Part 3

Pitkän aikaa istui kokki suuriakaan tietämättä mistään. Ihmetteli vaan helppoutta, millä hän oli vaipunut rikoksesta toiseen — ja miten paljon kaikista tulisi saamaan. Sirkka lauloi nurkassa, rotta vikisi lattialla. Väsyneenä levottomuudesta ja ponnistuksista vaipui kokki uneen.

Hän heräsi yht'äkkiä hirveään suonenvetoon jalassaan ja aikoi hypätä lattialle kojustaan. Mutta samassa selvisi hänelle asemansa ja raivoisasti ponnistellen yritti hän nousta seisomaan, ojentaakseen suonenvetoista jalkaansa. Hyväksi lopuksi pääsikin hän jonkunlaiseen seisovaan asentoon; muistuttaen puoleksi ihmistä, puoleksi etanaa laahusti hän tassutellen ympäri huonetta. Aluksi ajatteli hän vaan suonenvetoa, mutta sen loputtua, kiitos ja kunnia liikkumiselle, sai rohkea pakenemishalu hänessä vallan. Tuoli yhä selässään sai hän ponnistustensa tulokseksi oven säpin suuhunsa ja aukaisi sen. Viiden minuutin kuluttua oli hänen ilokseen aukinainen veräjä selkänsä takana ja — avonainen maantie edessään.

Mutta tällainen liikkumistapa oli, kuten ymmärretään, kovin hankalaa; kokin oli istuttava lepäämään mukana seuraavaan tuoliinsa sekä ajattelemaan samalla eteenpäin pääsemisen mahdollisuuksia. Pelko lisäsi siipiä, joskin tässä tapauksessa hyvin yksinkertaisia; huomatessaan jo olevansa ulkopuolella korvan kuulemaa, asettui kokki selin puuta vasten ja kolahutteli tuolia runkoon.

Vikaantunut tuolin taka-jalka katkesi, ja nyt sai kokki istuessaan tehdä tasapaino-koetuksia, mitkä olisivat olleet kunniaksi itse Blondinillekin.

Aina päivän koittoon saakka sai onneton miesraukka ryömiä taakkoineen eteenpäin ja kun aurinko nousi, löysi se hänet istumassa keskellä maantietä ja toivottamassa kuolemaa ja kirousta kapteeni Gethingille ja kaikelle, joka vähänkin häntä muistutti. Yht'äkkiä hän pelästyi, kuullessaan askeleita takaansa ja kun päätä oli mahdoton yksin kääntää, nousi hän ylös ja teki tuoleineen vaivaloisesti kokokäännöksen.

Astuja pysähtyi heti ja katseli hämmästyneenä tätä tuolista ja ihmisestä laitettua kaksoisolentoa. Etäämpää oli hän luullut kokkia innokkaaksi tutkijaksi, joka luonnon rakkautensa takia antautui mihin seikkailuihin tahansa, nyt ei hän tiennyt näkikö peikkoja vai aaveita.

"Hyvää huomenta", sanoi kokki väsyneellä äänellä.

"Hyvää huomenta", vastasi mies ja peräytyi muutaman askeleen.

"Otaksun", sanoi kokki ja koetti teeskennellä hymyä, "teidän ihmettelevän tavatessanne minut tällaisessa asemassa?"

"En todellakaan ole ennen sellaista nähnyt", sanoi mies näyttäen olevan varuillaan.

"Ette luultavastikaan", sanoi kokki. "Olenkin ainoa koko Englannissa joka taidan tällaista."

Mies kertoi uskovansa.

"Teen tätä ainoastaan vedon tähden", sanoi kokki.

"Vai niin", sanoi mies ja kasvonsa kirkastuivat. "Vedon! Ja minä kun luulin teitä hulluksi! No, paljoko on kysymyksessä?"

"50 puntaa", vastasi kokki. "Olen kulkenut aina Lontoosta saakka."

"Ooh! Peijakas!" huudahti mies. "Mitähän ne keksivätkään ensi kerralla? Aiotteko pitkällekin?"

"Oakvilleen", vastasi kokki; hän oli joskus matkoillaan kuullut puhuttavan Oakvillesta. "Halusta sinne yrittäisin, mutta nyt tunnen sen olevan mahdotonta. Ettekö katkaisisi poikki näitä nuoria?"

"Ei, ei!" huudahti toinen rohkaisevasti, "elkää antako perään. Seitsemän penikulmaa on enää jälellä!"

"Minun täytyy", sanoi kokki surullisesti hymyillen.

"Ei teidän täydy", sanoi mies innokkaasti. "Pitäkää päälle vaan, niin tulettepa pian iloiseksi kuin 'pelimanni', ajatellessanne miten vähällä olitte hävitä."

"Katkaiskaa vaan nuorat", sanoi kokki, väristen malttamattomuudesta. "Olen voittanut neljäkymmentä puntaa päästyäni näin pitkälle. Jos katkaisette, lähetän teille kymmenen niistä."

Mies epäili; synnynnäinen urheiluharrastus taisteli ahneutta vastaan.

"Minulla on vaimo ja lapset", sanoi hän lopuksi ikäänkuin lieventäviksi asianhaaroiksi, ja otettuaan kynäveitsen taskustaan olivat nuorat pian poikki.

"Jumala teitä siunatkoon", sanoi kokki ojennellen köyryyn käynyttä selkäänsä tuolin pudottua maahan.

"Nimeni on Jack Thompson", sanoi hyväntekijä. "Jack Thompson, Winchgate, sillä osotteella tulee kirje perille."

"Nostan summan 12 puntaan", sanoi kokki, "ja tuolin saatte päällekaupan."

Lyötiin kättä vahvikkeeksi, ja kokki jatkoi iloisena vapaata matkaansa, viattoman rikostoverinsa kääntyessä ympäri tuoli selässä — kuullakseen sen oikealta omistajalta kiukkuisia totuuksia yksinkertaisista luonnonlahjoistaan.

Kokki ei tiennyt miten paljon hän oli edellä pelkäämistään uusista takaa-ajajista, ja huolimatta nälästä ja väsymyksestä asteli hän eteenpäin minkä jaloista läksi. Tunnin kuluttua kysyi hän tietä eräältä kyntäjältä ja pyysi samalla pienen, hyvin pienen osan hänen aamiaisestaan. Seuraavalta kukkulalta näki hän vilahduksen merestä, ja pitäen huolellisesti tätä vanhaa nuoruuden ystäväänsä silmällä marssi hän kohti Brittleseaa. Päivällisaikaan kerjäsi hän taas ylijääneitä ruokavaroja eräästä metsänvartijan torpasta, ja saatuaan suurimman nälkänsä tyydytettyä jatkoi hän uudestaan kulkuaan. Kymmenen aikaan illalla laahusti hän pitkin Brittlesean laituria ja hiipi varovasti laivaan. Kannella ei ollut ketään, mutta miehistön hytistä loisti valoa. Kokki ryömi sisään. Henry, joka juuri oli häviämäisillään tammipelin Samille, hytkähti, hypähti pystöön ja käänsi laudan ylösalaisin.

"Herra minun luojani! — Kokki!" huudahti Sam. "Missä sinä olet ollut?"

Kokki ojensi ruumistaan ja osoitti kädellään kaikille ilmansuunnille. "Vähän joka paikassa."

"Sinä olet ollut rellumassa", sanoi Sam, katsoen terävästi kokkia.

"Rellumassa", sanoi kokki itku kurkussa. "Rellumassa!"

Tunteensa olivat tukahuttaa hänet ja koetettuaan heikosti puolustautua, vaikkakin turhaan, kömpi hän kojuunsa ja nukkui heti.

V LUKU.

Purjehdittiin kello neljältä seuraavana aamuna ja kello 3,30 herätettiin kokki kahvia keittämään. Uudestaan herätettiin hän 3,45 ja 3,50 vedettiin hänet kojustaan pitämään huolta velvollisuuksistaan. Kokki ryömi silmät ummessa takaisin kojuunsa heti kun pääsi kiusaajistaan, ja vaikkakin temppu uudistettiin kaksi eri kertaa, niin hän yhä tiedottomassa tilassa kömpi takaisin ja jatkoi untaan.

Brittlesea oli jo kolmekymmentä penikulmaa takana päin kun hän vihdoinkin heräsi ja tuli kannelle, kuunarin kiitäessä rivakan tuulen ajamana aaltoja. Se oli juuri sellainen tuuli, jollaisesta perämies piti ja hänen katseensa oli rauhallinen ja tyytyväinen aina siihen saakka, kun huomasi kokin kömpivän keittiöön.

"Kokki!" kirkasi hän. "Tulkaa tänne — kirottu kuleksija! Missä olette ollut koko tämän ajan?"

"Minulla on ollut vastoinkäymisiä, sir", sanoi kokki nöyränä. "Tuskin voitte uskoa millaisia kidutuksia olen kärsinyt aikoessani palvella laivuria."

"Säästäkää sellaiset jutut toisille", kirkui perämies varottavasti. "Missä olette ollut? Kas niin! Laulakaa ulos vaan."

Vielä väsyneenä seikkailuistaan, nojautui kokki kajuutan seinään ja alkoi kertoa matkoistaan, selvittäen niitä monenmoisilla näytelmällisillä eleillä. Perämiehen hengitys tiheni, hänen poskensa saivat tavallista punaisemman värin ja peränpito alkoi käydä huolimattomasti. Mielissään näistä näennäisistä osanoton merkeistä, jatkoi kokki kahta innokkaammin.

"Lopettakaa nyt", sanoi perämies vihdoin.

"Pahinta ette vielä kuullut", sanoi kokki.

"Jos vielä sekunninkin seisotte ja valehtelette, niin väännän niskanne nurin", sanoi perämies kiukustuneena. "Juomassa olette ollut kaksi päivää — siinä koko asia."

"Puhun totta, Salomonin parran kautta puhun totta, sen vannon", sanoi kokki juhlallisesti.

"Odottakaa vaan jahka laivuri tulee kannelle", sanoi toinen ja puristi nyrkkiään. "Uskaltaisinpa vaan jättää tämän peräsimen, niin kyllä asiat kanssanne pian selvittäisin, siitä saatte olla varma."

Kokin harmiksi oli laivuri samaa mieltä perämiehen kanssa ja pidätti häneltä kahden päivän palkan — hyvin ajattelemattomasta ja tunteettomasti tehty. Alhaalla miehistön hytissä ei hänelle käynyt ollenkaan paremmin, sillä näiden rehellinen tunnustus ja ihmettely hänen kaskujen kertomistaidostaan, meni yläpuolelle kaikkien sopivaisuuden rajojen.

Tämä epäuskoisuus oli surkea pettymys kokille. Itsekseen oli hän ajatellut tulevansa ihailluksi ja ihmetellyksi kuin sankari konsanaan. Toimensa hoiti hän sentähden alakuloisena ja toverit, jotka kyllä "sellaisia" asioita ymmärsivät, luulivat hänellä olevan "kupariseppiä."

Sivuutettiin Northfleet ja saavuttiin Rotherhitheen. Kokin persoona sai osakseen halventavaa arvostelua joka kerta kun poliisivene meni sivutse. Kului useita tuntia ennenkuin häntä halutti lähteä maalle, ja kun hän sen vihdoin teki, tapahtui se niin tarpeettoman maailmaa pelkäämättömän näköisenä, että olisi luullut häntä joksikin ylistetyksi rosvopäälliköksi.

Oli sateinen aamu kun taas palattiin Northfleetiin. Koko yö oli tullut vettä taivaan täydeltä ja mustia pilviä kulki taukoamatta taivaalla. Lastaus aiottiin alkaa vasta seuraavana aamuna. Päivällisen jälkeen vaihtoivat Henry ja perämies merkitsevän katseen nähdessään laivurin ottavan lakkinsa ja lähtevän maalle.

Hän asteli Gravesendiin, kulki ilman määrää ja suuntaa katuja, tuon tuostakin pysähtyen kauppapuotien ikkunain alle välittämättä mitään virtaavasta sateesta. Jonkinlainen romantillinen ajatus sanoi hänelle tapaavansa Annis Gethingin. Kouluissa oli lupa — siksi oli luonnollinen asia, että neiti Gething kuljeskelisi huvin vuoksi Gravesendin katuja rankkasateessa. Noin neljän tienoissa, kun laivuri jo oli läpimärkä, huomasi hän toivonsa turhaksi ja poikkesi erääseen siistin näköiseen ravintolaan, joi lasinsa ja valmistautui apealla mielellä kotitielle. Kuljettuaan kappaleen matkaa, vetäytyi hän syrjään antaakseen tietä nuorelle ohi kulkevalle neidolle, mutta vilkasi samassa vanhaan tapaansa, sateenvarjon alle. Katseensa kohtasi — miss Gethingin.

"Hyvää iltapäivää", sanoi laivuri hämillään.

"Hyvää iltaa", vastasi tyttö.

"Rivo ilma", tuumi laivuri, seisten kunnioittavasti ainakin kolme metriä käytävältä.

"Kovin ruma", sanoi miss Gething.

"Minulle se ei mitään tee", sanoi laivuri.

"Olette varmaan hyvin märkä", sanoi miss Gething. "Aiotteko mennä äitiäni tervehtimään?"

"Sitä juuri ajattelin", sanoi laivuri iloisena, kun sai kiinni sopivasta valheesta.

"Minun on käytävä muutamissa kauppapuodeissa", sanoi miss Gething. "Hyvästi!"

Laivuri kohotti lakkiaan, teki kokokäännöksen ja lähti eteenpäin. Useat kerrat kääntyi hän ympäri, mutta miss Gething, tuntien paremmin miehet, kuin laivuri naiset, ei katsonut taakseen kertaakaan.

Neljännestunnin reippaasti käveltyään oli laivuri pienen tutun rakennuksen edessä, pudisti veden lakistaan ja kolkutti varovasti ovelle.

"Onko rouva Gething kotona?" kysyi hän kun ovi aukeni ja joku mies, pitäen kiinni ovenkahvasta, katsoi kysyvästi häneen. "Ei", kuului vastaus.

"Ellei teillä ole mitään vastaan, astun hetkeksi sisään odottamaan", sanoi laivuri, totellen silmänräpäyksellistä ajatustaan.

Toinen epäili, mutta vetäytyi kuitenkin syrjään ja antoi laivurin kulkea ohitsensa. Molemmat astuivat pieneen etuhuoneeseen. Rohkeudella, joka ihmetytti häntä itseäänkin, istuutui laivuri käskemättä tuolille ja alkoi nenäliinalla pyyhkiä housujaan.

"Luulen rouva Gethingin viipyvän pitemmän aikaa", sanoi toinen lopulta.

"Ei minulla ole mitään kiirettä, voin mainiosti odottaa jonkun minuutin", sanoi laivuri, joka halusta olisi istunut paikoillaan vaikka koko viikon.

Pyyhkittyään partansa ja viiksensä nenäliinaan muodosteli hän niitä sormillaan. Toinen katseli näitä toimia vastenmielisen levottomana.

"Ehkä saan sanoa terveisiä rouva Gethingille?"

Laivuri pudisti päätään ja alkoi nyt vuorostaan tarkastaa isäntäänsä: nuori, kaunis mies, vahatut mustat viikset, ohut silkkinen kaulaliina ja komea rintaneula. Päällään hänellä oli ruskea pitkä takki ja keveät samanväriset kengät.

Kului taas neljännes tunti.

"Häijyä ilmaa", sanoi laivuri, saadakseen alkuun edes jonkinlaista keskustelua.

Toinen myönsi, huomauttaen samalla epäilevänsä rouva Gethingin sateen vuoksi viipyvän hyvinkin kauan. Puhe taukosi siihen, kunnes keveitten askelten ääni ja avaimen vääntäminen lukossa sai molemmat hypähtämään pystyyn.

"Eikö äiti vielä ole tullut?" kysyi miss Gething kummissaan. "Olittepa kiltti kun jäitte odottamaan, kapteeni."

"Ei se mitään", vastasi laivuri, joka ei todella tiennyt tehneensä mitään kiitosta ansaitsevaa.

Tyttö puristi nuoren miehen kättä ja hymyili laivurille. "Teidät tapasin jo kadulla", sanoi hän. "Olette varmaan hyvin märkä. Kapteeni Wilson — herra Glover."

Molemmat herrat kumarsivat kylmästi; laivuri tuli alakuloiseksi, käsittäen nyt olevansa tiellä. Miss Gething vei pois hattunsa ja takkinsa; hänen palattuaan alkoi keskustelu vähitellen sujua. Herrat kuitenkin käyttivät tyttöä jonkunlaisena telefoonina, minkä kautta ilmaisivat ajatuksensa.

"Puoli kuusi", sanoi yht'äkkiä miss Gething. "Matkustatteko junalla 6,30, herra Glover?"

"Täytyy", vastasi tämä synkkänä. "Toimet, kuten ymmärrätte", lisäsi hän alakuloisena.

"Juotteko kupin teetä ennen lähtöänne?" kysyi Annis.

Tyttö seisoi herra Gloverin edessä tätä sanoessaan, ja laivuri, joka yhä enemmän ja enemmän alkoi tuntea olevansa tiellä, mutisi jotakin pois lähdöstä ja nousi seisomaan. Hänen ihmettelynsä, kun miss Gething kääntyi häneen ja iski silmää varottavasti, olikin sentähden niin äänekäs, että herra Glover kääntyi kiireesti katsomaan syytä siihen.

"Juotte myöskin kupin teetä, kapteeni?" sanoi miss Gething kohteliaasti hymyillen.

"Kyllä, kiitoksia", vastasi laivuri ja istuutui äskeiseen paikkaansa. Ajatuksensa myllersivät hurjasti tytön asettaessa teepöytää kuntoon.

"Todellinen tee-seura", sanoi miss Gething iloisesti. "Yksikö kappale sokuria, herra Glover?"

"Kaksi", vastasi tämä loukatun äänellä.

Tyttö katsoi kysyvästi laivuria ja piti sokeripihtiä ylhäällä.

"Jätän sen teidän määrättäväksenne", sanoi tämä ujosti. Herra Glover nosti vähäisen silmäkulmiaan ja hymyili halveksivasti.

Miss Gething pudotti yhden kappaleen kuppiin ja ojensi sen laivurille.

"Toisinaan otan yhden, toisinaan taas kaksi, kolmekin", sanoi laivuri puolustellen. "En ole niiden kanssa niin turhan tarkka."

"Taidatte olla huoleton", sanoi miss Gething.

"Tai ei hän tunne ruumistaan", huomautti herra Glover nenäviisaasti.

"Toisissa tapauksissa ehkä sitä paremmin", vastasi laivuri.

Ääni millä tämä huomautus tehtiin, sai herra Gloverin ihmettelemään mitä sellaiset tapaukset olisivat. Herroilla ei kummallakaan ollut halua keskusteluun, ja ilman emäntää olisi tee juotu hiljaisuuden vallitessa. Kymmenen minuuttia yli kuusi nousi herra Glover tuoliltaan, selittäen nyt olevan ajan lähteä.

"Paljoa ei enää sadakaan", sanoi miss Gething lohduttavasti.

Herra Glover otti eteisestä hattunsa ja sateenvarjonsa, puristi tytön kättä ja katsoi kysyvästi laivuria.

"Tuletteko samaan matkaan?" kysyi hän erittäin kohteliaasti ja ystävällisesti.

"Hm! — En", vastasi toinen.

Herra Glover painoi tulisesti hatun päähänsä, nyökkäsi suuttuneena ja läksi.

"Kyllä hän vielä junalle ennättää", sanoi laivuri nähdessään miss Gethingin ikkunasta katselevan Gloverin tulista kiirettä.

"Toivon niin", vastasi tämä. "Ompa ikävää, ettei äitinne sattunut kotona olemaan", sanoi laivuri pitkän vaitiolon jälkeen.

"Niin. Ehkä teillä on ollut ikävä täällä?" sanoi tyttö.

Laivuri huokasi raskaasti ja ihmetteli itsekseen, oliko herra Glover sellainen mestari tekemään tyhmiä huomautuksiaan miltä hän näytti.

"Onko hänellä pitkäkin matka edessään", sanoi hän lopulta, tarkoittaen herra Gloveria. "Lontoo", vastasi Annis lyhyesti. "Minun on sentään lähdettävä", sanoi laivuri, huomaten mahdottomaksi viipyä pitemmälle.

Annis vetäytyi syrjään laivurin noustessa ja seurasi tätä hitaasti eteiseen.

"Jospa voisin antaa teille edes sateenvarjon", sanoi hän ja katseli ympärilleen.

"Oo! Kyllä se näinkin menee", sanoi laivuri. "Minähän olen jo melkein kuiva."

"Kuiva?" sanoi Annis, laskien pienen kätensä laivurin hihalle.

"Tehän olette läpimärkä", sanoi hän vastenmielisesti. "Että saatoinkin antaa teidän istua sellaisessa tilassa."

"Hiha onkin märjin", sanoi laivuri, jonka olosuhteet olivat opettaneet viekkaaksi. "Täältä on aivan kuiva."

Hän silitteli takkinsa etupuolta.

"Sepä hauskaa", sanoi Annis kohteliaasti.

"Hm!... Mutta täältä", sanoi laivuri ja piteli takkinsa kaulusta.

Annis koetteli keveästi.

"Te olette perinpohjin kastunut", sanoi hän. "Ei saisi istua paikoillaan tuonlaisissa vaatteissa. Odottakaahan silmänräpäys. Lainaan teille jonkun isäni päällystakeista."

Hän juoksi ketterästi toiseen huoneeseen, tuli takaisin pitkän, paksun takin kanssa ja ojensi sen laivurille.

"Kyllä se teidät kuivana pitää", sanoi hän, kun laivuri heikkojen vastustelujen jälkeen alkoi vetää takkia päälleen.

"Sanotteko hyväntahtoisesti terveiseni rouva Gethingille?" kysyi laivuri aukaisten eteisen oven.

"Kyllä, kiitoksia", vastasi tyttö. "Hän varmaan on pahoillaan, ettei sattunut olemaan kotona. Viivyttekö kauankin täällä?"

"No, ehkäpä kolme päivää."

Annis mietti.

"Huomenna menee äiti pois", sanoi hän koetteeksi.

"Ylihuomenna on minulla muitakin asioita tännepäin", sanoi laivuri. "Ellen häiritse, niin voinhan poiketa sisään. Hyvästi."

Pää sekaisin puristi hän tytön kättä, ajatellen lieneekö mennyt liian pitkälle, ja sulettuaan oven, pisti hän kätensä kapteeni Gethingin taskuihin ja kulki synkkäin ajatusten vaivaamina kohden laivaansa. Ajatuksensa muodostuivat vähitellen kokonaisuudeksi — ja lopulta alkoi hän puhua ääneensä. "Tyttö tiesi minut kadulla kohdatessaan äitinsä olevan poissa", sanoi hän pitkäveteisesti, "samoin kuin toisenkin olevan siellä. Olisi sentään luullut... Rakkauskiusottelua!" huudahti hän yht'äkkiä katkerasti. "Ja tyttö tekeytyi minulle rakastettavaksi, kiusotellakseen häntä. Mies on huomenna siellä uudestaan, kun äiti on poissa."

Pahoilla mielin saapui hän laivaansa. Kirosi teetä, jota Henry tarjosi, vaihtoi vaatteita ja heittäytyi selälleen sohvalle polttelemaan.

"Olette vähän märkä", sanoi perämies. "Mistä tuollaisen takin olette saanut?"

"Eräs tuttava", vastasi laivuri, "lainasi sen minulle. Muistatte kai vielä sen kapteeni Gethingin, josta kerran puhuin?"

"Tietysti", vastasi perämies.

"Antakaa miehistölle tieto, että palkinto on nostettu viiteen puntaan", sanoi laivuri ja veteli sankkoja sauhuja piipustaan.

"No! Jos palkinto on korotettu viiteen puntaan, tulee kokki hirtettäväksi murhasta tai muusta kauheasta rikoksesta", sanoi saapuvilla oleva Henry. "Ei ole ollenkaan hyvä antaa miehistön auttaa koko asiassa — ei ollenkaan."

Laivuri ei suvainnut vastata. Mutta kun hänen terveisensä saapui miehistön hyttiin, syntyi siellä ilo ja elämä.

"No! Nyt lähden _minä_ ulos", sanoi Dick innostuneena. "Viisi puntaa! — Ei sitä niin kannata halveksua."

"Toivon ettei kohtalo leiki teidän kanssanne, kuten minun", sanoi kokki tunteellisesti.

"Mitä nyt tarvitaan", sanoi paksu Sam, "niin se on sellainen kuin ihmisillä on kaupungissa... sellainen... mikä sen nimi nyt taas onkaan?"

"Taksamittari", esitteli kokki.

"Taksamittari! — Miten kirotun tyhmästi puhuttu", sanoi Sam halveksivasti. "Ei, vaan tarkoitan sellaista — sellaista, jossa on paljon ihmisiä."

"Raitiotievaunu", sanoi kokki ollen aivan väärillä jälillä. "Mutta ethän sillä voi matkustaa ympäri Englantia, Sam."

"Sinä olet tyhmä kuin pässi", tiuskasi Sam kärsimättömästi. "Tarkoitan jotain sellaista, johon ihmiset kiinnittävät rahansa."

Kokki oli jo ennättänyt sanoa: "säästölaatik...", kun Henry nyhjäsi häntä kylkeen.

"Mitä sinä oikein tarkoitat, Sam?" sanoi Dick. "Mikset sitä sano?"

"Kun en muista sanaa", vastasi Sam suuttuneena. "Ihmisiä yhtyy monta yhteen ja jakaa saamansa voitot."

"Tarkoitat osakeyhtiötä", sanoi Dick.

"Juuri niin!" sanoi Sam henkäisten helpotuksesta.

"No mihin sitä tarvittaisi?" kysyi Dick.

"Me perustamme osakeyhtiön ja ja'amme rahat miehen löydettyämme. Sehän olisi julmaa, Dick, jos minä, kun sinä olet päässyt miehen jäljille, tulisin ja sieppaisin hänet juuri nenäsi edestä."

"Koetappas yrittää", sanoi Dick synkkänä.

"Ajatuksesi on mainio, Sam", sanoi kokki. "Minä olen mukana."

"Tule mukaan sinäkin, Dick", sanoi Sam.

"En kiitoksia", vastasi Dick. "Tarvitsen kyllä viisi puntaani jakamattakin."

"Mehän tullaan työskentelemään sinua vastaan, minä, kokki ja poika", sanoi Sam innokkaasti.

"Ohoo!" sanoi Henry. "Älkää luulko minun suostuvan."

"No niin", sanoi Sam. "Os... Osak... Miksi sitä taas kutsuitkaan, Dick?"

"Osakeyhtiö."

"Osakeyhtiö on siis minä ja kokki", sanoi Sam. "Lyö tuohon kourasi."

Näin yksinkertaisesti perustettiin _"Osakeyhtiö kapteeni Gethingin etsimistä varten"_, ja osakkaat, luullen mainion keksinnön tehneensä alkoivat karttaa tovereitaan ja pitää salaperäisiä neuvotteluja missä kulloinkin. Uhrattiin shillinki salapoliisikertomukseen "Jälillä", ja miesten elämä oli saanut uuden, seikkailuhaluisen suunnan, joka piti heitä polttavassa jännityksessä.

Seuraavana päivänä työskenteli laivuri uutterasti, mutta iltapäivällä muisti hän kilpakosijansa juuri samalla hetkellä istuvan kahden kesken Anniksen kanssa. Teen jälkeen seurasi purkaus ja kiitokseksi osanotostaan, jonka perämies osasi sovittaa oikeaan kohtaan, sai hän tietää kaikki. Sama onni tuli Henrynkin osaksi, jonka ei tarvinnut muuta kun vaijeten kuunnella.

"Onni että laiva on omanne", sanoi perämies, "nyt voitte mennä mihin haluatte. Jos te isän löydätte, ei ole mikään mahdottomuus, että tyttö antaa matkapassin toiselle."

"En juuri sitä tarkoittanut" sanoi laivuri. "Etsin isää ainoastaan tuottaakseni tytölle iloa."

Kadehtien katseli yhtä ja toista Henryltä kuullut miehistö laivurin maallemenoa iltapäivällä. Tämä poikkesi ensin parturiin ja lähti sitten parta ja tukka siistittynä astelemaan rouva Gethingin asunnolle. Rouva oli kotona ja ihastui äärettömästi kuultuaan miehistönkin ottavan osaa etsimiseen, antoipa vielä toisen valokuvankin laivurille.

"Miss Gething jaksaa luultavasti hyvin", sanoi laivuri, huomatessaan rouvan asettavan vain kahdet teekupit pöydälle.

"Kyllä. Hän matkusti Lontooseen", sanoi rouva Gething. "Tiedättehän hänellä olevan tuttavia siellä."

"Herra Glover", ajatteli laivuri synkkänä. "Tapasin täällä eilen erään hänen tuttavansa."

"Niin, herra Gloverin", sanoi vanha rouva huomattavalla äänenpainolla. "Hän on hyvin komea mies. Eikö totta?"

"Erinomaisen", vastasi laivuri välinpitämättömästi.

"Tytön takia tekisi hän vaikka mitä", jatkoi tunteellinen äiti. "On oikein liikuttavaa nähdä miten hän huolehtii hänestä."

"No, menevätkö he piankin naimisiin?" kysyi laivuri kyllä tietäen kysymyksensä olevan tungettelevan, mutta voimatta hillitä uteliaisuuttaan.

"Kun mieheni on löytynyt", sanoi vanha rouva ja pudisti päätään surullisena. "Tyttäreni ei ennen ole suostunut menemään."

Laivuri keikutteli tuolillaan, laski teekupit kädestään pöydälle ja alkoi tuumia kuulemaansa asiaa. Ensin käsitti hän kaikki halpamaiseksi loukkaukseksi itseään ja vaivojaan kohtaan, mutta tuskin oli tämä ajatus saanut vallan hänessä, kun hän unohti sen kelpaamattomana ja päätti miehuullisesti tehdä parhaansa etsimisessä. Tunnin istui hän vielä ja kuunteli vanhan rouvan asiatonta lörpötystä, nousi sitten ylös — Anniksesta kun ei kuulunut — otti hyvästit ja palasi "Merilokkiinsa."

VI LUKU.

Kokki huokasi helpotuksesta kuultuaan "Merilokin" purjehtivan Bymouthin kautta länsirannalle Cocklemouthiin. Samille sanoi hän kiven putoavan rinnaltaan päästessään näiltä seuduilta, ja selvästi näytti hän luottavan siihen, että ainakin osakeyhtiö uskoi hänen kertomuksensa matkastaan. Suurimman osan ajasta vietti tämä yhtiö nyt keittiössä, koska oltiin varmempia, ettei rahan ahneita kuuntelijoita siellä löytynyt. Perunoita kuorittaessa ja patoja puhdistettaessa kypsyivät aatteet kokonaisuudeksi. "Jälillä" oli merkillisen jännittävä ja siitä saatiin useita mainioita ohjauksia, vaikkakin Henryn lyijykynällä tuhrimat rivit aikaansaattivat monta päänvaivaa.