Part 3

HANNA (kuulematta kelloa ja Grönlundia). Oi, hyvä Kristiina, tehkää se!

KRISTIINA. Minä puhun mitä oikein on.

GRÖNLUND (vitkalleen, hymyillen). Taitaa täytyä minun mennä avaamaan.

(Poistuu oikealle).

ROSAMUNDA (iloisesti). Siitäkös tulee liikuttava kohtaus.

KRISTIINA. Pilkatkaa vain, teidän löyhä kielenne kuitenkin viimein saattaa teille turmion. (Hannalle.) Jälkeen puolisen tulen minäkin sinne; minä kerron äidillesi maailman ilkeydestä -- voi toki -- vanha vaimoparka tuskin sitä uskookaan, sillä köyhät ihmiset eivät ole niin pahanilkisiä; -- -- semmoista pahuutta saa etsiä ainoastaan ylhäisissä.

ROSAMUNDA. Puhuupa Kristiina oikein sujuvasti.

KRISTIINA. Jumalan kiitos -- kieleni on vielä paikallaan; mutta minä en sitä käytä loukatakseni köyhien tyttöparkojen kunniaa, minä puolustan sillä viattomuutta.

HANNA. Oi, Kristiina kulta, monta tuhatta kiitosta.

KRISTIINA (yhä kiivaammin). Minä en koskaan puhu sanaakaan liikaa, sillä sanani ei tee pahaa kellenkään -- minä en koskaan puheellani ole matkaan-saattanut niin paljon pahaa kuin monet muut pelkillä olkaheitoilla ja ilkkuvilla kasvoilla.

19:sta kohtaus.

Edelliset. Grönlund. Maija-Liisa.

GRÖNLUND (asettuu paikalleen).

MAIJA-LIISA. Kristiina, Kristiina!

KRISTIINA (säikähtyneenä). Herra Jestandes! Mikä on tullut maitokuskille?

MAIJA-LIISA. Antakaa mun vähä hengittää ens!

KRISTIINA. Onko tapahtunut onnettomuus?

GRÖNLUND. Tämä on merkillinen päivä.

ROSAMUNDA. Mikähän nyt tulee?

(Kaikki ympäröivät uteliaina Maija-Liisaa.)

MAIJA-LIISA. Olen ollut kuulustamassa arpavoittoja.

KAIKKI. No?!

MAIJA-LIISA. Minä en ole mitään voittanut.

KAIKKI. Hoo?!

MAIJA-LIISA. Mutta te, Kristiina, te olette voittanut!

KAIKKI. Voittanut?

MAIJA-LIISA (hengähtäen syvästi). 10,000 markkaa!

KAIKKI. 10,000 markkaa!

MAIJA-LIISA. 10,000 markkaa. Pian tullaan teille sanomaan, minä juoksin vain tulisimmassa kiireessä edellä.

KRISTIINA (hämillään). Onko se vain totta, todellakin totta, ethän narraa?

MAIJA-LIISA. Saattehan kohta kuulla. Tuossa, tuossa on numero, jonka tiesin teillä olevan ja joka pyynnöstäni kirjoitettiin mulle paperille.

(Ojentaa paperilippua).

GRÖNLUND (ottaa paperilipun, kun Kristiina hämmästyksissään ei ota).

MAIJA-LIISA. Mutta nyt täytyy mun mennä. Näin mainiota uutista en ole pitkään aikaan saanut kertoa! Kyökkipiika voittaa 10,000 markkaa! Hyvästi nyt! -- Nyt, Kristiina, olette turvattuna kuolinpäivään asti (avaa oven mennäkseen, mutta palajaa heti). Tiedättekö myös, kutka muut ovat voittaneet! Räätäli Hellsteeni on voittanut 5,000, isvossikka Laukkanen 1,000 markkaa, herrassyötinki Kuksteri 500 markkaa, klanstryykerska Lindholmi myös 500 markkaa -- kaikki köyhiä ihmisiä; kerrankin osasi oikealle. Mutta nyt täytyy mun mennä, ei yksikään ihminen vielä ole saanut tätä merkillistä sanomaa, eikä saa kukaan sitä kertoa ennen minua! Hyvästi nyt! Saa nähdä eikö isäntäni suutu, kun olen viipynyt näin kauan. Voi, voi, jos minäkin kerta voittaisin -- en tarvitsisi enää olla maitokuskina. Hyvästi!

KRISTIINA. Olen vielä kuin puusta pudonnut.

MAIJA-LIISA (yhä ovella). Saa nähdä, mitä sanoo klanstryykerska. Hän oli aamulla kiukkuinen, mutta täytyy mennä hänelle ilmoittamaan ilon sanomaa. Vaikka menisi multa koko päivä, uutiset täytyy saada levitetyiksi. Voikaa hyvin! Hyvästi nyt. Mitähän tuo hurja herrassyötinki tuumaa, joka juuri kuuluu olleen kilstuvan portailla.

(Poistuu). .

KRISTIINA. Olisin siis todellakin rikas nyt!

HANNA (hiljaisena, ujosti). Sittenhän olisin kai minäkin voittanut?

GRÖNLUND (katsoen lappua). Aivan oikein, tässä seisoo! Mikä numero Kristiinalla on?

KRISTIINA. Numero? Numero? Jassoo -- (menee hämillään kaappilaatikolle ja etsii) -- -- minä tiesin sen ulkoa, ja nyt on muistini ihan tylsä -- -- tässä, tässä, numero 4, 3, 7, 1, 8.

GRÖNLUND. Kuinka?

KRISTIINA (antaa hänelle arvan). Tuossa näette itse!

GRÖNLUND. N:o 43,718. -- Se on aivan oikein, aivan oikein -- kai, kai!

KRISTIINA (lyöpi yhteen kämmenensä). Siis todellakin?

ALFONS (lähestyy perällä Rosamundaa ja puhuttelee häntä hiljaa).

KRISTIINA (pyyhkii kyyneleensä, liikutettuna). Grönlund, nyt minä, Jumalan avulla, lakkaan --

HANNA (epäillen). Mutta sanokaa toki, miten on minun laitani?

KRISTIINA. Sinähän myöskin olet voittanut, lapsi.

HANNA (iloisesti). Voittanut! Voittanut! Ettehän vain tee minusta pilkkaa?

KRISTIINA. Ei, ei -- se on toden totta! Näet nyt että pitää noudattaa taivaan viittauksia! Jos et olisi totellut unennäköäsi, et olisi voittanut, ja jos en minä olisi antanut sinulle puolta, niin olisi onni luiskahtanut minunkin käsistäni. (Kirkastunein kasvoin -- yhä vielä hämillään). En voi sitä vielä uskoa.

HANNA. Siis voittanut? Ja kuinka paljon sitte?

GRÖNLUND. No, neljännen osan 10,000 markasta -- kun kaikki lasketaan pois mitä tulee pois otettavaksi, niin (aprikoiden -- hämillään) jääpi vielä noin kolme tuhatta ja sata markkaa.

KRISTIINA. Ja siitä on puolet sinun.

HANNA (hämmästyen). Puolet?

GRÖNLUND. Niin, niin -- niin, yksitoista sataa markkaa näet ja vähä päälle.

HANNA (huudahtaen äkkiä kovaa). Yksitoista sataa markkaa! Juho! Juho!

(Juoksee peräovesta ulos).

GRÖNLUND (istautuu ja laskee sormi nenällä). Siis yksitoista sataa markkaa ja jos siihen panen -- hm -- hm.

ALFONS (sill'aikaa hiljaa Rosamundalle). Sovitaan pois?

ROSAMUNDA. Mutta sillä ehdolla -- --

ALFONS, Siihen tyydyn -- mutta tule pois. Täällä kyökissä ei ole meidän sija.

ROSAMUNDA (Kristiinalle). Toivotan onnea, keittäjä. Ette tekään taida enää jäädä kauaksi aikaa taloon. O rövoaar!

KRISTIINA (ajatuksissaan, katsomatta Rosamundaan). Tuskin, tuskin.

ROSAMUNDA. Ilmoitan siis armolliselle fröökynälle.

(Poistuu yhdessä Alfonsin kanssa.)

KRISTIINA. Saatte jäädä tänne tanssimaan kahden kesken Kyöpelin polskaanne -- te koirankuontalaiset. -- Ei, ei -- päätäni pyörryttää vielä -- täytyy istua -- siis voittanut -- ja puolet olen antanut pois -- niin, uni niin käski -- enkä olisikaan muuten voittanut -- ja se on hyvin käytetty. Kai nuoret sen kyllä tarvitsevat -- ja juuri nyt -- voittanut, voittanut, -- täytyyhän toki -- missä on virsikirjani -- --?

(Etsii laatikostaan.)

GRÖNLUND (laskettuaan). Yksitoista sataa kolmekymmentä ja kolme markkaa -- nyt olen huono räknäämään, mutta selveneehän toiste -- ja meidän molempain säästömme -- nyt on kylliksi.

(Vetää käteensä hansikat).

KRISTIINA. Tuossa se on. Minkä virren ottaisin --?

GRÖNLUND (menee Kristiinan luo, juhlallisesti). Neitsyt Kristiina!

KRISTIINA (katsoo häneen kummastuneena). No, Grönlunti!

GRÖNLUND (juhlallisesti). Se ehkä ei ole Kristiinalle aivan uutta, että minä jo monta vuotta olen ollut hyvilläni, kun olen katsellut Kristiinaa, ja että jos minä päättäisin mennä avioliittoon, niin -- kai, kai -- miten piti mun sanomani? -- niin, oikein -- niin valitsisin, pyytäisin -- toivoisin Kristiinaa puolisokseni. Kai, kai!

KRISTIINA (nousee seisoalle, ujona ja juhlallisesti). No, mutta -- Grönlunti -- tämä tulee niin odottamattomasti -- Ette koskaan ole sanoneet sanaakaan --

GRÖNLUND. Minä en ole niitä kevytmielisiä poikia, jotka tekevät kaikki ilman aprikoimatta, -- saatikka sitten kun minä kuskina olen tottunut menettelemään varovaisesti.

KRISTIINA (niiaa). Tiedänkin teitä siitä pitää kunniassa!

GRÖNLUND. Onhan myöskin mielenne aina kallistunut samalle suunnalle, nimittäin ravintolaan -- nimittäin pienen ravintolan pitämiseen. --

KRISTIINA. Hyvällä ruu'alla. Ihmiset tulevat minuhun tyytymään --

GRÖNLUND. Aion minäkin ravintolan isäntänä pitää paikkani --

KRISTIINA (niiaa). Vallan pulska ravintolan isäntä -- mutta jälkeen puolen päivän pitää oleman kahvia -- meidän kahvimme pitää tulla tunnetuksi koko kaupungissa.

GRÖNLUND. Kun meillä molemmilla nyt on hiukkanen säästössä ja kun arpajaisvoiton kautta lienee tarpeeksi koossa siunattua alkua varten --

KRISTIINA (hurskaasti). Jumala siunatkoon arpajaisia!

GRÖNLUND. Niin kysyn täten nöyrimmästi, tahtooko neitsyt Kristiina ottaa minut aviopuolisokseen?!

KRISTIINA (ujosti). Ah, Grönlunti --

GRÖNLUND. Niin olen siis kohteliaasti sanonut sanottavani ja odotan neitsyt Kristiinan vastausta.

KRISTIINA (ujosti). Min' en tiedä, tämä tapahtuu ensi kerta elämässäni --

GRÖNLUND (lempeästi, hennosti). Eikö neitsyt Kristiina olisikaan ennen ajatellut tätä?

KRISTIINA. No, en saata kieltää että joskus --

GRÖNLUND. Kai, kai! No antaa sitte neitsyt Kristiina minulle selvän vastauksen.

KRISTIINA (kätkee kasvonsa vyöliinaan ja nyykäyttää päätään).

GRÖNLUND. Jaa-ko?

KRISTIINA. Jaa!

GRÖNLUND. No, julistan siis juhlallisesti neitsyt Kristiinan rakkaaksi morsiamekseni.

KRISTIINA (hiljaa). Ah -- Grönlunti!

GRÖNLUND (vetää hänet hiljaa rinnalleen). Rakas Kristiina!

KRISTIINA. Onhan toki Grönlund odottanut hyvin kauan, -- eikö olisi tämä voinut käydä ennenkin?

GRÖNLUND (totisesti). Ei, neitsyt Kristiina, ennen ei vielä ollut kylliksi!

20:nes kohtaus.

Edelliset. Hanna. Juho.

HANNA (vetää Juhoa sisälle). Tule, tule, Juho!

JUHO. Onko se totta, todellakin totta?

KRISTIINA (irtautuu Grönlund'in syleilyksestä, ujosti). On, Juho, on -- minä olen morsian.

JUHO. Ja voittoineen päivineen?

GRÖNLUND. Kaikki on totta.

JUHO (syleilee Hannaa riemuissaan). Hanna, Hanna, ken olisi tätä! -- Vastikään olimme niin kurjina -- ja nyt -- rahat riittävät aluksi, meidän ei enää ole tarvis odottaa. Hanna, rakas Hannani!

HANNA. Kristiina, tästä tulee meidän kiittää hyvää Kristiinaa. -- Jos hän ei olisi myynyt arpaansa --

JUHO. Se on tosi! Kristiina, jos jolloinkin tahdotte ajaa, niin pitää Kristiinan aina ajaa minun hevosellani. Paraimmat vaununi ja paraimmat hevoseni ovat aina saatavinanne ilmaiseksi. Hei! Olipa tänään oikein onnen markkinat!

KRISTIINA. Niin, niin, ja kyökissä.

Loppu.

Näytelmä kirjoitettu 1870 luvun lopulla.