Part 2

SIMOLA (Nousee seisomaan lautamiesten penkiltä): Kyllä tunnen tämän miehen, ja voin sanoa, että ei hän ole oikein tarkka muutenkaan, vaikkapa ei pöhnässäkään olisi. Hänellä on kyllä hyvä lukutaito, mutta järki on heikko, häntä vaivaa toisinajoin hyvinkin paha mielen sairaus.

PUHEENJOHTAJA (Katsoo Hutjaan): Nyt saatte mennä ulos.

HUTJA (Hätäisesti): Joko nyt. Vielähän on puhumatta todistuspuheeni.

PUHEENJOHTAJA: Mitäs sitten on siitä sanottavaa?

HUTJA: Kuulkaa nyt. -- Olin silloin Kelan torpassa kun hän tuli niitä halkoja ajamasta sinne rovastin pappilaan ja muistan vielä hyvin sen kun Kela puhui suurella äänellä, että ei sitä usko -- ei hiisikään sitä menon paljoutta... Kun taaskin minä sain ajaa halkoja oikein hiessä päin, viisi päivää -- papin ahneuden ahjoon. Ja kun siinä vielä minun piti pitää apulaista ja maksaa siitäkin, niin onko ihme, jos mieli nurjenee paljosta maksusta pappia kohtaan. Silläpä juuri he kylmentävät kirkostakin pois sanan kuulijat, kuin heidän säkkinsä on niin pohjatoin. -- Eikös se ole totta? Haha-haa! On ne vain aikapoikia nekin papit. --

PUHEENJOHTAJA (Kiivaasti): So, so, kyllä jo piisaa, ulos vain nyt heti!

(Hutja astuu reippaasti ulos ja mukisee mennessään.)

VINKKA: Niin sitä käy miehelle, kun se saa viinaa. Ei hän ole oikeassa olossaan niin hurja, mutta hän on viinalla pilattu. Ja tuo Kela on siihen syyllinen, hän sitä on juottanut.

KELA: Tule tänne syyparka täällä niit' on toisiakin. Mutta itse asia on todellisuudessa niin, että minä en ole antanut hänelle kuin semmoisen tavallisen ryypyn mikä ruukataan lähimmäiselle antaa. Mutta hänessä on itsessään luonnollinen vikansa. Ja kuka käskee kulettamaan sinun Vinkka kaikkia vellipäitä tänne.

VINKKA: Puheenjohtaja! Kyllä se osaa verutella ja omaa lakiaan laskea tuo vastaaja; mutta minä menen itse valalle siitä, että asia on niin kuin olen sanonut, koska vierasmiehet minulta niin jäävättiin.

PUHEENJOHTAJA (Vilkaisee Kelaan): Mitäs vastaaja sanoo tähän?

KELA: Vai valalle... Sehän olisi varsin laitonta, että kantaja valalle pääsisi. Sen saa tehdä vastaaja silloin kuin asia on jo muutenkin puolitodistuksessa, eikä löydy enää sivutodistajia.

ILMOLA: Herra puheenjohtaja! Minä katson nuo vastaajan väitteet niin aiheettomiksi, että niillä ei voi olla mitään eroa. Turhaa suun pieksemistä ja asian vääristämistä on hän koittanut tässä tehdä häpeämättömyyteen asti. Sen vuoksi rohkenen vielä uusia entiset kanteeni ja anoa kunnioittaen, että arvoisa oikeus katsoisi hyväksi langettaa vastaajan maksamaan vaatimamme työpalkan ja kulut kohtuuden mukaan asiassa.

KELA (Röyhkeästi): Niin, samalla kunnioituksella kuin kantajakin, saan siis minäkin anoa kanteen kumousta ja kulujani asiassa. Sillä kaikessa tapauksessa olen minä saamisen puolella, eikä kantaja. Vaikka kyllä ehkä asiamiehellä on valta vaatia olematontakin saamista päämiehensä puolesta, mutta tuskinpa lienee Suomen suuremmillakaan virkapomoilla, ollessaan muuten kansan painajaisena, täydellistä valtaa saada ainoastaan matelevalla kielellään, väärä oikeaksi, saati sitte pikkupomoilla, jotka leipäpalasen tähden koittavat ihmisten pikkuasioita piekseä ja uskotella oike...

PUHEENJOHTAJA (Keskeyttää puheen): No-noh! Elä parjaa, siitä saat pian sakkoa.

KELA: Siitä viisi -- sontaa se vain on sakko talossa.

PUHEENJOHTAJA (Tuimasti): Hst! Nyt piisaa jo. -- Astukaa ulos heti! -- Kaikki saatte mennä.

(Esirippu laskee.)

KOLMAS NÄYTÖS

(Puheenjohtaja soittaa kellolla asiallisia sisään. Tulevat kaikki peräkkäin.)

PUHEENJOHTAJA: Päätös. Tätä asiaa tutkiessaan on oikeus saanut sen käsityksen, että kantaja Vinkan ja vastaaja Kelan välillä on voinut olla semmoinen sopimus, että ei vastaajan mies ja hevonen olleet annettu kantajalle työntekoa varten, nimittäin sitä työtä vastaan mitä kantaja on tehnyt vastaajalle. Mutta koska kantaja ei ole voinut vastaajan tekemiä vastakanteita ja väitteitä toteen näyttävästi kumota, niin senvuoksi ei oikeuskaan voi muuta kuin painaa tämä asia myttyyn ja kuitata kulut asianomaisten kesken, kunkin omaksi vahingokseen. Ja mitä siihen tulee, että kantaja on pyrkinyt tässä asiassa valalle, sillä toteuttaakseen kannettaan, ei oikeus ole voinut siihen suostua, nojaten vastaajan kieltoon ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 35 §:lään.

(Kela näyttää pitkäänenää Vinkalle; sitä ei huomaa puheenjohtaja, vaan yleisö.)

Mutta siitä, että vastaaja on tehnyt itsensä syylliseksi röyhkeällä esiintymisellään oikeuden edessä tulee hän -- verrattuna oikeudenkäymiskaaren 29 luvun 1 §:lään -- saamaan sakkoa 20 mk, vastaava neljän päivän vankeutta. (Vinkka näyttää nyt vuorostaan pitkäänenää Kelalle.) Päätökseen tyytymätöin saa hakea siihen muutosta Keisarillisessa Hovioikeudessa kuudenkymmenen päivän kuluessa, tätä päivää lukuunottamatta.

ILMOLA (Puhuu päämiehelleen): Eiköhän oteta vetoa, koska meidän hyvä asia niin meni.

KELA: Sekö koski teillä on vielä laskematta? Vetäkää vain, kyllä minä perässä tulen; eipä täällä ole saanut vielä kaikkea sanavarastoaan tyhjentääkään; ja muutenkin on minun vedottava, kulungeistani ja tuosta mainiosta sakostani.

PUHEENJOHTAJA: Oikeinko niin? Sitte on vetoraha maksettava.

KELA: Mutta kuinkas on sen asian laita? Minä muistelen olevan lakiteoksessa, ettei senlaatuisesta asiasta mene vetorahaa.

PUHEENJOHTAJA (Ivallisesti): Jassoo. -- Oletko tutkinut oikein lakikirjaakin?

KELA: Sekö sitten on ihme! Tiedänpä toki tuomarin ojennusnuorankin.

PUHEENJOHTAJA: Vai niin. Ei tosin menekään vetorahaa, nimittäin sakon kohdalta, sillä se menee valitusasiana; mutta kulunkien kohdalta vetämisestä menee raha, ja se on viisi markkaa seitsemänkymmentä kuusi penniä. No, entäs kantaja, mitäs hän sanoo vetoamisestaan?

VINKKA: Minun ajatukseni ovat hajalla. Ties Herra mitä teen. Lienee sama, että ruveta vasikan kanssa käymään käräjää. Jääköön siis koko asia kaikkein korkeimman tuomarin haltuun. Hän tuomitkoon kummallekin ansiomme mukaan.

KELA: Niin on. -- Oikeinpa meni sydämeni syvyyksiin tuo naapurini puhe. Koska hän on puolestaan vedonnut asian korkeimpaan tuomarin virastoon, -- niin sinne menen minäkin; ja siten olkoon nyt päätös täydellinen ja loppuun suoritettu, riidan kohdalta, tässä asiassa. Mutta silti vielä pyydän kaikkia läsnä olijoita odottamaan siksi, että minä paljastan toisenkin puolen tässä asiassa. Ja se on asian inhimillinen puoli. Luulet kai Vinkka, että minä olen ajanut tätä nyt päättynyttä asiata ainoastaan nukkuneen omantunnon älyllä. Ei. Vielä valvoo osa omastatunnostanikin. Jo alunpitäen olen ajatellut, että en pidätä köyhän lähimmäiseni työpalkkaa; mutta kun sinä uhittelit aina sillä käräjille-viennilläsi, niin annoin minä sen tapahtua näytteeksi, että et sinä sen kautta minulta mitään hyödy. Mutta silti olet sinä oikeassa. Jos minä suoraan olisin puhunut meidän asian oikean laidan, niin olisin hävinnyt, mutta kun valehtelin ja väitin toisia sinun tosiasi vastaan, niin voitin. -- Ja niin tekevät usein suuretkin lakisankarit, että valeellisesti hämmentävät asiata ja siten ottavat voiton. Semmoista on sitte se laki-sivistys. Ja nyt kun on päästy siitä, niin sovitaan muutoin. Minä palkitsen sinun työsi; tuossa on jo aluksi 10 mk, että saat heti selvän asianajajastasi. (Kela survaisee rahan Vinhalle ja sitte lyövät kättä sovinnoksi.) Terve mieheen sitten ja eletään taas sovinnossa kuten ennenkin.

(Esirippu laskee.)