Part 12

Sitten kaaso kertoi, kuinka Jorosen Heikin sängyn alle oli Pekkalan paimenpoika pistäytynyt, ja kun morsiuspari oli juuri nukkumassa, poika alkoi ärähdellä kamalalla äänellä ja kömpiä sieltä pois. Juuri kun poika oli ovea avaamassa, tuli kaaso samaan liittoon tuomaan yökeskosia morsiusparille. Tietysti he pelästyivät kumpikin, kun toisensa kohtasivat. Kaaso, joka pian hoksasi asian, juppasi poikaa niskaan, ja tämä lensi takana silmin tiehensä. Jos Heikki, joka on pikaluontoinen mies, olisi tavannut pojan, niin kukko olisi suurimmat luut saanut nokkia poikapahalta, mutta Heikki ei tiennyt koko asiasta mitään, ennen kuin perästäpäin sai kuulla, ja niin pääsi poika ehjin nahoin.

-- Se oli hyvä, että sinä nyt katsoit tarkoin, niin saadaan olla huoletta, virkkoi kaaso viimeiseksi.

-- Aivan niin, eihän vara venettä kaada, ajattelin minä ja katsoin tarkkaan, vastasi nuodemies.

-- Hyvää yötä! toivotti nuodemies huoneesta lähtiessään.

Kaaso lukkosi huoneen oven ja pisti avaimen taskuunsa, meni tupaan ja kävi entiselle paikalleen istumaan.

Naiset valmistelivat olkivuoteita ja riisuivat sekä juohto- että nuodemiesten kuin myöskin kaikkien ukkomiesten jalat, josta toimesta asianomaiset maksoivat heille rahaa palkaksi.

Kun vanhimman juohtomiehen Simolan emäntä huomasi kaason istuvan yksinään pöydän takana, hän istausi pöytärahille kaasoa vastapäätä ja alkoi siinä laulaa kaasonkutitusvirttä, johon kaaso vastasi. Simolan emäntä alkoi laulaa:

Kutti, kutti, kaaso rukka! Meidän pässi päälle pääsi, meidän oinas voiton otti!

Tähän vastasi kaaso:

Ei ole kutti ensinkänä, tuota toivoi meidän neito koko mennyttä keseä.

Simolan emäntä vastasi kaasolle ja niin he jatkoivat vuorotellen:

Kutti, kutti, kaaso rukka! Jos sä neittäsi näkisit, kun sen kädet käämyilevät yljän kaulan ympärillä.

Ei ole kutti ensinkänä pientä pikkuraistakana. Tuota toivoi meidän neito, tuota toivoi ja odotti saada kahden kaulaella, hyväellä herttaistansa.

Kutti, kutti, kaaso rukka! Jos sä neittäsi näkisit, kun se suuta suikkajaapi, kun sen huulet hepattavat meidän sulhon suuta vasten.

Ei ole kutti ensinkänä, eipä varsi vähäkänä. Tuota toivoi meidän neito, tuota toivoi tuon ikänsä kiikkuessansa kivellä, ahoviertä astuessa, tetrinä mäellä teipo, pyynä pyöri vihtikossa, kukkui kultaisna käkenä leivosena liverteli, saada suuta suikkaella omallensa kullallensa, saada huulten hepahdella oman sulhon suuta vasten.

Kutti, kutti kaaso rukka! Söitpä, joitpa neitosesi; nyt on tyhjät istuimesi, meill on täydet vuotehemme.

Tämän laulettuaan Simolan emäntä osoitti tuvassa olevia vuoteita, jotka olivat makaajia täynnä.

Enkä syönyt enkä juonut, en kanaani kaupitellut. Vast on kerran keitettynä kiiskiä kinokaloja, ahvenia ruotoisia, ei tuotukaan minua vasten, vasten muita vierahia! Tuoppi tuotuna olutta, ei sekään oo minua vasten, vasten muita vierahia; tuosta jo vaivainen varajat, tuosta toru torkkuissasi. Kun annat, älä ärjä, älä hauku hallin lailla!

Kutti, kutti, kaaso rukka! Kun et liene kyllin saanut, kyllin syödä, kyllin juoda, vielä mutka muistetahan, lihakeitto keitetähän!

Kuoli muinen musta ruuna, toissavuonna torvihäntä. Tuosta kaassa keitetähän, lihaliemi laitetahan, kaason eteen kannetahan, nuodevaimon nutustella.

Enpä tänne lähtenynnä luita lutustelemahan, hepolientä larkkimahan. Läksin tänne katsomahan pienen lintuni peseä, varpuseni vainioita. Kohta tästä kolkan käännän, tästä tuhmasta tuvasta, kamalasta kartanosta. Heitän tänne herttaseni, tänne kaunoni kadotan. Varjelkohon kaikkivalta, ettei huomenna katuisi, päivän päästä peljästyisi näitä outoja ovia, veräjiä vierahia!

Kutti, kutti, kaaso rukka, kaaso rukka, kauko kenkä! Hyv on tässä neiden olla, hyvä olla ja eleä oman tuvan orren alla, oman sulhon suosiossa; vaan on kaason paha olla, istua mun penkilläni, seisoa mun sillallani, eikä tiedä neitostansa, mihin kadotti kanasen; ei hän osaa maata mennä eikä lipata levolle.

Voipa kurjat kutlianne, lemmon lapset leikkiänne, millä te kutittelette! Enpä istu penkilläsi, istun hieprahelmoillani; enkä seiso sillallasi, seison nappakengilläni. Kyllä tiedän neitoseni, kun mä sen levolle laskin. Panin kyntäjän kylelle, vakoojan vaipan alle, leivänsaajan leuan alle, kalansaajan kainalohon. Annas Luoja aamun tulla, tuo Jumala toinen päivä. Otan vaatetta vakasta, tinatimpit tiinusesta, millä neittä valmistelen, kanastani kaunistelen, jolla peitän pientä päätä, tuonpa kukkana tupahan, pöyhähytän pöydän päähän, ihmisten ihattavaksi, kansan katsasteltavaksi. Äsken on aika maata mennä, kun mun sulhoni sulavat, höyheneni lämpiävät; viel on käsi kintahassa, toinen ovirautasessa.

Nouse kaaso kiukualle, liesipankolle paneite. pane jalka patsahalle, toinen orrelle ojenna, helmat lieskahan levitä. Siinä sulhosi sulavi, höyhenesi lämpiävi.

Nouskohot nokiset velhot kotianne nuohomahan, karstojanne kaapimahan, vaan en mä valio vaimo, neidon kaaso nerollinen.

Sitten kaaso nousi seisoalleen ja lausui:

Ei tässä pidot parane, jos ei vierahat vähene. Nälkäpä mun on näissä häissä, nälkä noilla nuotehilla. Kyllä suuta syötetähän, kitalakee kiskotahan, vaan ei ruualle ruveta, ei ehitä einehelle.

Sillä puhein läksi kaaso toiseen tupaan, johon emäntä oli varustanut ruuan valmiiksi. Kaaso syödä hokli muutamia paloja ja vei sitten emännän kanssa ruokaa huoneeseen morsiusparille. Tätä ateriaa kutsuttiin yökeskosiksi. Huoneeseen tultuaan kaaso sytytti sängyn päälaudalla olevan kynttilän, laski ruuan samalle laudalle ja lukkosi oven sisäpuolelta sillä varalla, ettei sinne kukaan syrjäläinen pääsisi. Sitten havautti hän morsiamen syömään. Morsian herätti sulhasensa, ja niin he söivät yhdessä iltasenveron, jolla aikaa kaaso jutteli emännän kanssa minkä mitäkin. Nuoren parin syötyä läksivät eukot ja korjasivat ruuan jäännökset mennessään. Kaaso lukitsi huoneen oven ja otti avaimen kerallaan. Kun nämä temput oli tehty, olivat kaikki päivän toimet päätöksessä ja jokainen kävi makaamaan.

Kun hääväki seuraavana aamuna heräsi, toi kukin tyttö tai muu nuori nainen sille miehelle ne sukat ja kengät, jotka kukin oli illalla riisunut ja korjannut. Ne jotka eivät iltasella olleet maksaneet jalanriisuntapalkkaa, suorittivat sen aamulla. Muutamat maksoivat vasta viimeisen hääpäivän aamuna riisuntapalkan.

Kun vuoteet oli korjattu, tytöt toivat vanhan rahin, jonka he asettivat ovensuun seinän viereen. Sitten he toivat kolmella suurella puuvadilla pesuvettä ja asettivat sen rahille. Kunkin vadin kohdalle laitettiin saavi, jonka päällä silmät pestiin. Pyyhkimet varustettiin kunkin pesuvadin kohdalle naulaan ja saippuapala vadin viereen. Ensin pesivät vanhemmat ja sitten nuoremmat. Lasten silmät pestiin viimeiseksi. Kätensä ja kasvonsa pestyään ja pyyhittyään kukin kampasi päänsä. Näin tehtiin joka aamu.

Sillä aikaa kun tupaa siivottiin, meni kaaso huoneeseen ja toivotti morsiusparille hyvää huomenta. Hän sykeröitsi morsiamen pään ja laittoi siihen hunnun. Tätä tehdessään hän sanoi morsiamelle:

-- Nyt, Kaisa, saat olla iloinen, ei sinulle koti-ikävä tule, kun viime yönä satanut lumi on peittänyt reen jäljet, ja taasen näyttää tulevan kirkas tirkattipäivä, joka ennustaa iloista elämää uudessa kodissasi.

-- Illasta ilmaa kiitetään ja aamusta yösijaa, vastasi morsian. Sehän suotava olisi ja sitä minä sydämestäni toivon, että olisin tyytyväinen tähän uuteen kotiini enkä ikävöisi isäni kotiin.

-- Sen Jumala sinulle suokoon, toivotti kaaso.

Sitten toi morsiamen nato, sulhasen sisar, nuorelle parikunnalle pesuvettä huoneeseen, josta toimituksesta morsian antoi hänelle rahaa.

Kun morsiuspari oli pukeutunut, laitettiin viestit tupaan ja vanhin nuodemies tuli huoneeseen, sanoi hyvää huomenta ja alkoi veisata:

Niin paratiisiin pyhään hänt silloin taluttaa, häähuoneesen juur hyvään sisälle johdattaa. Kussa sitt ilo pauhaa ja rakkaast riemuitaan, herran hyvyytt ja rauhaa iäisest nautitaan. (Vvk. 412:28)

Tätä veisattaessa astui nuodemies tupaan, jonne morsiuspari tuli hänen perässään, ja kaikki asettausivat istumaan entiselle paikalleen pöydän taakse. Sitten pidettiin aamurukoukset, nautittiin kahvia ja aamiaista, jonka perästä vietettiin aamupuoli hiljaisesti, kun nyt oli sunnuntai. Enin osa etenkin vanhemmista ihmisistä luki ja lauloi kotvan ajan. Nuorisoa oli mennyt muutamia kirkolle.

Heti murkinan perästä käski Lippolan isäntä sulhasen valjastamaan hevosensa ja menemään Niemelään noutamaan appensa ja anoppinsa häihin. Sulhanen teki niin.

Kun hän oli tullut Niemelään, kysyivät appi ja anoppi häneltä hyvin hetaasti kuulumisia. Vävy vastasi kaiken olevan hyvin ja sanoi tulleensa isänsä käskystä hakemaan heitä häihin.

Sillä aikaa kun vanhemmat varustausivat lähtemään, vävyä syötettiin ja juotettiin, jonka jälkeen käytiin rekeen ja ajettiin Lippolaan. Siellä heitä iloiten otettiin vastaan, syötettiin ja juotettiin.

Heti kun sulhanen oli lähtenyt Niemelään, vei sulhasen sisar morsiamen karjapihaan, ensin talliin, jossa hän näytti lehmät, virkkoi niiden nimet ja selitti mitä asiaan kuului. Sitten he kävivät hieho- ja lammasläävissä sekä viimeiseksi sikopahnassa. Jokaisen suojan kynnykselle, missä he vain kävivät, pani morsian vaskirahaa, jotka kaikki nato korjasi.

Kohta murkinan perästä meni nuorin nuodemies, Mauno setä, rouhehuoneeseen, toi sieltä elohurstillisen rouheita, heitti ne tuvan lattialle ja sanoi:

-- Tuossa on vanhimmalle nuodemiehelle kaaliksia, joista saat kuokkakaalin keittää!

-- Vie, vie rouheet sinne, mistä ne olet tuonutkin, ei niitä nyt tarvita, kun on oikeitakin kaaliksia, mistä saa kuokkakaalin keittää, sanoi seppä.

-- Kaaliksia on kyllä, sekä syltättynä että pantiossa, kumpia vain haluatte, virkkoi emäntä.

-- Tietysti valmiit ovat paremmat, tuokaa niitä, pyysi nuodemies.

Emäntä toi kaaliksia ja nuodemies kävi isännän kanssa aitasta hakemassa sekä raavaan- että sianlihaa, jotka isäntä hakkasi ja nuodemies kantoi pataan. Siihen emäntä laittoi sitten muut keitinneuvot. Nuodemies oli olevinansa kaalinkeiton hommassa ja kehui, että hän osaa keittää oikein kunnollisen kuokkakaalin.

-- Hyvää päivää! Minä olen kuokkamiesten liitollinen, sanoi Tolja korkealla äänellä, kun tuli puolenpäivän rinnassa häätaloon.

-- Vai kuokkamiesten liitollinen sinä olet. Terve sitten tultuasi! virkkoi seppä. Paina puuta ja virka kuulumiset.

-- Ei kuulu kummempaa eikä näy tään ihmeempää; kuulumiset ovat näkyvissä, vastasi Tolja ja kävi istumaan.

Nyt tarjosi isäntä Toljalle tuloryyppyä. Tolja otti viinapullin käteensä, nousi seisoalleen ja lausui korkealla äänellä:

No iloitse sinä häähuone! Mies, vaimo on Herralt yhteen luotu, hänelt siihen siunaus suotu, hän häähuoneell onnen tuonee. (Vvk. 328:1)

Tämän lausuttuaan hän ryyppäsi ja antoi pullin takaisin. Kun Niemelän isäntä ja emäntä olivat syöneet ja juoneet, emäntä meni yhdessä talon emännän ja juohtomiehien emäntäin kanssa morsiamen huoneeseen lahjakaluja valitsemaan. He määräsivät yksissä tuumin, mitä kullekin piti annettaman. Jokaiselle annettavat lahjukset, jos nimittäin niitä oli useampia vaatekappaleita, sidottiin säärisiteellä kiinni. Iso joukko jätettiin kuokkamiesten ym. varalle. Sitten laitettiin lahjukset hurstin (lakanan) sisään. Kuokkamiehiä alkoi keräytyä häätaloon.

Kirkkomiesten keralla tulivat pitäjän lukkari, koulumestari ja suntio häihin. Kun Lippolan isäntä oli kirkonmies, oli hän kutsunut muutkin kirkonpalvelijat häihin. Kun tuloryypyt oli annettu, heille laitettiin kahvia, jonka nautittuaan he laittoivat itselleen puolikuppiset. Kun ne oli valmiiksi saatu, nousi koulumestari seisoalleen pöydän päähän ja lausui:

Antaako isäntä luvan, salliiko saman emäntä, suvaitseeko sulho kuulla, eikä mieli morsiamen pahastuisi paljon siitä. Eikö vierahat vihastu, jos mä runoille rupean, lausun mielilauseheni näissä juhlissa jaloissa, avion alkumenoissa, kun on kielelläin kipunat, suussani sanan säkenet? Se on varsin vanha liitto, jonka Aatami aloitti sekä Eeva ensimmäisnä antautui aviosäätyyn. Luoja itse häihin laittoi, Kaikkivaltias varusti oksille omenat syödä, virran veden häissä juoda. Jumala ol juohtomiessä, taivaan joukko hääväkenä. Siin oli hurskaus huvina, viattomuus viehättinä. Siin ei häitä hämmentäneet kunnottomat kuokkamiehet eikä viina vietellynnä, olut mieltä ottanunna eikä tuprunnut tupakka, savu silmiä soaissut. Asunnoksi annettihin yrttitarha yksinänsä Paratiisissa pyhässä Aatamille ainaiseksi Eevan kanssa kahden kesken viettää ikänsä ilossa, vaan koska vahinko sattui, että ottivat omenan, jok ol kerran kiellettynä, se se syntihin sysäsi, pyöräytti pyhältä tieltä. Siitä arvonsa aleni, katosi Jumalan kuva, alastomuus astui sijaan, tuli vaatteista valitus. Tuosta suuttui suuri Luoja, kiivastui pyhä Jumala, ajoi Aatamin aholle Paratiisista pyhästä Evan kanssa kahden kesken, mutta lupais Lunastajan ihmiskunnan auttajaksi. Hänpä tänne tultuansa uudisti avioliiton, kun hän häissä Kaanahassa veden viinaksi varusti. Vielä nytkin sama voima itkun muuttaapi iloksi. Sitä mekin sydämistä toivomme toden perästä tälle parille pyhälle aviota alkaessa! Siunatkohon suuri Luoja teitä aina armossansa! Varjelkoon Hän vakaisesti vaaroista ja vahingoista! Ole Luoja ohjaajana, Isä armias apuna, Kaitsijana Kaikkivalta tälle parille pyhälle, jonka sä itse yhistit toinen toisensa avuksi! Anna onni, suo menestys aina täällä eläessä! Siunaa pitkällä iällä, runsahalla ravinnolla! Että saisit silmillänsä nähdä lapset lapsiensa kulkevan totuuden tiellä isänmaallensa iloksi, kansakunnan kunniaksi! Vihdoin mentyä manalle täältä tuonelan tuville saata heitä hääsalihin ikuisihin asuntoihin voiton virttä veisaamahan, pyhäin pariin pauhaamahan!

Tämä runo näytti hyvin liikuttavan kuulijoita ja etenkin morsiusparia. He kiittivät koulumestaria. Kun kahvikapineet oli korjattu, kannettiin kuokkakaali pöytään sekä muutakin ruokaa. Kun kaikki olivat pöytään istautuneet, tuli vanhin nuodemies morsiamen ja kaason keralla tupaan. Nuodemiehellä oli suuri ikoinen vaatenyytti olalla ja ruoska kädessä. Päästyään keskilattialle hän otti hatun päästään ja veisasi:

Uhrini minä annan, lahjani edeskannan: rukoukset ja psalmit Sinull kiitokseks on valmiit.

Kun nuodemies oli veisunsa lopettanut, seppä veisasi pöydästä hänelle vastaan:

Sen sydämestän soisin, ett kiittää sinua voisin etkäs minult muuta ano, kuin pyhä kirja sanoo. (Vvk. 362:6, 7)

Laulun loputtua astui nuodemies seuralaisineen pöytään entiselle paikalleen. Hän laski vaatenyytin lattialle ja istausi. Kohta hän kumminkin nousi seisoalleen, kun morsiamen äiti antoi hänelle lahjukset talon isännälle annettavaksi. Hän sijoitti lahjukset ruoskan varren nenään, nosti ne korkealle ja sanoi kuuluvalla äänellä:

-- Tässä on lahjaa morsiamelta talon isännälle: vähästä varasta ja hyvästä mielestä; ottakaa vastaan mielihyvin ja kiitollisina.

Isäntä otti lahjukset ja vastasi:

-- Suur kiitosta ja paljon kiitoksia! Jumala häntä terveenä pitäköön, antakoon onnea ja menestystä!

Sitten annettiin samalla tavalla emännälle paita, saransininen verkahelmahame, esiliina, kintaat, sukat ja vöylisvyö ilman vöylisiä, jotka emäntä otti vastaan samoin sanoin kuin isäntäkin.

Sulhaselle annettiin lahjaksi paita ja kalmuukkivyö. Nato sai yliset, sukat, lapset, esiliinan, pyyhkeen ja vöylisvyön. Juohtomiehille annettiin paita, kintaat ja pyyhe, juohtomiesten vaimoille kaksi paria sukkia, esiliina ja vöylisvyö. Nuodemiehet saivat kukin lapaset ja kaaso esiliinan. Kun asianomaisille oli lahjukset jettu, annettiin niitä sitten talon perheelle, häävieraille ja kuokkamiehille viimeiseksi. Ensin annettiin lahja Toljalle seuraavin sanoin:

-- Kunniallisten kuokkamiesten liitolliselle Toljalle.

Tämä otti lahjukset ja lausui:

Suur kiitosta sulhaselle, monta muuta morsiamelle!

Sitten Tolja sitoi lahjukset vyönsä alle. Samaten tekivät toisetkin kuokkavieraat.

Sillä aikaa kun nuodemies jakeli lahjuksia, puettivat kuokkamiehet lahjapaidan isännän ylle, sitoivat sen kalmuukkisella lahjavyöllä, antoivat lahjakintaat käteen ja nostivat hänet korkealle huutaen:

-- Onnea, onnea appivaarille!

Nostajien käsistä päästyään luki isäntä kiitoksia ja jakeli sitten ryyppyjä nostokaisiksi. Samaten tekivät kuokkanaiset emännälle huutaen:

-- Onnea, onnea anoppimuorille! Hekin saivat viinaa palkakseen.

Kun lahjukset oli jaettu, tuotiin voikupit pöytään ja nuodemies luki ruokasiunauksen. Vanhin juohtomies veisasi toisten avulla:

Sun sivun sitte sylihins ratk mielest rakkahasta, jo syttyy ilmei iloihins, suut antaa suloisesta. vaatteill uusill lahjoittaa viel, kans kengät jalkaas tuottaa, viel sormuksen suo sormehen, sun lapseks omaks ottaa. (Vvk. 207:8)

Kun häävieraat olivat syöneet, käskettiin naapurit ja etäisemmät isännät ja emännät yhdessä talonväen kanssa syömään. Hekin siunasivat ruuan luvulla ja veisuulla.

Sulhasen ja nuodemiesten ahkera viinan jakeleminen alkoi vähitellen vaikuttaa kuokkarahvaassa, sillä vilkkaampi puhe alkoi kuulua heidän keskuudestansa. Kun sittemmin viimeiseen pöytään käsketty kuokkaväestö alkoi tulla rohkeammalle tuulelle, kävi puhekin vapaammaksi. Tuo kuokkavierasten liitollinen Toljakin oli jo hölkköjukkerissa; syömään käydessään hän sanoi:

-- Minä tahdon lukea ruokaluvut ja Muikkulan Matti saa toimittaa laulun.

-- Laulakoon se jolla on paljon lapsia; en minä viitsi kitanahkaani kiskoa, vastasi Matti.

-- Laulakoon sitten Perätalon Pekka, määräsi Tolja.

Kun Pekka oli antanut suostumuksensa, alkoi Tolja lukea, mutta takertui sanoihin, lausui jonkun tyhmyyden, ja vihdoin astui hänen sijaansa Ristolan Martti, joka luki ruokaluvut. Sen jäljestä Pekka toimitti veisuun, ja sitten alettiin syödä.

-- Lempo tässä kehdatkoon lusikalla larkkia, sanoi Tolja ottaen kaalivadin käsiinsä ja joi yhtäkyytiä vadin tyhjäksi sanoen päätteeksi:

-- Näin entiset ukot tekivät ja minä seurasin heitä.

-- Varmempi Tolja näyttää olevan juomaan kuin lukemaan, virkkoi Matin Lauri alapöydästä.

-- Me osaamme sekä lukea että puhella emmekä laske muukkia pöytäämme, niin kuin siellä alapöydässä on ollut koko ruoka-ajan, vastasi Tolja. -- Sanalla muukki tarkoitettiin äänettömyyttä. Luullakseni se pitäisikin olla munkki eikä muukki. "Niin on ääneti kuin munkki", sanotaan sananparressa.

Savon Vertanen, joka istui alapöydässä, kurkistausi katsomaan, olivatko kaikki herenneet. Hän ei huomannutkaan, että Rantalan ukko vielä söi yläpöydässä, vaan alkoi lukea "Kiitosta ruuan jälkeen."

-- Voi pakana, tämä sen rahjus, kun ei anna ihmisten rauhassa syödäkään, vaan lukea pumppuaa ennen aikojaan, virkkoi Rantalan ukko ja pisti pöydälle leipäpalasen, jota juuri oli haukkaamassa.

Vertanen ei kuullut Rantalan sanoja, vaan luki lukunsa päähän asti, ja Perätalon Matti toimitti veisuun.

Kun väki oli syönyt, korjattiin ruoka yläpöydältä, vaan alapöytään kohennettiin ruokaa vasta tulevien kuokkamiesten varalle. Toisessa tuvassa ravittiin kuokkavieraita kahvilla.

Sitten sulhanen istausi yläpöydän rahille ja pani seulan eteensä. Morsian tuli myöskin siihen kantaen lautasta, jolla oli pulli, ryyppylasi. Häntä seurasi nuodemies ruoska kädessä. Sulhanen täytti viinalla pullin, kertapullin, jonka morsian nuodemiehen johdolla vei talon isännälle.

-- Tuoppisi tulee, kannusi kohisee, sanoi nuodemies isännälle morsiamen ryyppyä tarjotessa. Ryypätessään isäntä sanoi:

-- Olkoos onneksi!

-- Nauttios terveydekses! vastasi nuodemies.

Ryypättyään pani isäntä pullin takaisin lautaselle sekä viisi hopeaista ruplan kappaletta, josta morsian kiitti ja vei rahat sulhasen seulaan. Sulhanen täytti taas pullin oluella ja morsian vei sen talon emännälle samalla tavalla ja sai rahaa, jonka hän taas vei seulaan. Sitten vietiin kertapulli kuokkamiesten liitolliselle, joka ryypättyään pani ruplanrahan lautaselle. Näin pitkitettiin kerrankantoa siksi, kunnes kaikki kuokkavieraat olivat saaneet kerran juoneeksi.

Kun kaikki kuokkavieraat eivät olleet ehtineet tulla lahjustenjakoaikana, antoi morsian heille nyt käsivarreltaan kenelle pyyhkeen, kenelle lapaset lahjukseksi kertapullia viedessään. Nuorelle väelle, joka tanssia tapsutteli toisessa tuvassa, kannettiin kerta sinne.

Muiden kuokkavierasten joukkoon olivat myöskin Junnolan pojat ilmestyneet. He eivät puhuneet toisille pojille mitään, olivat vain omissa aatteissaan kokkaillen joskus tylyjä sanoja sekä häävieraille että myös kuokkamiehille. Heillä näytti olevan känkä siitä, kun eivät saaneet Niemelän Kaisaa Junnolan Martille. He pitivät sitä koko kylänsä kunnianloukkauksena. Evelin heistä näytti olevan Lassin Matti, joka alinomaa kuiskaili toisille pojille. Vihdoin kun Matille vietiin kertapulli, niin hän ryypättyään ja muutamia vaskirahoja lautaselle pantuaan sanoi morsiamelle:

Olkoonpas lykkyä ja onnia ja lapsia kuin konnia: kaikki suuripäisiä, joista tulee kerjäläisiä!

Tämän sattui Tolja kuulemaan ja mitään uhkaamatta, hän antoi Lassin Matille korvapuustin ja sanoi lyödessään:

-- Tuossa on sinulle palkka hyvästä toivotuksestasi.

Matti yritti antamaan takaisin Toljalle samalla mitalla, mutta Muikkulan Matti kieppasi kädet kiinni ja työnsi kaimansa ulos tuvasta. Sen nähtyään läksivät kaikki Junnolan pojat ulos viskoen vihapuheita. Sitten he neuvottelivat vähän aikaa keskenään, käänsivät hevosensa, kävivät rekeen, ottivat ohjakset käsiinsä ja alkoivat laulaen haukkua Lippolaisia:

Kun mä joudun, kun mä kerkeen, niin mä teetän taulun, johon minä kirjoittelen seuraavaisen laulun. Lippolassa ukot on kuin tervakantturoita, yksi on ruja, toinen rampa, kolmas suuri noita. Eikä koko Lippolassa ole kunnon miestä, ei ne kestä katsastella takaa eikä eestä. Lippolan ämmät keittävätten paljasta papurokkaa, enpä minä tään kylän ämmäin vävypoika ookkaan. Tään kylän ämmät sanovat, jott nai mun tyttäreni; ennenhän mä tervaskannon kierrän rekeheni. Lippolassa tytöt ovat mataloi ja mustii, meidän puolen varikset on samanlaiset justii. tään kylän tytöt kirkon luona silkit päässä loistaa, vaan ei osaa jaloistansa likaa poies poistaa. Arkena he ovat aivan riihiryökäleitä, siksipä ei tämä poika katselekaan heitä. Kehnot ovat tavoiltansa, mutta ylpeöitä, vaikka ei he osaa tehdä talonpojan töitä. Hullu minä olisin, jos Lippolasta naisin: typerän ja mitättömän vaimon silloin saisin. Tään kylän tytöt aitoissansa pitkin yötä valvoo, ikävissään itkevät kuin sutten pennut ulvoo. Tämän kylän tytöt on kuin ruppasammakoita, niitä pojat sysivät kuin tervatallukoita.

Tätä laulua olisi tainnut piisata pitkältäkin, mutta kanttori sattui menemään pihalle, ja hänet nähtyään pelkäsivät ja häpesivät pojat niin, että roikkasivat hevosiaan selkään ja ajoivat kotiinsa. Tuvassa ei ollut vähääkään häiriöitä.

Kun kerta oli kannettu, käytiin päällimmäistä panemaan. Nuodemies sanoi korkealla äänellä:

-- Nyt on kerrankanto lopussa ja alkaa päällimäisenpano eli pätäköiminen. Nuodemiehen raha on seulassa päällimmäisenä. Hän viskasi samalla vaskirahan seulaan.

-- Kuokkamiesten liitollisen rahapas onkin päällimmäisenä, huusi Tolja viskatessaan rahan seulaan.

Sitten viskasi morsian rahan seulaan ja nuodemies virkkoi:

-- Morsiamen raha on päällimmäinen.