Part 2

_Heikki_. Minä selitän sen teille. Kuulkaa isäntä, aikomuksemme on ripustaa tämä koristus teidän huoneenne lakeen kynttiläkruunun asemesta, koska teidän kammarinne näyttävät melkein kaikki olevan jotensakin tyhjät huonekaluista.

_Niilo_ (puoliääneensä Tikalle). Näettehän, onhan minulla koko joukko hattumaakarinteoksia. Sitä paitsi olen keksinyt itse uudenmuotisen hatun, vaan se ei tähän kuulu; pää-asia on, että nuo hatut ovat kaikki minun omani. Te pyysitte taanoin takausta ruuasta ja kortteerista. Minä annan teille nämät hatut. Sen te kyllä hyvin käsitätte, että ne maksavat paljoa enemmän koin mitä minä olen teille rätinkinne mukaan velkaa. Tässä on kolmetoista hattua ja seitsemän lakkia; lukekaatte! -- No, mitä arvelette? -- Wai tahdotteko ostaa ne minulta, niin sitten suoritan teille velkani.

20

_Tikka_. Oikein on; kolmetoista hattua ja seitsemän lakkia, kaikki aivan uusia, ikäänkuin hattumaakarin puodista vasta lähteneitä. Waan en minä niitä juuri ostaa tahdo, sillä Jumal' auta en tiedä minne ne panisin. Mutta pantiksi, takaukseksi, kas, se toiselta korvaan soi. Silloin otan ne kiitollisuudella vastaan ja talletan kunnes vekselinne saatte.

_Niilo_. Minusta olisi parempi, jos te ne ostaisitte.

_Tikka_. Kyllähän siitä vielä ehdimme tarkemmin puhua.

_Niilo_. Herra kestikievari! Ottakaa siis nämät hatut ja viekää ne huoneesenne.

_Heikki_. Mitkä syntiin viettää ihmisraukkaa, hitto ne viimein suuhunsa haukkaa.

(Lauletaan kuin: Janon juoma sammuttaa.)

1.

_Tikka_.

Kiittää nöyrimmästi saan. Älkää vihastuko vaan Minuun raukkahan! Weijareita täällä käy, Joill' ei sivistystä näy Juuri olevan.

2.

_Niilo_.

Teill' on oikein, kyllä saa Nyky-aikaan kavattaa Joka ihminen; Muuten helpost' tapahtua, Ettei ruokaa ees saa suu.

_Tikka_.

Oikein puhutten.

3.

_Heikki_ (Niilolle).

Hattujoukon kummoisen Söimme hintaan kalliisen! Synti on se suur. Saanko hälle sanoa: "Kiitoksia ruuasta", Waikk' ei kestäs juur.

4.

_Niilo_ ja Heikki (Tikalle).

Hattujoukon kummoisen Söimme hintaan kalliisen! Synti on se suur. Saamme teille sanoa: Kiitoksia ruuasta.

_Tikka_.

Kiittämist' ei juur.

(Hän aukaisee oven Niilolle ja Heikille, jotka menevät sisään.)

YHDEKSÄS KOHTAUS.

Tikka. Renki (kirje kädessä). Sopanen.

_Renki_ (kovin hengistyksissään). Herra kauppias Ilja Jaakkovitsa Sopanen! Ilja Jaakkovitsa Sopanen! eikö hän ole täällä.

_Tikka_. Mikä hätä nyt?

_Renki_. Postin kanssa on tullut kirje herra kauppias Ilja Jaakkovitsa Sopaselle ja sillä on kiiru. Hänen rouvansa, Repekka Jaakkovitsa, sanoi, että hän on täällä.

_Tikka_. Kyllä hän on täällä. Anna kirje minulle, niin minä vien sen kiireemmiten hänelle.

_Renki_. En tohdi, sillä minun itseni täytyy se antaa hänelle.

_Tikka_ (Huutaa ravintolaan). Ilja Jaakkovits! täällä on yksi mies, joka tahtoo puhua teidän kanssanne.

(Sopanen tulee.)

_Renki_. Saan sanoa paljon terveisiä rouvalta ja tässä on teille kirje, joka juuri nyt postin kanssa tuli.

_Tikka_. Näinköhän tuo sanoma tuonee mulle ravintolan vieraita?

_Sopanen_. Sano rouvalle terveisiä paljon ja että minä tulen illalliseksi kotiin.

_Tikka_. No, mitähän tuossa kirjeessä nyt on?

_Sopanen_ (lukee). "Korkiast kunnioitettu herra Ilja Jaakkovits Sopanen, Rehellinen ja kuulusa kupietsa Käksalmes; _swojei rukuu_", se on suomeksi, hänen omaan käteensä, eikä kenenkään muun; "_skooro, skooro_", se tahtoo sanoa, oikein välein. (Aukaisee kirjeen.) "Systerpek heinäkuun 1 päivä." -- Ah, se on kirjeenvaihtajaltani Systerpekistä. Hän kirjoittaa minulle aina tärkeimmät uutiset sieltä. (Lukee itsekseen.) Herra Jumala, mitä näen! Auttakaa! auttakaa, minua pyörryttää! Minä kuolen!

(Hän on lankeamassa maahan, Tikka ottaa kiinni ja vie hänet penkille kestikievarihuoneen vierellä.)

_Tikka_. Woi Jumalani! tähän tarvitaan kiiruisaa apua!

(Töytää hattumaakariu ovelle ja huutaa sisälle.)

Hajuvettä! hajuvettä! Wälskäri! Wälskäri! -- Ah, toden totta, nytpä erhetyin pelkästä peljästymisestä. (Huutaa omasta ovestaan sisälle.) Hajuvettä! Wälskäri! Wäliin! Ilja Jaakkovits laulaa viimeistä virttänsä.

KUUDES KOHTAUS.

Entiset. Wiljakainen. Miettinen. Ravintolanvieraita ja palvelijoita. Miettisellä on vielä sanomalehti kädessä.

_Kaikki_. Mitä nyt? mitä nyt?

_Tikka_. Hajuvettä! Hajuvettä!

(Palvelijat juoksevat sinne tänne.)

_Sopanen_ (alkaa tointua). En minä tahdo hajuvettä. Antakaa minulle ryyppy viinaa, se on paljoa parempi.

_Tikka_. Tuokaa kuminaviinaa! Ei, tuokaa tavallista paloviinaa!

(Sopaselle tuodaan ryyppy viinaa.)

_Sopanen_ (juotuansa). Ah, kuinka se helpotti!

(Nousee.)

_Miettinen_. Oletteko saaneet pahoja sanomia?

_Tikka_. Minä otan osaa suruunne.

_Sopanen_. Ei, ei sinnepäinkään. Minä pyörryin vaan pelkästä ilosta.

_Kaikki_. Ilostako?

_Sopanen_ (mieleltään liikutettuna). Oi, ystävä kullat! Miten saattaisin virkkaa teille tunteeni? Enhän voi puhuakaan! Ko-ko-ko-ko-komersiraati Petrovitsa tulee Käkisalmeen.

_Kaikki_. Tuleeko?

_Sopanen_. Hä-hä-hä-hän e-ei tule.

_Kaikki_. Eikö?

_Sopanen_. Hän o-o-o-on jo tullut.

_Kaikki_. Onko mahdollista?

_Sopanen_ (antaa Tikalle kirjeen). Lukekaa itse, Kaarl Ivaanovitsa; minä olen niin pyörryksissä, etten ainoatakaan puustainta tunne.

_Tikka_. "Ässä", y sanoo y; s, y, s, syster; p sanoo p, e, k; syster pekko. Lukekaa te Matvei Jekaterinovitsa. Kyllähän minäkin lukea osaisin, vaan en enää rillittä näe.

_Miettinen_ (lukee.) "Systerpek heinäkuun 1 päivä. Korkiast kunnioitettavaine herra kupietsa. Nyt mie lähestyn pännää ja läkkii, jolla saan kiruttaa et yhtä tärkiä kui suurki uutine on ilmestynt. Mie saan ilmottaa et komersiraato Petrovitsa on tult ja lähtöö täs silmäräpäykses Käksalmee, mis hää ottaa korttierii Kaarl Iwanovitsan luona."

_Tikka_. Minun luonani! Mitä kuulen minä?

_Miettinen_ (jatkaa lukua). "Hää, näättähä työ, kulkoo maata myöten, minkä perustuksen syy on se, ettei massina voi kannattaa nii paljo kultaa ja hopiaa, ku hänel on keral, kosk yhen posthevosen pittää juossa 40 kertaa ies takasii. Hää reisuaa Sallaa ja vaik hää ei oo tahtont ilmottaa issiää, nii on hää kuiteki tult tunnetuks siit kultakasast ja erinomaisest antamisestaa, mil hää antaa joka paikas kultaa. Ei hää oo antant köyhil, mut hää auttaa hantvärkkärilöitä, kupetsii, keskievariloita ja kaikkii sil taval, et hää maksaa paljo enemmä ku mitä maksaa. Nii esmerkiks anto hää kymmenä kolikkoo yhest vuraskust."

_Wiljakainen_. Saakuri soi, jospa olisi sen minulta ostanut.

_Miettinen_ (jatkaa lukua). "-- ja tääl Systerpekis polttiniekan veslasist, kuha sai vaan Rajajoon vettä, vaik sekkii olj sekasta ja mutasta. Hää ilossi meit läsnä-olollaa vaa puolj tuntii, paha kyl; ja vaik hää tulj keskel päivää, nii ei kuitekaa savotan ikkunois olt kynttilöitä, sil kosk ei olt pimiä, nii ei myö tahottu tehhä hänel liminatsii; hää tuljki niiku harakka, ettei kukkaa tietänt, kävel ja katsel, jaa-ab, mie voi sannoo, niiku harakka, ja viel sukkelammii läks hää pois, mie voi sannoo, niiku haukka kananpojan perrää. Miul ei oo aikaa ennää kiruttaa teil, mie vaa tahoin suurimas kiiruuves tää kautta ilmottaa teil, et komersiraato Petrovitsa tulloo Käksalmee. Pyyetään suurimal nöyryyvel antamaa anteiks, ettei kirutushiekka oo kuivant ja et kirutusläkki, jota sen pääl kaasin, on viel märkää" -- (katsoo tarkemmin kirjettä) eihän tässä näy hiekkaa olevankaan ja puustaimet ovat kuitenkin jo kuivat ja selvät -- (lukee) "mut miu pittää laittaa se nii kostian ku se on. Ei mittää muuta täl kertaa ku paljo terveisii; sitä toivottaa teil teijän liukas pismoiniekka Antrei Simenowitsa, Prikassikan pomosniekka Systerpekin savotas." -- No ystäväni, mitä itse asiasta arvelette?

_Tikka_. Komersiraati tahtoo tulla minun luokseni kortteriin! Ja minä, kolhopää, en ole voinut tuota aavistaakaan. Nopeaan! Joutuun! Laittakaa kaikki kuntoon! Siivotkaa huoneet komersiraatia varten, jopa herra Heimonkin huone; hän voipi siksi ajaksi muuttaa kyökkiin. Minä itse asun sillä ajalla vaikka kananhäkissä, tai navetassa, tai missä tahansa. Joutuun, joutuun! ei ole aikaa joutilaisna virua. Nytpä juolahti hyvin tärkeä seikka mieleeni! Pankaa kynttilöitä kaikille ikkunoille palamaan; me tahdomme ottaa häntä vastaan komeammin kuin Systerpekkiläiset. Kuolkaa, Iivana Mihailovitsa, teidänkin pitää panna pari kolme kynttilää hattujen sijaan ikkunalle. Joutuun, joutuun!

(Wieraat ja palvelijat menevät.)

_Miettinen_. Lähdenpä kiirummiten kotiin pukeumaan raatimiehen virkapukuuni. Jospa soitattaisin avissionikelloa kaduilla, niin kenties ehtisin vielä saada porvariston kokoon ennenkuin hän tulee. Ehkä lienee kuitenkin parempi, jos kokoon itse kaikki ne, jotka kadulla kohtaan.

(Menee.)

_Sopanen_. Woi, ottakaa minut mukaanne! Taluttakaa minua! Tuskin voin enää jaloillani pysyä, sitä vähemmin avutta kotiin saakka käydä.

(Menee.)

YHDESTOISTA KOHTAUS.

Tikka. Wiljakainen. Heimo ja hänen Ajorenkinsä, joka kantaa matkatakkia ja vähäistä matkalaukkua.

_Heimo_. Tässäkö kestikievarihuone on?

_Renki_. Siinä se on, ja tuossapa näyttää itse isäntäkin olevan.

_Heimo_. Woisinko saada hyyrylle yhden kammarin, herra isäntä?

_Tikka_. Kammarinko? -- Kuka te olette?

_Heimo_. Mitä se teihin tulee? Minä olen, niinkuin näette, matkustavainen Helsingistä, ja tahdon kestikievarista huonetta.

_Tikka_. Wai niin! mutta älkää pahaksi panko, minulla ei ole tilaa; koko huoneeni olen hyyrännyt eräälle korkeasukuiselle matkustavaiselle, jota juuri tällä silmänräpäyksellä odotetaan tänne tulevaksi.

_Heimo_. Niin vain! minun tulee siis palata takaisin. Waan saanko kysyä, kuka se korkeasukuinen matkustavainen on, jollei hän vaan kulje nimeänsä ilmoittamatta?

_Tikka_. Kyllä hän niin tekee, mutta meidän kesken puhuttu, hän on komersiraati Wasili Petravitsa.

_Heimo_. Mitä hänellä täällä on tekemistä?

_Tikka_. Suokaa anteeksi, mutta kylläpä näytättekin olevan vasta syntynyt vasikka! Ettekö edes Moskovan Wietomostia lue? Ha, ha, ha! Kuin tuhmat nuo Helsinkiläiset ovatkin. Ha, ha, ha!

_Heimo_. Mutta saanko luvan kysyä, asuuko huoneissanne eräs Niilo Heimo niminen herra Helsingistä?

_Tikka_. Sitä pahempi, sillä hän täyttää vaan kammarini ilman mitään hyötyä minulle näin kovina aikoina. Kunpahan vaan maksaisi minulle rätinkinsä, niin saisi mennä vaikka männikköön. Waan eihän minulla ole aikaa tässä teidän kanssa maksutta lörpötellä. Hyvästi te näsäviisas Helsinkiläinen!

(Menee.)

_Wiljakainen_. Kuulkaa herra, kyllä se on aivan totta mitä hän puhui. Me olemme saaneet sanoman hänen tulostansa. Hän on ostanut matkallansa lakin ja maksanut siitä kymmenen ruplaa. Minun täytyy tosiaankin mennä puotiini ja panna kaikki hatut järjestykseen, kenties hän ostaa minulta semmoisen.

(Aikoo mennä.)

_Heimo_. Jumala ties, mitkä pidot täällä syntynevätkään. (Wiljakaiselle.) Kuulkaapa pari sanaa, ennenkuin menette pois. Olisitteko niin hyvä ja sanoisitte minulle mistä täällä kaupungissa saisin kortteerin?

_Wiljakainen_. Täällä ei ole muuta sosieteettihuonetta kuin kestikievari. Waan kuulkaa, jos tahdotte tulla minun katokseni alle, niin kyllähän hyvä sopu tilaa antaa.

_Heimo_. Aivan mielelläni, vaan sallikaa minun sitten palkita vaivanne.

_Wiljakainen_. No, kyllähän siitä sitten sovimme. (Rengille.) Wie herran kapineet sisään! (Renki menee sisälle.) Olkaa niin hyvä ja odotelkaa hetkisen aikaa puodissani, niin on kammari kohta valmis. (Huutaa): Leena!

_Heimo_. Kiitoksia paljon! Ehkä minä istun tässä penkillä niin kauvan.

(Istahtaa puodin vierellä olevalle penkille.)

_Wiljakainen_. Miten vaan itse tahdotte. (Huutaa): Leena!

(Menee puntiinsa. Renki tulee sieltä takaisin ja lähtee pois.)

KAHDESTOISTA KOHTAUS.

Heimo yksinään.

_Heimo_ (nousee penkiltä ja tulee kuulijoita lähemmä). Siis asuu minun veljeni poika tuossa eikä ole maksanut hyyriänsä. Sanotaanpa: kellä on paljon lapsia, sillä on murhettakin; vaan yhtä hyvin voisi sanoa, kellä on veljen poikia, sillä pitää oleman hyvä kukkarokin. Niilon kirje on tehnyt minut hyvin levottomaksi; sentähdenpä arvelin, ehkä olisi parempi, jos itse lähtisin matkaan hänen tilaansa tiedustelemaan. Ja sen olenkin nyt tehnyt. Hän kirjoittaa rakastuneensa erääsen neitoon ja tämän tähden tuhlanneensa kaikki matkarahat, mutta hän ei virka mitään siitä, mihin tarpeisin hän on ne tuhlannut ja kuka hänen hempukansa on. Minun itseni täytyy kaikkea tuota omin silmin nähdä.

(Sävel: Kesäkuulla lämpimällä.)

1.

Setäin unhottaneen luullaan, trallala Niinkuin sanottavan kuullaan, trallala Sen, ett' hekin riemuin joi, Lemmetärtä jumaloi, trallala.

2.

Wanhoiks pojiks tultuansa, Kieltävät he nuorta kansaa Nauttimasta pulloistaan, Lempimästä toisiaan.

3.

Olen setä toisellainen, Hyvin muistan, kun mä vainen Jouduin lemmen pauloihin, Pyörrypäisnä kuljeksin.

4.

En sit' aikaa tahdo kiittää, Sen vuoks aion rakkaat liittää. Setä olen mimmoinen, Kyllä loppu näyttää sen. Trallala.

Waan mikä kummallinen ukon könttyrä tuolla tulee? Luulenpa, totta Jumal' auta, että tuo Petrovitsalainen komediia jo alkaa.

KOLMASTOISTA KOHTAUS.

Heimo. Wasili Petrovitsa, hopeahetuleinen nuttu päällä, oksainen katajasauva kädessä ja naisten yömyssy päässä.

_Wasili_ (pudistaa sauvaa kulissien taakse.) A kah! kyllähän miä, tottaah Jumalait, teillen kunnoh kyytii näytään, soatanan katuuhkoiraat! Ettenköpähän työ, sen rumahiset, soata hiljahisen miehen käytää rauhaas. -- Ahpa, pyhä veli, näinköpähän tahtoisiit minuul ollaah avuullinen. Noipa katuuhkoiraat viskoivat heposen kakaroit mua vasten kuonoo.

[Kun Laukkuryssät Suomalaisten keskuudessa eivät koskaan puhu omaa kielimurrettansa, vaan melskaavat tavallista suomea sekoittaen kaikkia murteita yhteen, niin olemme tässäkin tehneet samoin katsomatta siihen, ettei semmoinen kirjoitustapa näytelmissä ole esteetillistä.]

_Heimo_. Mitä? Näenkö oikein? Olethan Wasili Petrovitsa Aunuksesta!

_Wasili_. Kutama? Olooko taa mahoollist? Oloottenkohan hierraah Heimoo Hielsinkist, jonkapa kanssah soan pakissa muuan kunniaan sanah? A kas, olommapahan myö usehin kauppoa tehnehet keskenäämmä.

_Heimo_. Ja jos oikein muistan, niin on minun vielä kymmenen ruplaa sinulta saamista.

_Wasili_. Kah pustekkii; kyllähpähän työ nyt muistaatten toin aivaan vääriin.

_Heimo_. Enpä ollenkaan, sillä onhan minulla velkakirja.

_Wasili_. Seälipähän mua! Kustapahan miä nyt noi tienkaat ottaisim. A kas oloonhan markaaton miesi. Eipä minuul oo penniikänä. Kah, kaikki oloo männyh.

_Heimo_. No, mitä sinulla sitten täällä on tekemistä?

_Wasili_. A Herraah Jumalaa! Wieläpähän miä tahtoon muuan kertah Pitterii nähtää, ennenköpähän kuoloo, as jospahan siellää olis mahoollist soataa viel parkymmentö markkoa. Oloonpahan käynyh jalvoin taat pitkeä matkoa hamast Arinkankelist soakka Sortahvalaan kaut ja poikkeisiin tänneh Käkihsalmieen; Jumalait, kah, oloopahan toi aivan tottah. Moallapa miä tein kauppoa taloonpoikiin kanssah, jotkapa olooh mua kohtoan kuvaat mieheet, jopahan tavasta piilottuivat mua, kuinpa nimitmiesi tuli läheellen taloo, niinkuin esmierkiiks Joakkimoas. Taloon tytyillen kaupihtiin miä toas nuppiniekloi i vanhoillen mutsuillen markkulmii, kanviärttii, jernastestamenttii, soatanan pierkoa, neuluu, naskalii, turkinpippurii i nuin etespiein.

_Heimo_. Taisitpa tehdä hyviäkin kauppoja?

_Wasili_. Luuliinpahan, kuin partaan syyhys, kaupaat rotsii, a kuin ei rotsinutkana. Huonoot kaupaat sain. Enpähän petakkoakana oo soanuh. Hiitoolassapa mua ryöstettihin, kaikkipa laukku vietihin.

_Heimo_. Waan mitä tuo pukusi merkitsee?

_Wasili_. Kiessuus mua varjelkuon voan ei ketäkänä muitaa; kas, kaikkipahan vanhaat voatteheet ovat poisi ryösteetyt. Taanpa jentriikän ostiin Pitteris olessan ereält komentiialt, joka suurehes tiaahteris siellää sanoi olleheen poliismaisteri "Revissuori" tiaahterikappalehtaas, jossapa näytetäh kutenpa virkaamieheet ottoavat lahjoi vastahan.

_Heimo_. Käypikö poliisimestarikin siellä naisten yömyssy päässä?

_Wasili_. A piäppähän suus kiini, kas miäpä tuimiistuun! Niäs, ilmaa puhaalti lakkiin, minuun istuessan taloonpoiaan rattahil. Toipahan oli rumaah ilmati i olipa lakkiin uus, kunka juur olin miä Sortahvalaasta ostaanu. Ah, voinenpahan miä vannoo teillen, ettäpä minuul olooh tapahtuunu paljon kovii onnii taal perkeleheen matkaal; noistpa voisih syntyvä kokoh kirjaa. Kuuleppahan, pyhä veli, jospa korvaanneh sitämä siiteä, kas, miäpä kerroon teillen kaikki, koin kerroonkin.

(Lauletaan kuin: Jussi meni kaupunkiin.)

1.

Hiitolahan sammoisiin I mieliin, kieliin hoastoin, Piruun pierkoa kaupihtiin, I mutsuilt tienkaat roastoin. Taloonmies, Sorttah ties! Pihkaaks pierkaan keksih; Tuimiistuip' heän, Herrah Kies! Taast niin tuliseksih.

2.

Kylläh koitiin selitteä: Olooh köyhii vuosii, Piruu myös syö jäkeleä, On pierkai toistaa kuosii. A kas, heän Syömesseän Kostoo mullen kantoi, Nimitmieheel kielimeän Mutsuns juossaa antoi.

3.

A kun yölläh roikkosiin, Tul nimitmiesi luoksi, Miä kun juurih heräisiin, Niin laukkuun luo toi juoksi. Rauhaassain Rahillain Lojuin taahan asti, Kaapasinpa karkkuun vain Oikein nupiasti.

4.

Juoksiin mehteän nupijoan Miä ilki-alastonnah, Peällän olih särkki voan Muut kaikki sai toi konnah, Onneksem Kanssan vein Höysyt i taan takin; Miä kun siitten mattoa tein, Tuulispie vei lakin.

5.

_Heimo_.

Onnes kova ollut on, Käyt kovin sääliks mulle. Kun nyt olet lakiton. Niin hattu hanki sulle. Niitä saa, Näen ma, Hattumaakarilta. Hattu pukus kaunistaa, Näytät bojarilta.

6.

_Wasili_.

Kah, kunp' ei oo penn', Niin kuk toin ostoa jaksaa.

_Heimo_.

Siitä mitä vaatii hän, Sen tahdon minä maksaa.

_Wasili_.

Walheet lie?

_Heimo_.

Tästä sie Saat kakskymment' markkaa

_Wasili_.

Kuvaan mies heän, soakulj vie! Auttoa Wasil parkkaa.

A kas, toi herraah oloo aikaa molotsaa, a heän on molotsaa. Woan kuulkoattenpahan, kunhan uotaatten kotvaasen aikoa, kylläpähän miä vielää muistaan.

_Heimo_. Suorittaako muistat? Sitä en juuri luule.

_Wasili_. A kuin muistaan.

_Heimo_. Mitäpä tuosta. Mutta oletko ennen ollut Käkisalmessa?

_Wasili_. Enpähän miä taal oo milloonkana olluh, enpä maisin enkä vesimatkoin, kuinpahan en tahtoo sekota massinoihik, koskahpa höyryy oloo kuni ruuvinvoimaah, i soattah tärähtykseel särehteä ilmahan.

_Heimo_. No, koska et ennen ole täällä ollut, niin näet jotain kummaa. Sinä tulet näkemään kuinka kohteliaasti kaupunkilaiset tulevat sinua ottamaan vastaan, niin kohteliaasti, ettei koskaan ole sinulle vielä semmoista tapahtunut.

_Wasili_. Taivahinen Herraah mua varjelkuon. Kutama toi tahtoop sanoo?

_Heimo_. Sinä siis et ollenkaan näy tietävän, kuinka kovin mieltyneet tämän kaupungin asukkaat ovat sinun suuren isänmaasi kansaan!

_Wasili_. Kah, kutama työ minuul pakitsetten?

_Heimo_. Kylläpä kohta olet sen näkevä. Jos täällä ammutaan kanuunilla, niin tapahtuu se sinun kunniaksesi.

_Wasili_. A kuin en siitääh sitämä sortti! Kas, miäpä varoon kalunan ampuumist.

_Heimo_. Jos kaupunki tulee tulilla valaistuksi, jos sinua kummarretaan j.n.e., niin älä siitä ole ihmeissäsikään, sillä kaupunkilaiset tekevät sitä, jos ei juuri miksikään raha-ansioksi sinulle, niin kuitenkin sinun kunniaksesi.

_Wasili_. Ah, Herraah Kiesus siunaatkuon; kutenpahan nyt silmät oloo keäntynyh? Kah, muutaamis seuvuis oloo rahavas tahtoonuh mua hirtehen roikkumahan hilataa, a taalla....

_Heimo_. Waiti nyt! Minä kuulen kansaa tulevan. Minä en voi sinulle enempää puhua. Älä ole minua tuntevinasi, minä en myöskään ole sinua tuntevinani.

_Wasili_. A kah, pyhä veli, äläppähän jätaä mua! Jopahan mua tärisytteä toi kunniah-iloo. Herraah kultaa, kuulkoappahan muuan pakinah. Kun eihän voan toi olis loihoonkonstii. Kah, kukapaha ties loihtuuvat mua karjunks.

_Heimo_. Ole huoleti ja luota minun apuuni, jos tämmöistä tulet tarvitsemaan.

(Menee hattumaakarin puotiin.)

_Wasili_. A kas, heänpä jo oloo pois. Kutama tuloo minuun tehtää? Noh, oloopahan heän kuvaan mies, eipä heän minuul pahoa suo. Woinenpahan, kah, siitääh komentiiaa siis hamahan loppuhun soakka, ehkäpä tuost hyvöö rotsii.

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.

Wasili. Miettinen, puettuna vanhaan raatimiehen virkapukuun. Sopanen, pitkä venäläisen kauppiaan kauhtana päällä ynnä muutenkin hyvin eriskummaisessa puvussa.

_Sopanen_. Minä voin tehdä pyhimmän valan siihen, että hän on jo tullut ja seisoo tuossa.

_Miettinen_. Ei siinä enää ole epäilemistäkään; kaikki tunnusmerkit sen todistavat, niinkuin tuo hopeahetuleinen takki ja niin edespäin.

_Sopanen_. Johan minä sen sanoin teille, Matvei Jekaterinovitsa.

_Miettinen_. Puhukaamme nyt hänelle Wenäjän kieltä.

_Wasili_ (itsekseen). A kah, nytpähän pauhkahtoa.

(Sopanen ja Miettinen kumartavat syvästi etempänä, Wasili nyökäyttää heille päätänsä epäilevällä katsannolla.)

_Miettinen_. Trastuitte vascha plahorootie!

_Sopanen_ (erikseen Miettiselle). Se on väärin; pitää sanoman näin: (Wasilille) Traisalaitte vassa siantelstvo, komersiraato Wasiili Petroovits!

_Wasili_ (itsekseen). Soakelih vie! Kah, nytpähän hyö oloo jo tehnehet minuun kommersiroaliks.

_Sopanen_. Wui otsen toprii tselovekka kak prislii knam.

_Miettinen_ (erikseen Sopaselle). Se on vallan hulluinpäin, pitää sanoman näin: (Wasilille) Wui, je trona palkka, polssoi molotsa kak raatovalsas -- -- (erikseen Sopaselle korvantausta raapien) Kuin se on Wenäjäksi, kunnioitatte meitä läsnä-olollanne?

_Wasili_. A pakiskoattenpahan voan Suomeen kielt, kylläh miä tuot ymmäärrän i taijanpahan ihtekin pakistaah sitämä parahint Suomee, kutama Helsinkiin herraat pakitsoovat.

_Sopanen_. Onko mahdollista?

_Miettinen_. Se on meille suuri kunnia; vaan saanko nöyrimmän kunnian kysyä, mistä teidän ylhäisyytenne on oppinut niin selvää Suomea puhumaan?

_Wasili_. A kas, pyhäät veljeet! oloonpahan lukenuh Suomee tuost Wiraallisest Lehteest i siinääpähän olookin sitämä parahint Snomee; senpää vuoksihan sen nimih olookin Suomaalainen Wiraallinen Lehtii.

_Miettinen_. Herra komersiraadilla mahtanee olla niin terävä pää, kuin tahkottu kirves.

_Sopanen_. Me luulemme, että teidän ekselensinne on täytynyt matkustaa maata myöten Moskovasta saakka. Taisi olla ikävä matka!

_Wasili_ (itsekseen). Luuleenpahan, totta Kiesavit, ettäpähän hyö luuloo minuun olovan Muskovast; tuon mainioon rikkahan kommersiroalin, minuun kaimoan, Wasili Petroovitsaan. A kah, olokuonpahan toi nuin i näin. (Ääneensä). Mukihin mänih.

_Sopanen_. Waan miksi teidän ylhäisyytenne seisoo tässä kadulla? Ettekö tahdo astua sisälle tuohon seurahuoneesemme?

_Miettinen_. Koko tuo huone on teitä varten.

_Wasili_. A kutama? kokoh huonee?

_Miettinen_. Niin, herra komersiraati!

_Wasili_. Kah, oloopahan toi somah huonee.

_Sopanen_. Olkaa niin hyvä ja astukaa sisällen.

_Wasili_. Ah, pyhäät veljeet, uottakoattenpahan kotvaasen aikoa. Kas minuunpa tuloo männääh hattuhmoakarihin hattuuh ostamahan.

_Miettinen_. Hoi, mestari Iivan Mihailovits! mestari Iivana Mihailovitsa!

_Sopanen_. Komersiraati tahtoo ostaa itsellensä hatun.

VIIDESTOISTA KOHTAUS.

Miettinen. Wiljakainen, Sopanen.

_Wiljakainen_. Teidän kaikista kaikkein nöyrin palvelijanne! Mikä suuri kunnia minun vähäiselle huoneelleni! Suvaitseeko teidän ekselensinne tunkeutua armosta minun puotiini. (Itsekseen.) Woin pyhimmän valan tehdä siihen, että kymmenen ruplaa on kohta minun taskussani. (Wasili menee sisälle, Wiljakainen seuraa jäljessä.)

_Miettinen_. Antakaamme nyt tieto hänen tulostansa Kaarl Ivanovitsalle.

_Sopanen_. Hiin, hyvin välein, välein!

_Molemmat_ (huutavat). Kaarl Ivanovits! Kaarl Ivanovits!

KUUDESTOISTA KOHTAUS.

Miettinen. Sopanen. Tikka, hyvin kaitahihainen, vanhanaikainen hännystakki päällä, pöytäliina käsivarrella ja muutenkin eriskummaisesti puettuna.

_Tikka_. Mitä, nyt? Onko hän tullut?

_Sopanen_. Hiin, totta Jumal' auta, onkin, ja te ette ole olleet häntä vastaan ottamassa.

_Tikka_. Mitä ihmeitä! Missä hän on?