Chapter 6

Lalli, homo impius, Episcopum necavit, Corpus suum penitus Diabolo mandavit, Virum perditissimum, Animumqve pessimum -- Flamma semper edat!

(Laulun loppuessa tulee Kitka metsästä munkin-kaapu yllä. Nuotio-valkeat ovat sammuneet, poltto-lava on sammumaisillaan.)

Kolmas Kohtaus.

KITKA (yksin). Hyvästi Nyyriseni! Sinua En voinut auttaa ... ihan yksin olen. Olipa katkera sun kuolemasi Mut lujuus, jolla kestit kaikki tuskat Sun sankarien arvoon kohotti. Sa kuolit Kitkan vaimona! Oi, oli Kirous kristityille viimeinen Sun lausees! -- Kiitos siitä Nyyriseni!

(Heittää päältänsä munkin kaapun, jonka suojaan on kätkenyt hopeisen maljansa ja lapion.)

Mä vihdoin löysin loihtu-maljani. Ett'ei se enää vihollisten valtaan Tulisi, kaivan sen maan povehen Ja annan Manuun eukon omaksi. Niin kansan vapauden talletan Ja synnyinmaani onnen, kohtalot Jos mitkä tulkoot! Armas Nyyrini! Sun tuhkas peitteheksi levitän. Sen vaipan alt' ei kukaan sitä riistä. Kun voimallisna mämningäisenä Sä vartioitset sitä lakkaamatta.

VIIDES NÄYTÖS.

(Sama paikka kuin toisessa ja kolmannessa Näytöksessä.)

Ensimäinen Kohtaus.

Ulkoa kuuluu iloisen laulun ääntä ja riemuhuutoja. -- LALLI, SORRI ja TAIMO tulevat.

SORRI. Nyt pispan peijaisia juodaan, ilo Ja riemu raikkuvat ylt'ympäri. Sä Lalli yksin olet nyrkästynyt Ja venyt pahan tuulen omana. No mies, nyt heitäppäs jo Hiitehen Tuo raskas mieles!

LALLI (on vaiti).

SORRI. Älä Onnetarta Kuin jälleen näkyy meitä suosivan, Pahoita tyytymättömyydelläs.

LALLI. Haa! Onni! Onnetar!... Mit' ompi onni?

SORRI Se lahj' on. Jumalien antama.

LALLI Haa! Lahja! Jumalien antama! Niin on tuon lahjan arvo mitätön Ja lahja itse kehno, pysymätöin! Se on kuin syksyllä on hattaroitten Ja kiertopilvein lähettämä lumi. Sen lahjan saaneen onni kurjempi Ja kovemp' on kuin sitä vailla jääneen. Sumua, usmaa ompi kaikki tyyni! Tyhjyyttä! ... pelkkää pilkkaa, jota miehen Huoletta sopii nauraa! Ha! ha! ha!

SORRI. Voi, älä kiusaa herjauksillasi Noin taivahisten mieltä! Jumalat Ei mistään syystä suutu kovemmin Kuin pilkasta ja parjauksista!

LALLI. Hoh! Suututanko taivahisten mielet Ja jumalien? Entäs mitä siitä Jos suuttuvatkin? Yksin hullu heittää Onnensa taivahisten suojahan Ja mielipuoli houru! Tuskinpa He ovat sammakkoa voimakkaammat Nuo Jumalasi! Mutta ihmisellä On voima suurempi kuin sammakon -- Mut heikompi kuin kotkan. -- Kuules Sorri, Jos oisin vanhin Tuonen tyttäristä, Niin myrkyttäisin sinun mielesi Niin mustaksi kuin sysihaudan kita Ja hehkuvaksi kuin sen sisukset!

SORRI. Ei sinust' ole peijais-vieraaksi! Mä menen...

LALLI. Mutta ole varoillas, Ett' eivät kuokkavieraat hyökkää tänne Yht' äkkiä ja arvaamatta...

SORRI Kummaa! Viel' läksi viisas sana huuliltasi Ma olen varoillani nyt kuin aina.

(Menee.)

Toinen Kohtaus.

LALLI ja TAIMO.

LALLI. Et puhu mitään, Taimo?

TAIMO. Puhua Jos uskaltaisin, teitä pyytäisin Tuon pispan lakin päästänn' ottamaan. Se tekee muotonne niin kamalaksi, Ett' oikein mua kauhistaa!

LALLI. Tää lakki! Haa! Älköön kukaan siihen puuttuko! Se kasvanut on kiinni päähäni Ja siihen juurtunut.

TAIMO. Voi, luuloitusta On kaikki tuo!

LALLI. Ei ole. Katso Taimo, Noin lujaan on se siihen kiintynyt. (Hän pudistaa päätänsä ähäten:) Huu!...uu! -- (Sen jälkeen purskahtaa hän, hetken vaiti oltuansa, kanalaan nauruun.) Ha! ha! ha! Älä naura Taimo!

TAIMO. En.

LALLI. Senlaista onko ennen tapahtunut?

TAIMO. Ei minun tiedostani...

LALLI. Minulle Tuo ompi kova kosto...

TAIMO. Mistä?

LALLI. Siitä -- Sen sulle saatan sanoa -- siit' että Ma pispan murhasin. -- Mun korvissani, Jos kuinka mietin tätä asiaa, Tuo ääni aina kaikuu: _murhaaja_! Haa! sisälle ma tölliin törmäsin -- Hän makasi -- ma hänen herätin... Mull' oli kädessäni miekkani... Näin Taimo! -- Taimo, katso lattiaan!

TAIMO. Ma katson.

LALLI. Verta siinä näetkö?

TAIMO. En. Mutta rauhoittakaa mielenne Jo hyvä isäntä! Ma rukoilen...

LALLI (Taimon lausetta kuulematta). Ma hänen herätän ja käsken nousta Mun kanssan' ottelemaan. -- Tuokio Nyt kuluu. -- Sitte Taimo... Kirous Ja kuolema! Mun miekkain suhahtelee Kuin suhahtelee nuoli ukkosen! Hän vielä kerran avaa silmänsä Ja katsoo minua... (Peittää silmänsä käsillään.) Luo seinää kohden Sun silmäs!

TAIMO. Siten teen...

LALLI. Hän yrittää Nyt puhua, mut kauan turhaan. Viimein, Perästä ponnistusten monien. Jo siteet kielestänsä helteevät Ja hän saa hiljaan sanotuksi: "Jumal' Anteeksi antakoon tään sinulle. Ma annan anteeksi." -- Ei puhunut Sen enempää, sill' iskin taas! -- Mut Taimo Äl' ole vaiti!

TAIMO. Tämä asia Nyt olkoon unhotettu kerrassaan!

LALLI. Se olkoon unhotettu! Miekkani Tään käärmeen myrkyttämän, syyllisen Ma hylkään! Varmaan teen sen! -- Lopuksi Nyt Lempo ottakohon omansa! (Avaa oven ja viskaa miekkansa pihalle. Katkera valitushuuto kuuluu ulkoa.) Sa kuulit Taimo? -- joku valitti. Se oli Lempo, joka närkästyi, Kun antamansa lahjan pilasin!

TAIMO. Voi pyhät jumalat! Ei ollut vielä Vihanne runsas mitta täytetty!

(Menee.)

Kolmas Kohtaus.

LALLI (yksin). Tuo houkkio, kuin puhuu jumalista! Nuo vanhus-raukat, jotka tauonneet Jo ovat syömästä ja juomasta -- He rauhass' olla pyytävät, kun pian Vanhuuden vaivoihin jo riutuvat! En pelkää heidän vihaansa!

(Taimo ja Kerttu, nojaten Taimoon, tulevat.)

Neljäs Kohtaus.

LALLI, KERTTU ja TAIMO.

LALLI. Haa! -- Kerttu! Sa tulet...

KERTTU. Tulen sulle sanomaan Jää-hyväiseni, Lalli onneton! Nyt Manalahan käypi matkani... Sun miekkas kärki tunki syvälle Mun sydämeeni...

LALLI. Minun miekkani? Haa, koska?

KERTTU. Äsken tänne tullessani.

LALLI. Voi, oivallinen miekka tosin oli Tuo Hiiden valmistama miekkani, Kuin ohjaamattakin se keksii tien Ja löytää polun ihmis-sydämehen! Sellaisen aseen verenhimoa Ma olisinko voinut hillitä!

KERTTU. Sun silmäs säihkyvät niin tuimasti.

LALLI. Hai ha! Se oli oivallinen miekka!

KERTTU. Oi vuodattakoon rauhan Jumala Ees pisareenkin rauhaa sydämees!

LALLI. Jumala? Kuka heistä? Lempoko? Hän tätä nykyä on ainoa, Kuin saapi jotain aikaan. Hänellä On kaikki valta taivaassa ja maassa!

KERTTU. Voi kauhistavaa! Mitä puhutkaan!

LALLI. Ma puhun totta, mutta sinä vaimo Vaan joutavia hoet, latelet! Mik' oikein on sun tarkoitukses? Miksi Sa tulit tänne? Rauhaa toivottamaan! Haa! petollinen! -- Kuka rauhan on Huoneesta tästä syössyt Hiitehen Ja vihan henget, julmat, rauhattomat, Sen sijaan saanut tänne asumaan? Ken onnen talostani ryösti, ken? Ken elämäni ilon surmasi? Sen teit sa vaimo ulko-kullattu! Sen teit sa karsikkoni pilaamalla, Sen teit sa isäis-uskon heittämällä, Sen teit sa, konna, lapseni kun myit Tuon kehnon Kristin uskon hinnasta! -- Miss' on hän nyt, mun poikani?

KERTTU. On siellä Miss' ovat autuaat... Hän kuollut on.

LALLI. Haa kuollut! Murhattu! Voi, helvetti Sun nielköön! Taimo, tuo mun miekkani Nyt heti! Maa ja taivas! Pispoja Tok' useampi löytynee? -- Mun poikan' On murhattu!

KERTTU. Hän ompi hukkunut.

LALLI. Siis hukutettu! -- Vaimo epä-kelpo. Kuin heitit lapsen kristittyjen valtaan! Nyt heidän tuttu verenhimonsa On hänessäkin tehnyt tehtävänsä. Haa! Mieltäni en saa ma viihtymään Ennenkuin kaulaan asti astelen Veressä noiden julmain muukalaisten! Voi kummaa, ettäs vielä rohkenet Mun silmäin eteen tulla! Vapise Mun vihastani, vaimo!

KERTTU. Raivoomasta Jo lakkaa Lalli! Syypää onnehesi Kovahan olet itse, hurjasti Kun surmaat Herran pyhät lähettiläät! Nyt taivaallisen koston hedelmiä Sa nauttia saat... Mut jo himmenee Mun näkön' ... päivä laskee... Kuolema Ois mulle suloinen, mut sinun tähtes Ja sinun ilki-töittes tähden, Lalli, Se katker' on... Sa joudut kadotukseen Ah, ijankaikkisehen! -- Pispan veri Huutaapi kirousta sinulle. -- Vaan ei... Se huutaa parannusta! Vielä On sinun pelastukses mahdollinen! -- Oi Lalli, lähde pian, pian pakoon! Miehissä rientää Ruotsin sotajoukko Sinulle kostamaan. Oi pakene! Pois vierahille maille lähde heti! Omista siellä Kristin pyhä oppi Ja uhraa katumukseen elämäs Ja parannukseen! Sillä tavalla Voit päästä taivaan armon helmoihin Ja välttää koston.

LALLI. Hädän aikana Vaan konna lähtee synnyinmaastansa!

KERTTU. Et lähde ... hylkäät neuvon viimeisen, Kuin nousee huulilleni...

(Hän lankee polvillensa, kohottaa kätensä ja katsoo innollisesti ylöspäin. Haaveksien.)

Taivaan Herra! Sa tulet!... Valmis sua seuraamaan Ma olen nyt. En viivy enää... Oi! Suur' annos on! Sa tulet enkelien Seurassa! Ilmar orpo hymyhuulin Myös heidän joukossansa on... Hän avaa Kätensä mulle! Näky autuas! Ma tulen Ilmar!... Yksi hengähdys Viel' alla kirkkaan taivaan! Sitte tulen...

(Nousee ylös ja käy horjuen ovea kohden.)

LALLI. Sa kuolet Kerttu!... Kerttu!...

KERTTU. Minua Et koskaan nähdä saa, et Ilmaria.

LALLI. Sa jätät minun, jätät huoletta Kuin vento vieras öisin!

KERTTU. Huoletta! -- Voi!

LALLI. Lempesi on kuollut, kuihtunut, Kuin kukka, myrskyn murtama.

KERTTU. Sen vien Ma muuttumattomana hautahan. Mun neuvoani seuraa!... Hyvästi!

LALLI. Sa menet! Älä mene!... Armas Kerttu Suo mulle vielä yksi syleily! Oi, oletko niin kova? -- Rintani -- On haljeta!

(Avaa kätensä ja Kerttu lankee hänen rintaansa vastaan.)

LALLI (Painaa, hetken äänetönnä Kerttua syleiltyänsä, oikean kätensä otsaansa vastaan, tukien sen ohessa vasemmalla kädellänsä Kerttua.) Kaikk' on taas hyvin, kaikki On vanhoillansa! Kerttu -- sinua Ma lapsuudestan' asti rakastin... Nyt onnelliset jälleen olemme. Et jätä enää koskaan minua. Mun luoksen', armas, jäät sa ainiaan Ja olet mulle kallis lohduttaja! Tuo ikävä vaan oli unelma! Nyt vihdoin heräsin ma keveällä Mielellä, siitä iloiten kuin kaikki Vaan oli tyhjää, perätöntä unta! Voi! Olipa tuo raskas unelma! Oh! Oh!

KERTTU (Irroittaa itsensä Lallin syleilystä). Sa haaveksit, Mun täytyy mennä. Yks rukous viel' alla tähti-taivaan! Se koskee sinua... Sa onneton!

LALLI. Ah Kerttu! Jätätkö sa kuitenkin...

KERTTU (Antaa Lallille kultaisen Kristuskuvansa.) Ma jätän, mutta Hän ei ketään jätä!

TAIMO. Se ompi merkillinen oppi, josta Te aina puhutte ja merkillinen On teidän jumalanne, emäntä!

(Auttaa horjuvaa Kerttua ovesta ulos.)

Viides Kohtaus.

LALLI. Myöhemmin TAIMO.

LALLI. Se ompi merkillinen jumala... On tosin! Merkillisen julma! Kaiken Mun mailmallisen onneni on tämä Jumala ryöstänyt ja kansan kaulaan Se kietomaisillaan on orjuuden Sitehet tylyt! -- Varo itseäs Sa oudon kansan outo Jumala, Kuin tulet antimillas oudoilla! -- Mut unta vaan tää kaikki lieneekin. --

(Istuu rahille ja katselee päätänsä nyykähyttäen kultaista Kristuskuvaa. Ulkoa kuuluu etäältä sota-torven ääni, mutta Lalli sitä ei kuule. Taimo tulee.)

TAIMO. Oi kuolemata autuaallista! Hän ensin rukoili niin hellästi. Kuin oisi kevät-tuuli rukoillut. Jos sanoilla se saisi sanotuksi Miel'liikuntonsa! sitte unehen Hän kuolon nukkui, nukkui kauniisti Kuin lapsi nukkuu helmaan äitinsä, Ja näkyi minusta kuin olisi Kaikk' kaikki taivaat auenneet, niin kirkas Tuo loisti valo taivahalla! -- Teistä Hän puhui aivan viime hetkenä.

LALLI (Viheltää).

TAIMO. Te vihellätte...

LALLI. Istu sivulleni Ja vihellä! -- Se hauskaa työtä on! (Nousee seisaallensa.) Ha! ha! ha! ha! -- Ma olen hullu!

(Istuu uudestaan.)

TAIMO. Ukko Varjelkoon teitä hulluks' tulemasta!

(Sorri tulee.)

Kuudes Kohtaus.

LALLI, SORRI ja TAIMO.

SORRI (Lallille). Vai kohtaanko sun taaskin toimetonna, Juur' ikäänkuin ois maassa vahva rauha! (Tappelun melskettä kuuluu etäältä.) Teroita mieles! Meidän soturit Sinua, päällikköään kaipaavat. Sa kuulet miekkain kalskeen -- kiiruhda! Jo nielee peltos sarka ahnaasti Sun kaatuneitten kansalaistes verta Ja Tuonen poika kylvää ahkerasti Sen pientareita! -- Melske lähestyy -- Ma riennän horjuville avuksi.

TAIMO, Tok! ennen sitokatte haavanne.

SORRI. En kerkee. -- Mutta valapetturi Sa olet Lalli, kehno pelkuri, Jos en ma hetken päästä sua kohtaa Kahakan kuumimmassa kuohussa!

(Menee.)

Seitsemäs Kohtaus.

LALLI ja TAIMO.

LALLI (Nousten seisomaan). Niin sinne, siellä on mun iloni! (Katsoo Kristuskuvaa.) Sull' orjantappuroit' on päässäskin, Sa jumal orjain! (Taimolle.) Kypärini tänne! (Katsoo taas Kristuskuvaa.) Kuink' oisit lasten kisaan sopiva -- Sa lasten surmaaja! (Viskaa inhalla Kristuskuvan lattialle.) Mun kypärini!

TAIMO (antaa Lallille kypärin).

LALLI (Aikoo laskea kypärin päähänsä, mutta heittää sen samassa säikähtyneesti pois). Pois! Lemmon antamassa kypärissä On mulle tarpeeksi! -- Tuo kilpeni! Ma kalliist' tahdon myydä henkeni Ja täyttää vihollisten verellä Mun peijaismaljain!

TAIMO (Antaa Lallille kilven). Tämän suojassa Nyt tienne käyköön elämään ja voittoon!

LALLI. Jos kuoloon taikka elohon, se yhtä On minulle, kun peijais-olutta Vaan virtaapi! Nyt olen valmis.

TAIMO Teillä Ei vielä ole lyönti-asetta; Ei miekkaa eikä tapparaakaan.

LALLI. Totta Sa puhut... Tänne jonkinmoinen ase, Kuin himoo maistaa Kristittyä verta.

TAIMO. Ma miekkanne tuon.

(Menee.)

LALLI. Tuo -- ell'ei se ole Jo lähtenyt taisteluun. -- Vaan mitä! Aseitten kalske yhä lähenee Ja Sorri mua hakee! Kirous! Täss' eikö asetta? No tuossa Mun vanha, uskollinen toverini! (Nakkaa tapparan seinästä.) Taas lähde Tuoni liittolaisekseni!

(Menee ovea kohden, josta samassa Sorri, kovasti haavoitettuna ja taistellen yhden Ruotsin ritarin kanssa, astuu sisään.)

Kahdeksas Kohtaus.

LALLI, SORRI ja RUOTSIN RITARI.

SORRI (yhä taistellen). Haa Lalli! Kehno valapetturi Sa olet! Sinun kavaluutes' syynä On meidän tappioomme tänään, se Myös tekee kuolemani karvaaksi! (Kaatuu.) Nyt ompi Sorri lyönyt lyötävänsä Ja luopuu taistelusta pyhästä.

(Kuolee.)

LALLI. En ole valapetturi! -- Et enää Sa kuule minua... Niin hyvästi! Sull' oivallisen koston toimitan Ja sitte seuraan sua Manalaan! Pois edestäni! -- Tietä Lallille!

(Hirmustuneena törmää hän nostetulla tapparalla Ritaria vastaan, lyö hänen kumoon ja ryntää hänen ruumiinsa ylitse ovesta ulos.)

Yhdeksäs Kohtaus.

(Sotatorvien ja sota-melskeen kaikuessa muuttuu näyttämö: tappelu-tantereeksi. Oikealta tulee Ruotsin sotajoukko, ahdistaen Suomalaisia, jotka pakenevat vasemmalle. Lalli tulee vasemmalta ja kokee estää heitä pakenemasta.)

LALLI. Voi kehnot! Laatkaa vihdoin juoksemasta Ja taistelkatte niinkuin kelpo urhot Ja kunnon soturit! Se hylkiö. Jok' kotimaansa pettää tänään! Miehet Seisahtukatte! Häpeällinen On kuolo pakenevan pelkurin Ja haava selässä on rumempi Kuin orjan häpymerkki! -- Ylevä Sen sijaan ompi sankar-kuolema! Eteenpäin veikot! Mua seuratkaa! --

(Suomalaiset seisahtuvat ja ryntäävät, sota-huutoja koroittaen, Ruotsalaisia vastaan, mutta hetken taisteltuansa pakenevat he uudestaan. Lalli yksin pääsee voitolle ja ajaa muutamia Ruotsin sotureita näyttämön yli.)

LALLI (Tulee takaisin). Voi häväistystä! Pakenivat jälleen!

MAUNU (Tulee vasemmalta). Ma olen sua hakenut.

LALLI. Siis olet Sa raukka kuolematas hakenut!

MAUNU. Sa ollos kehumatta, Lalli, suuri Vaikk' onkin mainees sala-murhissa. Kun hiivit luoksi aseettoman miehen Ja voitat hänen! Lähde hornahan Nyt rosvo!

LALLI. Olen joskus ennen kuullut Ja nähnyt, että rautapaidan voitto Suu-sanoihin on supistunut.

MAUNU. Kuole!

(He taistelevat. Lalli haavoittaa Mannun käden, josta miekka putoo.)

MAUNU. Sun kanssas helvetti on liitossa! Niin lyö!

LALLI. En lyö ma aseetonta miestä, Mut teen sun orjakseni.

MAUNU. Orjakses, Sa hävytöin!

(Ottaa miekkansa vasempaan käteensä ja taistelee.)

JOHANNES (tulee vasemmalta, paljastaa kaapunsa alle kätketyn miekan ja syöksee sen Lallin selkään). Sankt Benedictus! Nyt On pispa kostettu ja voitto meidän!

LALLI (Kaatuu).

MAUNU (Johannekselle). Ken antoi teille miekan? Olipa Se tuhma mies!

(Luo silmänsä ylen-katseella Johannekseen ja menee. -- Tappelun melske taukoo vähitellen.)

JOHANNES. Haa! Ritar ylpeä! Ma sanon: varo ketäs parjaat! (Kitka, haavoitettuna, tulee miekkansa nojassa perältä.) Kitka! Taas tässä huomaan taivaan viittauksen.

(Menee syrjään.)

KITKA (Tulee edemmäksi näyttämölle).

JOHANNES (Tavoittaa miekallansa Kitkaa, joka kuitenkin ajallansa huomaa petoksen ja peräytyy).

KITKA. Haa! Tule tänne julma sysi-patsas. Niin konnankujeistasi ansaitun Saat palkan! (Johannes menee pois vasemmalle.) Kuolevaista vanhusta Hän läksi pakoon! -- Mutta löytyy täällä Myös niitäkin, jotk' eivät pakene. Ain edessäni sama näkemä. Jos mihin menen; sama surman näky! Tuoll' lepäs Sorri unta kuolleiden Ja Taimo ynnä moni muu. Ja tuossa On Lalli, etsimäni verissänsä! Oi, särkynynnä tuokin rehevä Ja uljas tammi! (Notkistuu Lallin eteen.) Ah, hän hengittää!

LALLI (Hiljaan kohottaen itsensä kätensä nojalle). Jo lähestyypi rauha rauhattoman Sydäntä, mieltä mielettömän!

KITKA. Lalli! Sun pitää valallasi vannoman. Ett'et sa meitä ole pettänyt!

LALLI. Kuin? Mitä? Taidatteko uskoa...

KITKA. En usko mitään, mutta taistelussa Tuo huuto kaikui joka miehen suussa: "Ei Lallia näy. Valapetturi Hän on!" --

LALLI. Haa!

KITKA. Niinkuin vaaja ukkosen Se huuto iski miesten rintoihin Ja saattoi kaikkein kädet herpoamaan. Mut huhua tuo oli perätöintä? Et luottamustani sa pettänyt?

LALLI. Kautt' taivaan, kautta jumalain! En ole Ma petturi!

KITKA. Niin kiitos, Lalli, näistä Sun sanoistasi! -- Voimaa Sammoltani Ei kenkään taida riistää, uskollisna Kun kuolet! -- Silmäni jos voisin luoda Ma sukupolviin tuleviin ja olot Sen ajan jos ma voisin huomata, Kansamme onnellisna näkisin Ja vapauden maassa majailevan!

LALLI. Ei kuolema mull' oisi kuolema Tään lauseenne jos saisin uskoa!

KITKA Se ihan varma on!

LALLI. Jää hyvästi Mun kallis kotimaani!

KITKA (Lallille). Sylissäs Ma tahdon kuolla, rakas poikani!

(He syleilevät toinen tuistansa ja kuolevat niin. -- Andraeas täydessä priorin juhlapuvussa, Johannes, Maunu, suuri joukko Munkkeja, Ritareita ja Ruotsin Sotureita tulee lippuineen ja soittoineen. -- Aurinko nousee.)

MUNKKIEN KÖÖRI. O coeli Deus, succendens solis ignem Fideiqve scintillas pectoribus humanis, Rogamus te, lucis aeternae fontem, Ut genti barbaro fidem tuam pacemque Benigne des et poenam jam remittas, Ut sanctum nomen heic colatur Salvatoris! Nos audi et precibus indulge! Hallelujah!

LOPPU.