Part 16

-- Aina erinomainen, poikani, sanoi kreivitär Jacques'ille koettaen siten ylläpitää herra de Mortsauf'in arvoa hänen lastensa silmissä. Sinä näet nykyhetken, sinä et tunne menneisyyttä, sinä et voi arvostella isääsi tekemättä hänelle jotain vääryyttä, mutta jos sinulla on onnettomuus nähdä virheitä isässäsi, vaatii perheen kunnia sinua hautaamaan sellaiset salaisuudet syvimpään vaitioloon.

-- Kuinka menestyvät muutostyöt Cassine'ssa ja Rhetorière'ssä? kysyin minä kreivittäreltä saadakseni hänet pois näistä katkerista ajatuksista.

-- Yli toiveitteni, sanoi hän minulle. Kun rakennukset olivat valmistuneet, saimme me kaksi kunnollista arentimiestä, joista toinen maksoi veroissa neljätuhatta viisisataa frangia, toinen viisituhatta; ja vuokrasopimus on tehty viideksi vuodeksi. Me olemme jo istuttaneet kolme tuhatta puuta uusille arentimaille. Manetten isä ihastui saadessaan Rabelay'n, ja Martineau'lla on Baude viljeltävänään. Meidän neljän arentimiehemme omaisuus on niityissä ja metsissä, ja niihin he eivät ollenkaan käytä, kuten jotkut vähemmän omantunnontarkat vuokraajat tekevät, lantaa, joka on määrätty meidän viljelyksiämme varten. _Meidän_ ponnistuksiamme on siten seurannut mitä kaunein menestys. Clochegourde, ottamatta lukuun säästettyjä maita, joita me nimitämme pääkartanon vuokratiluksiksi, sekä metsiä ja viinitarhoja, tuottaa yhdeksäntoistatuhatta frangia, ja viljelykset ovat antaneet hyviä vuosituloja. Minä taistelen saadakseni vuokraamattomat maa-alueemme annettaviksi Martineau'lle, maittemme silmälläpitäjälle, joka nyt voi asettaa poikansa sijalleen. Hän tarjoaa kolme tuhatta frangia, jos herra de Mortsauf rakentaa hänelle arentitalon Commanderie'hin. Me voisimme silloin saada vapaaksi Clochegourde'n lähistön, jatkaa suunniteltua puistokujaamme aina Chinon'in tielle asti, eikä meidän tarvitsisi huolehtia muusta kuin metsistämme ja viinitarhoistamme. Jos kuningas palaa takaisin, saamme _me_ jälleen vuosirahamme; _me_ annamme suostumuksemme siihen vastustettuamme muutamia päiviä _meidän_ vaimomme tervettä järkeä. Jacques'in omaisuus on silloin hävittämätön. Nämä viimeiset tulokset saavutettuani minä antaisin herra de Mortsauf'in tehdä säästöjä Madeleineä varten, jolle kuningas muutoin vanhan tavan mukaan on antava myötäjäiset. Omatuntoni on rauhallinen; minun tehtäväni tulee loppuun suoritetuksi. Ja te? sanoi hän minulle.

Minä selitin hänelle lähettilästehtäväni ja annoin hänen nähdä kuinka hyödyllisiä ja viisaita hänen neuvonsa olivat olleet. Oliko hänellä näkijän lahja, kun hän siten saattoi ennustaa tapahtumat?

-- Enkö minä teille kirjoittanut sitä? sanoi hän. Vain teitä varten minä voin käyttää ihmeellistä kykyä, josta minä en ole puhunut muille kuin herra de la Berge'lle, rippi-isälleni, ja hän selittää sen jumalallisen välityksen avulla tapahtuvaksi. Usein syvien mietiskelyjen jälkeen, joita pelko lasteni tilasta minulle aiheuttaa, minun silmäni sulkeutuvat tämän maan asioille ja katsovat toiseen maailmaan; kun minä siellä näin Jacques'in ja Madeleinen loistavina, olivat he määrätyn ajan terveinä, jos minä näin heidät usvan ympäröiminä, tulivat he pian sairaiksi. Teitä minä en ainoastaan näe alati säteilevänä, vaan minä kuulen myöskin suloisen äänen, joka minulle sanoitta, sisällisen välityksen avulla, ilmaisee, mitä teidän pitää tehdä, Mikä laki estää minua käyttämästä tätä ihmeellistä lahjaa muiden kuin lasteni ja teidän hyväksi? sanoi hän vajoten unelmiin. Tahtooko Jumala olla heidän isänsä? kysyi hän itseltään hetken vaiettuaan.

-- Sallikaa minun uskoa, sanoin minä hänelle, etten tottele muita kuin teitä!

Hän hymyili minulle tuota täydellisesti viehättävää hymyilyään, joka saattoi minun sydämeni niin suureen hurmioon, etten olisi silloin tuntenut kuoleman iskuakaan.

-- Niin pian kun kuningas jälleen on Pariisissa, menkää sinne, jättäkää Clochegourde, jatkoi hän. Yhtä paljon kuin on alentavaa etsiä virkoja ja suosiota, yhtä paljon on naurettavaa laiminlyödä niiden vastaanottaminen. Tulee tapahtumaan suuria muutoksia. Kykenevät ja varmat miehet ovat välttämättömiä kuninkaalle, olkaa siis hänen saatavissansa. Te joudutte nuorena virkatoimiin, ja te suoriudutte niistä hyvin; sillä valtiomiehillä kuten näyttelijöillä on ammattiasioita, joiden perille nerokkuudella ei päästä, ne täytyy oppia. Isäni sai tämän lauseen herttua de Choiseul'iltä. Muistakaa minua, sanoi hän hetken vaiettuaan, antakaa minun tuntea suuruuden iloja sielussa, joka kuuluu kokonaan minulle. Olettehan te minun poikani?

-- Teidän poikanne? toistin minä nyrpeän näköisenä.

-- Minun poikani, ei muuta, sanoi hän tehden minusta pilkkaa; eikö teillä silloin ole hyvin kaunis paikka minun sydämessäni.

Päivälliskello soi, hän tarttui minun käsivarteeni ja nojautui siihen mielihyvällä.

-- Te olette kasvanut, sanoi hän minulle portaita noustessamme. Kun olimme pengermällä, liikutti hän levottomasti käsivarttani ikäänkuin minun katseeni olisivat koskettaneet häntä liian kiihkeästi; vaikka hänen silmänsä olivat alasluodut, hän tiesi hyvin, että katsoin vain häneen. Hän sanoi minulle sitten tuolla teeskennellyllä, niin suloisella, niin viehättävällä kärsimättömyydellä: -- Katselkaamme toki hiukan rakasta laaksoamme! Hän kääntyi, levitti valkeasilkkisen päivänvarjonsa ylitsemme ja asetti Jacques'in sen suojaan. Päänliike, jolla hän osoitti minulle Indre'ä, ruuhta ja niittyjä, todisti, että hän minun vierailustani ja kävelyretkistämme alkaen ymmärsi noita sinertäviä taivaanrantoja ja niiden utuisia kaarrelmia. Luonto oli viitta, johon hän verhosi ajatuksensa. Hän tiesi nyt, mitä satakieli huokaa yön aikana ja mitä soiden laulaja yhä toistaa veisatessaan valitussäveltään.

Kello kahdeksan illalla minä sain olla läsnä kohtauksessa, joka minua syvästi liikutti ja jota minä en koskaan ennen ollut voinut nähdä, sillä minä olin siihen aikaan aina pelaamassa herra de Mortsauf'in kanssa. Tuo kohtaus tapahtui ruokasalissa ennen lasten levolle asettamista. Kello soi kaksi kertaa, kaikki talon väki saapui.

Te olette meidän vieraanamme, alistukaa luostarin sääntöihin, sanoi kreivitär vetäen minua kädestä tuolla viattomalla leikillisyydellä, joka on ominaista todella uskonnollisille naisille.

Kreivi seurasi meitä. Isäntäväki, lapset, palvelijat, kaikki polvistuivat paljain päin totutuille paikoilleen. Madeleinen vuoro oli lukea rukoukset: rakas pikku olento lausui ne lapsenäänellään, jonka teeskentelemättömät käänteet erottuivat kirkkaina ympäristön sopusointuisessa äänettömyydessä ja antoivat lauseille viattomuuden pyhän valkeuden, enkelisulon. Se oli liikuttavin rukous, minkä minä olen kuullut. Luonto vastasi lapsen sanoihin tuhansin iltaväreilyin, joka oli kuin vienoa urkujen säestystä. Madeleine oli kreivittären oikealla, Jacques vasemmalla puolella. Nuo kaksi kiharapäätä, joiden keskeltä kohosi äidin palmikoitu tukka ja joiden ylitse näkyi herra de Mortsauf'in valkeahiuksinen, kellastunut pää, muodostivat taulun, jonka värit jollakin tavalla toistivat mieleen rukouksen herättämiä ajatuksia. Ja lopuksi ylevänä yhdyssiteenä verhosi tuota kokoontunutta joukkoa laskevan auringon riutuva loiste, jonka rusotus väritti salin, niin että runolliset tai taikauskoiset sielut olisivat luulleet taivaan tulien olevan läsnä rukouksessa, jota nuo uskolliset Jumalan palvelijat tuolla pitivät polvistuneina, ilman arvoeroa, kirkon vaatimassa tasa-arvoisuudessa. Minun ajatukseni siirtyivät patriarkkaalisen elämän aikoihin ja suurensivat vielä tuota kohtausta, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan jo oli niin suuri. Lapset sanoivat hyvää yötä isälle, väki hyvästeli meitä, kreivitär meni pois ojentaen käden kummallekin lapselle, ja minä astuin saliin kreivin kanssa.

-- Me annamme teille autuuden tuolla ja helvetin tässä, sanoi kreivi osoittaen lautapeliä.

Kreivitär liittyi meihin puolen tunnin perästä ja siirsi käsityönsä pöytämme ääreen.

-- Tämä tulee teille, sanoi hän, käännellen kanavakangasta; mutta työ on jo viivästynyt kolme kuukautta. Tämän neilikan ja tuon ruusun välillä on lapsi parkani sairastanut.

-- Peliin käsiksi, sanoi herra de Mortsauf, älkäämme puhuko tuosta. Kuusi -- viisi, herra kuninkaan lähetti.

Kun minä menin levolle, jännitin minä tarkkaavaisuuttani kuullakseni kreivittären kävelevän kamarissaan. Jos hän pysyi alallaan ja hiljaisena, ahdistivat minua hurjat ajatukset, jotka herättivät sietämättömiä haluja. -- Minkätähden hän ei olisi minun omani? sanoin minä itselleni. Onkohan hänkin, kuten minä, aistillisen pyörremyrskyn vallassa? Kello yksi minä laskeuduin alakertaan, minä kävelin äänettömästi, tulin hänen ovensa eteen ja laskeuduin siihen pitkäkseni; korva oven rakoon painettuna minä kuuntelin hänen tasaista ja suloista lapsen hengitystänsä. Kun minun tuli kylmä, nousin minä jälleen yläkertaan, asetuin vuoteelle ja nukuin rauhallisesti aamuun asti. En tiedä, minkä luonnonlain vaikutus ilmenee siinä nautinnossa, jota tunnen käydessäni eteenpäin aina syvyyksien reunalle asti, tunnustellessani pahan kurimusta, tutkiessani sen pohjaa, tuntiessani sen kylmyyden ja vetäytyessäni takaisin järkytettynä. Tuo yön hetki hänen ovensa kynnyksellä, johon minä vuodatin raivon kyyneleitä hänen koskaan saamatta tietää, että hän seuraavana aamuna oli kulkenut minun kyynelteni ja suudelmieni ylitse siveydessään, joka oli vuoroin rikottu, vuoroin kunnioitettu, kirottu ja jumaloitu; tuo useimmista typerältä näyttävä hetki antoi minulle aavistuksen siitä innostuksesta, joka ajaa sotamiehiä eteenpäin: jotkut heistä ovat kertoneet minulle asettaneensa elämänsä sillä tavoin vaaraan, että he heittäytyivät patteria vastaan saadakseen tietää, pääsisivätkö he karteesitulesta ja olisiko heillä onnea karauttaessaan siten mahdollisuuksien kuilun ylitse, kuten Jean Bart [ranskal. merisankari kuoli v. 1702. Suom. muist.] tupakoidessaan ruutitynnörin päällä. Seuraavana päivänä minä menin poimimaan kukkia ja tein kaksi kukkavihkoa; kreivi ihaili niitä, hän, jota ei muuten mikään tämäntapainen liikuttanut.

Minä vietin muutamia päiviä Clochegourde'ssa tehden ainoastaan lyhyviä vierailuja Frapesle'en, jossa minä olin kuitenkin kolme kertaa päivällisillä. Ranskalainen armeija valtasi Tours'in. Vaikka minä ilmeisesti rouva de Mortsauf'ille merkitsin elämää ja terveyttä, pyysi hän minua hartaasti lähtemään Chateauraux'hon ja palaamaan kaikessa kiireessä Issoudun'in ja Orleans'in kautta Pariisiin. Minä tahdoin kieltäytyä, mutta hän käski minua lausuen, että perheen suojelushenki oli puhunut; minä tottelin. Meidän jäähyväisemme olivat tällä kertaa kyynelillä kostutetut. Hän pelkäsi tuota viettelevää maailmaa, jonne minä olin menossa. Olinhan minä nyt täydellä todella joutumassa noiden etujen, intohimojen ja nautintojen pyörteisiin, jotka tekevät Pariisista meren, yhtä vaarallisen siveälle rakkaudelle kuin puhtaalle omalletunnolle. Minä lupasin kirjoittaa hänelle joka ilta päivän tapahtumista ja ajatuksistani pienimpiä yksityisseikkoja myöten. Tämä lupaus sai hänet nojaamaan raukeata päätänsä olkaani vasten, ja hän sanoi minulle: -- Älkää unohtako mitään, kaikki tulee kiinnittämään minun mieltäni.

Hän antoi minulle vietäväksi kirjeitä herttualle ja herttuattarelle, joiden luo minä menin toisena päivänä tuloni jälkeen.

-- Teillä on onnea, sanoi minulle herttua; syökää päivällistä täällä, tulkaa kanssani tänä iltana linnaan, teidän menestyksenne on valmis. Kuningas on puhunut teistä tänä aamuna lausuen: "Hän on nuori, kykenevä ja uskollinen!" Ja kuningas pahoitteli kun hän ei tiennyt, olitteko kuollut vai elossa ja minne tapaukset olivat viskanneet teidät, senjälkeen kun olitte niin hyvin täyttänyt teille annetun tehtävän.

Illalla minä olin valtioneuvoston esittelijäsihteerinä, ja minulla oli Ludvig XVIII:nnen luona salainen virka, joka pysyi yhtä kauan kuin hänen hallituskautensakin, luottamustoimi, joka oli vailla loisteliaita suosionosoituksia, mutta turvattu mahdollisesta epäsuosiosta, paikka, joka asetti minut keskelle hallitusta ja oli minun menestyksieni lähteenä. Rouva de Mortsauf oli nähnyt oikein, häntä oli minun siis kiittäminen kaikesta: vallasta, rikkaudesta, onnesta ja tiedoista; hän oli minun oppaanani ja rohkaisi minua, hän puhdisti minun sydämeni ja antoi minun tahdonvoimilleni tuon yhtenäisyyden, jota ilman nuoruuden voimat kuluvat hyödyttömästi. Myöhemmin minä sain virkatoverin. Kummankin meistä piti olla palveluksessa kuuden kuukauden aika. Me saatoimme tarvittaessa olla toistemme sijaisina; meillä oli huone linnassa, ajoneuvot ja runsaita palkkioita matkakustannusten korvaukseksi, milloin olimme pakotettuja matkustamaan. Kummallinen asema! Me olimme tuon hallitsijan salaisia oppilaita, jonka politiikalle hänen vihamiehensäkin ovat sittemmin antaneet loistavan tunnustuksen, me kuulimme hänen arvostelujaan kaikesta, sisäisistä ja ulkoisista asioista, meillä ei ollut mitään näkyvää vaikutusvaltaa ja kuitenkin meiltä tultiin kysymään neuvoa, kuten Molière kysyi Laforet'lta, me näimme kokeneen iän harkinnan nojautuvan meidän nuorekkaaseen luottamukseemme. Meidän tulevaisuutemme oli muutoin tehty turvatuksi tavalla, joka oli omiansa tyydyttämään kunnianhimoa. Paitsi minun esittelijäsihteerinpalkkaani, joka oli määrätty valtioneuvoston menosäännössä, antoi kuningas minulle tuhat frangia kuussa omasta rahastostaan ja muisti minua usein lahjoilla. Vaikka kuningas tiesi, että kahdenkolmatta vuotias nuori mies ei jaksaisi kestää pitkiä aikoja työtä, jolla hän minua rasitti, ei minun virkaveljeäni, joka nykyään on Ranskan pääri, valittu ennenkuin heinäkuun lopulla v. 1817. Tämä valinta oli niin vaikea, tehtävämme vaativat niin paljon erikoisominaisuuksia, että kuningas epäröi kauan aikaa. Hän kunnioitti minua kysymällä minulta, kuka niiden nuorten miesten joukossa, joita valinta koski, paraiten sopisi yhteen, minun kanssani. Heidän joukossaan oli yksi tovereistani Lepitre'n koulukodin ajoilta, ja minä en häntä ollenkaan maininnut. Majesteetti kysyi minulta syytä siihen.

-- Kuningas, sanoin minä hänelle, on valinnut miehiä, jotka ovat kaikki yhtä uskollisia, mutta kyvyltään erilaisia, minä olen nimittänyt sen jonka minä luulen taitavimmaksi, varmana siitä, että olen aina tuleva hänen kanssansa hyvin toimeen.

Minun arvosteluni oli sama kuin kuninkaan. Hän oli minulle alati kiitollinen uhrauksesta, jonka olin tehnyt. Tässä tilaisuudessa hän sanoi minulle: Te tulette olemaan ensimäinen. Hän ilmaisi minun arvosteluni virka veljelleni, joka palkinnoksi tästä palveluksesta soi minulle ystävyytensä. Huomaavaisuus, jota herttua de Lenoncourt minulle osoitti, määräsi muiden ihmisten suhteen minuun. Nämä sanat: "Kuningas tuntee suurta mielenkiintoa tätä nuorta miestä kohtaan, hänellä on tulevaisuutta, kuningas on mieltynyt häneen." olisivat jo sinänsä korvanneet lahjakkuuden, mutta sille ystävälliselle kohtelulle, joka nuorten henkilöiden osaksi tulee, antoivat ne jotakin sellaista, millä kunnioitetaan valtaa. Niin herttua de Lenoncourt'in kuin sisareni luona, joka meni näihin aikoihin naimisiin serkkunsa markiisi de Listomère'n kanssa (hän oli tuon vanhan sukulaisen poika, jonka luona minä kävin Saint-Louis-saarella), minä tein vähitellen tuttavuutta faubourg Saint-Germain'in vaikutusvaltaisimpien henkilöiden kanssa.

Henriette hankki minulle pian pääsyn seurapiiriin, jonka nimenä oli Petit-Château. Tämä tapahtui prinssessa de Blamont-Chauvry'n avulla, jonka pikkuserkku hän oli. Kreivitär kirjoitti hänelle niin innokkaasti minusta, että prinsessa kutsui minut heti kohta vierailulle luokseen. Minä seurustelin paljon hänen kanssansa, minä osasin miellyttää häntä, ja hänestä tuli ei minun suojelijattareni, vaan ystävä, jonka tunteissa oli jotain äidillistä. Vanha prinsessa otti sydämenasiakseen tutustuttaa minut tyttäreensä rouva d'Espard'iin, herttuatar de Langais'hen, vikomtesse [vicomte, fem. vicomtesse, kreivin ja paroonin välinen aatelisarvo. Suom. muist.] de Beauséant'iin ja herttuatar de Maufrigneuse'een, kaikki naisia, jotka vuorotellen pitivät muodin valtikkaa ja jotka olivat sitä suosiollisempia minulle, kun minulla ei ollut mitään vaatimuksia heihin nähden ja olin valmis aina miellyttämään heitä. Veljeni Charles, joka ei enää ajatellut minua laiminlyödä, nojautui tästä lähtien minuun; mutta nopea menestykseni synnytti hänessä salaisen kateuden, joka myöhemmin tuotti minulle paljon suruja. Hämmästyneinä tästä odottamattomasta onnesta isäni ja äitini tunsivat turhamielisyytensä imarrelluksi ja hyväksyivät minut lopulta pojakseen; mutta kun heidän tunteensa oli jossain määrin keinotekoista, etten sanoisi teeskenneltyä, ei tämä kääntymys paljon vaikuttanut katkeroituneeseen sydämeeni. Yleensähän itsekkyyden täyttämät tunteenliikutukset herättävät vähän myötätuntoa; sydän kammoo laskelmia ja kaikenkaltaisia hyötynäkökohtia.

Minä kirjoitin uskollisesti rakkaalle Henriettelleni, joka vastasi minulle yhdellä tai parilla kirjeellä kuussa. Hänen henkensä valisti siten minua, hänen ajatuksensa kulkivat etäisyyksien halki ja puhdistivat minun ilmakehäni. Ei ainoakaan nainen voinut minua vallata. Kuningas tiesi minun pidättymiseni; hän kuului tässä suhteessa Ludvig XV:nnen kouluun ja hymyillen nimitti minua neiti de Vandenesse'ksi, mutta elämäntapani järkevyys miellytti häntä suuresti. Minulla oli se vakaumus, että kärsivällisyys, johon minä olin tottunut lapsuuteni aikana ja etenkin Clochegourde'ssa, auttoi minua paljon saamaan suosionosoituksia kuninkaan puolelta, joka oli alati erinomaisen ystävällinen minulle. Hän oli epäilemättä saanut päähänpiston lukea minun kirjeitäni, sillä minun neitseellinen elämäni ei häntä kauvoja pettänyt. Eräänä päivänä kun herttualla oli palvelus hovissa, minä kirjoitin kuninkaan sanelun mukaan. Nähdessään herttua de Lenoncourt'in astuvan sisään kuningas silmäili meitä veitikkamaisella katseella.

-- No, tuo pahuksen Mortsauf tahtoo siis alati elää? sanoi hän herttualle kauniilla hopeanhelähteisellä äänellään, johon hän osasi mielensä mukaan saada pistosanan purevuutta.

-- Alati, vastasi herttua.

-- Kreivitär de Mortsauf on enkeli, jonka minä mielelläni tahtoisin nähdä täällä, jatkoi kuningas; mutta jos minä en voi mitään, on minun kanslerini, sanoi hän kääntyen minua kohden, onnellisempi. Teillä on kuusi kuukautta vapaasti käytettävänänne, minä olen päättänyt antaa teille virkaveljeksi sen nuoren miehen, josta me puhuimme eilen. Pitäkää hauskaa Clochegourde'ssa, herra Cato! Ja kuningas poistui hymyillen huoneesta.

Minä lensin kuin pääskynen Touraine'a kohden. Ensi kerran minä menin näyttäytymään rakastetulleni en ainoastaan hiukan vähemmän kokemattomana, vaan myöskin lisäksi näöltäni hienona nuorena miehenä, jonka tavat olivat kohteliaimpien salonkien hiomat, jonka kasvatuksen kaikkein miellyttävimmät naiset olivat täydentäneet, joka vihdoinkin oli saanut kärsimyksensä palkituksi ja joka oli käyttänyt hyväkseen enkelin kokemusta, kauneimman enkelin, minkä taivas on lähettänyt lapsen suojelijaksi. Te tiedätte, kuinka minä olin vaatteiden puolesta varustettu noiden kolmen kuukauden aikana, jotka minä ensi kertaa vietin Frapesle'ssa. Kun minä palasin Clochegourde'en Vendée'n lähettiläsmatkani aikana, olin minä puettu metsästäjän tavoin. Minulla oli liivi, jossa oli vaaleanpunaiset napit, juovaiset polvihousut, nahkasäärystimet ja kengät. Matka, metsän tiheiköt olivat saattaneet vaatteeni niin huonoon kuntoon, että kreivin piti lainata minulle liinavaatteita. Kahden vuoden olo Pariisissa, seurustelu kuninkaan kanssa, varallisuus, täydentynyt kasvuni, nuorekkaat piirteeni, joilla lepäsi selittämätön, tyynestä sielusta johtuva loiste, sielusta, joka oli magneettimaisella vetovoimalla yhdistetty Clochegourde'sta ylitseni säteilevään puhtaaseen sieluun, kaikki oli saanut minussa aikaan muutoksen. Minussa oli varmuutta ilman ylvästelyä, minä tunsin sisäistä tyydytystä ollessani nuoruudestani huolimatta hallituksen huipuilla; minulla oli se tietoisuus, että minä olin salainen tuki ihanimmalle naiselle, joka koskaan on maanpäällä elänyt, hänen salainen toiveensa. Mahdollisesti minussa oli hiukan turhamielisyyden tunnetta, kun postimiesten ruoskat läjähtelivät uudella puistotiellä, joka erosi Chinon'in tiestä Clochegourde'en, ja kun ristikkoportti, jonka olemassaolosta minä en tiennyt, aukeni keskellä vastarakennettua ympärysaitaa. Minä en ollut kirjoittanut tulostani kreivittärelle, kun tahdoin valmistaa hänelle yllätyksen, ja siinä minä tein kaksinkertaisesti väärin: ensiksi, hänet valtasi liikutus, jonka aiheuttaa kauan ikävöity, mutta mahdottomana pidetty ilo, toiseksi hän osoitti minulle, että kaikki edeltäpäin lasketut yllätykset olivat sopimattomia.

Kun Henriette näki nuoren miehen siinä, missä hän oli nähnyt vain lapsen, loi hän katseensa maahan traagillisen hitaalla liikkeellä, minä sain tarttua hänen käteensä ja suudella sitä, hänen osoittamatta tuota sisällistä iloa, jonka hänen tunteidensa värinä minulle muutoin aina ilmaisi. Kun hän kohotti kasvonsa katsoakseen minuun vielä kerran, huomasin minä hänen olevan kalpean.

-- Se on oikein, te ette siis unohda vanhoja ystäviänne? sanoi minulle herra de Mortsauf, joka ei ollut muuttunut eikä vanhentunut.

Molemmat lapset hyppäsivät minun kaulaani. Portilla näin minä Jacques'in opettajan apotti Dominiksen vakavat piirteet.

-- Niin, sanoin minä kreiville, minulla on tästälähin joka vuosi kuusi kuukautta vapautta, ja se aika kuuluu kokonaan teille. Mutta mikä teidän on? sanoin minä kreivittärelle ojentaen käsivarteni kietoakseni sen hänen vyötäisillensä ja tukeakseni häntä kaikkien hänen omaistensa läsnäollessa.

-- Oh! päästäkää minut, sanoi hän minulle äkkiä peräytyen, se ei ole mitään.

Minä luin hänen sielustaan ja vastasin hänen salaiseen ajatukseensa sanomalla hänelle: -- Ettekö te tunne enää uskollista orjaanne?

Hän tarttui minun käsivarteeni, jätti kreivin, lapsensa, apotin, paikalle kokoontuneet palvelijat ja vei minut etäälle kaikista, kääntyen nurmikentälle, mutta jääden heidän näkyviinsä; sitten kun hän luuli, ettei kukaan voinut kuulla hänen ääntänsä, hän sanoi: -- Felix, ystäväni, antakaa anteeksi pelko ihmiselle, jolla ei ole muuta kuin yksi ainoa lanka tienviittana maanalaisessa labyrintissa ja joka vapisee nähdessään sen katkeavan. Toistakaa minulle, että minä nyt enemmän kuin koskaan olen teidän Henriettenne, että te ette jätä minua ollenkaan, ettei mikään ole teille minua arvokkaampi, että te pysytte aina uskollisena ystävänä. Minä olen vilahdukselta nähnyt tulevaisuuteen, ja te ette ollut kuten aina ennen kasvot loistavina ja silmät minuun kiintyneinä; te käänsitte minulle selkänne.

-- Henriette, jumalattareni, jota minä palvelen enemmän kuin Jumalaa, elämäni kukka, kuinka te, joka olette minun omatuntoni, ette enää tiedä, että minä olen niin juurtunut teidän sydämeenne, että minun sieluni on täällä silloinkun minun ruumiini on Pariisissa? Pitääkö minun sanoa teille, että minä olen tullut seitsemässätoista tunnissa, että jokaiseen pyörän vierähdykseen sisältyi kokonainen maailma ajatuksia ja toiveita, jotka ovat puhjenneet kuin myrsky niinpian kuin teidät näin...

-- Sanokaa, sanokaa! Minä olen varma itsestäni, minä voin kuunnella teitä ilman rikosta. Jumala ei tahdo minun kuolemaani: hän lähettää teidät minulle, kuten hän puhaltaa hengen luomiinsa, kuten hän vuodattaa pilvien sateen kuivalle maalle; sanokaa, sanokaa! rakastatteko minua pyhällä rakkaudella?

-- Pyhällä rakkaudella.

-- Ikuisesti?

-- Ikuisesti.

-- Kuten Neitsyt Mariaa, jonka täytyy pysyä verhottuna ja kantaa valkeata kruunua?

-- Kuten ihmiseksi tullutta Neitsyttä.

-- Kuten sisarta?

-- Kuten liiaksi rakastettua sisarta.

-- Kuten äitiä?

-- Kuten salaisesti himottua äitiä.

-- Ritarillisesti, ilman toivoa?

-- Ritarillisesti, toivossa.

-- Sanalla sanoen sillä tavalla kuin te vielä olisitte kahdenkymmenen vuoden ikäinen ja pitäisitte huonoa sinistä tanssipukuanne?

-- Paremmin vielä. Minä rakastan teitä siten ja minä rakastan teitä lisäksi vielä kuten... Hän katsoi minuun kiihkeän jännittyneenä... kuten teitä rakasti teidän tätinne.