Part 2

Kas, kuuhut kun kulkee pilvien taa ja tyttö kun hyvästit heittää, niin silloinpa yöhyt ja maailma taas sun mustina murheina peittää.

Ja silloin oot sinä varjoa vaan, joka itseänsä on vailla, ja silloinpa harhaan vie sua ties, jota astelet orjan lailla.

MUN ELONI -- --

Mun eloni aavikolle yks palmu varjoa luo. -- Miks mulle se vain ei olle, ei mulle suojoa suo?!

Kas sillä on siimeksessä muu markkinamatkamies, Siks kuljen ma heltehessä, siks roihuvi rinnan lies.

Mutt joskus ma mietin tälleen, yö aavikolla kun on: Kuin kauvan se itkijälleen on vaiti ja varjoton?

LAULELLAANPAS --

Laulellaanpas heilini hento kymmenkunta vuotta. En ole sulle ma vieras, en vento, vaikka sä luulet suotta.

Erokirjat, joita sä kannat, murheita mullen tuottaa. Sanohan kultani, koska sä annat apajan lemmen nuottaan?

Siniset siimat ja suukkos- suukin -- voikohan niihin luottaa? Lemmenmarjoja onnen- puukin viikkojen vierren uottaa.

PUUTTUVAISTA

Sinä olet niin herkkä ja hertas, ja sulla on viisas pää. Olet julma ja kylmä. Sun vertas kait kattavi talven jää.

Ja muuta ei puutu sulta, kuin sydän, niin, muuta ei. -- Sentähdenkö muilta ja multa sydämmet sinun silmäs vei?

Niin, niinhän se aina on täällä, paha kyllä, mut niinpä se on: Kuka koskaan maan tämän päällä ois ollunna puuttumaton?

PEIPPONEN

Lens', lauleli peipponen pikkuinen mun pirttini porraspuulla. Näin laulua leikkivän lintuisen sain illat ja aamut kuulla.

Se viserti virsiä vienoinsuin, mun peipponi pieni ja pirtee. Ja uneni, yönikin unhottui ja päiväni peipon virteen.

Oli silloin laulua aamun koi ja iloa iltain rusko. Mun rintani silloin riemuna soi, sai sieluhun uusi usko.

Sai synkkänä syksy ja tuulispäät, mun peipponi poies läksi, siit' asti on syksy ja syksynsäät vain jäänehet ystäväksi.

NUORELLE PARILLE

Kun yksin asteli matkamies, sai murhe rintahan hälle: niin kaukana tuikkii tähdetkin, ne ainoot ystävät tälle.

Tuhat kertaa mietti hän illoin näin: miks eloni niin on nurjaa? Miks yksin astujan taival lie niin pitkää, pystyä, kurjaa?

Utukuvia syntyi sieluhun tuvasta ja armahasta, jok' istuu äärellä hiiloksen ja polvella tuutii lasta.

Mut mistä se mailmanrannanmies oman lieden lämpöä saisi ja mistä hän mökin löytäisi, josta oman kullan naisi?

Näin kulkee ja miettii -- kerran niin -- käy vastahan tyttölapsi, jok' astuu kuin Sinipiikanen ja tuulessa leikkii hapsi.

Ja poian rintaan -- se ihmett' ei sai lempi syttyneheksi, oman kullanpa tunsi tyttökin nyt vastaan saapuneheksi.

Kuin taisi se poikanen vastustaa sen tyttösen silmäin tulta, ja mitäpä mahtoi tyttökään, kun vastahan sattui kulta?

Ja on kuin lempeä Luojakin niin hellän katsehen loisi ja viestin nuorien rintoihin Hän enkeli-siivin toisi:

Oi nuoret, toistanne lempikää, mutt' lempenne olkoon pyhä, se haudan partaalle kulkekoon ja suurena nouskoon yhä.

Ja silloin lempi lempeä on, se silloin suurta on vasta, kun jälkeen jäänehen kyyneleet pois menneen kumpua kastaa.

ERÄÄLLE

Hyvä yllinkyllin sä olla voit ja pahakin -- tarvittaissa, mut sitä, mitä osaksi orvon soit, ei mainita lemmen laissa.

TOKKOHAN?

Näin, näin sun päätäsi painavan päin polvea poian armaan, näin siinä sun lasna ma nukkuvan kuin päällä äityen parmaan.

Ja sä uinuit niinkuin uinuvi vaan se, jolle on rauha luotu ja jolle on outoja murheet maan ja jolle on unta suotu.

Ja ma mietin: tokkohan talven säät kevätkukkanen kaunis kestää, ja tokkohan tuskien tuulispäät voi armahin hennolt' estää?

OLET MULLE --

Olet mulle sä niinkuin lähde on pojalle aavikon: ves'pisaran yhden tähden tän luokse matka sen on.

Ja vaikka et ole mulle enempää kuin muillekaan, toki sittekin minä sulle näin ratkean laulamaan:

Oi, antaos armahainen, ma katson pintahas vain: Kuva siinä on kainonlainen kuin mullakin rinnassain.

"SURU"

Mulle heilani antoi rukkaset, siks mulla on mieli musta. Oi, mistähän saanevat aatokset sekä syömmein lohdutusta?

En eroa sure ma suurinkaan: jo mulla on samanmoinen, mut se minun mieltäni karvastaa: on hälläkin heila toinen.

Ja siksi on mieleni murheinen ja siksi on mulla hätä, kun en minä sallisi toisellen niin reilua ystävätä!

TUVAN TYTTÖ

On vieressä tien tupa pikkunen ja tyttö on ikkunalla. -- Miks kylvöt sä virrassa kyynelten näin mielellä haikealla?

On mullakin mieli niin murtunut, on rintani rauha poissa. Mun katseeni usein on harhaillut sen tupasen ikkunoissa. --

ORJAN LAULU

Oi, jos sinä tyttöni tietäisit ne tuskat, joita sä annat; vain osaksi jos sinä arvaisit sen myrkyn, mitä sä kannat.

Niin etköhän hetkeksi helpottais sun orvon orjasi työtä, valopilkkuna etkö sä pilkahtais valaisten mustinta yötä?

-- Unet uniksi jäivät, pysyivät, vain tosihan niistä puuttui! Ja orjat jos onnea kysyivät, niin herrattaret jo suuttui.

KANGASPUILLA

Lanka kätkee, eikä enää suihka sukkulakaan. Kaitehet ja polkimetkin toimetonna makaa.

Kaipaus ja tuska tuima onnen oraat kitkee. -- Turhaan, suotta sulhoansa immytrukka itkee.

ILTALAULU

Epätietoisuus ja toivottomuus mun nuoren sieluni särki. Nyt kuolla jo vois, kun heitti mun pois ja yksin jätti jo järki.

Suruvirret soi. Nyt nukkua voi ja nukkua kau'an, kau'an. Menis huolet pois, uni lohdun tois ja rinta raukalle rauhan.

TALVEA JA KESÄÄ

Oli talvi. Maa oli jäätä, ja pakkanen paukkui, soi. Ja keskellä talvisäätä luo kullan matka mun toi.

Mut mun oli lämmin. Lunta ja jäätä mä tuskin näin. Oi, oisko se ollut unta: Kesäkukkaset maassa ma näin?

Kesä saapui. Käköset kukkui, ja kukkaset verhoi maan. Jo aikoja talvikin nukkui suvituulien tuudintaan.

Ja ma astelin armaan luota. Mut mun oli kylmä ja niin vilu, että mä -- tuota -- ihan kaipasin turkkeja.

VIHA JA LEMPI

En tiedä kuin sua lemmin, mut lemmin, lemmin mä sua tuhat kertaa lämpöisemmin kuin milloinkaan sinä mua.

En tiedä miks sua vihaan, mut vihaan, vihaan ma sua; se syöpyi luihini, lihaan, se verenä kiertää mua.

Sua siks minä vihaan, luulen, niin, siks minä vihaan sua, kun ain sun ilkkuvan kuulen, ja vihaa, lemmi et mua.

Mut kaihonpa kyynelettä ei silmäkulmani saa sentähden, ehkäpä, että viha kaihoni karkoittaa.

PAKKASESSA

Paukkuvassa pakkasessa vinhat viimat ärjyy. Akkunani ulkopuolla varpusparka värjyy.

Yltyhyn saa tuli jäinen. -- Koskahan se lakkaa? Ikkunata yksinäinen linturukka hakkaa.

-- Tyyntynyt on aamusella pohjan raivohenki. Turtunut on taistelussa voimat varpusenki.

Ethän mua tuominnunna, puuttunut ei lempi: Tällä puolla ikkunaa ei ollut lämpöisempi. --

UNTEN AIRUT

Unten airut iltasella varjokuvat valaa. Rinta raskas rauennunna helpoitusta halaa.

Kaukomaille aatos arka puhtehella kulkee; kyynelvirtani lähtehetkin yöhyt musta sulkee.

Milloinkahan murhemielten tuiverrukset katoo? Koskahan se lohdun laiho unhoitusta satoo?

SISKOLLE

Sun raukean silmies-katseen nään ja nään sun raskahan työsi. Väsyvän nään käden ja kyynärpään. Nään unta uupuvat yösi.

Ja ma nään sun unelmais umppujen aukeevan täytehen kukkaan, ne kostuvat virrasta kyynelten, oi, eihän ne juosseet hukkaan.

Ja kun minä aattelen ainuttain, käy mieleni murtuvaksi. Sua tuulispäihin, talvehen vain en soisi mä sortuvaksi.

PYSTYYN NOUSSUT

Rajapyykillä kalsean kuoleman maan sä seisoit uskoa vailla. Ei syttynyt sielusi kaihoamaan elävitten sielujen lailla. Sinä olit vain haamua elämän tään, niin -- olithan varjoa vallan! Olit uupunut jäihin sä Jumalan sään ja elämän kylmän ja hallan.

Sinä olit kuin on vain mennyt mies, joka mennä antavi purren karikkoihin, minne? -- sen yö vain ties -- ei riemuiten, ei myös surren. Olit mies, joka murtunut multaan on ja jolta on särkynyt pyhin. Olit mies, jonk' aatelma ainoa on: Mikä tie lie Tuonehen lyhin?

Ja sentään sä nousit, seisot ja lyöt, luot umpeen aukeeta hautaa. Nyt unia vain ovat ilkeät yöt. Taas tarmosi on kuin rautaa. -- Näin aina, jos sinä ystävä vaan oman aurasi uskoen taot, täys-tähkäpäitäpä satoamaan saat itsesi kyntämät vaot.

EN TIEDÄ --

En tiedä, miksikä, värjähtää niin kummana sydänkulta. Kas kummaa, kyynelet kimmeltää ja huokaus pääsee multa.

En tiedä, mikä sen onnen vei, mut viety se on, ei palaa. Ja vaikka se milloin saavu ei, niin sentään mä vuotan salaa.

En tiedä, mikä se tunne lie, mi väel' ei häipynyt multa. On niinkuin kaukana kaartuis tie, jota astuis ainut kulta. --

ORVOKKI

Orvokki orvon on kukka, kaihomielten mielitietty.

Senpä sain ma neitoselta, neitoselta nauravalta.

Neito naurava katosi, kuihtui, kuoli orvokkikin.

VOIS LUULLA --

Vois luulla, sullakin että muru murheita olla vois, ja että myös kyynelvettä suru sulle silmihin tois.

Vois luulla: tunteita sulla on niinkuin väikkyjä veen. -- Eri aatos niistä on mulla. Eri laskut niistä mä teen.

Olet kullankaivaja-nainen ja siksi sä myöskin jäät. -- Kera kullankaivajan vainen myös vietät sä joskus häät?!

TÄHDELLE

Miksi tuikit tähtönen suru-silmin tuolla, kaihomielin katsellen taivahaisen puolla.

Mitä suret tähtönen, miksi kaihon kannat? Miksi silmäs kirkkahan tummentua annat?

-- Oisko noussut päältä maan sinne asti lasten itku, parku, voivotus, vaivat valkohasten?

Vaiti ompi tähtönen, virkanne ei vainen, miksi tummui, himmeni silmä taivahainen. --

SANOMALEHTIPOIKA

Uh, huh tätä tuulta ja pakkasta ja voi tätä kylmää säätä. Kinoksissa kulku on raskasta. -- Joko korvat ottivat jäätä?

Nenä pieni kylmästä kohmettuu ja huurretta silmät saavat. Jalat vallan jo uupuu, kangistuu, ne tuskinpa kannattavat.

-- Emo sairastaa, isä uinahtaa maan alla, hän, kodin suoja, ja lapsi, mi tuiskussa taivaltaa nyt ainoo leivän on tuoja.

Ja siksipä eespäin täytyvi vaan jos kuinkakin kylmä oisi. Oi, kunpahan päivä nyt paistettaan ja Luojakin lämpöä loisi!

HAUDOILLA

Alla hautakumpujen uinuvat vainajat. Päällä hautamultien kukkivat pihlajat.

Täällä loppunevi tie suurien, pienien. Alla mullan määrä lie ilojen, surujen.

Päällä hautamultien kukkivat pihlajat. Alla hautakumpujen uinuvat vainajat.

VAIHEITA

Keväällä kukkaset umppua loivat, kesällä tuoksuten tunnetta toivat, syksyllä kuolivat, kuihtuivat pois. -- Tällaista myöskinkö elämä ois?

KULTAA -- KATINKULTAA

Sitä jotkut kutsuvat kullaksi, sen taivahaksikin uskoo, se nähkätte kultana kiiltääki ja pilven reunana ruskoo.

Ja toiset kierohon katsoen murahtavat: katinkultaa. Sen kirkkaus heille ja kiillot sen vain arvotonta on multaa. --.

Mut kuka sen oikein sanoa vois ja kuka sen tietäis tarkoin? -- Milloinka se mulle kilissyt ois ja kulissut kultaharkoin? --

TUNNELMA

Niinipuita tuuli tuudittaapi. -- Rinta aatoksen niin oudon saapi. Mikä se on, oi, mikä se on? Lännen maille laskee illanrusko. -- Miss' on miehuus, missä miehen usko? Sydän sykkivä on levoton.

Yössä unelmoiden nurmi nukkuu, tuulenhenkäyskin yöhön hukkuu. -- Milloin rintain unta uinahtaa? Sano mulle taivon valju vaate levon, lohdun, onnen iki-aate? -- Idän alta aamu kajastaa. --