Part 2

GRÖNLUND. No, mitä uutta kuuluu kaupungille? Antti on sukkela urkkimaan kaikki päivän tärkeimmät tapaukset.

ANTTI (juoden kahvia). Suuria uutisia, suuria uutisia! Valkea on ollut irti.

GRÖNLUND ja KRISTIINA. Valkea irti?

ANTTI. Niin, niin.

KRISTIINA. Enkä minä ole kuullut kellojen soittoa!

GRÖNLUND. Enkä minä liioin, minä nukun niin sikeästi. -- Mutta missä?

KRISTIINA. Missä? missä?

ANTTI. Vanhassa klinikassa.

KRISTIINA. Sus siunatkoon! Onko palanut sairaita?

ANTTI. Sairaita? Ei, ei sairaita ensinkään. Kaikki saatiin aikoinansa muutetuiksi uuteen klinikkaan, mutta yksi lääkäri paloi.

KRISTIINA ja GRÖNLUND. Lääkäri? Se on mahdotonta!

ANTTI. Se on totta, ihan totta. Hän kuuluu olleen paha nukkumaan hyvin sikeästi, eikä kukaan häntä muistanut, kun ruvettiin pelastamaan.

KRISTIINA. Siitä näette, Grönlunti, kuinka vaarallista tuo sikeä nukkuminen on. Parempi on nähdä unta.

GRÖNLUND. Kai, kai! Mutta onko sitte koko klinikka palanut.

ANTTI (panee pois kahvikupin ja tekee lähtöä). Sitä en tullut kysyneeksi; -- kiitoksia, Hanna! Täytyy lähteä taas. Tarvitseeko Hanna puita?

HANNA. No, jos Antti toisi sylellisen, niin eipähän olisi haitaksi.

KRISTIINA. Meneppäs, Antti, ensin tuomaan lahtari Hacklinilta se lihamöhkäle, jonka eilen sieltä tilasin.

ANTTI. Kyll' mennään.

(Menee).

GRÖNLUND. Luulenpa että Antti tekee meistä pilkkaa.

KRISTIINA. Mahdollista että ovat narranneet Anttia, mutta palatakseni jälleen unennäkööni.

GRÖNLUND. Onko unennäkö pitkä, Kristiina?

KRISTIINA. Älkää mua keskeyttäkö, Grönlunti! Hanna, kuule nyt! Olin siis suuressa kellarissa ja hoperoin peloissani sinne tänne. Yht'äkkiä aukeaa ovi ja sisään astuu --

3:MAS POIKA. Uusi Suometar.

(Poistuu.)

KRISTIINA. Se on Grönlundin sanomalehti se. Kas tuossa. No mihin jäin kertomuksessani. Niin -- olin kuin olinkin kellarissani -- ovi aukenee ja sisään astuu --

GRÖNLUND (hymyillen). Kamarineitsyt!

(Menee hiljoilleen paikalleen.)

8:sas kohtaus.

Edelliset Rosamunda (astuu sisään viime repliikin kuluessa).

KRISTIINA. Niin, miksi ei -- (huomaa Rosamundan). Ah, vai niin, (itseks.) -- no, tuolle en tosiaankaan kerro untani.

ROSAMUNDA (hyvin teeskenteleväisesti murtaen ruotsiksi ja lyhyesti). Armollinen fröökynä käskee tuoda kahvin sisään.

HANNA (toimittaa kahvikantimelle leipää ja kaataa kahvia pieneen kahvikannuun.)

KRISTIINA. Saisipa toki neitsytkin sanoa hyvää päivää tullessaan kyökkiin.

ROSAMUNDA (nopeaan). Se on ihan tarpeetonta, kun näkee toisensa illasta aamuun. --

GRÖNLUND (hymyillen). Niin, illasta aamuun -- ja neitsyt vihaa kaikkia tarpeettomia sanoja!

ROSAMUNDA (heittäen ylenkatseellisen silmäyksen Grönlundiin). Ovatko gasetit tulleet?

GRÖNLUND. Mitkä? Kasakat?

ROSAMUNDA. Tidningit, tidningit!

9:säs kohtaus.

Edelliset.

GRÖNLUND. Tuossa on!

ROSAMUNDA. Uusi Suometar sivistyneelle kamarineitsyelle! Hyi! Eikö Hufvudstadsbladet ole vielä tullut?

4:JÄS POIKA. Hufvudstadsbladet!

ROSAMUNDA. Tuo tänne se, poika!

POIKA (poistuen ovessa). Ei ole aikaa!

(Paiskaa lujasti oven kiinni perästänsä.)

ROSAMUNDA (ottaa "Hufvudstadsbladin" ja rupee lukemaan). Vihityt näkyvät olevan Jungfru Katariina Stenfelt och polisbetjenten Kristian Springfot -- no, vihdoinkin sai tuo vanha sisilisko miehen -- Glansstrykerskan Gustava Lindén och konstförvandten Nikolai Boklund -- ha, ha, ha -- sekin herra katsoo enemmän tytön rahoja kuin sinisiä silmiä. Kuollut vanha panttilainaaja Robertin kadulla, "till bittersta sorg och saknad för hustru och många barn" -- ha, ha, ha, avatkoot kassan ensin, niin kyllä suru pian haihtuu. (Soitetaan kaksi kertaa.) Mutta varmaankin tulee loistavat hautajaiset. Grönlunti, pankaa silloin mulle hevonen aisoihin. Minä tahdon katsoa prosessionia.

HANNA (kantaa Rosamundalle kahvikantimen, jossa kaikki on paikallaan). Neitsyt, teitä soitettiin!

ROSAMUNDA (huolimatta Hannasta). "Född en son. Serafiina och Nikodemus Buttenstubbe." Hm! Hm! Jos tahtoisin jotain sanoa, niin voisin, mutta tyst min mun, så får du socker! (Soitetaan kaksi kertaa.) Mitäs annetaan teaterissa tänään? (katsoo lehteen). "Frihetsbröderna". Hehei! sinne pitää mun mennä.

HANNA. Teitä soitettiin, neitsyt!

ROSAMUNDA. Minä en tarvitse muistutuksia. Minä tiedän kyllä mitä mun tulee animeerata! (tunnustelee vehnäleipiä, jotka Hanna on pannut kantimelle ja pistää ne taskuunsa). Mun täytyy saada toisia leipiä.

HANNA. Mutta noista juuri armollinen fröökynä pitää.

ROSAMUNDA. Minä pidän niistä myöskin ja etsin fröökinälle ne, jotka hälle tulee (menee leipäkorille ja ottaa toisia leipiä). (Soitetaan kaksi kertaa.) Jaa, jaa! -- Armollinen fröökynä on huonolla homöörillä tän'aamuna, mun tulee häntä virkistää, ja täytyyhän mun sentähden kertoa hänelle tuon historian piikatyttö Hannasta, jonka tänään olen saanut tietooni -- hän kyllä tulee virkistymään.

(Poistuu.)

HANNA (rupee uudestaan poimimaan lintuja).

KRISTIINA. Jumala varjelkoon sitä nimeä, jonka tuo kiukkunokka saa hampaittensa väliin!

GRÖNLUND (joka sill'aikaa on katsellut Uutta Suometarta). Hevoseni ovat paremmat kumppanit. Ne ovat mykät.

KRISTIINA. Mutta pitäähän mun kertoa unennäköni. Siis, minä olin pimeässä kellarissa --

GRÖNLUND. Ovi oli jo au'ennut --

KRISTIINA. Niin oikein -- ovi aukeni, ja sisään astui aave valkoisissa vaatteissa, pitkällä parralla ja tulisoihtu kädessä.

10:nes kohtaus.

Edelliset. Alfons.

ALFONS. Herra tahtoo kahvinsa!

KRISTIINA (tuskallisena). Aina tässä sitte tulee häirityksi!

HANNA (valmistaa kahvit kantimelle).

ALFONS. Herra lähtee ratsastamaan kello yhden aikana. Siis hevonen.

GRÖNLUND. Kyllä sanon Juholle.

ALFONS. Uusi satula, joka äskettäin ostettiin, on pantava.

GRÖNLUND. Kai, kai! Saisitte muuten sanoa tuon Juholle, sillä minä olen kuski.

ALFONS. Hm, tallihan toki kuuluu teidän ammattiinne!

GRÖNLUND. Minä olen kuski. Satuloiminen on Juhon ammattia.

ALFONS (nostelee olkapäitään: Hannalle). Älä polta sormiasi, Hanna!

KRISTIINA (itsekseen). Kuulkaas, kuinka hän puhuu hennosti! Jos kamarineitsyt kuulisi tuon.

HANNA (ojentaa Alfonsille kahvikantimen).

ALFONS (hiljaa Hannalle). Ole iloinen, Hanna, vaan. Turvaa minuhun. Minä en sinua jätä.

(On menemäisillään.)

GRÖNLUND (ojentaa hänelle Nya Pressenin ja Hufvudstadsbladin). Tässä on sanomalehdet -- viekää ne herralle.

ALFONS. Minä en ole niitä vielä lukenut.

(Pois).

GRÖNLUND. Vai niin! Herra voi odottaa! Äh, olisin minä herrana, niin --

KRISTIINA. Totta nyt saamme hetkeksi rauhaa! Siis aave -- tottahan kuulet, Hanna?

HANNA. Kyllä, Kristiina!

KRISTIINA. Kuulkaa tarkasti, Grönlunti; se on todellakin merkillistä. Siis aave antaa mulle suuren kukkaron täynnä rahaa ja sanoo: tämä tulee sinulle, mutta sinun täytyy jakaa sen kanssa, joka ensi-aamuna sinulle ensiksi jotakin antaa. Eikö se ole eriskummallista, Grönlunti?

GRÖNLUND. Kai, kai!

KRISTIINA. Minun pitää se jakaa, Grönlunti; mutta mitä pitää minun jakaa? Miten selvitän tämän unen?

GRÖNLUND. No, Kristiina katsoo unikirjastansa.

KRISTIINA. Olen jo katsellut ja tuumannut sinne tänne.

11:sta kohtaus.

Edelliset. Maija-Liisa (kantaen kahta suurta maitokannua).

HANNA (ottaa hyllyltä kaksi pienempää maitoastiaa).

MAIJA-LIISA (kaataa maitoa niihin, puhuen sill'aikaa hyvin vilkkaasti). Hyvää huomenta! Hyvää huomenta! Hyi, kuinka tänään on kylmä. Mitäs kuuluu tähän taloon?

KRISTIINA. Eipä juuri mitään, mutta mitä kuuluu muihin? Maija-Liisa, joka joka-aamu käy niin monessa kymmenessä talossa, tietää aina uutisia enemmän kuin sanomalehdet.

MAIJA-LIISA. No, tiedetäänhän yhtä ja toista. Oliko Grönlunti eilen maskeraatissa? Siellä kuuluu olleen melkein kaikki kaupungin kuskit ja paljo muita herroja.

GRÖNLUND. En ollut minä.

MAIJA-LIISA. Vai ei! Paavolan Priitta, Hausjärveltä, joka palvelee Brummerilla, sanoo olleensa siellä ja kertoi että De la Sapellin Tiltulla oli ollut niin pienet kengät, että poislähtiessään täytyi ne riisua jalasta ja käydä jalkasin kotiin, josta hänen jalkansa oli loppu-yöllä niin paisuneet, ett'ei tän'aamuna ollut päässyt sängystä. Ja Villebrandtin Liisa sitten! Hän kuuluu nööränneen itsensä niin pinteästi, että hänen keuhkonsa koko ajan olivat läähöttäneet kuin pajanpalkeet.

KRISTIINA. Semmoista se on! Se on turhamainen tapa tuo! vai kuinka Grönlunti?

GRÖNLUND. Kai, kai!

MAIJA-LIISA. Tunteeko Kristiina maalari Göölen kyökkipiikaa? Hän on kihloissa Sinebrykoffin olutkuskin kanssa.

KRISTIINA. En tunne häntä, mutta toivotan onnea.

MAIJA-LIISA. Entäs sihteeri Bomanin neitsyttä? Hän on äskettäin lähtenyt Pietariin, ties Jumala mistä syystä.

KRISTIINA. Hoo, hoo, minä hänen tunsin -- ja olipa hän aina joteskin muuttelevainen mieleltään.

MAIJA-LIISA. Onko Grönlunti kuullut että poliisi Paasonen on pantu pois viralta? Hän kuuluu olleen turski, sanoi kamreeri Tammelinin sisäpiika, joka tulevalla viikolla menee naimisiin poliisi Häggholmin kanssa, ja pait' sitä oli hän huono ruotsalainen. -- Hyi, kun on kylmä! (Ottaa kannunsa.) Menen nyt kuulustelemaan miten arvanveto pankissa on käynyt. Se oli eilen. Minun isäntäni oli mulle toimittanut arpanumeron. Saas nähdä olenko voittanut mitään. Jos oikein olisi onnistunut, saisin viisisataa markkaa. Näin viime yönä unta suuresta hämähäkistä, ja hämähäkki merkitsee onnea, -- niin ainakin sanotaan. Hyvästi, Hanna, hyvästi, Kristiina, hyvästi, Grönlunti! Tulevalla viikolla isäntäni varmaankin koroittaa maito-hinnan. Muut kuuluvat jo koroittaneen. Mitä sanomalehdet tietävät tänään?

GRÖNLUND. Ei juuri mitään.

MAIJA-LIISA. Sanotaan että klinikassa olisi palanut. Lieneekö tuo totta?

GRÖNLUND. Ei ainakaan tässä lehdessä siitä mitään puhuta.

MAIJA-LIISA. Vai ei; sepä oli ikävä! Hyvästi nyt, hyvästi Hanna!

HANNA. Hyvästi, hyvästi, hyvä Maija-Liisa!

MAIJA-LIISA. Sus siunatkoon, kuinka jaksaa taas tämän talven. Tämä ei ole mikään huvittava virka: tulla joka aamu puoli peninkulmaa ja käydä sen seitsemässä talossa täällä kaupungissa. Käteni ovat ihan kontassa. Liekö totta, mutta ainakin kerrotaan että eräs maitokuski Hertonääsistä mennyt talvena oli palelluttanut etusormensa, jotta hänen täytyi luopua toimestaan, kun ei voinut pyyhkäistä kannun syrjiä. Hyvästi, hyvästi, mulla on kiire, kuten ainakin.

(Poistuu.)

KRISTIINA. Arpanumero! Ah nyt tiedän. Se on taivaan viittaus, ja nyt tiedän mitä uni merkitsi. Grönlunti, kuulkaa!

GRÖNLUND. Kai, kai!

KRISTIINA. Mitä unennäöt käskevät, se täytyy tehdä -- muuten kääntää onni meille selkänsä. Minun pitää jakaa arpanumero, jonka Kalle-veljeni, tiedättehän -- entinen alaupseeri --, kerran toimitti mulle; sillä voin voittaa 1000 markkaa. Se on aarre. Eikä tässä voi olla mitään petoskauppaa, sillä arpajaiset ovat valtion, sanoi veljeni.

12:sta kohtaus.

Edelliset. Juho (tulee sisään, ottaa Suom. Virallisen Lehden pöydältä ja lukee seisoallaan).

KRISTIINA (jatkaen yhtä menoa). Hanna, tuleppas tänne. Sinä annoit ensiksi tänään jotakin mulle -- nimittäin kahvia. Sinä olet nähnyt unta minusta, miten minä olin antanut sulle puolet leivästäni -- se sopii ihmeellisesti yhteen, se on todellakin taivaan viittaus. Minä annan sinulle puolet omastani -- se maksaa 39 markkaa 12 penniä -- sinä siis annat mulle -- äläppäs nyt (laskien) 19 markkaa 62 penniä (ottaa kaappilaatikosta numeronsa esille). Tässä on numero -- se on kahdessa osassa -- katsoppas, sekin sopii uneen!

HANNA (nousee seisomaan, eväten). Ei, ei, se on mulle liian suuri raha.

KRISTIINA (on noussut seisoalle, innostuneena). Hanna, ajattele unennäköäs, älä salpaa onnelta ovea, kun se kolkuttaa.

HANNA. En kyllä, mutta -- Juho!

JUHO. Hm!

HANNA. Mitä arvelet?

JUHO. Katson sanomalehdestä olisiko mulle paikkoja tarjona.

HANNA. Mitä arvelet -- kysyn mä -- arpanumerosta?

JUHO. Hm, hm!

KRISTIINA (innostuksella). Juho, ota onni hännästä kiinni, se ei tule joka päivä näkyville.

JUHO. No, ota se, Hanna!

HANNA. Mutta 19 markkaa --

KRISTIINA. Ja 62 penniä.

HANNA. On liian tuntuva Hannan kukkarolle!

KRISTIINA. Mutta ajattele voittoa.

HANNA. Se on epätietoista.

KRISTIINA. Mutta ajattele untasi.

HANNA. Minä ajattelen kahden kuukauden palkkaa, jonka tuo numero multa viepi.

JUHO. No, mutta minä sen otan. Paljoko tulee? (vetää esille kukkaronsa). En ole tuommoisia vielä koskaan koettanut. Olkoon menneeksi kerta. (Antaa Kristiinalle rahaa.) Tuoss'on, onko oikein?

KRISTIINA. Äläppäs hätäile -- puolet 19:sta markasta 62 pennistä on (laskee) 9 markkaa 81 penniä.

JUHO. Siinä on! Maksa sinä toiset puolet, Hanna?

HANNA. Arveletko?

JUHO. Saadaanhan kerta koettaa.

HANNA. Minä noudan rahat.

(Poistuu).

KRISTIINA. Saatpa nähdä, Juho, me me voitamme aivan vissisti!

JUHO. Hm! Se olisi kyllä hupaista. Mutta jos Kristiina sen niin vissisti tietäisi, niin Kristiina ei olisi myynyt arpaa.

KRISTIINA (hyvin totisesti). Uni niin käski, Juho, uni käski! Jos en olisi totellut, ei myöskään olisi onnistunut. Se pitää tietää. Onnen kanssa ei ole leikitseminen, täytyy noudattaa sen tahtoa; muuten se meidät jättää.

13:sta kohtaus.

Edelliset. Alfons.

ALFONS. Herra tahtoo häntä puhutella, Juho!

JUHO. Vai niin!

(Poistuu).

ALFONS (lämmitellen takan edessä, ivaten). Saa hän nähdä, tallirenki, mitä herralla on hänelle sanomista.

KRISTIINA. Kuinka niin?

ALFONS. Hm! Herran kanssa ei ole Juhon juuri hyvä puhua.

KRISTIINA. Miksi niin sitte?

ALFONS. Valakka on taittanut jalkansa -- se varmaankin jää Juhon syyksi.

GRÖNLUND (hyvin kovaa). Ei, se ei ole Juhon syy -- sitä ei herra ymmärrä -- sen tiedämme me paremmin.

ALFONS. No niin -- mitä se minuun koskee.

GRÖNLUND. Ken tiesi! Siellä ylhäällä herran tykönä jaaritellaan kaikellaista, joka on meidän vahingoksi täällä alhaalla, mutta päällekantajat ja juorunkuljettajat ovat kurjinta moskaa, mitä Jumala on luonut -- kai!

ALFONS (kiivaasti). Tarkoittaako tuo minua?

GRÖNLUND. Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa.

(Tampuurin kello soi).

KRISTIINA. Tampurissa soitetaan. Mutta missä on Hanna? Grönlund, avatkaa te kerta.

GRÖNLUND (nousee). Juho on kelpo poika. Minä en ole vielä nähnyt parempaa hevoshoitajaa, ja se, joka häntä vainoo, tekee pahan työn myöskin herralle, kun saattaa epäluulon alaiseksi uskollisen palvelijan. Käsittäköön sen kamaripikäntti miten tahansa.

(Poistuu oikealle).

ALFONS. Jok'ainoassa sanassa haisevat nämä ihmiset tallilta.

(Ottaa "Nya Pressen'in", asettuu perälle ja lukee).

KRISTIINA. No, no. Kaikkien sieramet eivät ole yhtäläiset. Monet ihmiset pitävät tallinhajusta enemmän kuin pomaatan.

ALFONS. Parempi Kristiinan pysyä toimissaan kuin sekaantua muiden resonemankiin.

14:sta kohtaus.

Edelliset. Hanna.

HANNA (antaa Kristiinalle rahaa). Tässä on rahat.

(Menee linnuilleen).

KRISTIINA. Hyvä, hyvä, Hannaseni -- arpa on Juholle! (Alfonsille.) Huudatteko te vaiti-oloa mulle kyökissä? Täällä minulla on puheen valta, enkä anna kenenkään sulkea suutani! Tietäkää se, kamarirenki!

ALFONS (nostelee ylenkatseellisesti olkapäitään).

15:sta kohtaus.

Edelliset. Grönlund. Antti (oikealta).

ANTTI (kantaen lihamöhkälettä). Prrr, prrr, (puhaltaa käsiinsä). Täss' on lihamöhkäle, Kristiina, jonka eilen tilasitte lahtarilta ja joka piti minun tuoda. Hyi, kuinka nyt on kylmä. Käteni on ihan kontassa -- niinkuin tuo härän käpälä.

GRÖNLUND (istautuu paikalleen ja rupee lukemaan kirjastaan).

KRISTIINA. Voi, voi, Antti-parka! Lämmittele nyt.

(Tarkastelee lihaa.)

ANTTI (asettuu takan eteen, panee kädet selkänsä taa ja seisoo yhtä ylpeänä kuin Alfons).

16:sta kohtaus.

Edelliset. Rosamunda.

ROSAMUNDA. Armollinen fröökynä kutsuu Hannaa sisään.

HANNA (menee).

ROSAMUNDA (tarkkaa Alfons'ia triumfeeraavalla katseella, menee sitten hiljaa Grönlundin luo).

KRISTIINA. Tämä ei juuri ole lihavaa lihaa.

ANTTI. Hoo-oh! Ja kuitenkin sanoi lahtari, ett'ei hän muka koskaan ollut teurastanut niin lihavata lehmää.

KRISTIINA. Punnitsivatkohan oikein?

ANTTI. Kolmetoista naulaa seitsemän luotia pitäisi oleman. Voihan Kristiina punnita uudestaan.

KRISTIINA (ottaa puntarin seinältä ja rupee punnitsemaan).

ROSAMUNDA. Mitä kuski lukee niin ahkerasti? Onko se intressanttia?

GRÖNLUND (ojentaa hälle kirjan).

ANTTI. Oletteko kuulleet, että tän' yönä on tehty murtovarkaus.

KAIKKI. Missä? --

KRISTIINA (katsoen punnitessaan ylös -- ja sitte lopettaen sen toimen). Äläs kerro vielä, -- minä punnitsen ensiksi. -- Missä?

ANTTI. Räätäli Rintalalla, tässä ihan lähellä. Kolme takkia, yhdet housut, kaksi liiviä ja karvalakin olivat varkaat vieneet.

GRÖNLUND. Soo, soo -- eikö ketään epäillä?

ANTTI. Ainahan poliisi epäilee, mutta varkaita ei se sillä saa kiinni. Saas nähdä, saadaanko niitäkään kiinni, jotka toissayönä varastivat poliisimestarin lehmän! -- -- Taitaa täytyä mennä noutamaan sylillinen puita.

(Poistuu).

KRISTIINA. Poliisimestarin lehmän?! Hirveä aika tämä, kun ei poliisienkaan anneta olla rauhassa!

ROSAMUNDA. Tämmöiset romaanit ovat vanhan muotisia, Grönlund. Ihan uusimmat ovat "Pariser mysterier" taikka "Den evige Juden", jotka on kirjoittanut Eugène Sue (ääntää Eugeene Suue).

GRÖNLUND. Minä osaan ainoastaan huononpuolisesti lukea ruotsia.

ROSAMUNDA. Ah, se on tosi. Minä olen ne lukenut franskaksi, mutta mahdollista kyllä, että ne jo löytyvät ruotsiksikin.

GRÖNLUND. Eikö suomeksi?

ROSAMUNDA (kohoitellen olkapäitään). Ei, ei -- ne kirjat ovat ainoastaan parempia ihmisiä varten.

GRÖNLUND. Kai, kai! No vähät niistä sitten. Minä luen minun kirjojani -- ja olkoot ne vanhan muotisia, niin kuitenkin ovat ne hyviä. Pahanilkiset saavat aina palkkansa, panettelijat ja pahansuovat naiset tulevat rangaistuiksi. -- Elämässä käy useimmin päinvastoin.

ROSAMUNDA. Ehkä kuski on oikeassa. (Alfonsille): Saanko minä lisälehden?

ALFONS (antaa lisälehden).

ROSAMUNDA (istautuu Hannan paikalle, on lukevinaan ja urkkii samalla mitä sanotaan ja tehdään).

17:sta kohtaus.

Edelliset. Juho.

JUHO (haltioissaan). No, pikäntti, teidän on onnistunut. Riemuitkaa nyt.

ALFONS. Mitä sillä tarkoitatte?

KRISTIINA. Mikä nyt on?

JUHO. Ei juuri mitään -- olen saanut eroni!

GRÖNLUND (suutuksissaan). Kai, kai!

KRISTIINA (suutuksissaan). Mitä? Eron?

JUHO. Ah -- tiedän mistä se tulee! Älköön se painako omaatuntoanne, pikäntti, että olette vieneet leivän rehelliseltä mieheltä!

ALFONS. Minä? Mitä minä siihen voin?

JUHO. Älkää olko olevinanne. Minun pitää talosta pois -- jotta saisitte menetellä Hannan kanssa mielenne mukaan.

KRISTIINA (vihoissaan). Hyi, hyi!

GRÖNLUND (vihoissaan). Kai, kai!

ROSAMUNDA (katsoen lehden yltä). Niin -- niin kai on -- siitä voin panna vetoa.

JUHO. Koska te sen vakuutatte, on se varmaan totta.

KRISTIINA. Kuinka inhoittavaa!

GRÖNLUND. Mutta minkä vuoksi sitten? Mitä syitä herralla oli?

JUHO. Valkko on muka taittanut jalkansa minun kauttani.

GRÖNLUND. Mutta minähän voin todistaa --

JUHO. Minä mainitsin teidän ja eläinlääkärin todistuksen -- mutta silloinkos vasta herra vihastui! -- maksoi mulle kolmen kuukauden palkan ja käski mun lähteä paikalla pois, -- kuuletteko, -- paikalla!

KRISTIINA. Paikalla!

GRÖNLUND. Paikalla! Kai, kai! -- se on --

JUHO. Päätetty asia!

KRISTIINA. Mikä julmuus!

GRÖNLUND. Moista en ole vielä koskaan kuullut.

JUHO. Minä lähden -- lähden paikalla, otan nuttuni ja olen kohta kadulla. Täällä en olisi hetkeäkään enää. Grönlunti -- katsottehan vähän ruunaa, kunnes uusi tallirenki kerkee tottua. Kuten tiedätte, ei anna se syödessään kenenkään lähestyä ja potkii silloin helposti. -- Niin, minä menen, lakeija, mutta se ei tule teitä auttamaan -- uskokaa se -- Hanna on kelpo tyttö, ja jos Jumala meitä auttaa, ei hänkään ole kauan tässä talossa.

ALFONS. Mitä tietää tämä puhe, mies?

JUHO (astuu uhaten hänen eteensä, lujasti). Älkää pöyhistelkö, mies! En tahdo, että minusta sanotaan: hän erkani riidassa talosta, muuten olisin veisannut teille toista virttä. Mutta älkää mua ärsyttäkö -- muuten ehkä unhoitan päätökseni -- ja varo silloin luitas, mies!

(Poistuu).

KRISTIINA. Hyi, hyi, -- ja vieläkin hyi! Tämmöistä en ole vielä koskaan nähnyt ja kuitenkin olen jo ollut viisitoista vuotta talossa. Eihän pitäisi kenenkään jäädä tähän, jossa moisia tapahtuu.

GRÖNLUND. Niin, Kristiina, jos jo olisi kylliksi!

KRISTIINA. Mitä Grönlunti tarkoittaa? Tarkoittaako Grönlunti --?

GRÖNLUND (pidättäen). Kai, kai!

KRISTIINA (katselee häneen tyhmästi, kun ei häntä ymmärrä).

GRÖNLUND (nykäyttää päätään taaksepäin).

KRISTIINA (kuten häntä ymmärtäisi). Niin -- jassoo -- oikein.

GRÖNLUND. Niin, jos jo olisi kylliksi.

ROSAMUNDA (menee Alfonsin luo, lausuen hiljaa). Se ei teitä kuitenkaan auta!

ALFONS (pysyy istumassa ja katsoo sanomalehden yltä, jota ei jätä käsistään). Hä?

ROSAMUNDA (yhä hiljaa). Minua ette petä -- mutta sanon vieläkin, se ei teitä kuitenkaan auta.

ALFONS (myöskin yhä hiljaa). Kuinka niin?

ROSAMUNDA. Saattepa nähdä. Minua ette petä.

18:sta kohtaus.

Edelliset. Hanna (tulee itkien).

HANNA. Tämä on kauhein päivä elämässäni.

ROSAMUNDA (osoittaa triumfeeraten Hannaa ja menee hänen perässänsä jälleen takalle; on lukevinansa, mutta seuraa tarkasti kaikkia mitä sanotaan).

KRISTIINA. No, mutta Hanna!

GRÖNLUND (säälivästi). Tyttö itkee, mitä on tapahtunut?

KRISTIINA. No, mutta kerro toki, Hanna?

GRÖNLUND. Kuka on tehnyt sinulle mitä?

HANNA (itkee hyrskyttäen). Minä olen --

KRISTIINA. Puhu pois!

HANNA. Ajettu pois!

KRISTIINA (lyöpi kämmenensä yhteen). Mitä mä kuulen?

GRÖNLUND. Onko tänään piru päässyt irti?

ROSAMUNDA (hiljaa Alfonsille). Katsokaas -- osaan minäkin.

KRISTIINA. Tämä on toki liikaa -- ensiksi Juho -- nyt sinä -- mutta minkätähden sitte?

HANNA (itkeä hyrskyttäen). Armollinen fröökynä oli niin äkäinen -- ja hän kuitenkin muuten on hyvä ja ystävällinen -- minä muka olen herraa houkutellut -- se on inhoittavaa -- ajakoon minut pois, siihen en sanoisi mitään -- mutta että hän minusta semmoisia puhuu --

GRÖNLUND (lohduttaen). No, no, kai, kai! Semmoiset juonet eivät haita ketään.

KRISTIINA. Olen niinkuin puusta pudonnut. Minun aikanani ei tässä talossa vielä ole ollut niin kelvollista palvelustyttöä kuin Hanna -- ja hän ajetaan pois.

HANNA. Aah, -- minä tiedän mistä kaikki tämä tulee, -- siihen ei ole kukaan muu syynä kuin (osoittaen sormella Rosamundaa) tuo tuossa!

ROSAMUNDA. Mitä? Minä?

HANNA (pyyhkii kyyneleensä, lujemmasti). Te juuri, eikä kenkään muu!

ROSAMUNDA. Mitä on mulla sinun kanssasi tekemistä, piika?

HANNA (yltyneempänä). Se on pelkkää mustasukkaisuutta -- sentähden että lakeija on ajanut minua takaa.

ROSAMUNDA (ylenkatseellisesti). Minä -- mustasukkainen -- sinua kohtaan?

HANNA. Miksi ei? Kun tulee vissille ijälle, eivät miehet katsele niin paljon koreaa hattua kuin muuten.

ROSAMUNDA (kiivaasti). Vissille ijälle? Mitä sillä tarkoitat?

HANNA. No, ettehän tahdo kieltää että siitä on jo aikoja kuin olitte kapalossa?

ROSAMUNDA. Onko? -- Hää? -- Minä olen --

KRISTIINA. Päälle viisineljättä -- sen tiedän minä!

GRÖNLUND (itsekseen). Kihisevä kissa!

ROSAMUNDA. Rupeeko kyökkipiikakin?

KRISTIINA. Saan ilmoittaa etten ole kyökkipiika, vaan kuukerska. Sehän on inhoittavaa, miten tässä talossa eletään -- kuka rehellinen ihminen voisi pitää suutansa --

ROSAMUNDA. Luuleeko Kristiina että minä viitsisin ruveta riitelemään Kristiinan kanssa?

GRÖNLUND. Tulisittekin tappiolle.

ROSAMUNDA. Kuinka niin?

ALFONS. Siksi että olette väärässä. Inhoittavaa -- kannella semmoisia Hannasta.

ROSAMUNDA (ilkkuisesti). Todellakin? Osasinko pilkkuun? Oletteko menettänyt tytön? Se oli hupaista!

HANNA. Nyt sen kuulitte. Hän tunnustaa itse keksineensä tuon kauniin jutun -- ja ihan ilman syyttä. Mutta heti menen minä sanomaan fröökynälle kaikki. -- Te täällä voitte kaikki todistaa.

ROSAMUNDA. Aivan niin, kun talli-Juhon täytyy lähteä, on helpompi elellä noiden kahden toisen kanssa.

HANNA (pelästyneenä). Mitä? Juhon täytyy lähteä?

KRISTIINA. Niin, tyttöseni, Jumala paratkoon! Hänen on pikäntti juonitellut pois.

HANNA. Ei, ei -- sitten en minäkään jää -- sitten menen mielelläni! Hyvä Jumala, mitä sanoo äitini, kun tulen kotia? Hän ehkä lopuksi todellakin luulee minua kelvottomaksi.

KRISTIINA. Älä huoli, Hanna, älä huoli murehtia. Minä tulen kanssasi ja sanon totuuden.

(Tampurin kello soi.)

GRÖNLUND. Hanna, kuuletko?