Part 3

Otaksumme siis samasta syystä kuin entiset kreikalaiset ja romalaiset, että joku olympin mahtavista jumalista, kenties lieto sotajumala tai vielä paremmin rakkausseikoistansa hyvin tuttu ylijumala itse kotkan hahmossa oli laskeunut alailmoille seitsensaarisen linnan kohdalle vainoten jotakin ihanaa merentiiraa, jonka väsymyksestä oli ollut täytymys antauta kotkan kynsiin.

Mikä on ihan kieltämätöntä eikä ensinkään mytologiaan kuuluvaa, on se seikka että Fr. syntyi mailmaan semmoisessa kunnassa, jossa paljon erilaatuisia ihmisiä asui yhdessä.

Viaporissa puhuttiin siihen aikaan vähintäin neljä eri kieltä. Siellä käytiin siis, kuten vieläkin Wiipurin kaupungissa, niin sanoakseni "nelinkontaten".

Fr:n sekalaiskieli osoitti aivan hyvin hänen syntymäpaikkaansa, samoin kuin hänen muotonsa ilmaisi, että hänen suonissansa juoksi itämaista verta.

Siihen aikaan ei Viaporissa ollut kansakouluakaan, saati sitte korkeampaa oppilaitosta. Hankkiaksensa lapsilleen tieteiden ensimmäiset alkeet piti vanhempain siis ottaa erityisopettajia, parempia tai kehnompia, aina varojen mukaan.

Friman osasi saada opettajattarekseen vanhan madamin, jonka johdon alla hän tarpeen mukaisesti sai oppia lukemista, luvunlaskua ja kirjoitusta, jonka viimemainitun harjoituksessa hän kaiken ikänsä oli kehnonpuolinen.

Kahdentoista vuoden ikäisenä rupesi hän Viaporissa ja Helsingissä käymään pientä kauppaa talosta taloon. Sitte pääsi hän puotipalvelijaksi venäläisen kupetsin luona, jossa hän pysyi 25:tta vuoteen asti kehittäen kauppaliikkeisiä taipumuksiansa.

Kehitys pysyi kuitenki pikkukaupan ahtaiden rajain sisällä, vaikka se asianhaarain suhteen oli hyvinkin oivallinen.

Mikä hänestä olisi tullut toisissa oloissa on vaikeaa sanoa, mutta minun luulteni ei hänessä ollut miestä tukkukauppiaaksi tai tukkipatrunaksi.

Täysikasvuiseksi tulleesta rupesivat Viaporin vallit ja olot tuntumaan vähän ahtailta, ja erittäin nuot saastaiset kauppahuoneet. Hän muutti sentähden uudelle asemalle erääsen länsisuomen kaupunkiin, jossa hän ensin oli muiden kauppiasten palveluksessa ja sitten rupesi omaa kauppaa.

Se oli tänä Fr:n itsenäisyyden aikana kuin minä häneen tutustuin. Kaikki ihmiset kävivät kernaasti tekemässä kauppaa tämän aina iloisen ja lystikkään kauppiaan kanssa, joka aina itse seisoi kauppapöytänsä takana, liukkaalla kielellänsä esitteli tavarainsa hyvyyttä ja kokkapuheillaan miellytteli ostajia.

Paitsi tätä kauppiaan hupaista käytöstä ja hänen runsaita kaupanpäällisiänsä oli puodissa muitakin houkutuksia, e.m. eläviä kilpikonnia, valkoisia hiiriä, topattuja käärmeitä sekä kaikenlaisia muita eriskummaisia esineitä kaikista mailman osista, jotta kauppapuoti myös tavallansa oli jonkunlainen eriskummallisuuksien museo.

Tämä museo oli tosin omistajalle jotenki kuluttava pääoma, vaikka hänen ystävänsä ilmeisesti sinne lahjoittivat outoja esineitä, mutta toiselta kannalta katsoen oli kauppiaan toimisto kuitenki hyvin voittoinen.

Kauppapuodissa oli näet alinomaa lukuisia ostajia, jotta kauppa kävi vilkkaasti, erittäin kun kauppias oli rehellinen ja tarkkatuntoinen mies työssä ja toimessa.

Frimanskylla oli myös niin sanoakseni negativejä tuttavia, jotka saapuivat hänen luo sekä hänen taitonsa puolesta venäjän kielessä että myös hänen tunnetun vieraanvaraisuutensa tähden.

Nämät tuttavat olivat upseerit siinä venäläissotaväestössä, joka siihen aikaan oli kaupungissa majoitettuna. Niitten joukossa oli myös jokunen pieni _knäsi_ tatarien tai kirgisien maasta.

Nämät herrat saapuivat melkein joka päivä aamupuolella F:n luo, joka hyväntahtoisesti tarjosi vierailleen suurusta.

Herrat tulivat vihdoin niin perehtyneeksi F:n tykönä, joka oli naimatoin mies, että he, vaikka isäntä oli poissa, kutsumatta avasivat ruokakaapin oven ja hankkivat sieltä pienen aamuryyppysen ynnä tarpeellista viinaleipää.

Vaikka F:sky oli vieraanvarainen mies, oli tämmöinen käytös hänestä kuitenkin peräti törkeä, jonkatähden hän päätti sopivalla keinolla kostaa konnanparisille kuokkavierailleen.

Siinä tarkoituksessa hankki hän Viaporista itselleen pahinta "_Vironvodkaa_", joka laskettiin tahottuun lasipulloon ja viinapullon tavalliselle paikalle.

Passarivaimo käskettiin torilta hankkia suurin kaupaksi oleva hauki, josta otettiin mäti, valmistettiin tavan mukaan ja sekoitettiin lisäksi ruudilla, jotta valmis mäti oli kaviarin muotoinen.

Toisille pienille lautasille asetettiin hapaantuneita kilohaileja, eltaantunutta metvurstia ja kappale Venäläistä saipuaa, joka oli paremman juuston muotoista.

Koko tämä ruoka-asetus näytti kylläki maukkaalta ja houkuttelevalta pintapuoliselle tutkijalle ja nälkäisille vieraille.

Vieraat saapuivat tavalliseen aikaan Knäsi etupäässä. Isäntä oli tahallansa poissa astuakseen aikanansa esiin nähdäksensä kuinka suuruspala oli maistunut herroille.

Knäsi kurkisteli heti kohta kaappiin ja hykerti molempiansa nähdessään viehättävän ruoka-asetuksen. Hän nieli kurkkuunsa "_kokonaisen_", ja toiset perässä.

"Saakelin pahaa viinaa!" lausui Knäsi; "Hudaja vodka".

-- "Hudaja vodka", myönsivät kaikki yksimielisesti. _Puolikas_ ja _kolmannes_ jäi kaikilta ottamatta.

Sitte maistettiin esillä olevia herkkuruokia.

-- "Slavna!" lausui Knäsi maistettuaan kaviaria.

-- "Slavna", myönsivät upseerit.

Eräs upseeri söi juustoa niin haluisesti että vahtoa tuli huulille ja siitä huulipartaan.

"Veikko olla viiksistä valkoinen", lausui Knäsi.

-- "Knäsi olla musta huulilta" vastasi upseeri.

Kun upseerit näin olivat verranneet kokemuksensa toisiinsa sekä likemmin tutkineet ruoat, tultiin siihen päätökseen että olivat syöneet venäläistä saipuaa sekä että kaviari oli jollain tavalla väärennetty, vaikk'eivät voineet eroittaa sen kemiallisia aineksia.

Kyllä upseerien olisi pitänyt tunteman ruutihaju ja maku, mutta huomioon on otettava että rauha oli vallinnut monet vuosikaudet, jotta herrat upseerit olivat ikäänkuin vähän vieraantuneet ruudin eriomaisuuksista.

Juurikun herrat osottivat mielikarvauttansa mikä kiroomalla mikä sylkemällä aina jokaisen luonnonlaadun mukaan, astui isäntä sisään ja tervehti hymyillen vieraitansa, jotka olivat niin suutuksissa, ett'eivät isännän tervehdyksestä huolineet, vaan jäykästi seisoa töröttivät tuijottaen päin lattiaa.

Knäsi vihdoin sai suunsa auki vihan vimmassa.

"Mitä tämä olla?" lausui hän osottaen juustoa.

"Se on venäjän saipuaa", vastasi F:sky.

-- "Mikäs tää olla?" kysyi Knäsi.

-- "Se on ruudilla sekoitettua hauen mätiä", vastasi Pr.

-- "No, mitäs tää sitte?" kysyi vielä Knäsi.

-- "Se on Vironvodkaa parasta lajia", vastasi Fr.

-- "Herra olla bolsohoj durak", väitti Knäsi.

-- "Olette itse durakat", vastasi Fr.

Knäsi upseerinensa pötkivät sitten pakoon hyvästi jättämättä, eikä tarvinne mainita että Fr. tämän päivän perästä oli kuokkavieraistansa vapaa.

Tämä keskinäinen viha ei kuitenkaan kestänyt aivan kauan. F:skyn hyväntahtoinen luonne ja upseerien nöyrä katumus matkaan saattoi ennen pitkää riitamiesten kesken ijankaikkisen rauhan. Mutta F:skyn ruokakaappi jäi koskematta joll'ei hän itse sitä auaissut.

F:sky rakasti kaikkia eriskummallisia esineitä aina siihen määrään, että hän kuljettaakseen kauppatavaroitansa haminasta kaupunkiin osti galeasin, jolla oli semmoinen organillinen eli luonnonvirhe, että se kallistui kumoon oikealle puolelle, joll'ei vastapuolelle asetettu tarpeeksi syrjälastia tasapainon vuoksi.

Tälle galeasille antoi hän sopivan nimen "bullerbas" (mellastaja), ja kuljeskeli tällä usein huviksensa kaupungin ja sataman välillä.

Täällä oli hän kuin kuningas omassa valtakunnassaan, vaikka hän tasapainoa ylläpitääkseen tarvitsi yhtä tarkat silmät ja yhtä väkevän käden perää pitäessä, kuin moni mahtava ruhtinas johtaessaan suurta valtiolaivaansa.

Tietysti Fr. yhä kerskaili merkillisestä aluksestaan kiittäen sen oivallisia omaisuuksia.

Merkillistä kyllä ett'ei pienintäkään vahinkoa sattunut tapahtumaan, vaikka se tarvitsi niin vähän tasapainosta joutuakseen. Galeasi kesti päin vastoin yhtä kauan kuin isäntä.

Mutta kyllä sitä alusta joka kevät huolellisesti tukittiin, tilkittiin ja siivottiin, vieläpä mastotki maalattiin, jotta alus kevätauringon paisteessa loisti kuin talonpoikaismorsian kaikkine koreinensa.

Se on hyvin tunnettu asia että kauppiaat ja tullimiehet erittäin entisinä aikoina useasti joutuivat keskenään tukkanuottasille, sekä että salakauppaa muutamissa kaupungeissa harjoitettiin summattoman suuressa määrässä.

Tämmöistä salakauppaa sopi menestyksellä harjoitella erinomattain semmoisessa kaupungissa, jossa oli satamaan 3 à 4 penikulmaa, sekä likeisillä joen ja merenrannoilla paljon asujamia, joille oli salakaupasta suuri voitto, jonka tähden sitä kaikin voimin edistivät.

Historia ei tiedä kertoa paljoko Frimanskyn & Bullerbasin omatunnolla oli tätä salakuljetuksen syntitaakkaa, Mutta syytä on otaksua ett'ei omatunto tässä kohden ollut täysin puhdas.

Todistusten puutteessa jätän siis Frimanskyn & Bullerbasin urotyöt merellä sillensä, esitelläkseni erään salakuljetusseikan kuivalla maalla, jossa Frimansky solo oli osallinen ja joka olisi voinut saattaa hänen pahimpaan pulaan, joll'ei hän sukkeluudellaan olisi poistanut uhkaavan vaaran.

Frimansky selkisi loistolla tästä pälkähästä ja vielä lisäksi kiitettiin hänen sukkeluuttansa kautta maakuntain.

Näin oli asian laita. Paljon käytetty keino päästä tullia maksamasta kauppatavaroista oli siirtää tavarat laivoista manterelle tai luodolle, josta niitä sitten talvikelillä oli määrä kuljettaa kaupunkiin.

Tämä oli asianomaisille tulli- ja polisimiehille hyvin tunnettu asia, mutta mahtoipa löytyä keinoja saada näiden herrojen silmät umpeen, koska vainomiskeinot heille harvoin onnistuivat.

Kun kihlakunnan maafiskali, joka asui valtamaantien varrella liki kaupunkia eräänä iltana päivätyönsä toimitettua huviksensa kuljeskeli maantietä likellä kotoansa, näki hän muutamia oljilla ja heinillä peitettyjä suurempia kuormia likenevän, jotka hänen mielestään näyttivät epäluulonalaisilta, samaten kuin kuljettajain levottomuutta osoittava katsanto.

"Tästä saadaan aika saalis", ajatteli fiskali itsekseen, tervehti ystävällisesti kuljettajia ja antoi kuormien kulkea ohitse kysymättä mitä sisälsivät. Kiirehti sitte kotiinsa, antoi asettaa hevosensa valjaisin ja nieltyänsä ylimääräisen pisaran "destillatumia" (konjakkia ei siihen aikaan käytetty) kiiruhti kuormien perässä kaupunkiin, ottaen mukaansa kylästä kaksi lautamiestä.

Kuormat olivat tuskin ehtineet F:skyn pihaan, eikä niitä siis vielä oltu saatu korjatuksi, ennenkuin fiskali lautamiehinensä myöskin saapui sinne, jossa F:sky apulaisinensa oli täydessä purkaamispuuhassa.

Kuiskahdettuaan muutamia sanoja kauppapalvelijoidensa korviin kiirehti F:sky fiskalin luo, joka juuri oli reestä astumaisillaan.

"Terve tultuasi, veikkoseni!" lausui F:sky iloisasti, sieppasi samassa pienen hämmästyneen fiskalin syliinsä ja kantoi hänen kamariinsa. Riisuttuansa turkit fiskalin yltä istui F:sky pöydän viereen ottaen fiskalin syliinsä, josta hän ei päästänyt miestä hetkeksikään irti.

Tällä välillä astui pääkirjuri sisään asettaen pöydälle pullon Cliqvot-viiniä. Isäntä laski viiniä laseihin ja kehoitti vierastansa juomaan.

"Sinun maljasi, pappaseni!" sanoi isäntä, "viettäkäämme täällä yhdessä iloista iltaa sillä aikaa kuin tuolla ulkona askaroitaan kuormien parissa. Maljasi, kunnon veikko! harvoin yhtehen yhdymme näillä pienillä pihoilla; juokaamme sentähden ja iloitkaamme! maljasi veikko!"

Fiskali hämissään ei tietänyt miten olla, kuinka elää. F:ky kun oli kookas ja voimakas mies, piti rakkaasta pikkufiskalista niin lujasti kiinni, ett'ei ollut yrittämistäkään irralle päästä. Fiskalin täytyi siis nolens volens tyytyä kovaan kohtaloonsa, vaikka hän harmikseen hyvin käsitti, ett'ei hän sinä yönä ollut saava mitään saalista.

Vasta pääkirjurin sisälle tultua ja kuiskahdettua muutamia sanoja isännän korviin pääsi fiskali pinteestään. Isäntä muistutti häntä säädyllisesti, että muka nyt oli aika ruveta virkatoimituksiin.

Lähdettiin pihalle. Sinne tulivat myös lautamiehet hyvässä kohmelossa, kun heitä oli puotikamarissa kestitetty samalla tavoin kuin fiskalia isännän kamarissa. Kuormien kuljettajat olivat jo pihalta lähteneet. Käytiin makasiinit ja kellarit, mutta ei niissä löytynyt muuta kuin tullattuja tavaroita.

Fiskalin täytyi siis tyhjin käsin pötkiä matkaansa tietysti "alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin" sekä häpeissänsä pahasti menestyneestä virkatoimituksesta, josta oli toivonut saavansa hyvän saaliin.

Mutta eihän F:sky ollut kiitttämätöin. Kun fiskali jouluaattoiltana astui kamaristaan, oli hän juuri kompastua erään esineen päälle, joka oli laskettu juuri oven eteen.

Likemmin tutkittuna valkean ääressä se oli soma lekkeri tammesta ja sisältävä hienoa Vestindian rommia päällekirjoituksella: "H:ra maafiskali X:lle muistoksi 0 päiv. marraskuuta 18--".

Fiskali arvasi kyllä hyvinki mistä lekkeri oli saapunut, mutta ei hiiskunut siitä kelienkään sanaakaan. Kiittikö hän sittemmin antajaa vai jättikö sen tekemättä, sitä en varmaan tiedä.

Ylioppilasna ollessani satuin kerran Helsingissä kohtaamaan F:skyn, joka pyysi minun hänen kotokaupunkiinsa kuljettamaan ostamansa kurerirattaat.

Kuka oli iloinen jos ei nuori ylioppilas, jonka aina ennen oli täytynyt matkustaa kaukaiseen kotiinsa kyytirattailla, toivossaan saada yhdenki kerran kulkea oikein herroiksi. Mutta tämä toivo raukeni peräti tyhjään.

Kun menin kirjakauppiaan Th:n luo, jossa rattaiden oli määrä olla, sain tietää, ett'ei hänellä ollut F:skyn rattaita, mutta että F:ltä oli tullut tätä asiaa koskeva kirje, jonka hän antoi minulle kehoittaen minua sitä tallettamaan todistukseksi F:skyn kehnosta kirjoitustaidosta.

Kirje oli tätä johtoa:

H:ra Th:g Helsinki.

Tämän kaupungin läpikulkiessa ostin kuririrattaat, jotka hänen oli määrä antaa teidän huostaan, jos hän on niin tehnyt pyydän että antaisitte minulle siitä tiedon, niin myös jos sopiva tilaisuus sattuisi tulemaan saada rattaat tänne lähetetyksi, niin olkoot net tarjona; tämän pyytää ystävällisesti ("med vänskapsfullt").

G. A. Frimansky.

H:ra Th. kehoitti minua kuitenkin menemään K:n ravintolaan samassa talossa kuin kirjakauppa, tiedustellakseni lienevätkö rattaat K:n huostassa.

Meninki K:n luo. K., joka oli kotoisin "das grosse Vaterland'ista", puhui ruotsin kieltä niin kehnosti, että oli aivan vaikeata häntä ymmärtää, kuten Helsinkiläiset kyliä hyvin muistanevat.

Kun hän huomasi ett'en hänen sokerrustaan ymmärtänyt, otti hän paperilipun ja kirjoitti siihen vastauksen, joka vielä on huostassani.

Vastaus kuuluu ruotsiksi näin:

"Kärran med Sedlar som lämnas ått mig".

"Messieurs Ortmann ooh Besson kan jag icke afiämna utan under hvartförs namn. K--h".

Tässä seisoin nyt nämät kaksi oivallista kirjettä käsissäni. Mitäs sitte muuta keinoa kuin pillit, kirjeet pussiin ja kyytirattailla kuin ennenki kihnuttaa kohti kultaista kotia.

Vastaiset kohtalot saattoivat vihdoin F:skyn rappiolle, mutta eivät kuitenkaan voineet häiritä hänen iloista luontoansa. Hän muutti sataman pieneen kauppalaan ja harjoitteli siellä pientä kauppaansa sekä kokoili eriskummallisia esineitä kuin ennenkin.

Frimansky oli eläissään eriskummaisimpia kauppamiehiä, eikä hänen vertaistaan enään liene syntyä Suomen maassa.

VI.

Pahan hengen töitä.

Syy minkätähden tällä kertaa otamme pahan hengen tekoja kertoellakseni on, kuten lukija kenties arvannee, se että viime aikoina on käynyt paljon huhuja ja juttuja pahan hengen raivoamisesta Tampereen tienoilla ja erinomattain eräässä torpassa Ylöjärven kappelissa Pirkkalan pitäjää, josta ruman hengen sitte sanotaan lähteneen Tampereen kaupunkiin elähyttämään sen kaupungin jo entiseltään hyvin tunnettua irstaista markkinaelämää.

Joka kerta kuin tämmöisistä pahan hengen töistä Suomen saarella on kuultu puhuttavan, ovat sen hengen läsnäolon tunnusmerkit olleet ihan yhtäläiset, kuin Ylöjärveltä on kerrottu: eriskummallisia kamaloita ääniä kuuluu huoneen ylisiltä ja lattian alta, huonekalut lentelevät kuin höyhenpallot loukosta loukkoon, padat ja kahvepannut sisällyksineen heittäyvät lattialle ja valkea uunissa sammuu yhtäkkiä y.m.s.

Eikä tämä ole ensimmäistä kertaa kun paha henki pitää menoansa Tampereen tienoilla, jotka näkyvät olleen ja vielä olevan hänen lempipaikkojaan.

Seuraavainen juttu on täydeksi todeksi näyttävä että paha henki täällä on kuin kotonansa.

Kertomus on alkuansa vanha kansantarina. Kun tämä luultavasti jo on kansan mielestä ja muistista murennut, mutta ansaitsee hyvinki taasen tulla huomioon otettavaksi erinomattain sentähden, että se selkeästi esittelee Suomen kansan puhdasta käytännöllistä järkeä vastapäätä pahan hengen houkutuksia ja ahdistuksia, kerromme sen tässä uudestaan.

1.

Noin viisi tai kuusi sataa vuotta sitten, melkein samaan aikaan, kun ensimmäisiä kirkkoja rakennettiin länsisuomessa, oli sama ruma henki, joka aina päivien alusta on voittanut surullisen maineen olemastansa ihmiskunnan leppymättömänä vainoojana -- lyhyesti puhuen itse satanas -- asettanut vakinaisen asuntonsa Tammerkosken alapuolelle juuri siihen paikkaan, jossa sen tienoon asukkaat kehnoilla veneillä ja lautoilla kuljeskelivat vastaiselle rannalle.

Kun nämät tienoot siihen aikaan oli väkirikkaimmat maassa ja asukasten keskinäinen liike sentähden aivan suuri, mutta salmi kaita ja vaarallinen, oli tämä paikka oikein pirullisella taidolla valittu ja aivan sopiva houkuttelemaan raukkoja ihmis-sieluja pahan hengen kirottuun verkkoon.

Paikkakunnan asukkaat eivät tavallisesti tietäneet mitään vaarallisesta naapuristaan, vaan pitkittivät huolettomasti kanssakäyntiänsä vanhan tavan mukaan.

Mutta jok'ainoa päivä sattui hirveitä kohtauksia. Veneet ja lautat uupuivat äkkiä, ihmisiä hukkui yhtäkkiä ja kamalasti, ikäänkuin joku näkymätöin käsi olisi vetänyt heidät syvyyteen ja tulisia tuulispäitä vinkui ilmassa, joka äkkiä pimentyi ja matkaan saattoi uusia vastuksia y.m.s.

Nyt rupesivat ihmiset vihdoin käsittämään että kaikki nämät kamalat kommelukset olivat pahan hengen panemia, jonkatähden he menivät pappien luo saadakseen hyviä neuvoja kovassa hädässään.

Papit pitivät keskusteluita keskenään ja tulivat juuri samaan päätökseen kuin muutkin, että muka kaikki sattuneet onnettomuudet olivat pirun kiusauksia ja juonia.

Ainoa parannuskeino oli siis heistä jumalan mahtavalla sanalla ja exorcismon tunnetulla väkivoimalla manata ja karkoittaa ruma henki koko paikkakunnalta.

Ryhdyttiin heti työhön. Kamalalle lauttapaikalle toimitettiin monesti katolilaisaikana tavallisia juhlavaelluksia piispat ja papit etupäässä, pyhiä virsiä ja messuja veisattiin, vihkivettä ripoteltiin salmen rannoille ja exorcismon pyhiä aseita käytettiin kosolta.

Mutta kaikki tämä tehtiin turhaan. Paha henki ei ensinkään ottanut pahoiksensa näitä pyhäin miesten tuumia, vaikka niitä kesti täydet vuosikaudet.

Vaivansa palkasta saivat papit tietysti monta lihavaa paistia ja juustoa seurakuntalaisiltaan. Mutta kun pappien yritykset eivät menestyneet, panivat he siihen syyksi antimien kehnouden, jonkatähden lahjat olivat lisättävät, ennenkun parempaa seurausta voisi toivoa.

No niin -- lahjoja lisättiin ja uusia juhlakulkuja pantiin toimeen suuremmalla loistolla kuin ennen. Mutta paha henki pitkitti yhä edelleen työtänsä entistä ilkeämmin aina siihen määrään että kanssakäyminen kokonaan oli keskeytettävä.

Papit panivat nyt kansan uskottomuuden syyksi kaikkiin turhiin hengellisiin yrityksiin ja herkesivät kokonaan pahaa henkeä manaamasta. Heidän ainoa voittonsa oli lihavat juustot ja paistit, jotka sen ajan yksinkertaisissa yhteiskunnallisissa oloissa kävivät rahasta.

Samaan aikaan asui Tammerkosken tienoilla kaksi arvoisaa ja ymmärtäväistä talollista, jotka jo alusta alkaen olivat pitäneet piispojen ja pappien yritykset pahan hengen poistamiseksi mitättöminä ja ponnettomina, ja sentähden tuumailivat keskenään, millä keinoin pahaa henkeä parahiten kävisi kukistaminen.

Kun koko paikkakunnan hätä ja onnetoin tila kipeästi sattui heidän sydämiinsä, päättivät he pitkän ja hurskaan hengellisen valmistuksen tehtyä voimakkaasti ryhtyä toimeen pelastaaksensa naapurinsa pirun juonista tai antaaksensa henkensä alttiiksi kansalaistensa eteen.

Ryhtyivät sitten miehullisesti työhön. Aikaiseen aamusella saapuivat lauttapaikalle ja rupesivat heti kohta niin voimallisilla syntysanoilla ja loihteilla hätyyttämään pahaa henkeä, että se joutui pahimpaan pulaan.

Alussa koetti satanas päältään poistaa loihteiden mahdin kaikenlaisilla viekkailla juonilla. Välisten kuului vedenpohjan ääriltä hätähuutoja hukkuvien, välisten huudettiin talonpoikain nimet synkän metsän syvyydestä, toisten taas kiiti heidän ympärillään eriskummaisia kirjavia lintuja ja muita lentäviä olentoja.

Vaan miehet pitivät puoltaan ja olivat varoillaan jott'eivät antaisi viekoitella itseänsä, sekä lukivat loihtosanat niin voimalliset, että 'metsä jytisi ja kalliot rannoilla särkyivät sirpaleiksi, ikäänkuin salaman lyöminä.

Nyt huomasi satanas tuhon tulevan ja päätti panna vielä kovempaa kovaa vastaan. Otti siis avukseen kaiken sen vallan, kun hänellä oli luonnon ja sen voimien yli.

Hirveimmät tapaukset, jotka muuten voivat saattaa urhoollisimmaksi miehet valkenemaan, seurasivat nyt taukoomatta toinen toisensa perästä. Ilmasta kuului kamaloita ääniä ikäänkuin tuhansien käärmeiden suhinat, ukkoinen jyrisi ja salama leimusi, syösten palavat nuolensa niin syvälle ja taajaan maan poveen, että se kovasti tärisi ja oli juuri kuin halkeamaisillaan kitaansa nielläkseen rohkeat miehet, ja vesi nousi niin äkkiä ja hillitsemättömästi, että miehet olivat uppoamaisillaan y.m.s.

Mutta eiväthän miehet nytkään välttäneet, vaan pitivät puoltansa käyttämällä vanhan virsikkään Vipusen tenhoisimmat loihtosanat, joiden voimalla muinaiset suomalaiset, kuten tietty on, ovat poistaneet pahimmatki vammat.

Satanas sai harmikseen kokea suomalaisten "sanojen" väkevää voimaa, ja kun hän oli tehnyt vastarintaa tarmonsa takaa ja turhaan potkinut tutkainta vastaan, oli hänen täytyminen tehdä pakkorauhaa ja sitte häpeällä pötkimään pakoon toisille paremmille markkinoille.

Näin karkoitettiin tosin paha henki lempiasemaltaan, mutta hänen mahtinsa ei kuitenkaan sen kautta ollut kukistettu.

Hänessä syntyi rohkeamielinen tuuma kaivaa poikki kapea kannas Pyhäjärven ja Näsijärven välillä melkein samalla paikalla, jossa nykyjään on tukkiherrain telasilta maantien poikki ja asettaa siihen asuntonsa, josta ei kukaan voine häntä karkoittaa. Satanas toivoi sielujen saaliin tässä paikassa tulevan yhtä voitolliseksi kuin entisellä.

Saadakseen mitä pikaisemmin tämän tuuman toimeen varasti hän läheisestä talosta lapioluuskan ja ryhtyi työhönsä Pyynikkeen alapuolella.

Vaikka kalut olivat niin kehnot, nosti satanas kuitenkin niillä niin oivallisia lapiollisia, että net Pyhäjärveen heitettyinä muodostivat pieniä luotoja, jotka vielä tänään ovat näkyvissä. Mutta satanas ei ehtinyt heittää enempää kuin pari lapiollista, ennenkuin Pirkkalan kirkonkellot itsestään rupesivat soimaan.

Satanas ei milloinkaan mielellään ole kuunnellut kirkonkellojen ääntä. Nytkin asetti hän kohta pillit pussiinsa ja pötki pakoon, eikä ole siitä ajasta lukien ollut näkyvissä Tampereen tienoilla.

Moni kuitenkin luuli hänen vielä jonkun ajan salaisesti asuneen mainituilla pienillä luodoilla Pyhäjärvessä. Syy tähän luuloon oli se, että hukkuneiden ruumiita, kuten järven rannoilta sopi nähdä, useasti vesiajona saapui niitten luotojen rannoille.

Rohkeat talonmiehet, jotka luvuillaan olivat karkoittaneet vaarallisen naapurin, pääsivät koskemattomina kotiinsa ja vastaanotettiin tietysti suurella ilolla ja kunnioituksella, niinkuin kansan pelastajain tulikin.

Heidän talonsa saivat ikuiseksi _Piispalan_ ja _Provastin_ nimet, jonka kautta kiitolliset kansalaiset puolestaan tahtoivat säilyttää muistoa tapauksesta, johon piispat ja provastit olivat niin kehnon osan ottaneet, sekä myös sopivalla tavalla kostaa hengellisille herroille, jotka olivat suuret palkat kiskoneet eivätkä mitään saaneet toimeen.