Part 9

Niemelässä oli myöskin kiirua yllin kyllin. Tommo-Yrjö pyydettiin räätälöimään sekä pito- että makuuvaatteita morsiamelle. Ihan ensiksi hän valmisti uuden kaattuan ja uuden vaipan. -- Kaatut oli villaisista lammasnahoista tehty makuupeite. -- Sitten hän teki lyhyen lammasnahkaturkin, jonka puuhkoksi pantiin valkeaa jäniksennahkaa, ja pitkän turkin, johon revon koipinahoista laitettiin puuhkot. Myös tehtiin lyhyt sarkaviitta, joka kaulustettiin punaisella veralla, ja rohkamoviitta, joka kaulustettiin valkealla säämyskänahalla. Samaa nahkaa pantiin koristukseksi rinnan kohdalle ja se kirjailtiin erivärisillä langoilla. Vielä pantiin samaa nahkaa vahvikkeeksi ja koristukseksi rohkamon juurille ja nahkan päälle ommeltiin punainen verkatilkku. Muille ei räätäli tällä kerralla tehnytkään mitään.

Suutari-Tuomas kutsuttiin myös tekemään morsiamelle kenkiä. Hän ompeli kaksi paria lipokkaita, joiden suut kaulustettiin punaisella sahviaaninahalla. Myös rinnan päälle laitettiin koristeksi pykälöitettyjä sahviaanitilkkuja. Samaten koristeltiin ummiskengät, vaan ruohinkenkiin ja pieksuihin ei laitettu mitään koristuksia. Myös suutari teki uuden tupen morsiamen luupääveitselle. Valaja-Matti toi morsiamelle uudet vöyliset, jossa oli neulakota. Siihen vielä sijoitettiin uusi tuppi ja musta punaisella tereellä koristettu nahkainen kukkaro, jossa pieniä kapineita säilytettiin.

Jos lienee morsiamen kotona ollut kiire, niin eipä joudettu laiskana olemaan sulhasenkaan kotona. Sulhanen teki rahkasuopetäjistä kaason kapan, jonka pohjaan ulkopuolelle hän leikkasi vuosiluvun ja oman puumerkkinsä. Myös hän teki kartun, vartan ja kangaspuut morsiamelleen.

Sekä Niemelässä että Lippolassa tehtiin maltaita ja poltettiin viinaa pitojen varalle. Vähää ennen pitoja vedettiin nuottaa ja pantiin olutta sekä valmistettiin ryynit, lesty- ja talkkunajauhot. Teurastus oli toimitettu jo aikaisemmin.

Toisena adventtilauantaina tuli Lippolan kirkonmies Niemelään liitollisille. Anni meni vierasta riisumaan sillä aikaa, kun Kaisa pukeusi. Sitten tuli Kaisa appensa luo ja toi hänelle kapalla olutta. Kapan korvaan oli sidottu säärisiteellä pyyhe ja kirjavavartiset kintaat. Lippola joi olutta ja kaasi sitten tähteen pöydällä olevaan kappaan, irroitti lahjukset kapan korvasta ja korjasi ne. Sitten hän pani muutamia vaskirahoja kappaan ja antoi sen morsiamelle, joka sen kiittäen otti vastaan ja meni pois.

Sillä aikaa olivat talon poikamiehet riisuneet, juottaneet ja vieneet talliin vieraan hevosen.

Sitten keskustelivat ukkomiehet läksiäisten ja häiden pidosta ja päättivät, että juohtajain pitää tulla Niemelään perjantai-iltana ja lähteä lauantai-iltana, siten joutuu kuokkailta sunnuntai-illaksi Lippolassa.

Sunnuntaiaamuna, kun Kaisa pukeusi kammarissa, tuli Liisa, Annin äiti, sinne ja sanoi:

-- Jos tahdot, Kaisa, ettei appesi ole sinulle kovin ankara, niin kun nyt istaudut rekeen hänen viereensä, koettele istautua hänen turkkinsa liepeelle. Vaan jos hän ei lievettä jätä, niin liikuttelei ja mylleröi reessä matkalla, että hän epähuomiossa unehduttaisi sinun puolellesi liepeensä, jonka sitten hänen huomaamattansa hiihennät alaksesi.

-- Mutta entäs jos ukko huomaisi, että minä aion taikoja tehdä valtaa anastaakseni, niin kuinka suuri häpeä siitä minulle tulisi. Voisinko minä milloinkaan katsoa rehellisesti tuon kunnon ukon silmiin, jota minä niin suuresti kunnioitan, vastasi Kaisa.

-- Ethän varma nainen lienekään, jos et osaa ajaa tarkoitustasi perille miesten ja semminkin ukkomiesten huomaamatta. Sellainen kyvytön nainen olisi häpeäksi meidän sukupuolellemme, virkkoi Liisa.

-- No olkoon menneeksi, minä koetan ottaa tilaisuudesta vaarin, ja jos en onnistu, niin olkoon valta vanhemmalla, neuvo nuoremmalla, vastasi Kaisa toivoen sillä pääsevänsä Liisan kurinoista.

-- Ja kuules vielä, Kaisa, jatkoi Liisa. Kun menet vihille ja astut sulhasesi luokse peräkuorissa, niin tallaa hänen jalallensa. Sitten vihkiessä kun pappi laittaa teidät pitämään yhdessä sormuksesta kiinni, niin vedä sulhasesi kättä puolellesi niin paljon kuin hänen huomaamattansa voit. Se pitää tiettävästi käydä hyvin hiljaa ja varovasti, ettei sulhasesi mitään siitä hoksaa. Jos onnistut aikeessasi, saat iäksi päiväksesi vallan miehesi ylitse.

-- Näitä kumpaakaan konstia minä en tee kahdesta syystä: ensiksikin on vihkiminen tärkein hetki elämässä, jolloin pitää rukoilla Jumalalta siunausta; ja kun vielä vihkiminen tapahtuu kirkossa, Herran alttarin edessä, olisi kauhistava synti ruveta siinä taikoja tekemään. Ei, sitä en tee. Ja toisekseen, sulhaseni pitää minua arvossa ja rakastaa sydämestään minua. Jos hän huomaisi minun pahat ja synnilliset aikeeni, niin kuinka minä halpenisinkaan hänen silmissään. Ei se käy laatuun. Tiedänhän minä ilmankin, että Juhana on minulle niin nöyrä ja notkea, että hän taipuu, vaikka minä kierrän hänet ympäri sormeni, vastasi Kaisa innokkaasti.

-- Niinhän ne kaikki tyttöraukat luulevat morsiamena ollessaan. Vaan kun ensimmäinen rakkauden innostus on ohitse ja tulevat ikävät rymppäviikot, niin sitten vasta ilmestyy syntyperäinen luonne, ja silloin ei ole nuorikolle hauska eikä mikään ilo, jos ei vain ole ennen osannut lumota miestään, selitti Liisa.

-- Tulkoon mitä tulkoon, mutta minä en tee mitään taikaa, vastasi Kaisa lujin äänenpainoin. Minä rakastan sulhastani ja tyydyn hänen tahtoonsa; sillä mies on vaimon pää. Ja kun hän on vapaa taikauskosta, niin tahdon minä myöskin olla siitä vapaa.

-- Mene näitä itsepäisiä tyttöjä vielä neuvomaan! Nehän ovat olevinaan viisaammat kuin vanhat ihmiset, sanoi Liisa vihaisesti ja läksi pois.

Liisan pois mentyä tuli Anni kammariin, ja hänelle Kaisa virkkoi:

-- Äitisi oli täällä ja neuvoi minulle monta konstia ja taikaa, vaan kun en minä luvannut niitä tehdä, näytti hän oikein suuttuvan. Mitä sinä, serkkuni, luulet, tokkohan ne konstit avittavat mitään?

-- Minä luulen, etteivät ne toimita niin mitään, vaan ovat epäjumalan palvelusta ja siis syntiä. "Taika taian tekijälle, tietämättömälle ei mitään", sanoo vanha sananlasku, ja niin minä sen uskon olevankin, vastasi Anni.

Sitten tuli Kaisan äiti kammariin ja sanoi:

-- Joudu, lapseni joudu, appesi jo odottaa sinua. Isäsi ja minä olemme myös valmiit lähtemään.

Kaisa tuli ja kävi Lippolan kirkonmiehen rekeen istumaan eikä turkin lieve juohtunut hänen mieleensäkään. Lautamies kävi emäntineen toiseen rekeen ja niin ajettiin kirkolle.

Jumalanpalveluksen perästä varustausivat vihittävät, joita oli useampia pareja, peräkuoriin. Rovastin alttarille tultua järjesteli suntio vihittävät, sen jälkeen kuin ne oli kuulutettu, alttarin eteen. Täten joutui Lippolan Juhana morsiamineen ensimmäiseksi. Morsianten ja sulhasten vanhemmat sekä kaasot seisoivat takapuolella. Muu kansa kiipesi kuka parville, kuka penkkien päälle nähdäkseen vihkimisjuhlallisuutta. Kirkosta päästyä ajoivat nuoret parikunnat kukin kotiinsa.

Sekä Juhana, että Kaisa olivat kalliin valan tehtyänsä niin liikuttuneet, etteivät alkumatkalla puhuneet mitään. Vihdoin Kaisa katkaisi äänettömyyden ja sanoi:

-- Nyt, Juhana kultaseni, on toivomme toteutunut ja me olemme saaneet toisemme. Minä hengitän nyt niin keveästi, kun ei enää tarvitse pelätä kauppamme purkautumista. Tuntuu siltä, kuin olisi kylmä kivi pudonnut sydämestäni.

-- Niin kyllä olemme, vastasi Juhana. Ja minä luulen, että Jumalan avulla tulemme olemaan tyytyväiset toisiimme. Ja jos joku erehdys sattuisi tulemaankin, joka voi etenkin ensi alussa pikemmin tapahtua, kun emme vielä tarkemmin tunne toistemme luonnetta, niin se pitää paikalla oikastaman, ettei penseys pääsisi meidän välillemme. Ja muuten tulee meidän huolellisesti kavahtaa, ettemme keskinäisiä asioitamme koskaan puhu kenellekään, jottei kukaan kielineen pääsisi meidän välillemme, eikä valehdella toisillemme. Meidän tulee kumpaisenkin luottaa toisiimme ja uskoa toistamme niin kuin itseämme. Meidän tulee, rakkaani, aina se muistaa, että vasta yhdessä me olemme kokonaisuus vaan erikseen puoliskot. Jos me nämä kaikki pidämme, niin Jumalan avulla me olemme aina onnelliset.

Kaisa sanoi mielellänsä noudattavansa näitä aatteita. Sitten hän kertoi laveasti, kuinka hän hamasta siitä ajasta, kun hän rupesi avioliittoasiaa ymmärtämään, aina toivoi pääsevänsä Juhanan vaimoksi. Ja siitä syystä hän tuli sellaiseen käsitykseen, että Jumala on heidät yhteen luonut, ja siksi hän on iloiten mennyt Juhanalle niin kuin Jumalan määräämälle omalle miehelleen.

Samat sanat kertoi Juhana, ja niin he vakuuttivat toinen toisellensa, että heidät on Jumala luonut yhdeksi parikunnaksi.

Sitten Kaisa kertoi, kuinka häntä neuvottiin taikatempuilla valtaa anastamaan, mutta ei hän voinut eikä tahtonut sellaisia syntisiä neuvoja vastaanottaa vaan sanoi tyytyvänsä siihen, mitä Jumala näkee hyväksi hänelle siinä säädyssä sallia ja osaksi antaa.

-- Sinä, armaani, ansaitset kaksinkertaisesti minun rakkauteni, kun sinä niin ylevämielinen olet, vastasi Juhana. Minä, suoraan sanoen, olen taikuutta inhonnut hamasta siitä ajasta, kun pappilan maisterilla veljesi kanssa kävimme kirjoituskoulua. Hän ohjasi meidät oikealle tolalle, vaikka minun nuorukaisena ei sopinut jyrkästi vastustaa vanhain tuumia ja heidän pinttyneitä mielipiteitään. Mutta nyt, kun minä olen päässyt aikamiesten lukuun sen tautta, että olen naimisissa ja ominaisessa virassa, koetan raivata pimeyden valtaa minkä voin ja olen sydämestäni iloinen, että sinä rakkaani olet samaa mieltä minun kanssani. Esi-isäimme tapoja minä tietysti pidän arvossa, mutta en noitumista ja velhotyötä.

-- Ja minä kiitän suuresti Jumalaa, joka varjeli minua sellaisesta kauhistuksesta, jota sinäkin vihaat, sanoi Kaisa. Minä en tahdo elää ainoastaan itselleni, vaan myöskin sinulle.

Näissä pakinoissa kului tie rattoisasti ja pian oltiin Lippolan tienhaarassa. Sieltä erkanivat kotiinsa Juhanan vanhemmat, jotka olivat kirkolla toisella hevosella. Kun kirkonmies Kaisan kanssa aamupuolella ajoi Niemelästä toisella hevosella kirkolle, ajoi Juhana äiteinensä kotoaan toisella. Kirkolla vaihtausivat naiset: emäntä kävi miehensä rekeen ja Kaisa kävi sulhasensa rekeen. He ajoivat Niemelään, jossa Juhani pidettiin yötä. Hän makasi Antin kanssa kammarissa, ja morsian makasi muun perheen kanssa tuvassa. Seuraavana aamuna Juhani läksi kotiinsa.

Läksiäiset

Sisältö: Kestivalmistukset. Vierasten tulo Niemelään. Passi ja sen lukeminen. Vierasten tuomiset ja tuliaiset. Morsiamenhaku. Ellin taika. Vaatteiden laittaminen. Lähtökaali. Tyttären osa. Morsiamen päänpano. Juohtomiesten vaatteidenotto. Morsianta itketetään itkuvirsiä laulamalla. Morsiamen jäähyväiset ja lähtö. Nuoteiden lähtö ja loitsut. Nuoteiden ja juohtajain yhtyminen.

Sekä Niemelässä että Lippolassa oli kestien alusviikolla yllin kyllin kiirettä. Tuvat, porstuat, kammari pestiin ja kaikki huoneet siivottiin. Mitä talossa lienee ollut astioita, kaikki puhdistettiin. Kun talon lusikkojen, ruoka- ja juoma-astioiden, kynttilänjalkojen, tuolien ynnä muiden sellaisten kapineiden ei arveltu riittävän suuren joukon syömingeissä, lainattiin niitä naapuritaloista lisäksi. Ja jos ne eivät olleet kylliksi puhtaat, niin ne puhdistettiin uudestaan.

Jo perjantai-iltahämärissä alkoi Niemelään kokoontua läksiäiskestivieraita tuomiskontteineen ja pusseineen.

Kun vieraat olivat syöneet ja juoneet, läksi talonväki saunaan kylpemään ja osa vieraitakin. Useimmat olivat kuitenkin kylpeneet jo kotonaan. Sitten puheltiin minkä mitäkin illan kuluessa ja juohtajia odotellessa.

Lippolassa oli samanlainen kiire häävarustuksia tehtäessä kuin Niemelässäkin. Jo aikaiseen tuli sulhasen eno, Simolan herastuomari, emäntineen ja lapsineen Lippolaan; sillä vanhan tavan mukaan piti enoukon olla ensimmäinen juohtomies. Häärahvas, kutsuvieraat, kokoontuivat vasta lauantai-iltana häätaloon, Lippolaan.

Kun sauna oli kylvetty, varustausivat juohtajat lähtemään. Hevoset valjastettiin, kellot sidottiin aisoihin ja kulkuset vempeleihin. Kun he olivat pukeutuneet, antoi isäntä kumpaisellekin juohtomiehelle, Simolalle ja nuoremmalle pojalleen Pekalle, taskumatin, jossa oli tavallista viinaa, vaan sulhaselle Juhanalle, annettiin punaista (siirappi-) viinaa. Kun kaikki oli saatu reilaan, kävivät juohtajat, sulhanen keskimmäisenä, pöytärahille istumaan, heittivät hatut päästään ja Simolan johdolla alkoivat veisata:

Pyhä henki virvoittaja, kuin runsas olet annoill, ole tuskis kirvoittaja maali, merell, sekä rannoill. Piru tyköäm pois karkota, se hänelt estä ja kiellä, ettei sais ylösniellä meit köyhii tällä tiellä. Sinä rinnois vaikuta, iloll meit edes saata, ann nähdä viel omaa maata, kotiin myös terveenä tuota.

Sitten panivat juohtajat hatut päähänsä ja läksivät. Kotiin jääneet jatkoivat veisua loppuun asti vanhasta virsikirjasta virrestä 336, kolmannesta värssystä.

Pihalla kävivät juohtajat kukin omaan rekeensä, roikkasivat piiskoilla hevosia selkään, ja niin sitä lähdettiin aika jyräkkää. Sekä talon väki että juohtajia katsomaan tulleet naapurit kokousivat tuvan rappusille katsomaan juohtajain lähtöä.

Niemelässä odotettiin juohtajain tuloa ikävöiden. Vähä väliä kävivät nuoret ulkona kuuntelemassa kellojen helinää. Kun juohtajain kellot alkoivat kuulua, olivat kaikki kaaheillaan, sekä läksiäisvieraat että juohtajain tuloa katsomaan tulleet naapurit. Yksituumaisesti määrättiin Mäkelän isäntä lailliseksi laulajaksi sekä lautamies Lemponen passin lukijaksi.

Juohtajain pihalle tultua varustausivat nuoret miehet hevosia riisumaan ja korjaamaan. Kun juohtajat olivat tulleet porstuaan, alkoi Mäkelän isäntä toisten kanssa tuvassa veisata:

Autuas se, kun pelkää Herraa. (Vvk. 88)

Virren loputtua astuivat juohtajat tupaan: Simola edellä, sitten sulhanen ja Pekka viimeisenä. Keskilattialle päästyä sanoi Simola:

-- Hyvää iltaa!

-- Jumala antakoon talon puolesta! vastasi Lemponen ja kysyi samalla:

-- Mitäs vieraille kuuluu?

-- Ei mitään liikaa, tarvitsisimme vain yösijaa, kun makuuaika alkaa jo olla käsissä.

-- Mistäs kaukaa vieraat ovat?

-- Eihän tässä eristä olla; ollaanhan vain tuolta puolen tuulimyllyn, Katajärven kirkon luota.

-- Näettehän veikkoset, ettei tässä enää ole tilaa vieraille, kun tupa on näin täynnä omaa perettä.

-- Kyllähän sopu sijaa antaa: pannaan kanat häkkiin, lapset säkkiin, muu perhe penkin alle.

-- Ette varmaan mahda olla rehellisiä matkamiehiä, kun näin myöhään kulkemassa olette. Onkos teillä passia?

-- On kyllä passi, mutta

onkohan talossa tässä, tässä suuressa suvussa sekä laajassa lajissa tämän lehden lukijata, passin pamisuttajata. Tästä saatte nähden nähdä, nähden nähdä, korvin kuulla mitä oomme miehiämme ja kuta urohiamme,

sanoi juohtomies Simola ja antoi passin Lemposelle, joka sitä käänteli pari kertaa puolelle ja toiselle ja vihdoin lausui:

Tää on maine näiden miesten, näiden miesten ja urosten: ensin on Antti Alkajainen, jok on Kojosta kotoisin, siivon Simolan mäeltä. Toinen on Juho Jatkajainen lauhkeasta Lippolasta, jok on Suomen sorja sulho, maan kuulu, veen valio, hän on kesän kierretellyt, näitä maita mairitellut, saanut sykkimään sydämet, neitoin rinnat riehumahan, kietonunna kihloihinsa pannut lempipauloihinsa.

Nyt hän etsivi omaansa kulkien kyliä myöten, talo talolta ajaen. Kolmas on Pekka Päättäjäinen: se on myöskin siivo poika liukeasta Lippolasta; ei se virsi viinan kanssa, ei tuhaja tupakan kanssa. Kaikk on miehet kelvolliset, kunnialla kulkevaiset, retkillänsä rehelliset, menoistansa miehulliset.

Tämä passi on painettuna, reisukirja räntättynä koreassa koivikossa, reisuvaisten reen perässä, kirjoitettu kiirehesti, lausuttu samalla lailla.

-- Puhtaat ovat miehillä paperit kyllä, mutta isännän on asia: ottaa yöksi tahi antaa matkan työksi, sanoi passin lukija antaessaan passin takaisin juohtomiehelle.

-- Eihän matkamiehellä kotia keralla ole. Käykää vain yöksi; onhan siksi tilaa talossa ja halkoja huohulassa, lupasi Holttolan kirkonmies.

-- Suur kiitosta, kosta Jumala, vastasi juohtomies ja meni yläpöydän taakse istumaan. Sulhanen istahti hänen viereensä ja toinen juohtomies istausi pöytärahille vastapäätä sulhasta.

-- Maistakaapas, talon rahvas, vierasten tuomisia, sanoi Simola ottaen taskumatin poveltaan ja ojentaen sen Holttolan ukolle.

-- Olkoonpas onneksi, vastasi Holttola ja ryyppäsi taskulasista. Sitten hän tarjosi taskulasia takaisin Simolalle ja luki kiitoksia ja sanoi:

-- Eivät nämä mahda suinkaan mitättömiä miehiä olla, kun heillä näin hyvät tuomiset ovat.

Simola ei ottanut takaisin tarjottua taskulasia vaan sanoi:

-- Antaa vain mennä miehiä myöten; onhan suu särjellä niin kuin sorvallakin.

-- Otapas passin pamisuttaja vierasten tuomisia, virkkoi Holttola ojentaen viinapotun Lemposelle, joka ryyppäsi ja antoi sitten Mäkelälle, ja niin kulki taskumatti kädestä käteen. Sitten antoivat sulhanen ja toinen juohtomies myöskin taskumattinsa talonväen maisteltavaksi. Holttola vei sulhasen tuomislasin naisille, jotka siitä keskenänsä maistelivat.

Sitten otti Holttola ikkunalta talon viinaputelin, josta kaasi pullin täyteen, ojensi sen juohtomiehelle ja sanoi:

-- Maistakaapas hyvät vieraat talon suuruksia.

Juohtomies maisteli, ojensi ryyppylasin takaisin ja sanoi:

-- Kiitoksia paljon. Mahtaa tämä olla hyvä talo, kun niin hyvät tuliaiset vieraalle annetaan.

-- Nauttios terveydekses, vastasi Holttola ja täytti uudestaan pullin, jota hän tarjosi sulhaselle, mutta tämä ei ottanut, kiitti vain. Toinen juohtomies ei myöskään ottanut hänelle tarjottua ryyppyä vaan kiitti tarjouksesta. Vielä jakeli Holttola ryyppyjä muillekin sanoen:

-- Otetaas, veikkoset, vierasten tuliaisia.

Ukkomiehet ryyppäsivät, vaan nuoret miehet eivät ottaneet pullia käteensäkään, sen kuin kiittivät vain.

Sitten tuotiin juohtajille kahvia, jonka jälkeen kannettiin illallinen pöytään. Nyt nousi ensimmäinen juohtomies seisoalleen ja sanoi:

-- Niin kuin meidän passissa oli sanottu, että me kuljemme kyliä ja taloja myöten omaa mielitietyistä etsiskellen, niin aiomme tästäkin talosta, jossa on niin paljon nuorisoa koolla, etsiä polvellista puolisoa ja kainaloista kanaamme, jos vain armas isäntä sen sallii.

-- Hakekaa, hyvät vieraat, hakekaa, mutta älkää vain kenenkään omaa ottako, virkkoi Holttola.

Luvan saatuaan meni nuorempi juohtomies morsianta hakemaan huoneesta, jonne tämä oli kaasonsa Ellin kanssa mennyt vähäistä aikaa ennen.

-- Nyt pitäkää kukin omaanne vaarissa, varoitti seppä. Ei sitä poikaa osaa yhtään taata, se ottaa minkä vain tapaa.

Vähän ajan perästä tuli juohtomies taluttaen morsianta kädestä. Elli seurasi kaasona perästä ja pöydän luo päästyä riehkaisi sukkelaan sulhasen viitan lipeen, työnsi sen päälle morsiamen istumaan ja istausi itse morsiamen viereen. Tämän huomattuaan veti sulhanen suunsa hieman nauruun. Sitten luki Holttola ruokaluvut ja Simolan johdolla veisattiin:

Siis riennä tykön sulhaisen, mull itsesi armost anna, ett rakkautes suloisen mä rakkaass mieless kannan. Sä mull nyt ainoo lohdutus, kans kuolon tuskiss virvoitus: enp erkane sinust koskaan. (Vvk. 20:7)

-- Huomasitko, Mari-täti, kuinka sulhasta nauratti, kun sai morsiamen viereensä, sanoi kuppari-Maija toisten laulaessa. Tuo ei ole hyvä merkki, sanon minä. Kyllähän he ihaman kahaman kanssa yhteen menevät, vaan kun on mesimarja ottaissa, niin on pippuri pitäissä, sen luulen Juhana raiskan kyllä perästä huomaavan. Nytkin hän poikaparka oli niin lörö (huolimaton), että antoi viittansa liepeen morsiamen istuttavaksi.

-- Ei, herttakulta, Juhana sitä nauranut, kun Kaisan sai viereensä, vaan hän naurahti Ellin taianteolle, vastasi Mari-täti. Juhana näet ei kuulu uskovan mitään taikaa.

-- Ahaa, se on toista, vai niin, sanoi kuppari-Maija. Hän kun on lautamies ja luulee olevansa herraslehtiä, niin hän pilkkaa vanhoja tapoja niin kuin muutkin esivallan persoonat. Mutta antaas ajan ehtiä, niin kyllä tarvis opettaa taikoja tekemään ja niitä uskomaan. Heittäiköön vain akkavallaksi, niin eiköhän tule taikoja tarvis, sanon minä. Ovat ennenkin ylpeät masentuneet.

-- Kuulehan, hyvä Mari, vastasi Mari-täti. Kaisa on samassa uskossa. Ei hänkään sanonut uskovansa mitään taikaa.

-- Sen pahempi se, virkkoi kuppari-Maija. Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu; hänen uskottomuutensa tuomitsee hänet. Jos ehkä toinen uskoisi, niin voisihan hän vaikka toisen tietämättä jotakin kopeltaa, kun tarvis tulee, vaan nyt heitä on kaksi sokeaa yhdessä. Ja kun sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan kaatuvat.

Illallisen jälkeen tehtiin tilat (vuoteet) ja käytiin makaamaan: muu väki tupaan, vaan morsian Annin kanssa kävi kammariin.

Seuraavana päivänä murkinan perästä laittelivat ja lajittelivat naiset vielä morsiamen lahjakapineita. Päivällisen perästä menivät molemmat juohtomiehet morsiamen huoneeseen vaatteita laittamaan. Emäntä toi ja asetti alimmaiseksi vaatetiinun pohjalle suuren rukiisen leivän, voiaskin ja lammaskäpälän. Sitten täyttivät juohtomiehet tiinun niillä vaatteilla, jotka morsian kaasoineen heille antoi. Mitä ei tiinuun mahtunut, se pantiin kirstuun ja säkkeihin. Morsian itse laittoi lippaansa täyteen hienompia hetaleita.

-- Nyt taitaa emännän huoneessa puhdasta tulla, kun neljä henkeä siellä mellastaa ja ajaa kokoon mitä vain tapaa, sanoi Korjuksen Risto tupaan tultuaan.

-- Viekööt vain mitä haluavat, jättäväthän toki seinämet, virkkoi emäntä nauraen.

Tämän kuultuaan meni seppä huoneen ovelle ja kysyi:

-- Miten paljon te oikeastaan aiotte ottaa kerallanne?

-- Me otamme kaikki mitä vain annetaan, vastasi vanhin juohtomies Simola.

Nyt meni seppä riihen kylkiäiseen, josta hän otti suuren joukon riihikkoja, kääri elohursteja niiden ympärille, toi ne huoneen lattialle ja sanoi:

-- Jos mielestänne huoneessa on vähän ottamista, niin tuossa on lisää.

-- Pidä vain itse rytkäsi, on meillä täällä tarpeiksi parempiakin kaluja, vastasi Simola ja viskasi riihikot tanhualle.

Seppä korjasi ne entiseen paikkaansa ja sanoi:

-- Ei näet hyvillensä vielä kaikki rykämät kelpaakaan, vaan pitää olla parasta.

Kun vaatteet oli saatu säkkeihin, juohtomies meni tupaseen katsomaan, joko lähtökaali joutui. Tupaan tultuaan hän sanoi:

-- Nyt on kaikki reilassa, ei siis muuta kuin muiskuta suuta ja

kaali vatiin, Kaisa rekeen, antaa mennä alasmäkeen.

-- Malttaahan köyhäkin keittää vaan ei malta jäähdyttää; te ette malttaisi antaa kaalin kiehua kypsäksikään vaan syödä hoklisitte sen puolikypsänä, vastasi isäntä.

-- Kiehukoon sitten vaikka kuinka kypsäksi minun puolestani, virkkoi juohtomies ja kävi istumaan.

-- Kuules, lanko! sanoi sulhanen Antille. Pidä sinä vaari minun hevoseni valjaista ja katso tarkkaan, ettei kukaan saa mitää koiruutta tehdä.

-- Ole, lankoseni, huoletta, vastasi Antti; -- kyllä minä niistä vaarin pidän. Ne ovat lukon takana, sekä sinun että juohtomiesten hevosvaljaat, ja avain on minun taskussani. Niiden länkien hamutoihin ei tänä iltana kukaan saa neuloja ja rautanauloja pistellä. Kun minä lähteissämme valjastan hevosesi, niin laitan luotettavan miehen vartioimaan, ettei mitään poikkinaista tapahdu.

Iltahämärissä alkoi kylän rahvasta keräytyä Niemelään katsomaan morsiusväen lähtöä. Niitä tuli tupa täyteen, ei ainoastaan omasta mutta myös vieraista naapurikylistä. Pimeän tultua laitettiin iltaseksi lähtökaali. Syötyä vanhempi puhemies nousi seisoalleen ja sanoi juhlallisella äänellä:

-- Kun olemme tässä vuorokauden olleet, niin on kylä hyvä heittäminen, koti huono muistaminen, ja nyt siis aiomme matkustaa omilla maille, oman pellon pientareille ja ottaa kerallamme sen tyttären talosta, joka on tässä joukossamme, ja tahtoisimme sille osaa talosta. Mitäs isäntä siihen sanoo?

-- Miten paljon te tyttären osaa tahtoisitte? kysyi Holttolan kirkonmies.

-- Ei enempää eikä vähempää kuin vanhuudestaan on ollut tapana talon tyttärelle antaa: lehmä ja lammas, kana ja kassari, turkki ja viitta, kaatut ja vaippa, sirppi ja kuokka, luetteli juohtomies.