Part 6
Muutamat olivat keittokiellon ilmestyttyä kovin huolissaan, jotta nyt ei enää saa viinaa mistään. Ja niin panivat kotikeittoansa talteen tulevien päivien varaksi. Aitan jyvälaareissa suurissa pulloissa sitä säilytettiin ja vain tärkeissä tilaisuuksissa maisteltiin. Säilyttivätpä säästäväisimmät talot "sauviinaansa" kaksinkymmenin vuosin, varsinkin varakkaat, joilla ei ollut pakkoa sitä myydä. Monet peijaiset pidettiin keittokiellon jälkeen omakeitto-viinoilla, "vanhoilla viinoilla". Ja se vanha viina olikin viinaa. Tuli sitä tuimemmaksi, mitä kauvemmin oli pulloissa.
Niin muuttui viinan saanti Ouluun. Ennen oli sitä sinne myöty, nyt ruvettiin sieltä ostamaan. Saatiin taas sinne maksaa 80 penniä "halstoopilta".
Koittelivat myös muutamat yritellä salakeittoa. Parikin miestä laittoi kauvas kylän takalistoille männikköön keittovehkeet ja laskivat viinaa entiseen tapaan. Mutta useammat kerrat heidän tehtaansa hävitettiin, ja lopuksi joutuivat keittäjät itsekkin oikeuden käsiin. Tuotiin myös salakeittoviinaa Lumijoelta ja Siikajoelta, siellä kun suurissa metsissä entisaikaan viinaa valmistelivat. Paljon myös Ruotsin puolelta kesällä "luntreijattiin" ruotsalaista viinaa.
Juhla- ja merkkipäivät.
_Tuomaasta_ alotti vanha luotolainen viikottaisen ajanlaskunsa:
"Tuomaasta kuusi Kyntteliin, Kynttelistä kolome Mattiin, Matista neljä Maariaan, Maariasta viisi Valapuriin, Valapurista kolme Erkkiin, Erkistä viisi Juhannukseen. Juhannuksesta viisi Jaakoon, Jaakosta viisi Perttuliin, Perttulista viisi Mikkeliin, Mikkelistä viisi Kekriin, Kekristä seittemän jouluun, -- Praahesta kaheksan Ouluun."
[Lopussa loppusoinnun aiheuttama leikkisutkautus tarkoittaa: Raahesta 8 penink. Ouluun.]
Tuomashan se _joulunkin_, vuoden suurimman juhlan, pimeän talven ilon ja valon juhlan toi tullessaan. Siksipä lapsetkin sitä odottelivat ja hyppelivät ja lauloivat:
"Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Knuuti pois sen viepi."
Pitkät ajat jo joulua varten tehtiin varustuksia. Kotipolttoviinaa siksi säästettiin, joulukynttilät kastettiin, lahdit tehtiin, tuoreet kalat pyydettiin, "prykättiin" jouluoluet ja leivottiin joululeivät ja joulujuustot aitan laariin tallennettiin. Juustot, leipäjuustot ne piti olla jouluna joka mökissäkin. Niinpä tavattiin sanoa:
"Joulu tulla jollottelee juustokämpäle kainalosa."
Jokapäiväinen hapan reikäleipä joutui syrjään, leivottiin paksuja _limppuja_ "sihatuista" jauhoista, imellytettiin ja vielä oluella ja suolavedellä päältä voideltiin, jotta tulivat "maajaampia". Leivottiin myös _jästileipiä_, sihdatuista jauhoista nekin, sekä _viskakkuja_, joihin veden sijasta käytettiin makeaa jouluoluen vierrettä.
Huoneet tietysti puhdistettiin: laattiat pestiin, seinät, katot nuohottiin, kaikki "siistattiin". Joskus laitettiin kattoon oljista lankaan pujoteltu _joulukruunu_, "semmoisia lasten korioja, jotka yhesä langasa riippu, ja kun puhalsi, niin alko pyöriä".
Joulun alusviikolla "ajoi" lukkari _kappojaan_. Kapan pari sai talosta, lisäksi vielä limpun ja ryypyn. Samalla hän myös keräsi joulukirkossa poltettavat kynttilät, isommista taloista kaksi kynttilää, pienemmistä yhden. Pikkulukkari eli unilukkari kävi niinikään joulun alla saataviaan kantamassa. Oli hänellä toisinaan matkoillaan "potelli" mukana, johon kaadatti talosta tarjotun ryypyn: "mull' ei oo jouluna viinaa, jos ma nyt kaikki ryyppään. Pankaa tuohon klasiin se ryyppy!" Ja niin sai jouluviinat. Pappi myös "kuulutti" saataviaan. Ne oli vietävä pappilaan, kalat, lihat, villat, kynttilät.
Joulun edellä myös köyhät kulkivat taloissa "jouluvaroillaan" saaden hyviltä emänniltä lihaa, leipää, kalaa, pylsyä ja muuta hyvyyttä "oikein töskältä".
Aattoaamuna noustiin aikaisin ylös, jotta ehdittäisiin kaikki saada valmiiksi. Miehet lähtivät puiden tai heinäin hakuun, naiset hääräilivät kotihommissa. Kaikki joulupäiväin tarpeet oli jo aattona tuotava sisään. Aitasta tuotiin lihat, makkarat, pylsyt, juustot, leivät, voit, jauhot -- eläintenkin jauhot -- kaikki tuotiin "kotihuoneisiin". Aitassa ei saanut joulunpyhinä käydä. Potut "krapattiin" pyhiksi, ei pyhinä saanut veistä pidellä. Puita ja vettäkin kannettiin sisään, ettei niitäkään tarvinnut pyhinä noutaa. Ja itse isäntä hakkasi aattona paistilihan kappaleiksi. Karjakodassa myös jo aattona laitettiin valmiiksi lehmäin jouluruuat, tehtiin ammeeseen peltoheinistä _hauve_, jotta ei joulupäivänä tarvinnut kodan muurissa valkeaa polttaa. Aattonakaan ei kodan muurissa poltettu kuin yhdet puut. Katsottiin vain hyvin pitkiä puita ja niitä sitten sen mukaan kuin paloivat työnnettiin uuniin.
Aattoiltana pirtti laastiin ja vietiin rikat lammaskarsinaan. Siitä lisäysi hyvin lampaita ja, jos rikat olivat kovin mustia, lisäysi enemmän mustia lampaita. Sitten tuotiin sisään vankka _olkikupo_ ja levitettiin laattialle, isompiin pirtteihin 2-3:kin kupoa. "Kun Jeesuskin on pahnain päällä syntynyt, niin se oli sen merkki." Olkien tuominen oli lapsista varsin hauskaa. Siinä kun "runsuilla leekattiin" ja temmellettiin! Tehtiin oljista pitkä "patukka" ja oltiin paistisilla. Yksi kävi tuolille istumaan silmät sidottuina ja koetti tavata patukalla toisia, jotka kävivät häntä nykkimässä. Keneen patukka sattui, sen piti vuorostaan käydä tuolille nykittäväksi. Olet saivat olla laattialla joulu- ja Tapaninpäivän sekä vielä yhden arkipäivänkin. Sitten ne vietiin lammaskarsinaan.
Aattoiltana keitettiin _kryynipuuro_ ohraryyneistä. Itse puuro säästettiin huomiseksi ja piti sitä olla vielä Tapaniksikin, mutta heitettiin sitä vähän pataan ja keitettiin siitä _maitovelli_, joka kalakeiton kumppanina aattoiltana syötiin. Syötäessä oli pöydällä paksu, lehmänemättimeen valettu joulukynttilä, lamppu, "taakana" pyöreä pölkynpalanen. Pärettä ei jouluna saanut polttaa, jos tahtoi pellon säästää kesällä nokipäiltä.
Saunassa käytiin illalla vasta sitten, kun kaikki oli saatu valmiiksi joulua vastaan ottamaan. Sitten oli juhla ovella, "aatto juhulaa korkeampi".
Aikaisin noustiin jouluaamuna ylös ja kynttilät sytytettiin pöydille akkunain eteen, jopa joskus tuvan lakkaankin akkunalle palava kynttiläinen vietiin. Emäntä jakoi talonväelle juusto-osat, kelle puolen, kelle neljänneksen, kelle mitäkin antoi, kuten sanottiin:
"Osan Ollille, palan Paavolle, pikku palan Pekka raavolle."
Antoi emäntä myös kullekin voiosansa, "voikliiningit" lautaselle. Voiosan, noin "naulan telin", piti riittää joulun pyhät ja sai sen syödä tai myödä. Lapset sitä kyllä säästellen söivät, jotta kestäisi kauvemman aikaa ja sen sijaan salaa "krookkivat" toistensa osia. Karjanviljaa, maitoa, ei jouluaamuna nautittu, olutta otettiin sen sijaan. Ja "viinaklasi" oli pöydällä, puolen kannun pullo ja pikari vieressä tai lippi. Viinaryypyn antoi isäntä jokaiselle, "sikiöinkin" piti maistaa. Isäntä sanoi: "maistetaan nyt Vapahtajan tulijaisia! Nyt se on syntynyt, joka meijät vapahti." Sitten otettiin ryypyt, ja "ne oli niinkun Jeesuksen varpaisia".
Emännät ja isännät muistivat lehmiä ja hevosiaankin, kävivät antamassa kullekin viinalla voidellun limpunviipaleen ja sanoivat: "nyt on joulu!" Ja kynttilän sytyttivät palamaan sekä talliin että navettaan. Koko joulun pyhinä ei piika saanut käydä navetassa, emäntä itse hoiti eläimensä. Jouluna ei lehmille annettu juotavaa: sitten kesällä on lehmillä niin halu metsästä kotiin, kuin on jouluna jano.
Kirkkoon lähdettiin jo klo 5-6 aikana. Läheltäkin, kilometrinkin päästä piti hevosella komeasti karauttaa kelloissa ja helyissä ja "silimikot" reen perällä. Joka hevosella oli mentävä kirkolle. Jos ei ollut ketään lähtijöitä, niin "vaikka tyhyjänä pantiin toinen hevonen jäläkeen juoksemaan". "Jos ois korpin valta, niin ei ois yhtään hevosta kirkolla jouluna. Mutta kun menee kirkolle, niin paha poistuu", oli muuankin isäntä arvellut. Ja kirkossa oli ihanaa. Kynttilät vilkuttivat kattokruunuissa, seinätaakoissa ja puutaakoissa penkkien karmilla. [Yöllä kyllä jo 12 aikana olivat männingäiset kirkossa "ilmineeranneet", kuten heidän tapansa on.] Pappi oli komeimmassa messukasukassaan, kaksikin pappia yht'aikaa alttarilla, ja väkeä oli kirkko täynnä. Ja sitten kun kirkosta lähdettiin, niin siinäkös kilpaa laskettiin, ja mies se, joka meni kaikkien edelle.
Kotiin oli jäänyt vain vanhat äijät ja ämmät sekä joku nuori ihminen uunia lämmittämään ja ruokaa laittamaan. Ja vanhat äijät ottivat virsikirjansa ja veisasivat, jotta "Piltin synnytti Betlehem". Ruuanlaittaja pani eilisiltaisen puuron paistumaan sekä valmisti kalakeittoa taikka lihapottuja. Kaikki kyllä eivät oikein joululihoista välittäneet: "Jeesus kun on syntynyt jouluna, jotta ei häntä sen lihan nimesä syyvä". Puoliselle käytiin, kun oli kirkosta tultu. Särpimenä oli taaskin jouluolutta vanhan kansan kannellisissa korvakannuissa, ja se oli niin väkevää ja vaahtoavaa, että "oikein kähisi ja meinasi päähän mennä, kun enempi joi". Aamullista juustoansa olivat lapset säästäneet ja sitä puoliseksi uunissa "kirventelivät".
Puolisen jälkeen levähdettiin ja luettiin päivän evankeliumia ja epistolaa. Talon vanhin tavallisesti luki, muut kuuntelivat. Kylään ei menty eikä vieraita odotettu.
Iltapuolella emännät pistivät _makkaraa_ uuniin ja kun lypsyltä tulivat, panivat pataan maitoa ja piimää sekä olutta sekaan, ja se oli _olutjuustoa_. Sitä sekä makkaraa syötiin iltaseksi.
Joulukuusi on vasta ollut tunnettu parisenkymmentä vuotta, mutta nurinturkkiset joulupukit pelottelivat lapsia jo entisaikanakin.
_Tapaninpäivänä_ taas ajettiin hevosilla helyissä kirkolle. Mutta sitten iltapäivällä mentiin "Tapania ajamaan". Vanhemmat ensin vähän lasten kanssa ajelivat, veivät sitten lapset kotiin ja lähtivät yksikseen ajelulle. Ja nuoret miehet myös ajelivat. Kilpaakin välistä ajettiin, että "kell' ois paras hevonen". Kirkon ja Kniivilän väliä taikka Kirkkojärven jäätä "kahtaa kättä" lasketeltiin. Ja kulkusia oli ja aisakelloja ja pikkutiukuja, "mitä piti löytyä helyjä ihimisellä", ja niitä oli, "jotta se oli koko remakka se". Taloon kun mentiin, niin kysyttiin: "löytyykös sitä Tapania?" Isännät taas kehottivat: "tuu maistaan Tapania! Maista meijän olutta, limppua, viskakkua!" Illalla sitten nuoret jo saivat "tanssatakkin".
Tapanin päivänä syötiin aamulla voita, leipää ja olutta, päivällä oli kryynipuuroa ja lihavelliä, illalla pylsyä.
Ensi arkena, _viattomain lasten päivänä_, ei hyvinkään vielä työhön menty, pidettiinhän sekin vielä pyhäpäivänä. "Kujehnansa" ottivat naiset vain esiin ja navetasta oli palvelijan luotava pyhinä kertynyt _joulusonta_ ulos. Se peitettiin tarkoin tunkioon varta vasten kaivettuun hautaan. Seuraavinakaan arkeina ei mitään raskaampia töitä tehty, "ei kukaan kaatanut puuta pyhäin aikana". Puita oli metsästä tuotu tarpeeksi sekä heiniä niityiltä. Rukkeja ei myöskään otettu esiin. Naiset vain kudoskelivat sukkaa, häkläsivät pellavaa ja korjailivat vaatteita. Miehet kutoivat verkkoa, tekivät astiaa, koria ja muuta semmoista tupatyötä.
_Uudenvuoden_ aattoiltana kylvettiin ja varhain aamulla käytiin kynttilöillä valaistuun kirkkoon. Mutta aattoiltana valvottiin tavallista myöhempään ja _valettiin tinoja_. Niistä ennustettiin tulevia tapahtumia, tina kun veteen porahtaessaan muodostui, milloin millaiseksikin sattui. Joskus tuli ruumiinarkun näköinen ja ennusti kuolemaa, joskus tuli kruunun kaltainen ja aavisteli häitä. "Toiset tallettivat näitä valokuvia vuosia, montakin vuotta, jotta miten käy."
Uutenavuotena kun mentiin taloon, tervehdittiin: "Jeesus tänne uutena vuotena ja hyvä vuosi vie rahiksi!" Ennen näet oli aivan tavallinen tervehdys sisään tultaessa: "Jeesus tänne!"
_Loppiainen_ meni jo, niinkuin muutkin pyhät. Oli siksi jo ollut pyhiä, jotta sen annettiin mennä tavallisen sunnuntain tavoin. Jouluruuat, leivät ja muut olivat vain joulua muistuttamassa. Kirkossa vain käytiin ja vierastelemassa, jotta sitten saatiin kotona enemmän rauhassa asustella, kun tulivat talven pitkät pakkaskuukaudet.
Joulunpyhien aikana, varsinkin jouluna ja uunnavuonna, kulkivat "tiernapojat" taloissa laulamassa:
"Saapast' tuli kuninkaat, kuninkaat, lahjoitt' meill', lahjoitt' meill' kultaa, pyhää savua ja mirhamia, ja mirhamia" j.n.e.
Muutamat laulajat olivat aina Oulusta asti, toiset taas oman pitäjän poikia!
Joulupöydässä leipäläjän alla alimaisena oli limppu, jota ei syöty. Sen vei emäntä pyhäin loputtua aittaan, semmoisenaan kätki jyvälaariin syrjalleen, samoin myös muutaman juuston. Kevääksi touonpanopäiväksi ne kätkettiin.
Oli sitten vielä jälellä _Hiiva-Knuuti_, joulun loppujuhla. Silloin ei työtä tehty, käytiin ajamassa "Hiiva-Knuutia", mentiin naapureihin "Hiiva-Knuutin päiville", ja juotiin olutta ja viinaa.
Mutta sitten Hiiva-Knuutilta se alkoi työnteko ja kehrääminen. Jo heti Loppiaiselta oli rukit tuotu pirttiin lämpenemään. Ne alottivat taas entisen surinansa ja miehillekin tuli tavalliset talvitoimensa.
Joululta sitten "talvi tassahti", oli pitkä ja kylmä "talvisyän" edessä. Mutta "lohutus oli, jotta päivät piteni". Päivä oli jo
"Jouluna kukon askelta, Tapanina tamman laukkaa (pitempi), ja uutenavuotena jo pirtti lämpes uutta päivää."
Joulunajan ilmoista ennusti vanha kansa ensi kesän säätä ja vuoden tuloa. Niinpä "jos on jouluna pakkanen ja vielä luntakin nakkoo, se on huonon vuojen merkki", ja "jos ei uueksi vuojeksi mettää puhista, niin tulee huono vuosi".
_Heikinpäivä_ oli talven harjalla. Silloin "talven selekä katkiaa ja karhu kääntää kylykiänsä", tiedettiin.
_Kyntteli_ oli kevään puolen päiviä. Sanottiin:
"Syystä joulu, kevättä kyntteli, Paavali parasta talavea."
Seurasi sitten _laskiainen_, paastonajan alkujuhla. Sitähän sitä odotettiin kuin päivää pilven raosta. Laskiaisaamulla nousivat hevosmiehet jo kello kolmelta ylös ja menivät puita noutamaan tai heinän hakuun ja ajoivat aika kyytiä, "jottei laskiainen vähenisi heijän puolestaan". Kotiin joutuivatkin paraiksi "rieskoille". Kovassa kiireessä kotiväkikin oli puuhannut, ensin kehruuhommissa ja karjanhoidossa, sitten pirtin siivoomisessa ja puolisen laitossa. Pirtti oli saatava puhtaaksi iltapäiväksi, ja kaikki työt lopetettava, sillä "iltapuoli laskiaista, se on kuin pyhä". Siksi puolelta päivää pestiin rukit ja kirnutkin sekä korjattiin karsinaloukkoon yhteen kasaan, vieläpä pantiin peitto päälle. Valkeata vaatetta jos käytti peittona, syntyi valkeita karitsoita, musta taas tuotti mustia. Kirnun jos jätti peittämättä, voi tulla Para ja liata sen. Laskiaisen iltapuolella ei saanut kehrätä, sanottiin, jotta siitä tulee trulli, joka kehrää iltapuolella.
Puoliseksi laitettiin _roppavoit, rasvarieskat_ ja _mämmit_. Roppavoi oli vastakirnuttua pehmeää vaivaamatonta suolattua voita, rasvarieskat leivottiin ohrajauhoista ja pantiin "kuin silimiksi" sormella pistettyihin reikiin "ispinöitä", jotka paistettaessa sulivat ja tekivät rieskan rasvaisen makeaksi. Mämmiin taas tehtiin ohrajauhotaikinasta ohut kuori sekä sisus imelletystä ruisjauhotaikinasta, johon myös ispinöitä pisteltiin. Vielä oli puoliseksi _pylsyä_. Iltaseksi piti aina olla _lihavelli_.
Iltapäivällä sitten mäkeen. Jo heti aamusta olisivat lapset sinne juosseet, mutta eipä laskettu. Sanottiin: "nyt trullit aamupäivästä liikkeellä". Vaan sitä kiireemmin sitten puolisten jälkeen kipaistiin Hyypälle, Mustalletöyrälle, Isollejyrkälle, Kirkkomäelle ja Kestinmäelle. Siellä iltahämäriin lasketeltiin ja useasti oli aikuisempiakin muassa.
Laskiasiltana ei saanut ottaa tulta. Päivän aikana piti saada karja ruokituksi ja lihavelli pöydälle, ja päivän aikana "jouvutettiin" syömään, jopa kylpemässäkin piti käydä "nävön" aikana. "Se oli pyhitetty sen kaltaiseksi, jotta aikasin saunaan". Sauna näet kuului myös laskiaisen viettoon. Jo näön aikana joudutettiin makaamaankin. Näin kun meneteltiin, tulivat lehmät kesällä laitumelta hyvästi kotiin.
Ei saanut laskiaisena puolista eikä iltasta syödessä eikä saunassa ollessa puhua, ei halaistua sanaa, jos tahtoi säilyttää itsensä sääskien ja "kärvästen" puremilta kesällä. -- _Laskiaisluuta_ ottivat vanhat lihavellistä talteen, kattoon piitan väliin pistivät. Sitten kun hammasta pakotti, purtiin sitä luuta, ja pakotus heitti.
Laskiaisena tekivät emännät _laskiaisvihkon_. Lehmille kun antoivat heiniä, niin joka lehmän vihosta ottivat pienen "tyllyn" ja niistä keräytyi laskiaisvihko, joka pantiin talteen pääsiäiseksi ja karjan uloslaskupäiväksi. Valmistivat emännät myös _laskiaiskakun eli -rieskan_. Se leivottiin kodan pankolla ohrajauhoista ja siihen sekoitettiin lehmänkarvoja. Leipoessa sanoivat jotkut:
"Pois, Lempo, lehemän seljästä, varjele vaaraa karjasta!"
Rieska säilytettiin uuninkorvalla ja sitä annettiin lehmille samalla kertaa kuin laskiaisvihkoakin.
Laskiaisena alkoi pitkä _paastonaika_, jolloin _trullitkin_ olivat liikkeellä. Laskiaisiltana voitiin ensi kerta käydä niitä kuuntelemassa. "Pittäis lähtiä kuunteleen laskiaisämmiä", sanottiin. Piti kaikessa hiljaisuudessa mennä semmoisen huoneen katolle, joka oli kolmannella sijalla ja istua verisellä vasikannahalla. Käytiin myös kuuntelemassa kolmen tien risteyksessä ja tunkion harjalla sekä vanhoissa tuulimyllyissä. Vanhat tuulimyllyt ovat olleetkin oikein trullien pesäpaikkoja. Sieltä ne aamulla auringon noustessa ovat kaahaisseet lentoon.
Laskiaisiltana jotkut emännät kiersivät navetan "rautakankia vettää köttyyttäen perässään". Navetan oven sen jälkeen lukkosivat ristiä tehden. Trulleja vastaan siten tekivät varojaan sekä "mavon panoa vasten".
Koko paastonaika oli hiljaista aikaa. Lauvantaina aina jo puolelta päivin heitettiin kehräämiset ja raskaammat työt ja ruvettiin pyhäsiivoja tekemään. Ja kylpemässä käytiin päivänäöllä.
Paastonajalla oli merkkipäiviä, _Matinpäivä_ ja _Maarianpäivä_. Matista alkaen ei enää tarvittu illalla pärettä polttaa eikä Maariasta alkaen aamulla. Sanottiin:
"Matista ehtoopihti pirtin päälle, Maarialta aamupihti pirtin päälle."
Mattina jo jääpuikot alkoivat räystäisiin ilmestyä. "Matti pitkällä parralla lapsia seinän taka viettelee", tavattiin sanoa, sekä: "Kukko laulaa Matin aikana, jos räystäs tippuu: Sota tulee, sota tulee! Akkaa ammuttiin päähän."
Maariasta ennustettiin kevään tuloa:
"Jok' on Maariana malon päällä, se on Valapurina vaon päällä."
_Varesta_, ensimäistä kevätlintua, jo Maarian aikana odotettiin. Sanottiin, varista tarkoittaen:
"Jos ei miestä Maariana, niin mies on hukasa."
_Pääsiäinen_ oli paastonajan loppujuhla, jolloin ilma jo keväälle hengähteli. Silloin kirkkaassa kevätilmassa ajettiin kirkolle, ja nuoret iltasin ilakoiden riensivät tanssitaloonsa, jossa myöhään yöhön iloa pidettiin.
Pääsiäisen edellisviikon päiviä nimitettiin: _kihla- eli kiiristuorustai, pitkäperjantai ja lankalauvantai_. Koko viikolla ei paljoa kehräilty, lauvantaina jo puolelta päivältä tykkänään lopetettiin. Pitkänäperjantaina oli puoliskeittona _kapavelliä_, hauvista keitettyä, taikka ohrapuuro ilman maitoa. Ei lihaa syöty koko päivänä, kun se oli Kristuksen piinapäivä. Lankalauvantaina tapasivat emännät ennen keittää ja pestä langat, mitä oli kevään kuluessa kehrätty.
Tärkeä päivä oli pääsiäinen talon emännälle. Silloin oli karja suojeltava trulleilta ja muilta pahoilta, silloin oli myös kellokkaalle kello kaulaan ripustettava. Lauvantaina jo valkealla päivällä toi emäntä aitasta lehmänkellon pirttiin, kääri hameeseensa ja pani uunin korvalle lämpenemään. [Toiset asettivat kellon pirtin pöydälle.] Illalla vielä viime töikseen kävi emäntä kiertämässä navetan, toisinaan koko kartanonkin. Kuppi, jossa oli tulisia hiiliä, oli hänellä helmassa, ja kaksi kertaa kulki emäntä myötäpäivään, kerran vastapäivään. Siten säästyi karja "mavon panolta". Muutamat kiersivät navetan rautakangissa jo kiiristuorstai-iltana sekä toisen kerran lauvantai-iltana. Joskus toimitti itse isäntä kiertämisen sekä navetan että tallin ympäri. Ja navetta lukittiin lujasti, etteivät trullit pääsisi. Aamulla ani varhain, ennenkuin aurinkokaan oli noussut, otti emäntä kellon, pani sen sisään "traasun", jossa oli madonkettä ja ampiaispesää sekä lähti, kello vyöliinassaan, kiertämään navettaa, kuten illallakin. Sitten meni navettaan ja ripusti kellon, kun oli tukon siitä ottanut pois, lehmän kaulaan. Osan laskiaisvihkoa sekä -rieskaa emäntä myös samalla kertaa antoi lehmille. Kun talon muu väki aamulla heräsi ja meni ulos, sai se kuulla navetasta tuttua kellon kalkahtelua.
Pääsiäisöinä oli trullien viimeinen liikunta-aika, ja ahkerin liikunta-aika. Varsinkin pääsiäistä vastaan yöllä ne uutterasti kulkivat, kävivät naapurien navetoissa ja leikkelivät lampaista, varsinkin kellolampaasta, villoja otsasta sekä muualtakin. Joskus silpaisivat korvankin poikki, joskus lehmääkin leikkelivät. Ennen vanhaan oli ollut oikein _lentotrullejakin_, jotka yhtenä yönä olivat lentää viheltäneet monet pitäjät. Niinpä oli kerran Luodolla muuan päivän noustessa haikaillut:
"Voi päiviäni, kun päivä nousi! Salot, Kempeleet vielä käymättä, Kemit, Olhavat vasta kuljettuna, ja Limingan keolle kenkäni jäi, ja Luovosa jo päivä nousi."
Paitsi lentämällä, olivat ne vanhan ajan trullit liikkuneet myös lehmällä ratsastaen, navetasta ottaneet lehmän ja sillä ajaneet. Ja hädän tullen olivat ne osanneet muuttaa muotoansa. Muuankin oli, navetassa kun kähmi ja talon emäntä sattui tulemaan, tekeytynyt tadikoksi. Emäntä oudolta tadikolta siepannut toisen haaran poikki. Samalla oli naapurin emännältä jalka katkennut, ja sitä hän saanut sitten elämänsä nilkuttaa.
Pääsiäisöinä käytiin vielä trulleja kuuntelemassa. Ja pääsiäisaamulla, ennenkuin päivä nousi, käytiin _ennustuksia kuulemassa_. Silloin saatiin kuulla, missä päin ensi aikoina tulee kuolemia tapahtumaan. Sielläpäin näet paukuteltiin, niinkuin olisi lautoja romisteltu. "Ne paukuttelee niitä kuoleman ilimoituksia. Ne ittestään ilimoitettiin."
Kirkossa voi pääsiäisaamuna nähdä "joutavaa väkiä". Piti vain heti, kun ovet oli avattu, ennen muita ehtiä kirkkoon ja perästä kirkkoa vasemman kainalon alatse katsoa oveen päin. Silloin näki niitä, mutta heti kun kello soi, ne katosivat.
Pääsiäisyönä katsoivat tytöt _onnenpeiliin_. Pantiin kaksi peiliä vastakkain ja kynttilät kahden puolen ja katsottiin peiliin ja nähtiin siellä vastainen sulhanen. Vielä kokeilivat tytöt siten, että asettivat halon yöksi puurantteelle lumeen, jotta se oli juuri näkyvissä, ja halolle kolme lastua, kullakin oma merkityksensä: häät, sairaus, kuolema. Mika lastu siitä yöllä katosi, sitä oli odotettavana, mitä se oli merkinnyt.
_Suvipäivät_, taikka paremmin niiden väliset yöt, _suviyöt_, olivat myös vanhan kansan merkkiaikoja. Niitä oli kahdet, ensin _Julius, Justiinus ja Tipurttus_, sitten _Yrjänä, Alperttiina ja Markus_. Tiedettiin: "jos suviyöt pakastaa, niin pakastaa joka yölle yheksän yötä, vaikka sitten keskellä kesää, jos ei ennen". Ja "Tipurttina pitäisi olla nöyrä suvisää, sitten tulisi hyvä kesä". -- Jotkut vanhat puhuivat ennen 9:stä suviyöstä.
_Valpurina_ kävivät tietäjät aamulla varhain lähteestä taikka "läheojasta" [semmoinen oja on esim. Päätalon luona Ojakylässä, se alkaa "viijestä suonesta kankaalla ja ne suonet saavat alakunsa Joortanista"] ottamassa Valpurivettä. Se oli "siunaavaa vettä" ja sillä monet viat ja taudit pestiin pois. Vettä ottaessa piti heittää ojaan uhriksi joku pikku raha, ja kun vedellä pestiin, sanottiin m.m.:
"Vesi vanhin veljeksistä, tuli nuorin tyttäristä, mätäs maista, paju puista."
Tärkeä oli myös se päivä, jolloin keväällä _karja ensikerran laitumelle laskettiin_. Lehmille syötettiin laskiaisvihkoa ja -rieskaa ja lehmäin turpaan pyyhkäistiin tervaa sekä tehtiin tervaristi oikealle ronkalle ja häntäjouhia leikattiin lyhemmiksi. Navetan kynnysalle turpeen peittoon asetettiin haahlat, aitan avaimia ja viikate, joskus keritsimet ja rautakankikin. Ulkopuolelle kynnystä pantiin, niinikään turpeen alle, tulisia kekäleitä. Siitä sitten lehmät laskettiin ulos. Toisinaan asettui emäntä seisomaan tikapuille navetan oven yläpuolelle lehmäin ulos käydessä. Ulos laskettaessa sanottiin:
"Mettä kylmä maataksenne, koti lämmin tullaksenne!"