Part 4

Mutta asiaan: vanha fenianien puolue Irlannissa osoittaa itsenäisyysvaatimuksessaan aivan ihmeellistä jäykkyyttä. En tahdo sanoa, osoittaako se päämääräänsä pyrkiessään yhtä suurta taktillista viisautta kuin järkähtämättömyyttä. Aatteen lujuus ja kestävyys kuitenkin lopuksi ratkaisee. Tuskin oli se saippuoitu nuora päässyt kuivumaan, jolla Roger Casement hirtettiin, kun sinn-feinarit puuhaavat avoimesti uutta kapinaa ja maansa itsenäiseksi julistamista. En usko, enkä luule heidän itsensäkään uskovan, että asiasta sillä tulisi täysi todellisuus, mutta sen he saavuttavat, että koko Brittien keisarikunta on levoton, jopa järkähtelee liitoksiaan myöten. Vapauden pyrkimys viriää Indiassa ja Egyptissä, oikeus kohottaa päätänsä kaikkialla, ja kuka tietää, minkälainen palo siitä vielä on seurauksena. Se on sinn-feinarien henki, vanhojen Irlannin sankareiden, Sarsfieldin, Emmetin, O'Connellin y.m. haamu, miljoonien maastaan ajettujen, surmattujen, hirtettyjen, nälkään näännytettyjen ja raiskattujen irlantilaisten koston henki ja oikeuden vaatimus, joka vie yön ja päivän rauhan englantilaisilta. Tuo maailman kavalin ja itsekkäin kauppiasrotu on osannut salata ne petomaisuudet, joita se on tehnyt Irlannissa, mutta ne tulevat ilmi. Minä sanon teille, että Venäjän tsaarin hirttotuomiot ja vierasten kansallisuuksien sorto oli lasten leikkiä siihen menettelyyn nähden, jota "Iloinen Englanti" on harjoittanut Irlannissa. Sille vetävät vertoja vain venäläisten ja itävaltalaisten kenttätuomiot Unkarissa, veriteot, jotka ovat kauheassa muistissa.

Me tiedämme liian vähän sortoa kärsivien kansallisuuksien taistelumetoodeista. Joutavaa tutkia englantilaista, saksalaista, ranskalaista y.m. kansaa ja kulttuuria! Tutkikaamme sinn-feinareita, ukrainalaisia, puolalaisia, virolaisia -- mitä hyvänsä kansoja, jotka kärsivät voimapolitiikasta. Ne kuuluvat meille, ne ovat meidän veljiämme, niiden kanssa tehkäämme veriveljeyden liitto. Kun tunnemme halua vedota historiaan, tutkikaamme esim. nykyhetkellä Irlannin historiaa. Sieltä näemme, mikä on kysymyksessä, mikä meitä uhkaa ja mitä meidän tulee uskaltaa. Me ymmärrämme, että meidän on kiireesti perustettava suomalainen fenianien liitto, johon kuuluu jokainen mies ja nainen, jolle Suomen täydellinen riippumattomuus on tinkimätön ehto ja päämäärä.

* * * * *

Muuten, hyvät kansalaiset, asettukaamme tarkastamaan sitä kohtaloa, jonka kynsissä nyt Viro vaikertelee. Me myönnämme kaikki, että nykyisen venäläisen sotaväki-svabodan täällä vallitessa samanlainen osa voi tulla eteemme milloin hyvänsä. Kysytään nyt: mihin saakka ulottuvat meidän oikeutemme varustautua estämään sellaista, suojelemaan itseämme moiselta tuholta? Täytyykö meidän _tyytyä_ siihen, että hankimme salonkikiväärin patruunia pieneen rullarevolveriin, jonka kuula ei tunge metrin päästä talvitakin läpi? Olemmeko saavuttaneet siveellisen puolustusoikeutemme rajan sillä, että olemme hankkineet muutamia kymmeniä patruunia ruostuneeseen haulikkoomme, jolla emme osaa vastaantulevaan lehmäänkään? Vai onko mahdollisesti browningin omistaminen samaa kuin velvollisuuden huipun saavuttaminen tässä suhteessa? Epäilemme sitä. Tuntuu luonnolliselta, että sellaiseen hätään joutuvalla kansalla kuin missä esim. Viro nyt on, on suorastaan ei ainoastaan oikeus, vaan vieläpä mitä kipein velvollisuus hankkia itselleen sellaista apua, jolla tuo kohtalo estettäisiin. Sen oikeuden tunnustaa meille koko maailma, vieläpä Venäjän väliaikainen hallituskin (joka on tuossa "tunnustustaidossa" sitten maaliskuun ihmeellisesti kehittynyt). Mutta sellaisesta avusta, täytyy saada varmuus ajoissa, muuten se tulee myöhään.

Kysytään nyt, kenen on sitten ruvettava sitä apua etsimään? Vastaus on luonnollinen. Varustautuminen jo ajoissa estämään sellaista mitä parhaillaan tapahtuu Virossa, on yksi niitä tehtäviä, jotka kuuluvat eduskunnallemme. Se ei voi tätä kysymystä sivuuttaa, niin "vaaralliselta" kuin se saattaa varovaisuussuunnan miehistä tuntuakin, vaan sen täytyy tehdä tämäkin asia niin selväksi, ettei siitä jää epäilystä ei venäläisille eikä muille. Ja siinä ei nyt saa pysähtyä puolitiehen, vaan ellei Venäjän väliaikainen hallitus saa mitään takeita rauhan säilymisestä meille annetuksi, on eduskunnan harkittava, mitä siinä tapauksessa olisi tehtävä. Neuvoja ja keinoja aina löytyy, kun on tarmokkaita ja rohkeita miehiä niitä etsimässä. Jos tätäkin maallemme niin sanomattoman kipeätä asiaa ajetaan sinn-feinarimaisella päättäväisyydellä, on siinä epäilemättä saavutettavissa ainakin enemmän kuin ristissäkäsin svabodan raivoa valittelemalla. Ja se, ettei Venäjän hallitus pysty itse hillitsemään aasialaisia laumojansa, vapauttaa tietysti meidät kaikista velvollisuuksista ja suhdan ottamisista sitä kohtaan. Katselkaamme siis kompassiamme, että olisimme selvillä vaaran tullen ilmansuunnista.

* * * * *

Minua ovat jotkut rauhanmiehet moittineet siitä, että kiihoitan liiaksi ja että vielä lisäksi kiihoitan rotuvihaan. Lupasin näitä pakinoita kirjoittamaan ruvetessani ymmärrykseni mukaan pysyä totuudessa, ja sen nimessä on minun nytkin sanottava: se on totta, minä harjoitan kiihoitusta. Tarkoitukseni olisi vähillä voimillani kiihoittaa jokainen suomalainen tulenpalavaan tilaan oman kansallisuutensa, vapautensa ja tulevaisuutensa puolesta. Vasta kun siitä lähtisi meille ylin laki, joka määräisi mielipiteemme ja toimintamme, niin että voisimme toivoa innollemme sinn-feinarienkin hyväksymistä, vasta silloin saattaisi jutella rauhallisemmassa äänilajissa. Mutta niin kauan kuin vieläkin löytyy laajoja piirejä, jotka veltolla passiivisuudella suhtautuvat esim. itsenäisyys- ja moneen muuhunkin kalliiseen kansalliseen asiaamme, tekisi mieli joka kerta kun kynään tarttuu löytää sellainen pommi, joka räjähdyttäisi heidän sydänverensä liikkeelle. Kansan tulee olla mukana, ei ainoastaan järjen määräämillä politiikan urilla, vaan myös sydämellä, palavalla ja valppaalla isänmaallisella tunteella, joka yksistään kykenee valmistamaan sitä uhrauksiin ja uskallukseen, joka yksistään antaa sille sen kestävyyden, mitä tässä öisessä taistelussamme tarvitaan. Siis kiihoittavana, sotaisena kaikukoon äänemme, tuikeana "taptona" hopeatorvesta taistelupäivän aamun sarastaessa.

* * * * *

Mutta lopetanpa tarinan. Ilta on jo kulunut myöhälle ja nuotion tuli räsähtelee hiljaa lähettäen silloin tällöin säkenen syksyiselle taivaalle. Nuotion ääreen on leiriytynyt miesjoukko, joka on lähtenyt ankaralle asialle: saamaan Suomelle miehuuden merkkiä, vapautta, asemaa muiden rinnalla siinä kansojen rintamassa, joka pallomme päällä astelee kohti arvoituksien ratkaisua. Ja syksyn tuuli, joka saapuu kaukaa korpien povesta, kotiin jääneiden kattojen yli, tuo heille rohkaisevan, kannattavan, innostavan tervehdyksen Suomen niemen kansalta: olkaa lujat ja rohkeat, te seisotte meidän harteillamme!

Ja kuin sen tervehdyksen voimasta hulmahtaa levälleen punainen leijonalippu. Kuinka se onkaan komea, kohottava, tuossa sotanuotion valossa, sarkaisen aamun sarastaessa!

(3/11 17.)

Toveri Pavel Shishkolle ja hänen apulaiselleen J. Rähjälle kohteliaimmin.

(Bolshevikien vallankumouksen jälkeen lokakuulla 1917 valittiin jonkunmoiseksi venäläisten edustajaksi Helsinkiin "toveri Pavel Shishko" ja hänen apulaisekseen sittemmin punakaartilaiskapinan ajalta ja asekuljetuksistaan kuuluisaksi tullut Jukka Rahja.)

Arvoisat Toverit!

Nyt kun Teidän molempien persoonassanne demokraattisen aatteen täydellisyys on astunut siihenkin paikkaan, joka tähän saakka on Suomessa edustanut hallitsevan vallan niin sanoakseni huippua, ei voida pitää sopimattomana, että minäkin, tavallinen sanomalehtimies, käytän hyväkseni täten syntynyttä yhdenvertaisuuden tilannetta ja haastelen Teille huoliani. Totuuden nimessä, jota aina olen koettanut noudattaa, minä kyllä heti kiiruhdan myöntämään, että demokratia ei ole astunut sydämeeni sosialismin välityksellä, vaan että kansanvaltainen ajatustapani on kehittynyt porvarillisessa pimeydessä. Mutta siitä huolimatta Te, toveri Shishko, ja Teidän toverinne Rähjä, ottanette huoleni huomioon, jos ei muun vuoksi, niin siksi, että Teille tietysti on tärkeätä tietää yhden porvarillisen sielun elämänymmärrys tällä sakealla hetkellä. Suvaitkaa siis, veljet, kuunnella, kun esitän tässä kaiken sen, mitä pelkään ja mitä toivon.

Meidän porvarillisten pelko ja sen aiheet ovat niin moninaiset, että niitä on vaikea näin yhdessä paikassa esittää tajuttavasti ja lyhyesti. Alotan sillä huomautuksella, että pelkäämme näinä hetkinä koko sen yhteiskuntajärjestyksen, jonka olemme saaneet suurella vaivalla pystöön alkaen vuodesta 1157, romahtavan läjään. Olemme nimittäin huomanneet, että ne peruskivet, joille tuo yhteiskuntajärjestyksemme on rakennettu, nimittäin turva henkeen ja vapauteen nähden, yksityis-omaisuuden koskemattomuus, oikeus puolustaa itseään väkivaltaa vastaan, tuomioistuimen loukkaamattomuus j.n.e., lueteltuina ehkä hiukan sekavassa järjestyksessä, ovat yhtäkkiä ruvenneet ikäänkuin järkähtelemään ja horjumaan. Yksityistä omistusoikeutta ei enää tahdota tunnustaa, vaan julkisesti suunnitellaan m.m. maan omistuksen lakkauttamista; henkemme ja vapautemme ei ole pitkiin aikoihin enää ollut turvattuna, vaan voimme joutua milloin hyvänsä kiertelevien rosvojoukkojen uhriksi; oikeutta puolustaa itseämme meillä ei ole, sillä aseen hankkiminen sitä varten on meiltä kielletty, ja niitä kansalaisia, jotka sitä yrittävät, uhkaa pikainen surma; kun tuomioistuin yrittää panna lakiemme vaatimuksia täytäntöön, estetään se raa'alla väkivallalla; pohjoismaiden kunnioitetuinta lakia, käräjärauhaa, ei ole maassamme enää; naisrauha on ollut meillä kauan tuntematon käsite, eikä ole paljon kehumista sen ikätoveristakaan, toisesta kuuluisasta laista, nimittäin kirkkorauhasta. Kun esimerkkiemme kukkuraksi lisäämme sen, mikä on meidän mieliämme mitä kauneimmalla tavalla loukannut, nimittäin sananvapauden kieltämisen, sanomalehden lakkauttamisen, rupeaa siinä sitten olemaan kaikki, mitä vallankumouksen tohinassa kohmeloitunut pääpärkani saapi kokoon haalituksi. Vääryys ja sorto ei supistu tähän likimainkaan, mutta enhän voi paisuttaa valituskirjastani mitään laajaa asiakirjaa, ja supistun siis lyhyeen.

Nyt on asia niin, toverit Shishko ja Rähjä, että meidän porvarillisessa pimeydessä kehittynyt kansanvaltaisuutemme yksinkertaisesti pitää ylläolevan vanhallaan ja loukkaamattomana pysymistä kaiken kansalaisvapauden, kaiken ihmiselle sopivan ja arvokkaan yhteiskuntaelämän ehdottomana edellytyksenä ja ehtona. Olemme saaneet niin yksipuolisen kasvatuksen, ettemme todellakaan voi kuvitella mitään elämän mahdollisuutta sen ulkopuolella, vaan meillä pimenee silmissä kaikki niin pian kuin meiltä nämä edellytykset kielletään. Kun meistä nyt näyttää siltä, että tässä suhteessa on näinä päivinä tulemassa täysi pysäys, niin ymmärrätte, veljet Shishko ja Rähjä, "mi on mieli miekkosien, porvarillisten ajatus!"

Sallinette nyt, asian edelleen valaisemiseksi porvarillisen elämänymmärryksen kannalta, minun lausua vaatimattoman mielipiteeni siitä, mikä on vienyt meidän maamme tällaisen kuilun partaalle. Suonette anteeksi, jos yleisenä syynä ensin mainitsen, että sen on tehnyt venäläinen valta Suomessa. Teidän kansanne ja valtakuntanne vallanpito täällä on yleisenä syynä siihen kaikinpuoliseen sortoon ja kurjuuteen, jota monta vuosikymmentä olemme saaneet kärsiä, ja vallan siirtymiset teidän omassa keskuudessanne ovat olleet vain merkkejä sorron muodon muuttumiselle meidän keskuudessamme. Eli, selittääkseni asioita lähemmin.

Kun kukistitte tsaarivallan, luulimme, että nyt koittaisi meille sen vapauden täysi mitta, jonka juhlallisesti, kuin ristiä suudellen, olitte muiden liittolaistenne kanssa pienille kansoille vannoneet. Mutta kauan ei Kerenskin hallitus ollut vallassa, ennenkuin saimme huomata, ettei se ollut uskollinen todellisen vapauden pyhälle aatteelle. Se ei yksinkertaisesti halunnut noudattaa vapauden käskyä Suomeen nähden siinä laajuudessa kuin Venäjään nähden, vaan tahtoi pitää meidät edelleen kansakunnalle arvottomassa holhouksessa, ja suostuen vain siihen, mihin olosuhteet suorastaan pakottivat sen suostumaan. Tästä johtui sen epäröivä, saamaton ja mihinkään pystymätön politiikka, joka ei lopulta saavuttanut kenenkään kunnioitusta. Erikoisesti vaaralliseksi meille muodostui sen politiikka siinä suhteessa, ettei se alusta alkaen asettunut tarmokkaasti taistelemaan venäläistä rikollisuutta vastaan Suomessa, vaan m.m. ikäänkuin meitä masentaakseen ja pelottaakseen lisäsi täällä olevia venäläisiä joukkoja, joita se ei kuitenkaan pystynyt hillitsemään. Tällä se, jos nyt toteutuu, mitä me pelkäämme, on ottanut itselle historian edessä sellaisen taakan, että se armottomasti lyyhistyy sen alle.

Minä kuulen, toveri Shishko ja toveri Rähjä, teidän riemastuneena edellä sanomani johdosta huudahtavan: Aaaaaaaa!... Kerenskin hjallitus hjuono hjallitus... kansa kjukistamas Kerenski hjallitus... aaaa...vot! Mutta minä liikutan vakavasti päätäni oikealta vasemmalle ja taas takaisin. Hjuono hjallitus, sanotte! Ja kuitenkin sillä oli sydämellisen harras halu ylläpitää Suomessa ja lisäksi vielä saattaa Venäjälläkin voimaan juuri nuo porvarillisen elämän peruspylväät, jotka alussa luettelin, ja jotka ovat ainoat järjellisen elämän edellytykset, mitä inhimillinen yhteiskunta tällä karman asteella on voinut ulosfundeerata. Tosin siltä puuttui voimia niitä toteuttaa, ja "moninaisissahan se puuttui muutenkin", mutta se edusti kuitenkin tuota järjellistä ja oikeata periaatetta. Jos hallitusta sen jälkeen tahdotaan parantaa, tapahtuisi se kai sillä tavalla, että sille annettaisiin todellista voimaa käytännössäkin toteuttaa tämä pelastavien edellytysten suunnitelma. Minä en tiedä, miten toverit Lenin ja Trotski suhtautuvat tällaisiin porvarillisen yhteiskuntajärjestyksen perustuksiin, mutta minä luulen, päättäen sanomalehtitiedoista, heidän ohjelmaansa siinä suhteessa sellaiseksi, että me porvarillisesti kansanvaltaiset immeiset menemme aivan päästämme sekaisin. Otsallemme kohoaa syvän huolestumisen kolme ryppyä.

Mutta ennenkuin menen etemmäksi tässä kohdassa, saanen hiukan viitata siihen, mikä esti esim. Kerenskin hallitusta luomasta tuota -- porvarillisesti katsoen -- järjellistä yhteiskuntarauhaa. En tahdo syventyä tämän laajan kysymyksen kaikkiin puoliin, vaan tyydyn ainoastaan mainitsemaan sen, mikä on ollut julkisin Kerenskin vastustaja, nimittäin n.s. bolshevismin. Kun Te, arvoisat toverit, lukeudutte tähän valtiolliseen puolueeseen, jota minun nyt porvarina pitäisi arvostella, käypi asemani suurta hienotunteisuutta vaativaksi ja arkaluontoiseksi, etten sanoisi hengenvaaralliseksi. Bobrikoffia, Obolenskia, Seyniä, Stahovitshia ja Nekrasovia saattoi puhutella kuten Hämeessä sanotaan, "halkinaisesti", mutta eräs ääni sisässäni varoittaa minua nyt valikoimaan sanani, kun ne kajahtavat demokraattisen vallan täydellisyyden edessä.

Tartunpa siis uudelleen ainoaan terä-aseeseeni, kynään, ja uudistan väitteeni, nimittäin että bolshevismi on estänyt yhteiskuntarauhan ja järjellisen valtioelämän kehittymisen ei ainoastaan Venäjällä vaan myöskin Suomessa. Sen vastuulle jäävät ensi kädessä ne taivaan kostoa huutavat rikokset ja väkivaltaisuudet, joista sanomalehtemme ovat joka päivä olleet tulvillaan. Kun nyt näiden molempain valtioiden kohtalo on joutunut ainakin toistaiseksi tämän anarkistisen liikkeen haltuun, ja sen mukana avautuneet kaikki mahdollisuudet myös suomalaisille vastuuttomille voimille, niin kysytäänpä totisesti Suomen porvarillisilta aineksilta kykyä pysyä koskessa tukin seljässä, silloinkin kun se töytää vedenalaiseen kallioon. Kun sellaisessa valtakunnassa kuin Venäjä kansalaissodan keskellä ministeristö vakavasti ottaa ohjelmaansa m.m. maan yleisen valtion haltuun ottamisen ja "jakamisen tilattomille", merkitsee se meidän porvarillisen pimeytemme mukaan kaikkien elämän takeitten loppumista ja uuden "smutnoje vremjan" alkamista, jossa vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan. Kun Te, toveri Shishko, olette nyt keskuudessamme jonkunmoisena tämän suunnan komisariona, jolla kai asiallisesti tarkoitetaan entisen kenraalikuvernöörin valtaa, ymmärrätte, millä tavattomalla jännityksellä odotamme bolshevismin ilmauksia täällä meidän keskuudessamme ja Teidän suhtautumistanne niihin.

Me olemme nöyryytetyt ja kukistetut. Vaikka meillä on eduskunnassa enemmistö, tiedämme siitä huolimatta, että onnemme ja menestyksemme nykyhetkellä riippuu Helsingin matruuseista ja siitä vaikutuksesta, mikä Teillä mahdollisesti heihin on. Me suorastaan nöyrästi pyydämme, ettette sallisi meitä ainakaan vielä surmattavan ja ryöstettävän, vaan että kaikesta huolimatta koettaisitte pitää yllä edes jonkunmoista oikeutta, saada "hulluuteen jotakin järkeä". Kun Teidän valta-aikanne loppuu ja bolshevismi on tukahdettu, on Teidän helpompi katsoa taaksenne, jos näin menettelette.

Te pudistatte hämmästyneenä päätänne: "Bolshevismi kukistettu! Kuinka se voisi tapahtua!" Minä uudistan väitteeni, sillä vakaumukseni on, että ennenpitkää kaikki, jolla ei ole järjellistä pohjaa, olkoon se hetkellisesti kuinka voimakasta tahansa, kukistuu, sillä muuten me vaipuisimme raakalais-asteelle. Bolshevismilla ei ole elämisen mahdollisuuksia, sillä sen oma sisäinen mahdottomuus tappaa sen. Bolshevismilla ei ole yleensä toiminnan mahdollisuuksia millekään muulle suunnalle kuin yhä enenevään sekasortoon ja anarkiaan päin. Kuten kaikkia utopistisia ja fantastisia kansanliikkeitä vaivaa sitäkin absoluuttinen todellisuustunnon puute.

Toverit Shishko ja Rähjä! Teidän edeltäjänne eivät ole tahtoneet olla vallankumouksen suurelle vapausaatteelle uskollisia, vaan ovat kaikin voimin koettaneet suomalaisten vapauspyrkimyksiä rajoittaa. Kun nyt vallankumouksen lapsista teoriassa ihanteellisin, bolshevismi, on vallassa, odotamme kaiken "muun hyvän" joukossa merkillisellä uteliaisuudella, mitä se meille tässä suhteessa tarjoo. Omasta puolestamme emme puhu vielä mitään, sillä viikon kuluessa voi paljo tapahtua, mutta jonkun ilmiön haluaisimme siltäkin taholta nähdä, ikäänkuin historiallisten kokoelmaimme täydennykseksi.

Ennenkuin lopetan tämän kirjeeni, jossa hyvin luultavasti näkyy se hämmennys ja sekasorto, joka on vallannut meidät porvaripoloiset, pyydän, ettei arvoisa vapaa kansanvalta lakkauttaisi tätä lehteä, jossa se julkaistaan, ettei sen toimittajaa vangittaisi eikä pahoinpideltäisi ja että meille porvareillekin yleensä säilytettäisiin edes se sananvapaus, joka eräillä rajoituksilla oli esteetön tsaari Nikolai II:nkin aikana. Itse oleskelen enimmät ajat piilossa perunakellarissa, jossa minulla on aseena kauhean näköinen malajilainen nuija, jonka muuan merikapteeni aikoinaan varasti havaijilaiselta päälliköltä, kaksi malajilaista myrkytetä keihästä, kaksi tsulukafferilaista assegai-keihästä, yksi alkuperältään epätietoinen keihäs, japanilainen samurai-miekka, terävä kuin partaveitsi, Grafton-painetti, saksalainen ratsuväen sapeli vuodelta 1813, kolme venäläistä sapelia, joista jokainen on todistuksena sikäläisen teollisuuden kurjasta tilasta. Kaikki nämä aseet, nuijaa lukuunottamatta, olen tietenkin saanut saksalaisista vedenalaisista venheistä, minkä täten Teille, Herra Komissario, tunnustan.

Tervehtäen demokraattisen vallan täydellistymistä merkitsen kunnioittaen ja toverillisesti --

-- -- --

(10/11 17.)

Marraskuu.

Vaikka en tiedäkään, pääseekö tämä kirjeeni koskaan julkisuuteen -- lehtemmehän voidaan lakkauttaa milloin hyvänsä --, kirjoitan sitä kuitenkin, sillä annan siten perään sille höyrynpaineelle, joka uhkaa reväistä sydämeni rikki. Avoimesti tunnustan, että mieltäni ovat sanomattomasti kuohuttaneet viime päivien oudot tapahtumat, ja jos tarkoitus on ollut vain porvarillisen mielen ärsyttäminen ja nöyryyttäminen, niin on "kansa" ainakin minuun nähden siinä kokolailla onnistunut. Voidakseni ajatella niin kuin kansalaisen tällaisessa tilaisuudessa pitää, täytyy minun kirjoittamalla saattaa sieluni ristiriidat tasapainoon, aivan niinkuin sosialistit usein pyrkivät samaan tulokseen torikokouksilla ja mielenosoituksellisilla ponsilauseilla.

Porvarillisessa tyhmyydessäni en ensinkään ymmärrä, miksi juuri nyt täytyi turvautua suurlakkoon. Vaalilakimme on maailman kansanvaltaisimpia ja vaalimme saimme suorittaa aivan täydessä rauhassa; eduskunta, joka niissä valittiin, on varmasti maapallon radikaalisimpia. Voineepa väittää, että m.m. edustaja Ingman, joka sosialisteille lienee jonkunmoinen patavanhoillisuuden lihaksitulo ja oikeiston musta pöpö, saisi esimerkiksi Englannissa Labour Partyn johtajilta sangen paljon hyväksymishuutoja yhteiskunnallisista mielipiteistään; hänen valjakkotoverinsa professori Ståhlberg on taas tietääkseni aina ollut yhteiskunnallisissa kysymyksissä radikaalien uudistusten mies, joka ei ole koskaan asettunut poikkiteloin silloin kun on ollut uudistustyöstä kysymys. Vain se seikka, että he vaativat näissä puuhissa mitä ankarinta asiallisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, on tehnyt heistä "oikeistolaisia"; sellaisiksi tuomitsevat heidät m.m. ne monet "radikaalit", jotka ovat aivan epätoivoissaan siitä, etteivät löydä mielestään kyllin mahtavaa huutotorvea, jolla mylviä ilmoille suunnatonta edistysmielisyyttään. Ja vaikka sosialistimme ovatkin eduskunnassa hiukan vähemmistössä, on heidän asemansa kuitenkin niin voimakas, että porvarillinen enemmistö olisi yhteiskunnan rauhan tähden suostunut kaikkiin niihin asioihin, joita sosialistit todella tahtovat, ja ilman muuta painostusta kuin mikä parlamentaarisin keinoin tulee kysymykseen.

Se joka väittää, että kansan valtiollisen edustuksen epäkansanvaltaisuus, uudistusvihollisuus, yksipuolinen ja vanhentuneen vaalilain, pohjalla tapahtunut kokoonpano, kansan päivänselvien oikeuksien ja verisesti välttämättömien elinehtojen kieltäminen olisi aiheuttanut suurlakon, puhuu siis perättömiä eikä voi perustella väitettänsä pienimmälläkään järjellisellä tosiasialla. Katsokaamme, oliko yhteiskunnassamme mitään muuta ilmiötä, joka olisi sen aiheuttanut tai oikeuttanut, ilmiötä porvarillisten puolelta, sillä heitä vastaanhan lakko oli suunnattu.