Part 4

Paljon pyydetty arvokas kala on myös siika, jota paraiten etelärannoilla saadaan. Se kutee loka- ja marraskuulla 1-3 kyynärän vesillä. Vanhat kalastajat tietävät, jotta "siika elää matalikosa ja syöpi fiinillaista santamurusta sulatukseksi sekä toukkaa ja toukankottia ja pikkuista kalankipenettä, kaikkein pienintä, mitä meresä olla mahtaa. Se on siistinsyöntinen kala." Pohjoisesta kun käy tuulenhenki, kun on kipenen tuulenhenkeä, jotta "vesi mennee", se tekee siialle hyvän "uinnin faarttin", jotta se menee verkkoon. Entisaikaan olivat siian saaliit olleet paremmat, mutta nyt ne ovat siitä paljon huonontuneet. Sitä kun niin paljon pyydetään. "Talavet ve'etään nuottaa siian siitysve'ellä, joka juoksee Praahta kohti pisimpään Luovon kohtaan. On sa'ottain nuottia, joilla lapetaan talavikauvet kaikki laivaväyläkki. Nuotan pyynnisä on luotolaisia, siikoslaisia, lumijokisia, salolaisia, oulunsuulaisia, kellolaisia, putaalaisia. Ja sitten niillä on liika tihjät pyyvykset, jotta vievät penikakki siioilta. Sanotaan maivaksi, mutta ne on siian penikoita monasti ne pienet maivat."

_Lohi_ kutee Jaakon päivän seuduissa ja sitä saadaan enimmin Pöllän ja Suninkarin puolessa lohiverkoilla ja rysillä jäänlähdöstä Jaakon päivään.

_Säynäjää_ pyydetään verkoilla kutuaikoina, kun rannat ovat sulina ja vesi rannoissa lämpenee, mutta meressä on vielä jäitä. Kutusäynäjät ovat aika isoja kaloja. Kun on tuulenhenki "lounajassa" [ilmansuunnat ovat: vanha pohjonen, luue, länsi, merituuli, etelä, lounas, itä ja itäpohjonen] ja rantavesi lämmin ja kirsijää rannoilta lähtee, tulee se niin suurissa joukoissa, jotta vesi porisee ja pärisee. Se nakkaa kuperkeikkaakin, välistä ne ovat oikein läjissä, kun nakkelevat kuperkeikkoja. Niillä on melkein niin kiivas uinti kuin hauvilla ja ne menevät pian pois rannoilta. Silloin on kiire saada verkkoja eteen. Verkon kun vetäisee niiden ympärille ja pitkällä _sauvimella_ säippää keskelle, jotta antaa aika romauksen, silloin siitä lähtee säynäjätä.

_Hauki_ kutee keväällä heti, kun maavedet menevät jään alle ja rannoissa vedet lämpenevät. Sitä saadaan pikku nuotilla, rysillä, pöhnillä, koukuilla sekä verkoilla. Entisaikaan, kun oli lupa, pyydettiin haukea _tuohustamalla_. Tervastuli paloi parilaassa veneen kokassa, jotta näki kymmenenkin sylen päähän kalan. Sitä niskaan monihaaraisella _arinalla_ iskettiin.

_Ahven_ kutee samoin kuin haukikin keväällä, heti kun vedet aukeavat. Pöhnä- ja koukkumiehet saavat sitä paraiten, ja kutusiian verkoilla saadaan seiven kokoisia pikkuahvenia. Lopulla pyyntiä, kun vedet lämpenevät, muuttuu koko kalansaanti ahveneksi ja kiiskeksi ympäri Luodon.

_Norsi_ on mitä aikuisinta kalaa kutemaan. Se kutee keväällä, kun on jäässä vielä meri, ja silloin sitä paraiten saadaan.

_Maiva_, merimuikku, kutee syksyllä. Sitä pyydetään syyskuussa verkoilla ja sitten isollanuotalla pitkin talvea. Teppo-Tankka, joka keväällä myi kiiskenmätiä maivanmätinä Oulun emännille, uskotteli kyllä, kun ostajat kyselivät, milloin se maiva kutee: "maiva kuttee syystä kevättä".

_Kiiski_ kutee keväällä jäiden lähdön aikana. Se on arvoton kala, "paholaisen peijaiskala", joka aina on "näljäsä ja oksennuksesa". Se on näet ennen lyönyt lohen kanssa veikkaa rommikannusta, jotta kumpi ennen on kosken päällä, voittanut veikan ja iloissaan juonut itsensä humalaan ja töhriynyt. Kiiskeä saadaan Ojakylän lahdesta nuotalla ja rysällä. Ensi jää kun tulee syksyllä lahtivesiin, saadaan kiiskeä toisinaan hyvin paljon.

_Harri_ kutee myös jäiden lähtiessä ja vielä Erkin päivän aikana. Se tulee mataloille kareille ja mennä pörrää niin, että selkä näkyy. Silloin sitä pyydetään verkoilla.

_Seipi_ on halpainen kovaruotoinen laiha kala, josta ei makseta paljoa. Se kutee Erkin päivän ja Juhannuksen välisellä ajalla. Silloin se hyppii ja roiskii ja menee verkkoon.

_Särki_ kutee samaan aikaan kuin edellinenkin ja roiskuttaa ja räiskyttää ja käy verkkoon, mutta ei siitäkään makseta paljoa.

_Airokas_, ankerias, saadaan joskus rysästä; verkossa se ei pysy. Se kuuluu kulkevan öisin rannoilla sijaitsevissa "trekooleissa", "maan he'elmiä mahtanee syyvä". Vahvassa kasteheinikössä se menee täyttä kyytiä. Sen kutuaikaa ei tiedetä.

_Kouri_ elelee umpilammikoissa, esim. pitkässä kapeassa Nuottajärvessä ja syvässä Sunin järvessä, ja kutee keväällä jään lähtiessä. Järvissä ne kokoutuvat rantavesille päivää paistattamaan ja niitä pyydetään rysillä. Ennen vanhaan oli Nuottajärvestä koetettu nuotalla koureja pyydystää, mutta oli aina ollut nuotanperä auki, kun se oli saatu ylös. Siitä huomattu, jotta haltija ei salli vetää, ja heitetty pois se pyynti.

_Lahnaa_ saadaan joskus "joku immeeksi".

Kalanpyydyksiä on luotolaisilla _verkot, potkut, rysät, rääsyt, pöhnät_ ja _nuotat_.

Verkkoja on _maivaverkko_, joka on tavallisesti 3 kyynärää korkea, 20 syltä leveä ja "12 kertaa korttelia" s.o. 12 solmuväliä korttelissa, _silahkaverkko_, 6-8 kyyn. kork., 20 s. lev., 9 1/2 sv. kortt., _siikaverkko_, 2 kyyn. kork. 20 s. lev., 5 sv. kortt., _siikapotku_, 2-3 kyyn. kork., 20 s. lev., 3 1/2 sv. kortt. _Lohiaijat_, 200 s. pitkät, _lohipotkut_, 10-12 s. pitk., ja _hankarit_, 6-7 s. pitk., ohjaavat lohia _lohikatiskoihin, -karsinoihin_ ja _-rysiin_. Rysillä pyydetään kaikkea kalaa, mitä meri voipi antaa. Rääsyt, _hylkirääsyt_, myös _hylkiverkot_, ovat "4-syltäsiäkin korkeuvesa", 10 s. lev., solmuväli on 6 tuumaa. _Pöhnillä_, rysänkaltaisilla pikku pyydyksillä, "ei pyyvetä mittää muuta kun ahaventa"; saadaan kyllä myös särkeä, seipiä ja haukeakin. "Se ei ole pakko pyyvys, eikä sinne ole pakko mennä. Ahaven menee sinne itestään, miksi se mahtaneekin mennä." -- Isollanuotalla pyydetään talvella jään alta siikaa ja maivaa ja mitä vain sattuu siihen tarttumaan. Entisaikaan oli isonuotta vain noin 6 syltä korkea ja satasen syltä "ympäri", ja sitä vedettiin vain syksyllä, "kun jää alakoi lahtivesisä". Mutta nyt ovat isotnuotat 15 syltäkin korkeat ja pari sataakin syltä ympäri ja vedetään niillä syvät ja matalat. Nykyään on Luodolla kaikkiaan 11 isoanuottaa.

Metsästyksestä.

Suuria metsänpetoja ei Luodolla ole. _Karhu_ lienee tuskin milloinkaan vieraillut. Mutta _susi_ on aina silloin tällöin talven aikana pistäytynyt luotolaisten navetoita kiertelemässä ja koiria hätyyttelemässä, noin 4-5 kertaa vanhojen ukkojen muiston aikana. Vaan luotolaiset eivät ole halunneet sutta kesäasukkaakseen, pois ovat harmaaturkin ajaneet, ellei itse ole ymmärtänyt lähteä. Pantiin keväällä, kun meren jäät jo olivat telikkona, toimeen yleinen suenajo. Nimismies kirkossa kuulutti ja joukottain miehissä ja naisissa lähdettiin ajoretkelle. Kulettiin ensin Hanhiset, Syökarit, sitten tultiin pääsaarelle ja yli koko saaren ulottuvassa rivissä, muutama syli vain ajajan väliä, lähdettiin menemään Santosta kohden. Siinä kun oli elämää ja meteliä! Huudettiin ja hoilattiin, roilotettiin torvia ja räikytettiin puita ja koirat haukkuivat ja pyssyt paukkuivat ja muutamat miehet hevosilla ratsain laukottivat "kahakäteen". Aseina oli kankea, seivästä, korentoa, kirvestä ja minkä mitäkin, pyssyjä tietysti niin paljon kuin kylästä löytyi. Melskaten ajettiin susi Santosen huikkuun -- oli, mokoma, niin viisas, jotta nakkoi mutkia ja laukkoi puiden ja pensaiden suojissa, ettei saatu ammutuksi -- ja siitä telikkoon meren selälle, "jotta eikö se hukkuisi". Jäätiin vielä vahtiin, ettei päässyt takaisin. Ja jäniksiä hätäytyi myös ajajien eteen joukottain. Niitä kun ammuttiin, jopa lopuksi käsinkin kaappailtiin. Viimeinen susiajo muistellaan tapahtuneen kuutisenkymmentä vuotta takaperin. Suden oli silloin muuan mantereen kerjäläisukko noitunut Luodolle. Oli mielestään saanut muka liian vähän armopaloja, kun oli pois lähtiessään uhkaillut: "kyllä vielä muistatta... kyllä olisitta paremminkin antaneet!" Ja sitten se olikin susi saapunut. -- On kyllä sen jälkeenkin susia käynyt, mutta eivät ole kesäasukkaiksi pyrkineet.

_Ahmakin_ kuuluu Luodolla useana talvena pistäytyneen, samoin _ilvessusi_ on joskus käväissyt. -- _Kettuja_ on Luodolla paljonkin. Pyytävät niitä rautasangoilla. Järvelän Jaako oli aikoinaan ollut ahkera ketustaja, kymmenenkin kettua oli joskus samana talvena saanut. Pirkolan äijä, Ketolan Juuso ja Jähti-Sipo olivat myös monelta ruskeanahalta turkin riistäneet. -- _Jäniksiä_ on ollut aina varsin runsaasti. Haavikoista ja koivikoista niitä ansoilla poluilta pyydystettiin talvisin sekä syksyllä aidanraoista "laihomusjäniksiä". -- _Poro_ tulee mantereelta Luodolle "tuhkatiheään". Talvella tulevat ja menevät, mutta jäävät joskus kesäksikin. -- _Oravaa_ ei ole koko Luodolla.

_Hylettä_ tuntee luotolainen kolme eri lajia: isohyle eli _kraaseli, pikkuhyle ja tavallinen hyle_. Hylkeenpyynti on tuottavimpia pyyntejä. Sitä on harjotettu jo vanhoista ajoista asti sekä verkoilla, _hylkiverkoilla_ l. _rääsyillä_ ja _hylkipyssyillä_.

Tavalliseen verkkoon kun hyle käy tai rysään, repii se ja raastaa koko pyydyksen sen tuhannen riekaleiksi. Joskus kyllä sattuu, että se kalojen jälessä rysään joutuessaan ei huomaakaan, mihin on erehtynyt, vaan innoissaan syödä hoseltaa kaloja sen kun ehtii, niin kauvan kun huokumisen väliä kestää. Kun se sitten viime hetkessä aikoo nousta ylös hengittämään, ei sillä enää olekkaan ilmaa rysän repimisajaksi, ja niin sen täytyy hukkua. Hyleverkot tehdään vahvoista rihmoista, neljä syltäkin korkeiksi, kymmenisen leveiksi, sillä "sen paree rääsy, mitä alavampi". Niissä ei ole alasella paulaa eikä painoja, ylisellä vain paula sekä kohoina parikortteliset kuusiset hiilelle poltetut puupalikat, _pullokapulat_. Tämmöiseen verkkoon kun hyle menee, sotkeutuu se moneen silmään, kiertää ja käärii verkon ympärilleen niin, jotta "se sitten on lujasa". Pullokapulat on se kaikki niskapuolelleen kasannut. Tottumaton ei osaa verkkoa edes irrottaa saaliista. Verkkopyyntiä harjoitetaan syksyllä, kun perät jäätää ja hylkeet "pakkautuvat maihin". Hyle haluaa maata jäällä ja missä se sitä näkee ensiksi, sinne se ui ja nousee ylös. Sinne viritetään verkot ja saadaan joskus 5-6, jopa 10:nkin hylettä samalla kertaa.

Ampumalla pitkillä hylkipyssyillä, joissa on peukalon mentävä reikä ja jotka kantavat 200 askelta ja ylikin, pyydetään hylkeitä sekä syksyllä jään tullen että varsinkin keväällä, kun jäät rupeavat sulamaan. Kun jäät vielä ovat paikoillaan, mutta on jo lumen pinnalta pois suvennut, varustautuvat pyyntimiehet vaaralliselle retkelleen. Eväitä varataan useiksi viikoiksi, leivät, lihat, voit, suolat, tupakat. Leivät ovat paksuja, 3-4 korttelia leveitä merileipiä, vitsoilla puukehään nidottuina, jotta olisivat mukavammat liikutella. "Kolome leipää kun oli, niin oli kuukauveks toista syömistä." Ottavatpa vielä mukaan tervaksia polttopuiksi ja keittovehkeet. Päälle puetaan valkeat vasikannahkaiset hylkiturkit ja jäniksennahkalakki päähän. Pyydysvehkeitä varataan paitsi pyssyä, _hylkipiikki_, metrin pituiseen varteen kiinnitetty keihäs, jossa on litteä, noin 1 1/2 tuumaa leveä, väkäkylkinen lehtiterä, sekä nelisen metriä pitkä rautapohjainen, suksen mallinen, 3-4 tuumaa leveä _ajopuu_. Vesillä liikkumista varten tarvitaan iso _purjevene_, millä voidaan suuret selät halkoa ja saalis kuletella, sekä pienempi vene, jolla jäiden välissä pyynnissä kuleskellaan. Varataan vielä parin metrin pituinen, 4-5 korttelin levyinen vahva, mutta keveä _merikelkka_, jolla saatetaan saalista jäällä vedätellä.

Hevosella viedään pyytäjät -- väliin liittyy seitsemänkin miestä samaan joukkoon -- meren selälle, sulien vesien lähimaille länttä taikka merituulta kohden. Väliin täytyy kulkea pari peninkulmaa ja ylikin, ennenkun "säivilöitä" tavataan. Silloin kyytimiehet palaavat takaisin ja rohkeat pyytäjät jäävät onneansa koettamaan.

Sinne meren selälle asetutaan. Tuetaan iso vene "kohalleen" ja tehdään sen päälle purjeista ja telttavaatteista telttapuiden varaan teltta ja pidetään sitä majapaikkana. Retkeillään siitä ympäri selkiä, etsitään ja ammuskellaan hylkeitä, joita toisinaan kymmenittäin, joskus sadottainkin nousee säivilöiden reunoille päivää paistattamaan. Alta tuulen niitä lähestytään ajopuulla mahallaan maaten, ajopuun kahveliin kiinnitetyn, valkeasta vasikannahasta tehdyn suojan takana. Pyssy on haarukkain varassa valmiina suojan tähystysaukossa. Kun vaanija on päässyt "ampumapuin" päähän, silloin pyssy pamahtaa. Sitten kiireesti saaliin luo, ettei se ennätä heittäytyä mereen ja upota, jos ei luoti ole kuolettavasti sattunut. Varrotaan ja etsitään sitten uutta saalista ja taas pamautetaan. Kelkkaan ladotaan hylkeet ja vedetään "ison turvan tykö". Säivilöt pikku veneellä soudellaan.

"Isolle turvalle" jää aina vuorostaan joku miehistä "kojin vahiksi". Pyssy on hänelläkin, että voi hylkeen kellistää, jos se sattuu lähimaille erehtymään.

Kun saalis loppuu yhdeltä paikalta, siirrytään toiseen kohtaan pyyntiä jatkamaan. Ja niin mennään jääteliltä jäätelille, aina isoimmalla majapaikkaa pitäen. Joskus voi tapahtua, että saadaan jäätä myöten vetää isoa venettä pitkät matkat. Kevään kuluessa selkäjäät ajelehtivat ympäri aavaa merta, milloin sinne, milloin tänne, mihin tuuli milloinkin työntelee, samalla niitä pienemmiksi palotellen. Ja päiväkin sulattelee jäitä, ohentelee ja vähentelee. Mutta viikkomääriä kellivät pyytäjät merellä ja kartuttavat saalistaan. Joskus saadaan hylkeitä niin runsaasti, että pitää "risata" osan saaliista. Otetaan hylkeestä vain traani ja nahka, liha heitetään mereen. Osan hylkeenlihaa kyllä käyttävät pyytäjät ravinnokseen.

Vasta sulien vesien aikana, kesäkuulla palaavat pyytäjät takaisin. Hyvin onnistuneelta retkeltä voidaan tuoda kymmeniset saaliit -- kolmimiehinen joukkue kerran tuonut 90 hylettä. Mutta ovatkin hylkimiehet olleet jos jossakin. Pohjatuuli on voinut työntää heidät etelään, jopa niin, jotta "Raumanmeren kurkku näkyy", mutta sitten taas on etelätuuli saattanut antaa saman kyydin takaisin.

Kotona vasta rasva nahasta "hyyetään", leikataan irti pitkiin "teleihin" ja myydään Ouluun. "Päärahaa" saavat hylkeestä nykyään 5 markkaa kappaleelta. Liha käytetään ruuaksi, paistetaan, kun on ensin muutamat vuorokaudet vedessä liotettu. Räpylät, kädet ja pää maistavat parailta. -- Syksyllä on hylkeessä aina 3-4 tuumaa paksu rasvakerros, 4-8 leiviskää painava. Talven kuluessa se paljon laihtuu.

Metsälintuja, _teerejä, mettoja, koppeloita_ ja _mettikanoja_, pyydettiin ennen ampumalla, ansoilla ja satimilla. Ansoja viritettiin puiden alle metsään, yksinkertaisten pystövarpujen väliseen lankaorteen, taikka kumpulapaikkoihin laitettiin vihejä ja niiden väliin haarukka ansoineen. Satimia, raskaskattoisia, viritettiin metsäpoluille. Pyydysten luo ripoteltiin marjoja, koivunurpia, syöttivarpuja linnuille petteeksi. Hanhinen oli ollut ennen Luodon paras pyyntimaa. Siellä muutamilla linnustajilla oli ollut ansoja oikein sadottain. -- _Pyytä_ ei Luodolla enään ole, mutta ennen vanhaan on sekin ollut. Myös _peltokanoja_ on vielä hiljakkoinkin joku parvi lennellyt.

Vesilintuja on Luodon rannoilla ja metsälammissa koko paljon. On sorsia monenlaisia: _haapanaa, tavia, telkkää, lapasuorsaa, uittia, punajalkaa eli kirsisuorsaa_. Ja meren rannoilla kahlailee _kukkosia_ (suokulainen), _tyllejä, kuoveja, pliiskejä_ (rantaharakka), _kurkejakin_, vesien päällä liitelee kirkuvia _kajavia, loukeita ja tirroja_, veden pinnalla uiskentelee _meriteerejä, merimettoja, haahkoja ja koskeloita_ ja silakkamiesten seurassa meren kareilla viihtyy pieni musta _risko_, silakoita hänkin pyydystellen. Mutta aavalla meren selällä arkana asuskelee _komohanhi_, jolla juuri parhaimman kesän aikana on "satoaika". Varkain uskaltaa se vain yön seutuna käydä rannoilla syömässä. Syksypuoleen, kun Pohjan perän retkeläislinnut palaavat, on elämä rannoilla vielä vilkkaampaa. Kiljuhanhet saapuvat suurissa parvissa, viisikymmenisissäkin, ja edestakaisin rannoilla lentelevät. Muutamia viikkoja viipyvät ja sitten taas pohjosen puhaltaessa jonakin aikaisena aamuna lähtevät etelää kohti. Perttulin aikoina tulevat jalot _jouttenet_ kymmenlukuisissa parvissa ja majailevat varsinkin Takarannan pitkillä aavoilla hiekkasärkillä. Ne viipyvät myöhäiseen syksyyn saakka. Vielä myöhäisempään viipyvät pienet haikeaääniset _allit_. Ne vitkailevat niin hiljasin, kun vain vähänkin on jäätiköillä sulia allikoita, "semmosia pläsejä". Niissä vielä yrittävät uiskennella ja monasti jäätyvät siivistä ja jaloista kiinni ja saavat kurjan kuoleman. Sanovat, jotta lintu on ollut niin lihava, ettei ole päässyt lentoon.

Keväällä taas, kun valonaika lähestyy ja Lappiin kesä, palaavat muuttolinnut Pohjolaansa, ja useat käyttävät Luotoa majapaikkaansa. Joutsenet tulevat jo niin aikasin, ettei meri ole vielä aivan sulana, ja viipyvät vain vähän aikaa, mutta kiljuhanhet tulevat pääskysen keralla ja muutaman viikon rannoilla lepäilevät. Samoin muutkin Lapin matkalaiset, jotka sulan veden aikana ovat liikkeellä. Keväällä ne saavatkin rauhassa lepäillä, mutta syksyllä on toisin. Joka niemen nokasta, joka lahden pohjasta on tuliluikku uhkaamassa. Ja tuon tuostakin pyssy pamahtaa ja surmaava luoti vierailevaan matkalaisparveen viheltäen lennähtää. Moni komea hanhi henkensä menettää, moni valkea joutsen joutuu surmilleen, puhumattakaan pienemmistä vesilinnuista.

Entiseen aikaan käytiin keväällä hylkipyssyillä joutsenen ammunnassa oikein hevosissa ja miehissä. Varustettiin korkeat laidat rekeen ja hevonen eteen ja ajettiin joutsenten lähettyville. Suitsimies makasi reessä piilossa ja ajoi ja pyssymies makasi reessä piilossa ja oli valmiina ampumaan. Niin ajettiin ja ajettiin hiljalleen ja tultiin joutsenia lähemmäksi ja lähemmäksi. Eikä lintu hevosta niin vaaralliseksi arvannut. Kun oli päästy sopivalle paikalle, pysähtyi hevonen hiukan ja pyssy pamahti ja valkea lintu, joskus kaksikin kaatui.

Karjanhoidosta.

_Lampaita_ oli luotolaisilla ennen suuret laumat. Isoissa taloissa oli niitä kuusi-, seitsemän-, kahdeksan-, yhdeksänkymmentä, jopa pappilassa aina sataan asti. [K.E. Rydman 1901 v:n Luonnon Ystävässä 131:nnellä sivulla mainitsee lampaita saarella olevan "kokonaista 3,000 ja hiukan lisäksikin"] Keväällä juhannuksen aikana laskettiin lampaat laitumilleen metsään. Siellä ne kankailla, metsäjärvien rannoilla liikuskelivat, mutta enimmiten sentään oleskelivat lakeilla nurmisilla meren rannikoilla, missä vireät merituulet karkottivat pois kiusalliset syöpäläiset. Siellä ne satasissa laumoissa vapaudessaan liikehtivät syksyyn saakka. [Luotolainen on pannut merkille, että lammas kulkee aina vastatuuleen. Jo ennen kuin tuuli tuntuukaan, on lammas sinne päin menossa, mistä tuuli rupee käymään. Pitkällisten samansuuntaisten tuulien vallitessa, kokoontuu vähitellen suuret laumat tuulen päälliselle rannalle.] Mikkelin aikana sitten pantiin kuulutus kirkkoon, jotta sinä ja sinä päivänä mies talosta lampaita noutamaan. Noutamispaivä, _lammasten kokkous_, oli tavallisesti Mikkelimaanantaina. Suurissa joukoissa mentiin metsään lampaita etsimään. Pohjoisrannan lampaat koottiin joukko joukon jälkeen Ojakylään, _Töyrän_ aitaukseen, ja eteläpuolilta etsityt ajettiin _Hannille_ Isoonkylään. Seuraavana päivänä, tiistaina, oli sitten _lammasjako_ eli, kuten leikillisesti sanottiin, "Luovon markkinat", ja markkinat ne melkein olivatkin. Monisatalukuisena laumana olivat lampaat aitauksessaan ja kymmenittäin hääri niiden joukossa lähitalojen eläjiä omiansa etsien. Kun olivat, ainakin osaksi, omansa löytäneet, ajettiin Töyrän joukko _Heikkiselle_ ja Hännin lauma _Yrjänälle_, missä taas lähitalojen lampaat erotettiin. Yrjänältä kuletettiin lampaat _Terolle_, jonne myös pohjoisparvi Heikkiseltä tuotiin. Mutta ennenkuin viimemainittu joukko maantietä myöten taloon ajettiin, saatettiin ensin tuotu lauma rantakujia myöten pois ja vietiin Heikkiselle ja loput sitten Töyrälle. Pohjoisparvi samoin vietiin Terolta Yrjänälle ja Hännille. Mitä näin lopuksi tuli Hännille ja Töyrälle, ne olivat _jakoperiä_. Niistä sitten ne, jotka eivät vielä olleet kaikkia lampaitaan saaneet, kävivät omiansa etsimässä. Ja oli siinä teillä liikettä. Hevoset pantiin aisoihin ja ajettiin pitkin kylää, jotta "maantie pomisi". Ojakyläläiset laskettivat Isoonkylään ja Isonkylän eläjät Ojakylään jakoperiä katsomaan. Lampaat sidottiin, nakattiin rattaille ja kyydittiin kotiin. Monasti tuli kovia kiistoja ja toria; varsinkin merkitsemättömät _kesakot_, kesällä syntyneet karitsat, antoivat usein aihetta suukopuun.

Mutta aina jäi metsien kätköihin joitakuita lammasparvia, jotka eivät etsijäin käsiin sattuneet. Niitä kävivät yksityiset omin päinsä kotiinsa keräämässä. Näitä _rahalampaita_ saivat omistajat sitten maksua vastaan lunastaa. Ensi päivänä vaadittiin 5 penniä lampaalta, toisena 10, kolmantena 15 j.n.e.

Lampaat tunnettiin korviin leikatuista merkeistä. Ja satoja kun oli omistajia, niin satoja piti olla eri merkkejäkin. Siinä oli _pykälää, lovia, reikää, neljännestä, kalanleikkoa, kalanpyrstöä, pääskysenpyrstöä_ y.m. Voi olla esim. "vain vaseman nenästä pala pois", mutta voi myös olla "vasen poikki, kaks pykälää päällä, laippo alla ja oikiasa reikä". Merkit tehtiin poltinoralla ja polttoraudoilla. [Pappilan merkki oli: "korvat juurunni poikki". Ennen kun oli verona papille joka syksy vietävä lammas, ja lammas oli jo talon merkillä merkitty, täytyi papin, jos tahtoi omansa pitää, nitistää entiset merkit pois, sivaltaa koko korva, jotta ei jäänyt "muuta kun tyrät".]

Kotiin saatua lampaat kerittiin ja saatiin _loimivilloja_. Sitten kerittiin lampaat taas joulun edellä, jolloin saatiin _jouluvillat_. Keväällä kerittiin _Matinvilla_ tai _Maarian villa_ ja kesällä ennen laitumelle laskemista _Juhannusvilla_. Karitsoista kerittiin _liemingoita_. Kun karitsa oli keritty ensi kerta, kierrettiin se keritsimillä, annettiin leipää ja sanottiin:

"Mee Viipuriin villomaan, Kainuuseen kasvamaan, tuu tuhean villan kansa syksyllä syliini kerittäväksi!"

"Piikaselle" karitsalle heitettiin keritsemättä villatukko, _tuulen villa_, vasempaan ronkkaan, jäärälle oikeaan.

Talvella ruokittiin lampaita _mettä_- eli _lehtiheinillä_, metsäniityiltä kerätyillä vesa- ja lehtisekaisilla heinillä sekä lehdillä.

Nykyään ei Luodossa enää semmoisia lammaslaumoja ole. Mutta on vieläkin isoissa taloissa kolmisenkymmentäkin villanantajaa. Ja vielä nytkin Mikkelin aikana pidetään "Luovon markkinat".

_Kilejäkin_ oli ennen useassa talossa ja mökissäkin, muutamissa kolmekkin elukkaa. Samoin kuin lampaita, ruokittiin niitä talvella metsäheinillä ja lehdillä, kesät saivat kotivainiolla oleskella. Sen maitoa, joka oli kovin väkevää, käytettiin lehmän maidon seassa ja tehtiin siitä myös juustoakin. Kesällä tavattiin se viedä niitylle _niittylehmäksi_ ja saatiin silloin "iltaa aamua tuore maito". Kilejä ei ole näkynyt enää yli kymmeneen vuoteen, Marjaniemen luotseilla oli viimeksi. Ne olivat niin häijyjä pyrkimään pahantekoon, jotta kyllästyttiin niitä pitämään. Miehet niitä suutuksissaan väliin pistivät sarvista aidan rakoon, jolloin ne huusivat, jotta "miehe-et, miehe-et!" Tuli myös tarttuva tauti, _rapatauti_, joka niitä tappoi ja vähensi niiden lukua.

_Lehmiä_ ei ennen ollut niin paljon kuin nykyään, kun meijeriliike on tullut käytäntöön. Metsissä ja merenranta-laitumilla ne käyskelivät ja tulivat illaksi kotiin _suittun_ ääreen kesantopellolle. Suitsu oli tehty pellolle ajetuista lastuista ja ojaturppaista. Pantiin myös siihen vanhoja kenkärajoja ja luudantynkiä, jotta eivät lehmät siinä polttaisi jalkojaan. [Luotolaisia lehmännimiä on esim.: Helmiki, Hertta, Hälppä, Hiiliki, Ilonen, Kauniki, Kestiki, Kirjo, Korja, Kullankukka, Laukanen, Laukki, Lestiki, Lumiki, Lykky, Lylli, Lystiki, Mustiki, Omena, Palsami, Perjetta, Punakorva, Puniki, Puolukka, Pulmunen, Rusko, Ruusu, Sankari, Sunteri, Teutari, Tiistiki, Tuoriki, Tylly, Typykkä, Tähiki, Valkopää, Vatukka, Viljakka, Fiikuna, Fröökynä.]

Härkää oli ennen käytetty ajojuhtanakin. Noin 60-70 vuotta takaperin eli

"Paavon Juho, karvari, joka härjällä kyntää",