Part 2

Kalle Aholan minä jo tunnenkin. (Kalle on pukeutunut asetakkiin. Isäntä, emäntä, Hilppa ja Kalle oikealle ja aluepäällikkö vetäytyy vasemmalle, Esa ja suojeluskuntalaiset aluepäällikön taakse.) Minulla ja Sk:n esikunnan jäsenillä on tällä hetkellä mieluinen tehtävä. Tämä talo, jonka suojassa nyt olemme, on erikoisen merkittävä siitä, että täällä on elänyt ja työskennellyt tämän pitäjän suojeluskuntalaisista ensimmäinen — tarkoitan suojeluskuntakorpraali Ahola. (Kalle asentoon.) — Mitä kauneimmalla tavalla, ahkeruudella, innolla ja väsymättömällä työllä hän on täyttänyt sk-lupaustaan. Kaunein todistus korpraali Kalle Aholan uutterasta työstä ja sen tuloksista, on tuo upea pokaali tuossa pöydällä, jonka hän tänään sitkeässä ja tasaväkisessä kilpailussa kykeni voittamaan loistotuloksin.

Minulla on nyt tässä tilaisuus ilmoittaa, että korpraali Kalle Ahola on päivämäärällä N.N. koroitettu suojeluskunta-alikersantiksi. Samoin minulla on tehtävänä asettaa alikersantti Kalle Aholan rintaan I luokan harrastusmerkki, tunnustuksena uhrautuvasta työstä suojeluskuntansa hyväksi ja merkkinä siitä, että Kalle Ahola on ensimmäinen tässä pitäjässä, joka on ollut harjoituksissa läsnä 360 tuntia. (Kiinnittää merkin Kallen rintaan; toiset sk-laiset asennossa.) Onnittelen alikersantti Kalle Aholaa.

KALLE (lyö asennon).

ESA:

Minä puolestani saan myöskin kiittää Kallea siitä, että hän on varmana ja uskollisena seissyt sk-asiansa puolesta ja lopulta saanut minutkin ymmärtämään, mitä olen laiminlyönyt ja mitä olen velvollinen tekemään. — Kallen loistotulos päivällä ammunnassa herätti minussa kunnioitusta Kallen työtä kohtaan ja loi siin kuvan, jonka kaltaiseksi minunkin olisi pyrittävä. Kun sinä, Kalle, olet nyt aliupseeri, niin opetat sinä minulle pian sen, mitä olen jäänyt jälkeen.

'KALLE:

Parhaani koetan.

ESA:

Ja nyt vasta suojeluskuntahenki alkaakin elää Isossa-Kurkelassa.

HILPPA:

Äitihän ajaa Kallen pois!

ESA:

Kalienko? — Ei, nyt hän vasta alkaakin meillä olla, sisko kulta.

ISÄNTÄ:

Aivan niin, nyt Kalle vasta alkaa meillä ollakin. Minä otan Kallen kuin omaksi pojakseni, sillä Kallea me saamme kiittää siitä, että Esan silmät ovat vihdoinkin auenneet huomaamaan erehtyvän elämänsä. Kallea saamme kiittää siitäkin, että Isossa-Kurkelassa on suojeluskuntahenki hiukankin hereillä pysynyt — talon työt on Kalle tehnyt — omat joutoaikansa on harjoituksiin käyttänyt. Kallea saamme kiittää siitä, että Kurkelaamme on pidetty myötämielisenä suojeluskunta-asialle. — Mutta nyt asia muuttuu. Minäkin vasta vanhoilla päivilläni huomaan, että paljon olen laiminlyönyt. Nyt yhdyn minäkin ikämieskomppaniaan, ja Kalle saa opettaa minullekin, mitä olen jälkeen jäänyt. Kiitollisena kaikesta siitä, mitä edellä sanoin, annan minä tässä kaikkien kuullen myöntymykseni Kallen ja tyttäreni Hilpan aikomuksille. He saakoot toisensa, Kalle on sen ansainnut — ja luulen, että samaa mieltä on Maijakin.

EMÄNTÄ (mutisee):

Tehkööt, mitä haluavat. Eivät näy kiellosta huolivan.

KALLE ja HILPPA:

Kiitos, isäntä. Kiitoksia, emäntä. Kiitos, isä. Kiitoksia, äiti.

EMÄNTÄ:

Ei minua tarvitse kiittää, en minä ole mitään luvannut.

SAMULI (on koko ajan kurkkinut kamarin oven raosta):

Totanoin... minä kai saan lähteä, — tulee pimeä. Totanoin... ei näe ajaa uudella pyörälläkään. Hyvästi. (Menee.)

ESA:

Aivan kernaasti, onnea matkalle. (Kaikki hymyilevät.)

(Aluepäällikkö ja kaikki muutkin paitsi emäntä onnittelevat Hilppaa ja Kallea.)

ESA;

Minä yhdyn isän äskeisiin sanoihin, ja lisään, että sellaisia miehiä kuin Kalle on, sellaisia kaunis Suomemme tarvitsee tuhansia. Siksi työhön, työhön Suomemme ja suojeluskuntiemme hyväksi. Laulakaamme: Työhön, työhön.

KAIKKI (laulavat):

Kaunis Karjala, isiemme maa, työhön jaloon, taisteluun sun poikajoukkos saa. Henkemme uhratkaamme kansamme, synnyinmaamme onni ja vapaus kun vaativat vaan.

Työhön, työhön, nuoret sotilaat! Taistoon, taistoon, miehet uljahat! Nyt vapaan Suomen uusi huomen loistaa jo yli koko-Karjalan maan.

(Esirippu.)