Part 2

22. Sellaisten miesten kesken on siis ystävyydellä niin suuria etuja, että tuskin saatan niitä mainitakaan. Aluksi, kuinka saattaa sellainen elämä olla -- niinkuin Ennius sanoo -- elollinen, joka ei saa virkistystä ystävän keskinäisestä hyväntahtoisuudesta? Mikä on suloisempaa, kuin että sinulla on joku, jonka kanssa uskallat puhua, niinkuin itsesi kanssa? Mikä niin suuri nautinto sinulla olisi myötäkäymisissä, jollei sinulla olisi, joka niistä yhtäläisesti, kuin sinä itsekin, iloitsisi? Mutta vastoinkäymisiä olisi vaikea kestää ilman sellaista, joka niistä vielä raskaammasti kärsii, kuin sinä. Lopuksi, muut asiat, joita halutaan, ovat soveliaita erityisiin tarkoituksiin, kukin melkein omaan kohtaansa: rikkaus, että käyttäisit hyödyksesi, valta ollaksesi arvossa; kunniavirat, että sinua ylistettäisiin, nautinnot, että iloitsisit; terveys ollaksesi vapaa tuskasta, ja toimittaaksesi ruumiillisia tehtäviäsi, mutta ystävyys sisältää useimmat asiat; mihin hyvänsä käännytkin, on se palvelemassa, ei ole mistään paikasta suljettu, ei sopimattomalla ajalla esiintyvä, ei koskaan kiusallinen. Sentähden emme vettä, emmekä tulta, niinkuin on sananlasku, käytä useammissa paikoissa, kuin ystävyyttä. Enkä minä nyt puhu tavallisesta tai keskinkertaisesta ystävyydestä, jota kuitenkin juuri ilahuttaa ja hyödyttää, vaan todellisesta ja täydellisestä, jollainen niiden ystävyys on ollut, jotka äsken mainittiin. Sillä ystävyys tekee sekä myötäkäymiset loistavammiksi että vastoinkäymiset -- jakaen ja ottaen osaa -- keveämmiksi.

7 luku.

23. Kun siis ystävyys sisältää sangen paljon etuja, niin on se kieltämättä siinäkin suhteessa etuisampi, että se hyvällä toimella tekee tulevaisuuden valoisammaksi eikä salli uskalluksen vaipua tai lannistua. Joka, näette, katselee todellista ystäväänsä, katselee ikäänkuin jonkinlaista omaa kuvastansa. Jonkatähden sekä poissaolevina ovat he läsnä että tarvitsevina ovat ylenkyllin varallisia ja heikkoina voimallisia, ja, joka on vaikeampaa sanoa, kuolleina elävät: niin suuri ystävien kunnia, muisto ja kaipaus saattelee heitä seuralaisena; ja sentähden näyttää edellisten kuolema onnelliselta, jälkimmäisten elämä kiitettävältä. Mutta jos otetaan luonnonjärjestyksestä pois hyväntahtoisuuden yhdistysside, niin ei mikään koto, ei mikään kaupunki voi seisoa voimassa, ei edes maanviljelyskään kestää edelleen. Jos ei se ole tarpeeksi selvillä, kuinka suuri ystävyyden ja yksimielisyyden voima on, niin voidaan se käsittää riitaisuuksista ja eripuraisuuksista. Sillä mikä huonekunta on niin vankka, mikä valtio niin luja, ettei se vihojen ja hajaannusten tähden voisi perinpohjin kukistua. Tästä voidaan päättää, kuinka paljo hyvää on ystävyydessä.

24. Erään Agrigentilaisenkin oppineen kertovat laulaneen Graekalaisessa runossa: "Kaiken, mikä maailman rakennuksessa pysyy muuttumatonna ja mitä liikkuu, sen vetää yhteen ystävyys, eripuraisuus hajoittaa". Ja tämän ainakin kaikki kuolevaiset sekä ymmärtävät että hyväksyvät kokemuksestakin. Jos siis joskus on joku ystävän suosiotyö tullut näkyviin joko vaaroihin antautumisessa tai niihin osanottamisessa, niin kuka on, joka ei ylistäisi sitä suurimmasti? Mitkä suosionhuudot koko katselija-rivistö kohotti äskettäin vieras-ystäväni ja tuttavani Marcus Pacuviuksen uutta näytelmää esitettäessä, kun kuningas ei tuntenut, kumpiko niistä oli Orestes, Pylades sanoi olevansa Orestes, että olisi saanut kuolla hänen edestänsä, Orestes taas, niinkuin olikin, vakuutti olevansa Orestes! Noustuansa seisaalleen taputtivat he käsiänsä katsellessansa sepustettua asiaa, mitä, arvelemme, olisivat he tehneet todellisessa tapauksessa? Helposti ilmoitti itse luonto voimansa, kun ihmiset, mitä eivät voi itse tehdä, päättivät sen olevan toisen puolelta oikein tehdyn.

Tämän verran olen mielestäni voinut sanoa, mitä ajattelen ystävyydestä. Jos sitäpaitsi on jotakin, ja uskon olevankin vielä paljo, kysykäätte -- jos hyväksi näkyy -- niiltä, jotka niitä tutkivat.

25. _Fannius_. Me haluaisimme mieluummin kuulla sinulta. Vaikka olenhan minä usein kysynyt niiltäkin, enkä olekaan puolestani vastoinmielisesti kuunnellut, mutta sinun puheesi johtava lanka on kuitenkin kokonaan toisenlainen.

_Scaevola_. Silloin sanoisit, Fannius, suuremmalla varmuudella, jos olisit äskettäin ollut saapuvilla Scipionin huvipuistossa, kun keskusteltiin "valtiosta". Millainen oikeuden puollustaja oli hän Philuksen huolellisesti harkittua puhetta vastaan!

_Fannius_. Helppoa tietysti olikin oikeutta parhain noudattavalle miehelle puollustaa oikeutta.

_Scaevola_. Mitä sitte ystävyyttä? Eiköhän sen puollustaminen ole helppoa sille, joka sen uskollisuudella, vakavuudella ja rehellisyydellä säilyttämisestä on saavuttanut suurimman kunnian?

8 luku.

26. Väkivallan käyttämistähän tämä on. Mitä, näette, sillä on väliä, millä tavalla minua pakoitatte? Pakoitattehan te varmasti. Sillä vävypoikiensa toiveita vastaan asettuminen, erittäinkin hyvässä asiassa, on vaikeata, eikä ole oikeinkaan.

Minulle siis, hyvin usein ajatellessani ystävyydestä, on tavallisesti näyttänyt ensin tarpeelliselta miettiä, heikkoudenko ja puutteellisuuden vuoksi ystävyyttä on kaivattu, että palvelusten osoittamisella ja vastaanottamisella sitä, mitä kukin vähemmän itse kauttansa saa aikaan, saisi toiselta ja antaisi vuorostansa, vai olisiko tämä kyllä ystävyyden omituinen etu, mutta että sillä olisi joku toinen vanhempi ja kauniimpi sekä enemmän itse luonnosta johtunut syy. Sillä ystä (rinta, sydän, rakkaus = amor), josta rungosta ystävyys (= amicitia) sana johtuu, on tärkein hyväntahtoisuuden yhdistämiseksi. Saadaanhan kyllä etuja usein niiltäkin, joita ystävyyttä teeskentelemällä kunnioitetaan ja pidetään arvossa ajan olojen tähden; ystävyydessä sitävastoin ei ole mitään muovaeltua, ei mitään teeskenneltyä, ja mitä hyvänsä on, se on todellista ja vapaa-ehtoista.

27. Minusta sentähden näyttää, että ystävyys on luonnosta ennemmin, kuin puutteellisuudesta, saanut alkunsa, enemmän sielun taipumuksesta jonkinlaisella rakkauden tunteella, kuin siitä tuumailusta, kuinka paljo se asia tuottaa hyötyä muassaan. Kuinka tämän asian laita todellakin on, sen saattaa huomata muutamista luontokappaleistakin, jotka sikiöitänsä niin rakastavat erääsen määrättyyn aikaan ja nämätkin rakastavat niin heitä, että helposti niiden tunne tulee näkyviin. Mutta tämä näkyy ihmisessä vielä paljoa selvemmästi: ensinkin siitä hellyydestä, joka vallitsee lasten ja vanhempien välillä, jota sidettä ei voi katkaista ilman kauhistavaa rikosta; toiseksi siitä, kun yhtäläinen rakkauden tunne on herännyt, jos olemme saavuttaneet jonkun, jonka tapojen ja luonteen kanssa me sovellumme, koska huomaamme mielestämme hänessä ikäänkuin heijastuksen rehellisyydestä ja hyveestä.

28. Ei ole, näette, mitään rakastettavampaa, kuin hyve, ei mitään, joka enemmän viehättäisi rakkauteen, koska nim. hyveen ja rehellisyyden tähden rakastamme tavallamme niitäkin, joita emme koskaan ole nähneet, Kuka ei säilyttäisi Cajus Fabriciuksen ja Manius Curiuksen muistoa jonkunlaisella hyväntahtoisuuden herättämällä hellyydellä, vaikkei ole koskaan nähnyt heitä? Kuka sitä vastoin on, joka ei vihaisi Tarqvinius Superbusta, kuka ei Spurius Cassiusta ja Spurius Maetiusta? Kahta sotapäällikköä vastaan taisteltiin vallasta Italiassa, nim. Pyrrhusta ja Hannibalia: toisesta, hänen rehellisyytensä vuoksi, ei meillä ole niinkään vihamielisiä tunteita, toista, hänen julmuutensa tähden, vihaa aina tämä valtakuuta.

9 kuku.

29. Mutta jos rehellisyyden voima on niin suuri, että sitä yksin niissäkin, joita emme koskaan ole nähneet, tai -- mikä on vielä enemmän -- vihollisessakin rakastamme, niin mikä ihme se on, jos ihmisten mielet ihastuvat, kun luulevat huomaavansa niiden hyveen ja hyvyyden, joiden kanssa voivat olla seurustelun yhdistäminä? Vaikka vakautuuhan rakkaus sekä hyväntyön vastaanottamisesta että mielisuosion huomattua ja kanssakäymisen siihen liityttyä; mutta jos nämät ovat tulleet lisäksi tuohon ensimmäiseen mielen ja rakkauden viehätykseen, niin kiihtyy siitä aivan ihmeellinen hyväntahtoisuuden aimollisuus. Mutta jos jotkut luulevat sen saavan alkunsa voimattomuudesta, että olisi, jolta saisi, mitä kukin haluaa, niin jättävät he jälkeensä todellakin alhaisen ja halpasukuisen, niin sanoakseni, alkuperän ystävyydelle, kun väittävät sen syntyneen varattomuudesta ja puutteellisuudesta. Kuitenkin jos asia siten olisi, niin, jota vähemmän kukin luulisi olevan itsessänsä voimaa, sitä soveliaampi olisi hän ystävyyteen. Mutta asia on kokonaan toisin.

30. Jota enemmän nim. kukin luottaa itseensä ja jota enemmän kukin on hyveellä ja viisaudella niin varustettu, ettei hän tarvitse ketään ja päättää kaikkensa olevan itseensä perustetun, sitä erinomaisempi on hän ystävyyden etsimisessä ja hoitamisessa! Sillä mitä ajattelette? Tarvitsiko Africanus minua? Tosiaan ei vähäistäkään, enkä minäkään häntä tarvinnut, mutta minä rakastin häntä hänen miehuutensa eräänlaisesta ihmettelemisestä, hän vuorostansa rakasti minua kenties jostakin osaksi perustetusta luulosta, joka hänellä oli minun tavoistani. Seuranpito lisäsi hyväntahtoisuutta. Mutta vaikka useita ja suuria etuja seurasikin, niin eivät kuitenkaan rakastamisen syyt johtuneet niiden toivosta.

31. Sillä niinkuin emme ole hyväntekijöitä ja anteliaita siinä aikomuksessa, että kiristäisimme itsellemme kiitollisuutta (emmehän nim. harjoita hyväntekeväisyyttä korkoja siitä kantaaksemme), vaan me olemme luonnostamme anteliaisuuteen halukkaita, samoin emme luule olevan ystävyyttä palkinnon toivosta etsittävän, vaan sen tähden, koska sen hyöty kokonaisuudessaan on rakkaudessa.

32. Näitä mielipiteitä eivät kannata ensinkään ne, jotka eläinten tavoin pitävät hekumaa kaiken arviokantana, eikä ihmettäkään. He eivät, näette, kykene katselemaan mitään ylevää, eivät mitään jaloa ja jumalallista, jotka ovat alentaneet kaikki ajatuksensa niin alhaiseen ja niin halveksittavaan asiaan. Sentähden eroittakaamme nämätkin pois tästä keskustelusta, itse sitävastoin ymmärtäkäämme asia niin, että rakastamisen tunne ja hyväntahtoisuuden hellyys syntyy luonnosta, rehellisyyden vihjauksen tapahduttua. Sillä ne, jotka sitä ovat etsineet, liittäytyvät toisiinsa ja lähentyvät likemmäksi, nauttiaksensa sen seurustelusta ja tavoista, jota ovat alkaneet rakastaa, ja ovat samanvertaiset rakkaudessa ja yhdenkaltaiset sekä taipuisammat osoittamaan, kuin vaatimaan, hyväntekeväisyyttä, vieläpä tulee se heidän välillänsä kunnialliseksi kilpailuksikin. Näin sekä saadaan ystävyydestä suurimmat edut, että on sen synty luonnosta oleva arvokkaampi ja todenperäisempi, kuin voimattomuudesta; sillä jos hyöty kiinnittäisi yhteen ystävyysliittoja, niin se sama muuttuneena eroittaisi ne; mutta koska luonto ei voi muuttua, sentähden ovat todelliset ystävyysliitotkin ikuisia. Te näette siis tästä ystävyyden syntyperän, jollette ehkä tahdo tähän jotakin huomauttaa.

_Fannius_. Jatka siitä vaan, Laelius. Sillä tämänkin puolesta, joka on nuorempi, on minulla täysi oikeus vastata.

_Scaevola_. Aivan oikein. Kuulkaamme siis edelleen.

10 luku.

33. _Laelius_. Kuulkaatte siis, kunnon miehet, mitä minä ja Scipio juttelimme usein ystävyydestä. Vaikkei hän sanonut todellakaan oleman mitään vaikeampaa, kuin että ystävyys kestäisi aina viimeiseen elonpäivään asti; sillä hän arveli sattuvan usein joko, ettei sama ole hyödyksi molemmille tai, ettei heillä ole sama ajatus valtiosta. Ihmisten tavatkin sanoi hän usein muuttuvan, toisinaan vastoinkäymisten tähden, toisinaan ijän käydessä rasittavaksi. Ja niiden asioiden valaisemiseksi otti hän esimerkin alkavan ikäkauden yhtäläisyydestä, koska poikien sydämmellisin rakkaus laimentuu usein lapsipuvun jätettyä.

34. Mutta jos he taas ovat pitkittäneet sitä nuorukais-ikään, niin sanoi hän sen kuitenkin purkautuvan toisinaan kilvoitellessa joko naimiskaupan tai jonkun muun edun tähden, jota molemmat eivät voi samalla saavuttaa. Mutta jos jotkut olisivatkin pitemmälle edistyneet rakkaudessa, sanoi hän kuitenkin tulevan sen järkytetyksi, jos ovat joutuneet riitaan kunniaviroista; sillä hänen mielestään ei ollut mitään suurempaa ruttoa ystävyysliitoille, kuin useimmissa rahanhimo, jaloimmissa kilvoittelu kunniasta ja maineesta, joista arveli suurimpien vihamielisyyksien usein saaneen alkunsa parhaiden ystävien kesken.

35. Suuria hajaannuksia myös ja enimmäkseen oikeutettuja selitti hän syntyvän, kun ystäviltä vaaditaan jotakin, mikä ei ole oikeata, esim. että olisivat joko himon palvelijoita tai auttajia vääryyden teossa; ja niitä, jotka eivät suostu siihen, vaikka tekevätkin sen kunniallisesti, kuitenkin niiden puolelta, joita eivät ole tahtoneet noudattaa, syytetään rikkoneen ystävyyden lakia vastaan; niiden taas, jotka uskaltavat vaatia mitä hyvänsä ystävältänsä, sillä vaatimuksellaan ilmoittavan aikovansa tehdä kaikkia ystävänsä tähden. Heidän valituksestansa tavallisesti ei ainoastansa raukeavan vanhojen tuttavuusliittojen, vaan vieläpä syntyvän ikuisia vihojakin. Nämät niin useat ikäänkuin sallimukset sanoi hän uhkaavan ystävyyssuhteita, että niitä kaikkia välttäminen hänestä näytti olevan ei ainoastansa viisauden, vaan myös onnellisuuden todistuksena.

11 luku.

36. Tarkastelkaamme siis ensin sitä, jos teitä miellyttää, kuinka pitkälle rakkaus saa mennä ystävyydessä. Näinköhän myös, jos Coriolanuksella on ollut ystäviä, niiden olisi pitänyt kantaman isänmaata vastaan aseita Coriolanuksen kanssa? Näinköhän Piscellinusta, kuningasvaltaa tavoittelevaa, näinköhän Spurius Maeliusta heidän ystäviensä olisi pitänyt auttaman?

37. Näimmehän me, kuinka Tiberius Gracchuksenkin, kun hän järkytti valtiota, Qvintus Tubero ja hänen yhtäikäiset ystävänsä hylkäsivät kokonansa. Mutta kun Cajus Blossius Cumalainen, teidän perheenne vierasystävä, Scaevola, oli tullut luokseni, koska minulla oli tapana puollustaa konsulia Laenasta ja Rupiliusta neuvostossa, rukoilemaan, että antaisin hänelle anteeksi, niin veti hän sen syyksi, koska oli muka pitänyt Tiberius Gracchuksesta niin paljon, että arveli itsensä olevan tehtävä, mitä hyvänsä tämä tahtoi. Silloin kysyin minä: "Vieläkö sittekin, jos hän olisi tahtonut, että olisit sytyttänyt tuleen Capitolium'in?" "Ei koskaan", sanoi hän, "olisi hän tahtonut sitä; mutta jos hän olisi tahtonut, niin olisin minä totellut". Te näette, kuinka jumalatonta puhetta! Eikä hän ainoastansa noudattanut Tiberius Gracchuksen mielettömyyttä, eikä tarjoutunut hänen vimmansa seuralaiseksi, vaan johtajaksi. Sen takia, uuden tutkimuksen peljättämänä, pakeni hän tämän raivonsa tähden Asiaan, meni vihollisten luo, ja sai valtiolta raskaan ja oikeutetun rangaistuksen. Ei ole se siis mikään rikoksen puollustus, jos ystävän tähden rikotaan; sillä kun hyveen edellytys on ollut ystävyyden perustajana, niin on työlästä ystävyyden kestää, jos luopumus hyveestä on tapahtunut.

38. Mutta jos pidämme oikeana joko myöntää ystäville, mitä tahansa haluavat, tai saada aikaan heiltä, mitä hyvänsä tahdomme, niin olisimme todellakin täydelliset viisaudessa, jollei asialla olisi mitään haittaa mukanansa. Mutta me puhumme niistä ystävistä, jotka ovat silmiemme edessä, jotka olemme nähneet ja joista olemme kuulleet puhuttavan, joita tavallinen elämä tuntee: tästä luvusta on meidän esimerkit otettavat, ja varsinkin niistä, jotka ovat lähinnä viisautta.

39. Me näemme Papus Aemiliuksen olleen Cajus Luscinuksen tuttavan (niin olemme kuulleet isiltämme); he olivat kahdesti yhdessä consuleina ja virkaveljinä censori-toimessa; sitte on kerrottu sekä näiden kanssa että keskenään olleen sangen ystävyytyneitä Manius Curiuksen ja Tiberius Coruncaniuksen. Emme siis voi edes epäilläkään jonkun näistä pyytäneen ystävältänsä jotakin, mikä olisi vastoin uskollisuutta, vastoin valaa ja vastoin valtiota. Sillä mitä tarvitsee sanoakaan puhuttaessa sellaisista miehistä, ettei joku, jos olisi pyytänyt, olisi tätä saavuttanut, kun he olivat hyvin tarkkoja omantunnon miehiä, yhtä väärin taas on sekä pyydettynä tehdä että pyytää jotakin sellaista. Mutta Tiberius Gracchusta seurasivat Cajus Carbo ja Cajus Cato, ja silloin hyvin vähän hänen Cajus veljensä, joka sama nyt on kiivahin.

12 luku.

40. Tämä olkoon siis lakina vahvistettu ystävyydessä, ettemme pyydä häpeällisiä asioita emmekä tee pyydettyinä. Häpeällinen todesti on se puollustus, eikä suinkaan hyväksyttävä, niin muissa asioissa, kuin erittäinkin jos joku valtiota vastaan ystävänsä tähden tunnustaa tehneensä. Sillä, Fannius ja Scaevola, me olemme siinä tilassa, että meidän tulee luoda silmämme etäälle valtion tuleviin kohtaloihin. Jo on poikennut esi-isäimme tapa melkoisesti radaltaan ja suunnaltansa.

41. Tiberius Gracchus koetti anastaa itselleen kuningasvallan eli pikemmin hän hallitsikin jo muutamia kuukausia. Näinköhän Romalainen kansa on kuullut tai nähnyt jotakin samankaltaista? Mitä myös tämän kuoleman jälkeen hänen ystävänsä ja heimolaisensa ovat tehneet Publius Scipionille, sitä en voi kyynelittä puhua. Sillä Carbonia olemme, Tiberius Gracchuksen äsken tapahtuneen rangaistuksen vuoksi, hillinneet millä tavalla vaan olemme voineet; mitä Cajus Gracchuksen tribunivirasta sitävastoin odotan, ei minulla ole halua ennustaa. Asia leviää sitte hiipien ja, kerran alkuun päästyänsä, liukuaa se herkemmästi turmioa kohden. Te näette, kuinka suuri tuho tapahtui jo ennen ääntötaulu-asiassa, ensin Gabiniuksen, kaksi vuotta jälkeenpäin taas Cassiuksen lain perustuksella. Minusta on kuin näkisin jo kansan eroitetuksi senatista, rahvaan mielivallan mukaan toimitettavan suurimmat asiat. Useammat nim. opettelevat sitä, miten nämä onnistuisivat, kuin miten niitä vastustettaisiin.

42. Mitä varten näitä? Koska ilman liittolaisia ei kukaan uskalla mitään sellaista. Isänmaan ystäville on siis annettava se neuvo, että jos sellaisiin ystävyysliittoihin tietämättänsä jostakin sattumuksesta ovat joutuneet, etteivät luulisi itseänsä niin sidotuiksi, etteivät eroaisi jossakin suuressa asiassa rikkovista ystävistänsä; jumalattomille taas on rangaistus säädettävä, eikä todellakaan pienempi niille, jotka ovat seuranneet toista, kuin niille, jotka itse ovat olleet jumalattomuuden johtajia. Kuka on ollut Graekassa kuuluisampi Themistoklesta, kuka etevämpi? Mutta kun hän sotapäällikkönä Persialaissodassa oli vapauttanut orjuudesta Graekanmaan ja kateuden tähden oli karkoitettu maanpakoon, niin ei hän kärsinyt kiittämättömän isänmaansa tekemää vääryyttä, jota hänen olisi pitänyt kärsimän; hän teki saman, mitä kaksikymmentä vuotta sitä ennen meidän keskuudessamme teki Coriolanus. Näille ei löytynyt ketään auttajaa isänmaatansa vastaan, jonka tähden kumpikin hankki itselleen kuoleman. 43. Sentähden ei sellaista jumalattomien ihmisten samamielisyyttä sovi ollenkaan millään ystävyyden puollustuksella suojella, vaan vieläpä päinvastoin on se kaikella ankaruudella rangaistava, ettei kukaan luulisi myönnetyksi, että saa seurata ystäväänsä silloinkin, kun tämä ahdistaa isänmaata sodalla. Joka todellakin, niinkuin asia nyt alkaa mennä, saattaa kerran tapahtua. Minulle sitävastoin ei se tuota vähempää huolta, minkälainen valtakuntamme on minun kuolemani jälkeen oleva, kuin minkälainen se on tänäpäivänä.

13 luku.

44. Tämä siis pyhitettäköön ystävyyden ensimmäisenä lakina, että ystäviltämme pyydämme kunniallisia asioita, ystäviemme tähden teemme sitä, mikä on kunniallista, emmekä edes odotakaan, kunnes meitä pyydetään. Palvelevaisuus olkoon aina avullaan läsnä, vitkastelu kaukana; mutta neuvomme tulee meidän uskaltaa antaa vapaamielisesti. Enin ystävyydessä vaikuttakoon hyvään kehoittavien ystävien arvollisuus ja sitä käytettäköön muistuttamiseen, ei ainoastaan avonaisesti, vaan sattuvastikin, jos asia niin vaatii, ja annettua muistutusta noudatettakoon.

45. Sillä eräillä, joita kuulen olevan pidetyn viisaina Graekanmaalla, on mielestäni aivan kummallisia mielipiteitä, mutta ei ole mitään, jota eivät he tutki teräväjärkisyydellänsä; he nim. sanovat osaksi olevan paettava liian läheisiä ystävyysliittoja, ettei olisi tarpeellista yhden olla huolissaan useampien puolesta; tarpeeksi ja enemmänkin olevan kullakin omista asioistansa, toisten asioihin kietoutumisen olevan hankalaa; mukavinta olevan pitää ystävyyden ohjia mitä höllimpinä, että mielensä mukaan voisi joko kiristää tai hellittää niitä, pääasian nim. olevan onnellisesti elääksemme, levollisuuden, jota ei sielu voisi nauttia, jos yksi kärsii ikäänkuin synnytystuskia useampien puolesta.

46. Toisten taas sanovat väittävän vielä paljoa tunnottomammasti -- jota kohtaa lyhyesti vähää ennen kosketin -- turvan ja avun, eikä hyväntahtoisuuden ja rakkauden, tähden olevan ystävyysliittoja tavoiteltava, siis jota vähemmin kullakin on kestäväisyyttä ja vähemmin voimia, sitä enemmän haluavan ystävyysliittoja. Siitä tapahtuvan, että heikot naiset etsivät enemmän ystävyyssuhteiden turvaa, kuin miehet, ja varattomat enemmän, kuin varalliset, onnettomuuteen joutuneet enemmän, kuin ne, joita pidetään onnellisina.

47. Oi mainiota viisautta! Totta tosiaankin näyttävät he poistavan auringon maailmasta, jotka poistavat ystävyyden elämästä: sillä meillä ei ole kuolemattomilta jumalilta mitään parempaa, ei mitään ilahuttavampaa. Mitä on nim. tuo murheettomuus? Näöltään tosin viehättävä, mutta itse asiassa monessa suhteessa hyljättävä. Sillä ei ole soveliasta joko jotakin asiaa tai toimitusta olla ottamatta suorittaaksensa tai toimeksensa sen otettuansa jättää sen vuoksi, ettei tarvitsisi olla huolissaan. Mutta jos huolta pakenemme, on hyvettäkin paettava; joka välttämättömästi jonkinlaisella huolella halveksii ja vihaa sellaisia asioita, jotka ovat sille vastakkaisia, niinkuin hyvyys häijyyttä, hillitseväisyys hekumaa, arkuutta uljuus. Sen vuoksi voi huomata, että rehelliset surevat enimmän epärehellisistä asioista, velttoudesta urhoolliset, häpeällisyydestä siveät. Se on siis hyvätapaisen mielenlaadun tuntomerkki, että se sekä iloitsee hyvistä asioista että murhehtii niiden vastakohdista.

48. Jos sentähden viisasta kohtaa sielunsuru, joka varmasti kohtaakin häntä, jollemme luule ihmisyyden olevan kokonaan juuritetun hänen sielustansa, niin mikä on syynä, miksi hävittäisimme ystävyyden perinpohjin elämästä, ettemme sen tähden saisi joitakuita hankaluuksia osaksemme? Sillä mitä eroa on mielenliikutuksen hävittyä, en sano eläimen ja ihmisen, vaan ihmisen ja puupölkyn tai kiven tai minkä tahansa sellaisen välillä? Niitä ei ainakaan tarvitse kuulla, jotka väittävät hyveen olevan tylyn ja ikäänkuin rautaisen laadultaan, joka todella on niin hyvin muissa asioissa, kuin varsinkin ystävyydessä hellä ja taipuisa, että sydän sekä ystävän myötäkäymisissä ikäänkuin ilosta laajentuu että vastoinkäymisissä puristun kokoon. Siis se huoli, joka on useinkin otettava vastaan ystävänsä edestä, ei ole sen arvoinen, että se hävittäisi pois ystävyyden elämästä; ei enemmän, kuin että hyveet siitä, koska ne tuottavat muutamia suruja ja hankaluuksia, olisivat hyljättävät.

14 kuku.

Mutta koska se seikka, niinkuin edellä olen sanonut, rakentaa ystävyyttä, jos ilmaantuu joku hyveen tunnusmerkki, johon samanlainen sielu liittyy ja yhdistyy; se kun tapahtuu, herää siitä välttämättömästi rakkaus. 49. Mikä nim. on niin typerää, kuin iloita monista vähäpätöisistä asioista, niinkuin kunniasta, ylistyksestä, rakennuksista, puvuista ja komeasta elämänlaadusta; mutta hyveellä lahjoitetusta sielusta, siitä, joka joko voi rakastaa tai niin sanoakseni osoittaa vastarakkautta, ei sanottavasti iloita? Sillä ei ole mikään suloisempaa, kuin hyväntahtoisuuden palkitseminen, ei mikään ihanampaa, kuin harrastusten ja palveluksien keskinäinen vuoroitus.