Part 10

ja sitten: viisi kouraa härkkimessä, kuusi kapulasta reessä, seitsemän tähteä Otavassa, kahdeksan vannetta tynnyrissä, yhdeksän reikää ihmisessä, kymmenen kynttä varpaassa.

Kylän eläjistä oli taas sommiteltu leikkiruno:

"Pulukkinen pakkari, Perä-Juho lahtari, Paavon Erkki porvari, Juho karvari, joka harjalla kyntää, Perttunen kankuri, äijä katajia hakkaa."

Mutta kun joutui pyhäpäivä lepohetkineen, riensivät nuoret kylään, kokoontuivat jonkun hyväntahtoisen naapurin isoon pirttiin kisaamaan. Tanssittiin piirileikkiä, kätkettiin kiveä, pantiin "aitaa raitaa", oltiin "ämmä-äijäsillä", "panttisilla". ja monilla muilla. Piirileikissä laulettiin esim.:

"Muori meni kaupalle kaikkein piikain kanssa, Kaikki piikat kaunihimmat, oman muorin muotoiset, lentää kuin taitaa oman kultansa kanssa. Avatkaa nyt portin ovi, että muori pääsee sissään, ja katto yhtä, katto toista, mikä niistä paras on."

Laulettiin myös kaunista somasävelistä:

"Hyvää iltaa mun kyyhkysen', ja se ihana kukka, laske kätes käteni pääll', tule kanssani rinkiin! Tule hyppään, tule tanssaan, tule kansani aina yhesä olemaan! Tämän maailman ihmiset on kuin villikarhut. Mitä me heistä, mieli meillä aina yhesä olla. Kun aika tulee, niin kuollaan, ja kuollut kuunteleepi hauvas. Sieltä viimein ylös noustaan ja kunnian kruunuilla koristetaan."

Kiveä kätkettäessä saneli kätkijä:

"Sotken saavia, kätken kiinasta. Arvaa, kellä kulla kivi on! Ei oo omasa kourasa, pistin pikku kissan plakkariin."

"Aitaa-raitaa" pantiin joukon ympäri, joka oli istumassa laattialla "naureina":

"Aitaa, raitaa, kivikkohon, kavikkohon, vaskisilla seipähillä, kultaisilla aijaksilla, jott'ei nuo Piippolan, Paappolan pahat akat pääsisi mun naurismaahani."

Sitten käytiin tutkimassa "naurista". Koeteltiin tukasta: "joko on kaalella?" ja leuvan alta loskautettiin: "onko raikas?" Hampaat kun loskahti niin: "raikas on!"

Hauska näytelmällinen leikki oli "ämmä-äijäiset". Istuttiin ympäri pirttiä, yksi kulki keppi kädessä nilkuttaen vuoroon jokaisen luona neuvon kysynnässä: "toisesa talosa on semmonen äijä-käppyrä, kuin min' oon ämmäkäppyrä, housunperä hommeesa. Se vaatii mua, ja minä sitä. Saanko minä sen?" Jos kysytty vastasi: "saat!" niin kysyjä tanssi ja lauloi:

"Nyt hyppään, nyt tanssaan, nyt kulutan kultakenkäni kannat."

Mutta, jos vastattiin: "et saa!" lauloi kysyjä:

"En hyppää, en tanssaa, en kuluta kultakenkäni kantaa."

Sitten kulki kysymässä: "tuutko häihini?" Vastattiin: "tulen!" Kysyjä neuvoi: "tuo kiffelin kaffelin pöytätuuki tullesas!" Tämän jälkeen kävi tiedustelemassa: "minkälaisella hevosella tuut?" Vastattiin, kuka mitäkin: "yksijalkaisella", "kaksi-", "nelijalakaisella" j.n.e. Sitten jokaista vuoron perään vietiin "häihin" sillä kyydillä, millä kukin oli sanonut kulkevansa. Ja taas kävi kysyjä tietämässä: "rupiatko piikaksi?" (tai rengiksi). -- "Rupian." -- "Mitä tahot palakaksi?" -- "Kymmenen markkaa!" "Piikoille" ja "trenkeille" määräsi "ämmä-käppyrä" työtä: kenen pani vettä kantamaan, kenen puita pilkkomaan, kenen saunaa lämmittämään, "saunapiijaksi". Kun "sauna" oli joutunut, vietiin ämmä sinne, kantaa retuutettiin johonkin nurkkaan, jossa istutettiin tuolille ja luutatyngällä "kylvetettiin".

Keväällä heittivät pojat "seinärahaa" ja kesällä "krooppirahaa". Olivat myös "linnapallosilla" ja heittivät "plootuja". Yhdessä tyttöjen kanssa oltiin "polttopallosilla", ja väliin taas innostuttiin "hippasille", "kuuropiilosille" sekä "näkkisille". Näkkisillä oltaessa oli yksi "isä-äitinä", jolta toiset kävivät kysymässä:

"Isä-äiti, ammosuu, pääsenkö mä kyllään?"

Leikin alkaja määrättiin luvuilla. Semmoisia oli esim.:

"Uulon, tuulon, helsinkkoo, kemelistä, kolomioo, viijenleppä, vilttikoo, saarnanseppä, sahti, knihti, ellermiina, maijamaa, pukkitauti, porttu pois."

sekä:

"Ipperi, pipperi, piiraa, päärää, puppis."

Sananparsia laskee luotolainen niinkuin muukin suomalainen aina tilaisuuden sattuessa. Niitä voisi vielä kertyä satoja, jos kävisi kirjalle panemaan. Niitäkin muuan näytteeksi:

"Työ on survanto, työ on jauhanto, työ seklanto, työ kaikkiappäin. -- Parempi papin vihoisa, kuin sepän vihoisa. -- Suo Jumala vihattavaksi, älä voivoteltavaksi: kyllä vihattava aina pärjää, vaan voivoteltava se on surukia. -- Kaipotellen kalansaanti, levitellen lehemänanti. -- Keppi on kolomeen asiaan tarpeen: herrain komeutta, vanhan ihimisen turva, pahan ihimisen kuri. -- Ei aseppuuta kokematta oteta. -- Ei tamma niin paljon varsoja tee, jotta itteltä länget putuaa. -- Akka hakkaa, puolen taittaa. Kamalapa on kirnua nuolla: ei ylety kieli, eikä mahu pää. -- Siinä tyhymä toimensa näyttää, josa ei viisas osaa aatellakkaa. -- Itte kiitän ittiäni, itte mä tapani tunnen. -- Tulee vanhuus, niin ei jää kun rusto jälelle."

Luonnonilmiöistä ja ilman ennustamisesta.

Alituisena "meren hengessä" eläjänä, ahkerana merellä liikkujana on luotolainen tottunut katselemaan merta ja muutakin luontoa avoimin silmin, ottamaan selkoa luonnonilmiöistä ja niistä vastaisia ilmoja ennustamaan.

On huomattu, jotta merivesi ei ole kauvan "kohallaan", se nousee tai laskee. Kesäsydämenä se useasti on enemmän aikaa alallaan, mutta jos on sade uhkaamassa, niin se laskee, ja sitten taas heti nousee, "käy vettä noutamasa". Kovasti se nousee "tormien" ja pitkällisten sateitten edellä. Keväällä jäiden lähdön aikana on merivesi aina hyvin alhaalla, mutta sitten "kesän päällen" se kevätkesällä nousee. Syksyllä se on korkealla, mutta taas talven tullen se käypi "verraten hyvin alhaalle". -- Juhannuksen ja Jaakon välillä meri "kukkii". Se nostaa silloin kaikenlaista roskaa pinnalle: liivaa, papua, ahvenruohoa ja kaikenlaista merenryömää, jotta aivan on "krööninä" meri, kun on tyven. Pois se oksentaa kaikki, edellisenä syksynä hukkuneet ihmisruumiitkin nousevat ylös. Kun tulee vireä tuuli, niin se ajaa kaikki rantaan. Jos ei meri niin puhdistaisi itseään, niin ei siihen lopulta mahtuisi mitään. -- Myrskyjen aikana talvella nousee jäälle rantapuoliin "luojevettä", jää sitä niinkun "pukkaa" maalle.

Taivaalla on paljon huomioon otettavaa. Talvi-iltoina leimuavat pohjoistaivaaila komeat _revontulet_, joita luotolainen myös sanoo "taivaan valakioiksi". Ne syntyvät, kun Ruijan merellä on kova ilma ja aallot lyövät kallioihin, jotta "suolanen vesi ottaa tommeen yön pimeyvesä" ja heittää välkkeen pilviin. Kun seisahtuu ja katselee niitä, niin siitä ne yltyvät ja oikein remahtelevat ja säileet lyövät taivaan laeile asti. Pakkasiksi ne palaa, mutta kun ne hulmahtelevat yli taivaan, tulee merituulet.

_Ruskaa_ kun on iltapäivällä, niin se on merituuleksi ja tulee lauhat ilmat, kun sitä on aamulla, tahtoo tulla sade.

_Vesikaari_ muistuttaa sitä Noan aikuista vesitulvaa. Se ottaa vettä jostakin, taivaalle imee, ja se tietää sadetta.

Kun _aurinko_ "kahalaa", ei selvästi paista, vähän näkyy, tietää se sadetta ja nöyrää säätä. Kun taas aurinko "torveilee", ottaa semmoiset säteet, tietää se nöyrää ilmaa.

_Päivänsappi_ on, kun "aurinko paistaa kasakkoin kansa". Jos se on edellä, niin se tietää "entistä", jos jälessä, niin "uutista".

Pieni _kuun kehä_ ennustaa isoa nöyrää säätä, mutta iso kehä pientä nöyrää ilmaa.

Minne käsin _tähti_ lentää, sieltä rupeaa tuulemaan.

Keväällä saavat luotolaiset useasti ihailla maannousua, toisinaan "kun maat nousee niin, jotta Kellon karitki näkyy." Se on pakkasten edellä.

_Ukkonen_ on jumalallinen voima, Herran voima. Eikä se kärsi, jotta sitä pilkataan. Kun ukkonen lyöpi valkiaa ja jyrisee, pitää siunata ja olla hiljaa. Eivät lapset saa silloin telmätä eikä juoksennella. Jota varemmin keväällä ukkonen "panee", sitä lämpöisempi kesä tulee. Syksyllä "hiljasin" jos ukkonen jyrähtelee, tulee seuraavana kesänä hyvä vuosi.

_Yönpimittäjä_ lyödä läväyttelee "pitkät aukeimet" öisin ja myöhäisinä iltoina, kun kesän valoisat yöt elokuun lopulla alkavat hämärtyä. Sitä sanotaan yönpimittäjän valkiaksi [Kalevantuli], siitä kun alkavat yöt sitten pimetä.

_Tuulista_ tiedetään, että

"Itä tuopi talaven, itä kesän, itä viimeisen tuomion." "Itä ei heitä ennen tuulemasta kun sattaa." "Lännestä ei saja päälle kuuen tiiman."

Kun pohjoisella pauhaa, niin se tietää, että on tulossa pohjatuuli, ja etelärannan pauhu ennustaa etelätuulta.

_Sumu_ tekee merellä "meripimeän" ja puskeutuu toisinaan maallekin paksuna hallavana "pöhkänä". "Syksyllä on sumu suveksi, keväällä talaven jatkoksi."

_Pilviä_ putoaa toisinaan taivaalta ja löydetään kedolta limaisina kappaleina. Sitä otetaan talteen, ja kun sattuu tulipalo, kierretään sillä palopaikka ja sitten se viskataan tuleen. Siitä tuli talttuu.

_Lumen_ jos sataa lehdille, tulee pitkä kevät. Jos lumen sataa sulaan maahan, tulee tautinen vuosi. Jos taas talvella on lunta paljon oksilla, tulee hyvä ruisvuosi. Keväällä taas jos pelto jo on oraalla, kun vielä lunta viskaa, tulee sen parempi vuosi. "Kun minkä lumen huiluttaa äijän ravosta läpi, niin se pyssyy."

_Hallavuotta_ ennustaa:

Kun käki tulee lähelle asuntoa kukkumaan. Samoin, jos käki kukkuu aikaisin keväällä, sillä se kukkuu:

"Leipää lehteen, hallaa hankeen." "Kahta hallaa ei ole samana vuonna: poutaa ja pakkasta."

Muita _ilman ennustuksia_ on luotolaisella, esim:

Kun kajavat ja loukeet lentävät maalla, parkuvat ja istuskelevat kivillä, tulee "tormi".

Kuovi kun huutaa, se tietää pohjatuulta.

Kun vitsalintu valittaa, tulee nöyrä sää.

Kuikka huutaa pahaa ilmaa.

Kun savu laskeutuu maahan, tulee paha ilma.

Poudaksi sontiainen pörrää, kun se lentää hurraa iltasella.

Kun korppi talvella "klonkkuu", niin se tietää lauhaa ilmaa.

"Pyry pakkasen perästä, pakkanen pyryn perästä." -- "Vilu varren kasvattaa, aurinko terän tekee."

Jos minkälaista ilmaa on ylikuulla, niin alakuulla on jo erilaista, kun täysilleen kuu tulee.

"Västäräkistä vähä kesään, Pääskysestä ei päivääkään."

Sotatarinoita.

Vanhojen luotolaisten kuulemme vielä haastelevan tarinoita muinaisista sotatapahtumista.

_Isonvihan_ ajoista on vielä useita kertomuksia ja muistelmia. Seitsemän vuotta oli isoa vihaa kestänyt, ja ainakin kolmena vuotena olivat Hailuodon asukkaat olleet paossa. Monet olivat menneet Ruotsin puolelle Sanskerin kalasaunoille, ja sieltä käsin salaisin puolin käyneet kotipeltojaan viljelemässä. Muutamat taas olivat kerran olleet piilossa kotisaarella, eräässä syvässä suurien mäntyjen, korkeiden töyrien suojaamassa Hyypänmäen rotkossa, jota vieläkin sanotaan "Pakopirtin rotkoksi". Kerrotaan, että rotko olisi puilla ja turpeilla taitavasti katettu niin, ettei ulkoa ensinkään huomannut piilopaikkaa. Venäläiset olivat kulkeneet siitä ylitsekkin ja arvelleet vain: "tässähän on suo". Lopulta oli kumminkin pakolaiset löydetty ja kaikki surmattu.

Talven ajankin olivat vainolaiset Luodolla oleskelleet, milloin missäkin yltäisiänsä tehden. Juntin talossa olivat ottaneet emännän kiinni ja ripustaneet kodan kattoon ja poltelleet selkää, pakottaakseen häntä ilmaisemaan, mihin talon tavarat ja rahavarat oli kätketty. Mutta kun ei emäntä tiennyt sitä sanoa, olivat sentään viimein ottaneet kurjan alas. Arvaahan sen, millainen hän oli, kun nuotion päällä oli pidetty. Jonkun ryssän oli kuitenkin tullut emäntää sääli ja luvannut salaa toisilta, jotta "kunhan kuot mulle sukat, niin minä sun parannan". Emäntä luvannut ja ryssä nylkenyt koiransa ja pannut vastanyljetyn nahan emännän selkään palohaavoille. Pian oli selkä parantunut ja parantaja saanut luvatut sukat.

Haapalassa, joka oli komea talo Kirkkojärven takana, oli talon miesjoukko, 9 miestä, ollut syömässä, kun venäläinen tuli ja ympäröi talon. Yksi toisensa jälkeen oli miehet viety ulos ja tapettu. Sitten käyty etsimään talon rikkauksia, jotta "kyllä kai tällaisesa talosa pitäisi löytyä".

Perälässä kerrotaan venäläisten surmanneen 20 miestä, ja Kujalan pirtissä oli myös koko joukko tavattu tapettuna.

Talvella olivat venäläiset hiihdellen etsineet pakolaisia metsistä. Kerran hiihdeliyt Ruohokarin kurkulla koko joukko. Pari miestä ollut etempänä toisista etsikkomatkalla ja nähneet, kun Juntti hiihtää kahnutti Liisan, ämmänsä kanssa. Lähteneet niitä takaa ajamaan ryssät, ja toinen, parempi hiihtäjä, jo saavuttanutkin ja paljaalla miekalla tavoitellut. Silloin Juntti kääntynyt takaisin ja sommallaan survaissut ryssän suin päin lumihankeen.

Helposti ryssä keikahtanutkin, kun sukset olivat kannantakaisilla jalkoihin kiinnitetyt, miekkansakkin siinä hätäkässä pudottanut. Juntti, kun oli ryssää hangessa pitänyt, oli sanonut Liisalle: "Liisa, Liisa, pistä tuota s--naa silimään!" Ryssä hätäillyt: "älä silimään pistä, älä silimään pistä!" Mutta Liisa oli ryssän omalla miekalla pistänyt hänet kuoliaaksi. Samalla tavalla olivat toisenkin takaa-ajajan nutistaneet ja sitten kiireen kyytiä lähteneet hiihtämään.

Luodolla olivat venäläiset tappaneet ja syöneet kaikki lehmät, yhden toisensa jälkeen. Lopulta vain yksi ainoa lehmä enää ollut koko saarella, kaikkein nurkimmaisessa talossa, Äyrään takana Luukkaan Paavolla. Itse oli talonväki sen "kluvunnut" ja syönyt, ennenkuin venäläinen sitä ehti ryöstää.

Kirkonkellot kerrotaan upotetun Kirkkojärveen, ja siellä ne ovat vieläkin. Ei ole järvi antanut niitä ilmi, vaikka on etsitty.

Paljon oli Luodolla jäänyt tiloja autioiksi ison vihan aikana, kun eläjät olivat paenneet, mikä minnekkin, ja monet jääneet sille tielle, monet taas saaneet surmansa kotitanhuvilla. Nämä autiotilat olivat joutuneet kruununmaiksi ja niitä oli saanut sitten viljellä, kuka vain oli halunnut. Ja olivat niihin myöhemmin hankkineet ja saaneet perintökirjatkin.

_Suomen sodan_ ajoilta on myös tarinoita. Siikajoen Pietolasta olivat venäläiset talvella tulleet "tikkatietä" Luotoon. Pappilaan olivat ensiksi menneet, nälkäisinä kuin sudet. Hentun Riitta Maija oli silloin ollut pappilassa piikana ja se oli kertonut, jotta yhtäkkiä tullut kartanolle Venäjän sota-armeija. Heti menneet navettaan, vaikka Maija sanonut; "ei sinne saa mennä!" Mutta ne työntäneet hänet syrjään ja menneet vain ja ottaneet navetasta lehmän ja "hajottaneet sen siihen paikkaan". Sotamiehet ottaneet suolet ja vetäneet niitä kouransa läpi, "noin vain", ja alkaneet paikalla syödä. Herrat olivat lihoja "puolustaneet" itselleen, vaikka "huonolle siivolle olivat lihatkin jääneet. Eihän sitä näläkäinen katto."

Muuta mainittavaa eivät olleet venäläiset silloin tehneet. Viinaa vain siellä täällä tahtoneet. Muutamaankin taloon olivat tulleet ja tahtoneet, jotta "viinuskii"! Mutta eukko oli lyönyt ronkkaansa, jotta "ei oo!" Ja sillä hyvällä ne menneet taas pois.

Ruotsin sotajoukkokin oli Hailuodossa käynyt, Väntelän talossa olleet yötä, "Linsporan" joukko. Oli ollut pirtti täynnä miehiä, kun palvelustyttö, "isäni äiti", tuli toiselta puolelta pihaa nukkumasta. Jokaisen isomman talon oven päälle oli se Ruotsin sotapäällikkö kirjoittanut, jotta "Linspora mars! Linspora mars!" Kahteen kertaan oli kirjoittanut. Venäläiset kun olivat sitten nähneet sen kirjoituksen, olivat jättäneet sen talon ja muut kanssa. Ne olivat ajaneet takaa sitä "Linsporaa".

Askerin talon lähellä "Sotamännyn" luona oli sitten ollut yhteenotto, "soittu, jott' oli niitä pääherrojakin muutama ammuttu". Ruotsalaisten päällikkö oli sanonut ennen tappelua väelleen, jotta "tänäpäivänä taitaa koira meitä pureskella". Tappelun aikana oli hän noussut veräjälle katsomaan taistelun menoa, ja siihen oli hän ammuttu. Häneen kyllä ei ollut tavallinen lyijykuula pystynytkään. Oli viimein keksinyt joku hopeanapin ja ampunut ja satuttanut. Se lienee jäänyt sitten siihen se koko "vastaan otto Ruottin puolesta". Mainittu "Sotamänty" on vielä pystyssä Askerin talon luona. Se on vahva lakkapää petäjä, yksinäinen aidanvieren seisoja, rosokylkinen, paksukuorinen. Monet syvät rosot näyttävät syntyneen siten, että on yritetty kaivaa petäjään ammutuita kuulia. Muuten on petäjän annettu seisoa rauhassa, vanhana muistona.

Jotkut kertovat, että "Sotamännyn" luona olisi pikku vihan aikana ollut tappelu "ja venäläiset hävesivät kovasti siinä".

Tuoreimmat muistot ovat tietysti "enkesmannikesästä" eli englantilaisten käynnistä Pohjanlahden perillä Itämaisen sodan aikana. Monet Luodon nykyiset vanhat ovat silloin jo parasta nuoruuttaan eläneet. Kahtenakin kesänä liikkui "enkesmanni" näillä main, oli kaksi "enkesmannikesää". Ensi kesänä

"vuonna tuhat kaheksansattaa neljä kuuttakymmentä, kesäkuusa kuluneesa, ensipäivän iltpuolla, tuli tänne tuorustaina, ennen helluntain pyhiä",

kuten kertoo tapauksesta eräs luotolainen "runoilija". Jo edeltäkäsin kuultiin sen käyneen Raahessa, jotta tiedettiin Luotoonkin odottaa. Ja pelättiin sangen kovasti. [Kellotapulissa on erääseen pylvääseen leikattu: "1854 K:an esivallan käskystä vartioitiin täällä vihollisen nimittäin enkesmannin ja frankriikin laivaston maalle tuloa". Joku vartija kai aikansa kuluksi puukkoaan käytellyt.]

Monet peittivät tavaroitaan, siemenrukiitaan ja omakeittoviinojaan maahan taikka kätkivät metsiin, jotta "tänne se nyt ensin tulee, kun tämä on ihan jaloisa". Vahteja asetettiin kirkon kellotorniin, Hyypälle ja Marjaniemeen, "sitä kattottiin joka niemen nokasta". Vuorottain oltiin kellotapulissa vahdissa. Oli annettu tapulivahdille määrä, että soittaa kellolla heti, kun Marjaniemestä annetaan merkki "luusipallilla", jotta englantilaiset rupeavat nousemaan maihin. Oli sitten siellä tapulissa vahdissa Sipon kirkonmies. Sattuivat silloin Englannin laivat juuri tulemaan näkyviin, rantaa eivät vielä lähestyneetkään. Sipo kun näki, hätäytyi ja huusi: "nyt on enkesmanni mais!" ja rupesi lyömään kellonkieltä laitaan. Silloin alkoi ihmistä juosta tapuliin kovalla kiireellä. Mutta eihän se vielä ollutkaan maissa, neljä isoa laivaa kellui kaukana selällä. Kävi se "enkesmanni" kyllä sitten maissakin Marjamemessä, mutta ei mitään kovin erikoista tehnyt, joitakin veneitä poltti. Piilin Kustu-vainaalta poltti ison matkaveneen, jolla kulettiin Malurissa, niin poltti, jotta pohja vain jäi. "Niillä oli semmoset aineet, jotta ne vain suilla veti ympäri venettä, ja se sitä myöten siinä heti paloi." Muutamilta kalamiehiltä, jotka olivat menossa Ruotsin puolelle, ryöstettiin "seelit ja viinat".

Sitten höyrysivät laivat Oulua kohti. Marjaniemestä oli kaikki luotsit viety pois Oulun taakse Sanginjoelle, ettei niitä vain "enkesmanni" saisi avukseen. Mutta olivat englantilaiset onnistuneet kaappaamaan muutamasta iiläisestä Ruotsiin purjehtivasta jähistä -- polttivat sen Luodon rannalle sekä erään toisenkin, Halosen Jussin jähin -- erään Pohjanlahden väyliin perehtyneen miehen, Ananias Mikkelssonin, joka juopottelun takia ei ollut luotsiksi kelvannut. Ananias opasti sitten englantilaisia Pohjan vesillä, missä vain liikkuivat, ja niiden mukana hän meni, minnehän meni, ettei sen koommin ole nähty, ei kuultu.

Laivat kun tulla porhalsivat merelle, niin Oulun rannassa laivamiehet ja jähtien omistajat kiireesti kokoilivat tavaroitaan talteen ja jähtejään laskivat rantaan -- kekseliäs Jähti-Sipo väänsi jähtinsä pohjaan reijän, jotta alus joutui vesilastiin ja laski sitten sen pohjan alta ankkuriin. Rantaan tuli tykkivene, ja 3-4 miestä sousi maalle ja polttelivat useita jähtejä, mutta vesilastissa kelluva Sipon jähti pääsi sillä, että vain mastot kaadettiin. Virpiniemen luona polttivat englantilaiset oululaisen kuunarin ja Varjakan lähellä ison 3-mastoisen frekattilaivan sekä toisen keskeneräisen aluksen telakkaan. Vielä polttivat Oulun tervahovin ja useita makasiinejä. Kävivät englantilaiset kaupunkiakin katselemassa, ja laivat asettuivat meren selälle poikkikatujen kohdalle, valmiina ampumaan. Sitten helluntaimaanantai-iltana lähtivät he matkaansa pohjoista kohden. Kuivajoen suussa olivat taas yrittäneet maalle, mutta siellä muuan isäntä hylkipyssyllä ampunut perämiehen veneestä, ja veneessä olijat häätyneet kääntymään takaisin. Kädet vain olivat vilkkuneet yli laidan, kun olivat makuultaan yrittäneet soutaa. Tekosestaan ampuja sitten sai "kunniametaalin rintaansa". Kemissä käynnistä kertoo luotolaisen runo:

"Kävi konnat Kemisäkin lankut lauvat polttamasa, tervan hinnan nostamasa."

Raahessa olivat englantilaiset aikoneet polttaa kruununmakasiinin, mutta kun sanottiin: "olla niin hyvä, ei saa koskia, tämä on köyhäin hyväksi", niin olivat "niin armeliaita", etteivät polttaneet, vaan "antoivat anteeksi".

Kolttosistaan sitten jälkeen päin "enkeska-valtio" suoritti korvauksen. Jahti-Sipokin sai sata markkaa.

Sitten seuraavana kesänä tulivat englantilaiset taas Pohjanperän vesille, mutta eivät tulleet maihin, ulompana pysyttelivät. Kävivät aina Haaparannan "retillä" asti, josta hailuotolaiset suolajähdit kiireen vilkkaa pujahtivat toisen reijän kautta omille vesilleen.

Luodon Marjaniemessä käydessään olivat "enkesmannit" ottaneet kiinni pari luotolaista, Hentun talon rengin "Talakvistin Aatin", joka juovuksissa ollen meni heille viinaa tarjoomaan, sekä saman talon 12-vuotiaan poikasen, vielä elävän Jussi-vaarin, ja vieneet heidät veneeseensä, jopa aina sotalaivalle asti. Laivalla käynnistään osaa vanha Jussi jutella aika eloisan, vilkkaan mielikuvituksen vahvasti värittämän kertomuksen. Siellä oli kultakaluunaherroja, kuparilakkimiehiä, kyömynokka "naprieli-amiraali", jolla oli 2 leveää etuhammasta, siellä messinkikanuunoita ja malmitykkejä, teetä, läskiä, kahvia ja "Sant-Fransiskon piskettejä", siellä "vankeja" syötettiin, siellä juotettiin ja varsinkin juopuneen Aatin kera ilvehdittiin. Lopuksi miehet evästettyinä saatettiin taas kotirannalle.

"Sen olis pitänyt mennä sen laivan Turkkiin, kun oli sota siellä, sovan eteen, kun se oli amiraalilaiva ja siinä oli kuninkaanpoikakin eli mikähän oli everstinpoika. Mutta se kääntyikin ja tuli tänne omin päinsä ja oli täällä kaaparilaivana. Jotta olihan pois kotoa."

Entisistä rangaistustavoista.

Entisajan julmista rangaistustavoista muistavat Luodon vanhat ihmiset vielä kertoella yhtä ja toista.

Kirkon luona oli ennen toimitettu _mestaus_ noin satakunta vuotta takaperin. Silloin oli päiviltä otettu Huhta-Antti, "Paskolliseksi" sanottu. Vanhat ihmiset ovat tapauksesta kuulleet "vanhalta äitiltään" tai "vanhalta isältään", jotka itse olivat olleet näkemässä. Mestattava oli murhannut miehen, Vanhala-nimisen. Olivat olleet Heikkisen talossa kortilla "juuston päältä", jotta kumpi sen joutuu maksamaan. Siinä tullut riita, ja Antti hotaissut toveriaan talon porstuassa kuokalla päähän niin, jotta oli siihen kuollut. Tapausta oli ennustanut jo se, että talon lapset -- kertoja-mummon isänäiti oli ollut yksi lapsista -- olivat päivällä nähneet, kun pitkä nainen, jolla oli toinen jalka kuin hevosella, tullut pihalle ja "kuin maitokänsällä" pyyhkiellyt ja nuolassutkin nurkalla kuivamassa olevaa juustoa [ennen tavattiin juustoja nurkalla päiväpaisteessa kuivata], samaa, josta sitten tuli tora. Outo olento oli sanonut lapsille, jotka olivat kysyneet, kuka hän on: "minä olen neittyt Maaria". Mutta se oli vihollinen, joka näytti, jotta sen kautta tulee syntiä.