Part 22

HYÖTY-OPPI JA MISSÄ MÄÄRIN SE PITÄÄ PAIKKANSA; LUONNOSSA ESIINTYVÄ KAUNEUS.

Se, mitä edellä olen esittänyt, antaa minulle aihetta lausua muutaman sanan eräiden luonnontutkijain viime aikoina vastustamasta hyötyopista, opista, että jokainen rakenteen-osa on muodostunut omistajansa hyödyksi. Nämä luonnontutkijat arvelevat että moni rakennelma on luotu kauneuden vuoksi, ihmisen ja Luojan iloksi (viimemainittu seikka on tosin tieteellisen keskustelun rajojen ulkopuolella), tai pelkän vaihtelevaisuuden vuoksi -- mielipide, josta jo on ollut puhe. Jos tällaiset opit pitäisivät paikkansa, olisi teoriani laita varsin huonosti. Myönnän tosin täydelleen, etteivät monet rakennelmat nykyään ole omistajalleen miksikään suoranaiseksi hyödyksi eivätkä kenties milloinkaan ole olleet hyödyksi esivanhemmillekaan; mutta tämä ei todista sitä, että ne ovat muodostuneet yksistään kauneuden ja vaihtelevaisuuden vuoksi. Epäilemättä muuttuneiden olosuhteiden suoranaisella vaikutuksella ja niillä erilaisilla muutoksia aiheuttavilla syillä, joita äsken luettelimme, on ollut tehonsa, kenties suurikin, riippumatta mistään siten saavutetusta edusta. Mutta vielä paljon tärkeämpää on, että jokaisen elollisen olennon elimistö on pääosiltaan perinnöllisyyden luoma; vaikka jokainen olento epäilemättä on hyvin sovellettu paikkaansa luonnossa, eivät siis monet rakennelmat ole missään varsin läheisessä ja suoranaisessa suhteessa olennon nykyisiin elintapoihin. Niinpä emme juuri saata uskoa, että ylämaanhanhen tai fregattilinnun räpyläjalat ovat miksikään erikoiseksi hyödyksi näille linnuille; emme myöskään voi uskoa, että apinan käsivarressa, hevosen etujalassa, lepakon siivessä ja hylkeen uimuksessa olevat samanlaiset luut olisivat erikoiseksi hyödyksi näille eläimille. Me voimme varmuudella pitää näitä rakennelmia perinnöllisyyden aiheuttamina. Mutta räpyläjalat olivat epäilemättä ylämaanhanhen ja fregattilinnun esivanhemmille yhtä hyödylliset kuin ne ovat nykyajan täydellisimmille vesilinnuille. Uskottavaa on myös, ettei hylkeen esi-isällä ollut uimusta, vaan viidellä varpaalla varustettu astuma- tai tarttumajalka. Voimmepa tehdä niinkin rohkean olettamuksen, että oletamme apinan, hevosen ja lepakon raajojen luiden alkuansa kehittyneen hyötyperiaatteen mukaisesti jonkun koko luokalle yhteisen kalantapaisen esivanhemman eväluista, todennäköisesti siten, että luiden lukumäärä on supistunut. On tuskin mahdollista ratkaista, kuinka suuri merkitys on annettava sellaisille muutosten syille kuin ulkonaisten olosuhteiden suoranaiselle vaikutukselle, n.k. spontanisille eli itsestään syntyneille muunteluille ja monimutkaisille kasvunlaeille; mutta näitä tärkeitä poikkeuksia lukuunottamatta voimme sanoa jokaisen elollisen olennon rakenteen joko nykyään olevan tai aikaisemmin olleen suoranaiseksi hyödyksi omistajalleen.

Mitä siihen otaksumaan tulee, että elolliset olennot ovat luodut kauniiksi, jotta tuottaisivat ihmiselle iloa tahdon ensinnä huomauttaa, että kauneudentajumme perustuu ainoastaan ihmissielun luonteeseen eikä sitä vastaa mikään ihailulle esineelle kuuluva todellinen ominaisuus, sekä ettei kauneudentaju ole myötäsyntyinen eikä muuttumaton. Me näemme tämän esim. siitä, että eri ihmisrotujen miehillä on aivan eri käsitykset naiskauneudesta. Jos kauniit esineet olisivat luodut ainoastaan ihmisen huviksi, olisi näytettävä toteen, että maapallolla oli vähemmän kauneutta, ennenkuin ihminen oli astunut näyttämölle. Olivatko eoceni-ajan kauniit kartio- ja kierukkakotilot ja sekundäri-ajan kauniisti muovaillut ammoniitit luodut sitä varten, että ihminen saisi pitkien ajanjaksojen jälestä ihailla niiden kauneutta kokoelmissaan? Harvat esineet ovat kauniimpia kuin piikuorilevien pienen pienet piikotelot: luotiinko nämä sitä varten, että niitä tutkittaisiin ja ihailtaisiin vahvasti suurentavan mikroskoopin avulla? Kauneus perustuu tässä ja monissa muissa tapauksissa ilmeisesti kokonaan rakenteen sopusuhtaisuuteen. Kukat kuuluvat luonnon kauneimpiin luomiin, mutta nepä ovatkin saaneet vihreistä lehdistä silmiinpistävästi erottuvan ulkomuotonsa ja siis myöskin kauneutensa sen vuoksi, että hyönteiset ne helposti huomaisivat. Olen tullut tähän johtopäätökseen siitä, etten milloinkaan poikkeustapauksessakaan ole havainnut tuulen avulla hedelmöittyvillä kasveilla kirkkaanväristä teriötä. Eräät kasvit tuottavat kahdenlaisia kukkia: toiset ovat avonaisia ja värikkäitä, joten ne houkuttelevat hyönteisiä, toiset ovat suljettuja, värittömiä ja medettömiä, eikä niissä milloinkaan käy hyönteisiä. Tästä voimme päättää, että jollei maanpinnalle olisi kehittynyt hyönteisiä, eivät kasvimmekaan olisi kauniskukkaisia, vaan tuottaisivat ainoastaan sellaisia mitättömän näköisiä kukkia kuin männyn, tammen, saarnen, pähkinäpuun, heinien, spenaatin, suolaheinän ja nokkosen kukat, jotka kaikki hedelmöittyvät tuulen avulla. Sama pitää paikkansa hedelmiin nähden. Jokainen myöntänee, että kypsä mansikka tai kirsikka on yhtä viehättävä silmälle kuin sulava suussa ja että kuusaman ja rautatammen tulipunaiset marjat ovat erinomaisen kauniita. Mutta tämän kauneuden ainoana tarkotuksena on opastaa lintuja ja muita eläimiä syömään näitä hedelmiä ja siten levittämään siemeniä. Teen tämän johtopäätöksen siitä, että olen poikkeuksetta havainnut siementen aina leviävän täten, ollessaan peitossa jonkinlaisen hedelmän, s.o. lihakkaan tai sosemaisen aineen sisällä, jos hedelmä on loistavanvärinen tai silmäänpistävä valkoisen tai mustan värinsä vuoksi.

Toisaalta myönnän kernaasti, että suuri joukko uroseläimiämme, kuten kaikki komeimmat lintumme, jotkut kalat, matelijat ja imettäväiset sekä lukuisat upeaväriset perhoset ovat saaneet kauneutensa itse kauneuden vuoksi. Mutta tämän on saanut aikaan sukupuolivalinta, s.o. naaraat ovat aina antaneet etusijan kauneimmille uroksille, eikä tämä kauneus suinkaan ole ihmisen iloksi luotu. Samoin on lintujen laulun laita. Kaikesta tästä voimme päättää, että suuressa osassa eläinkuntaa vallitsee miltei samanlainen mieltymys kauniisiin väreihin ja sointuviin säveliin. Kun naaras on yhtä kauniinvärinen kuin koiras, mikä ei ole niinkään harvinaista lintujen ja perhosten joukossa, on syynä nähtävästi se, että sukupuolivalinnan kautta saavutetut värit ovat siirtyneet molemmille sukupuolille, eikä yksin uroksille. Kuinka kauneudentaju yksinkertaisimmassa muodossaan -- s.o. eräiden värien, muotojen ja sävelten tuottama erikoislaatuinen mielihyvän tunne -- ensinnä kehittyi ihmisen ja alhaisempien eläinten sielussa, on hyvin hämärä seikka. Yhtä vaikeata on vastata kysymykseen, miksi eräät maut ja tuoksut ovat miellyttäviä ja toiset epämiellyttäviä. Kaikessa tässä näyttää tottumuksella olevan osansa, mutta jokin perussyy täytyy olla olemassa kunkin lajin hermoston laadussa.

Luonnollinen valinta ei voi muuntaa lajia siten, että muuntelu tulisi pelkästään hyödyttämään jotakin toista lajia, vaikka kaikkialla luonnossa lajit lakkaamatta käyttävät hyväkseen ja hyötyvät muiden lajien rakenteesta. Mutta luonnollinen valinta voi luoda ja usein luokin rakennelmia, jotka ovat suoranaiseksi vahingoksi muille eläimille, kuten kyykäärmeen myrkkyhammas tai ichneumon-hyönteisen munanlaskin, jolla se laskee munansa muiden hyönteisten eläviin ruumiisiin. Jos voitaisiin näyttää toteen, että jonkin lajin jokin rakenteenosa on muodostunut toisen lajin yksinomaista hyötyä tarkottavaksi, kumoisi tämä teoriani, sillä sellaista ei luonnollinen valinta voisi aikaansaada.

Vaikka luonnonhistoriallisista teoksista voidaan löytääkin useita tämäntapaisia väitteitä, ei niitten joukossa mielestäni ole ainoatakaan, johon voitaisiin panna jotakin painoa. Kaikki myöntävät, että kalkkarokäärmeellä on myrkkyhammas puolustaakseen itseään ja surmatakseen muita eläimiä saaliikseen; jotkut väittävät kumminkin, että se samalla on omaksi vahingokseen varustettu kalistimella, jotta tämä varottaisi sen pyydystämiä eläimiä. Minä puolestani olisin miltei yhtä valmis uskomaan, että kissa valmistuessaan hyökkäämään hiiren kimppuun kivertää hännänpäänsä varottaakseen kuolemaan tuomittua hiirtä. Kun kalkkarokäärme käyttää kalistintaan, kun lasisilmäkäärme pöyhistää kaularöyhelöänsä ja eräs toinen käärmelaji äänekkäästi ja käheästi sihisten paisuttaa ruumistaan, on paljon todennäköisempää, että ne tekevät tämän pelottaakseen niitä monia lintuja ja muita eläimiä, joiden tiedetään ahdistavan kaikkein myrkyllisimpiäkin käärmelajeja. Käärmeet noudattavat samaa vaistoa kuin kana, joka pöyhistää höyheniänsä ja levittää siipensä, kun koira lähestyy sen poikasia. Tila ei kumminkaan salli minun laveammalti puhua niistä monista keinoista, joilla eläimet koettavat säikyttää luotaan vihollisiansa.

Luonnollinen valinta ei milloinkaan tuota rakennelmaa, joka on olennolle enemmän vahingoksi kuin hyödyksi, sillä luonnollisen valinnan vaikutus perustuu juuri sen kullekin yksilölle tuottamaan hyötyyn. Kuten Paley on huomauttanut, ei mikään elin ole voinut muodostua sen vuoksi, että se tuottaisi tuskaa tai vahinkoa omistajalleen. Jos tarkasti punnitaan kunkin elimistönosan tuottama hyvä ja paha, huomataan että jokainen osa on kokonaisuudessaan hyödyllinen. Jos jokin osa aikojen kuluessa ja elinehtojen vaihtuessa tulee vahingolliseksi, niin se toisintuu, tai jollei niin tapahdu, häviää olento sukupuuttoon, kuten jo myriadit olennot ovat aikojen kuluessa hävinneet.

Luonnollisen valinnan ainoana pyrkimyksenä on tehdä jokainen elollinen olento yhtä täydelliseksi tai hiukan täydellisemmäksi kuin muut saman alueen asukkaat, joiden kanssa se joutuu kilpailemaan. Tämän havaitsemme olevan sen täydellisyyden asteen, joka on luonnontilassa saavutettavissa. Esim. Uuden Seelannin kotoperäiset lajit ovat toisiinsa verrattuina täydellisiä, mutta nykyään ne ovat nopeasti väistymässä Europasta tulleiden kasvi- ja eläinlegioiden tieltä. Luonnollinen valinta ei siis pyri saavuttamaan ehdotonta täydellisyyttä; ja mikäli kykenemme arvostelemaan, emme luonnossa aina tapaakaan näin korkeata täydellisyyden astetta. Kuten Müller huomauttaa, ei täydellisinkään elin, ihmissilmä, täysin oikaise valonsäteiden taittumisen synnyttämää kuvanhämmennystä. Ylisteltyään ihmissilmän ihmeellisiä kykyjä, Helmholz, jonka arvostelun pätevyyttä ei kukaan tahtone kieltää, lisää seuraavat huomattavat sanat: "Se epätarkkuus ja epätäydellisyys, jota olemme havainneet silmän optillisessa koneessa ja hermokalvon kuvassa, ei ole mitään verrattuna niihin epätarkkuuksiin, joita äsken havaitsimme aistimusten alalla. Tekisi mieli sanoa, että luonto on huviksensa kasaillut ristiriitoja, riistääkseen kaiken perustuksen siltä teorialta, jonka mukaan näkyväisen ja näkymättömän maailman välillä on olemassa ennaltavallitseva sopusointu." Samalla kuin ihastuneina tarkastelemme luonnossa tapaamiamme monen monituisia jäljittelemättömiä rakennelmia, sanoo järkemme meille -- joskin helposti voimme erehtyä niin toisessa kuin toisessakin suhteessa -- että jotkut rakennelmat ovat vähemmän täydellisiä. Sillä voimmeko pitää täydellisenä esim. mehiläisen pistintä, jota tämä hyönteinen ei voi vetää ulos vastakkaisten väkästen vuoksi käyttäessään sitä aseena eräänlaatuisia vihollisia vastaan, ja joka siten välttämättä aikaansaa hyönteisen kuoleman raastamalla siltä sisälmykset ulos?

Jos oletamme, että mehiläisten kaukaiset esivanhemmat käyttivät pistintään jonkinlaisena kaivaus- tai sahauskoneena, kuten niin monet saman suuren lahkon jäsenet, ja että se sittemmin toisintui, joskaan ei täydellisesti nykyistä tarkotustaan vastaavaksi, samalla kuin myrkky, jolla alkuansa oli jokin muu tarkotus, esim. äkämien synnyttäminen, sittemmin väkevöityi -- silloin kenties käsitämme, miksi pistimen käyttäminen usein aikaansaa hyönteisen kuoleman. Sillä jos pistämiskyky on hyödyllinen mehiläisyhteiskunnalle kokonaisuudessaan, niin se täyttää kaikki luonnollisen valinnan vaatimukset, vaikka se tuottaakin muutamille jäsenille kuoleman. Ihaillessamme sitä todella ihmeellistä vainua, jonka avulla monien hyönteislajien urokset löytävät naaraansa, voimme tuskin ihailla sitä, että pelkästään tätä siitostarkotusta varten syntyy tuhansittain kuhnureita, jotka ovat aivan hyödyttömiä yhteiskunnalle kaikissa muissa suhteissa ja jotka lopulta joutuvat uutterien hedelmättömien sisartensa teurastettaviksi. Niin vaikeata kuin se lieneekin, pitäisi meidän ihailla mehiläiskuningattaren julmaa vaistomaista vihaa, joka pakottaa sen tuhoamaan nuoret kuningattaret, omat tyttärensä, heti näiden synnyttyä tai itse saamaan surmansa taistelussa; sillä epäilemättä tämä tapahtuu yhteiskunnan hyödyksi, eikä luonnollisen valinnan järkkymätön laki tee mitään eroa äidinrakkauden ja äidinvihan välillä, joskin jälkimäinen onneksi on luonnossa peräti harvinainen. Jos taas ihailemme niitä nerokkaita kojeita, jotka auttavat Orchis-lajien ja monien muiden kasvien hedelmöittymistä hyönteisten välityksellä, niin voimmeko pitää yhtä tarkotuksenmukaisena sitä, että havupuittemme on pakko tuottaa sakeita siitepölypilviä, jotta jotkut harvat hiukkaset sattumalta osuisivat lentämään siemenaiheelle?

JÄLKIKATSAUS: TYYPIN YHDENMUKAISUUDEN JA ELINEHTOJEN LAIT LUONNOLLISEEN VALINTAAN SISÄLTYVINÄ.

Olemme tässä luvussa käsitelleet muutamia niistä vaikeuksista, joiden perusteella teoriaamme voidaan vastustaa. Monet niistä ovat vakavaa laatua, mutta luullakseni esityksemme on luonut valoa eräisiin tosiasioihin, jotka luomisopin kannalta, jonka mukaan olennot ovat erikseen luotuja, jäisivät perin hämäriksi. Olemme nähneet, etteivät lajit ole minään aikakautena rajattoman muuntelevaisia ja etteivät niitä liitä toisiinsa kovin lukuisat välimuodot; tähän on osaksi syynä se, että luonnollisen valinnan prosessi aina on hyvin hidas ja vaikuttaa kunakin aikana ainoastaan harvoihin muotoihin, osaksi se, että tuohon samaan prosessiin juuri sisältyy aikaisempien ja välittäväin muotojen yhäti jatkuva syrjäytyminen ja sukupuuttoon häviäminen. Läheiset sukulaislajit, jotka nykyään elävät yhtenäisellä alueella, ovat useinkin muodostuneet aikana, jolloin alue ei vielä ollut yhtenäinen ja jolloin alueen eri osissa vallitsevat elinehdot eivät vielä huomattavitta erotuksitta häipyneet toisiinsa. Kun yhtenäisen alueen kahdessa osassa muodostuu kaksi muunnosta, muodostuu usein alueiden rajaseudulle kolmas välittävä muunnos, joka on soveltautunut elämään tuolla seudulla; mutta syistä, jotka ennen olemme maininneet, on välittävä muunnos usein vähälukuisempi kuin nuo kaksi muuta muotoa, joiden yhdyssiteenä se on, ja sen vuoksi nuo kaksi lukuisampaa muotoa ovat muuntelun edelleen jatkuessa paljon edullisemmassa asemassa kuin vähälukuisempi välittävä muunnos, joten niiden tavallisesti onnistuu syrjäyttää ja sukupuuttoon hävittää kilpailijansa.

Olemme nähneet tässä luvussa, kuinka meidän on varottava päättämästä, etteivät mitkään siirtymäasteet ole olleet mahdollisia, olkoonpa että kysymyksessä ovat mitä erilaisimmat elintavat, ettei esim. lepakko ole voinut luonnollisen valinnan perusteella muodostua eläimestä, joka aluksi ainoastaan liiti ilman halki.

Olemme myöskin nähneet, kuinka laji voi uusiin elinehtoihin jouduttuaan muuttaa elintapansa tai kuinka sen elintavat saattavat moninaistua siten, että jotkut niistä suuresti erkanevat sen lähimpien sukulaisten elintavoista. Näin ollen voimme käsittää -- kun samalla pidämme mielessämme, että jokainen elollinen olento pyrkii elämään kaikkialla missä se suinkin voi -- minkä vuoksi on olemassa räpyläjaloilla varustettuja ylämaanhanhia, maassa eläviä tikkoja, sukeltavia rastaita ja myrskylintuja, joilla on ruokin elintavat.

Vaikkakin olettamus, että niin monimutkainen elin kuin silmä on muodostunut luonnollisen valinnan kautta, on omansa panemaan kenen tahansa epäröimään, ei meistä kuitenkaan ole mikään logillinen mahdottomuus, että mikä elin tahansa, josta tunnemme pitkän sarjan toistaan monimutkaisemmin kehittyneitä asteita, voi luonnollisen valinnan vaikutuksesta saavuttaa kuinka korkean täydellisyyden asteen tahansa. Sellaisissa tapauksissa taas, joissa emme tunne mitään välittäviä eli siirtymäasteita, meidän on oltava hyvin varovaisia päättäessämme, ettei mitään välimuotoja ole voinut olla olemassa, sillä useiden elinten metamorfosit osottavat, että ihmeelliset funktionmuutokset ainakin ovat mahdollisia. Niinpä uimarakko on ilmeisesti muuttunut ilmaa-hengittäviksi keuhkoiksi. Usein on siirtymistä suuresti helpottanut se, että sama elin on samalla haavaa suorittanut useampia hyvin erilaisia tehtäviä ja että sittemmin jokin elimen osa tai elin kokonaisuudessaan on erikoistanut toista tehtävää varten, tai myöskin se seikka, että kaksi eri elintä on samalla haavaa suorittanut saman tehtävän, jolloin toinen on toisen avustamana voinut mukautua uuteen tehtäväänsä.

Olemme nähneet, että kahdelle olennolle, jotka ovat hyvin etäällä toisistaan luonnon asteikossa, saattaa kummallekin erikseen muodostua samaa tarkotusta täyttäviä ja ulkonäöltäänkin hyvin samanlaisia elimiä; mutta kun huolellisesti tutkii tällaisia elimiä, havaitsee miltei aina oleellisia eroavaisuuksia niiden rakenteessa, mikä seikka aivan luonnollisesti johtuu luonnollisen valinnan aatteesta. Toisaalta on yleisenä sääntönä kaikkialla luonnossa, että saman tarkotuksen saavuttamiseksi on olemassa äärettömän monenkaltaisia rakennelmia, ja tämäkin seuraa luonnollisesti samasta yleisestä laista.

Useissa tapauksissa olemme aivan liian tietämättömiä voidaksemme väittää jollakin osalla tai elimellä olevan niin vähän merkitystä lajin menestykselle, ettei sen rakenne ole voinut vähitellen muuttua luonnollisen valinnan kartuttavan vaikutuksen johdosta. Joskus taas toisinnot ovat todennäköisesti muuntelun tai kasvunlakien suoranaisia tuloksia, riippumatta siitä, onko niillä saavutettu mitään etua. Mutta voimme olla varmat siitä, että luonnollinen valinta on käyttänyt hyväkseen ja edelleen muuntanut tällaisiakin rakennelmia, muodostaen ne lajille edullisiksi uusissa olosuhteissa. Luultavaa on myöskin, että moni elin, joka aikaisemmin on ollut suurimerkityksellinen, usein on säilynyt, vaikkakin sen merkitys on supistunut niin vähäiseksi, ettei elin nykyisessä muodossaan mitenkään olisi voinut kehittyä luonnollisen valinnan vaikutuksesta -- kuten esim. vesieläinten pyrstö, jonka useat maalla elävät jälkeläiset ovat perineet. Luonnollinen valinta ei voi muuntaa lajia siten, että muuntelu koituisi toisen lajin yksinomaiseksi hyödyksi tai vahingoksi, vaikkakin se voi luoda osia, elimiä ja eritteitä, jotka saattavat olla sangen hyödyllisiä jopa välttämättömiäkin tai myös sangen vahingollisia toiselle lajille, mutta jotka joka tapauksessa samalla ovat hyödyllisiä omistajalleen. Jokaisella taajaan-asutulla seudulla luonnollinen valinta vaikuttaa asukasten kilpailun kautta ja johtaa menestykseen olemassa-olon taistelussa ainoastaan mikäli tällä alueella vallitsevat erikoiset olosuhteet tulevat kysymykseen. Tämän vuoksi täytyy usein toisen, tavallisesti pienemmän, alueen asukasten väistyä toisen, tavallisesti suuremman, alueen asukasten tieltä. Sillä suuremmalla alueella on yksilöiden lukumäärän ja muotojen moninaisuuden täytynyt olla suurempi sekä kilpailun ankarampi, joten asukkaat siellä ovat kehittyneet korkeammalle asteelle. Luonnollinen valinta ei siis välttämättä johda ehdottomaan täydellisyyteen; ja mikäli rajotettu kykymme sallii meidän asiaa arvostella, emme voi väittää kaikkialla luonnossa tapaavammekaan ehdotonta täydellisyyttä.

Luonnollisen valinnan teorian avulla voimme hyvin käsittää vanhan luonnonhistoriallisen säännön: "Natura non facit saltum" (luonto ei tee harppauksia). Tämä sääntö ei ole täysin paikkansapitävä, jos tarkastamme ainoastaan nykyisen maailman asukkaita; mutta jos otamme lukuun myöskin kaikki entisinä aikoina eläneet olennot, sekä tunnetut että tuntemattomat, täytyy säännön teoriamme mukaan täysin pitää paikkansa.

Yleensä myönnetään että kaikkien elollisten olentojen muodon on määrännyt kaksi suurta lakia, tyypin yhdenmukaisuuden ja olemassa-olon ehtojen lait. Tyypin yhdenmukaisuudella ymmärretään sitä pääasiallista rakenteen yhtäpitäväisyyttä, jonka havaitsemme samaan luokkaan kuuluvissa elollisissa olennoissa ja joka on aivan riippumaton elinehdoista. Teoriani mukaan selittää alkuperän yhteisyys tyypin yhdenmukaisuuden. Kuuluisan Cuvier'n usein käyttämä lausetapa "olemassaolon ehdot", sisältyy täydelleen luonnollisen valinnan teoriaan. Sillä luonnollinen valinta joko sovelluttaa nykyään kunkin elollisen olennon sen organisiin ja epäorganisiin elinehtoihin tai on jo entisinä aikoina sovelluttanut sen niihin. Soveltautumista edistää usein elinten lisääntynyt käyttö tai niiden käytön puute; usein siihen vaikuttavat elinehdot suoranaisella tavalla, ja se on jokaisessa tapauksessa erinäisten muuntelun ja kasvunlakien alainen. Siksipä olemassa-olon ehtojen laki itse asiassa on korkeampi laki, koska siihen sisältyy aikaisempien muuntelujen ja soveltautumisten aiheuttama tyypin yhdenmukaisuus.

VII LUKU.

ERILAATUISIA LUONNOLLISEN VALINNAN TEORIAA VASTAAN TEHTYJÄ VASTAVÄITTEITÄ.

Pitkäikäisyys. -- Toisinnot eivät välttämättä ole samanaikaisia. -- Toisinnot, joista näköjään ei ole mitään suoranaista hyötyä. -- Edistystä osottavaa kehitystä. -- Ominaisuuksia, joiden funktiollinen merkitys on vähäinen. -- Luonnollisen valinnan oletettu kykenemättömyys selittämään hyödyllisten rakennelmien alkuasteita. -- Syyt, jotka häiritsevät hyödyllisten rakennelmien muodostumista luonnollisen valinnan kautta. -- Saman luokan jäsenillä tavattavat perin erilaiset elimet, jotka ovat kehittyneet samasta alusta. -- Mistä syistä suuret ja äkilliset muutokset eivät ole uskottavia.

Tahdon tässä luvussa käsitellä moniaita erilaatuisia vastaväitteitä, joita on tehty mielipiteitäni vastaan, koska eräät edellisessä esitetyt seikat siten käyvät selvemmiksi. Olisi kumminkin hyödytöntä ottaa niitä kaikkia puheeksi, koska monet niistä ovat sellaisten kirjottajain tekemiä, jotka eivät ole viitsineet ottaa selvää kysymyksessä olevista asioista. Niinpä eräskin etevä saksalainen luonnontutkija on väittänyt teoriani heikoimman puolen olevan sen, että pidän kaikkia elollisia olentoja epätäydellisinä. Itse asiassa olen ainoastaan lausunut, etteivät kaikki oiennet ole niin täydellisiä kuin voisivat olla suhteessaan elinehtoihinsa; tämän osottaa se, että monet kotoperäiset muodot ovat useissa maailman osissa syrjäytyneet maahan tunkeutuneiden muukalaisten tieltä. Ja vaikkapa elolliset olennot olisivatkin jolloinkin olleet täysin elinehtoihinsa soveltuneita, eivät ne ole voineet pysyä sellaisina, kun elinehdot ovat muuttuneet, jolleivät ne itsekin ole samalla muuttuneet; eikä kukaan kieltäne, että jokaisen alueen luonnonsuhteissa, samoinkuin sen asukasten lukumäärässä ja laadussa, on tapahtunut paljon muutoksia.

Eräs arvostelija on äskettäin esittänyt jonkinmoisella näennäisellä matematisella tarkkuudella perustellun väitteen, että pitkäikäisyydestä on kaikille lajeille suurta hyötyä, joten sen, joka uskoo luonnollisen valinnan, "on laadittava sukupuunsa" sillä tavoin, että kaikki jälkeläiset elävät kauemmin kuin niiden esivanhemmat. Eikö arvostelijamme käsitä, että kaksivuotinen kasvi tai jokin alhainen eläinlaji voi levitä kylmään ilmanalaan, kuolla siellä joka talvi ja kumminkin luonnollisen valinnan vaikutuksesta saavutettujen etujensa vuoksi säilyä siellä vuodesta vuoteen muniensa tai siementensä avulla? E. Ray Lankester on äskettäin käsitellyt tätä asiaa ja hän tekee sen johtopäätöksen että -- mikäli asian ääretön monimutkaisuus sallii hänen siitä muodostaa mitään mielipidettä -- iän pituus yleensä riippuu siitä asemasta, mikä kullakin lajilla on organisationi-asteikossa, sekä siitokseen ja yleiseen elintoimintaan käytetyn voimankulutuksen määrästä. Ja todennäköistä on, että luonnollinen valinta on suureksi osaksi määrännyt nämä ehdot.