Chapter 5

NYYRI. Minä en huutanut, vaan huuhkaja, paha lintu, Kalman sanan-saattaja huutaa hoihotti -- varmaan sinun kuolematas ennustaen. Luovu siis unesta pettävästä! -- Mutta sanoit isäntääsi vartioitsevasi. Ken on isäntäsi?

KAARLO. Olethan kristitty -- vai kuulinko väärin?

NYYRI. Olen, Jumalan kiitos olenki!

KAARLO. Niin ... miksen sinua uskoisi -- tarkoitathan parastani?

NYYRI. Sen sanomattanikin havainnet. --

KAARLO. Tiedä siis, että tuon matalan katoksen alla lepää pyhä mies -- pispa Henrik itse. --

NYYRI. Siis tuossa töllissä?

KAARLO. Niin... Mutta voisitko valvoa edestäni kotvasen? Jos jotakin tapahtuu, niin herätä minut kohta.

NYYRI. Sen teen -- kernaasti teen. Mut ulkona et saa levätä, vaan sinun on meneminen tuonne lähellä olevaan heinä-latoon.

KAARLO (Haukotellen ja vilusta väristen). Minä luotan sinuun, kosk' olet kristitty. -- (Menee. Huuhkaja huutaa.) -- Tuo lintu minua taas hämmästyttää! Pahahenki itse antoi sille noin jylhän äänen! Kun vaan minun herättäisit, jos jotakin tapahtuu?

NYYRI. Ole pelotta! Valppauttani eivät tapaturmatkaan voi saattaa häpeään!

KAARLO. Siis hyvästi siksi!

(Menee.)

Seitsemäs Kohtaus.

NYYRI (Yksin). Ha! ha!!! -- Jo vihdoin perille Mä pääsin toiveitteni hartaiden! Mun rakkaat poikaseni -- iloitkatte! Pian kristittyjen päämies kuolemallaan On teidän kuolemanne sovittanut. Oi, olkaa tyytyväiset armaat lapset! Päivällä älkää rauhaa riistäkä Mun rinnastani eikä yöllä unta Mun silmistäni niinkuin teitte ennen! Kas tuossa tölliss' on hän kirottu! Haa! Siit' et astu ulos milloinkaan, Sen vannon pyhästi! -- Hoi! miehet! Hoi! Oi, kiiruhtakaa! Akka harmaapää Jo muutoin repii silmät pispan päästä!

(Lalli tulee vasemmalta ilman takitta ja lakitta.)

Kahdeksas Kohtaus.

LALLI ja NYYRI.

LALLI. Mun pääni kuumuudest' on haljeta! Niin värinen on ilma!

NYYRI. Lintusille Se kylmä lienee! viluun riutuneina He alas nietoksille putoavat. -- Taas olen kaikki valmistanut!

LALLI. Mitä Sä olet valmistanut?

NYYRI. Mökki tuossa...

LALLI. Sen näen ... mut ei se toki lienekkään Sun valmistamas?

NYYRI. Siinä lepää...

LALLI. Kuka? Tuo Kerttu petturiko?

NYYRI. Pispa Henrik!

LALLI. Haa pispa piru!

NYYRI. Eikö kotia Sun vaimos jäänyt?

LALLI. Ei. Täss' seison mies, Jolt' ompi kavalasti ryöstetty Kaikk' kaikki mitä mulle oli kallis: Mun poikan' Ilmari, mun vaimoni, Mun perheellinen onneni. Kaikk' kaikki On rosvottu ja maahan poljettu!

NYYRI. Ei asiat valittaissa valkene!

LALLI. Kaikk' elämäni ilo myrkytetty!

NYYRI. Pahoista päivistä ei päästä parku.

LALLI. Siin' olet oikeassa.

NYYRI. Yksin kosto Voi tuottaa lievitystä tuskilles Ja rauhaa sydämelles!

LALLI. Kostoni On ainokainen jäännös kaikesta, Mi onni mulle soi! Mut Lempokaan Ei ryöstä sitä multa! -- Aukaise Nyt Tuonen äkänen ja paha akka Sun pirttis ovet selki-selällensä, Kun syöksen sinne kaikki soimaajani, Ett' eivät tullessansa kompastu! En säästä ketään, joka minua On loukannut! Mun sydämessäni Ei löydy sääliä, ei armoa!

NYYRI. Niin tule, suuret sanas toteuta!

LALLI. Ja kuitenkin, kuink' olin onnellinen Ma ennen: helmalapsi Onnetarten!

NYYRI. Voi kehno, heitä miekkas männikköön Ja antaudu karjan-paimeneksi! Ei sinuss' ole miestä ensinkään! Kansamme vainoojaa sa olet läsnä -- Sun tulis ottaa askel vaan -- mut viivyt! Pitääkö minun nostaa koston nuoli!

(Hän ottaa esiin suuren puukon.)

LALLI. Kansamme vainooja! Haa, myrkyllinen On myrsky tässä maassa liikkunut, Mut katsos akka, tilin päivä koittaa Jo idässä; sen kirkas aamurusko On verinen!

(Sorri tulee.)

Yhdeksäs Kohtaus.

EDELLISET ja SORRI.

SORRI.

Kuin ompi laita? Vihaa Ja raivoa näen silmissänne.

NYYRI. Tuolla On ilves piilemässä, mutta Lalli Vaan suurentelee sanoilla. Hän pauhaa Kuin koski suullansa, mut saamaton Hän töissään on kuin lammikko!

LALLI. Vait akka!

NYYRI (Sorrille). Käy toimeen!

SORRI. Kuole maani sortaja! Kun olet sinä la'annut laulamasta. Niin vapauden käki kultarinta Taas äänens' saloissamme koroittaa Ja säveltänsä sorjaa soittaa!

(Menee tölliä kohti.)

NYYRI. Oikein! Rajuutes tunnen!

LALLI (Tarttuu Sorriin). Malta mielesi Se työ on minun tehtäväni. -- Päivä Jo koituu -- koston hetk' on koittanut!

(Törmää töllin ovea vastaan, joka aukenee paukkinalla. Kitka, ja Taimo tulevat. Joukko talonpoikia heidän seurassansa.)

Kymmenes Kohtaus.

EDELLISET ja TULLEET. Myöhemmin TÖLLIN ISÄNTÄ ja EMÄNTÄ, LALLI, KAARLO ja KANSAA.

KITKA. Lieneekö Lalli mielettömäks' käynyt? Ma löysin tieltä hänen lakkinsa Ja vähän matkan päästä takkinsa. Ei moinen riisuminen ollut viisaan. Vaan mielipuolen tointa! Lalli parka!

NYYRI. Its' olet parka! Sinun kuhnaillessas -- Ken tiennee missä! -- saapui Lalli tänne.

KITKA. En ole kuhnaillut, mut nuorten kanssa Ei kilpailla voi satavuotias; Sen ymmärtänet, houkko! -- Miss' on Lalli?

NYYRI. Hän siunattavass' ompi toimessa.

(Töllin isäntä ja emäntä, joka käsivarsillansa kantaa lastansa, tulevat töllistä ja pakenevat oikealle, huutaen: "Murha! Murha!")

KITKA. Nuo murhaa kirjasivat, Apuhun Siis rientäkämme!

NYYRI. Tämä murhan-huuto Oil vapauden riemuhuuto! -- Kuollut On pispa Henrik, kuollut sortajamme!

KITKA. Oi sulo-sanomaa, jon kuulla sain! Mä kiitän sua Ukko taivahinen; Suo mulle vielä kallis Samponi, Niin lähden onnellisna Tuonelaan Ja astun autuaana Manan tietä!

LALLI (Pispan hiippa päässä ja oma verinen miekkansa kädessä astuu verkkaan töllistä. Itsekseen). Nyt Tuonen poika astuu ulos! -- Huu!

NYYRI. Jo tulee Lalli. Voiton seppeleellä Hän koristettu on!

LALLI (Itsekseen). Työ se on tehty! Mun karsikkoni, lapseni ja vaimon' -- Kaikk' olen kostanut. Mut mikä kosto!

KITKA. Lallille kiitos -- maamme pelastaja Hän on!

SORRI. Kuin särki ikeen ilkeän, Jok' oli kansan kaulaan isketty. Ja riipi jaloistamme orjan paulat!

LALLI (Itsekseen). Nuo hänen silmäyksensä!

NYYRI. En sanaa Saa sulast' ilosta ma sanotuksi!

LALLI (Itsekseen, mutta puoleksi korkealla äänellä). Anteeksi kuollessansa antoiko Minulle? Ha! ha! ha! Ma olen Lalli, En anteeksantamustaan tarvinnut. En! (Huutaa.) Lalli minä olen!

KITKA. Sa jalo sankari Lalli olet.

LALLI (Näyttää miekkansa Nyyrille). Sorri, katsoppas! Et löydä siinä veren tilkkaakaan. Vaikk' kielelläs sen tyyni nuolisit. Se pystyy hyvin tämä kalpani! Mut mitä vastaat?

NYYRI. Mua Sorrina Pidätkö? -- Lalli, miksi vapiset? Sun muotos on niin vaalea kuin lumi On laaksossa! Et, toki pelänne?

LALLI. Sun muotos Hiittä hirvittäisi, akka!

(Kaarlo tulee hieroen silmiänsä ja juoksee tölliin.)

SORRI. Miks' enää viivymme? Jo lähtekämme Kotia, peijaisia viettämään, Ja peijais-olvin juotuamme -- sotaan; Karkoittamahan vihollisiamme! Tuo kelpo lakki sinun päässäs, Lalli, On heitä kovin säikähdyttävä!

NYYRI. Se meille oivallinen sotalippu!

KAARLO (Tulee töllistä). Voi työtä petojen! Voi! Nukkununna On pyhä pispa Henrik murhattu! --

(Rientää oikealle.)

LALLI (Polkee jalallansa maata). Sa valhettelet kuotus! Nukkunutta En ole surmannut! vaan taisteluhun Mä käskin häntä.

NYYRI. Ole huoletta! Ei koston murha ole murha.

LALLI. Konna! Kutsutko _murhaajaksi_ Lallia! (Piispa Henrikin verinen haamu näyttäytyy hetkeksi Lallille.) Haa! Hirmuttava aave! Väisty pois! Sun silmäyksiäs' en kärsiä Ma voi! -- Mun veren' hyytyy! Huu! -- --!

(Laskee kätensä silmäinsä eteen ja hyökkää pois vasemmalle. Kaikki muut seuraavat häntä, pait Kitka ja Nyyri.)

KITKA. Tänneppäin etsimähän maljaani!

(Menee oikealle.)

NYYRI. En lähde vielä. -- Näyn autuaan Suon silmän' ensin nähdä! -- Loistehen Nuoruuden tämä näky antaa niille!

(Nostaa puukkonsa ja hyökkää tölliin. Kaarlo, Töllin isäntä ja joukko miehiä ja naisia tulee oikealta.)

KAARLO. Voi tänne, tänne hyvät ystävät!

(Menee tölliin.)

VÄLIVERHO.

(Tie metsässä. Yö. -- Tiellä näyttämön oikealla sivulla makaa Kerttu riutuneena, puoleksi lumella peitettynä.)

Ensimäinen Kohtaus.

MAUNU, ANDRAEAS, JOHANNES, MUNKKEJA, RITAREITA ja RUOTSIN SOTUREITA, vasemmalta.

MAUNU. Pysähtykämme tähän, hyvät herrat. Ja antakamme miesten levätä!

ENSIMÄINEN RITARI. Se välttämätönt' on, kuin moni heistä Jo nääntyä on väsymyksestä.

MAUNU (Sotureille). Siis virittäkää, miehet, nuotiot!

(Muutamat soturit lähtevät tähän toimeen.)

TOINEN RITARI. Paljonko yhtä mittaa matkanneet Nyt olemme?

JOHANNES. Noin kolme penikulmaa.

ENSIMÄINEN MUNKKI. En löydä yhtään rauhaa mielessäni! Voi, missä lienee rakas pispa?

ANDRAEAS. Suokoon Jumala, ett'ei Lallin vorojoukko Ois häntä tavannut!

JOHANNES. Jos sattuisi Jotakin vahinkoa tapahtumaan Hänelle --- sitä Jumal' estäköhön! -- Ken muu ois siihen syypää kuin hän itse? Miks' erosi hän liittolaisistansa Niin varomattomasti ikäänkuin Hän vaarain etsintöön ois mennyt!

MAUNU. Se kyll' ol' ihmeellistä!

ANDRAEAS. Rukoukset Hätääntyneelle hyödyksi jos ovat, Niin toivo mull' on hyvä, rukoillut Kun olen hartahasti yöt ja päivät.

ENSIMÄINEN MUNKKI. Ken meidän joukossamme löytyisi, Jok' ei ois pispan hyväks rukoillut? Jos rukoukset voivat varjella, Niin häll' on varjelusta!

ANDRAEAS. Kuitenkin Ain' yhä rukoilkamme, rakkaat veljet!

(Soturit ovat virittäneet nuotio-valkeat. Munkit ja ritarit asettautuvat yhden ympäri, joukko sotureita toisen, kolmas nuotio loistaa oikealta.)

TOINEN MUNKKI (Kävellen levottomasti edestakaisin). Sankt Olavi! mun suojelia-pyhäin! Kuink' olen rauhaton ja levoton. Minusta tuntuu niinkuin astuisin Ma hiilten päällä!

ENSIMÄINEN MUNKKI Samoin minusta! Me emme viivy tässä kauemmin Kuin hetken!

TOINEN MUNKKI. Hetkikin on hetki liiaks'! Se voipi tuhoks' tulla pispalle. (Huomaa Kertun.) Mik' on tuo tuossa kummitus? (Katsoo Kerttuun.) Ah, nainen, Viluhun kuollut nainen! (Nostaa Kertun istumaan.) Ihmeen ihanat Nuo kasvot ovat kuolemassakin!

(Andraeas ja ensimäinen munkki lähestyvät.)

ANDRAEAS. Voi, Lallin hurskas vaimo!

TOINEN MUNKKI. Lallin vaimo -- Ja hurskas?

ANDRAEAS. Etkö ole kerrottavan Sa kuullut, kuinka paljon vainoa Tää vaimo park' on saanut kärsiä Mies-pyöveliltään tähden uskonsa? Nyt liekin ollut häntä paossa, Kun kuolo raukan tiellä saavutti!

TOINEN MUNKKI. Sen muistan kuulleeni, mut tuskissani Ma kaikki unhotin pait tuskani.

ENSIMÄINEN MUNKKI. Kentiesi hän ei vielä ole kuollut. Mä tiedän että usein tapahtunut On sillä tavoin, että viluhun Ja kylmään nääntyneitä ihmisiä, Joist' ihan hengen viimeinenkin säen On luultu sammuneeksi, kuitenkin Sopivan hoidon kautta tointumaan On saatu.

ANDRAEAS. Tunnetko tuon hoidon laadun?

ENSIMÄINEN MUNKKI. Lumella hierokamme käsiä Ja otsaa...

(Hierovat Kertun käsiä ja otsaa. Johannes rientää heille avuksi.)

ANDRAEAS. Usein keino mutkatoin On paras ... niinpä nytkin... Valtimonsa Jo tykkii... Katsokaa -- hän hengittää!

JOHANNES. Nyt avaa silmänsäkin!

TOINEN MUNKKI. Jumalalle Siit' olkoon kiitos! -- hän on pelastettu.

KERTTU. Miss', olen?

ANDRAEAS. Seurass' ystävien...

KERTTU. Pispa...

ANDRAEAS. Kuin? Pispa? Mitä hänestä? Oi puhu!

TOISEN MUNKKI. Mut olkoon puhees lohdutuksen puhe!

KERTTU. Mä läksin äsken häntä varoittamaan, Mut, vaivuin maahan väsymyksestä; En voinut enää käydä kauemmas...

ANDRAEAS. Voi! ... varoittamaan! -- Mistä?

KERTTU. Vahingosta, Mi uhkas häntä -- Lallin vainosta.

TOINEN MUNKKI. Sun miehes?

KERTTU. Hänen -- Jumal' armahtakoon! Mut oletteko pispaa nähneet?

ANDRAEAS. Emme, Vaan häntä etsimässä olemme Paraikaa.

KERTTU. Miksi tässä viivytte! (Nousee kiivaasti seisomaan.) Voi rientäkätte! Lyhyt hetkikin Nyt kalliimp' on kuin vuosi muuten!

TOINEN MUNKKI. Kerro Tok' ensin meille, miltä taholta On meidän pispaa etsiminen?

KERTTU (Viittaa oikealle). Tuolta! Vaan ei. Ei sieltä! -- Hänen tavanneet Te olisitte, jospa sinnepäin Hän oisi tullut. (Viittaa vasemmalle.) Tältä taholta! Hän johonkuhun kylään seisahtui Jonk' ohits'. sitä tietämättä, kuljin.

TOINEN MUNKKI. Tään kertomasi kohta ilmoitan. Sen jälkeen -- viipymättä matkahan!

(Ensimäinen ja toinen munkki menevät nuotio-valkean tykö, jossa vilkas keskustelu syntyy ritarien ja munkkien välillä. Andraeas aikoo myös mennä, mutta Kerttu tarttua hänen kaapuunsa ja pidättää häntä. Johannes katselee heitä vähän matkan päässä.)

KERTTU. Minulla sananen on sanottava! Kun pispa viimein kävi Lallisissa Ja puhe silloin sattui Ilmarista, Niin sanoi hän, ett' teidän hoidossanne On poika tätä nykyä. Siis pyydän Nyt ensin saada kuulla, mitenkä Tuo rakas lemmittyni jaksaa?

ANDRAEAS. Häntä Ei mikään haitta vaivaa.

KERTTU. Siunatut Ne sananne! Hän elää siis ja tervenn' On! Tämä tieto parhaimmista paras! Mut herra prior, pispan tahto on -- En omasta mun tahdostani puhu! -- Ett' tuodaan lapsi jälleen kotia. Sen kautta ehkä voidaan saada Lalli Tunnustamahan Kristin uskoa.

ANDRAEAS. Kuin? Kotia? Se ompi mahdotointa! (Itsekseen.) Krist' auttakoon! En tahtoisi tuon raukan Sydäntä raskauttaa uudella Surulla katkeralla!

KERTTU. Mitenkä Se voisi olla mahdotointa, pispa Kun on sen mahdolliseks' sanonut? Ah, herra prior! Naista poloista Nyt kuulkaa! Älkää olko kovempi Kuin kivi! Suokaa mulle lapseni!

ANDRAEAS. Se tok' on mahdotointa!

KERTTU. Peruuttakaa Tää kova lauseenne! Se musertaa Mun mieleni! (Vavahtaa.) Miks' silmäilette mua Noin surkutellen? (Vaalentuen.) Armollinen taivas! Mun lapseni...

ANDRAEAS. Tää puhe katkaiskamme!

KERTTU. Ei! Ei! Tää tietämättömyys mun tappaa! Se ompi kuoloakin katkerampi!...

ANDRAEAS. Siis vaadit?

KERTTU. Vaadin... (Itsekseen.) Hyvä Jumala!

ANDRAEAS. Niin, armas tyttäreni, karkaise Nyt mieles, kertomaan kun minua Sa vaadit tapauksen surullisen! -- Kuin tänä vuonna meri sulana On ollut aina näihin päiviin asti. Niin lähetimme Ilmarisi Ruotsiin, Siell' luostarissamme ett' oivallisen Hän saisi kasvatuksen. Mutta tiellä -- Niin sääsi kova onni -- syntyi myrsky Ja laiva joutui haaksi-rikkoon. Ilmar Ja kaikki laiva-miehet hukkuivat. Vast' äsken saimme siitä sanoman.

KERTTU. Siis kuollut! -- Hukkunut!

(Kätkee kasvonsa käsiinsä.)

ANDRAEAS. Äl' lapseni Sä vaivu suruun! kanna kärsiväisest' Tää kova kohtalosi! Sävyisästi Nöyristä mieles alle taivaan tahdon! Senlainen elämämme juoksu on: Kun toinen murhe jättää, toinen ottaa: Ei ole tämä mailma ilon laakso Vaan surun, kurjuuden. -- Tää elomm' On kokemuksen aika vaan: sen jälkeen Vast' alkaa elämä! Mut autuaaks' Me syystä voimme häntä sanoa Ken nuorna pääsee täältä: monta, monta Hän pääsee tuskaa, vaivaa, kovuutta! Nyt llmaris' on enkelien kanssa Ja nauttii siellä taivaan iloa! Sun rientos myöskin olkoon sinne tulla, Siell' Ilmarisi taas saat kohdata!

(Hän menee nuotion tykö.)

KERTTU. O. Herra Kristus! kuinka raskaan taakan Sa luulet heikon naisen voivan kantaa!

(Lankee polvillensa.)

JOHANNES (Itsekseen). Haa! Mikä paha henki hallitsee Mun sydäntäni siitä hetkestä Kuin naisen tuon mä ensikerran näin? Jos hälle sanon, että lapsensa Viel' elää, että minun tahdostani Hän ompi kätketty -- niin sillä tavoin Ma pauloihini saan tuon kyyhkyisen. (Mietittyänsä.) Et Johannes! Se oisi pirullista! Sun pitää voittaa tämä synnin himo, Jon pahahenki, koetukseks' sulle, Lähetti!

MAUNU (Nousten seisoalle). Heti pispan avuksi!

(Munkit, Ritarit ja soturit nousevat seisomaan. Samassa kuuluu suru-ääninen laulu vasemmalta, ensin niin etäällä ettei sen sanoja voi selittää, mutta laulajain lähemmäksi ehdittyä kuuluvat seuraavat sanat, joita kaikki kuuntelevat säikähtyneinä:)

Surun pilvet peittäköön Taivaan kaiken, heittäköön Aurinko loistonsa, kuu valonsa! Lalli pispan murhasi, (Kerttu hypähtää seisomaan.) Hirtehinen surmasi, Siit' olkoon surma hänen palkkansa! O! pispa Henrik pyhä! O, kansan isä hyvä! Suojele meitä yhä!

(Reki, jota, kaksi mustalla vaatteella peitettyä härkää vetää ehtii näyttämölle. Reessä on ruumiinarkku. Kaarlo on ohjissa. Rekeä seuraa kansaa, vähemmän miehiä kuin naisia. Nyyri, joka jylhästi katselee ympärillensä, käy vangittuna kansan keskellä. Härät seisahtuvat.)

Toinen Kohtaus.

EDELLISET ja TULLEET.

ANDRAEAS. Oi näky surullinen, katkera! Tuo musta arkku -- kaiken turvamme, Toivomme kaiken, kaiken ilomme Se sulkee hirveässä helmassansa! Ei löydy hornan syvyydessäkään Niin pimeätä pimeyttä, että Se tämän näyn hirmuisuutehen Ois verrattava! -- Taivaan Jumala! Kuink' kuolemalle toki annoitkaan Tuonlaisen vallan! Vielä nielköhön Nyt julma kuolo kitahansa minunkin! En enää kauemmin ma tahdo elää, Kun sammui elämäni valkeus Ja pimeytyi johto-tähteni!

ENSIMÄINEN MUNKKI. Oi Kristin opin asiaa tässä maassa! Nyt pylväs, joka sitä kannatti On särkynyt!

TOINEN MUNKKI. Ja uskon kallis siemen. Ei vielä juurtunut, on surkastuva!

KOLMAS MUNKKI. Suo armon Herra, että menestys, Kuin pyhää vainajata seurasi. Jää meille perinnöksi!

JOHANNES. Valitus Nyt kaikukohon aina Roomaan asti Ja pyhä isä itse itkeköhön, Valittakohon vaikeasti tällä Vahingon surkealla päivällä!

KERTTU (Sanomattomalla tuskalla). Oi!

(Vaipuu pispan ruumiinarkun viereen ja syleilee arkkua.)

MAUNU. Mailman mahti-vallat, kuninkaat Ja ruhtinaat muut murhe-vaatteisin Ja huoli-pukuun pukeutukoot, Kun kirkon jaloin sankar surmatt' on!

NYYRI. Tää kaikk' on minun työni, kristityt! Ha! ha! ha! Hiisi teidät toisetkin Nyt vieköhön vaan! Ha! ha! ha!

ANDRAEAS. Ken ompi Tuo vaimo, joka suruamme pilkkaa Ja ivaa kauhealla naurullansa?

KAARLO. Hän on Kitkan vaimo. Oi kaikki hyvät ihmiset mailmassa! kuinka hän rääkkäsi pitkällä puukolla pispan pyhää ruumista, sen ohessa kauheasti kiroten ja hirvittäviä loihtu-sanoja lukien!

ENSIMÄINEN MUNKKI. Niin julmat eivät ole pedotkaan, Kun ohtokaan ei rääkkää ruumiita!

TOINEN MUNKKI. Oi kauhistavaa tää on kuullakkin!

KAARLO. Mut kauhistavampi oli sitä nähdä! Itse perkeleenkin veri olisi hyytynyt hirmusta,

ENSIMÄINEN MUNKKI. Haa! kyllä ilkityönsä rankaisemme!

JOHANNES. Hän poltettakoon!

NYYRI (Katsoo vihalla ja ylen-katseella ympärillensä).

KANSA. Poltto-lavalle!

(Joukko miehiä ja naisia kiiruhtaa kantamaan puita kolmannen nuotio-valkean tykö.)

ENSIMÄINEN RITARI. Mua kummastuttaa, että kuletetaan Härillä pispan pyhää ruumista!

KAARLO. Se oli hänen oma tahtonsa, vainaja oli jo edeltäpäin siitä antanut minulle määräyksensä. Näin hän sanoi:

"Kun kerta luovun täältä maailmasta Ja lähden Manan teille, älköön vaan Mua, Kaarlo, haudattako paikkahan Lähellä kuolin-vuottan' olevaan. Ei saa mun ruumiin' rauhaa mullassa, Jok' ompi verelläni lioitettu. Mut härkäpari löytää hautani; Miss' seisahtuu se kerran kolmannen -- Siin' on mun kalmistoni. Rakentakaa Herralle huone siihen. Lukekaa Minulle siinä sielu-messuja." --

Nyt seisahtuivat härät toisen kerran. Siis ei voi pyhä paikka olla kaukana. -- Mutta oi minua onnetonta, että olen kaiken tämän nähnyt, ett'en ennen pispani ja herrani kuolemaa päässyt Manalahan!

(Kätkee kasvonsa käsiinsä.)

ENSIMÄINEN KANSASTA. Ken on tuo pyhimyksen ruumiin arkun viereen polvistunut nainen? Ell'en paljon pety niin tunnen hänen. Murha-miehen Lallin vaimo!

MUUTAMAT KANSASTA. Lallin vaimoko?

ENSIMÄINEN KANSASTA. Hän tietysti on yllyttänyt miestänsä tähän ilkityöhön, vaikka hän nyt teeskentelee itsensä hurskaaksi sillä tavoin pettääksensä meitä.

TOINEN KANSASTA. Lallin vaimo tehköön Kitkan vaimolle seuraa!

YKSI NAINEN. Hän oli tähän asti muita naisia muka parempi. Nyt ylpeytensä jo viepi hänen turmioon!

(Kansa tungeikse uhaten Kertun luo.)

KERTTU (Nousee seisoalle). Mit' ompi tämä? Mitä merkitsevät Nuo vihan osoitukset? Sanokaa!

ENSIMÄINEN KANSASTA. Kyllä me sinun merkitsemme, sinä kavala naiskettu!

TOINEN KANSASTA. Poltto-lavalla ehkä opit vehkeidemme merkityksen ymmärtämään!

KOLMAS KANSASTA. Katsokaa, hyvät ystävät, kuinka hän teeskentelee itsensä viattomaksi! -- Köysiä tänne!

KERTTU. Ei väki-valtaa, miehet! Tämä paikka Lähellä pispan ruumista on pyhä: Älkätte kuolleen unta häiritkö! -- En ole osallinen rikoksessa. Min teki vimmassansa mieheni. Mut kuolohon jos mua vaaditte Sentähden että olen Lallin vaimo. Niin väkivallatt' teille antaudun Ja vapaa-ehtoisesti.

ANDRAEAS (Lähestyen). Mistä syystä Tää väen tunko arkun ympärillä?

ENSIMÄINEN KANSASIA. Sovinnoksi pispan hengen vaadimme Lallin vaimoa poltto-lavalle.

ANDRAEAS. Tok' ette! Hän on harras kristitty Ja miehens' ilkityöhön viatoin!

TOINEN KANSASTA. Mut hän on Lallin vaimo!

ANDRAEAS. Se vastoin kaikkea ois kohtuutta Ja vastoin säätämiä Jumalan Ja ihmisten, jos vaimo kärsiä Sais miehen tekemistä rikoksista!

KOLMAS KANSASTA Tuo oli minun mielestäni kohtuudella ja viisaasti puhuttu.

KANSA. Kitkan vaimo poltto-lavalle!

NYYRI (Itsekseen). En pienimmällä valituksellani Mä lisää noiden kristi-koirien Iloa, Koston työn' on täytetty -- Siis tyytyväisnä luoksi lasteni!

(Poltto-lava on saatu valmiiksi. Muutamat miehet tarttuvat Nyyriin ja vievät hänen näyttämön yli. Yksi munkki kävelee edellä Kristuskuva kädessä. Liekki poltto-lavalta valaisee näyttämön.)

JOHANNES. Haa! kuinka liekki riehuu! Niinkuin käärmeet Sen soitot kiemuroivat ilmassa Ja valaisevat niinkuin revon-tulet Yön pimeyttä! -- Kallis, pyhä neitsyt! Sun poikas kunniaksi suitsee se Ja sovinnoksi Henrik marttyrin.

NYYRI (Jylhästi poltto-lavalta). Mun viimeiset jää-hyväis-sanan' olkoot: Kirous kova teille kristityt! Ha! ha!

KERTTU (Kääntyy inhoituksissansa pois). Voi hirmuttava menetys! Tuo onko sulle mieleen pispa Henrik? En ymmärtänyt niin sun opetustas, Kuin sanoit rakkauden olevan Pää-osan koko Kristin opissa Ja laupiuden lähimmäistä kohtaan.

MUNKKIEN KÖÖRI.

Pater coeli maxime, Omnium creator, Fili clementissime, Hominum servator, Atqve sancte spiritus, Salus moestis omnibus, Nostrum miserere!

JOHANNES. Viel' elää Lalli, murhan tekiä Ja kerskaa uro-työstään ylpeillen!

MAUNU. Niin pitkän ajan hänen kerskua Ma suon kuin auringon on noususta Sen laskuun. (Laskee kaksi sormeansa ruumiin-arkun kannelle.) Pyhän kolme yhteisen Jumalan nimessä ja pyhän Yrjön, Mun suojelia-pyhän' nimessä Teen tämän valan: Pispan kuoleman Ma kostan, surmaan Lallin, murhaajan! Niin totta kuin ma ritar Maunu olen!

KERTTU (Itsekseen). Ah! Yksi velvollisuus minulla Viel' ompi täytettävänä.

(Hän menee kiiruusti vasemmalle.)

JOHANNES (Katsoen salaa Kertun jälkeen. Itsekseen). Hän läksi!

KAIKKI RITARIT (Laskein kaksi sormeansa ruumiin arkun kannelle). Nimessä Jumalan kolm' -- yhteisen Sen saman valan teemme jokainen!

(Munkkien seuraavaa laulua laulaessa marssivat Maunu, Johannes ja Ritarit pois vasemmalle ja koko Ruotsin armeija seuraa heitä.)

Jam mortuus Henricus, Crudeliter truncatus, Inter sanctos positus, A Deo amatus. Sancte pater Henrice, Ter qvater beate Deo nos commenda!

(Härät lähtevin liikkeelle. Andraeas, Kaarlo (ohjissa) Munkit ja Kansa seuraa heitä, Munkit laulaen:)