Part 13

Päällimmäisenpanoa jatkettiin myöhään iltaan. Keneltä loppuivat pienet rahat, se vaihtoi sulhaselta.

Päällimäisenpanon loputtua, sillä aikaa kun sulhanen lankonsa kanssa luki kertarahoja, vei kaaso morsiamen toiseen tupaan, jossa asetti hänet tuolille istumaan ja käänsi korvallisilla riippuvat hunnun sikot korvuksille. Tätä kutsuttiin pään kääntämiseksi. Kun kuokkamiehet näkivät morsiamen päähineen käännetyksi, he nostivat hänet tuolineen päivineen korkealle ja huusivat joka kerralla:

-- Hurraa, hurraa, hurraa!

Samalla tavalla nostivat kuokkanaiset (vaimot) morsianta kolme kertaa ja huusivat joka kerralla:

-- Tervetuloa meidän joukkoon!

Nostokaisiksi morsian jakeli miehille tavallista viinaa, vaan naisille hän antoi punaista (siirappi-) viinaa.

Ryypyn saatuaan Tolja käpertyi lämpimässä tuvassa ja pyrki makaamaan. Muikkulan Matti talutti hänet lämpimään riiheen, jonne hän vei olkia alasiksi ja asetti Toljan olkien päälle makaamaan. Iltasen syötyään meni Mattikin riiheen yöksi, kun hän ei sanonut voivansa heittää Toljaa yksinään.

Kuokkavierasten hälvettyä kävivät häävieraat ja talon väki illalliselle. Syödessä he puhelivat päivän tapauksista sekä Toljankin ryyppimisistä. Päätteeksi sanoi Holttolan kirkonmies:

Luonto on tahtoa lujempi, tottumus on tarmokkaampi. Tottumus on toinen luonto, joka vihdoin voiton viepi.

Iltasen perästä tehtiin tilat ja naiset taasen riisuivat miesten jalat ja korjasivat jalkineet. Muu väki kävi tupaan makaamaan, vaan morsiuspari meni huoneeseen, ja lukkari kävi koulumestarin kanssa kamariin maata.

Seuraavana aamuna varhain herätti vanhin juohtomies keskimmäisen nuodemiehen saunaa lämmittämään. Noustuaan vuoteelta sanoi Antti:

-- Kuka koiranleuka lienee sitonut vastan minun housuni kaulukseen?

Hän päästi vastan irti ja havautti Mauno-sedän. Sitten he pitivät neuvottelun, jossa päätettiin, että Mauno-setä kun on vanha mies, ei viitsi käydä kuljettelemaan ihmisiä edestakaisin, vaan sen saa tehdä Antti, joka on nuorempi. He vaihtoivat siis toimia. Mauno-setä otti apulaisekseen sulhasen veljen, joka siihen mielellään suostuikin, ja pani saunan uunin lämpiämään. Aina välistä kävi Mauno-setä tarkastamassa, miten työ tulee tehdyksi.

Jo aamuhämärissä, kun hääväki oli murkinalla, tuli seudun kuuluisa noita häätaloon kuokkavieraaksi. Isäntä meni häntä tervehtimään, pyysi vierasta istumaan ja tarjosi hänelle tuloryypyn. Heittäen hatun päästänsä vieras ryyppäsi ja istausi penkille hyvin mahtavan näköisenä. Ruualta päästyä vei morsian Riha-Heikille kertapullin ja antoi samalla lahjukseksi pitkävartiset kirjaillut kintaat. Kerran juotuaan ja lahjuksen vastaanotettuaan vieras sanoi:

-- Kylläpä sinä, hyvä piikaseni, näyt olevan ymmärtäväinen ihminen, kun hoksasit vanhalle miehelle niin mieluisat ja tarpeelliset lahjukset antaa. Niin lapseni, isäsi ja äitisi ovat viisaita ihmisiä ja niin näyt sinäkin olevan. Olkoon vain onnea ja menestystä uudessa kodissasi!

Morsian kiitti ja antoi sitten rahan sulhaselleen.

Kun talon perhe kävi murkinalle, käskettiin Riha-Heikki myös yhteen neuvoon. Samaan liittoon saapuivat myös Tolja ja Muikkulan Matti ja heidäkin käskettiin murkinalle.

-- Jokos nyt harakka haihtui Toljan päästä vai vieläkös se siellä kupajaa? kysyi Matti leikillisesti.

-- Kyllähän minä en enää jukkerissa ole, mutta pääni tuntuu olevan niin kuin vanha konttirani ja muuten sitä särkee niin kovin, että luulisi olevan seitsemän vaskiseppää sitä takomassa, vastasi Tolja.

-- Sitten sinä tarvitset pohmelonparannusta, sanoi isäntä ja antoi Toljalle ynnä muillekin ruokailijoille ruokaryypyn.

Vähän aikaa syötyään sanoi Tolja:

-- Kala tahtoo uida.

Isäntä antoi taas jokaiselle silakkaryypyn. Atrian lopussa annettiin kolmas ryyppy "hampaiden huuhtojaisia".

Hamasta siitä ajasta, kun Riha-Heikki tuli taloon, olivat kaikki hiljaa ja puhelivat vain kuiskaamalla, paitsi milloin lukkari ja koulumestari olivat tuvassa, olivat muutkin rohkeammat.

-- Näetkös, lanko, kuinka kaikki pelkäävät tuota noitaa kuin Lammin jumalaa, mutta minäpäs hänelle vielä kepposet laadin tänä päivänä, sanoi Niemelän Antti sulhaselle.

-- Se on minusta vallan oikein, kun näytät hänelle, että löytyy jo nykyaikana joku, joka ei piittaa noidista eikä usko taikuuksia, vastasi sulhanen.

Mauno-setä tuli saunasta tupaan ja sanoi:

Nyt on kyly kylvettävä, sauna saatuna variksi: kuka tahtoo kylpemähän, se riisuikoon rivakasti.

Ukkomiehet riisuutuivat ensiksi, ja Niemelän Antti valjasti hevosensa, sitoi kellon aisaan ja kaksi kulkusta vempeleeseen ja ajoi tuvan rappusien eteen. Heti tuli neljä ukkoa ja kävi rekeen; nuodemies kyyditsi heidät Mertajärven rannalla olevaan talon saunaan. Saunan kodassa olivat sulhanen, morsian ja kaaso. Kylpijöistä antoi kukin sulhaselle joko viisi, neljä, kolme tai kaksikin kopeekkaa saunarahaa, muutamat enemmänkin. Raha oli annettava ennen kylpemistä, muuten ei laskettu saunaan. Sitten menivät kylpijät saunan lautasille, jonne kaaso antoi heille vettä ja hautoi vastat. Kylpijän ensin peseydyttyä löi morsian löylyä.

Kun ensimmäinen muutto oli kylpenyt, toi nuodemies toisen muuton, neljä henkeä kylpijöitä, ja kyyditsi kylpeneet tupaan.

Kun häämiehet olivat kylpeneet, kävi nuodemies noutamassa naapuritalosta kylpijöitä. Hekin maksoivat saunarahan. Viimeisinä miehistä käskettiin kuokkamiehet Tolja, Muikkulan Matti ja Riha-Heikki kylpemään. Sillä välin oli nuodemies aristanut hevosensa araksi. Kun kuokkamiehet istausivat rekeen paitasillaan, ajaa karahutti nuodemies aika vauhtia saunalle. Päästyään saunan kohdalle oli hän koettavinaan pysäyttää hevosiansa, ja huusi kovasti: "ptru, ptru, ptru, ptru", mutta samalla hän nyki ohjaksista niin, että hevonen juoksi saunan sivuitse Mertajärven jäälle. Kuokkamiehet rupesivat hädissään huutamaan:

-- Käännä hyvä Antti hevosesi ympäri, aja saunalle; muuten me palellumme.

-- Kääntäisinhän minä tämän vaikka minne, mutta kun se on pillastunut, niin eihän se tottele ohjaksia, vastasi Antti.

Hän kääntää pyöräytteli pari kertaa ympäri jäällä ja vihdoin ohjasi menemään toisella rannalla olevaan taloon. Päästyään pihalle Antti huusi: "ptru, ptru, ptru, ptruu" ja käänsi pyöräytti hevosensa sukkelaan ympäri niin, että reki kaatui ja miehet kellahtivat reestä tantereelle. Sukkelaan Antti nousi rekeen ja huusi: "ptru, ptru, ptru, ptru", mutta nykäisi hevostansa ja ajaa karautti aika vauhtia alamäkeen jäälle ja häätaloon, jossa hän kyyditsi naisia saunaan ja sieltä takaisin siksi, kunnes kaikki olivat kylpeneet.

-- Miksikäs, poikaseni, sinä niin pahasti teit kuokkamiehille? kysyi Antin isä.

-- Enhän minä mitä mahtanut, kun hevonen pillastui ja juoksi niin kuin hurja, vastasi Antti. Ja paitsi sitä eihän heillä ole mitään hätää, kun jumala on keralla ja he pääsivät lämpimään tupaan.

Kuokkamiehet tantereelle jäätyänsä menivät alla päin, pahoilla mielin tupaan, jossa pyysivät vaatteita päällensä ja hevosta itseään kyyditsemään häätaloon.

-- Hitto häneen enää menisi koko taloon sinä ilmoisna ikänä, jos eivät vaatteeni olisi jääneet sinne, mutta täytyyhän ne noutaa pois, sanoi Muikkulan Matti vihoissaan.

-- Älä, veikkonen, taloa syytä, talo on hyvä. Etkö muista, miten hyvästi meitä siellä on pidetty? virkkoi Tolja.

-- Kyllä se mies ei vastedes aja sellaisella oinaalla, sanon minä, kun hän meille uskalsi tämmöiset kepposet tehdä, uhkaili noita ja puri hammasta.

-- Antti on kelpo miehen kunnon poika, jolle sinä et saa mitään pahaa tehdä. Ja jos vielä uskallat purra hammastasi, niin kyllä minä ne suustasi karistan, ettet niitä vastedes jarskuttele ja ihmisiä pelottele, puheli Tolja kiivaasti.

-- Kyllä minä luulen Niemelän Antin tahallaan tämän laatineen. Kun hän on muka kirjoituskoulua käynyt, ei hän kuulu uskovan eikä pelkäävän noitia. Samaa mieltä kuuluu olevan Lippolan sulhanen ja hänen morsiamensakin, virkkoi talon isäntä tarjotessaan ryyppyjä vieraille.

-- Tässä on poika, joka ei ole käynyt kirjoitus- eikä muutakaan koulua kuin ainoastaan rippikoulun, mutta en suinkaan minä noitumista usko enkä sellaisia jumalia pelkää kuin tämä Riha-Heikki on, vastasi Tolja. Muuten minä sinuna, hyvä isäntä, en olisi tuollaisia lauseita suustani päästänyt. Tiedäthän Niemelän Antin olevan rikkaimman sulhasen koko pitäjässä, joka pitää hyvin paljon sinun tyttärestäsi. Mitäs luulisit Antin ajattelevan, jos saisi korviinsa sinun puheesi, vastasi Tolja.

-- No, no, hyvät ystävät, luulitteko minun sitä todenperään sanoneeni. Minä vain koettelin, mitä ukko-Heikillä olisi siitä sanomista. Minä oikeastaan pidän hyvin paljon Antista ja koko Niemelän talosta enkä siis mitenkään voi uskoa, että Antti olisi tahallaan näin hullusti tehnyt. Vaan kun Antilla niin kuin rikkailla ainakin on jumalanvilja täpätty luontokappale, on se tietysti pillastunut, ja Antti raiska ei ole sitä jaksanut hillitä, sanoi isäntä ja kaasi toiset ryypyt vieraille.

Riha-Heikki aikoi jotain sanoa, vaan kun hän katsoi Toljan silmiin, ei hän uskaltanut virkkaa mitään.

Kun vieraat olivat lämminneet ja saaneet talosta vaatteet päällensä, käski isäntä poikansa valjastaa hevosen ja kyyditä vieraat häätaloon, jossa naiset olivat juuri saaneet kylpeneeksi, ja kuokkavieraat saivat mennä saunaan.

-- Nyt saadaan ottaa löylyä kappa nahalle, sanoi Tolja noustessaan saunanlautasille. Kun meillä on jumala keralla, niin ei suinkaan löyly tartu, vaikka sitä otettaisiin niin paljon, että silakka seinällä paistuu.

-- Jos et sinä ole minua pilkkaamatta, niin kavata itseäsi, vastasi riha-Heikki.

-- Minkäpä sinä sitten minulle mahdat? vatsanko halkaiset vai olemattoman hevoseniko hankeen hukutat? virkkoi Tolja.

Saunasta lähtiessään Tolja saneli:

-- Suur kiitosta, paljon kiitoksia: löylyn luojalle, saunan lämmittäjälle, halon hakkaajalle, veden nostajalle ja veden varistajalle!

Viimeiseksi kylpivät sulhanen ja morsian. Saunasta päästyään he toivat saavillisen vettä tullessaan. Kun he olivat päässeet porstuan rappusille vesisaavin kanssa, riensi Simolan Saara ja kaasi vesisaavin rappusille. Morsiuspari meni uudestaan kaivolle, täytti saavin vedellä ja alkoi sitä taas kantaa korennolla. Nyt riensi vastaan heitä koko liuta nuorta väkeä ja tahtoi taas kaataa vesisaavin, mutta nuodemiehet ja kaaso tulivat saavia arkkiloimaan (varjelemaan), ja kun sulhanen, joka oli saavin jälkipuolella, piti saavia vanakasti kiinni, se ei kaatunut, vaikka yksi ja toinen koetti sitä heilahutella. He saivat kumminkin saavin kunnialla tupaan.

Saunasta tultua olivat kaikki häävieraat hyvällä tuulella, puhelivat iloisesti eivätkä näyttäneet muistavan Riha-Heikkiä, joka istui nurppeissaan eikä puhunut yhtään sanaa. Ukkomiesten istuttua pöydän ympärille puraista narssautti Riha-Heikki hampaitaan, nousi seisoalleen, otti hattunsa ja keppinsä, koetteli kumpaakin oven pielistä ja kamanaa, sylkäisi lieteen ja mennä töytäisi ulos tuvasta.

Kun Mauno-setä tämän huomasi, hän otti päretikulla tuhkaa liedestä, viskata roppasi tuhkaa perästä porstuaan ja lausui:

Eipä meitä syyttä syödä eikä tauditta tapeta, ei luvatta suuren Luojan, ilman armotta Jumalan. Kenpä meitä syyttä söisi, viatonta verta joisi, suuhunsa omat sanansa, päähänsä omat panonsa, ajatukset itsehensä!

Kun hääväki kuuli Mauno-sedän lauseet ja näki hänen tuhkaa ajavan porstuaan, hahahtivat kaikki katsomaan, mitä oli tapahtunut. Mauno-setä selitti heille asian ja sanoi puheensa päätteeksi:

-- Tämä on kaikki meidän Antin syytä. Jos ei hän olisi Riha-Heikille niin ilkeästi tehnyt, ei olisi mokomaan hyvään taloon tällaista meteliä tullut. No niin, ei sentään ole mitään vaaraa, kun ukon konstit aikanaan älyttiin, niin ei hänen noitumisensa vaikuta mitään.

-- Voi, voi, meitä onnettomia! nyt meidän talo häviää, kun sellainen noita uhkauksilla ja suuttuneena talosta lähti, vaikeroitsi Riitta-täti. Tämä on kaikki meidän Juhanan syytä. Jos hän olisi ottanut Kaituripään Annin, niin kuin minä hänelle ehdottelin, niin ei nyt tällaista mylläkkää ja pelkoa olisi taloon tullut. Tunnetaanhan nämä Niemeläiset: he ovat ylpeitä ja luottavat suureen rikkauteensa, eivät he pelkää noitia eivätkä usko mitään. Voi meitä, miten meille mahtanee käydä!

-- Kas Riitta-tätiä, mitä virttä hän veisaa, sanoi Mauno-setä. Me olemmekin hänen mielestään väkivieraita; mutta odotahan sinä vanhapiika, taivaan mamselli, kyllä minä sinulta oikkujasi karistan, kunhan tässä joudutaan.

-- Voi sitä vanhaa matoa ja lohikäärmettä, mitä hän uskaltaa tehdä, virkkoi Tolja kiivaasti. Ensin syöpi ja juopi talossa nahkansa täyteen ja sitten tekee lähtiessään semmoiset tepposet. Ei muuta kuin veri pellolle noidalta, niin saatte olla kaikki huoletta, ei hän voi mitään pahaa matkaansaattaa. Ja sen teen minä sekä itseni että hyvän talon puolesta.

Täällä puhein töytäysi Tolja ulos tuvasta Riha-Heikin perästä, jonka hän tapasi tiellä ja sanoi:

-- Vai sinä vanha raato lähdet sellaisin jäähyväisin mokomasta talosta; kas minä opastan sinua käyttäytymään ihmisten tavalla! Ja samalla hän lyödä nappasi Riha-Heikkiä niin navakasti nenälle, että veri holahti hangelle.

-- Noidu nyt jos tahdot, sinä vanha peevelin palvelija, ei tässä sinua pelätä, sanoi Tolja ja läksi matkaansa jättäen ukon hoitelemaan vuotavaa nenäänsä.

Tultuansa häätaloon Tolja sanoi:

-- Kyllä nyt jumala muistaa kuokkimassakäyntinsä. Minä annoin ukolle vasten kuonoa niin, että punainen hangelle puhui.

-- Teit kelpo miehen työn, tuossa on ryyppy vaivoistasi, sanoi Holttolan kirkonmies ja antoi ryypyn Toljalle.

-- Nyt olemme syöneet, juoneet ja kylpeneet niin, että oikein päässä kuhisee. Soitappas sinä Näräsen Olli "Tolja tanssii, Tolja tanssii, Toljan töppöset löyhkää", niin me tanssimme Muikkulan Matin kanssa vähän ja sitten menemme matkaamme, jottei tarvitse toista yötä riihessä viettää. Osaatkos soittaa, niin kuin minä käskin? puheli Tolja.

-- Osaan kyllä, vastasi Olli, otti viulunsa ja alkoi soittaa.

Tolja ja Muikkulan Matti tanssia tupsuttelivat vähän aikaa ja alkoivat sitten lähteä kotiinsa. Lähtönaukut saatuaan kuokkamiehet pehmenivät niin, että isäntä käski valjastaa hevosen ja saattaa heidät kotiinsa.

Kuokkavierasten lähdettyä kantoi emäntä suuren kahvipannun pöytään ja isäntä toi puolestaan sekä tavallista että siirappiviinaa.

Vanhimman juohtomiehen kehotuksesta istausivat vanhemmat häävieraat pöytään. Vanhin nuodemies kutsui toisesta tuvasta nuoremman häärahvaan, joka oli siellä leikkimässä, kerranjuontiin. Vanhemmat miehet laittoivat itselleen puolikuppiset. Mutta nuoret joivat vain kahvia, samaten naisetkin.

-- Nämä taitavat olla kalliit kupit, sanoi lukkari hämmentäessään kuppiaan.

-- Se on tietty, ei tässä aina ilmaiseksi anneta, vastasi juohtomies.

Sikäli kuin kukin sai kuppinsa juoneeksi, panivat he rahaakin pöydällä olevaan vatiin. Jokaisen rahanantajan nimen ynnä rahamäärän kertoi vanhin nuodemies Holttolan Heikki korkealla äänellä yleisölle. Ensiksi pisti vatiin lukkari kolme, sitten koulumestari kaksi ruplaa ja suntio pani puolitoista ruplaa. Vanhin juohtomies Simolan herastuomari antoi viisi, toinen juohtomies Lippolan Pekka neljä ruplaa. Vanhin nuodemies joi neljä ja hänen vaimonsa, joka oli kaasona, antoi kaksi ruplaa. Keskimmäinen nuodemies Niemelän Antti pani viisi ruplaa. Kun nuodemiehen Mauno-sedän vuoro tuli, hän sanoi:

-- Minä juon kertaa vaimovainaani kotilehmän, että koivet hoilahtaa.

Nuodemies kertoi tämänkin korkealla äänellä. Holttolan kirkonmies joi hiehon, joka myöskin kerrottiin. Morsiamen isä Niemelän lautamies pani vatiin kymmenen ruplan setelin. Ja niin kukin häävieras antoi varansa ja hyvän tahtonsa mukaan, kuka enemmän, kuka vähemmän. Talonväki joi kertaa perästäpäin, muut kaikki paitsi isäntä ja emäntä, jotka olivat jo kuokkailtana kertansa juoneet.

Kun kerranjuonti oli loppunut, alkoi päällimäisenpano. Hyvän aikaa vaskirahoja päällimmäiseksi viskottua sanoi vihdoin Simola:

-- Mitäs me kehtaamme koko päivän tässä vaskenromuja helisytellä: pannaan hopeata, niin se jossakin tuntuu, ja viskasi samassa hopearahan vatiin.

Vähän aikaa näin päällimmäistä pantua sanoi Mauno-setä:

-- Ei, hyvät ystävät ja heimot, tästä tule tolkkua tänä päivänä, kun pieni hopearaha toimittaa saman verran kuin suurikin. Mutta laitetaanpas se sääntö, että kuka suurimman rahan panee, se on päällimmäinen.

Siin suostuivat kaikki, ja talon isäntä viskasi hopearuplan kappaleen vatiin. Nuodemies kertoi korkealla äänellä:

-- Talonisännän rupla on päällimmäinen.

Sitten viskasi Holttolan kirkonmies ruplan ja kymmenen kopeekan rahat. Tätä menoa kesti kotvan aikaa. Joka tahtoi tulla päällimmäiseksi, sen piti viskata aina enemmän kuin edellinen. Vihdoin nousi summa jo lähes viiteen ruplaan. Nyt ei enää vähällä aikaa tahtonut kukaan nousta sen ylemmä. Mutta Mauno-setä lopulta vaihtoi kymmenenruplan setelin ja viskasi sitten viisi ruplaa vatiin, ja niin hänen rahansa jäi päällimmäiseksi.

-- Kovinhan Mauno-setä nyt on antelias, kun raatsii niin paljo kertaa juoda ja päällimmäistä panna, sanoi Holttolan kirkonmies.

-- Vielä minä juon koko tila- ja talo-osuutenikin, jos vain meidän Antti minun mieleisestäni paikasta itselleen morsiamen ottaa, vastasi Mauno-setä. Minun tyttäreni ovat Jumalan kiitos niin varakkaissa taloissa, etteivät he minun osuuttani tarvitse, minä sen siis jätän Niemelään.

Kun kerranjuonti ja päällimmäisenpano oli lopussa, toi kaaso tuopin pöytään ja sanoi:

-- Nyt, hyvät häävieraat, olisi vielä kerättävä morsiamelle vokkirahaa (rukkirahaa). Tehkää hyvin ja pankaa tähän tuoppiin, ken minkä hyvänsä näkee. Onhan kansan käsi karttuisa.

Samassa hän itse viskasi rahaa tuoppiin.

-- Ihanhan te viette rahat ja kukkaron, kun aina pitäisi rahaa antaa ja antaa; eihän sillä antamisella näy olevan mitään määrää, sanoi Korpelan kirkonmies.

-- Ei tässä auta mitään vastaansanominen, anna vain raha tänne, vastasi kaaso.

Korpela viskasi pienen hopearahan tuoppiin ja sanoi viskatessaan:

-- Eihän tästä taida muuten päästä kuin maksamalla.

Jokainen viskasi tuoppiin rahaa, ken enemmän, ken vähemmän. Kun ei enää rahoja tullut, korjasi kaaso tuopin ja antoi rahat morsiamelle.

Päivällisen perästä hyvitteli nuoriso itseään tanssilla ynnä muilla leikeillä toisessa tuvassa. Vanhemmat taasen viettivät aikansa kaikenlaisilla tarinoilla. Näin kului toinen eli saunapäivä.

Kun kolmannen päivän, hääpäiväksi kutsutun, aamuna häävieraat nousivat vuoteiltaan, olivat kaikki vierekkäin makaajat ommeltuina kiinni toisiinsa. Siitä muutamat suuttuivat, vaan toiset nauroivat koko asialle.

-- Kuka lemmon koiranleuka lienee tämän ilon tehnyt? kysyi Mauno-setä ratkoessaan ompelusta, vaan ei kukaan vastannut siihen mitään.

Murkinan perästä naiset noutivat kuopasta potaatteja, joista he laittoivat potaattipiirakoita, kun entiset suuren joukon syömingissä alkoivat väsääntyä (loppua). Myöskin emännät tekivät nk. maavehnäsiä oman pellon kasvuista. Näissä toimissa olivat häänaiset emännälle yksituumaisesti avulliset.

Päivällisen perästä sanoi seppä soittajalle:

-- Kun sinä olet koko hääajan soitellut nuorille toisessa tuvassa, niin

vinguttele viuluasi, sorottele soittoasi: me tanssia taputtelemme, lyömme leikit lystilliset.

Olli otti viulunsa, viritti sen ja alkoi soittaa. Nuoriso tanssia sipsutteli ja siihen vihdoin yhtyivät vanhemmatkin. Mauno-setä meni pyytämään Riitta-tätiä kanssaan tanssimaan, vaan tämä ei sanonut tahtovansa tanssia.

-- Se on pakko häissä tanssia, tahdotpa taikka et, virkkoi Mauno-setä ja vei väkisin Riitta-tädin lattialle. Täti riuhtoi itseään irti, suuttui ja haukkui Mauno-setää humalaiseksi hassuksi ynnä muuksi, mutta tämä vain tanssitti ja lauloi:

En mä ole humalassa enkä ole hullu enkä ole tähän kylään tyttöin pilkaks tullut.

Vihdoin alkoi Riitta-täti rukoilla Mauno-setää päästämään irti, mutta toinen vain tanssitti ja sanoi:

-- Tässä ei auta rukoukset eikä hyvät sanat, mutta minä tahdon tanssittaa sinusta kaikki oikut pois, muuten sinä voisit olla vihoissasi morsiamelle ja kaikille Niemeläisille koko ikäsi.

Kun ei muu neuvo auttanut, alkoi Riitta-täti vihdoin itkeä, mutta Mauno-setä ei huolinut sitäkään, vaan tanssitti siksi, kunnes tunsi tädin väsyvän. Sitten hän saattoi hänet penkille ja sanoi:

-- Jos ei tämä piisaa, niin tulen jouluna ja tanssitan viimeisetkin änskät sinusta.

Päästyään penkille remahti Riitta-täti väsyneenä pitkälleen. Vähän aikaa siinä lojottuaan hän otti nuttunsa ja meni saunaan, jossa hän oli koko hääajan.

-- Nyt sinä, Mauno-setä, teit hyvin tyhmästi, kun Riitta-tätiä kohtelit tuolla tavalla, virkkoi Kiurun Yrjö.

-- Kun sinulla ei ole neroa arvostelemaan minun tekoani, niin on parasta, että pidät leipälaukkasi kiinni, vastasi Mauno-setä. Ensin täytyy tuntea syyt ja sitten vasta arvostella seuraukset; mutta kun sinä et näy olevan koko asian perillä, niin älä tunkeudu syyhymättä saunaan.

-- Koska minä yksinäni olen tyhmä viisasten joukossa, niin joudan minä lähteäkin täältä pois. Välttäähän Musti muuallakin, ei laudalla laamallaan, sanoi Kiurun Yrjö ja alkoi katsella kampsujaan.

-- Älä, veikkonen, noin suutu tyhjästä asiasta ja heitä häitä kesken, maanitteli Holttolan ukko.

-- Antaa menevän mennä, työntää tuulta purjeheseen, virkkoi seppä. Eihän Yrjö ole ennenkään juonut mitään pitoja päähän asti vaan on aina lähtenyt kesken pois.

-- Tuokaa vain naiset Yrjön päällysvaatteet huoneesta tupaan, niin hän pääsee lähtemään. Eihän yksi kiuru kesää tee, virkkoi Simolan herastuomari.

Naiset toivat vaatteet Yrjölle, joka puki ne yllensä. Nuoret miehet valjastivat hänen hevosensa ja ajoivat rappusien eteen. Yrjö läksi tuvasta ulos eikä virkkanut jäähyväisistä mitään. Isäntä meni hänen perästään ja sanoi:

-- Johan sinä Yrjö taas häpäiset itsesi ja koko häätalon, kun kesken aikoja lähdet pois. Nauraahan tuolle ihmisten siatkin.

-- Taitaa se niinkin olla, kun tarkemmin ajattelen, vastasi Yrjö ja kääntyi jälleen tupaan, jossa hän riisui vaatteensa.

-- Peri hyvä maa omasi, sanoi seppä nauraen.

-- Ken syyttä suuttuu, se lahjoitta leppyy, vastasi Yrjö ja kävi penkille istumaan.

Pojat riisuivat Yrjön hevosen ja sitten elettiin taas sovinnossa, niin kuin ei mitään olisi tapahtunut.

Iltapuolella kun iso kahvipannu höyrysi pöydällä, keräytyivät ukkomiehet pöydän ympärille ja siinä ryyppiessään juttelivat yhtä ja toista.

-- Muistaako virkaveli Holttola, kuinka me viimein ollessamme kevätkestissä Niemelässä puhelimme kuusta ja kuukausista. Minä olen sittemmin asiata monta kertaa aprikoinut kesäkuukausien nimien synnystä ja tullut siihen päätökseen, että niiden nimet on otettu niistä töistä ja toimista, mitä milloinkin tehdään. Niinpä esimerkiksi toukokuun nimi johtuu touonteosta, jota tässä kuussa toimitetaan. Kesäkuussa taasen alkaa varsinainen kesä. Heinäkuussa tehdään heinää ja elo kuvissa korjataan eloa. Syyskuussa alkaa syksy. Lokakuun nimen olen arvellut syntyneen siitä loan eli lian paljoudesta, jonka syyssateet vaikuttavat. Mutta marraskuun nimen synnystä en ole oikein perille päässyt. Kuka ymmärtää sen minulle selittää? sanoi talon isäntä.