Chapter 4

Jännittäen kaiken päätöskykyni, nousin taas pystyyn, ja vakaasti tähdättyäni syöksin assegai'ni käärmeen ruumiisen, juuri alapuolelle sitä paikkaa, missä kaula kohosi ylös yhteen kääreytyneistä kiemuroista. Hetkessä oli haavoitettu mato kietounut tärisevän assegain varren ympäri, jonka kohta päästin kädestäni; mutta pistoni oli naulinnut _inambon_ maahan; ja hetikohta kun sen katse oli kääntynyt toisaalle, palasi rouva Beidermann'in ymmärrys. Paikalle rientäen hän tempasi pikku tytön syliinsä ja pakeni kotia, minä ihan kantapäillään; sillä olinpa aivan liiaksi pelvon vaiheella iskun vaikutuksesta, että olisin mitään muuta ajatellut kuin päästä seuralaisteni turviin. Niin päättyi seikkailu, joka yhteen aikaan uhkasi tuhoa Minnalle, ja usein sittemmin olen ajatellut, että, jos olisin ollut vähäistä vanhempi ja paremmin ymmärtänyt yritykseni vaaran, niin luultavasti olisin valinnut varovaisemman pelastustavan, jota kentiesi sama menestys ei olisikaan seurannut. Lapsi itse ei vähääkään aavistanut sitä peloittavaa vaaraa, josta oli pelastunut. Ja luonnollisesti sillä ijällä ei hän kyennyt selvittämään tunteitansa; mutta siitä päättäin, mitä hän sanoi, ne eivät suinkaan olleet ikävää laatua. Ihmiset, jotka eivät ole joutuneet tekemisiin käärmeiden kanssa, väittävät, että näillä ei ole voimaa kietoa ja lumota inhimillistä olentoa; mutta vankat, vahvaruumiiset miehet ovat aavoilla heiniköillä toisinaan olleet niiden lumouksen alaisina ja tietävät toista virttä vetää.

Sen pienen opinmäärän, joka minussa oli ennenkuin olin Natalin jättänyt lähteäkseni Englantiin, oli Arnold Beidermann minuun istuttanut; ja palattuani yksitoista vuotta myöhemmin siirtokuntaan, kiiruhdin tervehtimään vanhaa opettajaani, joka oli saanut Tsululais-kuninkaalta luvan perustaa lähetys-aseman tämän maahan, Kagasiksi kutsutulle paikalle, Pongola ja Mustan Unwelosi-virtojen välille. Minä näin pienen ystäväni Minnan kasvaneen suureksi, kauniiksi kuudentoista vuotiaaksi immeksi, isänsä tu'eksi ja turvaksi; sillä kuolema oli käynyt vierailemassa lähetyssaarnaajan vähäisessä perheessä, ja tuo hyvä Laura Beidermann nukkui nyt muutaman pajupensaan alla Tugela-virran äyräillä. Vasta tämän tapauksen jälkeen Arnold oli siirtynyt sisämaahan päin, toivoen ehkä paikkaa muuttamalla voivansa hälventää kaipaustaan sen uskollisen puolison jälkeen, joka niin myrskyissä kuin päiväpaisteessakin oli hänen kohtaloitaan seurannut; sillä kerran olisi Beidermann luonnonlahjoinensa korkeammallekin saattanut lentää, kuin vähäpätöiseksi lähetyssaarnaajaksi. Myöhemmin olen kuullut, että Saksalla ei ollut monta syvämielisempää oppinutta, kuin vanha ystäväni, mutta onnettomuudeksi hänen vapauden intonsa sai hänet korkeain asianomaisten epäsuosioon -- Saksan yhdistyminen oli näet siihen aikaan pelkkä unelma -- ja hän ajettiin pois synnyinmaastansa, ennenkuin hänen puolisonsa oli nuorikko-aikaansa jättänyt. Omasta maastaan karkoitettuna ja täynnänsä hengen neroa, joka ajoi hänet toimintaan, käänsi pakolainen kykynsä tuohon kentiesi vaivaloisimpaan ja kiittämättömimpään kaikista maailman toimista, ja tuli lähetyssaarnaajaksi Etelä-Afrikan kesyttömäin heimojen keskelle. Väsymättä hän teki työtä uudessa kutsumuksessaan, mutta pelkäänpä ett'ei hän montakaan saanut käännetyksi. Kuitenkin vaikutti hänen olonsa Tsulujen maassa hyvää. Alinomaiset soimauksensa julmuutta ja vääryyttä vastaan sai kuninkaan varovaisemmaksi alamaisiansa teurastaissa, koska näet luuli, että teko joutuisi ulkomaailman kuuluville lähetyssaarnaajan kautta; ja niinpä tämä, tosin epäsuoraan, pelasti muutaman ihmishengen. Mutta vaikka vanhan ystäväni ainoastaan huononpuolisesti onnistui tehdä kristittyjä, saavutti hän sen sijaan itselleen suuren maineen lääketaidostaan. Tämä oli se elämänrata, jolle hän nuoruudessaan oli antaunut; ja olipa kuningaskin useamman kuin yhden kerran joutunut valkoiselle papille kiitollisuuden velkaan, kun tämä oli hänen ruumiillisia kipujansa kirvoittanut.

Mutta huolimatta siitä, että oli jonkinmoisessa kiitollisuuden suhteessa lähetyssaarnaajan lääkintä-ky'ylle, Cetewayo kuitenkin sydämessään -- jos hänellä sitä kalua lienee ollut -- salaisesti inhosi Beidermann'ia ja koko hänen säätyään. Monet lähetyssaarnaajista olivat perinpohjin vailla aistia ja koettivat pakoittamalla saada toimeen parannuksia, jotka perille saatettuina suuressa määrin olisivat kuninkaan valtaa heikontaneet. Vanha ystäväni ei näitä miehiä ollut; mutta se julkinen tapa, jolla hän soimaeli hirmuhallitusta, maistui itsevaltiaasta sangen karvaalle; ja ylenkatse, jolla hän kohteli Tsululais-pappeja eli taikuria, veti hänelle tämänkin säädyn vihan.

Vuosia oli kuningas huokaillut lähetyssaarnaajan ikeen alla, ja oli mielessään päättänyt, että ensi sopivassa tilaisuudessa vieraat olisivat hänen maastaan karkoitettavat; ja samalla aikaa hän aikoi peräyttää ne lupaukset, jotka hän, astuessaan Tsulujen valta-istuimelle, oli Britannian hallitukselle tehnyt; jonka jälkeen hän saattoi taas pelvotta ja esteettömästi astua samaa verenvuodatuksen tietä, minkä hänen arvoisat enonsa Chaka ja Dingaon olivat aloittaneet. Se ei ollut mikään äkillinen päähänpälkähdys, joka vei hänen aikeensa sinnepäin, ei mikään metsäläisoikku tai lapsekas kiukutteleminen, vaan luja vakaa päätös vapauttaa itsensä sivistyksen pauloista, päätös, joka oli kypsynyt tarkassa mietinnössä ja joka oli ollut monivuotisten kärsivällisten valmistusten silmämääränä. Käyttäen hyväkseen velttoutta, jolla lakia ruutiaseista valvottiin tuon ensimäisen rynnäkön aikana, mikä tehtiin Transvaalin timanttikentille, oli kuningas saanut haltuunsa oivallisen varaston pyssyjä; ja niin pian kuin toinen runsas lähetys saapui hänelle Delagoa-lahdelta, katsoi hän hetken tulleeksi rikkoa rauhan Brittiläisten kanssa, sen ohessa hyvin ymmärtäen, että joku viivytys oli välttämätön, ennenkuin meidän hallituksemme olisi päättänyt toimeen ryhtyä, ei Cetewayo ensinkään vastenmielisesti kuunnellut noita-pappinsa vihanpuuskahduksia Arnold Beidermann'ia vastaan; päinvastoin niin, että niiden suosiollinen vastaanotto sai ne kuulumaan uskottavilta hänen neuvon-antajainsakin korvissa. Lähetyssaarnaaja oli käynyt Portugalilaisen kauppiaan luona ja niinpä saakoon hän syykseen tämän viimemainitun antaman kiellon hankkia ampuma-varoja. Totta kyllä, hän läksi auttamaan kauppiasta kuumetaudin kohtauksesta, mutta se ei asiaan vaikuttanut. Tässä oli kuninkaalla tilaisuus päästä miehestä, jota vihasi, sekä saada samalla karjaa. Ja niin, nousten valta-istuimeltaan, yksinvaltias lausui juhlallisesti:

"Kaksikymmentä härkää tapettakoon ja soturini juhlaelkoot. Huomenna heidän tulee marssia Hollantilaista vastaan, ja valkoinen pappi ajetaan maasta pois".

Tämän päätöksen neuvon-antajat ottivat vastaan määrättömillä suosion-osoituksilla, joiden kaikuessa kuningas vetäytyi haarem'iinsa, pysyäkseen siellä huomispäivään saakka näkymättömissä.

4:jäs Luku.

Varoitettuina ja varusteilla.

Sill'aikaa kun edellisessä luvussa kerrotut seikat tapahtuivat, toimittivat Transvaalilaisen uudistalon asukkaat huolettomina tavallisia tehtäviänsä. He ruokkoilivat karjaansa, kuokkivat maatilkkuja viljeltäviksi ja maissiin tai Indiaani-ohraan pantaviksi, loivat penkereitä, muodostellen niistä vesisäiliöitä, sillä tätä kallis-arvoista ainetta täytyy Etelä-Afrikassa huolellisesti säilyttää; panivat toimeen uusia kostutus-tapoja viljan kasvun ylentämiseksi ja yrittelivät kaikenkaltaisia muitakin keinoja, joita kokemus oli Boer'eille näyttänyt mukaisiksi saattamaan heidän viljelystään hedelmää kantavaksi.

On tarpeetonta selvittää lukijalle, että minä en ollut saapuvilla Cetewayon pitämässä kokouksessa, jossa päätettiin ajaa Arnold Beidermann ulos maasta ja käydä Pieter Dirksen'in asunnon kimppuun. Vaihtelevat asianhaarat, jotka siinä tapahtuivat, kerrottiin minulle jälkeenpäin perinpohjin, sillä Tsululaiselle on annettu ihmeellinen muisto yhdessä liukkaan kielen kanssa, ja hän saattaa vielä vuosien viertyäkin kertoa jok'ainoan sanan tärkeästä keskustelusta, joka tapahtui hänen läsnä-ollessaan. Niinpä, jos kohta täsmälleen puhuen olenkin hiukan poikennut siitä järjestyksestä, jossa seikat tulivat minun tietooni, olen kuitenkin säilyttänyt aikaperäisen seuraannon, jossa tapaukset toisistaan sukeuivat.

Pari viikkoa oli kulunut metsästyksestä, jossa kuninkaan lähettiläs oli loppunsa löynnyt, ja kasvinveljeni oli täydellisesti tointunut tuosta peloittavasta täräyksestä, minkä hän tässä tilassa sai. Keskenämme olimme usein puhelleet kohtalosta, joka hänen osakseen tulisi, jos Cetewayo todella panisi uhkauksensa täytäntöön ja onnistuisi saamaan karkulaiset käsiinsä; ja minä huomautin niin Ula'lle kuin Landela'llekin, että paljoa viisaampi olisi heidän joksikin ajaksi siirtyä pois rajan välittömästä läheisyydestä ja etsiä vieraanvaraa Schwazilais-kansan luona, jonka kanssa Tsulujen kuningas oli sodassa. Oma maa-alani Eloya-vuoren luona on todenteolla, niinkuin Pieter Dirksen'inkin uudis-paikka, Transvaalin alueella, mutta Cetewayo yhä vaati sitä itselleen; ja tieto siitä, että pakolaiset majailivat maassa, jonka hän -- oikeudella tahi vääryydellä katsoi omakseen, herättäisi itsevaltiaan koston ja luultavasti toisi murhetta Hollantilaisen ja hänen perheensä kiireille.

Vanha imettäjäni ja hänen poikansa tajusivat kumpikin näiden ajatusten oikeuden, ja tehtyänsä tyynesti kaikki matka-valmistukset, odottelivat Pieter Dirksen'iä, lausuakseen kiitokset tämän vieraanvaraisuudesta ja hyvästi jättääkseen, ennenkuin läksivät uppoomaan tuohon suunnattomaan heinikkö-mereen. Kaiken kollomaisuutensa ohessa aavisti Boeri kumminkin oitis tämän äkillisen lähdön tarkoituksen, ja sainpa nyt kerrassaan nähdä hänen kankean luonteensa perinpohjin liikutettuna.

"Te ette saa lähteä", hän mörisi, lyöden jykevän nyrkkinsä pöytään voimalla, joka pani tinalautaset ilmaan hyppimään.

"Te olette vieraani, enkä päästä teitä, en, kaikkien tämän paikan ja Cap Town'in välillä maleksivien noitien uhalla, sitä en tee. Vai mitä sanotte te, Henrik, Karel, laskisitteko pojan, joka seisoi isänne ja leijonan välissä, erämaahan Cetewayon kaltaisen metsäläis-roiston uhkauksien vuoksi? Ei, kautta --! emme ole ämmiä, joka miehen komennettaviksi tai turhista säikkyäksemme pois järjiltämme. Viekää pois aseenne, älkääkä antako mun enää sanaakaan kuulla lähdöstänne".

En ollut milloinkaan ennen nähnyt isäntääni sellaisessa kiihossa. Kiitollisuus kasvinveljeäni kohtaan, yhdessä piintyneen itsepintaisuuden kanssa, oli pohjimmaisena syynä tälle odottamattomalle hangoittelemiselle tuumaa vastaan, mikä täytäntöön ajettuna hyvinkin luultavasti olisi estänyt seuraukset, joita velvollisuuteni on edempänä kertoa. Kerran saatuaan jotain päähänsä, Pieter oli yhtä jäykästi yksipäinen, kuin hänen syntymä-ketojensa valkea sarvikuono; ja kun tässä asiassa hänen mielipiteensä saavutti perheen yksimielisen hyväksymisen, ei pitemmät puheet mitään auttaneet, ja Ula -- suuresti mielissään tällaisesta kiitollisuuden osoitteesta -- jäi kuin jäikin uudis-asuntoon.

Tarkoitukseni oli ollut lähteä matkaan Eloya-vuorta kohti, aloittaakseni siellä rakennella asumuksiani, jotka kentiesi tulisivat mukavammiksi kuin tavallisesti syrjäisessä uudis-paikassa nähdään; mutta katsoinpa viisaammaksi antaa vielä jonkun viikon vierähtää, sillä jos Cetewayo todella yrittäisi panna uhkauksiansa Dirksen'iä vastaan täytäntöön, niin kävisi ryntäysjoukko ihan varmaan minunkin uudis-paikkaani katsomassa ja löytäisi silloin mukaisen ajanvietteen polttamalla poroksi rakennukset, jotka vast'ikään olisin valmiiksi saanut. Yhdistämällä yhteen seuralaisemme, voimme saada kokoon kyllin vahvan voiman pitämään metsäläis-parvea kurissa, kunnes hallitus ennättäisi avuksemme; sitävastoin erillämme joutuisimme kumpikin helpoiksi saaliiksi.

Ja niin viivyskelin uudis-asunnolla, puolustellen kaikenmoisilla tekosyillä alkuperäisen suunnitelmani laiminlyömistä sillä enhän uskaltanut suoraan tunnustaa varsinaisia syitä, jotka minua pidättivät, koska hyvin tiesin, että tuo reipas vanhus nauraisi ja ivaisi varovaisuuttani -- ja huvittelin itseäni metsästelemällä Ulan kanssa. Tässä kesyttömässä piirissä löytyi vielä viljalta kaikenkaltaista metsänriistaa, ja kolmentuntinen ratsastus vei meidät aina seuduille, missä vaikeudetta saattoi tavata puhvelia, giraffia, lukemattomia antiloopia, vieläpä satunnaisesti elehvanttiakin. Vaikka elin vanhan Pieter Dirksen'in kodissa vieraana, oli mulla omiakin palvelijoita ja seuralaisia, jotka pitivät vaaria karjastani, vaunuista ynnä muista kapineistani; niin että, ollessani joka päivä kotoa poissa näillä retkillä, ei kumminkaan mitään jäänyt rappiolle. Maanviljelystoimet eivät minua yhtään huvittaneet, ja varustamalla pöydän tuoreella metsänriistalla, säästin kelpo määrän omaani ja Hollantilaisen härkäpaistia.

Ula ja minä olimme eräänä päivänä olleet tavallisuuden mukaan poissa, ja saatuamme tapetuksi pari niittykaurista, levähdimme hetkeksi muutaman mimosaryhmän varjossa, sill'aikaa kuin kaksi helmikanaa, jotka olin ampunut, kiehuivat mehiläispesässä, minkä Ula älykkäästi oli padaksi kääntänyt. Oli puolipäivän aika ja aurinko räkitti, ankarasti paahtaen ketoa, ja tehden pienen levähdyksen suuressa määrin suloiseksi, ennenkuin ryhdyimme paloittelemaan surmattujen otuksien lihoja, puuryhmän päivänvarjon tapaiset lakat, joiden alla olimme suojaa etsineet, sulkivat tykkönään tien auringon säteiltä; minä nojasin erään puun runkoa vastaan, suurella tyytyväisyydellä savua piipustani puhallellen ja katsellen vuoroin metsäläispoikaa, joka säikäytteli petolintuja pois tapetuista antiloopeista, vuoroin Ulaa, joka, noudattaen kansansa tapaa, ajoi nuuskaa kalloonsa, siksi että kokonaiset kyynelvirrat valuivat hänen silmistään, toimitus, joka muuten tapahtui syvimmässä äänettömyydessä ja näytti tuottavan hänelle mitä suurinta nautintoa. Keskeyttää Tsulua tässä toimessa katsottaisiin julkeimmaksi kohtelemattomuudeksi, ja koska en tahtonut tehdä mitään loukkausta seurasäännöille, odotin kunnes kirpeän jauhon tuottama nautinto oli haihtunut ja ystäväni oli saanut takaisin tavallisen selkeän levollisuutensa, jolloin käänsin hänen huomionsa tuon antiloopeja vartioivan pojan outoihin ja kummallisiin heiskaroimisiin. Tämä nulikka, yhtä alastonna vieläkin kuin sinä päivänä, jolloin maailmaan tuli, oli kiivennyt toisen otuksen raadon päälle ja viittoili kauvas erämaahan päin, viskellen välillä käsiään hurjasti ja päästäen kimakoita äännähdyksiä, joiden tarkoituksen matkan etäisyys teki tajuamattomaksi.

Ula juoksi hänen rinnalleen ja tähysteli tarkalleen taivaanrantaa, jonka ääri oli ilman kuumuudesta käynyt hämmentyneeksi ja epäselväksi. Minä puolestani en mitään voinut eroittaa, vaikka kuinka koetin katsella tärisevän auteren puhki, mutta kumppalini silmät olivat terävämmät ja hän virkahti oitis: "Teidän olisi pitänyt paremmin varoa hevostanne, Kuta; miehiä ratsujen seljässä lähestyy".

Mieliratsuni oli venähtänyt polvensa ja minä olin laskenut sen etsimään sellaista ravintoa kuin paikkakunta voi tarjota, mutta ankara helle oli ajanut sen mimosapuiston suojaan, missä se seisoskeli korvat letkassa ja torjuen hännällään kärpäsiä, jotka laumoina parveilivat sen ympärillä. Me olimme vieneet kerallamme kaksi kuormahevosta, saalista kotia tuodaksemme, ja näitä Ula ohjasi, mutta ei mikään kiire olisi saanut häntä käyttämään niitä pa'on välikappaleina. Köykäisenä jaloiltaan ja rautaisilla jäntereillä varustettuna, hän luotti omiin sääriinsä enemmän kuin minkään muun elävän, ja matka, jonka hän väsymättä jaksoi päivässä kulkea, osoitti, että hän todella sangen vähän vierasta apua kaipasi.

Nyt minäkin jo aloin eroittaa kaksi mustaa pilkkua, jotka joka hetki kävivät selvemmiksi, ja kysyin siis kasvinveljeltäni, mikä neuvo nyt paras olisi. Jos hänen ilmoituksensa, että nuo lähestyvät matkalaiset muka olivat ratsastajia, oli oikea, ei ollut mitään peljättävää, sillä siinä tapauksessa niiden olisi täytynyt olla Eurooppalaisia, koska maan-asukkaat aivan harvoin kulkevat ratsain. Ehdottelinpa siis, että hän ajaisi molemmat muut juhtamme mimosien varjoon, sill'aikaa kun minä ratsastaisin vieraita vastaan, joita tuskin katsoin sen vaarallisemmiksi esineiksi kuin harhailevaksi giraffi-pariskunnaksi.

Kun tämä tuuma oli hyväksytty, pinkoitin satulavyöni ja nelistin pois suuresti suutuksissani häiriöstä, joka keskeytti kaiken läheisen toivon saada maistaa helmikanan paistia. Lähestyessäni vieraita, näin, ett'ei kasvinveljeni silmät olleet pettäneet; tulijat olivat ratsumiehiä, joilla silminnähtävästi oli aika kiire, päättäin siitä joudusta, millä ajoivat hevosiansa yli polttavan hiekka-aavikon.

"Luultavasti kaksi elehvantin-ampujaa", minä aattelin; mutta arvelo meni kohta myttyyn, sillä yhä lyhenevä väli antoi minun nyt havaita, että toinen ratsastajista istui laita-satulassa.

Oli ainoastaan yksi naisihminen, joka todennäköisesti saattoi ilmestyä siltä kulmalta, mistä matkaajat kiirehtivät; ja sydän raskaana aavistuksista, iskin kannukset Spring-buck'in, ratsuni kylkiin sekä karautin eteenpäin heitä kohden. Vielä muutama silmänräpäys, ja pahimmat aavistukseni saivat vahvistuksensa. Arnold Beidermann ja hänen tyttärensä pysähtivät eteeni.

"Laupias taivas! Mitä on tapahtunut? Mikä on tuonut teidät tämän vaarallisen aavikon ylitse, sen sijaan että tavallista tietä pitkin olisitte tulleet", minä huudahdin, töllistellen hämmästyneenä ystäviäni, joiden vaatteet olivat kummallisessa epäjärjestyksessä ja joiden koko ulkomuoto ilmoitti pikemmin joutuista pakoa kuin ennalta aivottua matkustusta.

"Vettä", ohkasi Arnold vaivaloisesti. "Tuo meille vaan vettä, sitten kerron sulle kaikki".

Hänen tyttärensä ei muulla kuin väkinäisellä tuttavuuden-hymyllä osoittanut huomaamansa minun läsnäoloani; ja katsellessani häntä likemmältä, näin että ankara päivänpaahde oli kuorinut nahan sekä kasvoista että käsistä. Väsymyksestä ja polttavasta janosta hän horjui satulassa kuin taittunut lilja.

"Vaihdetaan hevosia Minnan kanssa", huudahdin, kutsuen häntä suruissani tuolla tuttavalla nimityksellä, jota olimme lapsuuden päivinä käyttäneet. "Spring-bucks on verrattain tuoreissa voimissa ja vie hänet kymmenessä minuutissa mimosaryhmän luo. Siellä Ula meitä vuottelee ja antaa hänelle vettä mielinmäärin".

Huolellisesti autoin uupunutta tyttöä alas väsyneen ratsun seljästä; jonka jälkeen, muutettuani satulat ja nostettuani immen taas hevosen selkään, näin tyydytyksekseni hänen kiitävän eteenpäin vauhdilla, johon hänen jättämänsä eläinräähkä ei ikinä olisi kyennyt. Minun kehoituksestani riensi Arnold Beidermann niinikään edelleen, jättäen minut seuraamaan jalkaisin ja taluttamaan suitsista Minnan hevosta; mutta ennen eroamistamme hän päästi suustaan lauseen, mikä teki aavistavan levottomuuteni kaksinkertaiseksi ja anasti niin haltuunsa kaikki ajatukseni, ett'en paljo huomannut tuota kuumaa, hitaista ja vaivalloista matkaa puuryhmän luokse, jossa vihdoin taasen ystäväni kohtasin.

"Lähetyshuone on tällä aikaa liekkien vallassa; ja Cetewayon soturit marssivat Dirksen'in uutisasunnolle!"

Näin paljon oli pastori saanut suustaan lähteneeksi, ennenkuin jätti minut, ja, kuten jokainen helposti saattaa kuvailla, sellainen onneton viesti antoi sangen vähän tilaa muille ajatuksille.

Mimosien luo päästyäni, näin että niin isä kuin tytärkin olivat ihmeellisesti virkistyneet vedestä, jota Ula oli heille hankkinut, kuin myöskin ruo'asta, joka oli valmiina juuri kuin vartavasten. Koska ylen tärkeätä oli että lähetyssaarnaajan uutiset tulisivat Pieter Dirksen'in korviin hetkeäkään tarpeettomasti viipymättä, leikkaisin patruunan auki ja piirsin hiiltyneellä varvulla muutaman rivin paperille varoittaen häntä uhkaavasta vaarasta, sekä lähetin viestin Ula'n kanssa, joka, sen hyvin tiesin, voisi hevoisiamme pikemmin ennättää paikalle. Nähtyäni hänet matkalla, oli lähin huoleni satuloida nuo ehjät kuormahevoset Beidermann'ia ja itseäni varten sekä käskeä Tsululais-poikaa vitkailematta tuomaan uupuneet ratsumme uutisasunnolle. Eikä siis sen enempää muistettu antiloopia, joita olimme aikoneet viedä kotiin.

Ratsastuksemme kestäessä -- kuinka lyhyelle se oli tuntunut tänään aamusella, kun läksin kotoa huoletonna tulevaisuudesta, ja kuinka sanomattoman pitkältä, vaivaloiselta ja ikävältä nyt näytti tuo jäljetön aukea! -- ratsastuksemme kestäessä sain kuulla ystäviltäni kaikki mitä tiesivät Tsululais-kuninkaan odottamattomasta käytöksestä, ynnä heidän pakoretkensä yksityisseikat ja ne asianhaarat, jotka tekivät heille mahdolliseksi välttää vainoojiansa. Lyhyesti mainitsen nämät tapaukset seuraavassa.

Sain tietää, että Lumba, yksi päälliköistä, jotka olivat olleet saapuvilla Cetewayon kokouksessa, oli melkoisessa kiitollisuuden velassa Arnold Beidermann'ille; sillä lähetyssaarnaaja oli kerran hänet kirvoittanut vaarallisesta taudista, minkä muutaman villin puhvelin puskema haava huonon hoidon tähden oli tuottanut. Tämä mies oli kuningattaren veli -- tuon nuoren naisen, joka tutki kaleidoskoopin sisärakennusta -- mutta vaikka sukulaisuus kuninkaallisen perheen kanssa olisikin päästänyt hänet ikävyyksistä, jos kohta hän olisi epäillyt Nkungulun syytöksiä ja miehekkäästi puolustanut hyväntekijäänsä, niin joku selittämätön usko noituuden voimaan sitoi kumminkin hänen kielensä. Päällikkö oli uljas soturi, lempeä isä ja runsaalla älykkäisyydellä lahjoitettu -- todenteolla mies, jonka sivistyskanta oli muita kansalaisiaan melkoisesti korkeammalla -- ja kumminkin erään noiturin pelko niin tykkönään valtasi hänet ja ehkäisi jokaisen kiitollisuuden tunteen, että hän arvelematta yhtyi kiljuntaan Beidermann'in karkoittamista. Kokouksen loputtua kutsui sana kuninkaan luota Lumban kuninkaalliseen asuntoon, missä hallitsija määräsi hänet johtamaan retkeä, jolle seuraavana aamuna oli lähteminen, väkivallalla äskeisiä päätöksiä toimeen panemaan. Tällainen luottamuksen osoite ilahutti soturia äärettömästi, ja laulettuansa ylistystä Cetewayo'lle mitä hassuimmilla sanoilla, hän riensi sisarensa majaan kertomaan siitä korkeasta suosiosta, joka hänen osakseen oli tullut, onnitellen yhä väliin itseään, kun muka niin hyvin tunsi Beidermann'ien jokapäiväiset kotitavat, joka seikka saattaisi ilman vaikeutta taikurin tyttärineen hänen käsiinsä. Taika-uskoisuus pimitti hänen mielensä siihen määrään että voi ryhtyä näin alhaiseen petokseen.

Pahaksi onneksi tuon kunnianhimoisen päällikön tuumille, hän selvitti aikeensa sen tytön kuullen, jota kaleidoskoopi-jutun johdosta oli vääryydellä ruoskittu. Mainittakoon vieläkin, että tämä kerran oli oppinut rakastamaan niin lähetyssaarnaajaa kuin hänen tytärtäänkin. Ja kiitollisuus siitä innosta, jota Arnold vast'ikään oli hänen hyväkseen osoittanut, eli hänessä yhä vielä; niin että kuultuaan kuninkaan aikomukset valkoista pappia kohtaan hän päätti, maksoi mitä maksoi, varoittaa tätä uhkaavasta vaarasta.

Käyttämällä melkoista sukkeluutta yhdessä jonkun pienen petoksen kanssa, onnistui tytön päästä ulos kraal'ista, ennenkuin portit yön ajaksi suljettiin, ja oitis hän nyt painui erämaahan, tavoittaen kohti Kagasia. Hänellä oli kuljettavana matka, jonka aseellinen joukko saattoi kulkea kahdessatoista tunnissa; mutta tie oli pitkä ja vaivaloinen, hänellä ei ollut mitään evästä ja, ennen kaikkia, hän vielä sairasti ruoskimisen tuottamia haavoja; sillä viikkoja menee, eikä päiviä, ennenkuin Tsululais-ruoskan jäljet ovat tuntumattomiin haihtuneet.