Chapter 1

Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.

KUVAUKSIA JA UNELMIA

VALIKOIMA KERTOMUKSIA

Kirjoittanut Fredrika Runeberg.

Suomensi Ilta.

Ensimmäisen kerran julkaissut G. W. EDLUND 1900.

SISÄLLYS:

Siv. Aikyn...................................1 Simrit..................................9 Manalan neito..........................19 Salik Sardar Khaanin puoliso...........27 Kielo..................................48 Tuulahdusten leikki....................51 Köynnöskasvi...........................55 Intiaanin nainen.......................59 Suomenvaimo Saimaanniemellä............63 Kamtshatkalaisen vaimo.................70 Hildred................................75 Odaliski...............................84

AIKYN.

Hiljaa lauloi iltatuuli univirttänsä laineelle, joka laskeusi levolle. Koivujen lomasta välkähti auringon luoma pitkä, väräjävä valojuova järven pinnalla. Ylt'ympärillä seisoivat kukkaset, kastehelmet lehdillään. Hiljaa humisten laskeusi lepo yli maan.

Uinuiko nainen rannalla? Ei hän itsekään tiennyt, mutta unta hän näki.

Hänen vieressään seisoi enkeli. Nainen nousi tarjotaksensa enkelille kukkaa kädestään. Se oli ruusu, ruusu tumma ja hehkuva, mutta lehdillä näkyi vain muutamia harvoja kastepisaroita. Siltä ainakin näytti.

Ankaraksi kävi katse enkelin. "Tunnetko minua?" kysyi hän. "Minä se olen, joka kokoan kaikki naisen sydämen syvyydestä vuotaneet kyyneleet. Niistä tulee helmiä, joilla taivaan saleja koristetaan. Toisetkin enkelit tuovat sinne koristeita: rubiineja synnyinmaan edestä vuodatetusta sydän verestä, äidin valvontain ja isänhuolten helmivöitä ja moninaisia kalleuksia taivasta varten, kukin laatunsa mukaan. Mutta, vaimo, vitkaan maksat verosi sinä. Katso kuinka harvoja pisaroita ruusulla näkyy. Aikoja on ollut, jolloin sinäkin suoritit täyden mittasi, mutta pitkään aikaan et enään ole sitä tehnyt. Olen ollut kohtaasi kärsivällinen. Nainen, luuletko yksin saavasi veroasi välttää? Riennä kyynelmittaasi täyttämään sinäkin!"

Timanttimaljaan vierivät nyt pisarat ruusulta, mutta voi, ne melkein katosivat sen pohjalle, niin vähän niitä oli.

Vavisten lankesi nainen polvillensa. "Valoisa tytär taivaan, armahda maan heikkoa lasta! Elä ankarasti veroasi vaadi! Jos täytynee mun kyyneleillä korvata sydämeni rikkaus, sen kyyneleettömyys, oi, silloin lannistuu sieluni."

"Katso", sanoi enkeli, "mitta on täytettävä, vielä puuttuu paljon."

Vielä kerran vavahti nainen: "Valoisa enkeli, salli mun samota kautta aikain etsiäkseni kyyneleitä, suo vaeltaani päivän maihin, pohjolan jäihin, salli etsiäni, ehkä löydän jonkun huomaamatta vierähtäneen kyyneleen, jolla voisin mittaani edes osaksi täydentää! Liian vähän olen vielä itse veroa suorittanut, jotta kykeneisin yksin maljaa täyttämään." Hän katsahti ylös lukeaksensa enkelin kasvoista vastauksen, mutta silloin lankesi auringon viimeinen säde värähdellen yli vetten ja sattui hänen silmäänsä. -- Enkeli oli kadonnut.

Mutta katso, naisen sydän on etsinyt kätketyt kyyneleet, huomaamatta maahan vierähtäneet. Tahdotko nähdä niistä muutaman, hyytyneen pisaran maasta pohjolan pimeillä perillä? Ehkä sitten haluat nähdäksesi jonkun polttavan kuumankin päivän mailta?

Tunturilla raivoaa lumimyrsky. Ei saata ihmissilmä aueta sen pauhaavaa pyörrettä katsomaan. Helpompi venosen kulku kautta Jäämeren hurjan aallokon, myrskyn jääkappaleita vaahtona viskellessä, kuin nyt poron matka kautta lumen aaltomaisten syvyyksien. Muukalainen matkustaa yli tunturin. Ei edisty matka. Poro pysähtyy, muukalainen pysähtyy, opas pysähtyy. Missä löytänee muukalainen oppainensa suojaa? Haudanneeko lumimyrsky heidät helmaansa? Syönevätkö sudet heidät suuhunsa?

Vähän savua näkyy lumimeren pinnalla, nietoksen harjalla. Sen alla on ihmis-asunto. Muukalainen ja opas raivaavat tiensä sinne. Myrsky viskaa heidät kumoon. He auttavat toisiansa jalkeille. Vähitellen saavuttavat he teltat.

Siellä on valoa, siellä juhlitaan. Hylkeenrasvalamppu loistaa, häitä vietetään. Isä on myönyt nuoren, nelitoistavuotiaan Aikynin kierolle Mirganille.

Muukalainen astuu sisään. Sisällä on lämmin. Virtana syöksee lämmin ulos ovesta, mutta katoaa lumituiskuun. Saako muukalainen suojaa?

Mitä tekee vieras tunturilla? Vieras on kai suuri herra, jolla on paljon papereita, on ehkä tsaarin jälkeen valtakunnan ylhäisin mies? Aikooko hän lukea porot verottaaksensa Samojeedeja? Muukalainen sanoo tahtovansa oppia Samojeedein kieltä. Tahtooko hän loitsia pois porot tuntureilta?

Aikyn astuu esiin lattialle. Hän kumartaa kerta toisensa jälkeen syvään, maahan saakka. Hän laulaa, katse nöyrästi maahan kiinitettynä:

"Minne poloista viedään? Täytyykö hänen lähteä pois, pois vieraaseen kotiin? Lähteäkö täytyy pois kodista kultaisesta, isän ja äidin luota?

Oi isäni, miksis möit hänet, valkean peurasi? Hän olisi tahtonut hyväksesi tehdä työtä päivät, tehdä yöt. Olisihan hän toki ollut sen arvoinen, kuin minkä elantonsa sulle maksaa.

Jää hyvästi, isäni, joka olet ollut mulle lempeä! Jää hyvästi, äitini! Ellös sure sydämestäsi vuotanutta kyyneltä! Jää hyvästi, veikko! Oi, miksis et suojellut turvatonta? Jää hyvästi, sisko! Oi, sinäkin koito kasvat naiseksi!

Niin mua koissa kasvatettiin, kuin olisin ollut poika ja olinkin vain tyttö raukka. Nyt täytyy lähteäni pois miehen palvelijaksi. Hyvästi, herttainen koti!"

Taas kumarsi Aikyn kierolle Samojeediile niin syvään, että otsansa kosketti lattiaa.

"Sinä, herrani, Aikynin valtija, ellös poloista muserra, vaikka sen sallisikin valtasi. Elä palvelijatartasi halveksi. Suo hänen kasvoissasi nähdä lempeä isäntä. Elä ole Aikynille ankara, elä hänelle haastele, kuin hangelle haastelee lumimyrsky. Ei niin viisasta, ett'ei erehtyisi, mutta parhaan kykynsä mukaan tahtoo Aikyn toimia. Elä vihastu, jos vastaasi rikkoisin."

Päiviä kului. Muukalainen seurasi mukaan Mirganin kylään ja viipyi siellä monien telttojen keskuudessa. Hän oppi Samojeedein kieltä ja kuuli, kuinka mies puhui Aikynille, kuin hangelle haastelee lumimyrsky. Hän näki Aikynin tekevän työtä ahkerammin kuin orja. Mutta ei koskaan saanut hän kokea edes sen vertaa ystävällisyyttä kuin orja.

Muukalainen sanoi miehelle: "Ole vaimollesi lempeä! Elä hennolle olennolle sälytä työtä, joka olisi itsellesikin liian raskasta. Kohtele häntä ystävällisesti. Hän on ihminen, kuten sinäkin."

"Olisinko ottanut vaimon ja kalliisti maksanut hänestä kolmekymmentä poroa, ellen olisi tahtonut veden-ja puunkantajaa ja askareitten toimittajaa?" Sitten heitti Mirgan Aikynille järsityn luun. "Tuoss'on, koska herra puolestasi puhuu. Muuten olisit saanut olla rimatta vielä päivän. -- Vaimoko ihminen? Hyi, saastainen elukka!"

Muukalainen virkkoi Aikynille hangella: "Sydäntäni kirvelee nähdessäni sinua, noin nuorta ja soreata, pidettävän pahemmin kuin orjaa."

Lempeästi nosti Aikyn silmänsä ja katsahti muukalaiseen: "Vieras, oletko vaimosta syntynyt"? Eikö omassa maassasi ole naisia, koska minua säälit? Eihän oloni ole muitten naisten oloa tukalampi. Sellainenhan on kohtalomme."

"On kotimaassani naisia, mutta he ovat toki ihmisiä. Tule, Aikyn, seuraa minua! Vien sinut kotimaahani, sinä opetat mulle Samojeedein kielen oikein perin pohjin ja vaikka sinun sielläkin täytyisi palvelemalla elatuksesi ansaita, ei sinua ainakaan rääkättäisi."

Vakavasti vastasi Aikyn: "Vaikeata on kärsiä rääkkäystä. Heikon naisen pehmyt iho kaihtii keihäänterällä piirtelemistä. Hänen sielunsa säpsähtää aina ankaraa sanaa. Mutta se tulee siitä, että hän on heikko, että hän on huono. _Num_ on hänet sellaiseksi tehnyt. Ei saa poro valittaa, että ihminen sitä pieksee, ei saa pyy valittaa, että sitä satimeen pyydetään, eikä saa vaimokaan valittaa, että hän on orja. Niin on säädetty. Onhan Mirgan minut kalliisti ostanut. Eikö hän saata teurastaa poroansa, eikö hän saata koiraansa lyödä, eikö hänellä ole oikeutta tehdä ostetulla omaisuudellaan mitä vain tahtoo? Ei Aikyn ole varas. Ei hän aijo pettää Mirgania ja viedä pois Mirganin ostamaa vaimoa.

Tahtooko vieras viedä mukanaan jonkun, joka opettaa häntä puhumaan Samojeedein kieltä? Aikynin kotona on poika, pyydä häntä tulemaan. Hän tulee mielellään, sillä komein kohtalo olisi hänestä nyt vain hangella makaavan tunturihiiren arvoinen. Hän lähtee minne tahdot, hän on mennyt mies. Sen jälkeen kuin Aikyn myötiin on hänestä yhdentekevää, kuinka kurjaksi elämänsä käy. Mutta sinun kanssasi hän lähtee, sillä olet ollut Aikynille ystävällinen."

Kaksi kertaa oli telttoja siirretty ja muukalainen tuli uudelleen Mirganin kylään. Hän oli nyt matkalla kotimaahansa takaisin ja mukanansa oli nuori Samojeedi Aikynin kodista.

Taas muukalaisen sydäntä ahdisti, kun hän näki Aikynin kärsivän. Hän huomasi hennon varren täyteen uurretuksi keihäänpiirtämiä arpia, näki kalpeat, kuopalle laihtuneet posket, kumaran käynnin. Orjana hän oli nähnyt vaimon olevan kaikkialla, missä oli samoillut, mutta kuitenkin liikutti häntä enimmin Aikynin kohtalo.

Porot seisoivat jo valjaissa, kohta oli lähdettävä. Mirgan oli metsästämässä. "Tule, Aikyn! Maksan Mirganille kolmekymmentä poroa lunnaiksi sinusta, niin pääset vapaaksi. Osto-orjansa olet, etkä vaimonsa. Tule, Aikyn! Ystäväsi, nuorukainen, seuraa minua. Kotimaassani opit tuntemaan Jumalan, siellä tulet nuoruutesiystävän vaimoksi, siellä tulet ihmiseksi."

Aikynin silmät säteilivät, mutta hän ei virkannut mitään.

Silloin sanoi nuorukainen: "Pyysin Tadibéetä (tietäjätä) kysymään hengiltä. Sanoin: "ovat ottaneet valkoisen peurani ja myöneet sen toiselle, joka ei tahdo siitä luopua. Maksan hänelle, minkä hän on maksanut, enkä valkoista poroani ryöstä."

Tadibée kysyi hengiltä, löi rumpuansa, kuunteli henkien vastausta. He vastasivat:

"Pyydä nuorukaista jättämään telttaan poron lunnaat ja viemään se pois, niin se on jälleen hänen omansa."

Vielä kirkkaammin säteili Aikynin silmä, mutta uudelleen loi hän katseensa maahan ja sanoi: "Muukalainen, näin kertovat muinaistarumme. Eli ammoin Tadibée nimeltä Urier. Hän oli kaikista tietäjistä taitavin, kaikista ennustajista etevin, kaikista viisaista viisahin. Mutta maa oli hänestä huono, hän halasi taivaaseen. Niin käski hän molempia vaimojaan tekemään uudet vaatteet heille kaikille ja uudet valjaat poroille, eikä niihin saanut sekottaa mitään vanhaa. Urier nousi ahkioonsa ja molemmat vaimot nousivat kukin ahkioonsa ja porot vetivät heitä ylös kohden taivasta. Mutta Urier näki, että nuoremman vaimon poro ei jaksanutkaan kohota ylöspäin, vaan ahkio painui yhä alemmaksi maata kohden. Tietäjä kysyi vaimoltansa ja tämä vastasi: "Ompelin pukuuni lapsen kapalosta ottamani nauhan. Se se minua maahan vetää. Salli mun palata."

Ja Urier antoi vaimonsa kääntyä takaisin, mutta toinen vaimo nautti tietäjän kanssa taivaan ihanuutta, ajoi sen vahvoilla poroilla, eikä koskaan kärsinyt riistan, eikä muun hyvän puutetta.

Muukalainen, olet viisas kuin Urier, ystävä, luonasi olisi taivas, mutta Aikynin puvussa on nauha lapsen kapalosta, hän ei saata sua seurata."

SIMRIT.

Mahtava kuningas Artasasta levähti kerran matkalla päivän Niinivessä ja hänen alamaisensa viettivät ilojuhlia sen johdosta, että kuningas heidän muureinsa sisällä viivähti.

Silloin astui esiin kahdeksan maan ihaninta impeä, koristettuina kullalla ja kalleilla kivillä ja loistaen yhtä paljon kauneudesta kuin komeudesta ja he tanssivat kuninkaan edessä.

Heidän lopetettuansa viittasi kuningas kaikista kauneimpaa heistä tulemaan kuninkaallisen istuimen eteen. Neito tuli, polvistui ja painoi kunnioittavasti otsansa käsiinsä.

"Ken olet, maasi ihanin tytär?" kysyi kuningas.

"Onnekas olkoon kuninkaan elämä!" vastasi impi. "Palvelijattaresi on Moabilaisen, Bosnai vainajan, ainoa lapsi."

Kuningas puhui edelleen: "Rikkautta omistat enemmän, kuin sydämesi toivoakaan voi, sillä isäsi suunnattomat aarteet ovat kuulut ympäri maan. Minkä armon haluaisit minulta pyytää?"

"Kuninkaan autuus ijäti kestäköön! Uskaltaako palvelijattaresi toivoa kuninkaan suvaitsevan kuulla hänen rukoustansa?"

"Anomuksesi olkoon täytetty jo ennenkuin sen lausunutkaan olet, sä seudun kaunehin kukka. Tahdotko valita puolison itsellesi maan jaloimpien joukosta? Waikka kuninkaan oman pojan valitsisit, saat hänet omaksesi, sen vannon. Eli halajatko valtaa ja kunniaa? Laaja, kuni auringon, on Artasastan valta. Hän antaa sulle mitä vaadit, sillä olet löytänyt armon hänen silmäinsä edessä."

"Kuninkaan olkoon kunnia ja ylistys! Woitto ja valta häntä aina piirittäköön! Halpa on osa, jota palvelijattaresi pyytää. Anna, oi kuningas, hänelle puolisoksi Israelilainen Bani, joka esihuoneessasi palvelee!"

Kuningas rypisti kulmakarvojansa ja sanoi: "Bosnain tytär, kuninkaan hyvyys on pyhä. Kauneutesi ja rikkautesiko annettaisiin vankeuden lapselle, yhdelle niistä, jotka kuninkaan armosta ovat saaneet luvan palata kotimaahansa, hävitettyä kaupunkiansa rakentamaan? Sinäkö, maasi jaloin tytär! Isäsi suku hylkäisi sinut!"

"Rohkeneeko palvelijattaresi puhua?"

"Puhu!"

"Tämä Bani on kasvanut isäni talossa. Tyttären sielu on häneen kiintynyt, kuin viiniköynnös puuhun. Ken voi heitä erottaa molempia vahingoittamatta? Palvelijattaresi suku ei tahdo antaa häntä vankeuden lapselle. Mutta katso, oi kuningas, sinun tahtosi on heidän lakinsa ja lakisi on pyhä. Palvelijattaresi tietää, että sanasi on vankka vuori."

Kuningas käski kutsua sisään Moabilaisen Bosnain veljen. Tämä saapui heti ja heittäytyi polvilleen kuninkaan eteen.

"Artasasta käskee sinua antamaan veljesi tyttären puolisoksi Israelilaiselle Banille ja maksamaan hänelle neidon perinnön viimeiseen ropoon asti ja antamaan immen estämättä seurata Bania tämän kotimaahan, jonne kuningas on sallinut hänen lähteä omaistensa luo."

"Kuulen ja tottelen," vastasi mies ja lähti kuninkaan käskyä täyttämään.

Mutta Bosnain tytär meni kotiansa ja sulkeutui kammioonsa, jossa heittäytyi polvillensa ja kiitti Israelin Jumalaa, joka oli häntä auttanut.

Hänen vanha hoitajansa, joka oli häntä kotiin saattanut, oli jo matkalla ehtinyt saada tietää mitä kuninkaan luona oli tapahtunut ja juoksi nyt Banille ilmoittamaan hänen onneansa.

"Nyt," huusi vanhus riemuiten, "nyt saamme viedä sydämeni tyttären isäimme maahan ja kaikki hänen rikkautensa tulevat omiksesi, sieluni poika!"

Tajuttuansa vanhuksen tarkoituksen pyysi Bani häntä anomaan Simritiltä tilaisuutta kahden kesken keskusteluun.

Kun sitten Simrit ja Bani tapasivat toisensa, sanoi Bani: "Simrit, oi Simrit, onko minun uskominen mitä hoitajasi mulle sanoi? Tahtoisitko todellakin sinä, isäsi tytär, seurata köyhää ja halveksittua vankia?"

Simrit punastui, ojensi hänelle kätensä ja sanoi: "Bani, olen puhunut puolestamme. Tiesin tahtovasi minut omaksesi, mutta olevasi toivoton. Nyt olen sinun."

Bani otti Simritin käden molempiin käsiinsä, mutta vaikeni. Wiimein virkkoi hän: "Kiitos, oi Simrit, tästä suloisesta hetkestä. Mutta katso, en kuitenkaan saata hyvyyttäsi niin väärinkäyttää. Huomenna lähden kotimaahani. Siellä teen työtä kansani hyväksi. Mutta sinä, Simrit, et saa mua seurata. Täällä olet arvossapidetty. Täällä on sulla ystäviä. Maasi ruhtinaat sinusta kilpailevat. Voi, meillä olisit muukalainen, siksi sinua siellä hyljättäisiin, kun taas täällä vankeuden lapsia halveksitaan. Jää tänne kunniaan ja rikkauteen!"

Nyt nosti Simrit silmänsä, kohotti päänsä korkealle ja sanoi: "Ei, Bani, sinun mukanasi tahdon seurata, sinun luonasi on kotini, täällä olen vieras. Jumalaasi olen kauvan palvellut. Hän on tuleva Jumalakseni ja kansasi kansakseni. Pyhittäkäämme omaisuudestani puolet Jumalan temppelille ja sinä olet oleva herrani."

Vuoden olivat Bani ja Simrit asuneet kaupungissa, joka oli tunnin matkan päässä Jerusalemista ja Bani oli kansansa päämiehiä. Ja Simrit oli istunut kammiossaan ja kehrännyt ja kutonut kallis-arvoisia kankaita, mutta nyt istui hän melkein koko päivän vaan lapsensa luona ja iloitsi sen kauneudesta. "Bani, oi herrani," sanoi hän usein miehellensä, "paljon hyvää on Herra mulle antanut. Kuinka taitaa sydämeni kyllin kiittää ja ylistää?" Ja kun toiset naiset, Moabilaisten, Kananealaisten ja muiden vieraiden kansakuntain tyttäret kaunisteleivat kultaisilla koristeilla ja somistivat tukkansa ja astuivat näin koristettuina kaiken kansan nähden, tahi tanssivat epäjumalainsa edessä, sanoivat he Simritille:

"Simrit, miksis yksin sulkeudut huoneeseesi? Katso, kylliksi olemme uhranneet, jättäessämme kodin ja ystävät seurataksemme vankeuden lapsia heidän hävitettyyn kaupunkiinsa. Eihän meidän tarvitse kaikista huveista kieltäytyä." Mutta silloin sanoi Simrit: "Olkaamme iloiset kukin omalla tavallamme. Mulla on iloa enemmän, kuin monella muulla." Muut naiset eivät kuitenkaan häneen suuttuneet, sillä hän oli lempeä ja nöyrä sydämestään, eikä toisia moittinut, vaikk'ei seurannutkaan heitä.

Mutta katso, silloin tuli käsky kaikille vankeuden lapsille Juudassa ja Jerusalemissa kokoontua Jerusalemiin ja joka ei kolmen päivän kuluessa tullut, hänen tavaransa piti hävitettämän ja hän itse seurakunnasta erotettaman.

Ja Bani siunasi poikansa ja sanoi vaimollensa: "Herra olkoon kanssasi, Simrit. Lähden Jerusalemiin."

Ja Simrit vastasi: "Herra suokoon sinun onnellisesti palata. Sydämeni on raskas."

Ja Bani meni ylös kaupunkiin ja istautui kaiken kansan kanssa Herran huoneen eteen.

[1] "Ja pappi Esra nousi ja sanoi heille, te olette rikkoneet naidessanne muukalaisia vaimoja ja lisänneet Israelin synnit.

[1] (Esran Kirja, 10 l, 10 v. ja eteenpäin.)

Niin tunnustakaat nyt se Herralle teidän isäinne Jumalalle ja tehkäät sitä, kuin hänelle kelpaa ja eroittakaat teitänne maan kansoista ja muukalaisista vaimoista.

Niin vastasi koko seurakunta ja sanoi korkealla äänellä: se pitää niin tapahtuman, kuin sinä meille olet sanonut.

Mutta kansaa on paljon ja on sade ilma ja ei voi ulkona seisoa, eikä tämä ole yhden eli kahden päivän työ, sillä meitä on paljon, jotka olemme siinä asiassa sangen suuresti syntiä tehneet.

Anna meidän päämiestemme koko seurakunnassa toimittaa, että kaikki, jotka meidän kaupungeissamme ovat naineet muukalaisia vaimoja, tulevat tänne määrättynä päivänä, jokaisen kaupungin vanhempien ja tuomarien kanssa, siihen asti kuin meidän Jumalamme viha kääntyy meistä tämän syyn tähden."

Mutta Bani istui liikkumatta, kuni ukkosen iskemänä, ei kääntänyt kättä, ei hievahuttanut huulta. Mutta kun kansa alkoi hajaantua, silloin hän nousi.

Näöltänsä oli hän kuin tulenliekki ja pukunsa liehui myrskyssä, mutta pitkä, kihara tukka riippui nyt suorenneena ympäri päätä ja virtana valui siitä vesi. Niin astui hän esiin pappein ja vanhimpain eteen ja sanoi: "Seis! Elkää harjoittako vääryyttä Herran, Israelin Jumalan, nimessä! Täytyykö viattoman kärsiä syyllisen rinnalla? Karkoitettakoon ne, jotka epäjumalain-palvelusta ja sopimatonta menoa ovat harjoittaneet, karkoitettakoon vaan. Mutta katsokaa! Mullakin on vaimona Moabilainen nainen. Ken ei hänen hurskauttaan ja jumalanpelkoaan tuntisi? Onko viaton karitsa petojen kera karkoitettava?"

Mutta silloin huusi kaikki kansa: "Miksi Banin suhteen yksistään tehtäisiin poikkeus, jotta Herran viha meitä hänen tähtensä kohtaisi?" Ja he huusivat ja melusivat niin, ett'ei Bani saanut puhua enempää. Viimein syöksi hän raivostuneena kotiinsa.

"Simrit," huusi hän heti sisälle tullessansa, lähtekäämme pois täältä! Pane kokoon omasi ja lapsen tavarat ja tarpeelliset talouskapineet. Aasit ja kamelit ovat pian valmiit. Matkustamme pois."

"Bani, oi herrani, miksis noin vihastut? Mitä on tapahtunut?"

Bani kertoi nyt Simritille, että muukalaiset vaimot ja lapset piti eroitettaman Israelin kansasta ja sanoi sitten: "Sinua en koskaan hylkää. Tahdon luopua isästä ja äidistä ja jäädä vaimoni luokse. Matkustamme vieraille maille".

Itkien polvistui Simrit ja rukoili Israelin Jumalalta voimaa. Sen jälkeen nousi hän ja sanoi: "Ei suinkaan, oi Bani, pidä sinun luopua kansastasi tullaksesi muukalaiseksi pakanain seassa vaimosi tähden. Katso! Olet kansasi päämiehiä. Minkälaista esimerkkiä näyttäisit, ettäs ensimmäisenä rikkoisit Herran käskyä? Katso, minä lähden. Anna mulle jotakin, jotta voisin elää ja kasvattaa poikasi, niin tahdon etsiä turvapaikkaa itselleni maasi rajaseuduilla, jotta näkisin uhrisavun Herran alttarilta ja tuntisin kukkien tuoksun maasi niityiltä. Sinä otat vaimoksesi jonkun Israelin tyttäristä ja pian unhotat Simritin. Katso, ei sovi minun valittaa, olenhan omistanut niin paljon. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi".

"Ensimmäisenä päivänä kymmenennessä kuukaudessa istui Esra pappi ja päämiehet heidän isäinsä seurakuntain seassa ja erottivat he niin pois kaikki muukalaiset vaimot ja heidän lapsensa seurakunnasta."

Bani oli tuskasta raivoissaan. He asettivat vahteja häntä vartioimaan ja Simrit ja hänen poikansa ja palvelijattarensa nostettiin kamelien selkään ja he saivat oppaan, jonka tuli viedä heidät Simritin sukulaisten luokse.

Mutta Simrit sanoi: "Ei suinkaan sukulaisteni luo, sillä he ovat minut hyljänneet, sentähden, että käännyin Israelin Jumalan palvelijaksi ja seurasin Bania tänne".

Silloin kehottivat ne, jotka olivat määrätyt häntä pois viemään, häntä ilmoittamaan, minne hän halusi tulla viedyksi. Sitä ei Simrit tiennyt, vaan pyysi heitä viemään häntä minne vain tahtoivat, kyllä kaiketi Herra hänelle kodin antaisi.

Mutta kun he asettivat Simritin kamelin selkään ja matkue lähti liikkeelle, silloin pettivät hänen voimansa ja hän vaipui tunnottomana alas. Samassa tuli Esra astuen sitä samaa tietä ja sanoi:

"Ken on tämä nuori vaimo?"

Ja kansa, joka ylt'ympärillä seisoi, vastasi itkien, että se oli Simrit, Banin vaimo, joka oli antanut omaisuutensa Herran huoneelle ja nyt lapsinensa oli lähdössä maanpakoon:

Ja Esra kyseli edelleen. Silloin vastasi hänelle Simritin vanha hoitaja, joka itki emäntänsä vieressä: "Herra, kun ruhtinaat ja kuninkaat tahtoivat pidättää tätä sydämeni tytärtä hänen omassa maassaan, niin, kun se mies, jota hän tahtoi seurata, hänkin pyysi Simritiä jäämään kunniaan ja rikkauteen, silloin vastasi hän, kuten Ruth: "Sinun Jumalasi on minun Jumalani ja sinun maasi on minun maani." Ja sitten hän sanoi: "Puolet rikkaudestani tahdon antaa Jumalasi huoneelle." Ja sen on hän tehnytkin. Jo lapsuudesta saakka olen minä, palvelijattaresi, opettanut häntä palvelemaan Israelin Jumalaa ja nyt hänet ajetaan pois, kuin pahantekijää. Kysykää vaan kaikilta näiltä, minkälainen hän on ollut."

Silloin huusi kaikki kansa korkealla äänellä: "Sinä Jumalan mies, elä anna karkoittaa häntä! Katso, hän on ollut äiti lapsillemme, hänen aittansa on ollut köyhälle avoinna ja jumalanpelkonsa on ollut kynttilä meidän teillämme."

Silloin Esra käski, että Simrit vietäisiin takaisin huoneeseensa siellä virvoitettavaksi ja sitten meni hän jälleen Jerusalemiin, jonne paljon kansaa häntä seurasi ja jossa vanhimpain neuvosto vielä koossa oli.

Ja hän meni ylös templiin ja rukoili Herralta ymmärrystä tämän asian käsittelemiseen. Sitten kokosi hän taaskin kansan vanhimmat ja sukukuntien päämiehet ja kertoi heille Banin vaimosta ja he sanoivat kaikki yhdestä suusta: "Hänen hurskautensa tähden Herra hänet vastaan-ottaa."

Kun kansa kuuli tämän tuomion, riensi se takaisin Banin kaupunkiin, vapautti hänet, koristi häntä seppeleillä ja kantoi häntä ilolla ja riemulla ympäri, laulaen ja huutaen: "Herran armo pysyy ijankaikkisesti hänen pelkääväistensä päällä."

Mutta kotonansa oli Simrit polvillansa lapsensa vuoteen vieressä ja ylisti Herraa siitä suuresta armosta, jonka Hän oli hänelle osottanut. "Herra olkoon kiitetty, että hän on minulle osottanut ihmeellisen hyvyyden vahvassa kaupungissa; sillä minä sanoin pikaisuudessani: minä olen silmäisi edestä sysätty pois. Kuitenkin kuulit sinä minun rukoukseni äänen, koska minä sinun tykösi huusin."

"Riemuitkaat Herralle kaikki maa, veisatkaat, ylistäkäät ja kiittäkäät."

MANALAN NEITO.

"Elämä on rakkautta."

Tahdotko kuulla tarinaa Kalman tyttärestä?

Tummana vyöryy Tuonen virta. Ken häämöittää sumussa sen rannalla? Ken lähestyy Manalan pimeätä pirttiä?