Part 2
Savukiukaan sijaan laitettiin savunsa suoraan ulos suitsuttava uuni. Se muistuttaa puujalustaista maakiviuunia, julman suurta kuutiomaista kivilatomusta [uunin ulkopuoliset mitat: korkeus 1,9, pituus 2,4, levyys 2,1 m], jossa itse tulipesäkin on kuin vuorenonkalo, lähes paria metriä pitkä, puoltatoista leveä ja melkein metriä korkea. Sitten ruvettiin muuraamaan uuneja, joiden ulkonurkassa oli eteläpohjalaisen takkauunin takkaa vastaava holvaus. Siinä talvi-iltasin pystyvalkeaa, _praasua_, poltettiin ja siitä koko holvauskin sai "praasun" nimen. Viimeinen muodostus on _hällä-uuni_, missä uunin edusliesi sekä praasukolo ovat yhdistyneet samaksi holvaukseksi, jonka pohjaan on sitten _hällä_ sovitettu.
Puhuessamme muista rakennuksista on mainittava ainakin _sauna_, joka on luotolaiselle yhtä tärkeä huone kuin muullekin suomalaiselle. Kerran ja kahdesti viikossa pitää siellä löyly saada, jopa heinänteon aikana joka päivä. Siellä myös kupparit ja hierojat parantavat toimensa tekevät, ja entiseen aikaan siellä tietäjät kylvetyksensä, loitsimisensa toimittivat. Ja saunan lämpöisissä vielä vanhat luotolaiset ovat näille ilmoille saapuneet.
Luotolais-sauna on tavallista pohjoispohjalaista mallia: _kiuvas_ ovinurkassa, suu perälle käsin, _lavo_ peräseinän vieressä, seinästä toiseen ulottuva. Välikatto on kahtaalle kallistuva taitekatto. Sivuseinän vieressä on joku _vaateorsi_, ikkunan edessä penkki. Kiukaan ja peräseinän välistä osaa sanotaan _saunankarsinaksi_. Entisajan saunoissa oli ollut _mallaslavokin_, missä maltaita imellytettiin, sekä _lihanpalvausorret_, joihin savustettavat lihakappaleet ripustettiin.
Saunan luona nähdään joskus vanha, riuvuista ladottu _kota_ -- ainakin pari semmoista voi Luodosta vielä tavata. Kodan runkona on neljä latvasta vitsalla yhteen sidottua riukua ja niiden nojalle sitten muut puut pystytetyt. Pata on sijoitettu kivien varaan. Veneen puolikkaista tehdyt kodat ovat riukukotia tavallisemmat. Niitä näkee sekä kartanoilla että kalarannoilla.
Saunan kaltaisia suojia ovat myös _kalasaunat_, joita vielä muutamilla pyyntirannoilla nähdään. Niissä on kiuvas kuin saunassa ja akkuna ja savureikä, mutta lavo on laskettu vähän alemmaksi ja levitetty niin, että ulottuu lähelle kiuvasta. Siinä voidaan silloin loikoa poikittain jalat ovea kohden. -- _Kalatuvat_ taas ovat "uloslämpiäviä" pikku tupia.
_Riihi_ on välttämätön huone maata viljelevän talonpojan rakennusryhmässä. Vähässä matkaa kartanon takana se erillään seisoo, useasti ympärillään muutamia olkilatoja. Luuvaa ei ole, sillä puiminen toimitetaan riihen maalaattialla. Samoin kuin saunan ja pirtin, on riihenkin välikatto taitteinen. Pienissä riihissä on se harjasta kahtaalle kallistettu, mutta isompien riihien välikatto on kolmiosainen. Kiuvas on kuin saunassa maakivistä muurattu ja vain ympärys osaksi sekä uunin suu tiilistä tehty. Ja mikä omituisinta: uuninsuu on riihessäkin pimeää peräseinää kohden. Parsia kannattaa kolme vahvaa parsiortta. Ovi on useimmiten sivuun työntämällä avattava, harvemmin saranoissa liikkuva.
Vanhan riihen, kohta puolenkolmatta sadan vuoden myrskyt kokeneen rakennuksen, näemme Sipilän riihipellolla. Huoneen nurkkaan on leikattu vuosiluku 1666. Omituisin on riihen välikatto. Se on suora, vierettäisistä hirsistä ovi- ja peräseinän varaan salvettu. Ison vihan aikoina on riihi ollut jo paraassa ijässään. Kerrotaan, että sen pimeässä lakassa ovat silloin muutamat kylän eläjät peljättäviä vihollisia piileskelleet.
Oman hauskan ryhmänsä talon kartanossa muodostavat aitat. Niitä voi toisissa taloissa olla neljä viisikin samassa pitkässä rintamassa, ovi taloa kohden osoitettuna. Joskus on rintama rikottu ja aitat asetettu melkein miten vain, yksi siihen, toinen tähän, ovi tuonne, ovi tänne.
Hauskan muodon antaa useille aitoille niiden ulospistäyvä _kuono_, etuseinän yläosa, ja varsin keveiltä näyttävät ne aitat, jotka ovat pikku patsaille rakennetut. Tämmöisiä ovatkin useimmat entiset aitat. Vahvat _varvaspölkyt_ on ensin salvettu alle neliöön, niiden nurkissa, joskus sivuseinienkin alla, on parikortteliset patsaat, ja patsasten nokassa alassuin puolipyöreät vahvat _hiirenlaudat_. Niiden varassa sitten laattia ja sitten seinät ja koko aitta.
Aittoja on talossa, vaate-, jyvä-, jauho- ja kala-aitat. Lisäksi rannoilla on vielä _rantapuoteja_, joissa kalanpyydykset ja veneen tarpeet säilytetään.
Monet Luodon aitoista ovat tiesi kuinka vanhoja ovatkaan; ijästä ei tiedetä, kun ei ole niihin vuosilukua leikattu. Mutta viistokylkinen nurkkasalvain, oven rakenne ja pitkä "kuono" sekä vierettäisistä vuolista salvettu tuohikaton aluskerta puhuvat monen aitan monista kymmenistä vuosista. On sentään Heikkalan talossa vielä muuan pikkuinen 3-metrinen aitta, jossa on vuosiluku, vieläpä niin ikivanhaa aikaa osottava kuin 1535, jos luku oikea lienee. Paha vain, että aitta on aikojen kuluessa niin käännelty ja korjailtu, ettei siitä enään saa oikein alkuperäistä käsitystä. Jyväaittana on se ainakin aikoinaan ollut, sillä nurin käännetyissä seinissä näkyy ulkopuolella laarilautain uurteet. Nykyään on se vaateaittana.
Aittojen rinnalla voimme mainita entisajan _konkiluhit_, joita oli ollut useassa talossa. Rakennus käsitti _puoin_ ja _tallin_ sekä niiden päällä _luhit_, joiden edessä oleva _konki_ pistäytyi "kuonona" eteenpäin. Konkiin noustiin _trappuja_ myöten. Tämmöisen konkiluhtia muistuttavan rakennuksen näemme vielä Kittilän talossa. Sen ikää ei tiedetä, mutta talon 89-vuotias vaari sanoo, että se on "isän isän tekemä". -- Oli ennen ollut myös konkiluhti-rakennuksia, joissa tallin ja puodin välissä oli avonainen porttikäytävä, jonka kautta oli ajettu pihaan.
Navetoista voimme esittää Yrjänän kivinavetan. Se on vain maakivistä kasattu ja alkuisin ainakin viime vuosisadan ensi kymmeniltä.
Luonteenomaisimpia rakennuksia Luodolla ovat tuulimyllyt, joita siellä on kymmenittäin. [K.E. Rydman mainitsee (Luonnon Ystävä 1901, siv. 131) Hailuodossa olevan 54 tuulimyllyä.] Melkein joka talon pellolla se nelisiipisenä kummituksena kohoaa, jopa kahtia jakaantuneen talon kartanolla on niitä kaksittain. Luodolla näet ei ole semmoisia virtoja, jotka voisivat minkäänlaista vesikiveä pyörittää, siksi on turvauduttu tuulen voimaan. Tuulimyllyissä sitten on vanhoista ajoista saakka oman saaren viljat jauhoiksi jyryytetty. Muutamat tuulimyllyt ovat ainakin 1700-luvulta. [Prokkolassa on aikoinaan Päärnistä ostettu tuulimylly, jossa on vuosiluku 1777.]
Kaikki Luodon tuulimyllyt ovat jotenkin samaa mallia. Korkeille kaksinkertaisille hirsiristikoille, _varpaille_, on kohotettu hirsistä salvettu korkea huone, jonka sisässä kivet, tratit, rattaat, tukit, lyhdyt sekä muut myllyn värkit ja vehkeet. Vesikatto on melkein kaikissa myllyissä taitteinen (mansardikatto). Siipien luku on neljä, ja siivissä on aukot tavallisesti tyvessä ja latvassa. Nimilehdellä oleva kuva esittää Valpun taloa tuulimyllyineen.
Entisen ajan oloista ja elämäntavoista.
Ei sitä entiseen aikaan niin eletty kuin nykyään. Silloin kun oli vielä useassa talossa nokilakiset uunipirtit, joiden "puutöötöstä" savu suitsusi, silloin olivat elämäntavatkin toisenlaiset. Ei tiedetty nykyisistä mukavuuksista, mutta ei myöskään nykyajan ylellisyydestä eikä joutavasta koreilusta.
_Kello_ oli joka talossa, mutta ei joka mökissä. Merkittiin "kumppassilla" taikka kellon jälkeen _päivänpriimu_ akkunalautaan, ja siitä nähtiin, milloin kello oli 12. Jossakin kohti taas oli pihamaalla noin metriä korkea pölkky, _tiimastukki_, "niinkuin talonpojan kirnu pystysä", ja pölkyn päässä oli kivi- tai puulevy, johon oli tunnin määrät merkitty. Keskellä levyä oli _napa_, joka päiväpaisteella näytti ajan. Tällainen aurinkokello oli ollut Raution pihakentällä sekä Kivipään talon pihalla ynnä Yrjänällä ja Piekkolalla. Ajan kulumista tarkattiin myös taivaan tähdistä. Silloin kun _kointähti_ nousi, oli aamu jo lähellä ja oli jo kiire riihelle. _Ehtootähti_ taas ilmotti illan joutumista. Taivaan merkkeinä tarkattiin myös _seulavaista, Mooseksen- ja Aaroninsauvaa, Lapin ja Suomen Otavaa, Pohjantähteä_ sekä valkeaa taivaan vyötä, _talvenrataa_.
_Päre_ paloi illoin aamuin _pihissä_ uunin kylessä ja valaisi pimeää pirttiä. Joskus "mäihättiin" nauriista _nauriskuppi_, johon pantiin sulatettua talia taikka traania. Keskelle kuppia pistettiin pystyyn puutikku ja sen varaan laitettiin pumpulivaatetta tai -lankaa, johon tuli sytytettiin. Sen valossa sitten puhdetöitä tehtiin. "Sievillä ilimoilla" poltettiin praasussa _tervaskantoja_. Ne kun kovasti palaa roihusivat, ei silloin pärettä tarvinnut polttaa. Näki työskennellä kyllä etempänäkin ja samalla saatiin lämmintä. Mutta "tormeilla" ei tervasroihua uskallettu sytyttää, pelättiin tulipaloa. _Päresoitto_ kädessä käytiin pimeällä navetassa ja tallissa ja päretulen valossa puiminenkin aamuisin riihessä toimitettiin. Palava päre oli pihdissä riihen kiukaalla ja päreen alla oli _vesikaara_, iso vesikaukalo.
Ilmestyi sitten ensimäinen "lamppu" -- erääseen taloon emännän muiston mukaan 1864. Pikkuiseen pulloon saatiin vähäisen lamppuöljyä, johon pantiin läkkitorveen pistetty sydän -- _pläkslaakareilta_ saatiin ostaa torvia. Siinä sitten tuli palaa tuikutti. Semmoista lamppua haukuttiin myöhemmin _tuijuksi_ ja _kiiluksi_, mutta hyvä sekin silloin alussa oli. Ei sitäkään paljon raahdittu polttaa, öljy näet maksoi siihen aikaan "markan halstoopi". Sitten 15-16 vuotta jälkeen saatiin _loimulamppuja_, joissa oli kaksi "korvallista", jotta ei "sauvannu", ja siinä voi "valakiaa kruuvata". Sitten taas myöhemmin tuli "pikkuruiset kattolamput". -- Jouluna ja pyhäaamuina poltettiin _kynttilöitä_, joita talista _talikirnussa_ itse _kasteltiin_. Niitä myös lyhdyissäkin toisinaan käytettiin.
_Tulitikkujakaan_ ei ennen ollut. Tuli iskettiin _tuluksilla_. _Tulirauvalla_ lipsutettiin _piitä_, kunnes siitä sytyttävä kipuna lensi _taulaan_, josta itse valmistetuilla tulitikuilla, rikkiin kastetuilla, 5-6 tuumaisilla puikkosilla otettiin tuli. Taikka jos satuttiin ulkona olemaan, kaukana kalasaunalla, eikä ollut tuluksia mukana, ei silloinkaan oltu neuvottomia. Hankittiin pari kuivaa puukappaletta, toinen _koivua_, toinen _haapaa_, ja hangattiin niitä vastakkain niin kauvan, että tuleen syttyivät. Näin saatu tuli oli _kitkanvalkii_. -- Ensimäisiä raapaisutikkuja toivat ruotsalaiset mukanaan, kun kerran saapuivat Luotoon jyvänostoon. Se oli jo ennen Krimin sotaa. Ihmeteltiin niitä tikkuja, kun niillä sai tulen, jos mihin raapaisi. Jotkut niitä ostivat, mutta toiset kalliiksi moittivat: "oishan niitä pitänyt ostaa, mutta tyyriitä ne on". Mutta Nikun isäntä se oli saanut hyvin huonon kokemuksen ensimäisestä tulitikkuihin tutustumisestaan. Oli tullut kerran -- siitä on jo yli 60 vuotta -- kaupungista tulitikku-"toosineen" ja ollut "rehtinä", jotta "ei tarvitte enää vuolla tulikivitikkuja", jotta "hälläkin on nyt tämmösiä". Ja oli vetäissyt laatikon ja ruvennut emännälle näyttämään "ihimeitä". Mutta varomattomasta käsittelystä olivat arat tikut tömähtäneet tuleen ja polttaneet pahasti ihmeiden näyttäjän kädet. Isäntä hädissään läimäyttänyt huituastian palaville tikuille ja päättänyt: "en täsä maailimasa enää noit' osta!"
Entisaikainen ruoka- ja päiväjärjestys oli jotenkin tämmöinen:
Aamulla aikaisin, kun oli noustu ylös, syötiin, ennenkun työhön mentiin, roppaleipää ja piimää. Sitten työstä tultua syötiin 8-9 aikana _eineeksi_ keittoa: puuroa tai "potturuokia" tai "jankkia". _Puolinen_ oli 1-2 tienoissa ja syötiin vain kylmää ruokaa: voita, viiliä, leipää ja suolakalaa. _Iltapuolisena_, 5-6 välillä, oli niinikään kylmää ruokaa: piimää, leipää, suolakalaa. _Illalliselle_ tultiin, kun aurinko alkoi laskea, ja saatiin velliä ja suolakalaa. _Lauantai-iltana_ oli kyllä tavallisesti _puuro_ samoin kuin _keskiviikkoaamuna_. Tavallinen pyhäaamuruoka oli viili ja voi sekä rieskaleipä ja suolakalana isoa kalaa. Päivällä taas syötiin lihavelliä tai maitovelliä.
Omat astiat, "itteppäälliset" puukuppinsa oli jokaisella samoin kuin lusikkansakin. Kalaa oli kaukaloissa, _troijissa_, ja piimää kaksikorvaisissa _toopeissa_. _Suuruskippaan_ tehtiin velliin pantava suurus.
Nortta, kiiskeä, maivaa, ahventa ja haukeakin kuivattiin ja saatiin _kapakaloja_ eli _kapoja_. Pienet kalat puhkaistiin kaulasta, vedettiin sisälmykset pois ja pistettiin leuvasta varpuun ja pantiin seinälle päivän puolelle. Isot kalat viillettiin pyrstöön saakka halki kahteen puolikkaaseen ja pantiin seinälle naulaan. Isoimmat puolikkaat vielä piti tikuilla pingottaa levälleen. Ennen seinälle ripustamista liotettiin kalat suolavedessä. Pikku kalat seinältä otettua vielä uunissa kuivattiin, jotta ne tulivat hyvin "mureiksi".
Kiiskiä ja pikku maivoja sekä ahvenia myös _hapatettiin_. Pantiin vain vähäisen suolaa, jotta ne "kesäytyi" ja happanivat ja tulivat pehmeiksi ja makeoiksi.
Lihaa _palvattiin_ savussa saunanorsilla. Saunaa lämmitettiin katajan havuilla ja koivuisilla puilla ja lyötiin löylyä ja lämmitettiin. Sitten myöhemmin opittiin _ulkopalvaus_, seinällä kevätahavassa kuivaaminen.
Ja vähäisen jokapäiväisistä ruokalajeista.
_Velliä_ oli sen seitsemänlaatuista: _piimävellit, heravellit, nauris-, pottu-, ispinä-, pylsy-, liha-, kala-, hiero- ja kapavellit_. Piimävelli keitettiin ohrajauhoista veteen ja "klapattiin" keitettäessä piimää sekaan. Heravelliä keitettiin juustonheraan ja se oli tavallinen riihipäivän puolisruoka. Naurisvelli keitettiin lohotuista nauriista ja liemi suurustettiin jauhoilla, joskus pantiin kalojakin sekaan, ja samalla tavalla keitettiin pottuvelli perunoista. Ispinävelliin "räyvytettiin" padassa "ispinöitä" -- suolattuja lampaan taleja -- rasvaksi, lisättiin vettä ja keitettiin jauhovelli. Pylsyvelli keitettiin pylsymakkara-liemeen ja lihavelli lihaliemeen. Lihavelliin pantiin useasti kokonaisia rukiita ryyneiksi ja jauhoilla suurustettiin. Kalavelliä keitettiin kalaliemeen, missä ensin oli kalat keitetty. Hierovelli taas keitettiin maivoista, jotka härkkimellä hienoiksi hierottiin ja liemi jauhoilla suurustettiin. Se oli syksyn ja talven iltasruoka. Kapavelliä valmistettiin kapakaloista. Nitistettiin päät vain pois ja evät ja pantiin vesipataan ja kovasti keitettiin. Sekaan pantiin nauristakin ja ryynejä ja maitoa sekä jauhoilla suurustettiin. Kapavelliä tavattiin useasti keittää keväällä "peltomiehille". -- _Puuro_ keitettiin tavallisesti ohrajauhoista, mutta käytettiin myös ruisjauhoja, jolloin keitettiin vetelämpää, ja syötiin lämpöisen maidon kanssa. _Talkkunaa_, paksua puuroa, tehtiin kiehuvaan veteen talkkunajauhoista, joita oli varta vasten ohrista laitettu: ohrat vesipadassa lihaluiden kanssa keitetty, uunissa kuivattu ja käsikivillä jauhettu. Potuista laitettiin _liha- ja kalapottuja_, taikka keitettiin kokonaisina, _pallipottuina_. Syksyisin kiehutettiin nauriista "alavaria" _hauvikkaita_. Padassa kannen alla keitettiin niin kauvan, että lopulta oli vain joku kahvikupillinen vettä hauvikkaiden seassa. Veteen, _naurisveteen_, pantiin sitten voita -- suolaa oli pantu jo hauvikaspataan -- ja siihen hauvikkaita syötäessä kastettiin. _Paistikkaita_ taas kypsennettiin uunissa. Nauriit pantiin uunin arinalle "kelteisilleen", ja kun olivat kypsyneet, otettiin ja pantiin vaatetten sisään hautumaan.
Leipälajeja oli tavallinen jokapäiväinen hapan, juureen tehty _reikäleipä_, pyhiksi valmistettu ohut _rieskaleipä_ sekä paksumpi _knäkkileipä_. Teurastusaikana leivottiin _punasleipää_, josta keitettiin _jankkia_, sekä _kampsuja_, pieniä makkarataikinan jäännöksestä tehtyjä, keittämällä kypsennettyjä kyrsäsiä. _Makkara_ tehtiin veritaikinasta, "punastaikinasta", eläinten suoliin ja pylsyihin käytettiin kuoreksi lampaiden rapamahaa, joka puhdistettiin, leikeltiin palasiksi ja palaset täytettiin paksulla veritaikinalla ja ommeltiin kiinni. -- Useasti laittoivat emännät myös _kalakukkoa_.
_Käsikivillä_, jotka tavallisesti säilytettiin ladon loukossa, naiset ennen pyöräyttelivät ohrista _kryynejä_. Kahdeksan yhdeksän kertaa laskivat ohrat kohotettujen kivien läpi. _Maltaat_ käsikivillä myös jauhaa kyökytettiin, samoin _rieskajauhot_ ja _puurokset_, joskus leipäänkin vastinjauhot.
_Kahvea_ entiseen aikaan ei juotu, pappilassa vain. "Mutta sitten -- kertoi 90-vuotias Heikkalan muori -- oli krannisa semmonen muori, joka keitti kaffeja, ja sillä oli kaffepannukin. Siltä mekin saimma joskus, ja se oli hyvin karvasta ja suolaista. Meijän talosa ei ollut kaffepannuakaan." Sama kertoja oli sitten miehelään mennessään v. 1849 ostanut itsekkin kaupungista seitsenkorttelisen kahvipannun sekä muut kahvitarpeet. Erääseen toiseen taloon oli v. 1850 itse isäntä tuonut kaupungintulijaisiksi kahvipannun ja sokeria myös, mutta ei vielä kahvikuppeja. Olipa isäntä opettanutkin, kuinka kahvia laitetaan, mutta emäntä vain nauranut, jotta kaikkia sitä! Ei ollut isännän kahvi oikein maittavaa ollut. _Prännäreitä_ ei alussa käytetty, padassa vain kahvit paahdettiin ja siinä ne myöskin pyöreällä kivellä taikka rautakuulalla hienonnettiin. Tehtiin sitten _puupötsiköitä_, joissa puupalikalla survottiin. -- Eikä sitä kahvia niin juotu kuin nyt, monasti päivässä. "Ei kun pyhänä vain aamulla juotiin, ja siinä oli jo koko saajaiset." Lapsille ei annettu, sokerikipene vain. Ei kaikille vieraillekaan tarjottu kuin "joksikin immeeksi, kun harvon arvovierasta tuli". Naula kahvia riitti "vuojeksi", mutta sokeria meni enemmän, lapsille kun annettiin ja lapset muutenkin tahtoivat sitä "salaa nokkia".
Vieraille tarjottiin tavallisesti _viinaryyppy_, niin miehille kuin naisillekin. Oli hyvissä taloissa oikein hopiapikarit, _vieraspikarit_, toisissa taas lasipikarit taikka pienet puiset _viinalipit_. Ryyppy kun kaadettiin, niin sokerikipene oli vieressä, jotta sai sen siitä ottaa päälle. Naiset tarjosivat joskus vierailleen itse laittamiaan _tuomiviinoja_. Olivat survoneet tuomenmarjoja ja vähän panneet vettä sekaan ja antaneet olla muutaman vuorokauden "livosa". Sitten sen vaatteen läpi puristaneet ja panneet pulloihin ja vielä sekaan vähän viinaa ja sokeria.
Kauppiaita ei ollut eikä kauppapuoteja, itse tuotiin Oulusta, mitä tarvittiin. Ja _Tupu-Jussi_, joka laukku selässä Lössö-Liisan kanssa kuleksi, piti huolen pikku tarpeista. Tuli taloon, avasi laukkunsa ja "kuulutti": "kuulkaas nyt, hyvät ihimiset, minä oon isännän luvalla täsä ja kuulutan teille, jotta saatta ostaa toppineuloja, preivineuloja, luojineuloja, knuppineuloja, äimiä, naskalia, plikssyyriä, syyrinkeitä, finkerporia, messinkiknappeja, kamfäärttiä, pirunpihkaa, tulikiviä, jäärnäriä ja kaikenlaista pikkutavaraaaa!" --- Syksyisin taas tapasi tulla akkoja -- _ronteiksi_ sanottiin -- nyytteineen kauppaamaan huiveja, pumpulivaatetta, neuloja, nappeja ja muuta pikkutavaraa. Semmoisia "rontteja" oli esim. Pellikan Liisa. -- "Laukkuryssät" myös monasti nousivat Luodon mantereelle.
Paljoa ei ennen maamiehen tuotteista maksettu. Ruistynnyristä saatiin 3-4 ruplaa, ohrista ei sitäkään. [Ohria ei kyllä myytykään, keitettiin viinaksi.] Lehmästä maksettiin n. 10 ruplaa ja voinaulasta saatiin 5-10 kopekkaa. Lampaan "raajalla" saatiin Oulussa yksi rupla. Hyviä nuoria varsahevosia myytiin 25-30 ruplalla, ajettavia sai jo 20:llä.
Jos eivät tulot olleet kehuttavat, eivät menotkaan olleet kovin suuret. Kunnanmaksuja oli talollisillakin vain muutamia ruplia vuodessa. Köyhät ja vaivaiset hoidettiin _ruoilla_. Olivat vuoroon kussakin talossa viikkomäärällä, neljä, viisi, kuusikin viikkoa talon suuruuden mukaan.
Papille maksettiin palkka luonnossa. Kesällä "kesäanteina" vietiin voita, leipää ja juusto, isosta talosta parikin juustoa. Silakanpyynnistä oli maksettava _silakkatihunti_, jona oli "rantanelikko" [veneestä päin täytetty nelikko, silakat perkaamattomia] silakoita. Muita kaloja veivät "ehostaan". Joku pappi oli kyllä vaatinut kymmenyksiä kaikista kaloista. Syksyllä Kekrin aikana vietiin papille lammas. Sitten joulun edellä taas vietiin jyvät, lihat, kynttilät sekä lisäksi villoja ja vasikannahka, jos ei ollut syksyllä viety lammasta. -- Luonnossa maksettiin palkka lukkarillekin ja unilukkarille ja piiskurille sekä muille.
Ja talon palvelusväki! Maksaahan niillekin piti, vaikka ei suinkaan mahdottomia. Seitsemänkymmentä vuotta takaperin oli "vätystrenkin", semmoisen huonommanlaatuisen, palkka kokonaista -- 5 hopiaruplaa. Hyvälle rengille maksettiin 10-20 ruplaa. Lisäksi annettiin rengille talon puolesta _kangaströijy_ [kangas = sarka], _kangashousut, liivi_ ja _lakki_ sekä _saappaat_ ja _kengäkset_ eli kengän pohjanahat, joihin rengillä oli itsellä varret. Paitsi päivisin ulkotöitä, piti hyvän rengin osata tehdä pitkinä talvipuhteina puhdetöitä. -- _Piian_ palkka oli 5-15 ruplaa. "Koulunkäymättömät" s.o. rippikouluikää nuoremmat palvelivat ruokaa vastaan ja saivat vähän vaatteita. Palkan lisäksi sai piika kahdet _kengät, huivin, vyöliinan_, pari kyynärää _liinaa_ "paijan yliseksi" sekä hurstia "alaseksi" ja 3-5 naulaa _villoja_. "Römppäviikolla" saivat "piikat" itselleen työskennellä, ja sitten jälkeenkin syksyllä aina silloin tällöin.
Kotiteollisuus.
_Puhettöitä_ tehtiin entisaikaan paljo ahkerammin kuin nykyään. Päretulen tuikkeessa taikka tervasroihun loimottavassa valossa istui koko talonväki, sekä miehet että naiset, mikä mitäkin tehden. Naiset kehräsivät, karttasivat, kutoivat, miehet paraastaan kutoivat tai korjailivat _verkkoja_, rysiä, nuottia. "Meilläkin kuottiin verkkoja neljällä haarukalla parassa aikana." Kaikki talossa tarvittavat astiat, tupa-, karja- ja kala-astiat tehtiin puhdetöinä ja korjattiin. Samoin laitettiin useasti kaikki _ajo_- ja _työkalut_, re'et, kärryt ja karhit, puulapiot, haravat ja viikatevarret. Itse myöskin koivusta taikka haavasta sukset valmistettiin. Kotitulen ääressä myös talossa tarvittavat kengät, pieksusaappaat ja mustat kengät, sekä _kinttaat_ suutaroitiin. Pitkinä puhteina toimitettiin useasti vielä monet muut kotiteollisuustyöt, kuten nahan muokkaus, köysien valmistus j.n.e.
Lammasnahat, jotka tahdottiin valmistaa turkiksiksi, pantiin _paittoon_. Tehtiin juurisaaviin _ohrajuuri_ ja hapatettiin. Suolaakin pantiin hiukan sekaan, mutta liika suola teki nahat kylmillä ilmoilla kovettuviksi. Juurta siveltiin nahan karvattomalle puolelle ohut, tasainen kerros ja nahan reunat käännettiin vastakkain niin, että juuripuoli tuli sisään. Sivellyt nahat ladottiin päällekkäin penkin nurkalle tai koriin penkin alle. Siitä tällä paittoomistavalla oli nimenä _penkkipaitto_. Kolmen neljän vuorokauden kuluttua vaihdettiin nahat niin, että alimaiset tulivat päälle ja päällimäinen alle, jotta kaikki "yhellä lailla paittuu". Parin viikon kuluttua olivat nahat paittuneet ja vietiin tuvan luhtiin orsille kylmettymään ja taas jonkun ajan kuluttua pirtin orsille kuivumaan. Sitten hierottiin paitto pois ja nahat vietiin ulos tai navettaan lauhtumaan. Tämän jälkeen ei muuta kun hierottiin nahkoja ja vedettiin ovipieleen kiinnitetyssä _nahkarauvassa_ siksi, kunnes tulivat pehmeiksi.
Toinen paittomistapa oli _alunapaitto_. Alunaa liuvotettiin veteen ja siihen pantiin nahat likoon. Alunalla paitotut nahat eivät niinkään helposti "raettuneet", vaikka kastuivatkin.
Paitotuista nahoista sitten ommeltiin turkkeja joko vaatepäällyksen kera taikka ilman päällystä, _paljaita turkkeja_. Paljaita turkkeja varten vuoltiin nahan pinnasta kesi ja tali pois ja pinta valkaistiin _kliitulla_. Jos tahdottiin oikein "pohattaturkkeja", värjättiin nahan pinta siniseksi tai joskus _pruunehtavaksi_.