Part 6

Nämä näkökohdat näyttävät selittävän miksi -- kuten joskus on huomautettu -- tuskin tiedämme mitään ainoankaan kotirotumme synnystä ja vaiheista. Mutta oikeastaan voidaankaan tuskin rodulla sanoa olevan mitään näkyvää syntyä, enempää kuin esim. jollakin kielimurteellakaan. Joku säilyttää ja kasvattaa rakenteeltaan hiukan poikkeavaa yksilöä tai huolehtii tavallista enemmän parhaiden eläintensä parittamisesta, siten jalostaen niitä, ja jalostetut eläimet leviävät hitaasti lähimpään ympäristöön. Mutta niillä on tuskin vielä mitään erityistä nimeä, ja kun niitä ei suurestikaan pidetä arvossa, ei niiden vaiheisiin kiinnitetä paljoakaan huomiota. Kun ne edelleen ovat jalostuneet saman hitaan ja asteittaisen kehityskulun kautta, leviävät ne laajemmalle, tulevat tunnetuiksi jonakin erikoisena ja arvokkaana ja saavat kenties vasta tällöin nimen paikkakuntansa mukaan. Puolivilleissä maissa, joissa yhdysliike on rajotettu, uuden alarodun leviäminen edistyy sangen hitaasti. Niin pian kuin arvokkaat ominaisuudet ovat tulleet tunnetuiksi, pyrkii itsetiedoton siitosvalinta -- kuten olen sitä kutsunut -- vähitellen kartuttamaan rodun luonteenomaisia piirteitä, mitkä nämä sitten lienevätkin, toisina aikakausina kenties enemmän kuin toisina, riippuen siitä, kuinka rotu kulloinkin on maineessa, ja toisella alueella kenties enemmän kuin toisella, riippuen asukasten sivistyskannasta. Mutta se mahdollisuus on hyvin pieni, että tällaisista hitaista, vaihtelevista ja huomaamattomista muutoksista säilyisi jotakin kertomusta.

IHMISEN VALINTAVALLALLE SUOTUISIA OLOSUHTEITA.

Tahdon nyt lausua muutaman sanan olosuhteista, jotka ovat suotuisia -- tai epäsuotuisia -- ihmisen valintavallalle. Suuri määrä muuntelevaisuutta on ilmeisesti suotuisa asianhaara, se kun tarjoo valinnalle runsaasti aineksia. Ei niin, etteivät pelkät yksilölliset eroavaisuudetkin, niitä huolellisesti kartutettaessa, riittäisi luomaan suuria muunnoksia melkein mihin haluttuun suuntaan tahansa. Mutta koska muutoksia, jotka ovat ihmiselle ilmeisesti hyödyllisiä tai mieluisia, ilmaantuu vain silloin tällöin, on niiden ilmaantumismahdollisuus sitä taatumpi, mitä suurempi yksilöiden lukumäärä on. Suuri yksilöluku siis on mitä tärkein menestyksen ehto. Tältä näkökannalta Marshall huomautti taannoin, puhuessaan lampaista muutamissa osissa Yorkshirea, että "koska ne yleensä ovat köyhän kansan hallussa ja useimmiten pienissä laumoissa, eivät ne koskaan voi jalostua". Sen vuoksi esim. puutarhurien, joilla on suuret määrät samaa kasvia, yleensä onnistuu paljon paremmin kuin amatöörien luoda uusia ja arvokkaita muunnoksia. Suurta eläin- ja kasviyksilöjoukkoa voidaan kasvattaa vain siellä, missä niillä on suotuisat levenemisehdot. Kun yksilöitä on niukalti, sallitaan kaikkien pariutua, olkoot laadultaan millaisia tahansa, ja tämä ehkäisee suuresti valintaa. Mutta tärkeintä on kenties se, että ihminen pitää eläintä tai kasvia niin suuressa arvossa, että hän kiinnittää mitä tarkinta huomiota pienimpiinkin sen ominaisuuksissa tai rakenteessa ilmeneviin poikkeuksiin. Missä ei tällaista tarkkaavaisuutta ole, siellä ei ole mitään aikaansaatavissa. Olen nähnyt painokkaasti huomautettavan, kuinka onnellista oli, että mansikka alkoi juuri silloin muunnella, kun puutarhurit alkoivat kiinnittää huomiota tähän kasviin. Epäilemättä mansikka oli aina muunnellut siitä pitäen, kuin sitä oli alettu viljellä, vaikka lievät muuntelut olivat jääneet huomaamatta. Mutta niin pian kuin puutarhurit alkoivat valikoida erilleen kasviyksilöitä, joilla oli hieman suuremmat, varhaisemmat ja paremmat hedelmät, ja kasvattaa niistä taimia, sitten jälleen valikoiden parhaat taimet ja kasvattaen niitä, silloin syntyvät (osaksi eri lajien välisen ristisiitoksen avulla) nuo monet erinomaiset mansikkamuunnokset, jotka ovat ilmaantuneet viime puolivuosisadan kuluessa.

Eläimiin nähden on ristisiitosten ehkäisemisen helppoudella tärkeä merkitys uusien rotujen muodostamisessa, ainakin maassa, jossa ennestään on muita rotuja. Tässä suhteessa on maa-alueiden aitauksella merkityksensä. Kuljeksivat villikansat tai avoimien tasankojen asukkaat omistavat harvoin useampia kuin yhden rodun samaa lajia. Kyyhkysiä voidaan parittaa elinkaudeksi, ja tämä on suuri etu kyyhkyshoidon harrastajalle, sillä siten useimmat samaan lakkaan suljetut rodut saattavat säilyä puhtaina ja jalostua, ja tämä asianhaara onkin varmaan suuresti edistänyt uusien rotujen muodostumista. Lisättäköön vielä, että kyyhkyset lisääntyvät runsaasti ja nopeasti, ja huonommat yksilöt voidaan huoletta hävittää, koska ne tapettuina kelpaavat ruoaksi. Kissoja sitävastoin ei ole helppo parittaa niiden taipumuksen vuoksi öisiin retkeilyihin, ja vaikka naiset ja lapset pitävät niistä niin paljon, näemme harvoin jonkun kauan säilyneen erikoisen rodun; ne rodut, joita toisinaan näemme, ovat miltei aina tuotetut jostakin muusta maasta. Vaikka en epäilekään, että toiset kotieläimet muuntelevat vähemmän kuin toiset, johtunee kuitenkin kissojen, aasien, riikinkukkojen, hanhien y.m. joukossa tavattavien eri rotujen harvinaisuus ensi sijassa siitä, ettei valintaa ole harjotettu. Kissojen joukossa ei sitä ole harjotettu siitä syystä, että niitä on vaikea parittaa, aasien siitä syystä, että ne yleensä ovat köyhien ihmisten omia, joilla ei ole varaa pitää niitä useita, ja että siitokseen on kiinnitetty vähän huomiota, sillä viime aikoina tämä eläin on muutamissa Espanjan ja Yhdysvaltojen osissa hämmästyttävästi muuttunut ja jalostunut huolellisen valinnan johdosta. Riikinkukkojen joukossa ei valintaa ole tapahtunut syystä, ettei niitä ole varsin helppo kasvattaa ja ettei niitä yleensä kasvateta suurissa parvissa. Hanhien joukossa vihdoin siitä syystä, että niitä pidetään arvossa vain lihansa ja höyhentensä vuoksi. Mutta hanhella näyttääkin niissä olosuhteissa, joihin se on joutunut kesytettynä, olevan kovin taipumaton elimistö, joskin se on lievästi muunnellut, kuten toisessa paikassa olen huomauttanut, Muutamat kirjailijat ovat väittäneet, että muuntelun määrä on kotikasvateissamme pian kohonnut korkeimmilleen eikä voi siitä sitten enää nousta. Olisi kumminkin jotenkin pikaista otaksua, että raja jo on saavutettu ainoassakaan tapauksessa, sillä melkein kaikki eläimemme ja kasvimme ovat suuresti jalostuneet monin tavoin viime aikojen kuluessa; ja tämä merkitsee sitä, että ne ovat muunnelleet. Olisi yhtä pikaista päättää, että ominaisuudet, jotka nyt ovat saavuttaneet äärimäisen rajansa, eivät voisi uudelleen muunnella uusissa olosuhteissa, oltuaan useat vuosisadat pysyväisiä. Epäilemättä Wallace kuitenkin on oikeassa lausuessaan, että tämä raja lopuksi saavutetaan. Niinpä jokaisen maa-eläimen nopeudella täytyy olla rajansa, koska sitä määrää voitettava kitka, kuljetettava ruumiinpaino ja lihassyiden supistumisvoima. Tärkein on meille kumminkin se seikka, että samaan lajiin kuuluvat kotimuunnokset eroavat toisistaan miltei jokaiselta ominaisuudeltaan, johon ihminen on kiinnittänyt huomiotaan ja kohdistanut valintansa, enemmän kuin saman suvun lajit. Isidore Geoffroy St. Hilaire on osottanut tämän todeksi mitä ruumiin kokoon tulee, ja samoin on värin sekä otaksuttavasti karvanpituuden laita. Mitä nopeuteen tulee, joka riippuu monista ruumiinominaisuuksista, oli "Eclipse" paljon nopeampi ja kuormahevonen on verrattoman paljon väkevämpi, kuin mitkään kaksi muuta hevosen sukuun kuuluvaa lajia. Samoin eroavat kasveissa eri papu- ja maissimuunnosten siemenet toisistaan kenties enemmän kooltaan kuin minkään muun samoihin kahteen heimoon kuuluvan suvun eri lajien siemenet. Sama pitää paikkansa useiden luumumuunnosten hedelmiin ja vielä enemmän melooniin, kuten moniin muihinkin samallaisiin tapauksiin nähden.

Toistakaamme vielä supistetussa muodossa, mitä olemme lausuneet kotieläin- ja viljelyskasvirotujemme synnystä. Muuttuneet elinehdot ovat mitä tärkeimmät aiheuttaessaan muuntelevaisuutta, vaikuttamalla suoranaisesti elimistöön ja epäsuorasti siitosjärjestelmään. Ei ole luultavaa, että muuntelevaisuus on kaikissa olosuhteissa synnynnäinen ja välttämätön ominaisuus. Perinnöllisyyden ja esivanhempiin palautumis-taipumuksen suurempi tai pienempi voimakkuus määräävät, jäävätkö muunnokset pysyväisiksi. Muuntelevaisuutta hallitsevat monet tuntemattomat lait, joista kasvun vuorosuhteellisuus on kenties tärkein. Jokin merkitys, vaan emme tiedä kuinka suuri, lienee myönnettävä elinehtojen välittömälle vaikutukselle. Jokin, kenties suurikin merkitys lienee myöskin myönnettävä elimien lisääntyneelle käytölle tai käytön puutteelle. Lopputulos tulee siten olemaan tavattoman monimutkainen. Muutamissa tapauksissa näyttää eri alkuperää olevien lajien risteyttämisellä olleen tärkeä osansa rotujemme syntymisessä. Kun eri rotuja on kerran muodostunut jossakin maassa, on niiden välillä tapahtunut tilapäinen ristisiitos, valinnan ohella, epäilemättä ollut tehokkaana apuna uusien alarotujen muodostumiseen. Mutta risteytyksen tärkeyttä on paljon liioteltu sekä eläimiin että siemenestä leviäviin kasveihin nähden. Niille kasveille sitävastoin, joita tilapäisesti levitetään istukkaista, silmikoista y.m., on risteytys suunnattoman tärkeätä, koska viljelijä voi niiden suhteen jättää huomioonottamatta sekä laji- että rotu-sekasikiöiden äärettömän muuntelevaisuuden ja lajisekasikiöiden hedelmättömyyden. Mutta kasvit, jotka eivät leviä siemenestä, merkitsevät meille vähän, sillä ne ovat ainoastaan lyhytikäisiä. Kaikkien näiden muutoksia aiheuttavien syiden joukossa näyttää kartuttava siitosvalinta, joko määräperäisesti ja nopeasti tai itsetiedottomasti ja hitaasti, mutta silti tehokkaasti harjotettuna, olleen vallitsevana voimana.

II LUKU.

MUUNTELU LUONNOSSA.

Muuntelevaisuus. -- Yksilölliset eroavaisuudet. -- Epävarmat lajit. -- Laajalla alueella tavattavat, alueellaan laajalti levinneet ja yleiset lajit muuntelevat eniten. -- Laajempien sukujen lajit muuntelevat jokaisella seudulla enemmän kuin pienempien sukujen lajit. -- Monet laajempien sukujen lajit muistuttavat muunnoksia siinä, että ne ovat läheisesti, mutta eri tavalla toisillensa sukua ja että niillä on rajotettu levenemisalue.

Ennenkuin ryhdymme sovelluttamaan niitä johtopäätöksiä, joihin olemme tulleet edellisessä luvussa, luonnontilassa eläviin elollisiin olentoihin, on meidän lyhyesti selvitettävä, ovatko nämä minkään muuntelun alaisia. Voidaksemme käsitellä tätä kysymystä tarpeellisella tarkkuudella, pitäisi meidän esittää pitkä luettelo kuivia tosiseikkoja; nämä tahdon kumminkin säästää vastaiseen teokseeni. En myöskään tahdo tässä selvitellä "laji"-käsitteestä annettuja eri määritelmiä. Ei mikään näistä määritelmistä ole tyydyttänyt kaikkia luonnontutkijoita, mutta kumminkin jokainen luonnontutkija tietää osapuilleen, mitä hän lajilla tarkottaa. Yleensä tähän nimitykseen sisältyy erikoisen luomistoimen tuntematon aines. "Muunnos"-käsite on melkein yhtä vaikea määritellä, mutta siihen sisältyy miltei poikkeuksetta alkuperän yhteisyys, vaikka tämä harvoin onkin todistettavissa. On myöskin olemassa niin kutsuttuja epämuodostuksia (monstrositeetteja), mutta nämä liittyvät asteittaisesti muunnoksiin. Epämuodostuksilla tarkotetaan minun ymmärtääkseni melkoista poikkeavaisuutta yleisestä rakenteesta, poikkeavaisuutta, joka tavallisesti on lajille haitallinen tai ainakin hyödytön. Muutamat kirjailijat käyttävät "muunnos"-sanaa teknillisessä merkityksessä, tarkottaen sillä ulkonaisten olosuhteiden suoranaisesti aiheuttamaa muutosta; tällaisia "muunnoksia" ei pidetä perinnöllisinä. Mutta kukapa voi väittää, ettei Itämeren murtovesiennäkinkenkäin kääpiömäisyys, Alppien huipuilla tavattavien kääpiökasvien koko tai kaukaisen pohjolan eläinten tuuheampi turkki joissakin tapauksissa periydy ainakin muutamiin sukupolviin. Ja arvatenkin noita muotoja silloin kutsuttaisiin muunnoksiksi.

On epäiltävää, tokko sellaiset äkilliset ja huomattavat rakenteen-poikkeukset, joita toisinaan näemme kotikasvateissamme, etenkin kasveissa, koskaan pysyväisesti lisääntyvät luonnontilassa. Jokaisen elollisen olennon miltei jokainen osa soveltuu niin ihmeteltävästi olennon monimutkaisiin elinehtoihin, että ajatus, että yksikään osa olisi äkkiä syntynyt täysin valmiina, tuntuu yhtä mahdottomalta kuin se, että ihmisen olisi onnistunut keksiä monimutkainen kone alunpitäen täysinvalmiissa muodossa. Kesytys- ja viljelystuotteissa tavataan kyllä joskus epämuodostuksia, jotka muistuttavat aivan erilaatuisten eläinten säännöllistä rakennetta. Niinpä toisinaan on syntynyt sikoja, joilla on ollut jonkunlainen elefantinkärsä. Jos jollakin saman suvun lajilla luonnostaan olisi tällainen kärsä, voitaisiin osottaa sen saaneen alkunsa monstrositeettina. Mutta tähän saakka en uutterasta etsimisestä huolimatta ole onnistunut löytämään epämuodostumia, jotka muistuttaisivat lähisukuisten muotojen säännöllistä rakennetta, ja vain tämä seikka tulee tässä kyseeseen. Jos tuollaisia epämuotoisia olentoja milloinkaan esiintyy luonnontilassa ja jos ne, -- kuten ei aina ole laita -- ovat siitoskykyisiä, niin ne, ollen harvinaisia ja yksitellen esiintyviä, säilyvät ainoastaan erikoisen suotuisissa olosuhteissa. Mutta tähän yksityisten ja satunnaisten muunnosten säilymiseen on minulla oleva tilaisuus uudelleen palata eräässä teokseni myöhemmässä luvussa.

YKSILÖLLISIÄ EROAVAISUUKSIA.

Yksilöllisiksi eroavaisuuksiksi voimme nimittää monia vähäisiä eroavaisuuksia, jotka esiintyvät samojen vanhempain jälkeläisissä tai joiden voipi olettaa saaneen näistä alkunsa, koska näitä eroavaisuuksia havaitaan samalla rajotetulla alueella asuvissa, samaan lajiin kuuluvissa yksilöissä. Eihän kukaan väittäne kaikkien saman lajin yksilöiden olevan aivan samaan kaavaan valettuja. Nämä yksilölliset eroavaisuudet ovat meille mitä tärkeimmät, sillä ne ovat, niinkuin jokainen tietää, usein perinnöllisiä. Täten ne tarjoovat luonnolliselle valinnalle aineksia, joihin se voi vaikuttaa ja joita se voi kartuttaa, samoinkuin ihminen kartuttaa määrättyyn suuntaan kotikasvateissaan esiintyviä yksilöllisiä eroavaisuuksia. Nämä eroavaisuudet esiintyvät ylipäänsä niissä rakenteen osissa, joita luonnontutkijat pitävät vähäpätöisinä. Mutta voisinpa luetella suuren joukon tosiseikkoja esimerkkeinä siitä, että sellaisetkin osat, joita sekä fysiologiselta että luokituksen kannalta on pidettävä tärkeinä, toisinaan muuntelevat saman lajin yksilöissä. Olen vakuutettu siitä, että kokeneintakin luonnontutkijaa hämmästyttäisi se tärkeissäkin rakenteenosissa esiintyvien muuntelevaisuustapausten runsaus, josta hän saattaisi kerätä luotettaviin lähteisiin perustuvia esimerkkejä, kuten minä vuosien kuluessa olen kerännyt. Muuten on huomattavaa, etteivät systematikot suinkaan ole hyvillään tavatessaan muuntelevaisuutta tärkeissä ominaisuuksissa ja että vain harvoilla on kärsivällisyyttä tyystin tutkia tärkeitä sisäelimiä, vertaamalla toisiinsa useita saman lajin eri yksilöitä. Eihän olisi mitenkään arvannut olettaa, että esim. hyönteisten päähermojen haarautuminen lähellä suurta keskushermosolmua muuntelisi saman lajin eri yksilöillä, vaan olisi luullut tällaisten muutosten syntyvän vain hitaasti ja vähitellen. Kumminkin on Sir J. Lubbock osottanut Coccushyönteisellä olevan näissä päähermoissa joltistakin muuntelevaisuutta, jota voisi verrata puunrungon epäsäännölliseen haarautumiseen. Sitäpaitsi on tämä sama filosofi-luonnontutkija osottanut, että muutamien hyönteistoukkien lihakset eivät suinkaan ole yhdenmuotoisia. Väittäessään, etteivät tärkeät elimet milloinkaan muuntele, tekevät luonnontutkijat toisinaan kehäpäätelmiä; he näet pitävät (kuten jotkut heistä ovat rehellisesti tunnustaneetkin) juuri niitä osia tärkeinä, jotka eivät muuntele. Ja tällä kannalla ollen ei koskaan voikaan löytää esimerkkejä tärkeän osan muuntelemisesta.

Yksilöllisten eroavaisuuksien yhteydessä on mainittava eräs kohta, joka on sangen sekava. Tarkotan "proteisiksi" eli polymorfisiksi kutsuttuja sukuja, joiden lajeissa esiintyy järjestymätön määrä muunnoksia. Moniin näihin muotoihin nähden tuskin kaksi luonnontutkijaa on yhtä mieltä siitä, ovatko ne luettavat lajeiksi vai muunnoksiksi. Mainittakoon esimerkkeinä kasveista Rubus, Rosa ja Hieracium, eläimistä useat hyönteisten ja lonkerojalkaisten (Brachiopoda) suvut. Useimmissa polymorfisissa suvuissa on muutamilla lajeilla vakaantuneet ja määrätyt tunnusmerkit. Lajit, jotka jossakin seudussa ovat polymorfisia, näyttävät muutamin harvoin poikkeuksin olevan polymorfisia muissakin seuduissa, näyttävätpä, päättäen lonkerojalkaisista, olleen sellaisia entisinäkin aikakausina. Nämä tosiseikat ovat hyvin hämmentäviä, sillä ne näyttävät osottavan, että tällainen muuntelevaisuus on riippumaton elinehdoista. Olen taipuvainen arvelemaan, että ainakin muutamissa näistä polymorfisista suvuista tapaamme eroavaisuuksia, jotka eivät ole lajille hyödyksi eivätkä haitaksi, ja jotka siis eivät, kuten myöhemmin saamme nähdä, ole luonnollisen valinnan kautta syntyneet ja vakaantuneet.

Saman lajin yksilöissä esiintyy usein, niinkuin jokainen tietää, muuntelusta riippumatta suuria rakenteeneroavaisuuksia, kuten useiden eläinten kahdessa eri sukupuolessa, hyönteisten hedelmättömien naaraiden eli työläisten kahdessa tai kolmessa luokassa ja useiden alhaisempien eläinten kehittymättömässä tilassa ja toukka-asteella. On olemassa muitakin kaksimuotoisuus- ja kolmimuotoisuus-tapauksia sekä eläimissä että kasveissa, Niinpä Wallace, joka hiljattain on kiinnittänyt huomiota tähän kysymykseen, on osottanut, että useiden Itä-Intian saariston perhoslajien naarakset säännöllisesti esiintyvät kahtena tai kolmena melkoisesti eroavana muotona, joita eivät yhdistä välittävät muunnokset. Fritz Müller on esittänyt samallaisia, mutta paljon eriskummallisempia tapauksia, joita havaitaan muutamien brasilialaisten äyriäisten uroksissa. Niinpä erään Tanais-lajin urospuoli säännöllisesti esiintyy kahtena eri muotona: toisella näistä on vahvat ja erimuotoiset sakset, ja toisella ovat tuntosarvet paljon runsaammilla bajakarvoilla varustetut. Vaikka nämä kaksi- tai kolmimuotoiset eläin- ja kasvilajit eivät nykyään useimmissa tapauksissa liitykään toisiinsa minkään väliasteiden välityksellä, on luultavaa, että ne muinoin ovat tällä tavoin toisiinsa liittyneet. Wallace kertookin eräästä perhosesta, jota on samalla saarella suuri joukko välimuotojen toisiinsa liittämiä muunnoksia, lausuen että ketjun äärimäiset renkaat muistuttavat suuresti erään toisessa osassa Itä-Intian saaristoa asustavan dimorfisen sukulaislajin kahta muotoa. Muurahaisissakin ovat eri työmuurahaisluokat aivan erilaiset, mutta muutamissa tapauksissa, kuten vast'edes saamme nähdä, nämä luokat liittyvät toisiinsa hienovivahteisten muunnosten välityksellä. Sama on useiden dimorfisten kasvien laita, kuten itse olen huomannut. Ensi katsannolla näyttää varmaan sangen merkilliseltä, että sama naarasperhonen synnyttää samalla kertaa kolme erilaista naarasmuotoa ja yhden urosmuodon ja että kaksineuvoinen kasvi tuottaa samasta hedelmästä kolme erilaista kaksineuvoista muotoa, jotka sisältävät kolme erilaista naarasmuotoa ja kolme, jopa kuusikin erilaista urosmuotoa. Kuitenkin kaikitenkin nämä tapaukset ovat vaan sen yleisen tosiseikan huipennusta, että naaras synnyttää uroksia ja naaraksia, jotka toisinaan eroavat toisistaan ihmeellisellä tavalla.

EPÄVARMOJA LAJEJA.

Muodot, joilla on huomattavassa määrässä lajin luonne, mutta jotka kumminkin ovat niin toisten muotojen kaltaisia tai liittyvät niin läheisesti niihin välimuotojen kautta, etteivät luonnontutkijat mielellään lue niitä eri lajeiksi, ovat meille monessa suhteessa tärkeimmät. Meillä on täysi syy uskoa, että monet näistä epävarmoista ja toisilleen lähisukuisista muodoista ovat säilyttäneet ominaisuutensa muuttumattomina pitkät ajat -- mikäli tiedämme, yhtä kauan kuin selvät aito lajit. Tavallista on, että luonnontutkija, jos hän voi välimuotojen avulla yhdistää toisiinsa kaksi muotoa, pitää toista muotoa toisen muunnoksena, lukien yleisemmän, toisinaan myöskin ensiksi tieteellisesti esitetyn muodon lajiksi ja toisen muunnokseksi. Mutta joskus sattuu tapauksia -- en tahdo niitä tässä erikseen luetella -- jolloin on hyvin vaikea ratkaista, onko jokin muoto luettava toisen muunnokseksi, silloinkin kun ne läheisesti liittyvät toisiinsa välimuotojen kautta; eikä välimuotojen yleisesti otaksuttu sekasikiö-luonne aina poista tätä vaikeutta. Hyvin monissa tapauksissa luetaan kumminkin toinen muoto toisen muunnokseksi, ei siksi, että välimuodot todella olisivat löydetyt, vaan siksi, että analogia johtaa tarkastajan otaksumaan näiden joko vielä olevan jossakin olemassa tai että niitä ennen muinoin on ollut olemassa. Ja näin avautuu ovi selkoisen selälleen epäilyksille ja arveluille.

Kun siis on päätettävä, onko jokin muoto luettava lajiksi vai muunnokseksi, näyttää terveen arvostelukyvyn ja laajan kokemuksen omaavien luonnontutkijain mielipide ainoalta seurattavalta oppaalta. Meidän täytyy kumminkin useissa tapauksissa ratkaista luonnontutkijain enemmistön mukaan, sillä harvoja selväpiirteisiä ja hyvin tunnettuja muunnoksia voidaan mainita, joita eivät ainakin muutamat pätevät asiantuntijat olisi lukeneet lajeiksi.

Että tällaiset epävarmat muutokset eivät suinkaan ole harvinaisia, ei ole kiellettävissä. Verratessamme eri kasvientutkijain esittämiä Ison-Britannian, Ranskan tai Yhdysvaltojen kasvioita, näemme kuinka hämmästyttävän monia muotoja toiset kasvintutkijat pitävät lajeina, toiset pelkkinä muunnoksina. H.G. Watson, jolle olen kiitollisuuden velassa monesta avustuksesta, on minulle merkinnyt 182 brittiläistä kasvia, joita tavallisesti pidetään muunnoksina, mutta joita kaikkia kasvientutkijat ovat toisinaan pitäneet lajeina. Ja kumminkin hän on tätä luetteloa laatiessaan jättänyt huomioon ottamatta monet vähäiset muunnokset, jotka useat kasvientutkijat ovat lukeneet lajeiksi, sekä tykkänään sivuuttanut monet kovin pölymorfiset suvut. Babington mainitsee niistä suvuista, joihin kuuluvat polymorfisimmat muodot, 251 lajia, kun Bentham sitävastoin mainitsee ainoastaan 112 -- siis 139:n epäilyksenalaisen lajin erotus! Niiden eläinten joukossa, jotka pariutuvat jokaista siitosta varten, ja jotka viettävät hyvin kuljeksivaa elämää, on harvoin samassa maassa tavattavissa epävarmoja muotoja, joita toinen eläintieteilijä pitäisi lajeina ja toinen muunnoksina, mutta eristetyillä alueilla ne ovat tavallisia. Monet Pohjois-Amerikan ja Europan linnut ja hyönteiset, jotka hyvin vähän eroavat toisistaan, on toinen etevä luonnontutkija lukenut epäilyksettömiksi lajeiksi ja toinen muunnoksiksi eli, kuten näitä usein nimitetään, maantieteellisiksi roduiksi! Useissa arvokkaissa kirjotuksissaan Itä-Intian saariston saarilla asustavista eri eläimistä, varsinkin perhosista (Lepidoptera) Wallace osottaa, että ne voidaan ryhmittää neljään luokkaan: muunteleviin muotoihin, paikallismuotoihin, maantieteellisiin rotuihin eli alalajeihin ja varsinaisiin edustaviin lajeihin. Ensinmainitut, muuntelevaiset, muodot, muuntelevat suuresti samalla saarella. Paikallismuodot ovat jotakuinkin vakaisia ja joka saarella erilaisia; mutta kaikkia eri saarilla olevia muotoja verrattaissa eroavaisuudet näyttäytyvät niin vähäisiksi ja asteittaisiksi, että niitä on mahdoton määritellä tai kuvata, vaikka äärimäiset muodot samalla ovat täysin vakaantuneita ja eristyneitä paikallismuotoja. Mutta kun niitä eivät erota toisistaan mitkään selväpiirteiset luonteenominaisuudet, "on kunkin yksilöllinen mielipide ainoana mahdollisena ohjeena määriteltäessä, mitä niistä on pidettävä lajeina ja mitä muunnoksina". Edustavat lajit vihdoin täyttävät jokaisen saaren luonnon-taloudessa saman sijan kuin paikallismuodot ja alalajit; mutta koska niitä erottavat toisistaan suuremmat eroavaisuudet kuin ne, jotka erottavat toisistaan paikallismuotoja ja alalajeja, lukevat luonnontutkijat ne melkein yleisesti todellisiksi lajeiksi. Kuitenkaan ei saata mainita mitään varmaa tunnusmerkkiä, josta voisi tuntea muuntelevat muodot, paikallismuodot, alalajit ja edustavat lajit.