan viisautta, ystävysten rakkautta, hänen ja Chibiabosin; teki liiton kehno liuta kummankin kukistukseksi. Usein viisas Hiawatha varoitti Chibiabosta: "Ellös poistu pois minusta kataloitten kaattavaksi!" Nauroi nuori Chibiabos, mustahapsi huoletonna lapsen luottavan tavalla: "Ellös veikkonen pelätkö, ei mua pahat lähesty!" Kerran kun Peboan, talvi kattoi jäällä Suuren Järven, kuivat lehdet kun kahisi tuiskutuulen tuprakassa, hanki hiljainen, levisi, peitti maat, majoja laati, muutti männyt wigwameiksi, vastoin veljen kiellänteä läksi yksin Chibiabos nuolilla asestettuna, lumikenkänsä jalassa sarvipeurojen perähän. Suuren Selän tuolle puolen rienti jo perästä peuran jäätä äsken jäätynyttä, kiihtyi, kiitäen uhemmin. Mutta alla, Ahtolassa katalat kateiset henget väijyksissä vuottelivat, alle aukoivat avannon, urhon suistivat sulahan. Unktahee, veden jumala, jumala Dacotan heimon hänet hautasi syvähän, peitti pohjahietikkohon. Gitche Gumeen, Suuren-Veden niemekkeellä Hiawatha nosti suuren tuskanhuudon, valtavan valitusvirren, että piisoni pysähti, itse ukkonen heräsi jyrähdellen; "uh, Baim-wawa!" Sitten naamansa nokesi, peitti päänsä viitallansa, istui surren itkemähän, wigwamiin valittamahan viikon seitsemän ajaksi; "Sortui soittaja suloisin, poistui laulaja parahin, meni meiltä ainiaaksi, muutti, matkusti likemmä soiton suurta mestaria, laulun herroa ylintä, oi, on veljyt, Chibiabos!" Kuiski tuosta tummat kuuset, puikutti punakäpyiset, vehrytlehväiset valitti. yltänsä ikävissänsä humisivat huoliansa; samat on huolet huolijoilla, saman vainajan valitus! Turhaanpa keväinen metsä, kaipasi Chibiabosta, puro, Sebowisha voihki, niityn vihvilät valitti, sinilintunen, Owaissa lauloi puiden latvuksilla. "Chibiabos! Chibiahos! kuoli soittaja suloinen!" Punakerttu, Opecheekin luona wigwamin valitti: "Chibiabos, Chibiabos! kuoli soittaja suloinen!" Kävi öisin kautta metsän whip-poor-will valitusäänin, awonaissa voivotellen: "Kuoli soittaja suloisin, laulajista kaunokaisin!" Tuli Medat, lääkemiehet, tuli noidatkin Wabonot, profeetatkin, Jossakeedit. saivat luokse Hiawathan katuvata katsomahan. Laativat he lohduksensa lähelle pyhän majasen; astuksivat äänetönnä. keralla parannuspussi nahkasta majavan, saukon, täynnä taikajuureksia, voimakkaita lääkkehiä. Askeleet ne kuultuansa, Hiawatha aivan oitis lakkasi valittamasta kuollutta Chibiabosta; ei kysellyt, vastaellut, päänsä paljasti surevan, kasvoista värit virutti, pesi äänettä, hitaasti, seuraeli hiljaksensa pyhän wigwamin sisälle, juoden siellä taikajuoman Nahma-wusk on valmisteesta sekä Wabeno-wuskista, yrteistä parantavista. Löivät velhot rumpujansa lauleskellen laulujansa, sanellen salaperäisnä: "Minä itse, katso mua, Harmaa Kotka -- haastajata! Tulkaa valkoiset varikset, käykää häntä kuulemahan! Ukkonen, kovakitanen, henget kaikki auttelevat. minä kuulen kutsuäänet taivahan joka taholta; parannan sun, Hiawatha, väkeväksi sun puhallan!" "Hi-au-ha!" nyt kuoro vastas, "Way-ha-way!" soi noitajoukko, "Ystäväin on maan matajat, haukan kynttä heiluttelen; Mahngin myös voin surmaella, taidan tappaa valkolunnin, nuolin syömmesi sytytän, sinut vahvaksi puhallan, teenpä urhon terveheksi!" "Hi-au-ha!" taas kuoro vastas, "Way-ha-way!" jymisi velhot. "Kun ma, profeetta, puhelen, alkaa wigwami vapista, pyhä huone heilahdella näkymättömin kätösin, tanner taipuu astuissani, ääntä outoa pitävi; mä sun vahvaksi puhallan; nouse, haasta Hiawatha!" "Hi-au-ha!" taas kuoro huusi, "Way-ha-way!" jymisi velhot. Hiawathan pään ylitse pussejansa puistelivat; alkoi taikatanssiminen Hiawathan ympärillä ja hän houreesta heräsi, kalpeana kaihostansa, parani pahoista mielin. Kuten pilvet taivahalta poutatuuli pyyhkäisevi, huolet päästänsä hävisi; kutenpa keväinen virta jäänsä jättävi nopeesti, sydän selveni surusta. Sittenpä Chibiahosta Manan mailta maanittihin, Gitche Gumeen hietikosta vainajata vaadittihin. Kuuli hän kumman taikalaulun, mahtavan manauskutsun, oudon huudon hukkuneelle alla aaltojen, syvällä. Kuollut hiekasta kohosi, kuuli soitot, kuuli laulut, tuli kutsua totellen aina wigwamin ovelle, vaan ei laskettu sisälle, annettiin oven raosta kätehen tulikekäle, kuuma hiili hyppysihin. Kuninkaaksi kuollehille, tuomariksi Tuonelahan hänet tuosta määrättihin, nuotion sytyttäjäksi tään jälestä kuoleville öisten matkojen varalle, Ponemahn alustamaille itse Tuonelan isännän valtahan vaeltaville. Lapsuuden kotikylästä, armailta asuinmajoilta Chibiabos hiljallensa savurenkahan tavalla hitaasti etemmä häipyi. Eipä oksa eessä heilu, ruoho allansa rutistu, lehti kuivanut kahise poistuvan poleksiessa. Neljä päivää hän poleksi kuolleiden kinttuteitä, juhli kuolleen mansikalla, vieri poikki murhevirran pölkyn pyörivän avulla; sai Hopeajärvellekin, vietihin kivivenolla autuaitten saaristohon, aaveitten asuinsijoille. Matkalla maleksiessa näki hän monta kulkijata taakkoihin tukahtumassa, turkit, nuijat, nuolet, jouset, kupit, kattilat, evähät, lahjat on vainen vastuksina yksinäisellä polulla. "Ah kun antoikin elävät." -- vaeltajat vaikeroivat -- "meille moiset kantamukset! Parempi ois paastotenkin astella alastomana, kuin tää kulku kuormitettu, vallan vaikea vaellus!" Sitten läksi Hiawatha, vaelsi idät ja lännet, neuvoi siellä ihmisille tautien parannustavat, neuvoi kaikki lääkekasvit, vastamyrkyn valmistukset. Siten ensin saatettihin kaikkien tajuttavaksi salaisuudet Medaminin, pyhäinen parannustaito.

XVI

Pau-Puk-Keewis.

Kuules kuinka Pau-Puk-Keewis, kuinka kaunis Yenadizze, kansan hulluksi hokema, kiihoitti kylän pilalle. Kuulehan kujehistansa, äkki lähdöstä, paosta Hiawathan hyppysistä, sekä muodon muutannasta, seikkailustensa lopusta. Gitche-Gumeen rantamalla, Nagow Wudjoon särkänteillä, [Yläjärven hiekkasärkät] luona oli selän välkehtivän Pau-Puk-Keewisin asunto. Hän se hurja, vimmoissansa hiekat kieputti kokohon Nagon Wudjoon särkänteillä, keskellä kun vierahien Hiawathan hääkemuissa tanssi hypyn hurjanmoisen, "kerjäläisen" keikutteli. Taas hakien seikkailuita teki lähdön Pau-Puk-Keewis, tuli tuiskuna kylähän, löysi koolla nuorukaiset Iagoon majassa, jotka kuunteli hörölläkorvin hänen ihmejuttujansa. Hän oli heille kertomassa kun Ojeeg, Kesäntekijä ilman kaarelle kohoten teki reijän taivosehen kesän sieltä keinotteli, sai ulos ihanan ilman; kuin ensin yritti saukko, majava ja vyötiäinen ilves ihmehen tekohon; kuinka vuorenkukkulalla nyrkein taivasta takoivat, otsin halki hakkasivat, vaan ei murki murtanehet; kuin kohosi Wolverine, kovan koitoksen yritti, kyykisty! koni orava, kyynärpäänsä taivuttavi sirkan sirkeän tavalla. "Kerran rynkäsi rymyllä" -- kertoi ihmettä Iagoo, "taipui kaari taivahinen jäänä järven tulvivaisen. Kahdesti kun karskahutti, taivas kahdeksi karahti, kohta kolmannen yritti: kappaleina taivon kansi, hän lovesta luisti sinne; kalakärppä, Ojeeg oitis myöskin suikahti jälestä!" "Hei!" hihkasi Pau-Puk-Keewis jo ovesta tullessansa, "väsyttää jo vanhat kaskut, Iagoon ikävät jutut, Hiawathan viisauskin; tuonpa teille hauskempata kuin tuo lörpötys loputon!" Heti hän otti juhlallisna sudennahkakukkarosta kuppi-, nappulapelinsä,[14] kolmitoistanappulaisen; yks' oli puoli valkeainen, toinen puuntavi punaisna. kaksi käärmehen kuvoa, kaksi Ininewugia, yksi suuri sotanuija, yksi hento kala, Keego, neljä pyörönappulata, sorsapoikia on kolme. Muut oli maalatusta luusta, vaskesta Ozawabeekit, toinen puoli kiilloitettu, toinen mustaksi jätetty. Pani ne pahkakupposehen, sotki, sylkytti sekaisin, sitten kaasi kaikki maahan sekä huusi ja selitti: "Ylöspäin punanen puoli kaikilla on nappuloilla, sekä käärme seisomassa päällä vasken kirkastetun, Ozawabeekin kiilloitetun, sata se, kymmeniä kolme, luku kahdeksan lisäksi." Sitten taaskin nappuloita puisteli ja sylkytteli, maahan heitälti eteensä, yhä huuteli, selitti: "Ininewug, Kenabeekit kuin on valkoiset molemmat, muut nopat punaiset kaikki, silloin viis on kymmeniä, luku kahdeksan lisäksi." Niin hän neuvoi ja opetti onnenpelin oikullisen, siten näytti ja selitti, neuvoi kaikki mutkat, metkut, toi tajuhun tarkoitukset. Silmää kaksikymmentäpä seurasi uteliaana. "Mont' olen nähnyt jo peliä", -- tuumasi Iagoo vanhus -- "eri kansojen seassa, pelannut monessa maassa. Kenpä käypi nyt pelihin, käyköhön kiverin sormin! Kilvon kanssas, Pau-Puk-Keewis, vaikka lienet kuinka varma, vielä oudon sun opetan kuppi-, nappulapelissä!" Sai ukot uskolla pelihin, nuoret miehet mielikiihkoin; puvut, wampumit, asehet pelattihin öitä myöten, kunnes kiero Pau-Puk-Keewis, kunnes kaunis Yenadizze kaikki aartehet anasti, puvut parhaimmat puhalti, riisti peurannahkapaidat, kaikki kärpännahkaviitat, wampum-vyöt ja höyhentupsut, piiput, kukkarot, asehet. Katsehia kymmenkunta suden silmin vaaniskeli. Tuumasipa Pau-Puk-Keewis: "Ikävä olo kotoinen; matkoilleni, retkilleni kunnon kumppanin haluan, Meshinauwon, palvelijan, piipunkantaja pätevän. Panen ehdolle pelihin kaikki voitetut tavarat, helmet, höyhenet, pukimet kertaheitolle asetan miehen nuoren vastineeksi, tuonp' on tuolla nuorukaisen, kuusitoista vuotiaisen, Iagoon sisaren pojan, 'kasvot usmassa' nimetyn!" Niin kuin hiilos tuhkan alla kytevi kopassa piipun, kiilui alta kulmakarvain Iagoon vihaiset silmät. "Uuh!" hän äissänsä urahti, "Uuh!" urahti kaikki miehet. Koppoi siitä luisin kourin ukko kupposen uhalla, maljan tempasi tuhoisan, puisti, riehälti rajusti; nappulat helisten soivat kun ne kentälle kopisti. Kenabeekit ol' punaiset, punaiset Ininewugit, sekä sorsat, Sheshebwugit mustat neljä vaskenmoista, kala, Keego valkeainen, viisi yhteensä tekivät. Hymyin sitten Pau-Puk-Keewis kupin puisti, nopat heitti, kautta ilman keikahutti, ympärillensä pudotti. Tummat, kiilto Ozawabeekit, toiset valkeat, punaiset, pystyssäpä keskustalla seisoi yksi Ininewug, kuten viekas Pau-Puk-Keewis keskellä pelurijoukon, virkkain: "viiden kympin voitto!" Silmää kymmenen paria häntä seivästi susina, kun hän kääntyi pois menohon senrassansa Meshinauwo, Iagoon sisarenpoika, pitkä, norja nuorukainen, joka voittoja kuletti, peurapeitot, kärppävaipat, piiput, vyöt sekä asehet, Pakisipa Pau-Puk-Keewis, viuhkallansa viittoellen: "Vie ne kauas wigwamiini Nagow Wudjoon särkänteille!" Pelistä punaisin silmin Pau-Puk-Keewis kuumenneena astui aamun autereisen, kesän kaunihin sulohon. Lintuset livertelivät, puroset pulahtelivat, sydän Pau-Puk-Keewisilla lauloi lintusten mukana rinnan riemut pulppuavat kulkeissa kylän lävitse aamuisessa autereessa kera viuhkan kalkkunaisen sulkinensa, tupsuinensa viimeiselle wigwamille asunnolle Hiawathan. Olipa autio asunto, tiellä ei tervehdyttäjätä, veräjällä vuottajata linnut siellä vain liversi ulkona sekä sisällä. Hyppien, rähisten, syöden harjavuolella rokotti Kahgahgee, kuningaskorppi Parkuun, palavin silmin Pau-Puk-Keewisin tavaten "Aivan autio asunto --" puhelevi Pau-Puk-Keewis, aikoellen konnantöitä. "Poissa varova Hiawatha, Naurava Vesi typerä Poissa on Nokomis-mummo maja vallan vartiaton." Koppoi tuosta korpin kiinni heitteli helistimenä, puisti taikapussinansa, korpin kaulasta kuristi, jätti raadon roikkumahan isännälle ilkeäksi, Hiawathalle häpeeksi. Meni rosvona majahan, kaikki kaateli kumohon heitti kalut mullin mallin, löi läjähän lattialle puukupit, padat saviset, puhveli-, majavaviitat, ilveksen ja saukon nahkat, loukaten Nokomis-muorin, Nauravan Veden häväisten. Sitten läksi Pau-Puk-Keewis laulellen lävitse metsän, vihelsi iloisin mielin oraville oksasilla, jotka terhoja tiputti; lauloi metsän lintusille, jotka lehdon siimeksestä riemuvirsin vastasivat. Sitten kalliot kapusi Gitche Gumeen niemekkkeillä, kunnes istui ilkamoiden kukkulalle korkeimmalle Sepäellen, loikoellen, Hiawathaa vuoteskellen. Etähällä aallot loiski, uinuivat utu-ulapat, yllä taivas kaarteleikse, ilma ääretön, avara, ympärillä pyöriskeli Hiawathan vuorikanat, linnut liki liitelivät, hiukan häntäkin hipoivat. Noita hän maassa maatessansa Monin kymmenin kuristi, viskoi raadot rannikolle kanat niemelle karisti kunnekka kajava, Kayoshk istuin kallion kärelle huusi: "Tuo on Pau-Puk-Keewis, meitä surmaa hän sataisin; viekää viesti veljellemme Hiawathalle varoitus!"

XVII

Pau-Puk-Keewis'in takaa-ajo.