Part 11
Kirkkomaalla oli mestaus toimitettu. Pohjoispuolelle lähelle kirkkoa oli laitettu mestauspölkky, ja sen luo kaivettu hauta. Suuri joukko uteliaita ihmisiä oli ollut katsomassa, kun Antti-rukkaa oli tuotu pappilasta Juolan kujaa myöten. Kahden papin välissä oli hän kulkenut, ja ympärillä kävi vartiasto kantaen korentoja käsissään siten, että niistä muodostui "rengas", jonka sisässä Antti ja papit astuivat. Ja Antti oli itse "pannut" virren, jota oli hänelle veisattu. [Erään kertojan mukaan vanhan virsikirjan 22:s virsi: "Sull', Jesus, mielest' nöyrästä, mä kiitoksen nyt kannan".] Näin oli käyty mestauspölkylle, jonka luona pyöveli oli jo odottamassa punaisine kaapuineen, leveäteräisine kirveineen. [Sama pyövelin kaapu ja kirves lienee ollut aina viime aikoihin asti tallella kirkon lakassa.] Siinä oli Antti vielä, kun mustaa silkkihuivia alettiin sitoa silmille, pyytänyt armonaikaa, mutta pappi oli sanonut: "ei tarvita, kyllä sinä jo oot hyvä", ja työntänyt häntä pölkkyä kohden. Miesparka oli ollut niin kauhuissaan, että oli ollut "enempi kuollut kuin elävä", kun oli lysähtänyt polvilleen. Pyöveli, vanha hailuotolainen ukko, oli myös ollut kovin peloissaan. Puolen päivää oli jo kirvestään "hivonut" ja sitten, kun piti sillä lyödä, oli kaksi kertaa iskenyt eikä sittenkään saanut kaulaa poikki. Kolmatta kertaa ei enää annettu lyödä, vain kirveen terällä sahaten sai lopun leikata. "Lain mukaan" olisi kyllä, kun ei kahdella kerrallakaan saanut kaulaa poikki, ollut häneltä itseltä "pää poikki pantava", mutta kun oli vanha mies, niin annettiin armo. [Miehet ne vain ennen mestaamalla päiviltä otettiin, tiesi muuan luotolainen, mutta naiset surmattiin polttoroviolla. Sentähden vielä: "miesten tukka tuuleen, vaimon tukka valakiaan".] -- Tämän tapauksen jälkeen ei Hailuodossa ole miestappoa tapahtunut.
Raipparangaistusta, _piiskaamista_ eli _roiskimista_, on toimitettu vielä nykyistenkin vanhojen muiston aikana. Varkaudesta tavallisesti "roiskimalla" rangaistiin ja väärän rahan teosta. Piiskauspuuna, _kaakina_, oli viimeksi ollut nimismiehen talon luona seisova mänty, johon oli lyöty "aspi", mihin rangaistavan käsiin kiinnitetyn "hanskluvan kettinki" sidottiin. Sen jälkeen, kun vitsomisrangaistus lopetettiin, hakkautti nimismies männyn maahan, ei halunnut sitä katsella. Ennen mäntyä oli kaakina ollut "fankfyöräri" Yrjänän liiterin pyöreä paksu nurkkapatsas. Piiskurina oli viimeksi ollut Kestin Jaako, jonka ei kyllä ollut tarvinnut ketään roiskia, eikä ollut juuri kantanut palkkaansakkaan, jona oli ollut leipä talosta. Häntä ennen oli ollut "viran toimituksessa" Ilves-Heikki, joka oli lyönyt niin, että "vittan lalavat soi ja liha säpäleiksi meni ja kuolleelle verelle paikat". Häntä ennen taas oli roiskinut Rantasuon Jussi, kova piiskaaja sekin ja uskollinen palkkansa kantaja.
Piiskausvitsat olivat 5-6 korttelisia mustakuorisia koivunvesoja. Piiskarin ne piti paikalle valmiiksi laittaa, nimismies sitten "räknäsi" ne ja mittasi ja leikkautti liiat pois. Kovin rangaistus oli 40 paria, kun annettiin "täyven hengen eestä". Kolme vitsaa oli kerralla kourassa ja kahdesti aina kourallisella lyötiin. Selän takana piiskattavan kohdalla seisoi piiskari ja hutki pitkin selkään. Olan kohdalta löi, olan taakse ei saanut vitsoja viedä. Nimismies seisoi vieressä kello kädessä, oli määrä, jotta kellon mukaan lyödä. Mutta eihän ne "iljenneet", koettivat kiiruimman kautta, jotta pian saataisiin loppuun ja hoputtivat: "lyö pois, lyö pois!" Toimitusta katsomassa oli aina "hirviän kovasti" ihmisiä.
Mutta piiskattavat ne olivat toisinaan niin äkäisiä, etteivät ääntä päästäneet. "Ne piti sen komeuven ittelleen, jott'ei lukkaria heistä tuu, jotta saivat kerskua: eipä saatu lukkaria!" Vaan kuului olleen ainakin muutamilla heistä keinonsa. Olivat illalla, kun seuraavana päivänä vietiin roiskittavaksi, saunassa voidelleet selkänsä "traakin verellä" ja maistaneetkin sitä vähän, jotta tulisivat sen äkäisemmiksi. Apteekistako, vai mistä lienevät sitä saaneet. "Sanovat, jotta traakin veri on kuolleitten veren kautta keitetty apoteekkarein tavan jälkeen, ja se oli ennen vanhaan ryssän sotaväelle ehtoollisantona, jotta miehet tulisi pelekäämättömälle luonnolle ja äkäisiksi."
Vielä elää Hailuodossa pari kolme ukkoa, joita on nuoruuden päivinä piiskattu. Noin 10-15 vuotta on kulunut siitä, kun viimeksi on "roiskittu".
Roiskimisen jälkeen täytyi rangaistavan istua mustalla toolilla kirkossa jumalanpalveluksen aikana. Aittarin edessä kirkon perällä kaikkein nähden piti istua, päin seurakuntaan keskellä kirkko käytävää. Mustatuoli oli "kuin soututooli", korkeampi vain, jotta istuja oli seurakuntaa ylempänä. Siinä oli kolme istuinta, toinen toistaan korkeammalla. Alimmalla istutettiin ensimäisestä pahanteosta, "kunniastaan pois istutettiin", toisella kerralla nostettiin toiselle ja kolmannella kerralla täytyi kohota korkeimmalle sijalle. [Muuan ensi kertaa istutettava oli heti omin ehtoinsa kiipaissut ylimmälle sijalle.] Siitä heti seurakuntakin näki, kuinka suuri pahantekijä siinä istui. Kun "kirkonajan" oli siinä ollut katseltavana, tuli pappi saarnan jälkeen, piti hänelle nuhdesaarnan ja ripitti "kuin pienen lapsen", ja sanoi: "mene vappauteen! Herra olkoon sinun kansasi" Niin oli hän synneistään päästetty. "Viljapultit jaloisa kun siinä istui, ja sitten hypätä rommautti alas niin, jotta min' oikeen säikähin, kun olin isän kansa kirkosa", kertoi tapauksesta muuan ukko.
_Jalkapuuta_ säilytettiin kellotapulin alakerrassa. Siinä oli kaksi paksua tukkia päällekkäin ja niiden välissä viisi pyöreää reikää, toiset isompia, toiset pienempiä. Siinä istutettiin juopottelemisesta sekä häiriön tuottamisesta kirkossa jumalanpalveluksen aikana. Kirkon edessä piti istua, jotta kirkossa kävijät mennen tullen saivat nähdä. Hyvin vanhaan aikaan oli Kantolan Jaakoa istutettu ihmisten kummana kolme kertaa jalkapuussa. Oli Jaako-rukka kerta toisensa perään erehtynyt ja langennut juoppouden paheeseen.
Kirkon portailla, kirkon ovipielessä oli ennen seisotettu muuatta akkaa -- "isän vanha äiti tapasi kertoa" -- lypsinkiulu käteen sidottuna ja "lehemän panta" kaulassa. Akka oli varkain kulkenut lypsämässä muiden lehmiä.
Puumerkit.
Edellä olemme usean luvun alku- ja loppukuvina nähneet kummia koukerolta: luotolaisia puumerkkejä. Hyvin monessa luotolaistalossa onkin vielä käytännössä nuo ikivanhat, kautta aikojen polvesta polveen säilyneet talon merkit. Niitä näkee leikattuina astioiden pohjiin, haraviin, viikatteiden varsiin, sirppien päihin, verkkopuikkareihin, auskareihin ja moniin muihin talon puutavaroihin. Ja kirjotusta taitamattomat isännät piirtävät sen asiakirjoihin nimensä alle. Niistä tuntee talo tavaransa, jos sattuu sen tarvitsevalle naapurille kinaamaan, taikka se muuten joutuu ajelulle. Ne ovat kuin talon vaakunoita, joita ei saa käydä väärentämään, "taikka kunnia pois".
Onkin siinä kymmenisessä parvessa, jopa lähes sataisessa ryhmässä koukeroa kaikenlaista, ja paljon siinä on pitänytkin koukerota keksiä, kun joka talolla on ollut erilaiset merkkinsä. Muutamat ovat tyytyneet vain yksinkertaiseen ristiin tai haarukkaan, nelosen ja seitikon malliin, hyvin useat ovat käyneet vinoristiä kehittämään yksi yhteen, toinen toiseen suuntaan. Joku on ottanut malliksi "variksen varpaan", joku "käsi pystysä seisovan miehen", muuan taas "tuulimyllyn", ja eräs näreen. Jopa on joku keksinyt vanhan hakaristimallin ja toinen taas on leikannut hauskan viisneliöisen. Omituisia ovat Iljanan, Järvelän, Juntin ja Nissilän puumerkit. Monet merkeistä muistuttavat vanhoja riimukirjaimia.
Hyvin harvoissa merkeissä on käytetty käyrää viivaa, huomaamme, että ne melkein kaikki ovat suoraviivaisia, pysty-, vino- ja vaaka-viivoja, enimmin ehkä vinoviivoja. Tämä onkin hyvin luonnollista, sillä käyrää viivaa on koko vaikea leikata puuhun, helpoin on leikata puuta viisto- ja poikkisyyhyn.
Merkit ovat tavallisesti kuuluneet talolle, eikä suorastaan talon asukkaalle. Jos näet talo on oston kautta joutunut toiselle omistajalle, on hän ruvennut käyttämään ostamansa talon vanhaa merkkiä. Harvemmin on omistaja vienyt merkkinsä toiseen taloon. Viime aikoina on kyllä yhä enemmän ostoista ja muutoista ja milloin mistäkin syystä vanhat merkit ruvenneet häviämään, ja sijaan tulleet omistajan nimikirjaimet, joko vain yksi kirjain taikka kaksi kolmekin yhteen sommiteltuina. Joskus taas on entiseen aikaan otettu nimikirjain jäänyt talon merkiksi. Niin esim. entisen Matti-isännän "ämmä" on jäänyt Valpulle "elämään", samoin Väntelässä ja Haapalassa. Päärnissä taas on "A"-alkuinen nimi ollut entisellä isännällä, ja Pillissä on ennen asunut Kustaa Holma.
Talojen jakaantuessa on talon vanha merkki jäänyt semmoisenaan kantataloon, ja uudet osat ovat siihen lisänneet jonkun "sorkan" oman talonsa merkiksi. Siten on samannimisillä taloilla vain vähillä eroavaisuuksilla samanlaiset puumerkit. Kuustoilla on variksenvarpaansa, Hentuilla näreensä, Trupukoilla tuulimyllynsä, Rantasuolla vinoristinsä, Yrjänän taloilla tadikkonsa j.n.e., kuten merkkikokoelmaa tarkastaessa huomaamme.