Chapter 10

Ugandan talonpoika on iholtaan tumman ruskea, puhdas, siisti ja vaatimaton. Hänen yllään on aina tuhanvärinen kuorikutomuksista tehty puku, joka sidotaan olkapään yli ja joka ulottuu aina jalkoihin saakka. Hänen asuntoaan ympäröi puutarha, jaettu useampiin palstoihin, joiden välillä pienet polut luikertelevat. Täällä kasvaa rehottaa suuria bataattia, jamsia, viheriäisiä herneitä ja suuria papuja. Muutamat kasvit ryömivät pitkin maata, toiset taas känkeilevät ylös tukia myöten, niinkuin peltoa pavut, virna ja tomaatit. Puutarhan ulkoreunoilla näkee kuuman ilman-alan kasvia, kahvipensaita ja tupakantaimia. Molemmin puolin on pieniä maanpalstoja, joissa kasvaa hirssiä, seesamia ja sokuriruokoa. Asuinhuoneuksen ja pihan takapuolella on laajoja aloja istutettuja banaani- ja pisangipuita sekä viljakenttiä, joista omistaja pääasiallisesti elää. Hän valmistaa oman maansa tuotteista sekä viininsä että väkevän oluensa. Siellä täällä näkee banaanirunkojen välillä varjokkaita viikunapuita, joiden kuoresta hän tekee vaatteensa. Istutusmaiden taakse on jätetty jotensakin iso ala, joka on laitumena sekä hänen että naapurien vuohille ja nautaeläimille.

Taloa ympäröi korkea, vahva ruoko-aitaus. Pihalla tavataan ensin pieni nelikulmainen maja, pyhitetty perheen suojelushengelle. Tälle tuodaan uhreina etanankuoria, pieniä savipalloja ja katajan palasia.

Sivukäytävän kautta tullaan sitten sisäpihalle. Mikä täällä ensin pistää silmiin on suuri, keilanmuotoinen, kauniisti rakennettu kota. Katto, joka on jotenkin suuri, pistäytyy esiin ruokoliisteineen kummallakin puolen.

[Kuva: Majojen muotoja Keski-Afrikassa.]

Kota on hyvin suuri ja kodikas. Kohta sisään-astuessa tuntuu se vähäsen pimeältä, mutta silmä tottuu pian hämärään. Kaikkien ensiksi herättää huomion se seivästen paljous, jolla kodan sisusta on täytetty katon kannattamista varten. Kaikki tämä vaikuttaa sen että luulee olevansa pimeässä loukossa tiheän metsän keskellä. Seipäiden tarkoituksena on myöskin johdattaa omistajaa ruokahuoneesen, mutta yöllinen murtovaras tai sisälle-astuva muukalainen eksyisi varmaan niiden paljouden vuoksi. Seiväsrivit muodostavat nimittäin erityisiä käytäviä, joita myöten kodan asukkaat voivat löytää tiensä mihin paikkaan tai minkä esineen luo haluavat.

Kota on jaettu kahteen osastoon, etumaiseen ja taemmaiseen. Väliseinänä on pystyssä olevia ruokoja, vähäsen raollaan keskipalkalla, niin että isäntä, tulematta itse nähdyksi, voi nähdä kaikki sisääntulijat.

Taemmaisessa huoneessa on seiniä pitkin asetettuna joukko sänkyjä isännän ja hänen perheensä tarpeeksi. Oven päällä kodan sisäpuolella näkee erityisiä taikakapineita, joille isäntä uskoo talon ja omaisuuden varjelemisen.

Muutamia huone- ja talouskaluja on, mutta ne ovat harvat luvultaan ja huonoa laatua. Edellisiin luettakoon kaksi kirveellä-veistettyä tuolia ja eräänlainen pöytä maanasukkaiden lautapeliä varten; jälkimäisiin noin puoli tusinaa saviruukkua ja muutamia pajunoksista ja ruohoista tehtyä kopsaa. Vähäsen niinikangasta, pari keihästä, kilpi, tynnyri, yksi tai kaksi sirppiä, pari puutarha-kuokkaa, muutamia pahkurasaumoja ja piipunvarsia sekä kaukalo banaaniviinin valmistamista varten, siinä on muu osa talon irtaimistosta.

Isännän oman kodan takana on kaksi pienempää yksinkertaisemman näköistä kotaa ja niitä ympäröi myöskin pihat. Nämä ovat perheen naispuolisia jäseniä varten. Jos menee sisälle näihin, näkee toisia sotkemassa banaania mehun pusertamista varten, joka mehu käyneenä on hyvin suloisen makuista; toiset erottelevat ruohokasvia, joita käytetään lihakeittoihin, lääkkeiksi tai taikomisiin, toiset taas asettavat tupakanlehtiä kuivamaan, sill'aikaa kun vanhat imevät pitkiä piippuja ja muille kertovat tapauksia elämästään.

Suurin osa kansasta nauttii runsasta, hyvää ja vaihtelevaista ravintoa ja asuu niin mukavasti kuin heidän tarpeensa vaativat; he ovat melkein kaikki naimisissa ja turvattuina vihollista vastaan, niin suuresti kuin voi olla mahtavan hallitsijan alamaisena, kun hallitsijalla on käytettävinään lukemattomia mahdottoman suuria joukkoja asekuntoisia ja sotaisia miehiä. Kuitenkin on yksi seikka, joka puuttuu talonpojan onnesta -- hänellä ei ole mitään turvaa hallitsijaansa vastaan.

Luokaamme nyt silmäys Ugandan keisarin asuntoon.

[Kuva: Ugandan keisarin asunto.]

Näkee kukkulan suurine keilanmuotoisine kotineen, joiden katot pilkottavat korkean ruokoaidan yli pisanki- ja banaani-puiden runsaiden lehdistöjen välistä. Kukkulan rinteillä näkyy tasaisia, leveitä pensailla-aidattuja teitä, joita ruokoaidat rajoittavat; näiden takana näkee joukon harmaita kotia, joita polttava aurinko valaisee ja varjoisat lehdot ympäröivät. Tiet ovat täynnä kirjavapukuisia maan-asukkaita. Valkeat vaatteet loistavat siellä ja täällä auringon paisteessa ja eroavat jyrkästi punaisista ja ruskeista. Kansaa menee ylös keisarilliseen palatsiin kukkulan huipulla, mutta kun ei kukaan vielä pääse sisään, kokoontuvat he ympäri portteja, tekevät toisilleen "hyvän-päivän" ja lörpöttelevät keskenään.

Äkkiä lakkaa hälinä ja kuuluu vaskirummun pitkäveteinen, kumiseva ääni, joka on sen merkki että keisari nyt istun valta-istuimellaan. Portit avataan ja joukko sotapäälliköitä, sotamiehiä, talonpoikia ja muukalaisia syöksee yhdessä mylläkässä kahdeksan tai kymmenen pihan yli vastaanotto-saliin.

Perällä tässä huoneessa, johon tulee valo leveästä ovesta, näkyy mies, puettuna valkoiseen pukuun ja korko-ompeluilla kaunistettuun, tulipunaiseen nuttuun. Hän istuu valta-istuimella ja häntä vartioi molemmin puolin kaksi keihäillä varustettua sotamiestä ja kaksi pyssysoturia. Päälliköt ja korkea-arvoiset henkilöt, jotka äskettäin riensivät sisään porteista, kumartavat syvään hänen edessään, muutamat suutelevat, muhamettilaisten tavan mukaan, hänen oikean kätensä kämmentä ja rystyitä, toiset seuraavat maan alkuperäistä tapaa ja heittäytyvät alas tomuun; he ojentavat kätensä keisaria kohden, notkistaessaan polvensa ja huutaessaan tervehdyksen, jonka jälkeen kaikki, arvonsa mukaan, menevät paikoilleen. Kaksi pitkää riviä istuvia miehiä muodostuu siten pitkin ruokopeittoisia seiniä salissa. Kaikki kääntävät kasvonsa huoneen keskiosaan päin, joka on jätetty tyhjäksi muukalaisia, rukoilijoita ja semmoisia henkilöitä varten, jotka tulevat saapuville asioimis- tai oikeudenkäynti-hommissa.

Keisari näyttää nuorelta mieheltä, viidenkolmatta ja viidenneljättä vuoden vaiheilla olevalta. Hänen kasvonsa ovat hienot, lempeät ja aivan rypyttömät; parta on ajettu ja päätä peittää fez, punainen turkkilainen lakki. Paljaat jalat lepäävät leopardinnahalla, jonka toisessa päässä näkee kiillotetun, valkoisen norsunhampaan ja likellä sitä yhdet karmosiinipunaiset turkkilaiset tohvelit. Oikean käden pitkät sormet pitävät arabialaista käyrää sapelia kultakahvasta; vasen lepää ojennettuna polvella.

Melkein kaikki korkeimmat palvelushenkilöt hovissa osaavat kirjoittaa arapialaista kirjoitusta. Keisari ja useat päälliköistä osaavat sekä lukea että kirjoittaa arapian kieltä erittäin helposti ja he käyttävät usein tätä taitoansa, kun he lähettävät sanoja toisilleen tai vieraille, jotka asuvat kaukana. Paperin sijasta käyttävät he hyvin hienoja, ohuita pumpulipuun lastuja. Mtesalla on kymmenittäin sellaisia, joihin hän on kirjoittanut "viisaudenkirjansa", kuten hän kutsuu muistoja keskusteluistaan eurooppalaisten matkustajain kanssa. Jonakin päivänä arvelee ehkä joku utelijas matkustaja maksavan vaivan toimittaa käännös näistä keisarin muistiinpanoista.

Maan-asukkaitten näkö on erinomaisesti tarkka. Usein näkevät he paljaalla silmällä paremminkin kuin sotakiikarilla. Niiden kuulo on myöskin erittäin herkkä.

On todella ihmeellistä kuinka monella hyödyllisellä tavalla kekseliäs villi näissä seuduin osaa käyttää yhtä ainoata kasvia. Otamme esim. banaanipuun. Ensi katsannossa ja oppimattoman eurooppalaisen silmissä ei se näytä kelpaavan muuhun kuin kantamaan hedelmää, sillä runkoa ei voi käyttää polttopuuksi ja lehdet kuihtuvat pian eikä niissä ole mitään voimaa. Hedelmä, raakana tai kypsänä, on kansan etevin ruoka. Edellisessä tapauksessa kuorivat he ensin banaaninsa. Käärivät ne huolellisesti muutamiin banaanilehtiin, niin että kääre saa paketin muodon, kaatavat vähäsen vettä pataan ja keittävät kaikki höyryksi. Tämä tapa keittää kypsymättömiä banaania tekee ne jauhoisiksi ulkomuodoltaan ja antaa niille erittäin hyvän ja suloisen maun.

Banaanista saavat maan-asukkaat perin makeata viiniä, joka, sekoitettuna vähällä määrällä hirssiä, myös muodostaa jonkunlajista olutta. Banaaninlehtiä käytetään huoneiden kattamiseen, aitauksiin ja sänkyvaatteiksi. Niitä käytetään myös suojelemaan maitoa, vettä ja maitoastioita tomusta ja liasta, liinoina pöydillä, joille pannaan ruokaa, kääreenä ruokatavarain, niinkuin kypsien banaanien, voin, lihan, munain ja kalojen y.m. ympärillä, jota paitsi niitä joka päivä käytetään pusseiksi, kun keitetään puuroa.

Se viileä, täydellinen varjo, minkä banaanipuu antaa, on hyvin tunnettu. Runkoja käytetään välistä aidoiksi, niistä laitetaan usein myös teloja, kun siirretään raskaita möhkäleitä, tai kun maisin kuletetaan veneitä paikasta toiseen sotaliikkeiden niin vaatiessa. Sydämestä tehdään pesusieniä. Usein hieroo laiskuri mieluummin puun sydämestä itselleen tuoreen pesusienen puhdistamistaan varten, kuin menee pesemään itseään joessa, järvessä, lammessa tai lähteessä, tai viitsii nähdä sitä vaivaa että tuo astialla vettä saapuville.

Rungon syitä käytetään köysiksi ja ovat ne sopivia melkein kaikkiin tarkoituksiin, mihin niitä tarvitaan. Köyhimmät talonpojat tekevät myöskin rungosta jykeitä, mutta tarkoituksenmukaisia kiipiä, ja kalastajat laittavat siitä järvellä oloaan varten suuria aurinkohattuja. Monia muita sen käyttämisiä voisi luetella, mutta ylläoleva riittää näyttämään, että banaanipuun, sen oivallista varjoa lukuunottamatta, myöskin varustaa talonpojan: leivällä, perunoilla, viinillä, oluella, lääkkeellä, huoneella ja aidalla, sänkyvaatteilla, kankailla, paidoilla, pöytäliinoilla, käärepaperilla, rihmalla, nuoralla, köydellä, sienillä, kylvyllä, kilvillä, aurinkohatuilla, ja vieläpä veneilläkin. Yhdellä banaanipuulla on talonpoika onnellinen, lihava ja hyvinvoipa; ilman sitä on hän nälkäinen, tyytymätön ja kurja raukka, joka joka hetki odottaa itselleen kuolemaa.

Vastoinkäyminen.

Kun Stanley muistutti keisaria hänen lupauksestaan antaa hänelle oppaita ja seuralaisia Muta Nzigee eli Albert Nyanza-järvelle asti, antoi Mtesa hänen itse valita joitakuita päälliköistä ja sanoa sen miesluvun, jonka piti olla matkueelle avullisena Muta Nzigeen ja Viktoria-järven välillä olevan maan tutkimisessa. Hän valitsi Sambuzin, nuoren noin kolmenkymmenen vuoden ikäisen miehen, joka sodassa wawumalaisia vastaan monta kertaa oli näyttänyt uljauttaan ja persoonallista rohkeuttaan.

Lähdön edellinen ilta vietettiin keskustelussa keisarin kanssa, joka näytti olevan hyvin pahoillaan siitä että se hetki oli tullut, jolloinka heidän välttämättömästi täytyi sanoa toisilleen hyvästi. Puhelun pääaineena oli se kristillinen kirkko, jota hiljan oli alettu rakentaa ja jossa jumalanpalvelusta tuli pitämään Dallington, niinkuin hän oli saanut oppia yliopistolähetyksessä Sansibarissa.

Onnellisena siitä että kaikki oli käynyt hyvin, vaikka olikin pitänyt niiden harmillisten, välttämättömien syiden tähden viipyä, lähti Stanley matkaan 40 suurella veneellä ja samana päivänä lähti Sambuzi maata myöten viemään tuhatta miestä yhtymispaikalle Katongavirran rannalla.

Neljä päivää matkustettuaan pitkin rannikkoa saapui Stanley Dumoon, jonne hän oli jättänyt matkueen oltuaan poissa kolme kuukautta ja viisi päivää. Kaikki oli täällä hyvässä kunnossa.

Seitsemäntenä päivänä sinne palaamisen jälkeen alettiin marssia yhtymispaikkaan Katonga-joen rannalla, jossa matkue tapasi kenraali Sambuzin ja hänen tuhat miestänsä. Stanley laittoi leirinsä noin puolen penikulman päähän kenraalista ja otti haltuunsa kokonaisen kylän, jossa oli runsaasti ruokavaroja.

Täältä tehtiin matkaa eteenpäin, ensin kauniiden, hymyilevien seutujen läpi, sitten autioimman maiseman, joka aina mitä lännemmäksi tultiin, sai sitä vuorisemman luonteen. Maisema muuttui vähitellen korkeaksi vuorimaisemaksi -- paljaita ja monihuippuisia vuorenharjuja näkyi, sekä yksinäisiä, kallioisia mäkiä, joita erotti aallonmuotoiset maantienoot. Joka päivä nähtiin kaksi tai kolme tavattoman korkeata vuorta, joiden rinnalla kaikki muut vajosivat ihan mitättömiksi; ne olivat suureksi hyödyksi, kun Stanley niiden johdolla helpommin voi määrätä marssin eikä niin helposti erehtynyt tiestä.

Tammikuun 2 p. kulki matkue erään joen poikki ja tuli viholliseen maahan Unyoro, ja leiriintyi muutamiin kyliin.

Viisipäiväisen marssin kuluessa vihollisessa maassa ei yhtään maan-asukasta ollut vielä näkynyt, jonka vuoksi Stanley pelkäsi salahyökkäystä. Lopuksi huomattiin muutamia miehiä, jotka selittivät, että matkue pelkäämättä voi kulkea eteenpäin, vaikka sanoivat epäilevänsä, pääsisikö se enää takaisin, joll'ei se hankkisi siipiä ja lentäisi lintuparvena. Stanley äkkäsi myöskin sattumalta muutamia maan-asukasten piilopaikkoja korkeassa ruohossa ketojen takana. Jonkun matkan päässä kylästä nähtiin joukko syviä kuoppia, joihin oli pienet, ympyriäiset sisäänkäytävät. Lähemmin tutkittaessa huomattiin, että nämä erityisten käytävien kanssa olivat isompien luolien yhteydessä, jotka muodostavat yhtä monta huoneusta. Näitä maanalaisia asumuksia löytyy hyvin lukuisasti eteläisessä Unyorossa.

Vielä muutaman päivän marssittuaan tuli matkue omituisen villiin ja kauniisen maahan, Afrikan Sveitsiin.

Vuorenhuippuja, kallion-ulkonemia, keilanmuotoisia ja holvimaisia mäkiä kohosi joka suunnalla, ja jääkylmät virrat luikertelivat esiin halenneiden ja alasvierreiden kallioiden välissä tai kovasti kohisten laskivat eteenpäin luonnon tekemien kivisiltain alitse.

Kohta päivällisen jälkeen saapui pääjoukko erään vuoriharjun huipulle, joka oli 5,600 jalkaa korkealla merenpinnasta, ja josta kaukaa alhaalta näki ketoja, puutarhoja ja kyliä kuningas Ruigin väkirikkaasta maasta. Etujoukon äkkinäinen esiintyminen säikähtyneiden maan-asukasten luo, sen liehuva lippu ja kova rummunpärinä olivat silmänräpäyksessä saattaneet kauniin, hymyilevän maiseman kansattomaksi ja jättäneet vapaan avoimen tien päävoimalle.

Alaslaskeutuminen tapahtui niin odottamattomasti, että asukkaat olivat aivan tietämättömiä siitä, ketä matkuelaiset olivat ja mistä maasta ne tulivat. Noin kymmenen henkilöä otettiin kiinni ja päästettiin irti, sittenkuin he olivat saaneet lahjaksi kankaita ja helmiä; heidän piti sitten päälliköilleen kertoa, että Sambuzi oli tuonut mukanaan valkoisen miehen, joka halusi nähdä järveä ja pyysi lupaa saada oleskella muutaman päivän maassa tulematta häirityksi; että valkoisella miehellä oli aikomuksena maksaa kaikki, mitä muukalaiset nauttivat; ett'ei hän tahtonut valloittaa yhtään kylää eikä vahingoittaa kenenkään omaisuutta, vaan tehdä leirinsä matkojen päähän kylistä; hän pyysi niitä maan-asukkaita, joilla oli jotain ruokatavaroita myytävänä, tulemaan sinne; he saisivat maksun kankaissa, helmissä, kuparissa tai messingissä. Hän pyysi heitä olemaan vakuutettuja siitä, että niin kauvan kun he itse eivät antaisi mitään aihetta taisteluun, rauha pidettäisiin eikä ketään hätyytettäisi.

Seuraavana päivänä saatiin vastaukseksi, että maan-asukkaat eivät olleet tottuneet muukalaisiin, eivät pitäneet siitä että niitä tuli maahan, että Stanleyn sanat kyllä olivat hyviä, mutta että he kuitenkin olivat vakuutettuja siitä, että hänen aikeensa olivat pahoja; hänen täytyi sen vuoksi olla valmiina heidän kanssansa taistelemaan seuraavana päivänä.

Tämän vastauksen toi noin 300 maan-asukasta, ja sittenkun he olivat toimittaneet asiansa, vetääntyivät he takaisin.

Tämä sodanjulistus peljästytti Ugandalais-päälliköitä; alemmat päälliköt ja Mtesan henkivartiat tulivat varsinkin rauhattomiksi, ja myrskyinen kokous pidettiin, jossa he käyttivät kaiken kaunopuhelijaisuutensa saadakseen Stanleyn kääntymään takaisin, johon mielipiteesen myöskin Sambuzi yhtyi.

Stanley koetti kaikkia keinoja saadaksensa heitä pysähtymään, mutta kun tämä näytti mahdottomalta, päätti hän mukaantua pakkoon ja kääntyä takaisin, sillä Sambuzi oli taipumaton.

Muutamia päiviä myöhemmin, kun matkue levähti, lähetti Stanley kirjeen Mtesalle, jossa hän ilmoitti hänelle Sambuzin ei laisinkaan tehneen sitä, mitä hän oli luvannut ja että hän sitä paitsi oli varastanut kolme säkkiä helmiä.

Kun Mtesa sai kirjeen, hämmästyi hän, tuli häpeään ja raivoon. Kirjeentuojan täytyi kovalla äänellä kertoa kaikki, mitä oli tapahtunut Sambuzin ja Stanleyn välillä. Mtesa ja hänen päällikkönsä kuuntelivat tarkkaavaisesti ja kertomusta keskeytti keisari usein kiivailla huudahduksilla ja uhkaavilla sanoilla.

Sen jälkeen lausui Mtesa:

"Te näette nyt, kuinka minun kansani saattaa minut häpeään. Tämä on kolmas kerta kun he ovat saaneet minun rikkomaan lupaukseni valkoisille miehille. Mutta Sunaan, minun isäni haudan nimessä (voimakas vala Ugandassa) minä olen opettava Sambuzille ja teille kaikille, ett'ette te saa rankaisematta pitää pilkkananne kabakia! Stamlee tuli tälle järvelle yhtä paljo minun etuni vuoksi kuin omansakin, mutta te näette nyt, kuinka minun aikomukseni saattaa mitättömiksi tuommoinen alhainen orja kuin Sambuzi, joka uskaltaa esiintyä mahtavampana kuin minä itse vieraani edessä. Koska minä tohdin olla niin epäkohtelias vieraalleni, kuin tämä mies on ollut Stamleelle? Sinä", sanoi hän kiukkuisena henkivartiostonsa päällikölle, "ota mukaasi sotaväkeä, valloita Sambuzin maa ja tuo hänet vangittuna minun luokseni. Sinä, Dallington", sanoi hän sitten lähetysoppilaalle, joka oli jätetty hänen hoiviinsa, "rupea kirjoittamaan kirjettä Stamleelle. Pyydä häntä tulemaan Katongaan vielä kerran, jolloin me 60,000:lla, ei, 100,000:lla miehellä viemme hänet Muta Nzigeesen ja viivymme siellä siksi, kunnes hän on saanut työnsä päättymään. Sano hänelle, että jos nämäkin väistyvät, saa hän itse, millä tavalla tahtoo, rangaista jokaista päällikköä, joka kääntyy takaisin Ugandaan."

Kauan ja tyynesti mietittyään katsoi Stanley kumminkin, ettei ollut viisasta tuhlata aikaa tällä tavalla; sitä paitsi olisi niin järjestämätön joukko vaikea pitää kurissa ja tuottaisi epäilemättä onnettomuutta matkueelle, joka nyt myöskin oli liian kaukana Muta Nzigeestä. Hän kirjoitti tästä päätöksestään Mtesalle ja lopetti kirjeen monilla kiitoksilla hänen ystävällisyydestään ja sydämellisillä jäähyväisillä.

Vastaisen varaksi päätti Stanley, näiden vastoinkäymisten varoittamana, olla enää riippumatta jonkun muun miehen juonista, voimasta tai suosiosta.

Helmikuun 25 p. saapui matkue arapialaiseen kylään Kasurroon Karagweessä.

Kuningas Rumanika. Neekerien kylpypaikka.

Kasurron on tehnyt tärkeäksi kaksi tai kolme täällä asuvaa rikasta arapialaista kauppamiestä. Kylä on syvennyksessä eli laaksossa, joka on runsaasti 1,200 jalkaa alempana kuin ympärillä olevien vuorien huiput, ja erään joen lähteillä, joka juoksee itään ja sittemmin pohjoiseen Aleksandra-Niiliin. Stanley päätti käydä kylän kuninkaan, vanhan Rumanikan puheilla.

Kuningas oli jo saanut tiedon aijotusta luonakäynnistä, ja kolmantena päivänä siitä kun oli sinne saapunut, meni Stanley arapialaisten Hamed Ibrahimin ja Sayid hen Saysin kanssa Rumanikan, Karagween kuninkaan ja Mtesan alikuninkaan luoksi.

Viheriällä rinteellä oli Rumanikan kylä, vahvan, pyöreän aitauksen ympäröimänä.

Ei viipynyt kauan ennenkuin Stanley näki olevansa satojen ihmisten piirittämänä, useimmat nuorukaisia ja kaikki, jotka eivät vielä olleet täysikasvuisia, ihan alastomina.

"Ketä on nämä?" kysyi hän Hamedilta.

"Muutamat nuorimmista ovat Rumanikan poikia", vastasi hän.

Rumanikan pojilla, joita oli elätetty maidolla, näytti olevan merkillisen hyvä terveys. Heidän öljymäinen, musta ihonsa kiilsi, niinkuin jos rasvasolusto sen alla olisi sulamaisillaan kuumuudessa, ja heidän pyöreät ruumiinsa olivat kankeat kuin rumpunahka. Heillä oli suuret, kirkkaat silmät, jotka sädehtivät elämänilosta.

Pian vietiin Stanley siihen majaan, jossa Rumanika odotti, ja hän otti vieraansa vastaan sangen hyväntahtoisella ja isällisellä hymyllä.

Ei ollut ihmeellistä että käskeväinen, vallanhimoinen ja vilkasluontoinen Mtesa kunnioitti ja rakasti tätä lempeämielistä pakanaa. He eivät tosin olleet koskaan nähneet toisiaan, mutta Mtesan palvelijat olivat kuvailleet häntä, ja kun he olivat koko mestaria matkimisessa, oli Rumanikan lempeä, sointuisa ääni tullut hänen korviinsa yhtä uskollisesti, kuin ne ystävälliset tervehdykset, joita he olivat tuoneet häneltä.

Kuningas, joka istui puettuna punaiseen viittaan, näytti tavallisen kokoiselta mieheltä, mutta kun hän nousi ylös, huomasi Stanley hänellä olevan 6 jalkaa 6 tuumaa pitkän jättiläisruumiin, ja kun he kulkivat vieretysten, ei Stanley ulottunut korkeammalle kuin hänen olkapäihinsä saakka.

Hän kuunteli vilkkaalla tarkkaavaisuudella joka kysymystä, mitä Stanley teki hänelle. Kun Stanley puhui, käski kuningas ystäviänsä olemaan vaiti ja nojautui eteenpäin jännittäen huomiotansa. Jos kysymyksenä oli saada tietää jotakin paikkakunnan maantieteestä, hän lähetti kohta noutamaan jonkun, joka erittäin tunsi kysymyksessä olevan seudun ja pani hänen tekemään tarkan selon siitä.

Hän selitti olevansa erittäin mielistynyt siihen, että Stanley aikoi matkustaa hänen maansa läpi. Se oli hänen mielestään maa, jota valkoisten miesten pitäisi tuntea. Siinä oli joukko järviä ja jokia ja vuoria ja lämpimiä lähteitä ja paljo muuta hyvää, josta ei mikään muu maa voinut kerskailla. Hän lopetti kehottamalla Stanleytä kuletuttamaan veneen erääsen järvistä ja purjehtimaan sen ympäri.

Maaliskuun 6 p. oli Frank vedättänyt veneen maallenousupaikasta Kazingan luona Windemere-järvelle, ja seuraavana päivänä saattoi Rumanika Stanleytä juhlallisesti järven rantaan. Puoli tusinaa kiilloitetusta vaskesta tehtyjä raskaita renkaita koristi hänen sääriään, ranteilla oli hänellä samasta metallista tehdyt renkaat ja olkapäiden yli riippui tulipunainen villaviitta. Hän kulki pitkillä askeleilla, nojaten seitsemän jalan pituiseen sauvaansa. Rummunpäristäjät ja huilunpuhaltajat pitivät villiä soitantoa ja kirjavassa parvessa seurasi paitsi hänen poikiaan ja sukulaisiaan viisikymmentä keihäänkantajaa ja lukuisa joukko muuta kansaa.

Neljä miehitettyä kanoottia oli valmiina siellä kilpaa soutamaan veneen kanssa. Stanley ja kuningas asettuivat kilpasoutua katsomaan Kazingan rantatöyräälle.

Kilpasoutu veneen ja kanoottien kesken Windemere-järvellä Karagweessa 1,200 rauhallista mustaa maan-asukasta katsojina! Se oli aivan uusi taulu. Rumanika sädehti riemusta katsellessaan odotettua huvia. Hänen poikansa, jotka istuivat hänen ympärillään katseet kiinnitettyinä isän kasvoihin, näyttivät yhtä ihastuneilta. Utelijaat maan-asukkaat ilmoittivat myöskin mielihyvänsä.

Kilpasoutu päättyi pian. Erotus ei näkynyt olevan suuri, mutta kilpailu herätti sanomatonta huvia. Seisoen pitkine airoineen ja maanmiestensä huutojen kiihottamina koettivat kanootinsoutajat kaikin voimin päästä ensiksi perille, kun wangwanat puolestaan rannalta yllyttivät veneen miehistöä kovimpiin ponnistuksiin.

Seuraavana päivänä aloitettiin Windemeren ympäripurjehtiminen. Järven suurin pituus on sateisella vuodenajalla noin yksi ja yksi kolmasosa penikulmaa ja sen suurin leveys kolme virstaa. Se on pisin etelään ja pohjoiseen, ruohoisten, 1,200 à 1,500 jalan korkuisten vuorten ympäröimänä.

Päätettyään ympäripurjehtimisen meni Stanley jalkasin muutamien oppaiden kanssa katsomaan lämpimiä lähteitä, joita oli läheistössä. Tie kulki pohjoiseen päin pitkin erästä korkeata vuorenharjua, ja sen jälkeen pitkin kiertelevää viheriäistä laaksoa. Täällä nähtiin seitsemän sarvikuonoa, joista kolme oli valkoista ja toiset neljä tumman ruskeata.

Erään joen rannalla nähtiin tumman ruskea, kaksisarvinen virtahepo. Stanley hiipi jättiläisen luo tulematta huomatuksi ja lähetti hänelle luodin juuri korvan taakse, niin että eläin pyllähti kuolleena maahan.